Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on heikentynyt ensimmäisellä kvartaalilla emoyhtiön vieraanpääomanehtoisen rahoituksen epävarmuudesta johtuen. Rahoitussopimus pankkien kanssa on ollut päättyneenä 1.4.2011 alkaen eikä uutta sopimusta ole saatu sovittua. Rahoitusneuvotteluita on haitannut yhden ulkomaisen velkojapankin selvitystila. Neuvotteluita käydään aktiivisesti ja tavoitteena on saada vieraanpääomanehtoinen rahoitus kokonaan pitkäaikaiseksi. SAV-Rahoitus on noudattanut tilikauden alusta oma-aloitteisesti lyhennysohjelmaa. Tästä huolimatta vieraan pääoman hinta on noussut merkittävästi. Kuluvalla ja edellisellä tilikaudella tehdyistä lyhennyksistä johtuen on kokonaisrahoituksen määrä vähentynyt ja siksi merkittävä osa heinäja elokuun osamaksusopimusten uusmyynnistä on jouduttu rahoittamaan taseen ulkopuolisella rahoituksella. Taseen ulkopuolisen rahoituksen käyttö vähentää SAV-Rahoitukselle tulevaa sopimuskohtaista tuottoa. Kannattavuuden heikkenemiseen on vaikuttanut myös rahoitussopimusten uusmyynnin vähentyminen aikaisempaan tilikauteen verrattuna. Tähän on vaikuttanut ajoneuvojen kaupan väheneminen. Myynnin kasvua haetaan aktiivisella tuote- ja järjestelmäkehityksellä sekä uusilla jällenmyyjillä. Talouden yleinen epävarmuus lisää erityisesti edullisempien ajoneuvojen kysyntää ja siten myös SAV- Rahoituksen palveluiden käyttöä. SAV-Rahoitus konserni Tilintarkastamattoman 3 kk:n välitilinpäätöksen mukainen voitto ennen veroja oli 33 teur (ed. tilikausi 305 teur). Emoyhtiön, SAV-Rahoitus Oyj:n, voitto ennen satunnaiseriä ja veroja oli 137 teur (ed. tilikausi 419 teur) Konsernin liikevaihto on kasvanut 13,3 % edellisen tilikauden vastaavaan kvartaaliin nähden tytäryhtiön Oy Automyynti Monza Ab:n myytyä edellistilikautta enemmän perinnän kautta takaisinotettuja ajoneuvoja. Henkilöstökulut ovat kasvaneet 9,6 % emoyhtiön henkilöstöresurssien lisäämisen myötä. Liiketoiminnan muut kulut kasvoivat 10,9 %. Liiketoiminnan muita kuluja kasvatti erityisesti autoliikkeille maksetut 52 teur myyntiprovisiot. Luottotappiot ovat edelleen erittäin alhaisella tasolla. Nettoluottotappiot olivat vain 5 teur (ed. tilikausi 9 teur). Rahoitusnetto laski 65,2 % johtuen varainhankinnan kasvaneista korkokuluista sekä rahoitussopimusten uusmyynnin osittaisesta siirtämisestä taseen ulkopuoliseen rahoitukseen. Voitto ennen veroja laski 89,0 % ollen 33 teur (ed. tilikausi 305 teur). Voitoksi verojen jälkeen kirjattiin 15 teur (ed. tilikausi 195 teur). Konsernitase laski 5,5 % edellisen tilikauden lopusta ollen 18 221 teur (ed. tilikauden loppu 19 297 teur) Taseen aineettomat oikeudet ovat kaikkiaan 1 345
teur yhtiön rakennettua mahdollista pankkitoimintaa varten atk järjestelmät valmiiksi. Pankkijärjestelmistä ei ole tehty poistoja koska yhtiön tarkoitus on uudistaa luottolaitostoimilupahakemus kuluvan tilikauden aikana. Poistot aloitetaan viimeistään kuluvan tilikauden aikana. Oy Automyynti Monza Ab:n kannattavuutta on päätetty parantaa lopettamalla sen kiinteä toimipaikka ja vähentämällä henkilökuntaa. Ajoneuvokauppa siirretään provisiopohjaiseksi alihankintatyöksi. SAV-Rahoitus Konsernituloslaskelma, tuhatta euroa Liikevaihto 1 449 1 279 Materiaalit ja palvelut - 965-697 Henkilöstökulut - 187-171 Poistot - 23-23 Liiketoiminnan muut kulut - 308-278 Liikevoitto - 34 111 Rahoitustuotot-kulut 67 193 Voitto ennen varauksia ja veroja 33 305 Verot - 18-109 Tilikauden voitto 15 195 SAV-Rahoitus Konsernitase, tuhatta euroa VASTAAVAA 30.9.2011 30.6.2011 Aineettomat oikeudet 1 345 1 321 Aineelliset hyödykkeet 36 38 PYSYVÄT VASTAAVAT YHT 1 381 1 360 Vaihto-omaisuus 406 503 Pitkäaikaiset saamiset 7 501 8 017 Lyhytaikaiset saamiset 8 858 9 320 Rahat ja pankkisaamiset 75 80 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHT 16 840 17 920 VASTAAVAA YHTEENSÄ 18 221 19 279 VASTATTAVAA 30.9.2011 30.6.2011 Osakepääoma 3 775 3 775 Ed tilikausien voitto 433 25 Tilikauden voitto 15 408 OMA PÄÄOMA YHT 4 224 4 208 Pitkäaikainen yht 0 0 Lainat rah laitoksilta 13 412 14 237 Ostovelat 73 174
Muut velat 12 184 Verovelat 14 8 Siirtovelat 486 468 Lyhtyaikainen yht 13 997 15 071 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 13 997 15 071 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 18 221 19 279 Yhtiö esittää tuloslaskelman myös Pro Forma muodossa, koska osakeyhtiön normaali tuloslaskelma ei välttämättä anna riittävää ja oikeaa kuvaa yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. SAV-Rahoitus Oyj:n lainatuote sisältää tekniseltä toteutustavaltaan lainan vakuutena käytettävän ajoneuvon oston ja myynnin samaa kauppahintaa käyttäen. Lainatapahtuma kirjataan yhtiön tuloslaskelmaan samansuuruisena myyntinä sekä ostona ja tämä nostaa yhtiön liikevaihtoa merkittävästi. Olennaista yhtiön kannalta näissä transaktioissa ovat kuitenkin myyntitapahtumaan liittyvät ja liikevaihtoon kirjattavat rahoitustuotot. Esitetty Pro Forma tuloslaskelma noudattelee soveltuvin osin luottolaitoksen tuloslaskelmaa, joka yhtiön toimiala huomioon ottaen, antaa hallituksen käsityksen mukaan oikeamman kuvan yhtiön tuloksen muodostamisesta. Pro Forma tuloslaskelma, Konserni Korkotuotot 381 455 Muut rahoitustuotot 556 623 Rahoitustoiminnan tuotot 936 1 079 Korkokulut - 314-262 Provisiot - 51 0 Muut rah kulut - 24-14 Luottotappiot - 5-9 Rahoitustoiminnan kulut - 395-285 RAHOITUSTOIMINNAN KATE 541 794 Vakuutus myynnit 53 71 Vakuutus ostot - 33-33 VAKUUTUSMYYNNIN KATE 20 38 Ajoneuvomyynti 841 585 Ajoneuvo ostot - 835-592 Varaston muutos - 97-72 AJONEUVOKAUPAN KATE - 91-79 Tuotot yhteensä 1 830 1 735 Tuottoihin liittyvät kulut - 1 360-982 Henkilöstökulut - 187-171 Poistot - 23-23 Liiketoim muut kulut - 227-254 Voitto ennen veroja 33 305 Verot - 18-109 Tilikauden voitto 15 195 SAV-Rahoitus Oyj
Tuloslaskelma, tuhatta euroa Liikevaihto 661 782 Materiaalit ja palvelut - 131-138 Henkilöstökulut - 158-147 Poistot - 23-22 Liiketoiminnan muut kulut - 280-250 Liikevoitto 70 225 Rahoitustuotot-kulut 67 195 Voitto ennen 137 419 satunnaisia eriä Satunnaiset erät - 94 0 Voitto ennen varauksia ja veroja 43 419 Verot - 11-109 Tilikauden voitto 32 310 SAV-Rahoitus Oyj Tase, tuhatta euroa VASTAAVAA 30.9.2011 30.6.2011 Aineettomat oikeudet 1 345 1 321 Aineelliset hyödykkeet 30 32 Sijoitukset konserniyr. 3 3 Konsernin pääomalainat 0 0 PYSYVÄT VASTAAVAT YHT 1 378 1 356 Vaihto-omaisuus 0 0 Pitkäaikaiset saamiset 7 501 8 017 Lyhytaikaiset saamiset 9 176 9 686 Rahat ja pankkisaamiset 26 55 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHT 16 703 17 758 VASTAAAVAA YHTEENSÄ 18 081 19 114 VASTATTAVAA 30.9.2011 30.6.2011 Osakepääoma 3 775 3 775 Ylikurssirahasto 0 0 Sijoitetun vapaan po:n rahasto 0 0 Ed tilikausien voitto 315 0 Tilikauden voitto 32 315 OMA PÄÄOMA YHT 4 122 4 090 Poistoero 31 31 TLINPÄÄTÖSSIIRT KERTYMÄ 31 31 Pitkäaikainen yht 0 0 Lainat rah laitoksilta 13 412 14 237 Ostovelat 51 152 Muut velat 10 167 Siirtovelat 455 437 Lyhtyaikainen yht 13 928 14 994 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 13 928 14 994 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 18 081 19 114 Lisätietoja
Harri Kalliokoski toimitusjohtaja 0400-661389 Certified Adviser Pankkiiriliike Privanet Oy 09 6877 1714