1 PÖYTÄKIRJA 3/2014 Aika Keskiviikko 19.3.2014 klo 16.30-17.15. Paikka Rantakylän kirkko, takkahuone Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Karjunen Reijo Kolehmainen Pekka Kärnä Outi Malinen Inari Matikainen Mari Mustonen Simo Pajunen Heli Reko Sirkka Ronkainen Hilkka Salo Matti Saukkonen Pentti Turunen Unto Viinisalo Kaija Poissa Ojalammi Mari Lisäksi läsnä Komulainen Niina, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
2 29 KOKOUKSEN AVAUS Alkuhartaus, Reijo Karjunen. 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. KL 7: 4,1 Kutsu kokoukseen toimitetaan jäsenille viimeistään kahta päivää ennen kokousta. Kutsuun on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista päätösesityksineen. Rantakylän seurakunnan seurakuntaneuvoston ohjesääntö 2 1 mom. Kokouskutsu ja esityslista päätösehdotuksineen tähän seurakuntaneuvoston kokoukseen on lähetetty 12.3.2014. Seurakuntaneuvosto Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. hyväksyi päätösehdotuksen. 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT Seurakuntaneuvosto Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Pentti Saukkonen ja Unto Turunen. He toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. hyväksyi päätösehdotuksen. 32 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Seurakuntaneuvosto Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. hyväksyi päätösehdotuksen.
3 33 VAALILAUTAKUNNAN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VALITSEMINEN SEKÄ PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN NIMEÄMINEN Kirkolliskokous hyväksyi kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen ehdotetut vaalisäännöksiä koskevat säännösmuutokset sekä kirkon uuden vaalijärjestyksen marraskuussa 2013. Voimassa olevan lain mukaan seurakuntavaalit ovat kaksipäiväiset, mutta kirkolliskokous hyväksyi esityksen yksipäiväisistä seurakuntavaaleista. Koska säännösmuutos koskee kirkkolakia, asia vaatii vielä eduskunnan hyväksynnän. Jos asia etenee eduskunnassa toivotusti, yksipäiväinen vaali on voimassa vuoden 2014 seurakuntavaaleissa. Tällöin vaalipäivä olisi 9.11.2014. Ennakkoäänestys on viisipäiväinen ja se järjestetään 27. 31.10.2014. Vaaleissa valitaan seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet nelivuotiskaudeksi 2015 2018. Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjojen viimeinen jättöpäivä on 15.9.2014. Seurakuntaneuvoston tehtävänä on valita vaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä nimetä puheenjohtaja. Valinnat on tehtävä 31.5.2014 mennessä. Vaaleja varten on kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston asettama vaalilautakunta, johon kuuluu kirkkoherra ja vähintään neljä muuta jäsentä sekä yhtä monta varajäsentä. KL 8: 6, 1. Viime vaalien aikana (v. 2010) todettiin, että vaalilautakuntaan on hyvä kuulua vähintään viisi varsinaista ja viisi varajäsentä, että työvoimaa on mm. varsinaisen vaalipäivän aikana riittävästi saatavilla. Vaalipäivänä vaalilautakunnan tulee olla koko äänestysajan koolla päätösvaltaisena. Vaalit toimittaa vaalilautakunta, jonka kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee viimeistään toukokuussa sinä vuonna, jona seurakuntavaalit toimitetaan. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto nimeää vaalilautakunnan puheenjohtajan. Vaalilautakunta valitsee ensimmäisessä kokouksessaan itselleen varapuheenjohtajan KVJ 2: 1, 1. Aiempien vaalien kokemuksien pohjalta kirkkoneuvosto asetti kokouksessaan 25.2.2014 (34 ) vaalityöryhmän, jonka tehtävänä on vaalien yhteinen valmistelu myös tiedotuksen osalta. Työryhmään nimettiin vaalilautakuntien puheenjohtajat, kirkkoherrat, seurakuntasihteerit, hallintosihteeri ja viestintäpäällikkö. Vaalityöryhmän ensimmäinen kokous on sovittu pidettäväksi 7.4.2014 klo 13.00 Rantakylän kirkolla. Kokouskutsun mukana on jaettu muistiokoonti viime vaaleihin liittyen tiedoksi seurakuntaneuvoston jäsenille.
4 Seurakuntaneuvosto 1) valitsee vaalilautakunnan varsinaiset - ja varajäsenet 2) nimeää vaalilautakunnan puheenjohtajan 3) nimeää vaalilautakunnan sihteerin Seurakuntaneuvosto 1) valitsi vaalilautakunnan varsinaisiksi jäseniksi Mari Matikaisen, Inari Malisen, Matti Salon, Sirkka Rekon, Unto Turusen ja Reijo Karjusen sekä varajäseniksi Heli Pajusen, Simo Mustosen, Kaija Viinisalon, Pekka Kolehmaisen, Pentti Saukkosen ja Mari Ojalammin. 2) nimesi vaalilautakunnan puheenjohtajaksi Sirkka Rekon. 3) nimesi vaalilautakunnan sihteeriksi seurakuntasihteerin.
5 34 TASA-ARVOSUUNNITELMA Yhteinen kirkkoneuvosto 25.2.2014 35 : Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (ns. Tasa-arvolaki 1986/609) edellyttää, että työnantaja edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa työelämässä tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Tasa-arvon edistämiseksi työnantajan tulee, ottaen huomioon käytettävissä olevat voimavarat ja muut asiaan vaikuttavat seikat: 1. toimia siten, että avoinna oleviin tehtäviin hakeutuisi sekä naisia että miehiä 2. edistää naisten ja miesten tasapuolista sijoittumista erilaisiin tehtäviin sekä luoda heille yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen 3. kehittää työoloja sellaisiksi, että ne soveltuvat sekä naisille että miehille, ja helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista 4. huolehtia mahdollisuuksien mukaan siitä, ettei työntekijä joudu sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun kohteeksi. Vähintään 30 työntekijää säännöllisesti työllistävien työnantajien on lain mukaan laadittava tasa-arvo-suunnitelma. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä henkilöstön ja työnantajan edustajien kesken ja se on joko erillinen tai osa henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa tai lakisääteistä suunnitelmaa tai ohjelmaa. Tasa-arvosuunnitelman tulee sisältää arvio aiempaan suunnitelmaan sisältyneiden toimenpiteiden toteuttamisesta ja niiden tuloksista. Suunnitelman sisällöstä tiedotetaan koko henkilöstölle ja luottamushenkilöille. Yhteistyötoimikunta asetti kokouksessaan 3.9.2013 (31 ) tasa-arvotyöryhmän valmistelemaan Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymää koskevaa tasa-arvosuunnitelmaa. Työryhmään kuuluivat Auli Pehkonen, Tiina Partanen, Petri Rask ja Pasi Turunen työntekijöiden edustajina ja Tuomo Käyhkö työnantajan edustajana ja koollekutsujana. Yhteistyötoimikunta on käsitellyt työryhmän valmisteleman tasaarvosuunnitelman kokouksessaan 4.2.2014 (8 ). Tasa-arvosuunnitelman hyväksyy yhteinen kirkkoneuvosto. Tasa-arvosuunnitelma on liitteenä 2. Kirkkoneuvosto Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyy tasa-arvosuunnitelman liitteen 2 mukaisena. Päätösehdotus hyväksyttiin. ----------------------------------------------------------------- Rantakylän seurakuntaneuvosto 19.3.2014, 34 : Tasa-arvosuunnitelma on liitteenä 1. Seurakuntaneuvosto merkitsee Tasa-arvosuunnitelman tiedoksi. Seurakuntaneuvosto merkitsi tiedoksi.
6 35 SEURAKUNTANEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN / KIRKKOHERRAN TEKEMÄT PÄÄTÖKSET Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 3. luvun 11. :n mukaan kirkkoherran 9. :n 1. momentin a e-kohtien nojalla tekemät päätökset annetaan seurakuntaneuvostolle tiedoksi, ei kuitenkaan päätöksiä alle 30 vuorokauden sairauslomista. Seurakuntaneuvosto voi kirkkoherran viranhaltijapäätöksen tiedoksi saatuaan kumota päätöksen, muuttaa sitä tai palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi. Kirkkoherra Tuomo Käyhkö on tehnyt seuraavat päätökset: - palkannut pastori Marita Tiilin rippikoulun teologiksi ajalle 25.2.-6.3.2014, yht. 10 päivää, sisältäen yhden päivän leirityöaikahyvityksen sekä kaksi valmistelupäivää (päätös 3/201). - päättänyt, että nuorisotyöntekijä Harry Lammille maksetaan Pia-Leena Kuokkasen työkokeilun ajalta 1.3.-31.5.2014 palkkaa 100 % työajan mukaisesti (päätös 4/2014) 36 ILMOITUSASIAT Ilmoitusasioita ei ollut. 37 MUUT ASIAT 1) LÄHETYSSEURAN VUOSIKOKOUSEDUSTAJAT Lähetysjuhlat pidetään Vaasassa 6.-8.6.2014. Samassa yhteydessä pidetään Lähetysseuran vuosikokous. Rantakylän seurakunnan lähetystyön tukiryhmä esittää, että Rantakylän seurakunnan edustajaksi vuosikokoukseen nimetään Inari Malinen. Sovittiin, että Kaija Viinisalo kysyy toista vuosikokousedustajaa lähetyspiiristä. Seurakunta maksaa osallistujien majoitus- ja matkakustannukset. 2) TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TAPAAMINEN VAIVIOSSA 2.4.2014 Tapaamiseen tarvittaisiin puheenvuoro luottamushenkilöltä, joka kertoisi luottamushenkilönä toimimisesta. Puheenvuorot lupautuivat käyttämään Unto Turunen, Inari Malinen ja Mari Matikainen. Yhteislähtö Vaivioon on Rantakylän kirkolta klo 16.
7 38 KOKOUKSEN PÄÄTÖS Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus liitettiin pöytäkirjaan. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17.15. KOKOUKSEN PUOLESTA Puheenjohtaja TUOMO KÄYHKÖ Tuomo Käyhkö Pöytäkirjanpitäjä NIINA KOMULAINEN Niina Komulainen Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Joensuussa 19.3.2014 PENTTI SAUKKONEN Pentti Saukkonen UNTO TURUNEN Unto Turunen Pöytäkirja on ollut nähtävänä Rantakylän kirkolla seurakunnantoimistossa ajalla 20.3.-22.4.2014 toimiston aukioloaikoina, mistä on kuulutettu Rantakylän seurakunnan ilmoitustaululla ajalla 17.3.-22.4.2014. Joensuussa 22.4.2014 Niina Komulainen seurakuntasihteeri
8 Rantakylän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Seurakuntaneuvosto Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälä 29-38 MUUTOKSENHAKUKIELLOT 19.3.2014 Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: 29-32, 34-38 Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pöytäkirjan pykälät: 33 Alistusasiaa koskeva muutoksenhakukielto Kirkkolain 24 luvun 3 :n 2 mom. mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Pöytäkirjan pykälät: - Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 mom:n, 2. hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, 3. kirkon virkaehtosopimuslain 19 :n, tai 4. muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: - Hankintoja koskevat muutoksenhakukiellot Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8a :n 2 mom. nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Rantakylän seurakuntaneuvosto Käyntiosoite: Rantakylänkatu 2 A, 80160 Joensuu Postiosoite: PL 504, 80161 Joensuu Telekopio: (013) 2635 560 Sähköposti: rantakylan.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälät: : Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti (telekopioilla tai sähköpostilla). Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on 30.000 (tavarat ja palvelut), 100.000 (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja 150.000 (rakennus ja käyttöoikeusurakat)
9 HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintaoikaisun sisältö Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki 80-83 ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Rantakylän seurakunta Käyntiosoite: Rantakylänkatu 2 A, Joensuu Postiosoite: PL 504, 80161 Joensuu Telekopio: (013) 2635 560 Sähköposti: rantakylan.seurakunta@evl.fi Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Kuopion hallinto-oikeus Käyntiosoite: Puijonkatu 29 A, 2. krs., Kuopio Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio Telekopio: 010 364 2501 Sähköposti: kuopio.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: - Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: - Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Valitusaika 30 päivää Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Kuninkaankatu 22 A, Kuopio Postiosoite: PL 42, 70101 Kuopio Telekopio: (017) 288 8420 Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: - 30 päivää PL 185 (Satamakatu 11), 00161 Helsinki Telekopio: 09-1802 350 Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: - PL 29 (Meritullinkatu 10), 00023 Valtioneuvosto Telekopio: 09-135 9335 (kirjaamo) Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi 30 päivää
10 Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen Osoite: Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki Telekopio: 010 364 3314 Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi Valitusaika 14 päivää Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmä Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Päätöksen voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi sillä perusteella, että hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti. Asia voidaan saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjojen toimittaminen Oikeudenkäyntimaksu Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 89 euroa ja markkinaoikeudessa 223 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. Liitetään pöytäkirjaan