Ote Pekka Ervastin Toimittajalta-kirjoituksesta v. 1930/marras-joulukuu Kirjoitan paraikaa Vuorisaarna kirjaani englanniksi. Toivon saavani käsikirjoituksen valmiiksi marraskuun aikana. Marraskuun 15 ja 16 p:nä on kymmenvuotisjuhlamme Helsingissä. Niiden jälkeen matkustan joksikin aikaa ulkomaille. Kuta vanhemmaksi käyn, sitä hartaammin soisin, että kykenisin johonkin. Tämä johonkin ei ole mitään epämääräistä, vaan kasvaa vuosi vuodelta selvemmäksi tajunnalleni. Päämääräni pitkin matkaa on tietysti ollut tehdä teosofista työtä. Mutta se päämäärä on vuosien vieriessä kirkastunut. Näen yhä selvemmin mielestäni, mitä ihmiskunta kaipaa. Ja vaikken ajattele itsestäni, että omalla työlläni osaisin ihmiskunnan kaipuuta tyydyttää, tiedän kuitenkin, mikä ja kuka sitä kaipuuta voi tyydyttää. Oman työni suhteen rukoilen vain, että se voisi valmistaa tietä tulevalle. Tuleva ei ole ihminen eikä vapahtaja, se on suuri tapahtuma. Ihmisiä hyviäkin on, vapahtaja Kristus on, tuleva tapahtuma on kuin suuri elämänpyörä näkymättömissä, joka jo pyörii ja lähestymistään lähestyy. Mikä tämä tapahtuma on? Se on uusi uskonpuhdistus, suuri reformatsioni kristikunnan kaikissa kirkoissa. Sanon kristikunnan, sentähden että olen länsimaalainen. Itämailla tämä uskonpuhdistus on myös jo käynnissä. jatkuu takalappeella
Toimittajalta III
Pekka Ervast Toimittajalta Ruusu-Risti 1925 1934 III KRISTOSOFINEN KIRJALLISUUSSEURA RY TAMPERE 1986
Digitalisoitu näköispainos 2006 Arvi A. Karisto Oy:n kirjapaino Hämeenlinna 1986
Pekka Ervast (26. 12. 1875-22. 5. 1934)
Saatesanat Kirjailija Pekka Ervastin Toimittajalta -teossarjan III osa käsittää hänen Toimittajalta- kirjoituksensa v. 1925-1934. V. 1925 Pekka Ervast kirjoittaa, että suomalainen Ruusu-Risti seura on oleellinen osa teosofisesta liikkeestä. Samalla sillä kuitenkin on sukulaisuussuhde länsimaalaiseen rosenkreutsilaiseen liikkeeseen. Näissä kirjoituksissaan hän usein viittaa madame H. P. Blavatskyyn ja käsittelee muutenkin laajalti teosofisen liikkeen tapahtumia niinkuin myös muitakin yleismaailmallisia okkultisia kysymyksiä. Kirjoituksista käy ilmi hänen oma rosenkreutsiläinen elämänkäsityksensä. Hän sanoo mm. (syysk. -26): Olen myös liian paljon kokenut ja oppinut voidakseni pitää auktoriteetteinani muita kuin Mestareita, niiden joukossa ennen kaikkea Kristusta ja Buddhaa, ja voisinpa sanoa lopullisena auktoriteettinani ainoastaan Jeesus Kristusta, sillä hän puhuu evankeliumissa samaa kuin mystillinen Kristus omassatunnossani. Toimittajalta-kirjoituksessaan marras-joulukuussa v. 1930 Pekka Ervast kirjoittaa siitä, miten kristikunta kaipaa kipeästi uskonpuhdistusta ja miten hänkin koettaa tehdä voitavansa asiassa. Kun hän v. 1933 lähtee pitkälle Amerikan matkalleen, saamme ymmärtää sen tapahtuvan uskonpuhdistuksen merkeissä. Matkallaan hän sitten kirjoittikin uskonpuhdistusta käsittelevän kirjan, joka ilmestyi WSOY:n kustantamana postuumiteoksena v. 1934 nimellä Suuri Seikkailu. Siinä hän mm. esittää, että Vuorisaarnan käskyjen seuraaminen (Matt.: 5 7, Pekka Ervast: Vuorisaarna) johtaa henkiseen Damaskos-kokemukseen. Teoksen viimeiset Toimittajalta-kirjoitukset ovat kirjeitä hänen Amerikan matkaltaan. Pian Amerikasta paluunsa jälkeen Pekka Ervast siirtyi ruumiillisen kuoleman kautta 22. 5. 1934 näkymättömään maailmaan jättäen seuraajilleen perinnöksi laajan kirjallisuuden sekä aavistamattoman syvän ja kauaskantoisen henkisen työn ja tehtäväkentän. Helsingissä 13. maaliskuuta 1986 Kristosofinen Kirjallisuusseura ry
RUUSU-RISTI 1925 Toimittajalta Tammikuu, s. 2-9»Vanha vuosi on kuollut, eläköön uusi vuosi!» Ja uusi vuosi varmasti elää. Vaikka meistä ihmisistä, jotka tervehdimme sen syntyä, eivät kaikki enää olisikaan»elävitten mailla», kun vuosi 1925 hautaansa laskeutuu, elää vuosi itse varmasti, kunnes seuraava astuu tilalle. Nyt kun sen ovi janua, kuten vanhat roomalaiset sanoivat avautuu, nyt uusi vuosi on edessämme kulkemattomana, tuntemattomana taipaleena. Sen tie nousee ja laskee, kaareutuu ja etenee suorana. Milloin tien yli päivä paistaa, milloin se häviää sumuun. Tähtikirkkaan taivaan alla se tasangon halkaisee, ja metsän pimennossa se myrskyssä kiemurtelee. Ken tuntee sen tuskat, ken sen ilot aavistaa, ja ken on sen askeleita laskenut? Mutta vaikka uuden vuoden tie astumattomana ja salaperäisenä edessämme makaa, on se varmasti vanhan jatkoa. Nykyhetken haudan yli ojentaa menneisyys kätensä tulevaisuudelle. Mikä tuleva on, on menneen hedelmä siinä elämän puussa, jota aika kasvattaa. Ei ole seurausta ilman syytä eikä syytä ilman alkujuurta. Pelottomina astumme sentähden kynnyksen yli ja toivorikkain mielin lähdemme uutta tietä taivaltamaan. Ruusunsa uusi vuosi siroittelee jalkaimme eteen ja ristinsä se antaa meille kannettavaksi. Mutta kun unohdamme menneet raskaudet emmekä ikävöi olleita iloja, silloin uudet ruusut meitä loistollaan ja tuoksullaan hurmaavat ja uusi risti on meidän kevyt ja suloinen kantaa. Ja ihmeellinen on niiden osa, jotka ovat valinneet Mestarein Mestarin oppaakseen ja ystäväkseen! He ovat seuranneet Häntä tähän saakka ja he seuraavat Häntä edelleen. Heidän kulkiessaan Hänen rinnallaan pimeinkin polku valaistuu, myrskyn ääni hiljenee, raskas taakka muuttuu rakkaaksi kantamukseksi, ja ristissä puhkeaa ruusut. Sillä Hänen läsnäolonsa heidän sydämessään on valoa ja lämpöä 9
Ruusu-Risti 1925 vuodesta vuoteen ja aikakaudesta aikakauteen. Niin siunatkoon siis Elämän Herra uutta vuotta ja meitä kaikkia, jotka kynnyksen yli astumme! Pian on kulunut ensimäinen neljännes tätä uutta vuosisataa, sen aamu, sen lapsuus, ja saamme vähitellen alkaa odottaa maailman tunnustavan aikain viisauden, Kristuksen todellisen sanoman ja madame Blavatskyn teosofisen työn merkityksen. Näin sanoi H. P. Blavatsky Salaisessa Opissa v. 1888:»Sentähden saattaa hyvällä syyllä jo edeltäpäin odottaa, että nämä opit kielletään ja hylätään. Ei kukaan, joka itseään sanoo»oppineeksi» millään eksaktisen tieteen alalla, julkenisi näitä oppeja vakavasti tutkia. Niille tullaan nauramaan ja ne tulevat muitta mutkitta hylätyiksi tällä vuosisadalla, mutta ainoastaan tällä. Sillä ajanlaskumme 20:nnella vuosisadalla alkavat tiedemiehet tunnustaa, että Salainen Oppi ei ole keksitty eikä liioiteltu, vaan on päinvastoin vain ulkopiirteiltään ilmoitettu, ja viimein, että sen opit ovat Veeda-kirjoja aikaisemmat. Ei ole tämä mikään rohkea ennustus, vaan se on lausuttu tosiasioiden tiedon perusteella. Kullakin vuosisadalla tehdään yritys näyttää maailmalle, että salatiede ei ole mikään turha taikausko. Kun kerran ovi saa jäädä vähän raolleen, niin sitä tullaan avaamaan yhä enemmän kunakin uutena vuosisatana. Aika on kypsynyt paljon totisempaan tietoon kuin tähän asti on suotu, vaikka se tieto vieläkin on hyvin rajoitettu». Keksintöjä on tehty, havaintoja, löytöjä, jotka vahvistavat Salaisen Opin oppeja ja teorioja, mutta vielä ei tieteellinen maailma ole tunnustanut madame Blavatskyn henkistä asemaa suurena aikamme tietäjänä, vielä se ei ymmärrä, että aikojen aamusta on tällä tähdellä ollut Salainen Veljeskunta viisauden ja tiedon vartijana. Kuitenkin aika tulee, jolloin tämäkin tunnustetaan. Tulee aika, jolloin totuutta tieteellisessäkin maailmassa etsitään niin puhtaalla mielellä, niin vilpittömällä sydämellä, että viisauden aurinko nousee hämmästyneen etsijän sielussa. Australialaisen teosofisen aikakauskirjan Dawn in tämän marraskuun numerossa lausuu toimitus johtavassa artikkelissaan m.m. seuraavaa:»vielä lyhyt vuosi - ja saamme viettää 50:tä vuosijuhlaa Teosofisen Seuran perustamisesta ja teosofisen liikkeen alkamisesta 19:nnellä vuosisadalla. Viisikymmentä vuotta sitten ja varhemmin ei ollut lihan maailmassa kuin yksi henkilö, joka täydellisesti käsitti, mihin ajan materialismi johtaisi; esiripun takana oli Niitä, jotka liiankin hyvin tiesivät, mitä kohtalokkaita seurauksia siitä olisi. Niinpä he lähettivät länsimaihin sanansaattajan, äänen. Sanoma annettiin kokonaisena ja ehjänä, mutta ne, jotka sen kuulivat, välittivät usein enemmän personallisista asioista kuin ikuisista, ja tuloksena on ollut sarja katkeria ja usein sydäntäsärkeviä kriisejä, jotka aika ajoittain ovat tuhonneet liikettä. Silmäilemällä mahdollisimman läheltä teosofisen liikkeen historiaa huomaa selvästi näkyvänä piirteenä, kuinka yhtenäinen ja johdonmukainen H. P. Blavats- 10
Ruusu-Risti 1925 kyn tuoma sanoma oli. Tutkimalla tarkasti hänen kirjoituksiaan»paljastetun Isiksin» esipuheesta lähtien aina viimeiseen aikakauskirja»luciferia» varten kirjoitettuun artikkeliin oivaltaa sen tosiseikan, että tässä on ihminen, jolla on elävä sanoma ja selvä käsitys ajan ja tulevien aikojen tärkeimmistä kysymyksistä, ja että hän lausuessaan julki sanomansa huolimatta siitä, mitä ken tahansa ja hänelle kuinka läheinen tahansa väittäisi ei koskaan käsittänyt väärin sitä oppia sen kokonaisuudessa ja eheydessä, jolle nimi Teosofia oli annettu. H. P. B:n eläessä ja uskomattoman laajalti hänen kuoltuaan kasvoi muutamien hänen seuralaistensa mielissä se ajatus, pelko tai kauhu, että hän ei ollut joka tavalla selvä, johdonmukainen ja rehellinen. H. P. B:ksi tunnetun personallisuuden arvoituksellista mysteriota ei koskaan ole täydelleen ymmärretty; hänen henkinen suuruutensa ja hänen läheisyytensä Mestareihin olivat olleet omiansa herättämään pahimmat luonteen puolet monissa, jotka alitajunnassaan kadehtivat hänen henkisiä varojaan käsittämättä, että hekin saisivat omistaa aivan yhtä paljon, jos he vain olisivat yhtä uskollisia, yhtä luotettavia, yhtä kokonaisia sydämeltään kuin hän. Tänäpäivänä, jolloin hän yhä enemmän peittyy niihin imartelun pilviin, joita uhraillaan hänen n.s.»seuraajilleen», tänäpäivänä, jolloin niin harvat ymmärtävät, kuinka ehdottoman ainutlaatuinen oli hänen tehtävänsä ja sanomansa, on hyvä muistuttaa mieleen, että hän oli Valkoisen Looshin yhdeksännentoista vuosisadan sanansaattaja. Sentähden hänellä ei voinut olla seuraajaa eikä hänen sanomaansa voinut mitään lisätä eikä siitä mitään poistaa. Kun herännyt tutkija vaivaantuu vertaamaan toisiinsa sitä suunnatonta määrää painotuotteita ilman pysyväistä arvoa, jota sen aiheuttajat nimittävät»teosofiseksi kirjallisuudeksi», ja toiselta puolen»isistä» tai Salaista Oppia, hän huomaa epäjohdonmukaisuuksia joka sivulla johdonmukaisuuden puutetta ei ainoastaan Blavatskyn kirjoituksiin verraten, mutta ominaista näille pienemmille kirjoituksille itsessään.» Dawn on australialaisen Teosofisen Seuran»Loyalty League» nimisen liiton virallinen julkaisu. Olen suomentanut tähän ylläolevan otteen, koska ilahduttaa nähdä, että teosofisessa maailmassa aletaan vähitellen ymmärtää madame Blavatskyn suurta merkitystä teosofisellekin liikkeelle. En kuitenkaan olisi yhtä jyrkkä kuin kirjoittaja toisten teosofisten kirjailijain arvostelemisessa. Onhan heidänkin työnsä hyvä, mikäli se perustuu omakohtaiseen, avomieliseen totuuden etsintään. Ainoastaan jos se poikkeaa teosofisen sanoman alkuperäisistä suuntaviivoista, vähenee sen arvo teosofisena työnä. Jos ainoastaan kääntäisimme madame Blavatskyn kirjoja eri kielille, mutta kukaan ei yksilönä mitään itse yrittäisi, lankeaisimme kuolettavaan»puustavillisuuteen» ja henki katoaisi teosofisesta liikkeestä. Tässä kuten kaikkialla on löydettävä kultainen keskitie, joka pysyttää hengen elävänä muotojen vaihdellessakin. Suomalainen Ruusu-Risti seuramme on oleellinen osa teosofisesta liikkeestä. Se on teosofisen liikkeen synnyttämä ja kuuluu sen haarautumiin, ollen samalla 11
Ruusu-Risti 1925 täysin itsenäinen seura, josta mikään muu seura ei ole vähimmässäkään määrässä vastuunalainen. Sen nimi viittaa siihen, että se on sukulaisuus-suhteissa toiseenkin liikkeeseen, nim. vanhaan länsimaalaiseen rosenkreutsilaiseen liikkeeseen. Tämä on totta, sitä enemmän, koska madame Blavatskyn työkin oli rosenkreutsiläistä sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka nimi»teosofia» valittiin tarkoitusta vastaavampana uuden yrityksen tunnussanaksi. Eksoteerisesti oli näet rosenkreutsiläisyys länsimailla tullut merkitsemään joko samaa kuin alkemia (kullanteko) taikka sitten kristillistä salatietoa, jota kaikkea se oli vain okkultisessa puolessaan, ja vain esoteerisesti se oli yleismaailmallista totuuden etsimistä, jolle mikään uskonto tai filosofia ei ollut vierasta.»teosofia» sitä vastoin ilmaisi jo paljaana sanana, että se oli»tietoa jumalasta» tai»jumalallista viisautta», kuten H. P. Blavatsky sen käänsi, joka viisaus ei tietenkään saattanut olla minkään uskonnon tai kirkon yksityisomaisuutta, vaan ainoastaan tosi tietäjien vartioima ja säilyttämä. Suomen Ruusu-Risti valitsi täten itselleen julkisesti sen nimen, jota madame Blavatsky piti esoteerisena. Siinä emme kuitenkaan olleet tienraivaajina, sillä onhan länsimailla Europassa ja Amerikassa useampia seuroja, jotka nimittävät itseään rosenkreutsiläisiksi. Tavallisesti ne erinäisten todistuskirjain nojalla- sanovat polveutuvansa jostain vanhasta rosenkreutsiläisestä yhtymästä; semmoisia ovat esim. Societas Rosicruciana Englannissa ja Amerikassa, Uordre kabbalistique de la Rose-Croix Ranskassa (jos lienee enää elossa), Ordo sanctissimus rubeae crucis Amerikassa ja yleensä n.s. Ruusu-Risti-ritarin aste vapaamuurariudessa. Toisia seuroja taas on, jotka eivät vetoa papereihin ja sinetteihin, vaan elävään yhteyteensä todellisten Ruusu-Risti-veljien, s.o. tietäjien eli mestarien, Salaisen Veljeskunnan kanssa. Semmoisia ovat Antroposofinen Seura Saksassa y.m., The Rosicrucian Felloinship Amerikassa y.m. ja Ruusu-Risti Suomessa (jäseniä muuallakin). Nämä kuuluvatkin varsinaisesti teosofiseen liikkeeseen 1 ), vaikka Ruusu-Risti lienee ainoa, joka sen avoimesti tunnustaa. Amerikkalaisen Rosicrucian Fellowship in virallisen äänenkannattajan Rays from the Rose Cross joulukuun numerossa vastaa toimittaja Augusta Foss Heindel (Mrs. Max Heindel) kysymykseen, miksi Rosicrucian Fellowship illä ei ole mitään näkyvää yhdyssidettä toisten amerikkalaisten rosenkreutsiläisten seurojen kanssa, seuraavasti:»the Rosicrucian Fellowship on vanhan rosenkreutsiläisen järjestön, jonka päänä on Christian Rosenkreuz, jälleensyntymä. Toisin sanoen, tämä on uudestaan ruumistunut aivan uuteen paikkaan, Yhdysvaltoihin, tuodakseen länsimaalaisen viisauden opetukset länsimaalaisille kansoille, ennenkaikkea Yhdysvaltain kansoille. Sillä ei ole mitään suoranaista yhteyttä yhdenkään rosenkreutsiläisen looshin kanssa missään maailmassa. Se edustaa rosenkreutsiläisen järjestön työssä ihan uutta aloitetta, jota näkymättömiltä tasoilta päin ohjaavat tämän järjestön 1 ) Samaa saattaa sanoa edellämainituistakin rosenkreutsiläisistä seuroista; ne ovat saaneet herätyksensä teosofiselta liikkeeltä ja elpyneet sen kautta uuteen eloon, mikä kyllä näkyy niiden julkaisemasta kirjallisuudesta. 12
Ruusu-Risti 1925 vanhemmat veljet Christian Rosenkreuzin johdon alla. Toiset rosenkreutsiläiset seurat Yhdysvalloissa väittävät luullaksemme suoraan polveutuvansa nykyään olevista rosenkreutsiläisistä loosheista Englannissa, Ranskassa tai muualla. Ne edustavat, mikäli ovat autentisia, rosenkreutsiläisen järjestön varhempina aikoina alulle panemien toimintojen nykyisiä ilmennysmuotoja.»the Rosicrucian Fellowship on suoranaisessa yhteydessä rosenkreutsiläisen järjestön eetterisen temppelin kanssa, koska se on tämän järjestön auktorisoima kanava eli väline tälle ajalle. Max Heindel, joka perusti Fellowship in oli välittömässä yhteydessä järjestön vanhempien veljien kanssa ja otti osaa järjestön kokouksiin eetterisessä temppelissä niinä öinä, jotka kuuluivat hänen ottamiinsa mysteriövihkimyksiinsä. Vanhempien veljien kautta hän sai välitöntä opastusta Fellowship in johtoon nähden, jotta sen esittämä kristillinen filosofia tulisi länsimaiden ja lopulta koko maailman yleiseksi tulevaisuuden uskonnoksi. Mrs. Heindel jatkaa työtä hänen aloittamaansa suuntaan.» Miellyttävän selviä sanoja, jotka mutatis mutandis soveltuvat muuallekin! Kolmetoista vuotta sitten (1912) siirtyi Tietäjä, joka seitsemän vuoden aikana oli painettu Helsingissä, Tampereelle, painettavaksi Tampereen silloisessa Sentraalikirjapainossa. Vuodesta 1917 Tampereen Sentraalikirjapaino oli uusissa käsissä ja muutti seuraavana vuonna Jyväskylään, Tietäjä mukana. V. 1920 taas Tietäjä paluumatkalla Helsinkiin painettiin Tampereella, ja v:sta 1921 Tietäjä Ruusu- Ristin nimellä on painettu aluksi Helsingissä, sittemmin Keravalla. Viime kesänä ilmoitti minulle Tampereen Sentraalikirjapainon alkuperäinen omistaja taas perustaneensa kirjapainon vanhalla nimellä Tampereella, kysyen samalla, enkö haluaisi ruveta uudestaan yhteistyöhön. En epäröinyt, sillä kaikki muistoni yhteistyöstä menneiltä vuosilta olivat mitä mieluisinta laatua, ja niin kävi, että Ruusu-Risti, pukeutuen uudestaan vanhan Tietäjän muotoon, samalla on siirtynyt Tietäjän entiseen kirjapainoon. Olkoon nyt tämä uudestaan elpynyt yhteistyö otollinen sekä Tampereen Sentraalikirjapainolle että Ruusu-Ristille! Helmikuu, s. 49 56 Kummallinen ilmoitus oli luettavana sanomalehdissä silloin tällöin tammikuun ajalla. Se oli kirjoitettu jonkun amerikkalaisen profetissan nimessä ja kertoi Jeesuksen tulosta helmikuun 6 p:nä. Ilmoituksessa ei mainittu, tuleeko Jeesus sinä päivänä syntymään uudestaan maan päälle vai millä tavalla hänen tulonsa tapahtuu, jonka tähden moni mielikuvituksessaan näki maailman loppuvan ukkosen jyrinään ja suurten vesien pauhuun, salamoiden kaameasti valaistessa hävitystä, ja sitten Jeesuksen tulevan taivaan pilvissä tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kysymysillassa tammikuun 24 p:nä koski ensimäinen kysymys tätä levottomuutta herättävää ilmoitusta, ja helmikuun 1 p:ksi olimme järjestäneet ylimääräisen esitelmän Kansantalolle, jossa puhuin Kristuksen toisesta tulemisesta, maail- 13
Ruusu-Risti 1925 man lopusta ja nykypäivien ennustuksista. Amerikkalainen profetissa on toivottavasti tarkoittanut parastaan tuolla huomiota herättävällä ilmoituksellaan, mutta kyllä se epäilemättä on saanut aikaan yhtä paljon pahaa kuin mitä sillä lienee hyvää tarkoitettu. Ja kuinka itse asiassa kritiikittömillä ja perättömillä vakuutuksilla ja ennustuksilla saattaisi olla mitään suorastaan hyvää vaikutusta? Nelisenkymmentä vuotta sitten H. P. B. kirjoitti»theosophist» lehdessä kristillisen kirkon pääopinkappaleesta ja»vereen kastamisesta» seuraavasti: Kristillisessä legendassa»vapahtaja» on»vihkijä», joka uhraa elämänsä lunnaiksi siitä etuoikeudesta, että saa opettaa opetuslapsilleen muutamia suuria totuuksia. Hän, joka ratkaisee kristillisen sfinksin arvoituksen, tulee»absoluutin Mestariksi» siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikkien muinaisten vihkimysten menneiden, nykyisten ja tulevien suurin mysterio selviää ja paljastuu hänelle. Ne, jotka omaksuvat vertauskuvan sanallisesti, jäävät sokeiksi eliniäkseen, ja ne, jotka paljastavat sen tietämättömille joukoille, ansaitsevat rangaistuksen varomattomuudestaan, kun yrittävät»ruokkia sikoja päärlyillä». Theosophist-lehti niiden älykkäiden lukemana, jotka sitä ymmärtäessään osoittavat ansaitsevansa sen verran salaista tietoa kuin heille voidaan antaa on saanut oikeuden julkaista pienen viittauksen. Ken tahtoo käsittää sekä sfinksin että ristin vertauskuvan salaisuuden, tutkikoon egyptiläisten, kaldealaisten, muinaisten juutalaisten, hindulaisten y.m. vihkimysmenetelmiä. Silloin hän tulee huomaamaan, mitä sana»sovitus» joka on kristinuskoa paljon vanhempi ja myös mitä»vereen kastaminen» merkitsi. Korkeimman vihkimyksen viimeisenä hetkenä, kun vihkijä oli paljastanut viimeisen salaisen sanan, täytyi ehkä hierofantin tai»vastasyntyneen», kumpi tahansa heistä oli arvokkaampi, kuolla, koska kaksi yhtä voimakasta adeptia ei saa elää ja sillä, joka on täydellinen, ei ole sijaa maan päällä. Eliphas Levi viittaa kirjoissaan tähän salaisuuteen selvittämättä sitä. Hän puhuu Mooseksesta, joka kuolee salaperäisesti häviää tietämättömiin Pisgah-vuoren huipulta»laskettuaan kätensä» vihkimänsä Aaronin päälle, Jeesuksesta, joka kuolee»rakastamansa» opetuslapsen, Ilmestyskirjan tekijän, Johanneksen puolesta, ja Johannes Kastajasta vanhan testamentin viimeinen todellinen nazari (katso Isis., II osa, s. 132), joka vaillinaisissa, ristiriitaisissa ja vääristetyissä evankeliumikertomuksissa menettää henkensä myöhemmin Herodiaksen oikun kautta, mutta nabathealaisten salaisissa kabbalistisissa dokumenteissa uhraa itsensä sovitusuhriksi»kastettuaan» (s.o. vihittyään) valitsemansa seuraajan mystillisessä Jordanissa. Näissä todistuskappaleissa Aha, Isä, vihkimyksen perästä tulee Pojaksi, ja Poika seuraa Isää ja tulee samalla kertaa Isäksi ja Pojaksi, jota inspiroi Sophia Achamoth (salainen viisaus), myöhemmin muutettuna Pyhäksi Hengeksi. Mutta tämä Johannes Kastajan seuraaja ei ollut Jeesus, sanovat nazarealaiset. Mutta siitä toisten. Vielä tänä päivänä seuraa vihkimystä Himaalajan tuolla puolen opetuslapsen jonkun aikaa (kolmesta kuuteen kuukauteen) kestävä kuolema, usein myös 14
Ruusu-Risti 1925 vihkijän; mutta buddhalaiset eivät vuodata verta, sillä he kammoksuvat sitä tietäen, että veri vetää puoleensa»pahoja voimia». Tantrikkojen Shastrat (pyhät kirjat) kertovat tshinamasta-tantrikkojen vihkimyksestä (sanoista tshinna»eroitettu» ja masta»pää» koska Tshinnamasta-jumalatarta kuvataan pää leikattuna irti ruumiista), että niin pian kuin adepti on saavuttanut korkeimman täydellisyysasteen, on hänen vihittävä seuraajansa ja kuoltava, uhraten verensä veljiensä syntien sovitukseksi. Hänen täytyy»leikata irti oma päänsä oikealla kädellään, pitäen sitä vasemmallaan». Kolme verivirtaa syöksyy esiin päättömästä vartalosta. Yksi näistä ohjataan irtonaisen pään suuhun (»... minun vereni on totinen juoma» nuo Johanneksen evankeliumissa olevat sanat, jotka niin suuresti hämmästyttivät opetuslapsia); toinen juoksee maahan puhtaan, synnittömän veren uhrina maaemolle; ja kolmas nousee taivasta kohti todistajana»itsensä uhraamisen» uhrista. Tällä on nyt syvä Salatieteellinen merkityksensä, jonka ainoastaan vihityt tuntevat; kristillinen dogmi ei selitä totuutta sinnepäinkään, mutta The Perfect Way kirjan puoleksi inspiroidut tekijät paljastavat totuutta, niin vaillinaisesti kuin sitä määrittelevätkin, paljon läheisemmin kuin mitkään kristilliset kommentaattorit. H. P. B. Madame Blavatskyn mainitsema kirja»the Perfect Way or the Finding of Christ» (Täydellinen tie eli Kristuksen löytäminen) ilmestyi v. 1882. Sen olivat kirjoittaneet Mrs. Anna Kingsford ja Mr. Edward Maitland. Mrs. Kingsford, joka oli saavuttanut lääketieteen tohtorin arvon Parisin yliopistossa, oli merkillinen englantilainen mystikko, jonka näkyihin ja inspiratsioneihin yllämainittu kirja kokonaan perustui. Hän oli alussa Teosofisen Seuran jäsen, mutta perusti sittemmin oman Hermeettisen Seuransa, kun eroavaisuus hänen länsimaalaisen ja Mr. A. P. Sinnettin itämaalaisen teosofian välillä tuli liian räikeäksi. Näin vuosikymmeniä myöhemmin arvosteltuna Anna Kingsford oli länsimaalainen okkultisti, joka saavutti»rosenkreutsiläisen» vihkimyksen ja esiintyi Europassa samaan aikaan kuin madame Blavatsky Indiassa. Mrs. Kingsford ei tuntenut teosofiaa laisinkaan, silloin kun hänelle näyissä ja inspiratsioneissa ilmoitettiin se esoteerinen kristinusko, jota kirja»the Perfect Way» esittää. Hänen elämänymmärryksensä on syvästi mystillinen ja perustuu siihen Kristukseen, joka on meissä. Kaikki dogmit saavat järkiperäisen selityksensä mystillisen Kristus-käsityksen valossa, ja Mrs. Kingsford on lujasti vakuutettu siitä, että kaikki uskonnot ovat oksia samasta puusta, ikuisesta jumalallisesta totuudesta, ja että niillä kaikilla on sisäinen esoteerinen puolensa. Kaikkia»vapahtajia» ja ennen kaikkea Buddhaa hän pitää suuressa arvossa, väittäen vain, että Jeesus Kristus nosti totuuden tajunnan vielä korkeammalle tasolle, täten täydentäen Buddhan työn. Tässä joulun edellä luin F. Ossendowskyn kirjan»pedoista, ihmisistä ja jumalista», joita hän oli tavannut Tibetissä v. 1920 pakomatkallaan bolshevikkien luota Siperiasta. Kirjasta oli paljon puhuttu, paljon kehuttu sen jännittävyyttä ja 15
Ruusu-Risti 1925 sen harvinaisen valaisevia tietoja Tibetin mystillisestä elämästä. Se oli toisin sanoen kirjallinen makupala teosofeille ja salatieteilijöille. Luin sen odotuksella ja tunnustan mielihyvällä, että se oli jännittävästi kirjoitettu kuin seikkailu-romaani ainakin. Seikkailut ja vaarat olivat kuitenkin mielestäni kaikessa kaameudessaan siksi luonnollisia nykyisellä bolshevistisella ajallamme, että pitkin matkaa odotin, koska tulisivat oikein nuo merkilliset asiat. Yksi ainoa kohta jäi merkillisenä ja huomattavana mieleeni: että yksin buddhalaiset papitkin Tibetissä käyttivät murha-aseita. Niin on siis häpeä painanut leimansa aikaamme, että buddhalaisetkin, jotka uskonnossaan nimenomaan kieltäytyvät verta vuodattamasta, sekaantuvat kapinallisiin hankkeisiin ja tarttuvat miekkaan! Mutta kertoihan Ossendowsky toiselta puolen Siperian buddhalaisista sojooteista, jotka vakaumukselleen uskollisina mieluummin pakenivat kotiseudultaan Siperiassa kuin aseellisesti puolustautuivat bolshevikkeja vastaan. Kirjansa loppupuolella tekijä vihdoin joutui ihmeittensä keskelle. Siinä hän kertoo tavanneensa Urgan temppelissä Tibetin mystillistä hallitsijaa, n.s. Elävää Buddhaa, sokeata vanhusta, joka juoppoudesta on kadottanut näkönsä, mutta on erittäin viisas ja hurskas mies ja m.m. etevä astrologi. Toisiakin ihmeellisiä ja samalla paljon sympaattisempia laamoja ja paaveja tapaa Ossendowsky ja saa kuulla heiltä»maailman kuninkaasta», joka elää ja hallitsee maanalaisessa Agarthin kaupungissa. Mitä tämä on? ajattelin lukiessani. Missä olen näistä asioista ennen lukenut? Syventyessäni muistoihini pääsin pian asian perille. Arvossa pidetty ranskalainen okkultisti markiisi de Saint Yves d Alveydre on niistä puhunut! Hain käsiini hänen kirjansa:»mission de 1 Inde en Europe, Mission de PEurope en Asie, La question du Mahatma et sä solution» (Indian tehtävä Europassa, Europan tehtävä Aasiassa, Mahaatma-kysymys ja sen ratkaisu), selailin sitä ja huomasin kohta, että Saint-Yves d Alveydre niinikään puhuu»agartthasta» ja sen maanalaisista konstruktioneista, sen 20 miljoonasta asujaimesta, sen korkeimmasta päästä»maharshista» j.n.e. Kirjansa hän omistaa»hallitsija-paaville, joka päässään kantaa seitsenkruunuisen tiaran, Karitsan ja Oinaan aikakauden muinaisen pääkaupunki- Paradeeshan nykyiselle Brahatmahille.» Ensin ilostuin, sillä ranskalaisen markiisin tiedonannot, jotka julkaistiin painosta ystävien toimesta tekijän kuoleman jälkeen 1910, mutta jotka tekijä itse oli kirjoittanut v. 1886, saivat täten odottamattoman vahvistuksen. Tarkempi vertailu näytti kuitenkin hämmästyksekseni, että Ossendowsky ei osannut sanoa mitään uutta, vaan että hänen kuulemansa käsitti tarkoin samoja asioita kuin Saint-Yves d Alveydre kirjassaan oli tuonut esille. Mitä tästä merkillisestä yhteensattumasta piti ajatella? Se oli todella ihmeellinen, jos Ossendowsky ei tuntenut kirjaa»mission de Plnde en Europe». Mutta jos hän tunsi sen ja sovitti sen tiedonannot seikkailukertomukseensa, silloin hänen kirjansa tosi kokemuksiin perustuvasta matkakertomuksesta muuttui seikkailuromaaniksi, jossa mielikuvitus saattoi näytellä yhtä suurta tai suurempaa osaa kuin todellisuus. Enkä niin ollen lopullisesti tiennyt, missä määrin oli luottamista prof. Ossendowskyn kirjaan, jonka mottona oli seuraava komea ote Titus Liviuksesta:»On aikoja, ihmisiä ja 16
Ruusu-Risti 1925 tapahtumia, joista ainoastaan historia voi lausua lopullisia tuomioita. Samanaikuiset havaintojen tekijät saavat vain kirjoittaa muistiin, mitä ovat nähneet ja kuulleet. Totuus itse tämän vaatii.» Totuus vaatii myös, että seuraava tosiseikka mainitaan. Madame Blavatsky puhui jo Salaisessa Opissaan n.s. Brahmaatmasta, joka on kaikkien mahaatmojen eli mestarien korkein pää, ja teosofisessa kirjallisuudessa on yleensä puhuttu siitä»sanatkumaarasta» eli»tämän maailman kuninkaasta», joka saapui maapallollemme Venuksesta ja on Salaisen Veljeskunnan korkein Vihkijä. Sitä vastoin H. P. Blavatsky ei tietääkseni mainitse nimeä»agarttha», vaikka hän ohimennen toteaa, että kiinalaisten buddhanuskojain opettama»läntinen paratiisi», jossa kuolemattomat asuvat, on»todellinen vuorten ympäröimä paikka erämaassa». Englannissa toimii nykyään huomattava uskonnollinen liike: Joanna Southcott-liike. Kerron tässä»the Canadian Theosophist»-lehden viime joulukuun numeron mukaan pari seikkaa siitä. Joanna Southcott syntyi v. 1750 Devonshiressa ja kuoli v. 1814. Hän oli oppimaton työläisnainen ja rupesi 40-vuotiaana profetoimaan. Sen jälkeen oli hänen elämänsä myrskyisä ja onneton, mutta kuollessaan hän jätti jälkeensä 65 käsikirjoitettua profetallista kirjaa ja suuren köytetyn ja sinetöidyn arkun, jonka saisi avata yksinomaan 24 piispaa aikana, jolloin valtakunta olisi suuressa hädässä. Hänen ennustuksensa maailman sodasta, tankien käytöstä, ilmahyökkäyksestä Lontoota vastaan, kullan ja sokerin puutteesta ynnä sadasta muusta yksityisseikasta herättivät hänen eläessään naurua, mutta ovat nyt toteutuneet. Muuan julkaistu Southcottin profetia sanoo, että arkussa on inspiroituja kirjoituksia, jotka kertovat kirkon johtajille, millä tavalla he voivat muodostaa suuren kansainvälisen rauhanliiton toisten uskontojen kirkkojen avulla, mutta vielä ei ole löytynyt 24 piispaa, jotka pitäisivät arvolleen soveliaana avata sata vuotta sitten kuolleen mummon kistua. Ja kuitenkin luulisi, että piispatkin voisivat alentua jotain tekemään maailman rauhan puolesta! Joanna Southcott-liike lukee jo 50,000 kannattajaa tavallisten kuolevaisten joukossa, ja viime vuoden alkupuolella annettiin julki toinen salaisuus, joka on herättänyt tavatonta huomiota ja mielenkiintoa ympäri maailmaa. Liikkeellä on näet hallussaan lääke, jota se nimittää»panaceaksi» (yleislääkkeeksi) ja joka parantaa kaikkia sairauksia, syövästä ja keuhkotaudista lähtien kaljupäisyyteen ja karkeaan ihoon saakka. Tällä lääkkeellä on saatu aikaan siksi paljon ihmeitä, että etevät lääkärit Englannissa, Amerikassa, Indiassa ja Saksassa ovat ryhtyneet sitä tarkemmin tutkimaan. Suurta huomiota ansaitsee sekin seikka, että Southcottliike jakaa lääkettään ilmaiseksi, kantaen itse kaikki kustannukset sen valmistamisesta. Noin 3,000 potilasta hoidetaan tätä nykyä, ja monet sairaat, jotka lääkärit ovat toivottomina hylänneet, ovat muutaman kuukauden hoidon jälkeen täydellisesti parantuneet. Ketä tahansa sairasta kehoitetaan käyttämään Southcott-Panaceaa. On vain 17