LIITE 1: Omistajat SITOVASTI MUKANA OLEVAT YHTEISÖT. KuntaPro Oy

Samankaltaiset tiedostot
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Osakemerkintä / KuntaPro Oy

Tämä osakassopimus korvaa huhtikuussa 2014 solmitun osakassopimuksen.

HANKINTASOPIMUS NRO 8.2/2015, LIITTEET

Juankosken kaupunki ,00 Juuan kunta ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry ,00 Jyväskylän kaupunki 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Jyväskylän steinerk Jämsän kaupunki Kaarinan kaupunki Kajaanin kaupunki Kalajoen kaupunki Kangasalan kunta

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki ,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

OPH , Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Alueelliset vastuumuseot 2020

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2017

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Rintamaveteraanien kotona asumista tukevien palveluiden määrärahan käyttö 2017 Taulukko

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Avustusta saaneet opetuksen järjestäjät

Päätökset etsivän nuorisotyön avustuksista 2015

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET

Etelä Suomi

Yhdistys. Puoluekokous 2010: yhdistysten edustajamäärät piiri- ja liittojärjestöt listan lopussa erikseen. Puoluekokousedustajia

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Siirrettävät arkistot

RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin

Päätösnumero. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Folkhälsan Utbildning AB/Resurscentret Föregångarna. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

ELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI

KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2018 TULOKSET

ELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUSTUKSET Kansalaisopistot

KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2017 TULOKSET

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet

Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% JYTY Naantalin seutu ry 1,35% Jyty Nurmes ry 1,2% Jyty Sakky ry

Valtionavustukset nuorten työpajatoimintaan vuonna 2019 Koko maa:

Ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat metsästysvuonna : Suomen riistakeskus / JHT-raportointi

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Hyvinkään Kaupunki Hämeenkosken Kunta Hämeenkyrön kunta Hämeenlinnan Kaupunki Iisalmen

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola Etelä-Suomen AVI Espoon

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi:

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa: lokakuu 2013

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% Jyty Hangö Hanko

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Marraskuun TAISTO18-harjoitukseen osallistuneet organisaatiot, jotka ovat raportoineet harjoitustoiminnasta

Lapin maahanmuuttotilastoja

Toimialueet. Vihreä Keurusseutu ry 13 Keski-Suomi Muurame Muuramen Vihreät ry

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa: lokakuu 2012

Vaalien ajankohdat ja kansalaisten. osallistumisoikeudet. Vastausaika päättyy: Lausuntopyynnön taustatiedot. Johdanto

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Palveluja tuottava toimipaikka: Evantia Kuntoutus Oy Espoo (OID-tunnus ) Kuunsäde 10 C Espoo

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

VETUMA-palvelun tilanne

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Transkriptio:

1 LIITE 1: Omistajat Yhteishankintayksikön kilpailuttamia sopimuksia voivat hyödyntää KuntaPro Oy:n ja sen tytäryhteisöjen lisäksi kaikki KuntaPro Oy:n omistajayhteisöt ja niiden omistajayhteisöt. SITOVASTI MUKANA OLEVAT YHTEISÖT KuntaPro Oy Sitovasti mukana olevat yhteisöt siirtyvät käyttämään tätä sopimusta mahdollisten nykyisten sopimustensa päätyttyä. MAHDOLLISESTI MUKAAN TULEVAT YHTEISÖT Yhteisöt, jotka voivat myöhemmin liittyä sopimukseen (sisältää myös yllämainitut sitovasti mukana olevat yhteisöt): Akaan kaupunki Certia Oy (ja sen omistajat) o Turun yliopisto o Oulun yliopisto o Itä-Suomen yliopisto o Jyväskylän yliopisto o Tampereen yliopisto o Åbo Akademi o Vaasan yliopisto Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia (ja sen omistajat) o Espoon kaupunki o Kauniaisten kaupunki o Kirkkonummen kunta Eurajoen kunta Faktia Oy Forssan kaupunki Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä (FSHKY) (ja sen omistajat) o Forssan kaupunki o Humppilan kunta o Jokioisten kunta o Tammelan kunta

2 o Ypäjän kunta Harjavallan kaupunki Hartolan kunta Hattulan kunta Hausjärven kunta Hollolan kunta Honkajoen kunta Huittisten kaupunki Humppilan kunta Hyria koulutus Oy (ja sen omistajat) o Hausjärven kunta o Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö o Lopen kunta o Riihimäen kaupunki Hyvinkään kaupunki Hämeen ammatti-instituutti Oy Hämeen ammattikorkeakoulu Oy Hämeen liitto Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy (ja sen omistajat) o Akaan kaupunki o Hattulan kunta o Hämeenlinnan kaupunki Iitin kunta Istekki Oy (ja sen omistajat) o Etelä-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä o Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä o IS-Hankinta Oy o Liikelaitoskuntayhtymä ISLAB o Itä-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä o Keiteleen kunta o Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä o Kuhilas Oy o KuntaPro Oy o Kuopion kaupunki o Lapinlahden kunta o LapIt Oy

3 o Leppävirran kunta o Pielaveden kunta o Pohjois-Karjalan TE-keskus o Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä o Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä o Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä o Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymä (Servica) o Siilinjärven kunta o Tervon kunta o Tuusniemen kunta o Varkauden kaupunki o Vesannon kunta o Ylä-Savon ICT-palvelut Oy o Ylä-Savon Sote kuntayhtymä Itä-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä (ja sen omistajat) o Askolan kunta o Lapinjärven kunta o Loviisan kaupunki o Myrskylän kunta o Orimattilan kaupunki o Pornaisten kunta o Porvoon kaupunki o Pukkilan kunta o Sipoon kunta Janakkalan kunta Jokioisten kunta Jämsän kaupunki Järvenpään kaupunki Kangasalan kunta Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Keski-Satakunnan terveydenhuollon ky (ja sen omistajat) o Eurajoen kunta o Harjavallan kaupunki o Kokemäen kaupunki o Nakkilan kunta Keski-Uudenmaan Informaatioteknologia Oy (ja sen omistajat) o Järvenpään kaupunki

4 o Keravan kaupunki o Mäntsälän kunta Kiertokapula Oy (ja sen omistajat) o Hattulan kunta o Hausjärven kunta o Hämeenlinnan kaupunki o Janakkalan kunta o Järvenpään kaupunki o Keravan kaupunki o Lopen kunta o Mäntsälän kunta o Riihimäen kaupunki o Tuusulan kunta o Valkeakosken kaupunki Kokemäen kaupunki Kotikulman Kiinteistöpalvelut Oy Koulutuskuntayhtymä Tavastia KuntaPro Oy Kårkulla Samkommun kuntayhtymä (ja sen omistajat) o Espoon kaupunki o Hangon kaupunki o Helsingin kaupunki o Inkoon kunta o Kaskisten kaupunki o Kauniaisten kaupunki o Kemiönsaaren kunta o Kirkkonummen kunta o Kokkolan kaupunki o Korsnäsin kunta o Kristiinankaupunki o Kruunupyyn kunta o Lapinjärven kunta o Lohjan kaupunki o Loviisan kaupunki o Luodon kunta o Maalahden kunta o Mustasaaren kunta

5 o Myrskylän kunta o Närpiön kaupunki o Paraisten kaupunki o Pedersören kunta o Pietarsaaren kaupunki o Porvoon kaupunki o Pyhtään kunta o Raapeporin kaupunki o Sipoon kunta o Siuntion kunta o Turun kaupunki o Uusikaarlepyyn kaupunki o Vaasan kaupunki o Vantaan kaupunki o Vöyrin kunta Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy Laitilan kaupunki LapIT Oy (ja sen omistajat) o Enontekiön kunta o Inarin kunta o Istekki Oy o Kemijärven kaupunki o Kittilän kunta o Kolarin kunta o KuntaPro Oy o Kuusamon kaupunki o Lapin Ammattikorkeakoulu Oy o Lapin Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä o Muonion kunta o Pelkosenniemen kunta o Pellon kunta o Posion kunta o Ranuan kunta o Rovaniemen kaupunki o Rovaniemen koulutuskuntayhtymä (REDU) o Sallan kunta o Savukosken kunta o Taivalkosken kunta

6 o Utsjoen kunta o Ylitornion kunta Laurea-ammattikorkeakoulu Oy (ja sen omistajat) o Espoon kaupunki o Invalidiliitto o Kauniaisten kaupunki o Kirkkonummen kunta o Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä o Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä o Porvoon kaupunki o Vantaan kaupunki Lohjan kaupunki Loimijoen Kuntapalvelut Oy Lopen kunta Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen ky (Forssan ammatti-instituutti) Loviisan kaupunki Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä (ja sen omistajat) o Hangon kaupunki o Inkoon kunta o Karkkilan kaupunki o Kirkkonummen kunta o Lohjan kaupunki o Raaseporin kaupunki o Siuntion kunta o Vihdin kunta Länsirannikon Koulutus Oy (ja sen omistajat) o Laitilan kaupunki o Porin Aikuiskoulutussäätiö o Porin kaupunki o Rauman kaupunki Merikarvian kunta Mäntsälän kunta Mäntyharjun kunta Nakkilan kunta Nokian kaupunki Nurmijärven kunta Pirkkalan kunta

7 Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä (ja sen omistajat) o Honkajoen kunta o Jämijärven kunta o Kankaanpään kaupunki o Karvian kunta o Merikarvian kunta o Pomarkun kunta o Siikaisten kunta Pomarkun kunta Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä Porin kaupunki Porin Linjat Oy Porvoon kaupunki Prizztech Oy (ja sen omistajat) o Eurojoen kunta o Euran kunta o Harjavallan kaupunki o Huittisten kaupunki o Kokemäen kaupunki o Merikarvian kunta o Nakkilan kunta o Pomarkun kunta o Porin kaupunki o Pohjois-Satakunnan kehittämiskeskus Oy o Rauman kaupunki o Ulvilan kunta Punkalaitumen kunta Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä o Asikkalan kunta o Hartolan kunta o Heinolan kaupunki o Hollolan kunta o Iitin kunta o Kärkölän kunta o Lahden kaupunki o Myrskylän kunta o Orimattilan kaupunki o Padasjoen kunta

8 o Pukkilan kunta o Sysmän kunnan Pälkäneen kunta RHL-Data Oy Riihimäen kaupunki Riihimäen Kotikulma Oy Riihimäen seudun terveyskeskuksen ky Sastamalan kaupunki Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy Satakunnan sairaanhoitopiiri o Euran kunta o Eurajoen kunta o Harjavallan kaupunki o Honkajoen kunta o Huittisten kaupunki o Jämijärven kunta o Kankaanpään kaupunki o Karvian kunta o Kokemäen kaupunki o Merikarvian kunta o Nakkilan kunta o Pomarkun kunta o Porin kaupunki o Rauman kaupunki o Siikaisten kunta o Säkylän kunta o Ulvilan kunta Satakuntaliitto Seuturekry Oy Siuntion kunta Tammelan kunta Tekme Oy Tuusulan kunta Ulvilan kaupunki Urjalan kunta Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä (ja sen omistajat) o Askolan kunta o Espoon kaupunki

9 o Helsingin kaupunki o Iitin kunta o Järvenpään kaupunki o Karkkilan kaupunki o Keravan kaupunki o Kouvolan kaupunki o Lohjan kaupunki o Myrskylän kunta o Mäntsälän kunta o Nurmijärven kunta o Orimattilan kaupunki o Pornaisten kunta o Pukkilan kunta o Tuusulan kunta o Vantaan kaupunki o Vihdin kunta Vaasan kaupunki Valkeakosken kaupunki Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä (ja sen omistajat) o Akaan kaupunki o Kangasalan kunta o Lempäälän kunta o Pälkäneen kunta o Urjalan kunta o Valkeakosken kaupunki Ypäjän kunta Yhteisön liittymisestä sopimukseen neuvotellaan aina sopimustoimittajan kanssa.