Lappeenrannan kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 15.-16.04.2017 Lauantai 15.4. FCI:n ryhmät 1, 2, 4, 5 ja 7 Sunnuntai 16.4. FCI:n ryhmät 3, 6, 8, 9 ja 10 Järjestäjät : Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ry Lappeenrannan Metsästäjät ry sekä, Lappeenrannan Seudun Samojedit ry Tervetuloa Lappeenrannan koiranäyttelyyn 2017 Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Muistathan ottaa mukaan koiran rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun kiinnittämistä varten. Ota myös koirallesi näyttelyremmi,makuualusta ja vesikuppi. NÄYTTELYPAIKKA Näyttelypaikka Imatran AviaSport Areena,Ottelukatu 9, 55420 Imatra Opasteet näyttelypaikalle 6-tieltä Karhumäki/ Mansikkala- liittymästä Koirien sisääntulo näyttelyyn tapahtuu kahden nosto-oven kautta. On huomioitava, että koirien sisääntulo saattaa ruuhkautua. Näyttelypaikka saattaa olla viileä. Varaudu siis lämpimin vaattein ja kengin! Näyttelyalueella ei ole pankkiautomaattia. Rokotustodistusten tarkastus alkaa klo 7.00. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle viimeistään tuntia ennen rodun arvioitua arvosteluaikaa, kuitenkin viimeistään klo 13.00. Näyttelyhäkit tulee sijoittaa niille erikseen varatuille häkkialueille. Toivomme kaikkien noudattavan siisteyttä näyttelypaikalla. Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen näyttelypaikalle saapumista. HUOM! Koirien trimmaus on sallittu vain sille merkityllä alueella ja ehdottomasti kielletty muualla hallissa. Koirien pissatus hallissa tekonurmelle ei ole sallittua. TIEDUSTELUT Koirien tietoja, kasvattajaluokkia ja ilmoittautumisia koskevat tiedustelut: 040 7070 509 (arkisin klo 10-12 ja 18-20) tai tmi.bebops@gmail.com. Tiedustelut näyttelypäivinä: 040 937 3487 tai lpr_koiranayttely@hotmail.com ELÄINLÄÄKÄRINTARKASTUS Näyttelyssä ei ole varsinaista eläinlääkärintarkastusta, vaan se suoritetaan pistokokein. Näytteilleasettajia pyydetään saapumaan koirien kanssa näyttelypaikalle hyvissä ajoin ennen arvostelun alkua. PALKINNOT Palkinnot tulee noutaa palkintojenjakopisteestä arvostelulipuketta vastaan klo 16.00 mennessä eikä niitä lähetetä jälkikäteen. PÄÄSYLIPPUJEN HINNAT aikuiset...7 lapset ja eläkeläiset...3 luettelo...8 VIP-parkki...10 (Vip-parkki käsittää parkkipaikan asfalttikentällä hallin edessä, rajoitettu määrä)
Tuomarinmuutokset Aikatauluun on merkitty tähdellä (*) tehdyt tuomarinmuutokset. Peruuttaessasi koiran ilmoittautumisen tähdellä merkityn tuomarinmuutoksen perusteella, käytä kirjeen lopussa olevaa lomaketta Rokotusohjeet Näyttelyssämme noudatetaan Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymiä rokotusmääräyksiä. Rokotusten tarkistus suoritetaan pistokokein näyttelyyn tultaessa. Penikkatautia vastaan koiran pitää olla rokotettu vähintään kaksi kertaa. Tehosterokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu tehosterokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut tehosteet ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu rokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut rokotukset ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Vanhentuneen penikka- ja raivotautirokotuksen varoaika: Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa (kolmen viikon varoaika). Tartuntataudit Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan maha-suolikanavan tulehdukseen, ei se saa osallistua näyttelyyn ennen kuin se on ollut oireeton vähintään kaksi viikkoa. Samaa rajoitusta suositellaan myös saman talouden oireettomille koirille. Loistartunnat on myös hoidettava ennen näyttelyyn osallistumista. Tunnistusmerkintä Tunnistusmerkintä on pakollinen Kennelliiton virallisissa näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa. Tapahtuman järjestäjä tarkastaa tunnistusmerkinnän. Tunnistusmerkintä tarkastetaan ensisijaisesti koiran rekisteritodistuksesta ennen arvostelua/ suoritusta. Mikäli koiralla on siru, jota yleisimmät lukulaitteet eivät tunnista, on koiran omistajalla oltava mukanaan lukulaite, joka kyseisen sirun pystyy lukemaan. Jos tarkastuksessa löytyy koira, jota ei ole tunnistusmerkitty, tulee järjestäjän sulkea kyseinen koira pois tästä tapahtumasta. Epäselvä tatuointi tai toimimaton mikrosiru estää koiran osallistumisen tapahtumaan. Antidoping-valvonta Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät antidoping- säännöt ovat astuneet voimaan 1.1.2007. Dopingvalvonta koskee kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja kokeita. Ajankohtaisinta tietoa osoitteessa www.kennelliitto.fi Turistikoirat Suuresta koiramäärästä johtuen emme voi ottaa näyttelyymme turistikoiria. Mitattavat rodut Ne rodut, joita ei ole virallisesti mitattu, mitataan arvostelukehässä ennen rodun arvostelua. Kaikkien tarkastettavien rotujen tarkastus ja mittaus suoritetaan n. 15 minuuttia ennen arvostelun alkua, ja koira kilpailee tässä näyttelyssä siinä rodussa mihin se siirretään(koskee mm. villakoiria, mäyräkoiria ja spitzejä). Spitzien mittaus on lauantaina kehässä 8, kello 9.45. Mäyräkoirien mittaus lauantaina kehässä 9, kello 9.45. Villakoirien mittaus sunnuntaina kehässä 16 klo 9.45. Tervetuloa viettämään pääsiäistä Imatralle! http://www.lappeenrantadogshow.com/
ARVIOITU ARVOSTELUAIKATAULU * = tuomarimuutos LAUANTAI 15.04.2017 Kehä 1 Knut Sigurd Wilberg, NO 99 snautseri pippuri ja suola... 18 09.00 kääpiösnautseri pippuri ja suola... 12 kääpiösnautseri musta... 9 kääpiösnautseri musta-hopea... 8 welsh corgi cardigan... 27 11.45 welsh corgi pembroke... 25 Kehä 2 Cristian Stefanescu, RO 65 *kääpiösnautseri, valkoinen... 7 10.00 *snautseri, musta... 3 *suursnautseri, musta... 2 berninpaimenkoira... 27 leonberginkoira... 22 12.30 bernhardinkoira lyhytkarvainen... 1 bernhardinkoira pitkäkarvainen... 1 isosveitsinpaimenkoira... 1 appenzellinpaimenkoira... 1 Kehä 3 Marko Ljutic, HR 93 australianpaimenkoira p 4, u 8, n 17... 29 09.00 collie sileäkarvainen... 25 valkoinenpaimenkoira... 14 12.00 schapendoes... 8 schipperke... 6 pyreneittenpaimenkoira pitkäkarv... 6 pyreneittenpaimenkoira lyhytkarv... 1 tsekinpaimenkoira... 4 Kehä 4 Charlotte Höier, DK 62 collie pitkäkarvainen p 1, u 20, n 18... 39 10.00 bordercollie... 23 12.15 Kehä 5 Maija Mäkinen, FI 57 belgianpaimenkoira groenendael... 17 10.00 belgianpaimenkoira tervueren... 16 belgianpaimenkoira malinois... 4 12.00 pumi... 14 mudi... 5 puli muunväriset... 1 Kehä 6 Teija Salmi-Aalto, FI 62 kääpiöpinseri p 2, u 11, n 13... 26 10.00 newfoundlandinkoira... 12 11.30 landseer... 8 hovawart... 16 Kehä 7 Paul Stanton, SE 58 australiankelpie... 10 10.00 lancashirenkarjakoira... 10 polski owczarek nizinny... 8 vanhaenglanninlammaskoira... 6 partacollie... 6 12.00 australiankarjakoira... 3 hollanninpaimenkoira kk... 2 bouvier... 2 beaucenpaimenkoira... 2 hollanninpaimenkoira lk... 1 maremmano-abruzzese... 1 katalonianpaimenkoira... 1 serra de airesinpaimenkoira... 1 brienpaimenkoira... 5 Kehä 8 Tuula Savolainen, FI 74 saksanpystykorvien mittaus... 09.45 pomeranian... 19 10.00 kleinspitz musta, ruskea... 7 kleinspitz muunväriset...11 kleinspitz valkoinen... 1 mittelspitz musta, ruskea...11 12.20 mittelspitz muunväriset... 14 mittelspitz valkoinen... 1 keeshond... 10 Kehä 9 Attila Czegledi, HU 72 mäyräkoirien mittaus... 09.45 kk kaniinimäyräkoira... 3 10.00 kk kääpiömäyräkoira... 16 kk mäyräkoira... 17 lk kaniinimäyräkoira... 6 12.00 lk kääpiömäyräkoira... 15 lk mäyräkoira... 15 Kehä 10 Marko Bubalo, HR 86 gordoninsetteri... 19 09.00 punainen irlanninsetteri... 17 englanninsetteri... 15 11.00 punavalkoinen irlanninsetteri... 2 stabijhoun... 8 italianseisoja... 4 pointteri... 3 unkarinvizsla lyhytkarvainen... 2 bretoni... 2 weimarinseisoja lk... 8
weimarinseisoja pk... 2 pienimünsterinseisoja... 1 unkarinvizsla karkeakarvainen... 1 bourbonnais nseisoja... 1 tsekinseisoja... 1 Kehä 11 Rita Kadike-Skadina, LV 66 pk kaniinimäyräkoira... 4 10.00 pk kääpiömäyräkoira... 22 pk mäyräkoira p 1, u 19, n 20... 40 11.30 Kehä 12 Augustin Ionescu, RO 70 perunkarvatonkoira keskikok... 2 10.00 perunkarvatonkoira iso... 2 thai ridgeback... 2 meksikonkarvatonkoira iso... 1 alaskanmalamuutti... 17 islanninlammaskoira...11 11.30 siperianhusky... 10 amerikanakita... 9 akita... 6 buhund... 5 pohjanpystykorva... 4 valkoinen ruotsinhirvikoira... 1 Kehä 13 Zlatko Kraljic, HR 87 bokseri... 18 09.00 tanskandoggi harlekiini, musta... 16 tanskandoggi kelt., tiikerijuov... 14 11.00 tanskandoggi sininen... 3 englanninbulldoggi... 14 tanskalais-ruotsalainen pihakoira... 15 apinapinseri... 6 dogo argentino... 1 Kehä 14 Leni Finne, FI 80 shetlanninlammaskoira p 1, u 20, n 20. 41 09.00 itäeuroopanpaimenkoira... 2 11.30 suomenlapinkoira p 3, u 15, n 13... 31 lapinporokoira... 6 Kehä 15 Tanya Ahlman-Stockmari 62 pinseri... 5 10.00 tiibetinmastiffi... 3 portugalinpodengo kar.karv. pieni... 6 suomenpystykorva... 5 karjalankarhukoira... 5 lunnikoira... 2 11.30 faaraokoira... 2 länsigöötanmaanpystykorva... 2 portugalinpodengo sk. pieni... 2 portugalinpodengo kk. keskikok... 1 *saksanpaimenkoira... 19 *saksanpaimenkoira pk... 10 Kehä 16 Peter Berchtold, AT 77 rottweiler... 16 10.00 dobermanni... 10 bullmastiffi... 16 pyreneittenkoira... 7 12.30 pyreneittenmastiffi... 7 broholminkoira... 5 venäjänmustaterrieri... 3 estrelanvuoristokoira pk... 3 bordeauxindoggi... 3 kaukasiankoira... 2 shar pei... 2 cane corso... 1 kanariandoggi... 1 mastiffi... 1 Kehä 17 Riitta Niemelä, FI 42 samojedinkoira... 14 10.00 jämtlanninpystykorva...11 harmaa norjanhirvikoira... 9 11.30 saksanseisoja lyhytkarvainen... 4 saksanseisoja karkeakarvainen... 4 Kehä 18 Arvid Göransson, SE 46 chow chow... 12 10.00 basenji... 9 japaninpystykorva... 9 ibizanpodenco lyhytkarvainen... 4 shiba... 3 eurasier... 3 volpino italiano... 2 kainkoira... 2 ruotsinlapinkoira... 1 cirneco dell etna... 1 junior handler Ida Huttunen 10-13 v. 8 14-17 v. 14... 13.00
ARVIOITU ARVOSTELUAIKATAULU * = tuomarimuutos SUNNUNTAI 16.04.2017 Kehä 1 Knut Sigurd Wilberg, NO 73 cairnterrieri p 1, u 14, n 15... 30 10.00 skotlanninterrieri... 10 valkoinen länsiylämaanterrieri... 19 12.30 norfolkinterrieri... 10 norwichinterrieri... 4 Kehä 2 Cristian Stefanescu, RO 88 yorkshirenterrieri... 6 09.00 silkkiterrieri... 6 kääpiöbullterrieri... 6 bullterrieri... 13 staffordshirenbullterrieri u 16, n 18... 34 11.00 amerikanstaffordshirenterrieri... 23 Kehä 3 Marko Ljutic, HR 73 cockerspanieli p 2, u 15, n 21... 38 10.00 sileäkarvainen noutaja p 1, u 18, n 15. 34 12.15 chesapeakelahdennoutaja... 1 Kehä 4 Marko Bubalo, HR 77 chihuahua lk p 3, u 11, n 18... 32 10.00 chihuahua pk p 1 u 10, n 17... 28 12.00 clumberinspanieli... 8 kooikerhondje... 5 irlanninvesispanieli... 4 Kehä 5 Peter Berchtold, AT 88 jackrussellinterrieri p 3, u 14, n 18... 35 09.00 parsonrussellinterrieri... 22 11.00 kerrynterrieri... 8 vehnäterrieri... 8 fieldspanieli... 6 barbet... 4 kiharakarvainen noutaja... 4 amerikanvesispanieli... 1 Kehä 6 Viveca Lahokoski, FI 63 kultainennoutaja p 3, u 22, n 19... 44 10.00 lagotto romagnolo... 12 12.45 portugalinvesikoira... 7 Kehä 7 Paul Stanton, SE 76 *rhodesiankoira... 10 10.00 walesinspringerspanieli... 28 englanninspringerspanieli... 26 12.15 novascotiannoutaja... 12 Kehä 8 Zlatko Kraljic, HR 74 petit brabancon... 10 10.00 shih tzu... 10 coton de tulear... 10 löwchen... 7 12.00 maltankoira... 5 griffon belge... 4 bostoninterrieri... 2 bichon frise... 14 lhasa apso... 12 Kehä 9 Attila Czegledi, HU 84 dalmatiankoira... 23 09.00 grand basset griffon vendeen... 10 petit basset griffon vendeen... 4 whippet p 1, u 21, n 25... 47 11.15 Kehä 10 Rita Kadike-Skadina, LV 80 kingcharlesinspanieli... 5 10.00 papillon... 20 phalene... 4 japanese chin... 9 11.45 havannankoira p 2, u 13, n 17... 32 kromfohrländer... 6 kiinanpalatsikoira... 4 Kehä 11 Tuula Savolainen, FI 81 cavalier kingcharlesinspanieli p 6, u 16, n 29... 51 09.00 venäjänvinttikoira... 15 12.00 italianvinttikoira... 12 sloughi... 3
Kehä 12 Augustin Ionescu, RO 45 irlanninterrieri... 7 10.00 skyenterrieri... 5 dandiedinmontinterrieri... 4 bedlingtoninterrieri... 3 11.00 saksanmetsästysterrieri... 3 glen of imaalinterrieri... 3 manchesterinterrieri... 2 sealyhaminterrieri... 1 englanninkääpiöterrieri... 2 walesinterrieri... 1 amerikankääpiökettuterrieri... 1 australianterrieri... 13 Kehä 13 Tanya Ahlman-Stockmari, FI 81 *ranskanbuldoggi, urokset... 16 09.00 mopsi p 1, u 14, n 14... 29 10.00 tiibetinspanieli... 20 kiinanharjakoira... 16 Kehä 14 Leni Finne, FI 75 borderterrieri... 13 10.00 airedalenterrieri... 5 karkeakarvainen kettuterrieri... 5 sileäkarvainen kettuterrieri... 3 brasilianterrieri... 5 lakelandinterrieri... 2 12.00 amerikanrottaterrieri... 1 amerikankarvatonterrieri... 1 beagle... 13 suomenajokoira... 12 venäjänajokoira... 5 pesukarhukoira... 3 basset hound... 2 eestinajokoira... 2 basset artesien normand... 1 dunkerinajokoira... 1 karkeakarvainen istrianajokoira... 1 Kehä 15 Charlotte Höier, DK 82 *ranskanbuldoggi, nartut (ROP, KASV)... 24 09.00 irlanninsusikoira... 19 11.20 skotlanninhirvikoira... 6 englanninvinttikoira... 7 saluki... 21 unkarinvinttikoira... 4 azawakh... 1 Kehä 16 Maija Mäkinen, FI 72 villakoirien mittaus... 09.45 toyvillakoira... 10 10.00 kääpiövillakoira mu,ru,valk... 12 kääpiövillakoira har, apr, pun... 8 keskikok. villakoira mu,ru,valk... 6 12.00 keskikok. villakoira har, apr, pun... 6 isovillakoira mu,ru,valkn... 7 isovillakoira har, apr, pun... 1 tiibetinterrieri... 8 venäjänbolonka... 6 bolognese... 4 venäjäntoy lyhytkarvainen... 2 venäjäntoy pitkäkarvainen... 2 Kehä 17 Riitta Niemelä, FI 47 labradorinnoutaja... 47 10.00 Kehä 18 Arvid Göransson, SE 44 amerikancockerspanieli... 16 10.00 espanjanvesikoira... 12 afgaaninvinttikoira... 16 junior handler Iva Raic 10-13 v. 14, 14-17 v. 18, PM 10... 13.00
TIME SCHEDULE SATURDAY 15.04.2017 Ring 1 Knut Sigurd Wilberg, NO 99 Schnauzer pepper, salt... 18 09.00 Miniature Schnauzer pepper, salt... 12 Miniature Schnauzer black... 9 Miniature Schnauzer black-silver... 8 Welsh Corgi Cardigan... 27 11.45 Welsh Corgi Pembroke... 25 Ring 2 Cristian Stefanescu, RO 65 * Miniature Schnauzer white... 7 10.00 * Schnauzer black... 3 * Giant Schnauzer black... 2 Bernese Mountain Dog... 27 Leonberger... 22 12.30 St Bernhard short-haired... 1 St. Bernhard long-haired... 1 Great Swiss Mountain Dog... 1 Appenzell Cattle Dog... 1 Ring 3 Marko Ljutic, HR 93 Australian Shepherd... 29 09.00 Collie Smooth... 25 White Swiss Shepherd... 14 12.00 Schapendoes... 8 Schipperke... 6 Pyrenean Shepherd Dog long-hair... 6 Pyrenean Shepherd Dog short-hair... 1 Chodsky Pes... 4 Ring 4 Charlotte Höier, DK 62 Collie Rough... 39 10.00 Border Collie... 23 12.15 Ring 5 Maija Mäkinen, FI 57 Belgian Shepherd Groenendael... 17 10.00 Belgian Shepherd Tervueren... 16 Belgian Shepherd Malinois... 4 12.00 Pumi... 14 Mudi... 5 Puli other colours... 1 Ring 6 Teija Salmi-Aalto, FI 62 Miniature Pinscher... 26 10.00 Newfoundland... 12 11.30 Landseer... 8 Hovawart... 16 Ring 7 Paul Stanton, SE 58 Australian Kelpie... 10 10.00 Lancashire Heeler... 10 Polish Lowland Sheepdog... 8 Old English Sheepdog... 6 Bearded Collie... 6 12.00 Australian Cattle Dog... 3 Dutch Shepherd Dog wire-haired... 2 Bouvier des Flandres... 2 Beauceron... 2 Dutch Shepherd Dog short-haired... 1 Maremmano-Abruzzese... 1 Catalan Sheepdog... 1 Cao da Serra de Aires... 1 Briard... 5 Ring 8 Tuula Savolainen, FI 74 measurement of German Spitzies... 09.45 Pomeranian... 19 10.00 Kleinspitz black, brown... 7 Kleinspitz other colours...11 Kleinspitz white... 1 Mittelspitz black, brown...11 12.20 Mittelspitz other colours... 14 Mittelspitz white... 1 Keeshond... 10 Ring 9 Attila Czegledi, HU 72 measurement of Dachshunds... 09.45 Dachshund Rabbit wire-haired... 3 10.00 Dachshund Miniature wire-haired... 16 Dachshund Standard wire-haired... 17 Dachshund Rabbit short-haired... 6 12.00 Dachshund Miniature short-haired... 15 Dachshund Standard short-haired... 15 Ring 10 Marko Bubalo, HR 86 Gordon Setter... 19 09.00 Irish Red Setter... 17 English Setter... 15 11.00 Irish Red and White Setter... 2 Stabijhoun... 8 Bracco Italiano... 4 Pointer... 3 Hungarian Vizsla short-haired... 2 Brittany... 2 Weimaraner short-haired... 8
Weimaraner long-haired... 2 Small Münsterlander... 1 Hungarian Vizsla wire-haired... 1 Bourbonnais Pointing Dog... 1 Bohemian Wire-haired Pointing Griffon.1 Ring 11 Rita Kadike-Skadina, LV 66 Dachshund Rabbit long-haired... 4 10.00 Dachshund Miniature long-haired... 22 Dachshund Standard long-haired... 40 11.30 Ring 12 Augustin Ionescu, RO 70 Peruvian Hairless Dog medium... 2 10.00 Peruvian Hairless Dog large... 2 Thai Ridgeback... 2 Mexican Hairless Dog large... 1 Alaskan Malamute... 17 Icelandic Sheepdog...11 11.30 Siberian Husky... 10 American Akita... 9 Akita... 6 Norwegian Buhund... 5 Norrbottenspitz... 4 Swedish Elkhound white... 1 Ring 13 Zlatko Kraljic, HR 87 Boxer... 18 09.00 Great Dane harlequin, black... 16 Great Dane fawn, brindle... 14 11.00 Great Dane blue... 3 Bulldog... 14 Dansh-Swedish Farmdog... 15 Affenpinscher... 6 Dogo Argentino... 1 Ring 14 Leni Finne, FI 80 Shetland Sheepdog... 41 09.00 East-European Shepherd Dog... 2 11.30 Finnish Lapphund... 31 Lapponian Herder... 6 Ring 15 Tanya Ahlman-Stockmari, FI 62 Pinscher... 5 10.00 Tibetan Mastiff... 3 Portuguese Podengo wire-hair small. 6 Finnish Spitz... 5 Karelian Bear Dog... 5 Norwegian Lundehund... 2 11.30 Pharaoh Hound... 2 Swedish Vallhund... 2 Portuguese Podengo smooth-h small...2 Portuguese Podengo wire-h medium...1 * German Shepherd... 19 * German Shepherd long-haired... 10 Ring 16 Peter Berhtold, AT 77 Rottweiler... 16 10.00 Dobemann... 10 Bullmastiff... 16 Pyrenean Mountain Dog... 7 12.30 Pyrenean Mastiff... 7 Broholmer... 5 Black Russian Terrier... 3 Estrela Mountain Dog long-haired... 3 Dogue de Bordeaux... 3 Caucasian Shepherd Dog... 2 Shar Pei... 2 Cane Corso... 1 Dogo Canario... 1 Mastiff... 1 Ring 17 Riitta Niemelä, FI 42 Samoyed... 14 10.00 Swedish Elkhound...11 Norwegian Elkhound grey... 9 11.30 German Pointer short-haired... 4 German Pointer wire-haired... 4 Ring 18 Arvid Göransson, SE 46 Chow Chow... 12 10.00 Basenji... 9 Japanese Spitz... 9 Ibizan Hound short-haired... 4 Shiba... 3 Eurasier... 3 Volpino Italiano... 2 Kai... 2 Swedish Lapphund... 1 Cirneco dell Etna... 1 junior handler Ida Huttunen 10-13 y. 8 14-17 y. 14... 13.00
TIME SCHEDULE SUNDAY 16.04.2017 Ring 1 Knut Sigurd Wilberg, NO 73 Cairn Terrier... 30 10.00 Scottish Terrier... 10 West Highland White Terrier... 19 12.30 Norfolk Terrier... 10 Norwich Terrier... 4 Ring 2 Cristian Stefanescu 88 Yorkshire Terrier... 6 09.00 Australian Silky Terrier... 6 Miniature Bullterrier... 6 Bull Terrier... 13 Staffordshire Bull Terrier... 34 11.00 American Staffordshire Terrier... 23 Ring 3 Marko Ljutic, HR 73 Cocker Spaniel... 38 10.00 Flatcoated Retriever... 34 12.15 Chesapeake Bay Retriever... 1 Ring 4 Marko Bubalo, HR 77 Chihuahua short-haired... 32 10.00 Chihuahua long-haired... 28 12.00 Clumber Spaniel... 8 Kooikerhondje... 5 Irish Water Spaniel... 4 Ring 5 Peter Berchtold, AT 88 Jack Russel Terrier... 35 09.00 Parson Russel Terrier... 22 11.00 Kerry Blue Terrier... 8 Irish Softcoated Wheaten Terrier... 8 Field Spaniel... 6 Barbet... 4 Curlycoated Retriever... 4 American Water Spaniel... 1 Ring 6 Viveca Lahokoski, FI 63 Golden Retriever... 44 10.00 Lagotto Romagnolo... 12 12.45 Portuguese Water Dog... 7 Ring 7 Paul Stanton, SE 76 * Rhodesian Ridgeback... 10 10.00 Welsh Springer Spaniel... 28 English Springer Spaniel... 26 12.15 Novascotia Duck Tolling Retriever... 12 Ring 8 Zlatko Kraljic, HR 74 Petit Brabancon... 10 10.00 Shih Tzu... 10 Coton de Tulear... 10 Löwchen... 7 12.00 Maltese... 5 Griffon Belge... 4 Boston Terrier... 2 Bichon Frise... 14 Lhasa Apso... 12 Ring 9 Attila Czegledi, HU 84 Dalmatian... 23 09.00 Grand Basset Griffon Vendéen... 10 Petit Basset Griffon Vendéen... 4 Whippet... 47 11.15 Ring 10 Rita Kadike-Skadina, LV 80 King Charles Spaniel... 5 10.00 Papillon... 20 Phalene... 4 Japanese Chin... 9 11.45 Havanese... 32 Kromfohrländer... 6 Pekingese... 4 Ring 11 Tuula Savolainen, FI 81 Cavalier King Charles Spaniel... 51 09.00 Borzoi... 15 12.00 Italian Greyhound... 12 Sloughi... 3
Ring 12 Augustin Ionescu, RO 45 Irish Terrier... 7 10.00 Skye Terrier... 5 Dandie Dinmont Terrier... 4 Bedlington Terrier... 3 11.00 German Hunting Terrier... 3 Glen of Imaal Terrier... 3 Manchester Terrier... 2 Sealyham Terrier... 1 English Toy Terrier... 2 Welsh Terrier... 1 American Toy Fox Terrier... 1 Australian Terrier... 13 Ring 13 Tanya Ahlman-Stockmari, FI 81 * French Bulldog, males... 16 09.00 Pug... 29 10.00 Tibetan Spaniel... 20 Chinese Crested... 16 Ring 14 Leni Finne, FI 75 Border Terrier... 13 10.00 Airedale Terrier... 5 Fox Terrier wire... 5 Fox Terrier smooth... 3 Brazilian Terrier... 5 Lakeland Terrier... 2 12.00 American Rat Terrier... 1 American Hairless Terrier... 1 Beagle... 13 Finnish Hound... 12 Russian Hound... 5 Black and Tan Coonhound... 3 Basset Hound... 2 Estonian Hound... 2 Basset Artesien Normand... 1 Norwegian Hound... 1 Istrian Hound wire-haired... 1 Ring 15 Charlotte Höier, DK 82 * French Bulldog, bitches... 24 09.00 Irish Wolfhound... 19 11.20 Deerhound... 6 Greyhound... 7 Saluki... 21 Hungarian Greyhound... 4 Azawakh... 1 Ring 16 Maija Mäkinen, FI 72 measurement of Poodles... 09.45 Toy Poodle... 10 10.00 Miniature Poodle bl/br/wh... 12 Miniature Poodle gr/ap/re... 8 Medium Poodle bl/br/wh... 6 12.00 Medium Poodle gr/ap/re... 6 Standard Poodle bl/br/wh... 7 Standard Poodle gr/ap/re... 1 Tibetan Terrier... 8 Russian Bolonka... 6 Bolognese... 4 Russian Toy short-haired... 2 Russian Toy long-haired... 2 Ring 17 Riitta Niemelä, FI 47 Labrador Retriever... 47 10.00 Ring 18 Arvid Göransson, SE 44 American Cocker Spaniel... 16 10.00 Spanish Water Dog... 12 Afghan Hound... 16 junior handler Iva Raic 10-13 y. 14 14-17 y. 18... 13.00
RYHMÄTUOMARIT - GROUP JUDGES Lauantai 15.04. Saturday n. klo 16.00 FCI 1... Marko Ljutic FCI 2... Peter Berchtold FCI 4... Attila CzeglediI FCI 5... Augustin Ionescu FCI 7... Marko Bubalo Veteraanit - Veteran... Paul Stanton Kasvattajat - Breeder Group... Leni Finne Sunnuntai 16.04. Sunday n. klo 16.00 FCI 3... Augustin Ionescu FCI 6... Leni Finne FCI 8... Peter Berchtold FCI 9... Rita Kadike-Skadina FCI 10... Charlotte Höier Veteraanit - Veteran... Cristian Stefanescu Kasvattajat - Breeder Group... Augustin Ionescu Best In Show... Gnut Sigurd Wilberg PERUUTAN KOIRANI OSALLISTUMISEN LAPPEENRANNAN NÄYTTELYYN 2017 Tuomarimuutoksen vuoksi (aikataulussa *-merkki rodun edessä) Peruutus pitää olla postitettuna keskiviikkona 12.4.2017 mennessä Peruutukset os: Lappeenrannan koiranäyttely, Kirsi Kaartinen, Tuuliankatu 14, 53400 Lappeenranta. Rotu : Kilpailunumero Koiran nimi : Maksamani ilmoittautumismaksu : voi palauttaa tilille : Saajan nimi : Päiväys Allekirjoitus :
TOIVOTAMME SINULLE JA KOIRALLESI MENESTYSTÄ JA MIELLYTTÄVÄÄ NÄYTTELYÄ! Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ry Lappeenrannan Metsästäjät ry. Lappeenrannan Seudun Samojedit ry