SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa, sarjapaikkojen täydennysmenettelystä ja sarjapaikkojen siirrosta. Kilpailun järjestäjä voi pakottavista syistä tilanteen niin vaatiessa poiketa alla olevista kilpailuohjeista. Piirinsarjojen kauden 2017 kevätkierrosten ottelut tulee pelata viimeistään 2.7.2017 ellei toisin ilmoiteta. Syyskierroksen sarjojen päättymispäivä ilmoitetaan syyskierroksen alustavien otteluohjelmien yhteydessä. Sarjoissa, joissa on mahdollisuus ilmoittautua mukaan syyskierrokselle tulee ilmoittautuminen tehdä kirjallisesti ja piiristä annettujen ohjeiden mukaisesti 21.06.2017 mennessä. SARJANOUSUISTA KIELTÄYTYMINEN JA TÄYDENNYSMENETTEYLY SYYSKIERROKSELLE (SPL Tampereen piirin erillismääräys kohta 19.) Mikäli joukkue, joka sarjasijoituksensa perusteella nousisi SPL Tampereen sarjassa syyskierrokselle ylemmälle tasolle, ei ota ansaitsemaansa paikkaa vastaan tulee joukkueen ilmoittaa asiasta piiriin ennalta ilmoitettuun päivämäärään mennessä. Kaudella 2017 ilmoitus on tehtävä 21.6.mennessä. Noususta kieltäytymiseen on oltava aina urheilulliset ja pelaajakoulutuksen kannalta riittävät ja hyvät perusteet. Täydennysmenettelyssä sarjapaikat täytetään ensin pudonneella joukkueilla, jos mahdollista ja ellei sarjainfossa tms. ole muuta ilmoitettu. Useampi lohkoisten sarjojen joukkueiden keskinäinen paremmuus ratkaistaan seuraavasti. 1. Joukkueiden sarjassa saavuttamat pisteet/ottelu 2. Joukkueiden maaliero / ottelu 3. Joukkueiden tehdyt maalit /ottelu 4. Arpa Syyskierrosten sarjoja koskevat LOPULLISET päätökset tehdään SPL Tampereen nuorten jalkapallovaliokunnan vko 26 / 2017 kokouksessa. Sarjapaikkoja tai sarjojen karsintapaikkoja alueellisiin sarjoihin sekä piirinsarjojen eri tasoille kauden 2018 kevätkierrokselle voidaan jakaa kauden 2017 syyskierroksen sarjataulukkojen perusteella. Tähän liittyvät päätökset tehdään SPL Tampereen nuorten jalkapallovaliokunnassa. HUOM! Yli-ikäisyys-ja kaksoisedustussäännöt asettavat rajoituksia sarjanousuille alueellisiin sarjoihin. YI-ILMOITUKSELLA joukkueessa pelaavat pelaajat (max. kaksi (2) pelaajaa) eivät aseta nousurajoitetta alueellisiin sarjoihin.
POJAT (11v11 ja 8v8 sarjat): JALKAPALLON TULEVAISUUSMAAILMA (JTM) P17 : Kolmonen Yhdeksän (9) joukkueen yksinkertainen sarja. Kevätkierroksen paras joukkue, jolla ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta nousee syyskierrokselle P17 Kakkoseen. Kevätkierroksen joukkueet pl. P17 Kakkoseen noussut joukkue, P17 Kakkosesta Joukkuemäärästä riippuen joukkueet voidaan syyskierrokselle jakaa kevätkierroksen perusteella ylempään ja alempaan jatkosarjaan huomioiden P17 Kakkosesta pudonneet joukkueet sekä mahdolliset uudet joukkueet. Joukkuemäärästä riippuen syyskierroksella pelataan joko yksin- tai kaksinkertainen sarja. JALKAPALLON KAVERIMAAILMA (JKM) P15 : Yhdeksän (9) joukkueen yksinkertainen sarja. Kevätkierroksen paras joukkue, jolla ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta nousee syyskierrokselle P15 Alueliigaan. Kevätkierroksen joukkueet pl. P15 Alueliigaan noussut joukkue, P15 Alueliigasta Mikäli syyskierrokselle osallistuvien joukkueiden määrä nousee suureksi, joukkueet jaetaan syyskierroksella kahteen tasosarjaan ( ja ) kevään sarjasijoitusten perusteella huomioiden Alueliigasta pudonneet joukkueet. Sarjan muodostavat kevätkierroksen jälkeen Alueliigasta pudonneet joukkueet sekä kevätkierroksen parhaiten sijoittuneet joukkueet pois lukien sta Alueliigaan noussut joukkue. Sarjan muodostavat ne joukkueet, jotka eivät selviytyneet an sekä mahdolliset sarjaan 21.6. mennessä
P14 : Seitsemän (7) joukkueen kaksinkertainen sarja. Kevätkierroksen paras joukkue, jolla ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta, nousee syyskierrokselle P14 Alueliigaan. Kahdentoista (12) joukkueen yksinkertainen sarja. Kevätkierroksen voittaja nousee syyskierrokselle an. Syyskierroksen n joukkuemäärästä riippuen kevätkierroksen sijoille 2.-3. sijoittuneet joukkueet voidaan nostaa myös syksyksi an. Kevätkierroksen joukkueet pl. P14 Alueliigaan noussut joukkue, P14 Alueliigasta Syyskierrokselle osallistuvat joukkueet jaetaan kahteen tai kolmeen tasosarjaan (, Super ja ) kevään sarjasijoitusten perusteella huomioiden Alueliigasta pudonneet joukkueet. Sarjan muodostavat kevätkierroksen jälkeen Alueliigasta pudonneet joukkueet, kevätkierroksen n joukkueet pois lukien Alueliigaan noussut joukkue sekä Ykkösestä noussut joukkue / nousseet joukkueet. Syyskierroksen paras joukkue, jolla ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta, nousee kevään 2018 P15 Alueliigaan. Super ja P13: Sarjat muodostavat ne Ykkösen joukkueet, jotka eivät selviytyneet kevätkierroksen jälkeen an sekä mahdolliset sarjaan 21.6. mennessä ilmoittautuneet uudet joukkueet. Tarvittaessa joukkueet jaetaan SuperYkköseen ja Ykköseen kevään sarjasijoitusten perusteella. Mahdolliset uudet joukkueet sijoitetaan Ykköseen. Kahdentoista (12) joukkueen yksinkertainen sarja. Kevätkierroksen paras joukkue, jolla ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta, nousee syyskierrokselle P13 Alueliigaan. Sarjan sijoille 2.-9. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella SuperLiigassa. 10. ja sitä huonommin sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella Liigassa. Kahdensantoista (18) joukkuetta on jaettu kahteen lohkoon. Molemmissa lohkoissa pelataan yhdeksän (9) joukkueen yksinkertainen sarja. Molempien lohkojen voittajat nousevat syyskierrokselle SuperLiigaan. Molempien lohkojen 2.sijoittuneet joukkueet sekä parempi lohkokolmonen pelaavat syyskierroksella Liigassa. Huonompi lohkokolmonen, molempien lohkojen 4.-5.sijoittuneet joukkueet sekä parempi lohkokutonen pelaavat syyskierroksella SuperYkkösessä. Huonompi lohkokutonen ja molempien lohkojen 7.-8. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella Ykkösessä. Molempien lohkojen 9.sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella Kakkosessa.
Eri lohkojen joukkueet asetetaan paremmuusjärjestykseen kevätkierroksen perusteella seuraavasti. Ensin huomioidaan joukkueiden sarjassa saavuttamat pisteet/ottelu. Pisteet/ottelu mennessä tasan ratkaisee joukkueiden keskinäisen järjestyksen joukkueiden maaliero/ottelu sarjassa. Mikäli joukkueiden järjestys ei ole vieläkään selvillä, verrataan tämän jälkeen joukkueiden sarjassa tehtyjen maalien määrää/ottelu. SupeLiiga Liiga Yhdeksän (9) joukkueen yksinkertainen sarja. Kakkosen voittaja nousee syyskierrokselle Ykköseen. Kakkosen 2.-4. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella Kakkosessa. Kakkosen 5.-9. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella Kolmosessa. Kevätkierroksen joukkueet pl. P13 Alueliigaan noussut joukkue, P13 Alueliigasta Syyskierrokselle osallistuvat joukkueet jaetaan kuuteen (6) tasosarjaan (SuperLiiga, Liiga, Super,, ja Kolmonen) kevään sarjasijoitusten perusteella huomioiden Alueliigasta pudonneet joukkueet. Sarjan muodostavat kevätkierroksen jälkeen Alueliigasta pudonneet joukkueet, kevätkierroksen parhaiten sijoittuneet joukkueet (2.-9.) pois lukien Alueliigaan noussut joukkue sekä Ykkösen lohkovoittajat. Syyskierroksen paras joukkue, jolla ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta, nousee kevään 2018 P14 Alueliigaan. Sarjan muodostavat kevätkierroksen jälkeen sta pudonneet joukkueet, kevätkierroksen parhaiten sijoittuneet Ykkösen joukkueet (lohkojen 2.sijoittuneet sekä parempi lohkokakkonen). Super Sarjan muodostavat kevätkierroksen Ykkösen huonompi lohkokolmonen., lohkoissaan sijoille 4.-5. sijoittuneet joukkueet sekä parempi lohkokutonen. Sarjan muodostavat kevätkierroksen Ykkösen huonompi lohkokutonen, lohkoissaan sijoille 7.-8. sijoittuneet joukkueet sekä kevätkierroksen Kakkosen paras joukkue. Kolmonen Sarjan muodostavat kevätkierroksen Ykkösen sijoille 9.sijoittuneet joukkueet sekä Kakkosen sijoille 2.-4.sijoittuneet joukkueet. Sarjan muodostavat kevätkierroksen Kakkosen sijoille 5.-9.sijoittuneet joukkueet sekä mahdolliset sarjaan 21.6. mennessä
P12: Viisitoista (15) joukkuetta on jaettu kahteen lohkoon (A ja B lohkot). Yhdeksän joukkueen (A) lohkossa pelataan yksinkertainen sarja. Kuuden joukkueen (B) lohkossa pelataan kaksinkertainen sarja. Lohkojen parhaat joukkueet, jolla ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta, nousevat syyskierrokselle P12 Alueliigaan. Lohkokakkoset (ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta) pelaavat yhdestä nousupaikasta syksyn P12 Alueliigaan. Yksiosainen karsintaottelu pelataan sen joukkueen kotiotteluna, jolla on kevään sarjapelien jälkeen parempi pisteet/ottelu. Mikäli pist./ott. ei ratkaise karsintapelin kotijoukkuetta jatketaan joukkueiden vertailua seuraavien kohtien mukaan, niin että karsintaottelun kotijoukkue selviää: 2. maaliero/ottelu 3.tehdyt maalit/ottelu 4.arpa Mikäli karsintaottelu on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, ratkaistaan nousija rangaistuspotkukilpailulla. Karsintaottelu tulee pelata 2.7.mennessä. Nousukarsinnan hävinnyt joukkue sekä A lohkon ja B lohkon muut joukkueet asetetaan paremmuusjärjestykseen kevätkierroksen perusteella seuraavasti. Ensin huomioidaan joukkueiden sarjassa saavuttamat pisteet/ottelu. Pisteet/ottelu mennessä tasan ratkaisee joukkueiden keskinäisen järjestyksen joukkueiden maaliero/ottelu sarjassa. Mikäli joukkueiden järjestys ei ole vieläkään selvillä, verrataan tämän jälkeen joukkueiden sarjassa tehtyjen maalien määrää/ottelu. Em. järjestyksen perusteella muodostetaan syksyn SuperLiiga, johon pääsevät paremmuusvertailun 1.-6. sijoille sijoittuneet joukkueet. Seuraavat neljä (4) joukkuetta pelaavat syksyllä Liigassa. Joukkuevertailun kaksi huonointa pelaavat syyskierroksella SuperYkkösessä. Kaksikymmentä (20) joukkuetta on jaettu kahteen lohkoon (A ja B lohkot). Molemmissa lohkoissa pelataan kymmenen (10) joukkueen yksinkertainen sarja. Kummankin lohkon paras joukkue nousee syyskierrokselle Liigaan. Lohkojen sijoille 2.-5. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella SuperYkkösessä. Lohkojen sijoille 6.-9. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella Ykkösessä. Lohkojen viimeisiksi (10.) sijoittuneet pelaavat syyskierroksella Kakkosessa. Kaksitoista (12) joukkuetta on jaettu kahteen lohkoon (A ja B lohkot). Molemmissa lohkoissa pelataan kuuden (6) joukkueen kaksinkertainen sarja. Kummankin lohkon paras joukkue nousee syyskierrokselle Ykköseen. Lohkojen sijoille 2.-3. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella Kakkosessa. Lohkojen sijoille 4.-6. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella Kolmosessa.
Kevätkierroksen joukkueet pl. P12 Alueliigaan noussut joukkue sekä mahdolliset sarjaan 21.6. mennessä Syyskierrokselle osallistuvat joukkueet jaetaan kuuteen (6) tasosarjaan (SuperLiiga, Liiga, Super,, ja Kolmonen) kevään sarjasijoitusten perusteella. SuperLiiga Liiga Sarjan muodostavat kevätkierroksen perusteella rankingin 1.-6. sijoitetut Liigajoukkueet. Alueliigaan syksyksi nousseet joukkueet eivät ole mukana rankingissa. Syyskierroksen paras joukkue, jolla ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta, nousee kevään 2018 P13 Alueliigaan. Sarjan muodostavat kevätkierroksen perusteella rankingin 7.-10. sijoitetut Liigajoukkueet sekä kevätkierroksen Ykkösten lohkovoittajat. Alueliigaan syksyksi nousseet joukkueet eivät ole mukana rankingissa. Super Sarjan muodostavat kevätkierroksen perusteella rankingin 11.-12. sijoitetut Liigajoukkueet sekä kevätkierroksen Ykkösten lohkojen sijoille 2.-5.sijoittuneet joukkueet. Kolmonen Sarjan muodostavat kevätkierroksen Ykkösen sijoille 6.-9. sijoittuneet joukkueet sekä Kakkosen kevätkierroksen lohkovoittajat. Sarjan muodostavat Ykkösestä kevätkierroksen jälkeen pudonneet joukkueet (lohkojen 10.sijoittuneet) sekä kevätkierroksen Kakkosen sijoille 2.-3. sijoittuneet joukkueet. Sarjan muodostavat Kakkosen kevätkierroksen sijoille 4. ja huonoimmin sijoittuneet joukkueet sekä mahdolliset sarjaan 21.6. mennessä Kakkosen ja Kolmosen lohkokokoja ja -määriä voidaan tarkastaa ja muuttaa ikäluokan syyskierrokselle osallistuvien joukkueiden määrän mukaan.
TYTÖT (11v11 ja 8v8 sarjat): JALKAPALLON KAVERIMAAILMA (JKM) T15: Yhdentoista (11) joukkueen yksinkertainen sarja. Kevätkierroksen paras joukkue, jolla ei ole nousurajoitetta poikkeuslupien johdosta, nousee syyskierrokselle T15 Alueliigaan. Sarjan 2.-6. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella ssa ja sijoille 7.-11. sijoittuneet joukkueet Ykkösessä. Kevätkierroksen joukkueet pl. T15 Alueliigaan noussut joukkue, T15 Alueliigasta Joukkueet jaetaan syyskierroksella kahteen tasosarjaan ( ja ) kevään sarjasijoitusten perusteella huomioiden Alueliigasta pudonneet joukkueet sekä sarjaan mahdollisesti tulevat uudet joukkueet. Sarjan muodostavat kevätkierroksen jälkeen Alueliigasta pudonneet joukkueet sekä kevätkierroksen parhaiten sijoittuneet joukkueet pois lukien Alueliigaan noussut joukkue. Sarjan muodostavat ne joukkueet, jotka eivät selviytyneet an sekä mahdolliset sarjaan 21.6. mennessä T13: Kahdeksan (8) joukkueen yksinkertainen sarja. Kevätkierroksen kaksi parasta joukkuetta, joilla ei ole nousurajoitteita poikkeuslupien johdosta, nousevat syyskierrokselle T13 Alueliigaan. Sarjan 3.-7. sijoittuneet joukkueet pelaavat syyskierroksella ssa. 8.sijoittunut joukkue pelaa syyskierroksella SuperYkkösessä. Kahdentoista (12) joukkueen yksinkertainen sarja. Sarjan voittaja nousee an. Sijoille 2.-6. pelaavat syyskierroksella SuperYkkösessä ja sijoille 7.-12. sijoittuneet joukkueet jatkavat Ykkösessä. Kevätkierroksen joukkueet pl. T13 Alueliigaan nousseet joukkueet, T13 Alueliigasta Syyskierrokselle osallistuvat joukkueet jaetaan kolmeen (3) tasosarjaan (, Super ja ) kevään sarjasijoitusten perusteella huomioiden Alueliigasta pudonneet joukkueet. Sarjan muodostavat kevätkierroksen jälkeen Alueliigasta pudonneet joukkueet sekä kevätkierroksen sijoille 3.-7. sijoittuneet sekä kevään Ykkösen paras joukkue. Super Sarjan muodostavat kevätkierroksen n 8.sijoittunut joukkue sekä keväällä Ykkösessä sijoille 2.-6. sijoittuneet joukkueet. Sarjan muodostavat kevätkierroksen jälkeen Ykkösessä sijoille 7.-12. sijoittuneet joukkueet sekä mahdolliset sarjaan 21.6. mennessä