MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3241 11 KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 09 3241 12 3243 03 MÄKRÄMÄKI ORAVIKOSKI LÄNSI-SAAMAINEN 3241 08 3241 11 3243 02 SORSAVESI KONNUSVESI LEPPÄVIRTA Leppävirta Sorsakoski 3241 07 3241 10 3243 01 RUUHILAMPI SORSAKOSKI UNNUKKA Espoo 2000
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys KIVENNÄISMAAT 2 Yleistä 2 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT 4 POHJAVESI 4 KIRJALLISUUTTA 5 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 KIVENNÄISMAAT Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 2 604 33,1 Mr Hiekkamoreeni 3 117 39,6 HMr Hienoainesmoreeni 658 8,4 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 661 8,4 Hk Hiekka 13 0,2 Ht Karkea hieta 78 1,0 Ct/Ht 10 0,1 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 10 0,1 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 89 1,1 HHt Hieno hieta 50 0,6 Hs Hiesu 14 0,2 Sa Savi 77 1,0 Hs/Sa 10 0,1 Ct/Lj 4 0,1 Ct Saraturve 426 5,4 St Rahkaturve 39 0,5 Tä Täytemaa 11 0,1 Maa-aluetta 7 871 100,0 Vettä 2 129 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Yleistä Konnusveden kartta-alue on vesistöjen pilkkomaa ja pinnanmuodoiltaan hyvin jyrkkäpiirteistä aluetta. Pinnanmuodot johtuvat pääasiassa kallioperästä. Paksuja moreenikerrostumia on lähinnä alueen itäosassa. Kartta-alueen korkeuserot ovat melko suuria. Alimmat kohdat ovat Konnusvesi ja Särkilahti (noin 82 m mpy) luoteessa ja Unnukan Kalmalahden pohjukka (noin 81 m mpy) alueen kaakkoiskulmassa. Korkeimmat kohdat ovat Pasaslanmäki (164 m mpy) alueen eteläosassa ja Vuorenmäki (160 m mpy) idässä. Maaston paikalliset korkeuserot ovat yleensä 10 20 metriä, suurimpien mäkien ympäristössä yli 50 metriä ja Tynnörivuoren ympärillä jopa yli 70 metriä. Mannerjäätikkö suli Konnusveden kartta-alueelta noin 11 000 vuotta sitten. Tuolloin Yoldiameren pinta oli tasolla, joka on nykyisin tällä alueella noin 127 m merenpinnan yläpuolella. Valtaosa kartta-alueesta oli siis veden alla ja veden pinnan yläpuolella olivat vain kaikkein korkeimmat mäet. Luoteesta virrannut jäätikkö jätti kallion pintaan uurteita, joiden suunta on 305 310 astetta. Maa alkoi kohota heti jäästä vapautumisen jälkeen ja alueen järvet kuroutuivat melko pian merestä muiden Sisä-Suomen järvien kanssa muodostaen suuren vesistön, joka laski Pielaveden Selkäyslammen kautta Pohjanlahteen. Myöhemmin Konnusvesi joutui laajenevan Suursaimaan piiriin. Suursaimaan pinta kohosi siihen asti, kunnes sen lasku-uoma noin 6 000 vuotta sitten siirtyi pohjoisesta Ristiinan Matkuslammelle. Suursaimaan pinta oli Konnusveden kartta-alueella ylimmillään noin 98 m mpy eli noin 16 metriä Konnusveden nykyisen pinnan yläpuolella. Särkijärvi kuului tuolloin Suursaimaan piiriin, ja sen pinta oli noin kolme
3 metriä nykyistä korkeammalla. Myös Sorsavesi, joka ulottuu kartta-alueen lounaiskulmaan, oli jonkin aikaa samassa tasossa Saimaan kanssa. Lasku-uoman siirtymisen jälkeen vesi alkoi laskea ja Särkijärvi ja Sorsavesi kuroutuivat jälleen itsenäisiksi järviksi. Vuoksen puhkeamisen jälkeen (noin 5 000 vuotta sitten) vesi Saimaan altaassa laski nopeasti 2 2,5 metriä, minkä jälkeen lasku jatkui hitaampana. Nykyisin Särkijärven vedet laskevat etelään Ala- Särkijärven ja Osmajärven kautta Haukiveteen. Sorsavesi laskee Osmajärveen. Kallioalueet Alueen maa-alasta kolmannes on avokallioita tai alle metrin moreenikerroksen peittämää kalliomaata. Kallioperä on pääasiassa kiillegneissiä. Lounaisosassa on graniittia ja luoteis- ja keskiosassa sarvivälkegneissiä. Alueen lounaisosa on lähes kokonaan avokalliota tai kalliomaata. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni. Se on jäätikön kallioperästä irrottamaa ja sekoittamaa maa-ainesta, jota jäätikkö kuljetti mukanaan. Jäätikön alla moreeni kerrostui tiiviiksi pohjamoreeniksi. Jäätikön sisällä ja päällä kulkeutunut moreeniaines kerrostui jään sulaessa löyhäksi pintamoreeniksi pohjamoreenin päälle. Pohjamoreeni peittää kalliomuotoja laaksoissa paksumpana ja rinteillä ja mäkien laella ohuempana kerroksena. Alueen länsiosa on lähes kokonaan ilman moreenipeitettä, itäosassakin pohjamoreenikerrostuman paksuus on suurimmillaan vain joitakin metrejä. Pohjamoreenin raekoostumus vaihtelee melko paljon, mutta se on enimmäkseen hyvin hienoainespitoista. Suurimmalla osalla aluetta pohjamoreeni on enimmäkseen hiekkamoreenia, jossa on hienoainesta (rakeiden <0,06 mm, hieno hieta ja sitä hienommat lajitteet) 30 40 % ja savea (rakeiden <0,002 mm) 4 5 %. Alueen kaakkoisnurkassa pohjamoreeni on enimmäkseen hienoainesmoreenia, jossa on hienoainesta 30 40 % ja savea 5 6 %. Tällainen moreeni on routivaa ja huonosti vettä läpäisevää. Nämä ominaisuudet tekevät hienoainesmoreenista ongelmallisen maa-aineksen niin rakentamisessa kuin metsätalousmaanakin, kun taas sellaisissa ympäristörakentamiskohteissa, missä ainekselta edellytetään hyvää vedenpidätyskykyä, hienoainesmoreeni on varteenotettava vaihtoehto. Konnusveden kartta-alueen pohjamoreeni on hiukan normaalia kivisempää. Pohjamoreenin päällä on pintamoreenia ja siitä syntyneitä kumpumoreenimuodostumia erityisesti pari kilometriä leveällä vyöhykkeellä, joka kulkee kartta-alueen poikki eteläreunasta Pomonniemestä Tynnörivuoren kautta Särkiniemeen. Yksittäisten kumpujen korkeus on etelässä yleensä alle 10 metriä ja pohjoisessa usein yli 10 metriä. Kumpumoreenimuodostumissa voi olla moreenia yli 10 metriä, mutta kalliokin voi olla hyvin lähellä maan pintaa. Pintamoreeni on erittäin kivistä ja lohkareista. Se on rakenteeltaan löyhää ja koostumukseltaan selvästi karkeampaa kuin pohjamoreeni. Hienoainespitoisuus on noin 20 % ja savipitoisuus noin 2 %. Moreenialueen painanteisiin sekä Konnusveden ja Särkilahden rannoille on rikastunut jopa yli hehtaarin laajuisia louhikoita, jotka ovat syntyneet roudan ja rantavoimien vaikutuksesta. Ne ovat usein tasapintaisia. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla oli sulamisvesien tunneleita, joissa jäätikön irrottama aines peseytyi ja lajittui sora- ja hiekkaharjuiksi. Konnusveden kartta-alueen kautta kulkee kaksi harjujaksoa. Alueen länsiosassa olevat harjumuodostumat kuuluvat katkonaiseen harjujaksoon, joka jatkuu luoteeseen lähelle Karttulaa. Kaakkoon harjujakso ei enää jatku. Sen aines on hiekkavaltaista ja kerrostumat ovat to-
4 dennäköisesti vain muutaman metrin paksuisia. Kartta-alueen itäosassa olevat harjumuodostumat kuuluvat hyvin katkonaiseen harjujaksoon, joka jatkuu kaakkoon ja yhtyy Savonlinnan pohjoispuolella Punkaharjun Kerimäen Joroisten harjuun. Kartta-alueen harjumuodostumien arvioitu kokonaismassamäärä on 0,83 milj.m 3, josta hiekkavaltaista on 0,82 milj. m 3 ja soravaltaista 0,01 milj. m 3. Muita karkearakeisia lajittuneita kerrostumia alueella on vain vähän. Harjujen liepeillä ja moreenimäkien rinteillä ja notkoissa on paikoin pieniä hiekka- ja hietakerrostumia, jotka syntyivät rantavoimien vaikutuksesta pian jääkauden jälkeen. Hienorakeiset kerrostumat Jääkauden jälkeen veden pinta oli noin 127 metrin korkeustasolla ja alueen syvimpiin kohtiin kerrostui savea ja jonkin verran hiesua. Niitä on 100 m korkeustason alapuolella, eniten Särkijärven ympäristössä. Kerrostumien paksuus on yleensä alle kaksi metriä. Savi on hyvin lihavaa, sen savespitoisuus on yleensä yli 50 %. Veden laskiessa saven päälle kerrostui paikoin hienoa hietaa. ELOPERÄISET KERROSTUMAT Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeessa eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90% ja tuhkapitoisuus pieni. Suoyhdistymätyypeistä tehdyn aluejaon mukaan Konnusveden alue on keidassoiden esiintymisalueella, tarkemmin sanottuna Sisä-Suomen keidassoiden alatyypin, Järvi-Suomen keidassoiden alueella. Näille on tyypillistä, että suon keskusta kohoaa vain vähän tai ei ollenkaan reunaosia korkeammalle. Keidassoiden tyypilliset suurmuoto-osat (laide, reunaluisu ja keskusta) ovat erotettavissa vain kasvillisuuden perusteella. Konnusveden kartta-alueen maa-alasta vain 6 % on yli metrin paksuisen turvekerrostuman peitossa. Alueen suot ovat enimmäkseen rämeitä, pääasiassa isovarpuisia rämeitä ja tupasvillarämeitä, ja avosoiden osuus on pieni. Suot ovat lähes kokonaan ojitettuja ja ne ovat yleensä muuttuma-asteella. Ne ovat syntyneet pieniin jyrkkäreunaisiin painanteisiin suurimmaksi osaksi mineraalimaan soistumina. Kartta-alueen soiden syvyydet ovat yleensä alle 3 metriä. Turvekerrostumat ovat rahkavaltaisia ja puunjäännöksiä on paljon. POHJAVESI Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Konnusveden kartta-alueen harjumuodostumien merkitystä pohjaveden muodostumisen ja varastoitumisen kannalta vähentää niiden pienialaisuus. Alueen kumpumoreenimuodostumat ovat melko laajoja ja ainekseltaan ja rakenteeltaan otollisia hyvälaatuisen pohjaveden muodostumiselle siellä, missä kerrospaksuus on suuri. Pohjamoreenikerrostuma on karttaalueen yleensä melko ohut, joten pohjamoreenista saadaan vain vähän vettä. Lisäksi pohjamoreeni on enimmäkseen hyvin hienoainespitoista, joten vesi liikkuu siinä hyvin hitaasti. Hienoaineksiseen moreeniin tehtyjen kaivojen antoisuus on pieni ja veden laatu voi olla pitkän viipymän vuoksi huono. Koska alueen kiillegneissi sisältää välikerroksina sulfidi- ja grafiittipitoisia liuskeita, voi kalliopohjavesi paikoin sisältää haitallisen suuria määriä raskasmetalleja.
5 KIRJALLISUUTTA Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa.. Korsman, K. ym. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1 000 000. Geologian tutkimuskeskus.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm