MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2542 08 KÖNÖLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen & Ulpu Väisänen 254206 SATTAJÄRVI 254209 KAISAJOKI 254212 TERVOLA 254205 ARPELA 254208 KÖNÖLÄ 254211 YLI-PAAKKOLA 254204 LIAKKA 254207 254210 KALKKIMAA ALA-PAAKKOLA Rovaniemi 2007
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 KÖNÖLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Jukka Räisänen) 2 KIVENNÄISMAAT (Jukka Räisänen) 3 Kallioalueet (Vesa Perttunen) 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 4 Pohjaveden esiintyminen 4 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 5 Geologian tutkimuskeskus
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jukka Räisänen) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. Ka Kallio 2 0,0 Mr Moreeni 3728 37,5 HK/Mr 7 0,1 MrM Drumliineja, hiekkamoreenia 390 3,9 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 161 1,6 Sr Sora 109 1,1 Hk Hiekka 77 0,8 Ct/Hk 77 0,8 Ht Hieta 2 0,0 Ct/Ht 7 0,1 SrM Jäätikköjokimuodostuma (Harju, delta) soravaltainen 78 0,8 HHt Hieno hieta 25 0,3 Hs/HHt 49 0,5 Hs Hiesu 129 1,3 Ht/Hs 5 0,1 HHt/Hs 241 2,4 Ct/Hs 951 9,6 St/Hs 193 1,9 Ct Saraturve 2670 26,8 St Rahkaturve 729 7,4 Tu Turvetuotantoalue 101 1,0 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 9 933 ha 67 ha 10 000 ha Könölän alue sijaitsee Peräpohjolassa noin 30 kilometriä Kemistä pohjoiseen. Alueen länsipuoli kuuluu Tornion kuntaan, pohjoispuoli Tervolaan ja eteläpuoli Keminmaahan. Pinnanmuodoiltaan se edustaa loivahkoa vaaramaisemaa. Korkeudet vaihtelevat länsiosien noin 30 metristä mpy koillisosan noin 65 metriin mpy. Asutus karttalehdellä on keskittynyt pääasiassa Könölän ja Korpijärven kyliin. Vesialueiden määrä on alueella vähäinen. Maaperäkartoituksen ohessa ei löytynyt uurresuuntia. Kartta-alueen eteläpuoliselta Kalkkimaan karttalehdeltä on aikaisempien kartoitusten ohessa löytynyt uurteita, joiden suunta vaihtelee 285-325. Läntisimmän uurresuunnan (285 ) on tulkittu edustavan
3 viimeisimmän jäätiköitymisen aikaista virtaussuuntaa. Tämä lienee sama myös Könölän alueella. Mannerjään reuna perääntui Könölän ympäristöstä länteen noin 10 200 vuotta sitten. Tämän jälkeen alue peittyi Ancylusjärveksi kutsutun Itämeren vaiheen peittoon. Makeavetistä Ancylusjärveä seurasi Litorinamerivaihe, jonka aikana vesi muuttui lievästi suolaiseksi. Maankohoaminen oli varsinkin Ancylusvaiheen aikana erittäin nopeaa. Myöhemmin maankohoaminen hidastui ja on tällä hetkellä Könölän alueella noin 7 mm/vuosi. Merenranta vetäytyi alueelta lopullisesti vajaat 3000 vuotta sitten. KIVENNÄISMAAT (Jukka Räisänen) Kallioalueet (Vesa Perttunen) Kartta-alueen kallioperä on lähes kauttaaltaan yli metrin vahvuisen moreenikerroksen peittämää. Kalliopaljastumia on ainoastaan karttalehden keskellä Ison Teerikummun länsipuolella. Kallioperän kuvaus on laadittu ympäröivien kartta-alueiden geologisen tiedon sekä geofysikaalisten karttojen perusteella. Maapeitteen alla oleva kallioperä koostuu suureksi osaksi harmaasta, ohutkerroksisesta ja selväliuskeisesta fylliitistä, Tämä kivilaji on kerrostunut savena muinaiseen valtamereen noin 2 miljardia vuotta sitten. Tätä kivilajia on myös edellä mainittu Ison Teerikummun kalliopaljastumakin. Fylliittiä on aikoinaan käytetty liippakivien valmistamiseen. Lähin tuotantopaikka on Paakkolassa Kemijokivarressa kartta-alueesta pari-kolme kilometriä itään. Taivalkosken patoamisen jälkeen liippakivilouhokset ja pääosa rantakallioistakin ovat veden alla. Kartta-alueen lounaisnurkan kallioperä on dolomiittia, joka on syntynyt saostumalla kalkkina matalaan, lämpimään mereen. Lähimmät dolomiittikalliot ovat heti eteläpuolella Rantamaan alueella, josta dolomiittia edelleen louhitaan murskeeksi. Dolomiittia on myös kartta-alueen pohjoisosassa kapeana vyöhykkeenä Haapajärven eteläpuolelta Huuvausmaan kautta itään jatkuvalla vyöhykkeellä. Kolmas karttalehtialueen kivilaji on vihreä, hienorakeinen, selvä- ja ohutkerroksinen tuffiitti, joka on kerrostunut tulivuoren tuhkana mereen. Sitä on aivan lounaisnurkassa sekä itä-läntisinä vyöhykkeinä kartta-alueen pohjoisosassa. Tätäkin kivilajia on maan pinnalla näkyvissä vain yksittäisinä lohkareina. Mannerlaattojen törmättyä noin 1,9 miljardia vuotta sitten tuhka, kalkki- ja savikerrokset poimuttuivat ja metamorfoituivat. Samalla alun perin vaaka-asentoiset kerrokset kääntyivät lähes pystyyn. Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on vajaat puolet alueen maa-alasta. Lajitekoostumukseltaan se on hiekkamoreenia. Moreenialueet ovat jakautuneet suhteellisen tasaisesti kartta-alueella. Kallioalueiden vähyydestä johtuen moreenikerrokset lienevät suhteellisen paksuja. Maaston painanteissa moreenia peittävät myöhemmin kerrostuneet jokija merisedimentit sekä turve. Moreenin pintakerros on paikoitellen rantavoimien huuhtomaa, tällöin hienoin aines on kulkeutunut pois ja moreenin päälle on muodostunut soraisia tai hiekkaisia pintakerroksia. Moreenimuodostumia on 5,5 % maa-alasta. Länsireunaa lukuunottamatta alueella esiintyy useita drumliinejä. Niiden suuntaus vaihtelee välillä 330-350, mikä tarkoittaa drumliinien syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana. Drumliinien pituudet vaihtelevat noin puolesta kilometristä puoleentoista kilometriin. Kartta-alueen lounaisosassa sijaitsee kumpumoreenialue. Kummut ovat noin 5 metriä korkeita ja pääasiassa suuntautumattomia. Aines on pääasiassa löyhää hiekkamoreenia.
4 Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään joko jäätikköjoki- tai rantakerrostumia. Karttalehden itäpuolta halkoo moreenipeitteinen harjujakso, jonka suuntaus viittaa sen syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana, vastaavasti kuin alueen drumliinitkin. Harjun sisältämä aines on pääasiassa soraa. Tutkimuskaivauksen yhteydessä havaittiin moreenin paksuuden harjun päällä olevan 2,2 metriä. Karttalehdellä sijaitsee runsaasti rantatoiminnan aikaansaamia sora- tai hiekkakerrostumia. Näistä laajin esiintyy kartta-alueen keskiosissa Torniokummussa ja on kooltaan yli 50 ha. Rantakerrostuma-alueita on käytetty monin paikoin maa-aineksen ottoon. Rantavoimien seurauksena ovat syntyneet myös alueella esiintyvät rantavallit. Hienorakeiset kerrostumat Kartta-alueen hienorakeiset kerrostumat ovat ainekseltaan pääosin hienoa hietaa tai hiesua. Savea esiintyy paikoitellen turpeen alla. Hienorakeisia sedimenttejä esiintyy alavilla kohdilla jokien varsilla tai turpeen alla. Hieno hieta-aines kuuluu jokisedimentteihin. Hiesu on joko jokien mukanaan tuomaa tai merellisiä sedimenttejä. Turpeen alaiset sulfidisavet ovat merellistä alkuperää. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumisen tuloksena syntynyt orgaaninen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät botaanisen koostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit sekä puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Kartta-alueella on turvekerrostumia vajaat puolet maa-alasta. Suot sijaitsevat moreenimaiden välisissä painanteissa tai jokilaaksoissa. Alueen geologisesta nuoruudesta johtuen suot ovat suhteellisen ohuita. Turvetutkimusten yhteydessä tavatut paksuimmat turvekerrokset ovat kartta-alueen kaakkoisosan Kiimajänkällä 2,6 metriä. Turvepaksuudet ovat kuitenkin pääasiassa yli metrin syvyisiä, joten soistuminen on alkanut alavilta mailta ja maaston painanteista yleisesti välittömästi meren perääntymisen jälkeen. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut valtakunnallisen turveinventoinnin yhteydessä pääosan alueen soista. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7, mikä on normaaliarvo Pohjois- Pohjanmaan aapasuoalueella. Yleisin suotyyppi on karuhko lyhytkortinen neva, mutta kallioperän ravinteikkuudesta johtuen alueella esiintyy myös lettoja, esimerkiksi Ruostejänkällä ja Kalliokeronjänkällä. Saraturve on rahkaturvetta yleisempi, myös ruskosammalvaltaisia turpeita esiintyy jonkin verran. Turveteollisuuden käytössä ovat tällä hetkellä karttalehden luoteisosissa sijaitsevat Oriaapa, Vinsanjänkkä ja Välijänkkä. Tuotantoalueiden laajuus on yhteensä 101 ha. POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus
5 sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Kartta-alueella on yksi Suomen ympäristökeskuksen tärkeäksi luokittelema, I luokan pohjavesialue, yksi II luokan pohjavesialue ja neljä III luokan pohjavesialuetta. II luokan pohjavesialueet ovat vedenhankintaan soveltuvia ja III luokan pohjavesialueet muita alueita, jotka voidaan mahdollisesti ottaa käyttöön tarkempien tutkimusten jälkeen. Torniokummun I luokan pohjavesialue Saarajoen itäpuolella on kokonaispinta-alaltaan 1,13 km 2 ja sen antoisuus on 150 m 3 /vrk. Alueella sijaitsee pohjavedenottamo. II luokan pohjavesialue, Ulko- Salonaho, sijaitsee kartta-alueen itäosan hiekka- ja sorakerrostumissa. Alueen kokonaispintaala on 0,38 km 2 ja sen antoisuudeksi on arvioitu 200 m 3 /vrk. III luokan pohjavesialueet sijaitsevat kartta-alueen poikki kulkevassa harjujaksossa ja ovat nimeltään Taka-Kuorinki, Teerikummunjänkä, Hallikontio ja Tärkämännokka. Taka-Kuoringin kokonaispinta-ala on 1,32 km 2 ja arvioitu antoisuus 150 m 3 /vrk. Teerikummunjängän kokonaispinta-ala on 0,17 km 2 ja antoisuus 40 m 3 /vrk. Hallikontion kokonaispinta-ala on 0,29 km 2 ja antoisuus 70 m 3 /vrk ja Tärkämännokan kokonaispinta-ala 0,27 km 2 ja antoisuus 50 m 3 /vrk. Pohjavettä on kartta-alueella todennäköisesti riittävästi yksityistalouksien tarpeisiin myös moreenialueiden kaivoissa. Pohjavedenpinta oli yhdestä kaivosta tehdyn mittauksen mukaan 3,5 metrin syvyydessä. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Suomessa luonnontilainen pohjavesi täyttää yleensä talousveden laatuvaatimukset. Tavallisimmat haitat ovat korroosiota aiheuttava veden liiallinen happamuus sekä liian suuri rautaja mangaanipitoisuus. Luonnonperäisten tekijöiden lisäksi maatalouden, liikenteen ja teollisuuden päästöt saattavat huonontaa pohjaveden laatua. Kartta-alueelta on analysoitu seitsemän pohjavesinäytettä, joista kuusi on otettu kuilukaivoista ja yksi betonirenkain varustetusta lähdekaivosta. Kolmen kaivon syvyydet olivat 7-14 m. Analysoidut vedet olivat laadultaan lähes neutraaleja tai lievästi emäksisiä (pharvot 6,7-7,8). Syynä siihen on alueen emäksinen kallioperä. Sähkönjohtavuudet olivat 10,8-80,6 ms/m. Lähdekaivossa ja kahdessa kuilukaivossa veden väriluku oli suurempi kuin talousvedelle asetettu laatutavoite (<5 Pt mg/l). KMnO 4 -luku ylittyi yhdessä kaivossa (laatutavoite <20 mg/l). Muilta osin vedet täyttivät fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvälle talousvedelle asetetut laatutavoitteet. Raskasmetallipitoisuudet olivat pieniä, usein alle määritysrajan. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s.
6 Haavisto-Hyvärinen, Maija & Kutvonen, Harri. 2005. Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. Verkkojulkaisu. Johansson, Peter (toim.); Kujansuu, Raimo (toim.); Eriksson, Brita; Grönlund, Tuulikki; Kejonen, Aimo; Maunu, Matti; Mäkinen, Kalevi; Saarnisto, Matti; Virtanen, Kimmo; Väisänen, Ulpu 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Summary: Quaternary deposits of northern Finland - explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000. Espoo: Geologian tukimuskeskus. 236 s. Perttunen, Vesa 1991. Suomen geologinen kartta 1:100000 : kallioperäkarttojen selitykset / Lehdet = Sheets 2541, 2542 + 2524, 2543 ja 2544. Kemin, Karungin, Simon ja Runkauksen kartta-alueiden kallioperä. 80 s. Salonen, Veli-Pekka, Eronen, Matti ja Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja-Aurora. 237 s. Virtanen, Kimmo; Hänninen, Pekka; Kallinen, Riitta-Liisa; Vartiainen, Sirkka; Herranen, Teuvo; Jokisaari, Ritva 2003. Suomen turvevarat 2000. Tutkimusraportti / Geologian tutkimuskeskus. 101 s.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Maaperän yleiskartta 1:200 000. Koko maan kattava maaperän yleiskartta valmistuu vuonna 2008. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2007 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2007 mennessä on maastamme kartoitettu noin 40 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 700 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai tiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gtk.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 12 Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 13 Länsi-Suomen yksikkö PL 97 (Vaasantie 6) 67101 KOKKOLA Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 5209 Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 14 www.gtk.fi