Matti Salminen. Yhteisten vesialueiden pinta-ala- ja osakaskiinteistöluokittelu -insinöörityön jatko-osa



Samankaltaiset tiedostot
Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa

VM/KAO, Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

ÄÄNESTYSVALTA SUOMEN KUNNISSA Analyysi vuonna 2012 valituista valtuustoista

Lastensuojelu 2010 Barnskydd 2010 Child welfare 2010

Kunnallisessa elintarvikevalvonnassa vuonna 2012 tarkastettujen kohteiden määrä suhteessa elintarvikevalvonnan kohteisiin (ei sisällä alkutuotantoa)

Porakaivoveden radon- ja uraanikartasto

Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA. Annettu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011

kokonaispisteet Jäsenmäärä

Peltoalueiden tilusrakenne ja sen parantamismahdollisuudet

Avustukset ryhmäkoon pienentämiseen 2010

Työvoiman poistuma vuosina Alue- ja toimialatarkastelu

Opettajat Suomessa 2010

PK-Yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus

HEIKKI HELIN. HYVÄ VAI HUONO HALPA VAI KALLIS? Suurten kaupunkien palvelukustannukset 2012 TUTKIMUSKATSAUKSIA 2013

Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys Etelä-Karjala

Väestöllinen huoltosuhde korkein Etelä Savossa, alhaisin Uudellamaalla

417 VAPAA-AJAN ASUNTOJEN OMISTUS JA KÄYTTÖ ESISELVITYS EKOTEHOKKUUDEN KARTOITUSTA VARTEN

Mitä tietokirjailija tienaa?

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti tutkimusaineiston valossa

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

KANSAKOULULAITOKSEN PERUSTAMINEN LUVUN PUOLIVÄLISTÄ 1900-LUVUN LOPPUUN

Tampereen kaupunkiseudun keskustojen seurantamittaristo (barometri) 2012 Kuntajohtajakokous

ASEIDEN MÄÄRÄ, LAATU JA SIJAINTI METROPOLIALUEELLA

Lapin sairaanhoitopiirin psykiatrian palvelujärjestelmä ja sen kehittäminen

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Palveluiden alue- ja toimialatilasto 2012

LÄHTEET LIITE 1: LIITE 2: LIITE 3: LIITE 4: LIITE 5: LIITE 6: LIITE 7: LIITE 8: LIITE 9: LIITE 10: LIITE 11: LIITE 12: LIITE 13:

Transkriptio:

Matti Salminen Yhteisten vesialueiden pinta-ala- ja osakaskiinteistöluokittelu -insinöörityön jatko-osa Selvitystyö Maanmittauslaitos 17.12.2012

Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä Aika Matti Salminen Yhteisten vesialueiden pinta-ala- ja osakaskiinteistöluokittelu -insinöörityön jatko-osa 70 sivua + 29 liitettä 17.12.2012 Ohjaajat yli-insinööri Kalle Konttinen yli-insinööri, TkT Pekka Vilska Tämän selvitystyön aiheena on yhteisten vesialueiden osakaskuntien pinta-ala- ja osakaskiinteistöluokitus. Tavoitteena on yhteisten vesialueiden kiinteistötietojen kuntakohtainen kokoaminen ja luokittelu niin, että kehittämistarpeellisten alueiden paikallistaminen on mahdollista. Työ on jatko-osa insinöörityölleni Yhteisten vesialueiden pinta-ala- ja osakaskiinteistöluokittelu. Useissa aikaisemmissa tutkimuksissa vesialueiden pieni koko ja pirstaleisuus on todettu niiden käyttöä ja hoitoa vaikeuttaviksi seikoiksi. Kehittämistarpeellisten alueiden selvittämiseksi tehtiin tutkimus, jossa luokiteltiin 11 maakunnan yhteisten vesialueiden osakaskunnat pinta-alan ja osakaskiinteistöjen lukumäärän mukaan erikokoisiin luokkiin. Käsiteltäviä maakuntia ovat Ahvenanmaa, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu, Keski-Suomi, Kymenlaakso, Lappi, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo ja Satakunta. Tutkimuksessa selvisi, että eniten pirstoutuneita osakaskuntia on tämän työn maakunnista Pohjois-Karjalassa. Maakuntakohtaiset erot nousivat suuriksi. Lisäksi ilmeni, että merivesiä ja vain sisävesiä sisältävien kuntien väliset erot ovat merkittäviä. Ahvenmaa erosi muista maakunnista pienen osakaskiinteistömäärän, mutta suuren yhteispinta-alan suhteen. Eniten kehittämistoimenpiteitä vaativat kunnat esitetään jokaisesta maakunnasta. Selvitystyössä esitettyjä maakunta- ja kuntakohtaisia tilastoja voidaan käyttää lisäselvityksien lähtöaineistona. Tilastot auttavat kohdistamaan kehityssuunnitelmat oikeisiin alueisiin. Avainsanat yhteinen vesialue, osakaskunta, luokittelu, pirstoutuneisuus, Maanmittauslaitos

1 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Selvitystyö 4 2.1 Lähtöaineisto 4 2.2 Maakuntien yhteiset vesialueet 4 2.3 Luokitteluperusteet 7 2.4 Luokittelu pinta-alan suhteen 7 2.4.1 Ahvenanmaan osakaskunnat pinta-aloittain 11 2.4.2 Etelä-Karjalan pinta-alaluokitus 13 2.4.3 Etelä-Savon pinta-alaluokitus 15 2.4.4 Kainuun pinta-alaluokitus 18 2.4.5 Keski-Suomen pinta-alaluokitus 20 2.4.6 Kymenlaakson pinta-alaluokitus 22 2.4.7 Lapin pinta-alaluokitus 24 2.4.8 Pirkanmaan pinta-alaluokitus 27 2.4.9 Pohjois-Karjalan pinta-alaluokitus 29 2.4.10 Pohjois-Savon pinta-alaluokitus 31 2.4.11 Satakunnan pinta-alaluokitus 34 2.5 Luokittelu osakaskiinteistöjen lukumäärän suhteen 36 2.5.1 Ahvenanmaan osakaskunnat osakaskiinteistömäärän mukaan 40 2.5.2 Etelä-Karjalan osakaskiinteistöluokitus 42 2.5.3 Etelä-Savon osakaskiinteistöluokitus 44 2.5.4 Kainuun osakaskiinteistöluokitus 46 2.5.5 Keski-Suomen osakaskiinteistöluokitus 47 2.5.6 Kymenlaakson osakaskiinteistöluokitus 49 2.5.7 Lapin osakaskiinteistöluokitus 51 2.5.8 Pirkanmaan osakaskiinteistöluokitus 53 2.5.9 Pohjois-Karjalan osakaskiinteistöluokitus 55 2.5.10 Pohjois-Savon osakaskiinteistöluokitus 57 2.5.11 Satakunnan osakaskiinteistöluokitus 59 3 Analyysi 61 4 Yhteenveto 67

2 Lähteet 70 Liitteet Liite 1. Lapin erityiset etuudet yhteisten vesialueiden tunnuksilla Liite 2. Osakaskuntien pinta-alaluokitus maakunnittain: koko Suomi Liite 3. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Ahvenanmaa Liite 4. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Etelä-Karjala Liite 5. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Etelä-Savo Liite 6. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Kainuu Liite 7. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Keski-Suomi Liite 8. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Kymenlaakso Liite 9. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Lappi Liite 10. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Pirkanmaa Liite 11. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Pohjois-Karjala Liite 12. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Pohjois-Savo Liite 13. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Satakunta Liite 14. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus maakunnittain: koko Suomi Liite 15. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Ahvenanmaa Liite 16. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Etelä-Karjala Liite 17. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Etelä-Savo Liite 18. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Kainuu Liite 19. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Keski-Suomi Liite 20. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Kymenlaakso Liite 21. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Lappi Liite 22. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Pirkanmaa Liite 23. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Pohjois-Karjala Liite 24. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Pohjois-Savo Liite 25. Osakaskuntien osakaskiinteistöluokitus kunnittain: Satakunta Liite 26. Uudenmaan osakaskuntaluokittelun päivetyt tilastot Liite 27. Varsinais-Suomen osakaskuntaluokittelun päivetyt tilastot Liite 28. Päijät-Hämeen osakaskuntaluokittelun päivetyt tilastot Liite 29. Pohjois-Pohjanmaan osakaskuntaluokittelun päivetyt tilastot

3 1 Johdanto Sain syksyllä 2011 Maanmittauslaitokselta mahdollisuuden tehdä insinöörityö Suomen vesialueiden pirstoutumisesta. Käsittelin työssä kahdeksan Suomen maakuntaa. Työtä varten suoritettiin tutkimus, jonka lähtökohtana oli luokitella yhteisiä vesialueita pintaalan ja osakaskiinteistömäärän mukaan. Insinöörityön tavoitteena oli yhteisen vesialueiden kiinteistötietojen kuntakohtainen kokoaminen ja niiden luokittelu. Yhteisten vesialueiden osakaskuntien lukumääriä ja pinta-aloja tutkittiin maakuntakohtaisten erojen selvittämiseksi ja pirstoutumisen kokonaiskuvan muodostamiseksi. Kesäkuussa 2012 Yli-insinööri Pekka Vilska, TkT, Etelä-Savon maanmittaustoimistosta esitteli insinöörityöni Yhteisten vesialueiden pinta-ala- ja osakaskiinteistöluokittelu tuloksia Maanmittauslaitos 200 vuotta vesiseminaarissa Savonlinnassa. Seminaarin aiheena oli vesialueiden eri käyttömuotojen edistäminen - eri toimijoiden näkökulmia kunnostuksiin, kosteikkoihin ja omistuksen pirstoutuneisuuteen. Kuukautta myöhemmin sain Maanmittauslaitokselta ehdotuksen, että loputkin yhteisten vesialueet tarvitsisi luokitella insinöörityöni tapaan. Tämän työn tarkoituksena on luokitella insinöörityöni ulkopuolelle jääneet Suomen yhteiset vesialueet osakaskunnittain eri kokoisiin pinta-ala- ja osakaskiinteistöluokkiin. Työn laajuus on 11 maakuntaa. Maakunnista tässä työssä käsitellään Ahvenanmaa, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu, Keski-Suomi, Kymenlaakso, Lappi, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo ja Satakunta. Pinta-ala- ja osakaskiinteistöluokat ovat samoja kuin insinöörityössä, jotta taulukot ja tilastot ovat vertailtavissa keskenään. Tavoitteena on tuoda esille maakuntien muista kunnista eroavat, kehittämistarpeelliset kunnat sekä luoda kokonaiskuva yhteisten vesialueiden pirstoutumisesta maakunnittain samalla tavalla kuin insinöörityössäni. Tässä työssä ei käsitellä jo insinöörityössä luokiteltuja maakuntia. Suomen vesialueiden jakaantuminen, yhteisten vesialueiden hallinnon kehitys sekä yhteisten vesialueiden pirstoutumisen taustat on esitetty insinöörityössä, joten tässä työssä keskitytään vain osakaskuntien luokitteluun ja luokittelun tuloksiin. Insinöörityöni on luettavissa Theseus - ammattikorkeakoulujen julkaisuarkistossa. Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/urn:nbn:fi:amk-201204234823.

4 2 Selvitystyö 2.1 Lähtöaineisto Yhteisten vesialueiden pinta-alan ja osakaskiinteistömäärän mukaista luokittelua varten Maanmittauslaitoksen kehittämiskeskus tulosti kiinteistörekisteristä jokaisen kunnan yhteiset vesialueet tekstitiedostoiksi. Kuvassa 1 on esimerkki lähtöaineistosta. Kuva 1. Esimerkki lähtöaineistosta. Kiinteistörekisterissä olevat yhteiset vesialueet oli listattu kiinteistötunnuksen mukaan kunnittain. Tiedot sisälsivät yhteisen vesialueen nimen, lajin, maapinta-alan, vesipintaalan, osakkaiden lukumäärän sekä laskennallisen pinta-alan. Luokittelun pinta-aloina on käytetty rekisteröityä pinta-alaa. Luokittelun suorittamiseksi aineistosta tuli karsia turhat tiedot pois. Itse luokittelu tapahtui Microsoft Office Excel -taulukkolaskennalla, jolla osakaskuntien vesialueet listattiin suuruusjärjestykseen pinta-alojen ja osakaskiinteistöjen mukaan. Yhteisten vesialueiden tiedot oli täten muutettava osakaskuntia koskeviksi tiedoiksi. 2.2 Maakuntien yhteiset vesialueet Yhteisten vesialueiden osakaskuntia on tässä työssä käsitellyn 11:n ja insinöörityöni kahdeksan eli Suomen kaikkien 19:n maakunnan alueella yhteensä 19 952 kappaletta

5 (taulukko 1). Lukumäärä on hieman pienempi siihen nähden, mikä määrä kiinteistörekisteriin on merkitty yhteisiksi vesialueiksi, sillä useamman kunnan alueella olevat rekisteriyksiköt on luokittelussa yhdistetty yhdeksi osakaskunnaksi. Lisäksi osa yhteisten vesialueiden osakasluetteloista on merkitty kahdelle rekisteritunnukselle (järvivedet ja koskivedet), jolloin taas vesialueita on todellisuudessa vähemmän. Tunnukset, joiden on havaittu sisältävän pelkkää vesijättöä on jätetty luokittelun ulkopuolelle. Myös jotkin yhteiset vesialueet ovat todellisuudessa erityisiä etuuksia, jotka on rekisteriteknisistä syistä merkitty yhteisiksi vesialueiksi. Lapin maakunnan viidessä kunnassa (Enontekiö, Inari, Kittilä, Muonio ja Utsjoki) erityisiä etuuksia on merkitty yhteisten vesialueiden tunnuksille yhteensä 1 075 kappaletta. Liitteestä yksi löytyvät tarkemmat luvut Lapin erityisistä etuuksista yhteisten vesialueiden tunnuksilla. (Liite 1). Yhteisten vesialueiden osakaskuntia on lukumääräisesti selvästi eniten Varsinais- Suomen maakunnassa (3 358 kpl), jota seuraa yhtä selvästi toisena oleva Uusimaa (2 470 kpl). Seuraavina ovat Etelä-Savo (1 787 kpl), Lappi (1 718 kpl), Keski-Suomi (1 523 kpl), Pirkanmaa (1 523 kpl) ja Pohjois-Savo (1 142 kpl) joissa kaikissa on yli tuhat osakaskuntaa maakuntaa kohden. Alle tuhat osakaskuntaa/maakunta on Satakunnassa (884 kpl), Pohjois-Pohjanmaalla (796 kpl), Päijät-Hämeessä (651 kpl), Kainuussa (637 kpl), Etelä-Karjalassa (552 kpl), Kymenlaaksossa (537 kpl), Kanta- Hämeessä (501 kpl), Ahvenanmaalla (479 kpl), Etelä-Pohjanmaalla (248 kpl), Pohjanmaalla (244 kpl) sekä Keski-Pohjanmaan maakunnassa (76 kpl). Yhteisten vesialueiden osakaskuntien keskikoko on 192 hehtaaria (ha). Keskikoko on pienin Uudenmaan maakunnassa (49 ha). Alle keskiarvon jääviä maakuntia ovat myös Satakunta (87 ha), Kanta-Häme (95 ha), Lappi (109 ha), Pirkanmaa (124 ha), Varsinais-Suomi (133 ha), Päijät-Häme (162 ha) ja Etelä-Pohjanmaa (187 ha). Koko Suomen keskiarvon yläpuolella ollaan Keski-Suomessa (198 ha), Kymenlaaksossa (228 ha), Etelä-Savossa (244 ha), Pohjois-Pohjanmaalla (254 ha), Kainuussa (270 ha), Etelä-Karjalassa (289 ha), Pohjois-Savossa (299 ha), Pohjois-Karjalassa (369 ha), Keski-Pohjanmaalla (432 ha), Ahvenanmaalla (628 ha) ja Pohjanmaalla (1 107 ha). Taulukkoon 1 on laskettu maakunnittain myös osakaskiinteistökohtainen vesipinta-ala ja vesialueiden osuus maakuntien kokonaisalasta.

6 Taulukko 1. Maakuntien yhteisten vesialueiden osakaskunnat. Maakuntien yhteisten vesialueden osakaskunnat Osakaskunnat a Keski- Vesi-ha/ Maakunnan c Vesialueiden osuus koko, osakaskiin- Yhteis- Vesi- maakunnan koko Maakunta kpl ha ha teistö b pinta-ala, ha pinta-ala, ha pinta-alasta, % Ahvenanmaa 479 300 612 628 19,21 1 332 345 1 177 107 88 % Etelä-Karjala 552 159 266 289 2,64 723 505 162 223 22 % Etelä-Pohjanmaa 248 46 458 187 0,65 1 399 890 55 514 4 % Etelä-Savo 1 787 435 943 244 3,64 1 876 736 479 002 26 % Kainuu 637 171 847 270 3,73 2 445 177 295 063 12 % Kanta-Häme 501 47 423 95 0,83 570 763 50 787 9 % Keski-Pohjanmaa 76 32 802 432 2,11 646 295 144 441 22 % Keski-Suomi 1 532 303 995 198 2,31 1 994 875 324 478 16 % Kymenlaakso 537 122 285 228 2,03 745 552 230 774 31 % Lappi 1 718 186 933 109 2,60 10 036 689 770 529 8 % Pirkanmaa 1 523 189 436 124 1,74 1 446 880 202 255 14 % Pohjanmaa 244 270 055 1107 3,15 1 819 080 1 044 072 57 % Pohjois-Karjala 884 326 026 369 3,57 2 158 367 382 108 18 % Pohjois-Pohjanmaa 796 202 498 254 1,75 4 408 845 858 100 19 % Pohjois-Savo 1 142 341 191 299 2,77 2 036 607 359 759 18 % Päijät-Häme 651 105 378 162 1,71 625 468 113 005 18 % Satakunta 817 71 254 87 1,56 1 163 685 367 974 32 % Uusimaa 2 470 121 470 49 1,12 1 605 788 696 152 43 % Varsinais-Suomi 3 358 446 426 133 5,13 2 053 778 987 705 48 % Yhteensä 19 952 3 881 297 195 2,63 39 090 325 8 701 048 22 % Lähteet: a JAKO-tietojärjestelmä 2011 2012, b Taulukko 14 ja c Pinta-alat kunnittain 1.12.2012 (MML) Maakuntien keskiarvot vesihehtaaria/osakaskiinteistö on otettu tarkastelun pohjaksi taulukosta 14. Osakaskiinteistökohtainen vesipinta-ala kuvaa yhteisten vesialueiden pinta-alan suhdetta kunnan osakaskiinteistöjen lukumäärään. Koko Suomen keskiarvo on 2,63 ha/osakaskiinteistö. Luku on pienin Etelä-Pohjanmaan maakunnassa (0,65 ha/osakaskiinteistö), seuraavina ovat Kanta-Häme (0,83 ha/osakaskiinteistö), Uusimaa (1,12 ha/osakaskiinteistö), Satakunta (1,56 ha/osakaskiinteistö), Päijät-Häme (1,71 ha/osakaskiinteistö), Pirkanmaa (1,74 ha/osakaskiinteistö), Pohjois-Pohjanmaa (1,75 ha/osakaskiinteistö), Kymenlaakso (2,03 ha/osakaskiinteistö), Keski-Pohjanmaa (2,11 ha/osakaskiinteistö), Keski-Suomi (2,31 ha/osakaskiinteistö) ja Lappi (2,60 ha/osakaskiinteistö), joissa kaikissa ollaan koko Suomen keskiarvon alapuolella. Ylivoimaisesti suurin suhdeluku on Ahvenanmaan maakunnassa (19,21 ha/osakaskiinteistö), missä myös vesialueiden pinta-ala koko maakunnan pinta-

7 alaan nähden on suurin (88 %) (taulukko 1). Koko Suomen keskiarvon yläpuolella osakaskiinteistökohtaisessa vesipinta-alassa ollaan myös Varsinais-Suomessa (5,13 ha/osakaskiinteistö), Kainuussa (3,74 ha/osakaskiinteistö), Etelä-Savossa (3,64 ha/osakaskiinteistö), Pohjois-Karjalassa (3,57 ha/osakaskiinteistö), Pohjanmaalla (3,15 ha/osakaskiinteistö), Pohjois-Savossa (2,77 ha/osakaskiinteistö) ja Etelä- Karjalassa (2,64 ha/osakaskiinteistö). Maanmittauslaitoksen pinta-alatilastojen (2) (taulukko 1) mukaan 22 % koko Suomen pinta-alasta on vesialueita. Jo edellä mainitussa Ahvenanmaalla vesialueiden osuus maakunnan kokonaispinta-alasta on suurin, 87 %. Mainittavia vesialueosuuksia ovat myös Pohjanmaan 57 %, Varsinais- Suomen 48 % ja Uudenmaan 43 %. Alle kymmenen prosentin osuus vesialueita on Etelä-Pohjanmaan (4 %), Lapin (8 %) ja Kanta-Hämeen (9 %) maakunnissa. Muissa maakunnissa osuudet vaihtelevat 12 prosentista 32 prosenttiin. Tarkastelussa tulee huomioida merivesiä sisältävien maakuntien erot vain sisävesiä sisältäviin maakuntiin. 2.3 Luokitteluperusteet Jokaisen tutkimuksessa luokitellun yhdentoista maakunnan yhteisten vesialueiden kiinteistörekisterissä olevat lukumäärät, pinta-alat ja osakaskiinteistömäärät on selvitetty kunnittain ja muutettu osakaskuntakohtaisiksi tiedoiksi. Eri kunnissa sijaitsevat samat osakaskiinteistöt sisältävät yhteisten vesialueiden rekisteriyksiköt on näin yhdistetty yhdeksi osakaskunnaksi. Osakaskunnat järjestellään pinta-alan ja osakaskiinteistöjen lukumäärän mukaisiin luokkiin, jolloin voidaan tutkia kuntien välisiä eroavuuksia. Jo aikaisemmin insinöörityössä luokiteltuja maakuntia ja kuntia ei tässä työssä käsitellä. 2.4 Luokittelu pinta-alan suhteen Luokittelun pinta-alaluokkina käytetään samoja pinta-alaluokkia kuin insinöörityössäni, jotta tulokset ovat vertailukelpoisia keskenään. Luokittelun lähtökohdat ja perustelut eri kokoluokille on esitetty insinöörityön luvussa 5.4 Luokittelu pinta-alan suhteen (1, s. 24). Tässä työssä käytetyt yhteisten vesialueiden osakaskuntien pinta-alaluokat ovat seuraavat: alle 10 hehtaaria

8 10 49 hehtaaria 50 199 hehtaaria 200 999 hehtaaria 1 000 9 999 hehtaaria yli 10 000 hehtaaria. Osakaskuntien pinta-alaluokitus maakunnittain kaikista Suomen maakunnista on esitetty taulukossa 2. Taulukkoon on koottu yhteen insinöörityössä käsittelemäni kahdeksan maakuntaa ja tämän työn loput yksitoista maakuntaa. Luokittelua tehdessä tämän työn osakaskunnat vaikuttivat hieman Päijät-Hämeen sekä Pohjois-Pohjanmaan tilastoihin paljastamalla samoja osakaskuntia eri kuntien alueella. Kemiönsaaren ja Kirkkonummen kunnista löytyi myös luokitteluvirhe yhdessä pinta-alaluokassa, joten tämän työn liitteistä löytyvät lisäksi insinöörityön tilastoista muuttuneiden maakuntien (Pohjois-Pohjanmaa, Päijät-Häme, Uusimaa, Varsinais-Suomi) päivitetyt tilastot. (Liite 26; liite 27; liite 28; liite 29). Taulukon 2 mukaan Suomen yhteisten vesialueiden osakaskunnista 44 % on alle 10 hehtaarin kokoisia. Liitteestä 2 löytyvät tiedot maakuntien osakaskuntien lukumäärien prosentti- ja pinta-alaosuuksista. Alle kymmenen hehtaarin osakaskunnat vastaavat pinta-alaltaan vain yhtä prosenttia osakaskuntien pinta-alasta (liite 2). Pintaalaluokkaan 10 49 hehtaaria sijoittuu 26 % osakaskunnista ja 3 % niiden pinta-alasta, 50 199 hehtaarin luokkaan 16 % / 8 %, 200 999 ha 10 % / 24 %, 1 000 9 999 ha 4 % / 52 % ja yli 10 000 ha 0 % / 11 %.

9 Taulukko 2. Osakaskuntien pinta-alaluokitus maakunnittain. Osakaskuntien pinta-alaluokitus maakunnittain: koko Suomi Pinta-alaluokitus, kpl Yhteisten vesialueiden Vesi-ha/ <10 10 49 50 199 200 999 1000 9999 10000 osakaskunnat osakas- Maakunta ha ha ha ha ha ha kpl ha kunta Ahvenanmaa 123 111 104 86 50 5 479 300 612 628 Etelä-Karjala 198 110 120 82 41 1 552 159 266 289 Etelä-Pohjanmaa 134 45 26 31 12 0 248 46 458 187 Etelä-Savo 420 446 479 330 112 0 1787 435 943 244 Kainuu 261 246 37 36 55 2 637 171 847 270 Kanta-Häme 155 177 116 50 3 0 501 47 423 95 Keski-Pohjanmaa 33 17 8 11 7 0 76 32 802 432 Keski-Suomi 810 307 180 156 78 1 1532 303 995 198 Kymenlaakso 242 130 68 70 26 1 537 122 285 228 Lappi 725 589 251 114 38 1 1718 186 933 109 Pirkanmaa 522 416 313 243 29 0 1523 189 436 124 Pohjanmaa 74 57 32 33 42 6 244 270 055 1107 Pohjois-Karjala 559 79 71 98 75 2 884 326 026 369 Pohjois-Pohjanmaa 371 200 95 70 60 0 796 202 498 254 Pohjois-Savo 284 244 258 266 90 0 1142 341 191 299 Päijät-Häme 282 160 114 70 25 0 651 105 378 162 Satakunta 420 220 112 53 12 0 817 71 254 87 Uusimaa 1325 710 319 104 12 0 2470 121 470 49 Varsinais-Suomi 1852 846 429 167 55 9 3358 446 426 133 Yhteensä 8790 5110 3132 2070 822 28 19952 3 881 297 195 % 44 % 26 % 16 % 10 % 4 % 0 % 100 % Lähde: JAKO-tietojärjestelmä 2011-2012 Eniten alle kymmenen osakaskiinteistön osakaskuntia on Varsinais-Suomessa (1 852 kpl), seuraavina Uusimaa (1 325 kpl), Keski-Suomi (810 kpl), Lappi (725 kpl), Pohjois-Karjala (559 kpl), Pirkanmaa (522 kpl), Etelä-Savo (420 kpl) ja Satakunta (420 kpl). Prosentuaalisesti eniten kokoluokan osakaskuntia on Pohjois-Karjalassa (63 %). (Liite 2.) Kokoluokassa 10 49 hehtaaria eniten osakaskuntia on niin ikään Varsinais-Suomessa (846 kpl), seuraavina Uusimaa (710 kpl), Lappi (589 kpl), Etelä-Savo (446 kpl) ja Pirkanmaa (416 kpl). Maakunnan kaikkiin osakaskuntiin verrattuna eniten kokoluokan

10 osakaskuntia on Kainuussa (246 osakaskuntaa / 39 % osakaskuntien lukumäärästä) ja vastaavasti vähiten Pohjois-Karjalassa (79/9 %). (Liite 2.) Pinta-alaluokassa 50 199 hehtaaria osakaskuntien osuudet maakuntien kaikista osakaskunnista vaihtelevat välillä 6 27 % ja pinta-alaosuudet maakuntien osakaskuntien yhteispinta-alasta välillä 1 26 %. Niin lukumääräisesti kuin suhteellisestikin eniten kokoluokan osakaskuntia on Etelä-Savossa (479 osakaskuntaa / 27 % osakaskuntien lukumäärästä). Eniten kokoluokan osakaskuntien pinta-alaa osakaskuntien yhteispinta-alaan verrattuna on Uudellamaalla (26 %) ja Kanta-Hämeessä (24 %). (Liite 2.) Etelä-Savossa on eniten osakaskuntia myös pinta-alaluokassa 200 999 hehtaaria. Kokoluokan 330 osakaskuntaa vastaavat 18 %:a osakaskuntien lukumäärästä ja 34 %:a osakaskuntien pinta-alasta Etelä-Savossa. Pohjois-Savossa kokoluokan osakaskuntien osuus kaikista osakaskunnista on kuitenkin suurin (23 %). Osakaskuntien yhteispinta-alasta 200 999 hehtaarin osakaskunnat vastaavat suurimmallaan 54 % Pirkanmaalla. (Liite 2.) Pinta-alaluokkaan 1 000 9 999 hehtaaria on sitoutunut suurin osa osakaskuntien pintaalasta. Osakaskuntien pinta-alaosuudet vaihtelevat 14 %:sta 78 %:iin. Kokoluokan suurimman pinta-alaosuudet löytyvät Keski-Pohjanmaalta (78 %), Pohjois- Pohjanmaalta (77 %), Pohjois-Karjalasta (77 %) ja Kainuusta (67 %). Osakaskuntien lukumäärissä kokoluokan osakaskunnat kattavat 0 10 % lukuun ottamatta Pohjanmaan maakuntaa missä kokoluokan 42 osakaskuntaa vastaavat 17 % osakaskuntien lukumäärästä maakunnassa. (Liite 2.) Yli 10 000 hehtaarin osakaskuntia löytyy Suomesta yhteensä 28 kappaletta, yhdeksästä eri maakunnasta. Eniten pinta-alaluokan osakaskuntia on Varsinais-Suomessa, yhdeksän kappaletta. Pohjanmaalta osakaskuntia löytyy kokoluokkaan kuusi kappaletta, Ahvenanmaalta viisi, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta molemmista kaksi sekä Etelä-Karjalasta, Keski-Suomesta, Kymenlaaksosta ja Lapista kustakin yksi. (Liite 2.)

11 2.4.1 Ahvenanmaan osakaskunnat pinta-aloittain Ahvenanmaan maakunnassa on yhteisten vesialueiden osakaskuntia yhteensä 479 kappaletta ja niiden yhteispinta-ala on 300 612 hehtaaria (taulukko 1). Ahvenanmaan osakaskuntien kuntakohtainen jakaantuminen eri pinta-alaluokkiin käy ilmi taulukosta 3. Liitteeseen 3 on koottu lisäksi tiedot Ahvenanmaan erikokoisten osakaskuntien lukumäärien prosentti- ja pinta-alaosuuksista. Ahvenanmaan yhteisten vesialueiden osakaskunnista 26 % on alle kymmenen hehtaarin kokoisia. Alle kymmenen hehtaarin osakaskunnilla on vesialuetta yhteensä vain 475 hehtaaria, mikä on pyöristettynä nolla prosenttia osakaskuntien vesistä. Pintaalaluokkaan 10 49 hehtaaria sijoittuu 23 % osakaskunnista ja 1 % niiden pinta-alasta, 50 199 hehtaarin luokkaan 22 % / 4 % ja 200 999 hehtaarin luokkaan 18 % / 14 %. Kokoluokassa 1 000 9 999 hehtaaria on 50 osakaskuntaa, mikä vastaa 10 %: osakaskuntien lukumäärästä ja 55 %:a osakaskuntien pinta-alasta. Yli 10 000 hehtaarin osakaskuntia Ahvenanmaalla on viisi ja niiden 78 806 hehtaarin yhteispintaala kattaa 26 % Ahvenanmaan osakaskuntien pinta-alasta. Eniten osakaskuntia on Lemlandin kunnassa (66 osakaskuntaa) ja vähiten Kumlingessa (4 osakaskuntaa). Maarianhaminassa osakaskuntien yhteispinta-ala on vain 131 hehtaaria muista kunnista (4 115 57 221 ha) poiketen. (Taulukko 3.) (Liite 3.) Osakaskuntien vesialueiden keskikoko Ahvenanmaalla on 628 hehtaaria / osakaskunta. Kunnittain keskikoot kuitenkin vaihtelevat kuitenkin 13 hehtaarista 11 461 hehtaariin. Selvästi pienin keskikoko on Maarianhaminassa (13 ha / osakaskunta) ja suurin Kumlingen kunnassa (11 461 ha / osakaskunta). Kumlingen, Brändön (1 478 ha), Eckerön (1 035 ha), Kökarin (2 384 ha) ja Sottungan (4 619 ha) kunnissa keskikoko on yli tuhat hehtaaria, muissa kunnissa alle. (Taulukko 3.) (Liite 3.) Eniten alle kymmenen hehtaarin osakaskuntia Ahvenanmaalla on Lemlandin kunnassa (22 osakaskuntaa / 33 % osakaskuntien lukumäärästä), seuraavina Lumparland (19/56 %), Saltvik (14/29 %), Eckerö (11/58 %), Sund (11/30 %) ja Föglö (10/22 %). Prosentuaalisesti eniten alle kymmenen hehtaarin osakaskuntia on Maarianhaminassa (6 osakaskuntaa / 60 % osakaskuntien lukumäärästä) ja myös kokoluokan osakaskunnat vastaavat 19 %:a kunnan osakaskuntien pinta-alasta muiden kuntien osuuksien ollessa nollasta yhteen prosenttia. (Liite 3.)

12 Taulukko 3. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain Ahvenanmaalla. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Ahvenanmaa Pinta-alaluokitus, kpl Yhteisten vesialueidenvesi-ha/ Kunta <10 10 49 50 199 200 999 1000 9999 10000 osakaskunnat osakas- (kunta nro.) ha ha ha ha ha ha kpl ha kunta Brändö (35) 2 6 4 6 10 0 28 41 379 1478 Eckerö (43) 11 1 0 4 3 0 19 19 659 1035 Finström (60) 4 13 13 6 0 0 36 4 400 122 Föglö (62) 10 6 10 11 8 0 45 34 804 773 Geta (65) 3 3 5 4 3 0 18 7 339 408 Hammarland (76) 7 4 10 4 2 0 27 7 878 292 Jomala (170) 4 9 5 7 0 0 25 4 115 165 Kumlinge (295) 0 0 0 0 2 2 4 45 844 11461 Kökar (318) 2 6 4 7 2 3 24 57 221 2384 Lemland (417) 22 15 14 12 3 0 66 13 596 206 Lumparland (238) 19 6 7 0 2 0 34 4 208 124 Maarianhamina (478)6 3 1 0 0 0 10 131 13 Saltvik (736) 14 13 10 10 2 0 49 9 206 188 Sottunga (766) 0 0 0 0 5 0 5 23 097 4619 Sund (771) 11 13 7 4 2 0 37 5 926 160 Vårdö (941) 8 13 14 11 6 0 52 21 809 419 Yhteensä 123 111 104 86 50 5 479 300 612 628 % 26 % 23 % 22 % 18 % 10 % 1 % 100 % Lähde: JAKO-tietojärjestelmä 2012 Kokoluokassa 10 49 hehtaaria osakaskuntia on alemman kokoluokan tapaan eniten Lemlandin kunnassa (15 osakaskuntaa). Osakaskuntien lukumäärään verrattuna eniten osakaskuntia on Finströmin (13 osakaskuntaa / 36 % osakaskuntien lukumäärästä) ja Jomalan (9 / 36 %) kunnissa. Maarianhaminan kokoluokan kolme osakaskuntaa käsittävät 29 % osakaskuntien pinta-alasta, muiden kuntien osuuksien ollessa 0 6 %. (Taulukko 3.) (Liite 3.) Pinta-alaluokassa 50 199 hehtaaria osakaskuntien osuudet osakaskuntien lukumääristä vaihtelevat välillä 0 37 % ja osuudet pinta-aloista välillä 0 51 %. Kunnista mainittakoon Maarianhamina, jonka kokoluokan yksi osakaskunta vastaa 51 %:a osakaskuntien pinta-alasta. (Taulukko 3.) (Liite 3.)

13 Yli 200 hehtaarin, mutta alle tuhannen hehtaarin osakaskuntia on Ahvenanmaalla 86 kappaletta (18 % osakaskunnista). Kokoluokan osakaskuntia sisältävien kuntien osakaskuntien osuudet lukumääristä vaihtelevat väillä 11 29 %. Osakaskuntien pintaalojen suurimmat suhteelliset osuudet kunnan osakaskuntien yhteispinta-alasta löytyvät Jomalasta (83 %), Finströmistä (64 %) ja Saltvikistä (55 %). (Taulukko 3.) (Liite 3.) Yli 1 000 hehtaarin osakaskuntia on Ahvenanmaalla kaikissa muissa kunnissa paitsi Finströmissä ja Maarianhaminassa. Sottungan kaikki viisi osakaskuntaa ovat kooltaan yli tuhat hehtaaria. Kumlingen (2 osakaskuntaa) ja Kökarin (3 osakaskuntaa) kunnissa on lisäksi viisi yli 10 000 hehtaarin osakaskuntaa. Kumlingessa yli 10 000 hehtaarin osakaskunnat kattavat 50 % osakaskuntien lukumäärästä ja 73 % pinta-alasta sekä Kökarissa 13 % osakaskunnista ja 79 % pinta-alasta. Yli 1 000 hehtaarin osakaskunnat vastaavat osakaskuntien yhteispinta-alasta kunnittain 16 100 %. Suurin osa osakaskuntien pinta-alasta Ahvenanmaalla on yli 1 000 hehtaarin osakaskunnissa. (Taulukko 3.) (Liite 3.) 2.4.2 Etelä-Karjalan pinta-alaluokitus Etelä-Karjalan maakunnassa yhteisten vesialueiden osakaskuntia on 552 kappaletta ja niiden yhteispinta-ala on 159 266 hehtaaria (taulukko 2). Etelä-Karjalan osakaskuntien kuntakohtainen jakaantuminen käy ilmi taulukosta 4. Liitteeseen 4 on koottu tiedot Etelä-Karjalan erikokoisten osakaskuntien lukumäärien prosentti- ja pintaalaosuuksista. Etelä-Karjalan osakaskunnista 36 % asettuu pinta-alaluokkaan alle kymmenen hehtaaria. Vesialuetta näillä osakaskunnilla on yhteensä 493 hehtaaria, mikä ei ole edes yhtä prosenttia Etelä-Karjalan osakaskuntien pinta-alasta. Muissa luokissa osakaskuntien prosentuaaliset lukumäärä- ja pinta-alaosuudet ovat seuraavat: 10 49 hehtaarin luokassa 20 % osakaskunnista ja 2 % osakaskuntien pinta-alasta, 50 199 ha 22 % / 8 %, 200 999 ha 15 % / 23 %, 1 000 9 999 ha 7 % / 57 % ja yli 10 000 hehtaaria 0 % / 9 %. Yli sata osakaskuntaa on Lappeenrannassa (170 kpl) ja Ruokolahdella (126 kpl), muissa kunnissa 9 57 osakaskuntaa, vähiten Lemin kunnassa.

14 Pienin osakaskuntien yhteispinta-ala on Imatralla (2 681 ha) ja suurin Taipalsaaressa (38 985 ha). (Taulukko 4.) (Liite 4.) Taulukko 4. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain Etelä-Karjalassa. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Etelä-Karjala Pinta-alaluokitus, kpl Yhteisten vesialueidenvesi-ha/ Kunta <10 10 49 50 199 200 999 1000 9999 10000 osakaskunnat osakas- (kunta nro.) ha ha ha ha ha ha kpl ha kunta Imatra (153) 23 5 3 1 1 0 33 2 681 81 Lappeenranta (405)62 48 42 13 5 0 170 29 484 173 Lemi (416) 2 1 0 4 2 0 9 4 699 522 Luumäki (441) 25 1 2 6 5 0 39 11 404 292 Parikkala (580) 9 2 0 1 7 0 19 17 256 908 Rautjärvi (689) 20 8 8 5 1 0 42 4 715 112 Ruokolahti (700) 25 30 41 25 5 0 126 26 374 209 Savitaipale (739) 13 3 5 12 4 0 37 15 650 423 Suomenniemi (775)12 0 1 4 3 0 20 8 019 401 Taipalsaari (831) 7 12 18 11 8 1 57 38 985 684 Yhteensä 198 110 120 82 41 1 552 159 266 289 % 36 % 20 % 22 % 15 % 7 % 0 % 100 % Lähde: JAKO-tietojärjestelmä 2012 Vesialueiden keskikoko vaihtelee Etelä-Karjalassa kunnittain välillä 81 908 ha / osakaskunta maakunnan keskiarvon ollessa 289 ha / osakaskunta. Imatralla (81 ha), Rautjärvellä (112 ha), Lappeenrannassa (173 ha) ja Ruokolahdella (209 ha) osakaskuntien keskikoko jää alle maakunnan keskiarvon. Suurin keskikoko löytyy Parikkalasta, 908 ha / osakaskunta. (Taulukko 4.) (Liite 4.) Kunnan osakaskuntien lukumäärään verrattuna eniten alle kymmenen hehtaarin osakaskuntia on Imatralla (23 osakaskuntaa / 70 % osakaskuntien lukumäärästä), seuraavina Luumäki (25 / 64 %) ja Suomenniemi (12 / 60 %). Lukumääräisesti kokoluokan osakaskuntia on eniten Lappeenrannassa (62 osakaskuntaa / 36 % osakaskunnista). (Taulukko 4.) (Liite 4.)

15 Taulukosta 4 nähdään, että pinta-alaluokassa 10 49 hehtaaria eniten osakaskuntia on alemman luokan tapaan Lappeenrannassa (48 osakaskuntaa). Osakaskuntien suhteellinen osuus on myös suurin Lappeenrannassa, 28 % kunnan osakaskuntien lukumäärästä, seuraavina Ruokolahti (30 osakaskuntaa / 24 % osakaskuntien lukumäärästä), Taipalsaari (12 / 21 %) ja Rautjärvi (8 / 19 %). (Taulukko 4.) (Liite 4.) Pinta-alaluokassa 50 199 hehtaaria ei ole mainittavia eroja osuuksia jakautumisessa alempaan kokoluokkaan verrattuna. Osakaskuntien lukumääräosuudet vaihtelevat kunnittain välillä 5 33 % ja pinta-alaosuudet 1 18 %:n välillä. Lemillä ja Parikkalassa ei ole kokoluokan kokoisia osakaskuntia lainkaan. (Taulukko 4.) (Liite 4.) Yli 200 hehtaarin osakaskuntia löytyy Etelä-Karjalassa jokaisesta kunnasta. Eniten kokoluokan 200 999 ha osakaskuntia on Ruokolahdella (25 osakaskuntaa / 20 % osakaskuntien lukumäärästä) ja suhteellisesti eniten Lemillä (4 / 44 %). Suurin prosenttiosuus kunnan osakaskuntien pinta-alasta kokoluokan osakaskuntien kohdalla löytyy Rautjärveltä (5 osakaskuntaa / 51 % osakaskuntien pinta-alasta). Imatralla ja Parikkalassa kokoluokkaan sijoittuu vain yksi osakaskunta, joten myös suhteelliset osuudet ovat maakunnan pienimmät kokoluokassa niin lukumäärän kuin pinta-alankin suhteen. (Taulukko 4.) (Liite 4.) Yli tuhannen hehtaarin osakaskuntia on niin ikään Etelä-Karjalassa kaikissa kunnissa. Taipalsaaresta löytyy myös yksi yli 10 000 hehtaarin osakaskunta, joka on 2 % osakaskuntien lukumäärästä ja 39 % osakaskuntien pinta-alasta kunnassa. Kokoluokan osakaskuntien prosentuaaliset osuudet osakaskuntien pinta-alasta vaihtelevat 25 %:sta 95 %:iin. Pienimmät osuudet osakaskuntien lukumäärästä ovat kokoluokassa Rautjärvellä (1 osakaskunta / 2 % osakaskuntien lukumäärästä), Imatralla (1 / 3 %), Lappeenrannassa (5 / 3 %) ja Ruokolahdella (5 / 4 %). Vain Parikkalassa yli kolmannes (7 osakaskuntaa / 37 % osakaskuntien lukumäärästä) osakaskunnista on yli tuhannen hehtaarin suuruisia. (Taulukko 4.) (Liite 4.) 2.4.3 Etelä-Savon pinta-alaluokitus Etelä-Savossa on vain sisävesiä sisältävistä maakunnista eniten osakaskuntia, yhteensä 1 787 kappaletta ja niiden yhteispinta-ala 435 943 hehtaaria on toiseksi suurin kaikista

16 luokitelluista maakunnista. Vain Varsinais-Suomessa yhteisten vesialueiden yhteispintaala on suurempi. Etelä-Savon osakaskuntien kuntakohtainen jakaantuminen esitetään taulukossa 5. Liitteessä 5 on tiedot Pohjois-Pohjanmaan osakaskuntien lukumäärien prosentti- ja pinta-alaosuuksista. (Taulukko 5.) Taulukko 5. Osakaskuntien pinta-alaluokitus Etelä-Savossa. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Etelä-Savo Pinta-alaluokitus, kpl Yhteisten vesialueidenvesi-ha/ Kunta <10 10 49 50 199 200 999 1000 9999 10000 osakaskunnat osakas- (kunta nro.) ha ha ha ha ha ha kpl ha kunta Enonkoski (46) 2 2 7 10 3 0 24 9 797 408 Heinävesi (90) 19 13 9 13 6 0 60 26 751 446 Hirvensalmi (97) 6 7 10 14 12 0 49 25 290 516 Joroinen (171) 38 38 32 11 2 0 121 12 031 99 Juva (178) 59 50 81 18 0 0 208 17 095 82 Kangasniemi (213) 33 30 33 21 5 0 122 26 948 221 Kerimäki (246) 7 17 40 36 4 0 104 24 751 238 Mikkeli (491) 73 92 63 31 7 0 266 41 804 157 Mäntyharju (507) 33 19 19 13 6 0 90 22 323 248 Pertunmaa (588) 2 1 4 8 2 0 17 6 247 367 Pieksämäki (593) 32 25 36 27 6 0 126 27 343 217 Punkaharju (618) 11 13 14 9 8 0 55 24 621 448 Puumala (623) 11 8 16 23 17 0 75 40 793 544 Rantasalmi (681) 25 40 33 15 8 0 121 29 757 246 Ristiina (696) 18 28 36 24 1 0 107 17 536 164 Savonlinna (740) 31 40 25 48 22 0 166 65 116 392 Sulkava (768) 20 23 21 9 3 0 76 17 740 233 Yhteensä 420 446 479 330 112 0 1787 435 943 244 % 24 % 25 % 27 % 18 % 6 % 0 % 100 % Lähde: JAKO-tietojärjestelmä 2012 Etelä-Savon kuntien osakaskuntien keskikoko vaihtelee 82 hehtaarista 544 hehtaarin, keskiarvon ollessa 244 hehtaaria. Maakunnan muista kunnista selvästi pienempi keskikoko on Juvalla (82 ha) ja Joroisilla (99 ha). Eniten osakaskuntia on Mikkelissä (266 kpl), seuraavina Juva (208 kpl), Savonlinna (166 kpl) ja Pieksämäki (126 kpl).

17 Vähiten osakaskuntia on Pertunmaalla (17 kpl) ja Enonkoskella (24 kpl), joissa myös osakaskuntien yhteispinta-ala jää alle 10 000 hehtaarin. (Taulukko 5.) Alle kymmenen hehtaarin osakaskuntia on Etelä-Savossa yhteensä 420 kappaletta. Lukumääräisesti eniten niitä on Mikkelissä (73 osakaskuntaa / 27 % osakaskunnista), seuraavina Juva (59 / 28 %) ja Joroinen (38 / 31 %). Suhteellisesti eniten kokoluokan osakaskuntia on Mäntyharjulla (33 / 37 %). (Taulukko 5.) (Liite 5.) Kokoluokassa 10 49 hehtaaria eniten osakaskuntia on alemman kokoluokan tapaan Mikkelissä (92 osakaskuntaa / 35 % osakaskunnista) ja Juvalla (50 / 24 %). Pertunmaalla (1 / 8 %) ja Enonkoskella (2 / 8 %) suhteelliset osuudet osakaskunnista kokoluokassa ovat pienimmät. Kokoluokan osakaskuntien pinta-alaosuudet osakaskuntien yhteispinta-alasta vaihtelevat kunnittain välillä 0 8 %. (Taulukko 5.) (Liite 5.) Etelä-Savo eroaa kaikista muista luokitelluista maakunnista pinta-alaluokassa 50 199 hehtaaria. Etelä-Savossa suurin osa osakunnista (479 osakaskuntaa / 27 % osakaskunnista) sijoittuu tähän kokoluokkaan. Kaikissa muissa maakunnissa, Kanta-Hämettä lukuun ottamatta, alle kymmenen hehtaarin kokoluokka on osakaskuntien lukumäärässä suurin. Juvalla on eniten pinta-alaluokan 50 199 hehtaaria osakaskuntia niin lukumääräisesti kuin suhteellisestikin (81 osakaskuntaa / 39 % osakaskunnista). Myös kokoluokan osakaskuntien suhteellinen pinta-ala osakaskuntien yhteispinta-alasta on selvästi suurin Juvalla (51 %). (Taulukko 5.) (Liite 5.) Kokoluokassa 200 900 hehtaaria osakaskuntien osuudet osakaskuntien lukumäärästä kunnittain vaihtelevat välillä 9 47 % ja osuudet pinta-alasta välillä 19 62 %. Suhteellisesti vähiten kokoluokan osakaskuntia on Joroisilla (9 %) ja Juvalla (9 %), eniten Pertunmaalla (47 %). (Taulukko 5.) (Liite 5.) Yli tuhannen hehtaarin osakaskuntia on Etelä-Savossa Juvaa lukuun ottamatta kaikissa kunnissa, mutta yli 10 000 hehtaarin osakaskuntia ei maakunnassa ole. Lukumääräisesti eniten yli tuhannen hehtaarin osakaskuntia on Savonlinnassa (22 osakaskuntaa / 13 % osakaskunnista), seuraavina Puumala (17 / 23 %) ja

18 Hirvensalmi (12 / 24 %). Osakaskuntien osuudet osakaskuntien yhteispinta-alasta vaihtelevat välillä 14 72 %. (Taulukko 5.) (Liite 5.) 2.4.4 Kainuun pinta-alaluokitus Kainuun maakunta on osakaskuntien lukumäärän ja yhteenlasketun pinta-alan suhteen lähimpänä Etelä-Karjalan maakuntaan. Osakaskuntien lukumäärä on 637 osakaskuntaa ja yhteispinta-ala 171 847 hehtaaria. Kainuun osakaskuntien kuntakohtainen jakaantuminen esitetään taulukossa 6. Liitteessä 6 on tiedot Kainuun osakaskuntien lukumäärien prosentti- ja pinta-alaosuuksista. (Taulukko 6.) Taulukko 6. Osakaskuntien pinta-alaluokitus Kainuussa. Osakaskuntien pinta-alaluokitus kunnittain: Kainuu Pinta-alaluokitus, kpl Yhteisten vesialueidenvesi-ha/ Kunta <10 10 49 50 199 200 999 1000 9999 10000 osakaskunnat osakas- (kunta nro.) ha ha ha ha ha ha kpl ha kunta Hyrynsalmi (105) 10 14 7 3 1 0 35 5 101 146 Kajaani (205) 5 2 1 1 2 2 13 33 695 2592 Kuhmo (290) 76 78 8 10 17 0 189 35 289 187 Paltamo (578) 14 3 3 0 4 0 24 17 854 744 Puolanka (620) 30 29 3 8 4 0 74 9 343 126 Ristijärvi (697) 7 2 1 0 2 0 12 4 453 371 Sotkamo (765) 28 10 1 0 10 0 49 26 871 548 Suomussalmi (777) 74 103 13 11 9 0 210 24 330 116 Vaala (785) 17 5 0 3 6 0 31 14 911 481 Yhteensä 261 246 37 36 55 2 637 171 847 270 % 41 % 39 % 6 % 6 % 9 % 0 % 100 % Lähde: JAKO-tietojärjestelmä 2012 Taulukosta 6 nähdään, että Kainuun osakaskunnista 261 eli 41 % on alle kymmenen hehtaarin kokoisia. Pinta-alaluokassa 10 49 hehtaaria on 39 % osakaskunnista, 50 199 hehtaarin luokassa 6%, 200 999 hehtaarin luokassa 6 %, 1 000 9 999 hehtaarin luokassa 9 % ja yli 10 000 hehtaarin luokassa 0 %. Osakaskuntien keskikoko maakunnassa on 270 hehtaaria / osakaskunta, mutta kunnittain arvot vaihtelevat