Savorak Laiturit
Lupauksista pidetään kiinni Veturimiesten liiton Helsingin osasto tarvitsi kesäpaikalleen Villingin saareen uuden laiturin. Edeltävä laituri oli jo 20 vuotta vanha ja huonokuntoinen, joten tilalle piti saada uusi, joka palvelee luotettavasti niin yhteysveneliikennettä, vesibusseja kuin purjeveneitäkin. Uuden laiturin rakensi Savorak, joka on Saimaan alueen suurin laiturinvalmistaja. Osaston varapuheenjohtaja Rami Vilander on lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Savorak vaikutti tiedonhaun perusteella luotettavalta toimijalta. Myös kotimaisuus oli meille tärkeää. Halusimme vahvan ja kestävän laiturin, joka tehdään kerralla kunnolla. Saimme tarjouksia myös muilta urakoitsijoilta, mutta Savorak vaikutti kokonaisuuden kannalta parhaalta vaihtoehdolta, Rami kertoo. Rami Vilander, Helsinki Vanha laituri purettiin ja uusi asennettiin todella nopeasti. Se valmistui marraskuun alussa, joten emme päässeet käyttämään sitä vielä viime kesänä. Ensivaikutelmat ovat kuitenkin hyvät: laituri on jykevä ja tulee varmasti kestämään pitkään, palvellen juuri meidän tarpeitamme, hän jatkaa. Savorak Laiturit tuli Heiskasille tutuksi ystäväperheen kautta. Ystävät rakensivat myös taloa Kuopioon ja suosittelivat Savorakia laituritoimittajaksi. Ystävät kehuivat kovasti yritystä ja laituria. Ihastuttiin heillä myös tähän näyttävään ja massiiviseen lankkuun, jota taas heidän oma yrityksensä valmistaa. Halusimme käyttää tätä tiettyä puulajia laiturissa Savorakin kanssa se onnistui. Laituri on vielä parempi kuin olin ajatellut! Olen esteetikko ja nautin kauniista asioista. Laituri on jokapäiväinen ihailun aihe, Nonna toteaa tyytyväisenä. Yhteistyö sujui erinomaisesti. Toimitus oli sujuva ja aikataulut pitivät hyvin. Laituri tuotiin tänne vesitse: aamulla, kun lähdettiin töihin, ei laiturista ollut tietoakaan ja illalla, kun palattiin kotiin, se oli tuossa valmiina, Nonna muistelee. Savorak Laiturit pitävät sanansa, tuote on hyvin tehty ja hinta-laatusuhde mielestäni erinomainen. -> Nonna Heiskanen, Kuopio
Putkiponttoonilaiturit...3 Mökkilaiturit...5 Betoniponttonilaiturit...7 Suuremmat kohteet...10 Laituritarvikkeet...11 Tiimi & Myyntiverkosto...17 Savorak-laiturit Schaumanintie 29 57230 SAVONLINNA Myynti 050 5894 840 myynti@savorak.fi Tuotanto: 050 5496 190 Savorak tunnetaan Saimaan alueen suurimpana laiturivalmistajana, jonka valikoimaan kuuluvat niin näyttävät satamalaiturit kuin mökkirantaan sopivat lekottelulaituritkin.
3 Putkiponttonilaiturit Putkiponttonilaituri on suosittu laiturimalli paitsi kestävyytensä, vakautensa, myös helppohoitoisuutensa takia. Vakaata laiturimallia voi käyttää sekä uimalaitureissa että veneen kiinnittämiseen, minkä lisäksi se soveltuu erinomaisesti matalampiin rantoihin. Putkiponttonilaitureista valmistetaan myös jotain suurempaa, satamalaiturit! Laiturielementtejä voidaan yhdistää rinnakkain, peräkkäin sekä T- ja L-muotoon. Putkiponttonia löytyy valikoimasta 400, 500 ja 560mm, millainen Teidän laiturista tehdään? Valitse sopivin putkiponttonilaituri, me asennamme sen valmiiksi! Putkiponttonilaitureita on saatavilla useissa eri malleissa sekä valmiiksi asennettuina että erikseen myytynä koko Suomen alueella. Savorakin asennuspalvelu varmistaa putkiponttonilaiturin oikeaoppisen ja kestävän kiinnityksen. Monipuolisesta laituritarvikevalikoimastamme löytyvät niin uimaportaat, poijut ja törmäyssuojat kuin muut tarvikkeet, jotka viimeistelevät laiturin ilmeen.
4 K. O 2,4 m 3,15 m H 5 1.2 6 4 600 5 020 6 5 160 5 630 7,5 5 250 5 760 7,5 5 910 6 400 10 6 820 7 400 10 7 680 8 220 12 8 100 8 870 12 8 790 9 510 K - -
5 Mökkilaiturit 2,4 m 3,15 m H 5 1.2 4 2 380 4 3 250 6 3 210 6 4 195 10 4 985 10 6 450
6 K. O 5 1,2 + 2,4 2 250 790 6 2,4 + 6 3,15 7 390 5 1,2
7 Betoniponttonilaiturit Savorak betoniponttonilaiturit on tehty kestämään kesän myrskyt ja talven jäät. Ne on valmistettu kestävistä ja laadukkaista materiaaleista. Betoniponttonilaituri soveltuu veneen kiinnittämiseen sekä uimalaituriksi. Betoniponttonit valmistamme muovikuitua sisältävästä K-45 erikoisbetonista, mikä takaa ponttoneille pitkän eliniän myös merivedessä. Huvilalaitureiden kannet valmistamme 73mm * 173 tai198mm ja 28mm * 120mm kyllästetystä puutavarasta. Kansilautojen kiinnitys ruostumattomilla ruuveilla. Betoniponttonilaituri on varma ja huoleton ratkaisu moneen rantaan. Laiturielementtejä voidaan yhdistää rinnakkain, peräkkäin sekä T- ja L- muotoon.
8 K. O 2,4 m 3,15 m H 5 1.2 6 3 490 3 995 6 4 490 4 940 7,5 3 899 4 520 7,5 4 770 KANSIKORKEUS VEDEN PINNASTA 40 CM. ERITTÄIN TUKEVA JA VAKAA LAITURI. 7,5 5 025 5 570 10 4 999 5 580 10 6 479 7 056 12 5 590 6 130 12 7 250 7 990
9 K. O 10-2,4 m 3,15 m 5 195 6 480 5 770 7 060 H 5 1.2 4,15 3 + 2,4 4,5 5 770-2,4 6 + 3,15 7,5 8 320 9 360-2,4 6 + 2,4 7,5 7 160 8 140
Jotain suurempaa? 10 Toimitamme venelaitureita koko Suomen alueelle sekä valmiiksi asennettuina että erikseen. Jokainen laituri toteutetaan räätälöidysti asiakkaan toiveiden mukaisesti, jolloin laituri palvelee käyttäjiään mahdollisimman kattavasti. Laituritarvikevalikoimamme venepuomit, veneenkiinnitystarvikkeet, pelastusvälineet sekä muut varusteet viimeistelevät toimivan, turvallisen ja tyylikkään suuremman kokonaisuuden Tarvitsetko apua laiturin valitsemisessa? Varaa aika ilmaiselle katselmukselle, niin autamme sopivimman laiturivaihtoehdon löytämisessä. Valmislaiturit avaimet käteen -periaatteella Savorak laitureita suosittelee mm: Kälviän ja Ullavan jakokunnan maa-alueiden osakaskunta, Vesiosuuskunta Kokkola, Päijän Marine Kuhmoisten satamasta.
11 Varustele laituri lomakeitaaksi tai venesatamaksi Älä tyydy pelkkään laituriin, vaan varustele siitä kesän viihtyisin terassi! Laituri on mahtava paikka köllötellä kesäauringon helliessä, mutta jos varustat sen valaisimilla, pöydällä ja penkillä, voit nauttia sen kannella grilliherkuista yömyöhään. Viilentävän pulahduksen jälkeen nouset näppäriä uimaportaita pitkin takaisin auringonottopuuhiin. Venelaituri vastaanottaa niin oman kuin vierailijoidenkin paatit. Ja kokonaisuus pysyy tukevasti koossa laiturinrakennus ja - ankkurointituotteillamme.
Laiturin ankkurointiin 12 K. O Ankkurointipaketit 2 800...875 * 2, 45 13, 10 2 1200...1,020 * 2, 45 13, 10 2 1500...1,300 * 2, 45 16, 10 ( )...520 * 25, 24 (2 300 ) * 10, 2 15 + 2 7,5 + 8 *,...1,030 * 25, 40 * 13, 2 15 + 2 7,5 + 12 * 2 * Ankkurointitarvikkeet 16...11 -,.36 1,6 2,0 0,37...650 1470 1470 1470...850 25...12 300...80 800...165 1200...205 1500...245 2000...310
13 Porttina laiturille...520 / 1,2 5...960 /...1600 / / 830...66 /,...42 / / 850...68 / * 32,, *...12 / *, 32 * K! S!
Penkit laiturille ja portaat veteen 14 K. O 4....310 * 6....406 * 5....450 *. 100 4....370. 160 6....445. 100 4....206. 160 6....310...15...170...550 * 1,5, 2...205 * 2,35, 3...255 1,5...225 2,35...255
15 Veneen kiinnitykseen Poijut (sisältää varren) 40...105 60...137 80...160 120...199 40...270 * 13 7,5, 8 25 * 16 2 * 0-4,. 500 60...390 * 13 7,5, 16 25 * 16 2 * 2-6,. 1500 120...725 * 16 15, 24 25 * 20 2 * 6-10,. 3000 1), 12...12 2) 280 80 100...22 3)...29 4) -...45 5)...52 6)...44 7)...88 8),, 360 120 145...99 -...46 / * 40 90 970, *,, -...75 / * 60 140 995, *, 1 2 3 4 5 6 7 8 6 / 1 60...450 8 / 2 60...828...105 6...990 * 330, 3 60 6...1,500 * 700, 2 300 8...1,848 * 700, 3 300 10,...2,748 * 700 4 300
Tarvikkeita & turvaa 16 K. O Betoniponttonit 1600 2350 650...850 1600 3100 650...1,050 2000 2350 700...1,065 2350 3100 700...1,540 2350 2350 450...905 Muoviponttonit 1160 600 300 150...92 1120 690 410 250...105 1060 630 390 250...169 600 1000 600 300...206 Tarvikkeita...21,50 / 4.5...180...19 * 150 150 120 10 13...2.50 16...4.00 20...5.90 22...8.90 8...5,50 / 10...6,90 / 13...9,90 / 16...15,90 / 20...21,90 / -...39...35...15 10...39 /...11 Turvaa,, 3...52, 25,...33,...138...58...28 /...98...570,,,...199 0,7...44 1,2...55 1,7...65 2,2...85 3,2...105...15...25...20 1...35
17 Tiimi & tuki Kartoitamme tarpeesi täysin ilmaiseksi Kun laiturin hankkiminen on ajankohtaista, ota meihin yhteyttä. Lähin laiturimyyjämme tulee paikan päälle kartoittamaan, sopiiko ajatuksissasi oleva laituri kohteeseen. Samalla käydään läpi ominaisuuksia, joita laituriltasi toivot. Mikäli suunnittelemasi laituri ei sovi rantaasi, myyjämme avulla löydät uuden ratkaisun, joka miellyttää sinua varmasti. Toimitus valmiina pakettina kaikkialle Suomeen Laituri toimitetaan sinulle valmiiksi kasattuna aina pöytiä, penkkejä, uimaportaita ja mitä tahansa muita varusteluja myöden. Jokainen toimitus on viety loppuun asti ja varmistettu, että paketista löytyy kaikki se, mitä olet tilannutkin. Myös laiturin asennustarvikkeet sisältyvät toimitukseen, mikäli et halua asennuspalvelua meiltä. Asennus sisältyy toimitukseen Halutessasi asennamme laiturin puolestasi. Voit myös hoitaa työn itse, jolloin saat toimituksessa kaikki tarvittavat tarvikkeet onnistuneeseen asennukseen. Meiltä myös huoltopalvelu Voit luottaa apuumme vielä sen jälkeenkin, kun olet jo ottanut laiturin käyttöösi. Huoltopalvelumme hoitaa esimerkiksi laituriketjujen vaihdot ja säädöt sekä muut huoltotyöt. Annamme lisäksi vinkkejä, miten saat laiturin pysymään hyvänä mahdollisimman pitkään. Esimerkiksi uimaportaat kannattaa nostaa vedestä ja kävelysilta irrottaa saranoistaan talven ajaksi, myös puuosat on syytä öljytä säännöllisesti. Huolto suoritetaan aina erillistä korvausta vastaan.
18 E, H, P T, N, S T&T M O ( E -S HPH H H ).. In facilisis.. sodales arcu. Mauris tincidunt. 0445669955, Class M H aptent 0405244038, taciti sociosqu T H ad litora torquent per @. @. conubia nostra, per inceptos hymenaeos. S liquam, dapibus K, ipsum vitae L sem. Ut eget mauris T T S ac nuncjm-r luctus ornare. Phasellus enim augue, S M rutrum.. tempus, blandit in, vehicula eu, neque... Sed 0400825400, consequat nunc. M Proin J metus. Duis at mi non 0404813995, tellus M A malesuada. @. tincidunt. Cras in neque. Sed lacinia,. @. felis ut sodales pretium, justo sapien hendrerit est, et convallis nisi quam sit amet erat. Suspendisse consequat nibh a mauris. Curabitur libero ligula, J, P - K H, K, V faucibus at, mollis ornare, mattis et, libero. K M L 0451724339, M P.. Aliquam @. pulvinar congue pede. Fusce 0400 379491, J K condimentum turpis vel dolor. Ut blandit. Sed @. elementum justo quis sem. Sed eu orci eu ante M, iaculism, accumsan. Sed P suscipit dolor quis mi. H, K, L Curabitur ultrices nonummy lacus. Morbi ipsum J ipsum,.. adipiscing eget, tincidunt vitae, pharetra at, O O 045 6747785, J H @. I V O.. T 6 55800 IMATRA 050 3602952, T R @... 0400 252801, K K @. J S O.. 040 5334811, R L. @. K, P -H, K -S 0400703366, M M @. P R Y R P H 1 76150 P 0400578466. @. S S O ( ) K! S 29 57230 SAVONLINNA 050 5894840 @. V, K, H S R.. J M K 14 78200 VARKAUS 040 5126703 @. L, S, P E -S M.. 0408376675, K H. @. L, P P O.. P 5 07900 L 041 5487090, P B @. K R K / ON R O K 5 73600 K 0105329570 K, R, V O O.. 0207569911, T S @. Ä, V K O.. M K K 1 63700 ÄHTÄRI 0400268448 @. O, P - S O S R T 6 90620 O 0400 322017, S 0405525391, J. @.
Kesän aitiopaikat Savorak Laiturit " Laituri on vielä parempi kuin olin ajatellut! "