TOHINAA TIUKULASSA HELSINKI Tukihenkilötoiminnan yhteyshenkilö Saana Manninen Etelä-Suomen aluetoimistosta keksi loistavan idean. Helsingissä järjestettävä Taiteiden yö laajennettiin toimitaloomme Tiukulaan. Taidepajassa askarreltiin käsinukkeja kierrätysmateriaaleista. Pienet taiteilijat loivat uskomattomia ja mielikuvituksellisia hahmoja pahvirasioista, muovipulloista ja muista arkisista materiaaleista. Alakerran monitoimitilassa oli musiikkia, kasvomaalausta, ilmapalloja, hattaraa ja popcornia. Tapahtuman loppuhuipennuksesta vastasi Falangi, käpyläläisistä nuorista koostuva bändi. Taapahtumaan osallistui 200 300 lasta, nuorta ja aikuista. Tilaisuudessa oli mahtava tunnelma. Taiteiden yön innovaattori palkittiin Saana Manninen sai leffaliput kahdelle oivaltavasta ideastaan tarjota Taiteiden yö-konsepti myös lapsille. 10 Pelastakaa Lapset / OMAT
KALENTERI Etelä-Suomen aluetoimisto Koskelantie 38, 00610 Helsinki Turun toimipiste Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku Juhani Pekkalasta järjestömme uusi puheenjohtaja Pelastakaa Lapset ry:n liittohallituksen uutena puheenjohtajana vuoden vaihteessa aloittaa FM, Kaupan Liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala. Puheenjohtajakauden tultua täyteen tehtävästä väistyy FM, lehdistöneuvos Erkki Heikkinen, toimittuaan tehtävässä kahdeksan vuoden ajan. 3.5.2014 klo 12 16 Nuorten treffit Helsingissä, Tiukula-talo 7.10.2014 (ennakkoilmoittautuminen) klo 14 alkuinformaatiotilaisuus adoptiosta ja sijaisperhetoiminnasta kiinnostuneille Helsingissä, Tiukula -talo, (ennakkoilmoittautuminen minna.kirjasniemi@pelastakaalapset.fi) 20.5. 2014 klo 14 informaatiotilaisuus uusille adoptio- ja sijaisperheille Helsingissä, 25.-26.10.2014 tukiperhevalmennus Tiukula-talo Helsingissä, (ennakkoilmoittautuminen) Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen 20.5. 2014klo välttämätön) 17 19 tietoisku vanhempien keinoista vahvistaa 15.11.2014 lapsen ja teatteriesitys nuoren motivaatiota, tukiperheille, oma-aloitteisuutta tukihenkilöille ja ja lomakodeille, vastuunottoa Tanssiteatteri rakentavalla Raatikko tavalla, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) 25.11.2014 21.5. 2014 klo klo 14 alkuinformaatiotilaisuus 14 adoptiosta uusille adoptioperheille ja sijaisperhetoiminnasta Turussa, kiinnostuneille Heideken Helsingissä, (ennakkoilmoittautuminen) Tiukula -talo, (ennakkoilmoittautuminen minna.kirjasniemi@pelastakaalapset.fi) 23.-25.5. 2014 perheleiri sijaisperheille Kisakeskuksessa (ennakkoilmoittautuminen) vapaaehtoisten pikkujoulu tukiperheille, tukihenkilöille ja 27.11.2014 lomakodeille 24.-25.5. 2014 tukiperhevalmennus Helsingissä, Tiukula-talo 26.11.2014 (ennakkoilmoittautuminen klo 14 alkuinformaatiotilaisuus välttämätön) adoptiosta kiinnostuneille Turussa, Perhetalo Heideken (ennakkoilmoittautuminen thomas.karlsson@ pelastakaalapset.fi) 26.5. 2014 klo 17.30 20 Pienryhmä tukiperheille Helsingissä, 2.12.2014 Tiukula-talo klo 17 (ennakkoilmoittautuminen). tukiperheiden pienryhmä Helsingissä, Tiukula-talo, (ennakkoilmoittautuminen 2.-6.6. 2014 8 11-vuotiaiden tiina.lehto-lunden@pelastakaalapset.fi) kotimaan adoptiolasten vertaisryhmä Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) 3.5. 2014 klo 12 16 Nuorten treffit Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C, 33100 Tampere 25.10.2014 klo 10-16. Sporttikummivalmennus UKK-instituutissa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset paula.paltila@pelastakaalapset.fi. 15.11.2014 alkaen, uusien tukiperheiden valmennuskurssi Kankaanpäässä uusien tukiperheiden valmennuskurssi,, lisätietoja aluetoimistosta. 20.11.2014 klo 18:00 Koko perheen sirkusilta Sorin Sirkuksen joulushow POKSIn kenraaliharjoituksen merkeissä Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2014 klo 18. Mukaan mahtuu 120 ensin ilmoittautunutta, lisätietoja aluetoimistosta. 11.12.2014 klo 17.30 20.30. Jouluglögit tukiperheille, tukihenkilöille ja lomakodeille aluetoimistolla. Glögittelyn lomassa teillä on mahdollisuus kuulla hyvinvointivalmentaja Katja Kivijärveä, joka tulee jakamaan hyviä vinkkejä omien sisäisten voimavarojen löytämiseen sekä mielen rauhoittamiseen joulukiireiden keskellä. Muistamme myös pitkään toiminnassamme mukana olleita perheitä. Ei ennakkoilmoittautumista. Juhlaillallinen Karjalan lastensuojeluviranomaisen sekä lastensuojeluviranomaisten ja lastenkotien edustajien kanssa. Karjala-adoptioita jo 20 vuotta TAMPERE Karjala adoptioiden 20-vuotis seminaari järjestettiin Tampereella elokuussa, Venäjä perheiden kesätapaamisen yhteydessä. Seminaarissa oli mukana Karjalan adoptioviranomaisia ja paikallisen lastenkodin edustaja, sekä alueedustajamme Karjalasta. Iloksemme mukana tilaisuudessa oli myös lukuisia Venäjältä lapsensa adoptoineita perheitä lapsineen. Kansainvälinen adoptiopalvelu 16.10.2014 klo 10-16.00 avoin tiedotustilaisuus / Venäjä, Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen 10.10.14 mennessä, www.pelastakaalapset.fi 3.11.2014 klo 13-16.00 Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi - tilaisuus, Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen 27.10.14 mennessä, www.pelastakaalapset.fi 17.11.2014 klo 14-16.00 tiedotustilaisuus Kiina erityistarve-ohjelmasta, Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen 10.11.14 mennessä, www.pelastakaalapset.fi 1.12.2014 klo 16-19.00 Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi - tilaisuus, Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen 24.11.14 mennessä, www. pelastakaalapset.fi Lokakuu 2014 11 >>
Kalenteri jatkuu: Keski-Suomen aluetoimisto Väinönkatu 11 A, 40100 Jyväskylä 7.10.2014 klo 9.00-15.00 Ennaltaehkäise, tue ja ota puheeksi digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö koulutus Jyväskylässä, tiedustelut sari.tammela@pelastakaalapset.fi, puh 040 769 0226 1.10, 4.10 ja 8.10.2014 Tukiperhevalmennus Jyväskylässä, tiedustelut Karin Fransson puh. 040 821 8370 tai karin.fransson@pelastakaalapset.fi 4.10.2014 klo 9.00-15.30 Adoptiolapsen terveydentila lääkäriluento Jyväskylässä Keski-Suomen aluetoimistossa, lisätiedot sari.tammela@ pelastakaalapset.fi, puh. 040 769 0226 8.10.2014 klo 17.00-19.00 Iltakahvit Seinäjoella, tiedustelut Eija Suomäki puh. 040 866 9065 tai eija.suomaki@pelastakaalapset.fi 18.10.2014 klo 10.30-16.00 Keski-Suomen aluetoimiston toiminta-alueen paikallisyhdistysten aluetapaaminen Jämsässä, tiedustelut sari.tammela@ pelastakaalapset.fi, puh. 040 769 0226 5.11., 15.11. ja 19.11.2014 Tukiperhevalmennus Mikkelissä, tiedustelut Leena Lähdesmäki puh. 040 866 9072 tai leena.lahdesmaki@pelastakaalapset.fi 22.11.2014 klo 9.00-15.00 Tukiperhevalmennus Virroilla, tiedustelut Eija Suomäki puh. 040 866 9065 tai eija.suomaki@pelastakaalapset.fi 25.11.2014 klo 17.30 Iltakahvit Jyväskylässä, ilmoittautumiset 18.11.2014 mennessä Leena Lähdesmäelle puh. 040 866 9072 tai leena.lahdesmaki@ pelastakaalapset.fi tai Eija Suomäelle puh. 040 866 9065 tai eija.suomaki@ pelastakaalapset.fi 25.11.2014 klo 17.00 Iltakahvit Mikkelissä, Ilmoittautumiset 18.11.2014 mennessä Jenni Knuutilalle puh. 050 443 4529 tai jenni.knuutila@pelastakaalapset.fi. Varma ja vakaa, mallintajana Jaana Vainikainen, Itä-Suomen aluetoimiston sosiaaliohjaaja, jonka kontolla ovat tukiperhe- ja lomakotitoiminta, perhehoito ja edunvalvonta. Eihän me olla sokerista! JOENSUU Pelastakaa Lasten Itä-Suomen aluetoimisto osallistui Liikunnainentapahtumaan Joensuussa elokuun lopulla. Urheilulliset naiset toivat näkyvyyttä Pelastakaa Lapset-järjestölle, niin maalla kuin vesillä. Ohjelmassa oli ohjattua jumppaa, juoksua eri pituisilla reiteillä, mutta hurjinta kaikista oli sup-lautailu, joka vaati tasapainoa ja edusti uusinta uutta urheilukokemusten saralla. Itä-Suomen aluetoimisto Kauppakatu 25 C, 4. krs, 80100 Joensuu 24.-25.10.2014 Tukihenkilövalmennus Perheentalolla Iisalmessa, ennakkoilmoittautuminen 4.11.2014 klo 18 Isän merkitys lapsen kehitykselle, Jari Sinkkosen avoin yleisöluento Carelia-salissa Joensuussa 5.11.2014 klo 12.15-16 Isämies-seminaari isiä ja miehiä työssään kohtaaville Karelia Ammattikorkeakoulun auditoriossa Joensuussa, ilmoittautuminen www.eventilla.com/isaseminaari 17.11.2014 klo 13-15 adoptioinfotilaisuus kotimaisesta ja kansainvälisestä adoptiosta aluetoimistolla Joensuussa, ennakkoilmoittautuminen 8.11. ja 22.11.2014 Tukiperhevalmennus Kuopiossa, ennakkoilmoittautuminen 20.11.2014 Lapsen oikeuksien päivän tapahtuma Iso Myyn kauppakeskuksessa Joensuussa 23.11.2014 Perhepikkujoulut tukiperheille, tukihenkilöille ja tuettaville perheille Savoniassa Kuopiossa, ennakkoilmoittautuminen 30.11.2014 Perhepikkujoulut tukiperheille, tukihenkilöille ja tuettaville perheille Nuorisotalolla Iisalmessa, ennakkoilmoittautuminen 3.12.2014 Joulukahvit Kuopion tukihenkilöille ja tukiperheille Tätilässä Kuopiossa, ennakkoilmoittautuminen Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, 90100 Oulu 4.10.2014 klo 9-15 Adoptiolapsen terveydentila luento adoptioperheille Helsingissä, videoyhteys Oulusta. Ilmoittautuminen www.pelastakaalapset. fi/ajankohtaista/tapahtumat 17.10.2014 klo 14-16 alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon 010 843 5120 LOKAKUUN tukihenkilövalmennuksesta tiedustelut Tiina Pikkarainen 050-409 0337 12.12.2014 klo 14-16 alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon 010 843 5120 12 Pelastakaa Lapset / OMAT kuin nenä päähän HELSINKI Pelastakaa Lasten Nenäpäivä-tiimi haastoi järjestön johtoryhmän mukaan Nenäpäivän riemuun. Johtoryhmän haasteena on pukeutua söpöiksi eläimiksi valinnaisen päivän ajaksi, mikäli haasteen keräystavoite, 500 euroa, täyttyy. Lisäksi Lastensuojelupalveluiden johtaja Riitta Hyytinen lupasi henkilökohtaisesti pukeutua päivän ajaksi Teletapiksi, mikäli rahaa kertyy 1500 euroa. Keräysaikaa rajallisesti (keräys päättyy 24.10. 2014). Tämän jälkeen toteutetaan pukeutumishaaste. Kuka tahansa voi lahjoittaa pukeutumishaasteen toteutumiseksi, joko maksamalla Nenäpäivän virallisilla nettisivujen kautta, jossa johtoryhmällä on oma keräystiimi tai laittamalla rahaa Tiukulan keskustoimistolla sijaitsevaan keräyslippaaseen. Lahjoittamalla Nenäpäivään tuet myös Pelastakaa Lasten omaa toimintaa! Haasteen etenemistä voi seurata Facebook-sivuillamme. Lastensuojelupalveluiden johtaja Riitta Hyytinen (vasemmalla), pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta ja talousjohtaja Petri Tammisto vastaanottivat talon sisäisen nenäpäivähaasteen.
Sosiaalityöntekijät ja toimittajat tapasivat Tiukulassa. Elina Honkaselkä, Heini Aaltonen ja Riina Pekkala PePPi New Generation PePPi New Generation eli PiNG-tiimi on keväällä 2014 aloittaneiden PePPi-hankkeen (Vapaaehtoiset voimavarana sijaisperheiden tukemisessa) projektityöntekijöiden oma tiimi. Tiimin muodostavat Heini Aaltonen, Riina Pekkala ja Elina Honkaselkä. Tiimi vastaa muun muassa PePPin nettisivujen ja Facebookin päivittämisestä, suunnittelee ja kehittää PeP- Pi-hankkeen omaa verkkotoimintaa yhdessä nuorten kehittäjien kanssa. PiNG-tiimi kokee, että nuorten osallistuminen verkkotoiminnan suunnitteluun heti alusta asti takaa sen, että toiminta on heidän itsensä näköistä ja heitä kiinnostavaa. PePPin verkkotoiminnan tarkoituksena on mahdollistaa sijaisperheessä eläville nuorille samankaltaisissa tilanteissa olevien ikätovereiden tapaaminen sekä kokemusten jakaminen asuinpaikasta riippumatta. Mitä lastensuojelusta uskaltaa kertoa? HELSINKI Siitä mistä ei uskalleta puhua, siitä luullaan ja oletetaan. Näin saattaa käydä, kun toimittaja ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään kysyäkseen jostakin lastensuojelullisesta yksityiskohdasta. Lastensuojelussa on paljon salassa pidettävää, mutta lastensuojelu on kuitenkin yhteiskunnallista toimintaa, ja siten julkista. Vaikka lapsen yksityisyyttä tulee suojella, lastensuojelun toimenpiteistä ja perusteista on lupa, ja syytäkin, puhua. Toimittajien ja sosiaalityöntekijöiden yhteen hiileen puhaltamista kannustettiin Lastensuojelu ja julkisuus-koulutustilaisuudessa Tiukulassa elokuussa. Tilaisuus veti suuren salin täyteen kiinnostuneita. Etenkin Espoon Keskuksen johtava sosiaalityöntekijä Riina Mattilan esitys tuntui kiinnostavan, sillä hän on antanut kasvot useallekin lastensuojelutapaukselle, ja osasi siten kertoa kimuranteista tilanteista, sekä siitä, miten heillä erilaisiin toimittajatapaamisiin on valmistauduttu. Kurssin lopuksi osallistujat jaettiin ryhmiin, joilla jokaisella oli ratkottavana visaisen tuntuinen toimittaja-sosiaalityöntekijä-kohtaaminen. HEMMO ANTAA JAUHOILLE KYYTIÄ SAMI JATKOON! Henkilöstövaaleissa valittiin tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnan koordinaattori Sami Luoto toistamiseen henkilöstön edustajaksi Pelastakaa Lasten liittohallitukseen. Edustajan toimikausi on vuosille 2015-2016. HELSINKI Pelastakaa Lasten nuorisotoiminnan maskotti Hemmo lähtee mukaan Nenäpäivän haasteeseen. Hemmo kannustaa omalla esimerkillään lapsia ja nuoria tulemaan mukaan Nenäpäivän hassutteluun. Työkavereiden riemuksi Hemmo tulee järjestämään 22.10. Tiukulassa maksulliset kakkukahvit. Luvassa on Nenäpäivän teemaan sopivia, punaisia leivonnaisia popidoli Robinin resepteillä. Kahvituksen tuotot tilitetään Hemmon Nenäpäivän haastetiimille, jonka saldoa voi seurata reaaliaikaisesti Nenäpäivän nettisivuilla: www.nenapaiva.fi/tiimit. Hemmon edesottamukset 9.10-9.11.2014 instagram.com/hemmohahmo. Lokakuu 2014 13
Projektityöntekijä Timo Salokorpi on jämsäläisiä ja toiminut aiemmin kouluavustajana. Projektin vetäjä Iida Kukkonen rekrytoitiin Jyväskylästä ja hän on koulutukseltaan yhteisöpedagogi. James Koskinen ei huilaa JÄMSÄ Jämsän paikallisyhdistys päätti hakea RAY:n apurahaa ja palkata ammattilaiset töihin tukemaan alueen alueen 10 14-vuotiaiden kehitystä vapaaaikana. Hankerahoituksella palkattiin kaksi työntekijää kolmeksi vuodeksi. Vaikutuksista toivotaan pysyviä. James Koskisen vapaapäivä-niminen hanke on toiminut nyt puolivuotta. Se on myös osa Emma&Elias-toimintaa. Hanketyöntekijät Iida Kukkonen ja Timo Salokorpi ovat käyneet kuntaliitosten myötä kasvaneen alueen kaikki koulut läpi, esitelleet hankkeen ja selvitelleet millaiseen touhuun nuorilla olisi kaipuu. Kyllähän nämä James-tunnit olivat sellaisia rennosti, mutta ammattimaisesti, vedettyjä nuorten kohtaamisia, kertoo Timo Salokorpi. Enemmän kuin vanhempien työttömyys tai vähävaraisuus, nuoria näytti painavan vanhempien avioero, lisää Iida Kukkonen. Oikeus harrastukseen TAMPERE Pelastakaa Lapset käynnisti lasten liikkumista edistävän Sporttikummi-toiminnan Länsi-Suomen alueella. Sporttikummi on vapaaehtoinen, joka kannustaa lasta liikkumaan. Ensimmäinen Sporttikummi-valmennus tullaan järjestämään UKK-instituutissa Tampereella. Vapaaehtoisia haetaan parhaillaan valmennukseen. Lasten liikuntaharrastuksiin osallistuminen on eriarvoistunut Suomessa. Osa lapsista jää harrastusten ulkopuolelle. Kaikilla perheillä ei ole voimavaroja, henkisiä tai taloudellisia, tukea lasten liikuntaharrastusta. Sporttikummi kannustaa liikkumaan. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus vapaa-aikaan, leikkiin ja kulttuuriin. Lasten liikkumisen tukeminen parantaa lasten hyvinvointia ja terveyttä. Toimimalla tutuiksi Liedon Säästöpankki tempaisi NAANTALI Liedon Säästöpankki järjesti yhteistyökumppaneilleen hyväntekeväisyysgolfkilpailun Naantalin Kultaranta Resortin golfkentällä elokuussa. Hyvän mielen golftapahtumaan osallistui yli 30 pelaajaa. Kilpailulla kerättiin yhteensä 1883 euroa. Summa lahjoitettiin Pelastakaa Lasten Turun toimipisteelle. Lahjoituskohteen nimesi kisan suojelijana tänä vuonna toiminut aluehallintoviraston ylijohtaja Kari Häkämies. Pelastakaa Lasten Turun toimipisteestä kerrotaan, että lahjoitussummasta puolet kohdennetaan Eväitä Elämälle-ohjelmaan, mikä mahdollistaa lietolaiselle nuorelle lukiolaiselle kahden vuoden lukiokirjojen hankinnan. Toinen puoli lahjoituksesta käytetään ehkäisevään tukiperhetoimintaan, missä yksi lapsi saa mahdollisuuden vierailla tukiperheessä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa, yhden vuoden ajan. RAITTILA PePPi-hankkeen toimintapäivä sijaisperheille sujui varsin yhteistyöhaluisissa merkeissä. 14 Pelastakaa Lapset / OMAT
Eväitä elämälle-tuella oma älypuhelin-sovellus KUOPIO Järjestömme Eväitä elämälle-hanke avitti kuopiolaisen Niklas Ansamaan, 12, ohjelmointiprojektia. Nuori mies on itseoppinut ohjelmoija, joka kehitti älypuhelinta varten Sienikirjan. Sovelluksesta löytyy kaikki Suomen sienimetsien yleisimmät sienet, vähän päälle sata eri lajia, Niklas Ansamaa kertoo. Löydät Sienikirja-sovelluksen Applen itunesista. Sen saa käyttöönsä hintaan 3,59 euroa. UUSI TEOS Muista! Paikallisyhdistysten syyskokous pidettävä marraskuun loppuun mennessä. EPÄILY LAPSEN KALTOINKOHTELUSTA SIJAISPERHEESSÄ - TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN TOIMINTAMALLI Toimittaneet Ulla- Maija Aro, Anu Huovinen ja Pia Marttala EPÄILY LAPSEN KALTOINKOHTELUSTA SIJAISPERHEESSÄ PDF- ja näköisversio on ladattavissa maksutta Pelastakaa Lapset verkkosivulta. Erityisesti lastensuojelupalvelujen sosiaalityöntekijöille. Ruotsinkielinen OPAS SYNTYMÄVANHEMMILLE PDF-versio on ladattavissa maksutta Pelastakaa Lapset verkkosivulta. Pelastakaa Lasten TACKLING TAX AND SAVING LIVES -raportti laittomien rahavirtojen väärinkäytön vaikutuksista ladattavissa päivityksestä 16.7.2014 http://www.pelastakaalapset.fi/ toiminta/ kansainvaliset-ohjelmat/ajankohtaista/ Lokakuu 2014 15