KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS. KUOPIO, FINLAND

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS. KUOPIO, FINLAND"

Transkriptio

1 KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS SAWO SHOW 2016 KUOPIO, FINLAND

2 2 Sawo Show 2016

3 TERVETULOA KUOPIOON SORSASALON RAVIRADALLE 5.8., 6.8. ja KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ Tervetuloa Kuopioon yhteen kesän suurimmista näyttelytapahtumista. Kuopion Sawo Show järjestetään nyt jo viidettä kertaa. Kaikki kehät eivät ole käytössä jokaisena päivänä, ja silloin voi kehäaluetta käyttää häkkialueena. Kuitenkin koko viikonlopun ajaksi jätettävät teltat on sijoitettava nurmialueelle raviradan keskialueelle tai radan sisäreunaan merkitylle alueelle. Telttoja ei voi turvallisuusmääräysten takia sijoittaa kaviouralle. Alue on merkitty punaisin merkkipaaluin. Alue on valvottu, mutta vastuu näyttelyalueelle jätetyistä tavaroista on haltijan. Yöpyville asuntoautoille ja -vaunuille on tarjolla sähköpaikkoja, jotka tulee varata etukäteen markkinoinnista. Sähköttömät paikat voi lunastaa alueelle saavuttaessa. Käytössänne on kaksi näyttelynjärjestäjän sähköistettyä trimmaustelttaa, telttojen sijainti merkitty keltaisella ilmapallolla. Näyttelyluettelot ovat päiväkohtaisia ja julkaistaan näyttelysääntöjen mukaisesti vasta näyttelyaamuna. Rokotustodistukset ovat tarkistettavissa kaikki yhdellä kertaa ensimmäisenä osallistumispäivänä. Varaathan kaikkien päivien kilpailunumerot esille tarkastusalueelle tullessasi. Näyttelyalueella teitä palvelee Ravintola Herkku Kellari, pe-la 7-21 ja su Kellarista saat aamiaisen, lounaan ja päivällisen lisäksi suolaista ja makeaa, kahvia, jäätelöä, juomia yms. Alueelle on sijoitettu siirtovessoja ja raviradan katsomorakennuksen alakerran WC:t ovat käytettävissä. Sisääntulo Näyttelyalueen portit avataan ja rokotustodistusten tarkastus alkaa klo Koirien tulee saapua näyttelypaikalle vähintään tuntia ennen ko. rodulle annetun arvioidun arvosteluajan alkamista, kuitenkin viimeistään klo Kaikkien koirien rokotukset tarkistetaan. Pidä rokotustodistukset esillä numerolapun kanssa sisääntulossa, niin kaikki sujuu joutuisammin. HUOM! Sawo Showssa voit tarkistuttaa kaikkien kolmen päivän rokotukset kerralla vaikka jo perjantaina! Ajo-ohje Näyttely järjestetään Sorsasalon raviradalla, joka sijaitsee Kuopion pohjoispuolella noin 8 km Kuopion keskustasta. Näyttelypaikalle on opasteet moottoritieltä, kuten myös Sorsasaloon. Älä käänny Kuopion keskustaan moottoritieltä! Sorsasalon raviradan osoite (esim. navigaattoria varten) on Puikkarintie, Kuopio. Lippujen hinnat Pääsyliput 10 Lapset alle 12 v ilmaiseksi. Luettelo 8 Tiedustelut Näyttelyä koskevia tiedusteluja varten on käytössänne tiedustelunumeromme / arkisin sekä näyttelypäivinä. Sähköpostitse tiedustelut info@sawoshow.fi Koirien tietoja ja ilmoittautumisia koskevat tiedustelut: Showlink Oy puh , arkisin klo tai info@showlink.fi 3 Sawo Show 2016

4 Peruutukset Näyttelytoimikunta on joutunut tekemään joitakin tuomarimuutoksia, jotka on merkitty aikatauluun *-merkillä (#-merkki ilmaisee, että rodun arvostelee ennalta ilmoitettu varalla oleva tuomari). Mahdolliset peruutukset tuomarimuutoksen johdosta on postitettava viimeistään postitetulla (postileima) takasivulla olevalla peruutuslomakkeella. Liitä mukaan koiran kokonainen numerolappu sekä maksukuitti. Eläinlääkärintarkastus Näyttelyssä ei ole varsinaista eläinlääkärintarkastusta, vaan se suoritetaan pistokokein. Näytteilleasettajia pyydetään saapumaan koirien kanssa näyttelypaikalle hyvissä ajoin ennen arvostelun alkua. Rokotusmääräykset Näyttelyssä noudatetaan Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymiä rokotusmääräyksiä. Mikäli koira hylätään puuttuvien rokotusten vuoksi, ilmoittautumismaksua ei suoriteta takaisin. Koiralla tulee olla rokotustodistus (rokotuskirja tai lemmikkieläinpassi), johon on merkitty rokotteen viimeinen voimassaolopäivä, koiran tunnistetiedot ja edelliset rokotukset. Jotta koira voi olla läsnä tapahtumassa, tulee koiralla olla voimassa seuraavat rokotukset: Penikkatautirokotus: Penikkatautirokotus annetaan pennulle kaksi kertaa. Tehosterokotteesta tulee tapahtumahetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (3 viikon varoaika). Ensimmäinen tehosterokote on voimassa 1 vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut tehosteet ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtumahetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus on voimassa 1 vuoden. Vähintään vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus on voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa (kolmen viikon varoaika). Tartuntatauteihin liittyviä määräyksiä Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan tulehdukseen, koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen kuin se on ollut vähintään kaksi viikkoa oireeton. Sama rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria. Ulko- ja sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä tapahtumassa. Tunnistusmerkintä Tunnistusmerkintä on pakollinen Kennelliiton virallisissa näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa. Tapahtuman järjestäjä tarkastaa tunnistusmerkinnän. Tunnistusmerkintä tarkastetaan ensisijaisesti koiran rekisteritodistuksesta ennen arvostelua/suoritusta. Mikäli koiralla on siru, jota yleisimmät lukulaitteet eivät tunnista, on koiran omistajalla oltava mukanaan lukulaite, joka kyseisen sirun pystyy lukemaan.jos tarkastuksessa löytyy koira, jota ei ole tunnistusmerkitty, tulee järjestäjän sulkea kyseinen koira pois tästä tapahtumasta. Epäselvä tatuointi tai toimimaton mikrosiru estää koiran osallistumisen tapahtumaan. Antidopingvalvonta Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät antidopingsäännöt ja dopingvalvonta koskevat kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja kokeita. Typistetyt koirat eivät saa osallistua näyttelyyn. 4 Sawo Show 2016

5 Mitattavat rodut Koskee mm. villakoiria, mäyräkoiria ja spitzejä: koirat, joita ei ole virallisesti mitattu, mitataan arvostelukehässä ennen rodun arvostelua. Kaikkien tarkastettavien koirien tarkastus ja mittaus suoritetaan ennen arvostelua, ja koira kilpailee tässä näyttelyssä siinä rodussa, mihin se siirretään. Turistikoirat Turistikoirat ovat tervetulleita näyttelyymme, mutta muistathan, että rokotusmääräykset ja tunnistusmerkintäsäännöt koskevat myös niitä. Ryhmäkilpailut Ryhmäkilpailut järjestetään BIS-kehässä. Esiarvostelut kehissä E1 ja E2. Kaikki ryhmäkilpailut esiarvostellaan. Palkinnot Muistathan hakea näyttelyssä koirasi sijoituksen mukaiset palkinnot palkintojenjakopisteestä. Palkintoja ei postiteta jälkikäteen. Palkinnot on lunastettava näyttelyviikonlopun aikana, esim. perjantain palkinnot voi lunastaa vielä sunnuntaina. Royal Canin Junior Näyttelyssä valitaan näyttelyn paras juniorikoira lauantaina. Kilpailun sponsorina toimii Royal Canin Finland Oy. Rannekkeet Rokotustentarkastuksen yhteydessä koiranomistajien ranteisiin kiinnitetään valkoiset rannekkeet, jotka oikeuttavat vapaaseen liikkumiseen näyttelyalueella näyttelypäivänä. Mikäli sinulla on useampia koiria ja koiranesittäjiä, heidän tulee olla läsnä rokotustentarkastuksessa saadakseen rannekkeen. Jos olet ilmoittanut koirasi useammalle päivälle, ÄLÄ poista ranneketta näyttelypäivien välillä! Turvallinen näyttelypäivä Turvallisuusohjeiden noudattaminen koskee kaikkia näyttelymme vieraita: muistathan ettet jätä tavaroitasi vartioimatta alueelle on päästävä esteettömästi hätäajoneuvoilla, joten pyydämme pystyttämään teltat vain niille osoitettuihin paikkoihin HUOM! Koiria ei saa jättää autoihin! Autossa lämpötila kohoaa nopeasti tappaviin lukemiin. Toimisto Toimisto sijaitsee raviradan päärakennuksen alakerrassa. Mukavaa viikonloppua Sawo Showssa! 5 Sawo Show 2016

6 AIKATAULU - JUDGING SCHEDULE Perjantai - Friday # = ENNALTA ILMOITETTU TUOMARI VARALLA - PRE-INFORMED RESERVE JUDGE * = TUOMARIMUUTOS - CHANGE OF JUDGE PÄIVITETTY - UPDATED : TUOMARINMUUTOS KEHÄ 1 Marja Talvitie suomenlapinkoira :00 - urokset nartut lapinporokoira :00 suomenpystykorva pohjanpystykorva...7 karjalankarhukoira...5 KEHÄ 2 Harri Lehkonen jämtlanninpystykorva :00 harmaa norjanhirvikoira :00 ruotsinlapinkoira...2 itäsiperianlaika...3 KEHÄ 3 Kirsi Nieminen suomenajokoira :00 dunkerinajokoira...1 karkeakarvainen italianajokoira :30 lyhytkarvainen italianajokoira...4 sveitsinajokoira, berninajokoira...2 beagle grand griffon vendéen...2 KEHÄ 4 Paula Heikkinen-Lehkonen lyhytkarvainen saksanseisoja :00 karkeakarvainen saksanseisoja...8 pitkäkarvainen saksanseisoja :00 spinone...2 karkeakarvainen slovakianseisoja...1 pienimünsterinseisoja...5 bourbonnaisinseisoja...1 burgosinseisoja...1 lyhytkarvainen unkarinvizsla...1 pointteri...1 bretoni...4 KEHÄ 5 Annukka Paloheimo villakoirien mittaus... 9:45 villakoira, toy :00 villakoira, kääpiö, harmaa, aprikoosi ja punainen...3 villakoira, kääpiö, musta, ruskea ja valkoinen villakoira, keskikokoinen, harmaa, aprikoosi ja punainen...5 villakoira, keskikokoinen, musta, ruskea ja valkoinen villakoira, iso, harmaa, aprikoosi ja punainen :30 villakoira, iso, musta, ruskea ja valkoinen...6 griffon belge...2 griffon bruxellois...6 petit brabancon KEHÄ 6 Francesco Cochetti, Italy Harjoitusarvostelija Paula Tuominen... chihuahua, pitkäkarvainen :00 - urokset nartut chihuahua, lyhytkarvainen :00 - pennut urokset nartut KEHÄ 7 Rony Doedijns, Netherlands kiinanharjakoira :00 - urokset nartut bostoninterrieri :15 kromfohrländer...2 * novascotiannoutaja KEHÄ 8 Dimitris Antonopoulos, Sweden 89 bolognese :00 coton de tuléar bichon frisé :00 - urokset nartut maltankoira...8 KEHÄ 9 Inga Siil, Estonia Harj.arvostelija Paula Tuominen - kaikki rodut ranskanbulldoggi :00 - pennut urokset nartut cavalier kingcharlesinspanieli :15 - pennut urokset nartut löwchen Sawo Show 2016

7 KEHÄ 10 Marie Petersen, Denmark papillon :00 phalène...9 tiibetinterrieri :30 venäjäntoy, pitkäkarvainen...4 venäjäntoy, lyhytkarvainen...1 KEHÄ 11 Martin Baskaran, Spain * parsonrussellinterrieri :00 mopsi :15 havannankoira :30 KEHÄ 12 Veli-Pekka Kumpumäki tiibetinspanieli :00 - urokset nartut japanese chin :00 kiinanpalatsikoira, pekingeesi shih tzu KEHÄ 13 Gunnar Nymann, Denmark bretagnenbassetti :00 petit basset griffon vendéen...4 grand basset griffon vendéen...5 basset artésien normand...1 basset hound dreeveri :30 baijerinvuoristovihikoira...1 dalmatiankoira rhodesiankoira KEHÄ 14 Tamas Jakkel, Hungary * kooikerhondje :00 cairnterrieri walesinterrieri :00 lakelandinterrieri...2 sileäkarvainen kettuterrieri...9 karkeakarvainen kettuterrieri silkkiterrieri englanninkääpiöterrieri...4 KEHÄ 15 Hans Van Den Berg, Netherlands 96 manchesterinterrieri :00 dandiedinmontinterrieri...7 norwichinterrieri norfolkinterrieri :00 australianterrieri glen of imaalinterrieri borderterrieri saksanmetsästysterrieri...1 irlanninterrieri...4 kerrynterrieri...6 airedalenterrieri...5 bedlingtoninterrieri...3 amerikankääpiökettuterrieri...1 KEHÄ 16 Tanya Ahlman-Stockmari kääpiöbullterrieri :00 bullterrieri...3 skotlanninterrieri...3 skyenterrieri...6 staffordshirenbullterrieri :00 amerikanstaffordshirenterrieri * jackrussellinterrieri urokset nartut KEHÄ 17 Andrzej Kazmierski, Poland vehnäterrieri :00 valkoinen länsiylämaanterrieri :45 yorkshirenterrieri KEHÄ 19 Primoz Peer, Slovenia * faaraokoira :00 afgaaninvinttikoira englanninvinttikoira :30 skotlanninhirvikoira...6 irlanninsusikoira * chow chow * eurasier...2 * kishu...1 * kainkoira...5 * hokkaido...1 * basenji...9 * ibizanpodenco, lyhytkarvainen...3 KEHÄ 20 Saija Juutilainen saluki :00 - urokset nartut venäjänvinttikoira :00 unkarinvinttikoira...1 sloughi...3 KEHÄ 21 Massimiliano Mannucci, Italy whippet :00 - urokset nartut italianvinttikoira :30 KEHÄ 22 Myrna Shiboleth, Israel keeshond :00 grosspitz, musta ja ruskea...1 grosspitz, valkoinen...1 spitzien mittaus... 11:00 kleinspitz, muut värit :15 kleinspitz, musta ja ruskea mittelspitz, muut värit mittelspitz, musta ja ruskea...8 japaninpystykorva Sawo Show 2016

8 KEHÄ 23 Csaba Zsolt Lokodi, Romania gordoninsetteri :00 punainen irlanninsetteri punavalkoinen irlanninsetteri...1 englanninsetteri weimarinseisoja, lyhytkarvainen :00 weimarinseisoja, pitkäkarvainen...1 samojedinkoira urokset nartut siperianhusky KEHÄ 24 Annette Bystrup, Denmark buhund :00 islanninlammaskoira...2 volpino italiano...3 meksikonkarvatonkoira, keskikok...2 meksikonkarvatonkoira, iso...1 perunkarvatonkoira, pieni...2 portugalinpodengo, sk, pieni...6 portugalinpodengo, kk, pieni cirneco dell etna :00 shiba...2 shikoku...2 thai ridgeback...1 alaskanmalamuutti akita amerikanakita KEHÄ 25 George Schogol, Georgia berninpaimenkoira :00 - pennut urokset nartut :15 dobermanni...7 bokseri KEHÄ 26 Andrew Burt, Australia englanninbulldoggi :00 bullmastiffi :15 mastiffi...1 pyreneittenmastiffi...5 tiibetinmastiffi...9 KEHÄ 27 Nina Karlsdotter, Sweden pyreneittenkoira :00 landseer appenzellinpaimenkoira...1 isosveitsinpaimenkoira...2 rottweiler :00 * lunnikoira...1 * länsigöötanmaanpystykorva...6 * pomeranian :00 * mittelspitz, valkoinen...1 KEHÄ 28 Miklos Levente, Hungary kaukasiankoira :00 keskiaasiankoira...1 estrelanvuoristokoira, pitkäkarv....1 sao miguelinfila...1 cane corso...6 broholminkoira...3 kanariandoggi...6 bordeauxindoggi :00 venäjänmustaterrieri...5 tanskalais-ruotsalainen pihakoira...4 pinseri...9 apinapinseri :00 newfoundlandinkoira bernhardinkoira, pitkäkarvainen bernhardinkoira, lyhytkarvainen...3 KEHÄ 29 Lena Danker leonberginkoira :00 tanskandoggi, sininen :15 tanskandoggi, musta / harlekiini tanskandoggi, kelt. / tiikerijuov KEHÄ 30 Soile Bister Harj.arvostelija Marjatta Pylvänäinen-Suorsa - kääpiösnautserit ja suursnautserit suursnautseri, musta :00 kääpiösnautseri, valkoinen...8 kääpiösnautseri, pippuri & suola...5 kääpiösnautseri, musta...3 kääpiösnautseri, musta-hopea...8 snautseri, pippuri & suola :30 snautseri, musta...4 KEHÄ 31 Micael Johansson, Sweden shetlanninlammaskoira :00 - urokset nartut :15 KEHÄ 32 Zorica Salijevic, Sweden belgianpaimenkoira, groenendael :00 belgianpaimenkoira, malinois...5 belgianpaimenkoira, tervueren :00 partacollie australiankarjakoira :15 australianpaimenkoira australiankelpie...2 KEHÄ 33 Hans Almgren, Sweden lancashirenkarjakoira :00 tsekinpaimenkoira...3 beaucenpaimenkoira / beauceron...2 bouvier Sawo Show 2016

9 hollanninpaimenkoira, lyhytkarv....3 hollanninpaimenkoira, pitkäkarv....2 serra de airesinpaimenkoira...4 slovakiancuvac...1 etelävenäjänkoira...2 maremmano-abruzzese...1 vanhaenglanninlammaskoira :30 mudi...4 puli, muut värit...3 schipperke brienpaimenkoira / briardi...9 * brasilianterrieri...9 KEHÄ 34 Eva Liljekvist Borg, Sweden valkoinenpaimenkoira :00 saksanpaimenkoira :30 saksanpaimenkoira, pitkäkarv KEHÄ 35 Eva Eriksson, Sweden sileäkarvainen collie :00 bordercollie :15 * hovawart KEHÄ 39 Maija Heinilä, Norway pitkäkarvainen collie :00 - urokset nartut :30 KEHÄ 40 Espen Engh, Norway welsh corgi pembroke :00 welsh corgi cardigan :00 schapendoes :15 polski owczarek nizinny...3 owczarek podhalanski...1 lyhytkarv. pyreneittenpaimenkoira...1 pitkäkarv. pyreneittenpaimenkoira...5 KEHÄ 41 Lidija Oklescen, Slovenia englanninspringerspanieli :00 - urokset nartut walesinspringerspanieli :15 amerikancockerspanieli...8 cockerspanieli KEHÄ 42 Tuula Savolainen kultainennoutaja :00 - urokset nartut sileäkarvainen noutaja :15 KEHÄ 44 Paula Rekiranta lagotto romagnolo :00 espanjanvesikoira :30 irlanninvesispanieli :30 amerikanvesispanieli...1 portugalinvesikoira fieldspanieli...3 kiharakarvainen noutaja...5 chesapeakelahdennoutaja...1 KEHÄ 45 Markku Mähönen labradorinnoutaja :00 - urokset nartut KEHÄ 47 Arne Foss, Norway mäyräkoirien mittaus... 9:45 kaniinimäyräkoira karkeakarvainen :00 kääpiömäyräkoira karkeakarvainen. 14 kaniinimäyräkoira lyhytkarvainen :00 kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen...9 kaniinimäyräkoira pitkäkarvainen...5 kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen Kurt Nilsson, Sweden Harj.arvostelija Marjo Nygård - kääpiöpinseri kääpiöpinseri :00 * lhasa apso KEHÄ 48 Astrid Lundava, Estonia mäyräkoira, karkeakarvainen :00 mäyräkoira, lyhytkarvainen :30 mäyräkoira, pitkäkarvainen :30 * kingcharlesinspanieli...4 RYHMÄKILPAILUKEHÄ Mari Lackman Junior handler... 11:00 - nuoremmat vanhemmat Sawo Show 2016

10 AIKATAULU - JUDGING SCHEDULE Lauantai - Saturday # = ENNALTA ILMOITETTU TUOMARI VARALLA - PRE-INFORMED RESERVE JUDGE * = TUOMARIMUUTOS - CHANGE OF JUDGE PÄIVITETTY - UPDATED : TUOMARINMUUTOS KEHÄ 1 Mari Lackman pohjanpystykorva :00 suomenpystykorva karjalankarhukoira :30 lapinporokoira suomenlapinkoira urokset nartut KEHÄ 2 Markku Mähönen jämtlanninpystykorva :00 harmaa norjanhirvikoira :00 ruotsinlapinkoira...2 itäsiperianlaika...7 KEHÄ 3 Tuula Savolainen venäjänajokoira :00 suomenajokoira karkeakarvainen italianajokoira :30 lyhytkarvainen italianajokoira...5 slovakianajokoira...1 sveitsinajokoira, berninajokoira...2 poitevin...1 grand griffon vendéen...2 beagle KEHÄ 4 Gunnar Nymann, Denmark spinone :00 karkeakarvainen saksanseisoja lyhytkarvainen saksanseisoja...7 pitkäkarvainen saksanseisoja...1 karkeakarvainen slovakianseisoja...1 pienimünsterinseisoja...6 weimarinseisoja, lyhytkarvainen :30 weimarinseisoja, pitkäkarvainen...1 bourbonnaisinseisoja...1 lyhytkarvainen unkarinvizsla...4 bracco italiano...1 pointteri...2 bretoni...4 stabyhoun...2 KEHÄ 5 Espen Engh, Norway villakoira, iso, harmaa, aprikoosi ja punainen :00 villakoira, iso, musta, ruskea ja valkoinen...7 villakoirien mittaus... 11:30 villakoira, keskikokoinen, harmaa, aprikoosi ja punainen :45 villakoira, keskikokoinen, musta, ruskea ja valkoinen villakoira, kääpiö, harmaa, aprikoosi ja punainen...5 villakoira, kääpiö, musta, ruskea ja valkoinen :15 villakoira, toy griffon bruxellois...4 petit brabancon KEHÄ 6 Veli-Pekka Kumpumäki chihuahua, lyhytkarv. (ei pennut) :30 - urokset nartut chihuahua, pitkäkarv. (ei pennut) :45 - urokset nartut KEHÄ 7 Marie Petersen, Denmark Harj.arvostelija Paula Tuominen - kaikki rodut bostoninterrieri :00 kiinanpalatsikoira, pekingeesi kiinanharjakoira :30 - urokset nartut kromfohrländer...2 * bolognese... 6 * maltankoira KEHÄ 8 Nina Karlsdotter, Sweden * bichon frisé :00 - urokset nartut KEHÄ 9 Andrew Burt, Australia cavalier kingcharlesinspanieli :00 - pennut urokset nartut ranskanbulldoggi :30 - pennut urokset nartut KEHÄ 10 Martin Baskaran, Spain * chihuahua, pitkäkarv. (pennut) :00 venäjäntoy, lyhytkarvainen Sawo Show 2016

11 venäjäntoy, pitkäkarvainen...2 tiibetinterrieri papillon :00 phalène * chihuahua, lyhytkarv. (pennut)...2 KEHÄ 11 Dimitris Antonopoulos, Sweden 76 Harj.arvostelija Paula Tuominen - havannankoira, mopsi mopsi :00 havannankoira :30 * pomeranian KEHÄ 12 Francesco Cochetti, Italy Harjoitusarvostelija Paula Tuominen - japanese chin, kingcharlesinspanieli, lhasa apso, löwchen ja shih tzu lhasa apso :00 shih tzu kingcharlesinspanieli :00 japanese chin löwchen...8 * alaskanmalamuutti KEHÄ 13 Paula Rekiranta dalmatiankoira :00 bretagnenbassetti...5 petit basset griffon vendéen :30 grand basset griffon vendéen...9 basset hound dreeveri rhodesiankoira KEHÄ 14 Paula Heikkinen-Lehkonen karkeakarvainen kettuterrieri :00 sileäkarvainen kettuterrieri...7 lakelandinterrieri...2 walesinterrieri...4 englanninkääpiöterrieri...3 silkkiterrieri :30 cairnterrieri * bedlingtoninterrieri...1 * amerikankääpiökettuterrieri...1 KEHÄ 15 Saija Juutilainen manchesterinterrieri :00 borderterrieri brasilianterrieri...9 saksanmetsästysterrieri :00 glen of imaalinterrieri australianterrieri norwichinterrieri norfolkinterrieri...6 KEHÄ 16 Astrid Lundava, Estonia staffordshirenbullterrieri :00 amerikanstaffordshirenterrieri :00 kääpiöbullterrieri :30 bullterrieri...3 skotlanninterrieri...5 skyenterrieri...6 KEHÄ 17 Rony Doedijns, Netherlands vehnäterrieri :00 - urokset nartut valkoinen länsiylämaanterrieri :15 - urokset nartut yorkshirenterrieri KEHÄ 18 Csaba Zsolt Lokodi, Romania jackrussellinterrieri :00 - urokset nartut parsonrussellinterrieri :45 KEHÄ 19 Massimiliano Mannucci, Italy irlanninsusikoira :00 skotlanninhirvikoira...6 englanninvinttikoira...5 puolanvinttikoira...1 afgaaninvinttikoira :00 * airedalenterrieri...6 * irlanninterrieri...4 * kerrynterrieri...6 * dandiedinmontinterrieri...3 KEHÄ 20 Primoz Peer, Slovenia unkarinvinttikoira :00 venäjänvinttikoira sloughi...2 saluki :45 - urokset nartut KEHÄ 21 Inga Siil, Estonia whippet :00 - urokset nartut italianvinttikoira :00 KEHÄ 22 Annette Bystrup, Denmark länsigöötanmaanpystykorva :00 japaninpystykorva spitzien mittaus... 11:35 kleinspitz, muut värit :45 kleinspitz, musta ja ruskea Sawo Show 2016

12 mittelspitz, muut värit mittelspitz, musta ja ruskea grosspitz, musta ja ruskea...1 grosspitz, valkoinen...1 lunnikoira...1 KEHÄ 23 Harri Lehkonen samojedinkoira :00 siperianhusky :30 englanninsetteri...9 punainen irlanninsetteri...6 punavalkoinen irlanninsetteri...1 gordoninsetteri KEHÄ 24 Hans Van Den Berg, Netherlands 92 faaraokoira :00 cirneco dell etna...4 basenji...8 ibizanpodenco, lyhytkarvainen :00 ibizanpodenco, karkeakarvainen...1 meksikonkarvatonkoira, keskikok....2 meksikonkarvatonkoira, iso...1 perunkarvatonkoira, pieni...3 amerikanakita :30 kishu...1 kainkoira...4 shikoku...3 shiba...4 kaanaankoira...2 buhund...8 volpino italiano...3 islanninlammaskoira...2 chow chow...8 eurasier...1 akita KEHÄ 25 Eva Liljekvist Borg, Sweden dobermanni :00 berninpaimenkoira pennut urokset nartut :30 hovawart KEHÄ 26 George Schogol, Georgia *portugalinpodengo, kk, pieni :00 *portugalinpodengo, sk, pieni...7 englanninbulldoggi :15 pyreneittenmastiffi :45 tiibetinmastiffi bullmastiffi mastiffi...2 * hokkaido...1 KEHÄ 27 Kurt Nilsson, Sweden newfoundlandinkoira :00 leonberginkoira landseer :00 rottweiler KEHÄ 28 Soile Bister apinapinseri :00 pinseri...6 bernhardinkoira, lyhytkarvainen...2 bernhardinkoira, pitkäkarvainen...8 pyreneittenkoira...2 appenzellinpaimenkoira...2 isosveitsinpaimenkoira...2 kaukasiankoira :30 estrelanvuoristokoira, pitkäkarv....1 bordeauxindoggi...1 broholminkoira...5 cane corso...5 uruguayncimarron...1 kanariandoggi...6 tanskalais-ruotsalainen pihakoira...8 keskiaasiankoira...1 venäjänmustaterrieri...1 KEHÄ 29 Tanya Ahlman-Stockmari tanskandoggi, kelt./ tiikerijuov :00 tanskandoggi, musta / harlekiini :45 tanskandoggi, sininen KEHÄ 30 Eva Eriksson, Sweden suursnautseri, musta :00 snautseri, pippuri & suola snautseri, musta :00 kääpiösnautseri, valkoinen...7 kääpiösnautseri, pippuri & suola kääpiösnautseri, musta-hopea kääpiösnautseri, musta...5 KEHÄ 31 Lidija Oklescen, Slovenia shetlanninlammaskoira :00 - pennut urokset nartut :30 KEHÄ 32 Maija Heinilä, Norway australianpaimenkoira :00 australiankarjakoira...5 australiankelpie...3 partacollie belgianpaimenkoira, groenendael :00 belgianpaimenkoira, malinois...5 belgianpaimenkoira, tervueren KEHÄ 33 Marja Talvitie slovakiancuvac :00 12 Sawo Show 2016

13 maremmano-abruzzese...1 ceskoslovensky vlcak...2 bouvier...5 schipperke vanhaenglanninlammaskoira...2 hollanninpaimenkoira, pitkäkarv....4 mudi :30 puli, muut värit...4 brienpaimenkoira / briardi...7 beaucenpaimenkoira / beauceron...4 lancashirenkarjakoira...1 tsekinpaimenkoira...3 KEHÄ 34 Zorica Salijevic, Sweden sileäkarvainen collie :00 saksanpaimenkoira saksanpaimenkoira, pitkäkarv :30 * bokseri KEHÄ 35 Lena Danker bordercollie :00 valkoinenpaimenkoira KEHÄ 39 Micael Johansson, Sweden pitkäkarvainen collie :00 - urokset nartut KEHÄ 40 Miklos Levente, Hungary pitkäkarv. pyreneittenpaimenkoira :00 lyhytkarv. pyreneittenpaimenkoira...1 owczarek podhalanski...1 polski owczarek nizinny...3 schapendoes welsh corgi cardigan :15 welsh corgi pembroke KEHÄ 41 Annukka Paloheimo englanninspringerspanieli :00 walesinspringerspanieli amerikancockerspanieli :00 cockerspanieli urokset nartut KEHÄ 42 Kirsi Nieminen Harjoitusarvostelija Virpi Montonen - kultainennoutaja sileäkarvainen noutaja :00 - urokset nartut kultainennoutaja :00 - urokset nartut KEHÄ 44 Myrna Shiboleth, Israel kiharakarvainen noutaja :00 portugalinvesikoira irlanninvesispanieli :45 espanjanvesikoira lagotto romagnolo amerikanvesispanieli...4 novascotiannoutaja KEHÄ 45 Arne Foss, Norway labradorinnoutaja :00 - urokset nartut * fieldspanieli :30 * kooikerhondje...7 * coton de tuléar urokset nartut KEHÄ 46 Andrzej Kazmierski, Poland Harj.arv. Paula Tuominen - tiibetinspanieli * keeshond :00 tiibetinspanieli :00 - urokset nartut KEHÄ 47 Tamas Jakkel, Hungary kaniinimäyräkoira pitkäkarvainen :00 kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira karkeakarvainen :00 kääpiömäyräkoira karkeakarvainen. 17 kaniinimäyräkoira lyhytkarvainen...2 kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen...7 Nina Karlsdotter, Sweden kääpiöpinseri :00 - urokset nartut KEHÄ 48 Hans Almgren, Sweden mäyräkoirien mittaus... 9:45 mäyräkoira, pitkäkarvainen :00 mäyräkoira, karkeakarvainen :00 mäyräkoira, lyhytkarvainen :30 RYHMÄKILPAILUKEHÄ Saara Sampakoski Junior handler... 11:00 - Piirimestaruus Junior handler... - nuoremmat vanhemmat Sawo Show 2016

14 AIKATAULU - JUDGING SCHEDULE Sunnuntai - Sunday # = ENNALTA ILMOITETTU TUOMARI VARALLA - PRE-INFORMED RESERVE JUDGE * = TUOMARIMUUTOS - CHANGE OF JUDGE PÄIVITETTY - UPDATED : TUOMARINMUUTOS KEHÄ 1 Tuula Savolainen lapinporokoira :00 pohjanpystykorva karjalankarhukoira...7 suomenpystykorva :00 suomenlapinkoira urokset nartut KEHÄ 2 Saara Sampakoski jämtlanninpystykorva :00 harmaa norjanhirvikoira...7 itäsiperianlaika...6 ruotsinlapinkoira...2 KEHÄ 3 Mari Lackman beagle :00 sveitsinajokoira, berninajokoira...1 karkeakarvainen italianajokoira...1 lyhytkarvainen italianajokoira...2 slovakianajokoira...1 eestinajokoira...1 suomenajokoira :00 amerikankettukoira...1 grand griffon vendéen...2 KEHÄ 4 Marja Talvitie bracco italiano :00 pointteri...1 bourbonnaisinseisoja...1 bretoni...2 burgosinseisoja...1 karkeakarvainen slovakianseisoja...1 lyhytkarvainen unkarinvizsla...2 pienimünsterinseisoja...4 lyhytkarvainen saksanseisoja...5 karkeakarvainen saksanseisoja...4 spinone...2 * chihuahua, pitkäkarvainen :15 - urokset nartut KEHÄ 5 Francesco Cochetti, Italy Harj.arvostelija Maarit Hassinen - villakoirat villakoirien mittaus... 9:45 villakoira, toy :00 villakoira, kääpiö, musta, ruskea ja valkoinen...9 villakoira, kääpiö, harmaa, aprikoosi ja punainen...5 villakoira, keskikokoinen, musta, ruskea ja valkoinen...7 villakoira, keskikokoinen, harmaa, aprikoosi ja punainen :00 villakoira, iso, musta, ruskea ja valkoinen...7 villakoira, iso, harmaa, aprikoosi ja punainen...3 griffon belge...3 griffon bruxellois...9 petit brabancon KEHÄ 6 Andrzej Kazmierski, Poland * chihuahua, lyhytkarvainen :00 - urokset nartut KEHÄ 7 Dimitris Antonopoulos, Sweden 81 Harjoitusarvostelija Paula Tuominen - bostoninterrieri, kiinanharjakoira ja kromfohrländer kiinanharjakoira :00 - urokset nartut bostoninterrieri :00 kromfohrländer...2 * volpino italiano...4 * buhund...8 * chow chow...9 * eurasier...2 * islanninlammaskoira...3 * kainkoira...5 * kishu...1 * shikoku...3 KEHÄ 8 Martin Baskaran, Spain Harj.arvostelija Paula Tuominen - kaikki rodut bichon frisé :00 - urokset nartut coton de tuléar :15 bolognese...6 maltankoira Sawo Show 2016

15 KEHÄ 9 Marie Petersen, Denmark Harj.arvostelija Paula Tuominen - cavalier kingcharlesinspanieli ranskanbulldoggi :00 - pennut urokset nartut cavalier kingcharlesinspanieli :15 - pennut urokset nartut KEHÄ 10 Saija Juutilainen phalène :00 papillon venäjäntoy, lyhytkarvainen...1 venäjäntoy, pitkäkarvainen...3 tiibetinterrieri :30 KEHÄ 11 Veli-Pekka Kumpumäki mopsi :00 havannankoira :15 KEHÄ 12 Annukka Paloheimo tiibetinspanieli :00 löwchen...7 japanese chin kingcharlesinspanieli :00 kiinanpalatsikoira, pekingeesi...4 shih tzu lhasa apso KEHÄ 13 Tamas Jakkel, Hungary bretagnenbassetti :00 petit basset griffon vendéen...7 grand basset griffon vendéen...8 basset hound baijerinvuoristovihikoira...1 dreeveri :45 dalmatiankoira rhodesiankoira KEHÄ 14 Hans Van Den Berg, Netherlands 70 cairnterrieri :00 skyenterrieri...6 englanninkääpiöterrieri...6 silkkiterrieri :00 lakelandinterrieri...2 walesinterrieri...3 sileäkarvainen kettuterrieri karkeakarvainen kettuterrieri...8 KEHÄ 15 Csaba Zsolt Lokodi, Romania dandiedinmontinterrieri :00 airedalenterrieri...9 saksanmetsästysterrieri...1 brasilianterrieri...9 irlanninterrieri :30 kerrynterrieri...7 borderterrieri glen of imaalinterrieri amerikankääpiökettuterrieri...1 australianterrieri norwichinterrieri norfolkinterrieri...4 KEHÄ 16 Massimiliano Mannucci, Italy kääpiöbullterrieri :00 bullterrieri...4 staffordshirenbullterrieri amerikanstaffordshirenterrieri :15 skotlanninterrieri...5 KEHÄ 17 Paula Heikkinen-Lehkonen vehnäterrieri :00 valkoinen länsiylämaanterrieri :15 yorkshirenterrieri...9 KEHÄ 18 Astrid Lundava, Estonia jackrussellinterrieri :00 - urokset nartut parsonrussellinterrieri :30 KEHÄ 19 Hans Almgren, Sweden * espanjanvesikoira :00 irlanninsusikoira :00 skotlanninhirvikoira :30 englanninvinttikoira...5 puolanvinttikoira...1 afgaaninvinttikoira KEHÄ 20 Paula Rekiranta saluki :00 - urokset nartut venäjänvinttikoira :45 sloughi...3 unkarinvinttikoira...1 KEHÄ 21 Primoz Peer, Slovenia whippet :00 - urokset nartut italianvinttikoira :30 15 Sawo Show 2016

16 KEHÄ 22 Harri Lehkonen pomeranian :00 spitzien mittaus... 11:40 kleinspitz, musta ja ruskea...4 kleinspitz, muut värit :00 mittelspitz, musta ja ruskea...6 mittelspitz, muut värit grosspitz, valkoinen...1 keeshond lunnikoira...1 länsigöötanmaanpystykorva...5 KEHÄ 23 Gunnar Nymann, Denmark samojedinkoira :00 - urokset nartut siperianhusky :45 broholminkoira...6 gordoninsetteri punainen irlanninsetteri punavalkoinen irlanninsetteri...1 englanninsetteri KEHÄ 24 Myrna Shiboleth, Israel faaraokoira :00 cirneco dell'etna...3 basenji...8 akita :00 alaskanmalamuutti amerikanakita :30 shiba...3 kaanaankoira...3 ibizanpodenco, lyhytkarvainen...3 ibizanpodenco, karkeakarvainen...1 meksikonkarvatonkoira, keskikok....2 meksikonkarvatonkoira, iso...1 perunkarvatonkoira, pieni...3 portugalinpodengo, kk, pieni portugalinpodengo, sk, pieni...7 KEHÄ 25 Andrew Burt, Australia berninpaimenkoira :00 - pennut urokset nartut :30 bokseri dobermanni...4 KEHÄ 26 Kurt Nilsson, Sweden englanninbulldoggi :00 pyreneittenmastiffi...2 tiibetinmastiffi :30 bullmastiffi mastiffi...2 * japaninpystykorva * hokkaido...1 KEHÄ 27 Espen Engh, Norway weimarinseisoja, lyhytkarvainen :00 weimarinseisoja, pitkäkarvainen...1 pyreneittenkoira...2 appenzellinpaimenkoira...1 isosveitsinpaimenkoira...2 landseer leonberginkoira :15 * hovawart KEHÄ 28 Nina Karlsdotter, Sweden venäjänmustaterrieri :00 kanariandoggi...6 cane corso...5 bordeauxindoggi...1 kaukasiankoira...1 keskiaasiankoira...1 estrelanvuoristokoira, pitkäkarv...2 newfoundlandinkoira...9 tanskalais-ruotsalainen pihakoira :30 pinseri apinapinseri...5 bernhardinkoira, lyhytkarvainen...1 bernhardinkoira, pitkäkarvainen KEHÄ 29 Soile Bister tanskandoggi, kelt. ja tiikerijuov :00 tanskandoggi, musta ja harlekiini tanskandoggi, sininen :30 rottweiler KEHÄ 30 Maija Heinilä, Norway kääpiösnautseri, musta :00 kääpiösnautseri, musta-hopea kääpiösnautseri, pippuri & suola kääpiösnautseri, valkoinen :00 snautseri, musta...4 snautseri, pippuri & suola suursnautseri, musta KEHÄ 31 Eva Eriksson, Sweden shetlanninlammaskoira :00 - pennut urokset nartut :10 KEHÄ 32 Miklos Levente, Hungary australiankelpie :00 belgianpaimenkoira, groenendael belgianpaimenkoira, malinois...1 belgianpaimenkoira, tervueren...8 australiankarjakoira :30 australianpaimenkoira partacollie Sawo Show 2016

17 KEHÄ 33 Zorica Salijevic, Sweden hollanninpaimenkoira, lyhytkarvainen 2 10:00 hollanninpaimenkoira, pitkäkarvainen 2 vanhaenglanninlammaskoira...2 maremmano-abruzzese...1 slovakiancuvac...1 serra de airesinpaimenkoira...4 brienpaimenkoira / briardi...7 bouvier...6 puli, muut värit :30 schipperke tsekinpaimenkoira...3 lancashirenkarjakoira...1 beaucenpaimenkoira / beauceron...3 KEHÄ 34 Tanya Ahlman-Stockmari saksanpaimenkoira :00 saksanpaimenkoira, pitkäkarvainen :00 valkoinenpaimenkoira KEHÄ 35 George Schogol, Georgia * manchesterinterrieri :00 sileäkarvainen collie bordercollie :30 KEHÄ 39 Lena Danker pitkäkarvainen collie :00 - urokset nartut KEHÄ 40 Rony Doedijns, Netherlands welsh corgi cardigan :00 welsh corgi pembroke :15 schapendoes :45 owczarek podhalanski...1 polski owczarek nizinny...3 pk pyreneittenpaimenkoira...5 lk pyreneittenpaimenkoira...1 mudi...6 KEHÄ 41 Kirsi Nieminen englanninspringerspanieli :00 - urokset nartut walesinspringerspanieli :00 KEHÄ 42 Andrzej Kazmierski, Poland sileäkarvainen noutaja :00 - urokset nartut amerikancockerspanieli...3 KEHÄ 43 Annette Bystrup, Denmark kultainennoutaja :00 - urokset nartut :50 KEHÄ 44 Lidija Oklescen, Slovenia novascotiannoutaja :00 kiharakarvainen noutaja...7 fieldspanieli :00 sussexinspanieli...1 kooikerhondje...4 amerikanvesispanieli...3 irlanninvesispanieli...9 lagotto romagnolo :15 portugalinvesikoira KEHÄ 45 Inga Siil, Estonia labradorinnoutaja :00 - urokset nartut cockerspanieli :45 - urokset nartut KEHÄ 47 Markku Mähönen mäyräkoirien mittaus... 9:45 kaniinimäyräkoira karkeakarvainen :00 kääpiömäyräkoira karkeakarvainen...8 kaniinimäyräkoira pitkäkarvainen...4 kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira lyhytkarvainen...1 kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen...7 Eva Liljekvist Borg, Sweden kääpiöpinseri :30 - urokset nartut KEHÄ 48 Arne Foss, Norway mäyräkoira, karkeakarvainen :00 mäyräkoira, lyhytkarvainen :15 mäyräkoira, pitkäkarvainen RYHMÄKILPAILUKEHÄ Micael Johansson Junior handler... 11:00 - nuoremmat vanhemmat Sawo Show 2016

18 Ryhmäkilpailut - Perjantai 1... Marja Talvitie 2... Soile Bister 3.. Hans Van Den Berg, Netherlands 4...Arne Foss, Norway 5...Annette Bystrup, Denmark 6...Tanya Ahlman-Stockmari 7... Harri Lehkonen 8...Paula Rekiranta 9... Veli-Pekka Kumpumäki Primoz Peer, Slovenia Paras veteraani Andrew Burt, Australia Paras kasvattajaryhmä Francisco Salvador Janeiro, Portugal Best in Show Espen Engh, Norway Ryhmäkilpailut - lauantai 1... Eva Eriksson, Sweden 2...George Schogol, Georgia 3... Saija Juutilainen 4...Tamas Jakkel, Hungary 5... Harri Lehkonen 6... Tuula Savolainen 7... Gunnar Nymann, Denmark 8... Annukka Paloheimo 9... Marie Petersen, Denmark 10...Massimiliano Mannucci, Italy Royal Canin junior -kilpailu Tamas Jakkel Paras veteraani Csaba Zsolt Lokodi Paras kasvattajaryhmä Rony Doedijns Best in Show Francesco Cochetti, Italy Ryhmäkilpailut - sunnuntai 1...Zorica Salijevic, Sweden 2... Nina Karlsdotter, Sweden 3...Csaba Zsolt Lokodi, Romania 4... Markku Mähönen 5... Myrna Shiboleth, Israel 6...Tamas Jakkel, Hungary 7... Marja Talvitie 8... Lidija Oklescen, Slovenia 9... Dimitris Antonopoulos, Greece Hans Almgren, Sweden Paras veteraani Andrzej Kazmierski Paras kasvattajaryhmä Tanya Ahlman-Stockmari Best in Show Paula Heikkinen-Lehkonen SUPER BIS Saija Juutilainen 18 Sawo Show 2016

19 PERUUTUS TUOMARINMUUTOKSEN VUOKSI Peruutan koirani ilmoittautumisen Sawo Show -koiranäyttelyyn tuomarinmuutoksen vuoksi (merkitty aikatauluun *-merkillä, huomioithan että #-merkityt ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä oikeuta maksun palautukseen) ja liitän mukaan koirani numerolapun sekä maksukuitin. Huom. postita viimeistään Koiran rotu Dog s breed Koiran nimi Dog s name Maksamani ilmoittautumismaksu Entry fee Tilinumero IBAN Saajan nimi Owner s name: Osoite Address Päiväys ja allekirjoitus Date and signature: Laita kuoreen tämä sivu numerolapun ja kuitin kera ja postita osoitteella: Sawo Show 2016 Sanna Mustonen Lautalanniementie KAAVI tai sähköpostitse: sanna.mustonen@ppc.inet.fi Näyttelytoimikunnan on palautettava ilmoittautumismaksu neljän viikon kuluessa näyttelyn päättymisestä ja palautuksesta on oikeus vähentää käsittelykulut. Mikäli numerolappu ei ole liitteenä, näyttelytoimikunnalla on oikeus vähentää palautuksesta myös pääsylipun hinta. 19 Sawo Show 2016

20 Niin paljon enemmän kuin vain nappuloita ROYAL CANIN SAS All rights reserved. Samanrotuisilla koirilla on usein rotukohtaisiaa erityistarpeita. Siks ksi ne hyötyvät ruokavali- ost a, jo oka on suunniteltu juuri niitä varten, koira n e lämänvä aih etta unohtam matta. Huipputeknologian ansiosta rotuk kohtaisten Breed He alth Nutrition -ruoka avalioiden nappulat ovat yksilöl lisiä iä nii n muodoltaan, kooltaan kuin koost o umukseltaankin. Yli neljänkymmenenvii- den vuoden kokemuk seen j a koirien ruokinnan asiantu ntemukseen perust stu vat Breed Health Nutrit ion -sarjan Junior- ja Adult -ruoat täyttävä ät 23 rodun erityistarpeet er i ikäkausina. Räätälöityä ät älöi tyä ravintoa a rotukoirille o ril l B20 R Sawo Show E 2016 E D H E A L T H N U T R I T I O N

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4 LAUANTAI - 4.5.2013 - SATURDAY * merkityt ovat tuomarinmuutoksia # merkityt ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä oikeuta maksun palautukseen KEHÄ 1 LYUDMILA TCHISTIAKOVA, RUSSIAN

Lisätiedot

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 23.8.2015 HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden

Lisätiedot

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22 LAUANTAI KEHÄ 1 Tino Pehar, Kroatia 89 chow chow 36 10:00 pennut 1, urokset 19, nartut 16 volpino italiano 6 cirneco dell'etna 15 12:30 thai ridgeback 1 siperianhusky 14 alaskanmalamuutti 17 KEHÄ 2 Boris

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY. Helatorstai 5.5.2016. Kangasniemi

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY. Helatorstai 5.5.2016. Kangasniemi KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Helatorstai 5.5.2016 Kangasniemi Järjestäjät: Kangasniemen kennelkerho, Kangasniemen Eräveikot, Kangasniemen Paukku, Läpsyöstin Eränkävijät, Sulkulan Erä, Vihaven metsästysseura,

Lisätiedot

AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI

AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI KEHÄ 1 Isolde Huber, Germany 58 snautseri, pippuri & suola 16 09:00 snautseri, musta 2 kääpiösnautseri, valkoinen 6 10:00 kääpiösnautseri, pippuri & suola 12 kääpiösnautseri,

Lisätiedot

AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI

AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI KEHÄ 1 Kornelija Butrimova, Liettua 75 kääpiösnautseri, musta 4 10:00 kääpiösnautseri, musta-hopea 21 kääpiösnautseri, pippuri & suola 13 11:30 kääpiösnautseri, valkoinen 6

Lisätiedot

SUNNUNTAI SUNDAY

SUNNUNTAI SUNDAY SUNNUNTAI - 5.5.2013 - SUNDAY KEHÄ 1 ERWIN DEUTSCHER, REPUBLIK ÖSTERREICH 83 *cockerspanieli (pennut ja veteraanit) 8 09:00 *parsonrussellinterrieri (pennut ja veteraanit) 6 berninpaimenkoira 49 - urokset

Lisätiedot

ROTUKOODIT A C B D E

ROTUKOODIT A C B D E ROTUKOODIT A 186 affenpinseri 228 afgaaninvinttikoira 247 aidi 7 airedalenterrieri 255 akita 243 alaskanmalamuutti 96 alentejonkoira 254 alpenländische dachsbracke 344 amerikanakita 167 amerikancockerspanieli

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 9.-10.7.2016 OULU Lauantaina 9.7.2016 FCI:n ryhmät 2, 5, 7, 8, 10 Sunnuntaina 10.7.2016 FCI:n ryhmät 1, 3, 4, 6, 9 Järjestäjät: Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajat, Pohjois-Suomen

Lisätiedot

KEHÄ 1 Monika Halmi, Unkari 97 mäyräkoirien mittaus 8:45

KEHÄ 1 Monika Halmi, Unkari 97 mäyräkoirien mittaus 8:45 KEHÄ 1 Monika Halmi, Unkari 97 mäyräkoirien mittaus 8:4 mäyräkoira, kääpiömäyräkoira karkeakarvainen 3 mäyräkoira, kaniinimäyräkoira karkeakarvainen 1 mäyräkoira, kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen 13 mäyräkoira,

Lisätiedot

TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN

TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN 06.10.2018 ja 07.10.2018 molempina päivinä ryhmät 2 & 9 ja 3 & 8 Oheisena näyttelyidemme arvioidut arvosteluaikataulut sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan

Lisätiedot

KEHÄ 1 Anna Lena Angeria, Ruotsi 71 KEHÄ 2 John Hutchison, Australia 97 KEHÄ 3 Patrik Cederlöf, Ruotsi 45 Junior handler KEHÄ 4

KEHÄ 1 Anna Lena Angeria, Ruotsi 71 KEHÄ 2 John Hutchison, Australia 97 KEHÄ 3 Patrik Cederlöf, Ruotsi 45 Junior handler KEHÄ 4 KEHÄ 1 Anna Lena Angeria, Ruotsi 71 * ranskanbulldoggi 40 10:00 - pennut 8 - urokset 9 - nartut 23 11:00 * chihuahua, pitkäkarvainen (vain pennut) 2 12:15 * phalène 13 * papillon 12 * chihuahua, lyhytkarvainen

Lisätiedot

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta, Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta, Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

Sisääntulo. Pysäköinti

Sisääntulo. Pysäköinti Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

Järjestäjät: Koillis-Savon Kennelkerho, Soitun Erä-Pojat, Pajumäen Hirvimiehet, Enonsalon Erä

Järjestäjät: Koillis-Savon Kennelkerho, Soitun Erä-Pojat, Pajumäen Hirvimiehet, Enonsalon Erä Järjestäjät: Koillis-Savon Kennelkerho, Soitun Erä-Pojat, Pajumäen Hirvimiehet, Enonsalon Erä Tervetuloa Tuusniemelle! Oheisena näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely

Kaikkien rotujen koiranäyttely Kaikkien rotujen koiranäyttely La 22.08.2015 Kouvolan ravirata Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn.

Lisätiedot

SUVI KARELIA LAUANTAI - KANSALLINEN NÄYTTELY SATURDAY - ALL BREED DOG SHOW

SUVI KARELIA LAUANTAI - KANSALLINEN NÄYTTELY SATURDAY - ALL BREED DOG SHOW SUVI KARELIA 2008 17.5.2008 LAUANTAI - KANSALLINEN NÄYTTELY SATURDAY - ALL BREED DOG SHOW 18.5.2008 SUNNUNTAI - KANSAINVÄLINEN NÄYTTELY SUNDAY - INTERNATIONAL DOG SHOW www.showlink.fi/suvikarelia08 Tervetuloa

Lisätiedot

Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys

Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys Tervetuloa Lappeenrantaan! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero,

Lisätiedot

Koiria ei saa viedä halliin D. Turistikoirien tuonti näyttelyalueelle on kielletty.

Koiria ei saa viedä halliin D. Turistikoirien tuonti näyttelyalueelle on kielletty. Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

KOIRIEN GEENITUTKIMUSRYHMÄLLE KERÄTYT NÄYTTEET ROTU VARIANTTI LKM

KOIRIEN GEENITUTKIMUSRYHMÄLLE KERÄTYT NÄYTTEET ROTU VARIANTTI LKM KOIRIEN GEENITUTKIMUSRYHMÄLLE KERÄTYT NÄYTTEET 6.11.2017 ROTU VARIANTTI LKM apinapinseri 40 afgaaninvinttikoira 365 airedalenterrieri 395 akita 160 alaskanmalamuutti 467 amerikanakita 224 amerikancockerspanieli

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 16. 17.6.2018 Armfeltin koulun kenttä Kuruntie 5-7, 24800 Halikko Lauantaina 16.6. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 2, 5, 7 Sunnuntaina 17.6. arvostellaan FCI:n

Lisätiedot

SUVI-KARELIA Lauantai - Kansallinen näyttely Saturday - National all breed Dog Show

SUVI-KARELIA Lauantai - Kansallinen näyttely Saturday - National all breed Dog Show SUVI-KARELIA 2012 26.5.2012 Lauantai - Kansallinen näyttely Saturday - National all breed Dog Show 27.5.2012 Sunnuntai - Kansainvälinen näyttely Sunday - International all breed Dog Show http://www.showlink.fi/suvikarelia12/

Lisätiedot

TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN!

TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN! TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN! Ohessa on näyttelymme arvioitu aikataulu rotukohtaisine koiramäärineen sekä ilmoittamanne koiran numerolappu. Arvostelu kehissä alkaa klo 9.00. Tarkista oman rotusi arvostelun

Lisätiedot

18. 19.5.2013. Kaikkien rotujen koiranäyttely. Tervetuloa näyttelyymme!

18. 19.5.2013. Kaikkien rotujen koiranäyttely. Tervetuloa näyttelyymme! Jämsä Kaikkien rotujen koiranäyttely 18. 19.5.2013 Tervetuloa näyttelyymme! Näyttely pidetään Jämsän raviradalla. Osoitteita navigaattoreita varten on kaksi: Raviradantie 25 tai Kilpakorventie 112. Eri

Lisätiedot

Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet )

Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet ) 1 Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet 2010 2014) Ryhmä 1 australiankarjakoira australiankelpie australianpaimenkoira beaucenpaimenkoira / beauceron

Lisätiedot

HYVINKÄÄ KR KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW Lauantaina FCI 2, 4, 6, 7, 9 Sunnuntaina FCI 1, 3, 5, 8, 10

HYVINKÄÄ KR KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW Lauantaina FCI 2, 4, 6, 7, 9 Sunnuntaina FCI 1, 3, 5, 8, 10 HYVINKÄÄ KR 20.-21.7.2019 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW Lauantaina FCI 2, 4, 6, 7, 9 Sunnuntaina FCI 1, 3, 5, 8, 10 Tervetuloa Hyvinkään kaikkien rotujen koiranäyttelyyn! Ohessa on

Lisätiedot

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Yleistä kaikista tuotteista: Valmistetaan Jacquard-kudontatekniikalla USA:ssa paikallisista raaka-aineista, 100% puuvillaa. Tuotteet viimeistellään käsin.

Lisätiedot

Palkinnot Palkinnot ovat noudettavissa palkintojenjakopisteestä.

Palkinnot Palkinnot ovat noudettavissa palkintojenjakopisteestä. Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY 18.5.2014

ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY 18.5.2014 OULUN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY 18.5.2014 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran näyttelynumero. Otathan mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirjan,

Lisätiedot

HEINOLA. sunnuntaina Näyttelypaikka: Heinolan ravirata, Mustanportinkatu 19, Heinola

HEINOLA. sunnuntaina Näyttelypaikka: Heinolan ravirata, Mustanportinkatu 19, Heinola HEINOLA Kaikkien rotujen koiranäyttely sunnuntaina 18.8.2019 Näyttelypaikka: Heinolan ravirata, Mustanportinkatu 19, Heinola Heinolan Metsästysyhdistys ry & Heinolan Palvelus- ja Seurakoira ry TERVETULOA

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely

Kaikkien rotujen koiranäyttely HEINOLA Kaikkien rotujen koiranäyttely Heinolan Palvelus- ja Seurakoira ry:n 70v - juhlanäyttely Näyttelypaikka: Heinolan ravirata Mustanportinkatu 19 19.8.2018 Heinolan Metsästysyhdistys ry & Heinolan

Lisätiedot

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 KAIKKIEN ROTUJEN KANSALLINEN KOIRANÄYTTELY 8.-9.9.2012 PORVOO Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 Lauantaina 8.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 4, 5, 7 ja 9 Sunnuntaina 9.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 3,

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOW JUHANNUS NAPAPIIRIN MESSUALUE ROVANIEMI.

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOW JUHANNUS NAPAPIIRIN MESSUALUE ROVANIEMI. KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOW JUHANNUS 2017 24.- 25.6.2017 NAPAPIIRIN MESSUALUE ROVANIEMI www.juhannusnayttely.com Järjestäjät: Lapin Spanielikerho ry, Rovaniemen Käyttökoirat

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely 19.-20.7.2014

Kaikkien rotujen koiranäyttely 19.-20.7.2014 MÄNTSÄLÄ Kaikkien rotujen koiranäyttely 19.-20.7.2014 ROYDON Mäntsälän keskusurheilupuisto (Markku Niinimäen raitti/urheilutie) Lauantaina 19.7 arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 5, 6, 7 ja 9 Sunnuntaina 20.7

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY KEMI

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY KEMI KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 20.-21.7.2019 KEMI Lauantaina 20.7. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7, 10 FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat) FCI 3 - Terrierit FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset

Lisätiedot

Tervetuloa Haminan NORD-näyttelyyn!

Tervetuloa Haminan NORD-näyttelyyn! Tervetuloa Haminan NORD-näyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa näyttelyyn ilmoitetun koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Muista ottaa

Lisätiedot

PORIN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY Porin ravirata

PORIN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY Porin ravirata PORIN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 27.-28.7.2019 - Porin ravirata Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koiran näyttelynumero. Ota mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirja, rokotustodistus

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU LAUANTAI/SATURDAY FCI 1, 3, 4, 5, 7, 10 SUNNUNTAI/SUNDAY FCI 2, 6, 8, 9 WINTER DOG SHOW 2016 ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE

Lisätiedot

Best Friend Puppy Show Kaikkien rotujen pentunäyttely. Marketan puisto, Espoo

Best Friend Puppy Show Kaikkien rotujen pentunäyttely. Marketan puisto, Espoo Best Friend Puppy Show Kaikkien rotujen pentunäyttely Marketan puisto, Espoo 21.7.2019 TERVETULOA BEST FRIEND PUPPY SHOW - PENTUNÄYTTELYYN! Ohessa on näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu, rotukohtaisine

Lisätiedot

Tervetuloa Riihimäen näyttelyihin!

Tervetuloa Riihimäen näyttelyihin! Tervetuloa Riihimäen näyttelyihin! Oheisena näyttelyidemme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Näyttely on drive-in näyttely ja muut paitsi ROP, ROP-veteraani ja ROP-kasvattajaluokkaan kuuluvat

Lisätiedot

http://www.showlink.fi/shows/kuopiokv2019/ Tervetuloa Kuopion kansainväliseen koiranäyttelyyn! Oheisena näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa näyttelyyn ilmoitetun

Lisätiedot

BENTO KRONEN SHOW 2008

BENTO KRONEN SHOW 2008 BENTO KRONEN SHOW 2008 Seinäjoki Areena Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki 25.-26.10.2008 KANSAINVÄLINEN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY järjestäjä Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri TERVETULOA SEINÄJOELLE! Oheisena

Lisätiedot

LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015

LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015 LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015 Avia Sport -areena Ottelukatu 9, 55420 Imatra Sunnuntaina 5.4. FCI ryhmät 2,3,5,6,7 Maanantaina 6.4. FCI ryhmät 1,4,8,9,10 TERVETULOA LAPPEENRANNAN KAIKKIEN

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 12.-13.09.2015 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11,

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely. Pilvenmäen ravirata.

Kaikkien rotujen koiranäyttely. Pilvenmäen ravirata. FORSSAN Kaikkien rotujen koiranäyttely 9.-10.6.2018 Pilvenmäen ravirata Lauantaina 9.6. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7, 8 FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat FCI 3 - Terrierit FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset

Lisätiedot

SAWO SHOW KUOPIO, FINLAND

SAWO SHOW KUOPIO, FINLAND SAWO SHOW 2014 1.8. 2.8. 3.8. KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS SAWO SHOW 2014 - KUOPIO, FINLAND www.sawoshow.fi Sawo Show 2014 1 2 Sawo Show 2014 Toimisto sijaitsee raviradan

Lisätiedot

OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY

OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY KAKSI KANSAINVÄLISTÄ KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYÄ 13.7. JA 14.7.2013 TWO INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOWS 13TH AND 14TH JULY, 2013 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme

Lisätiedot

Riihimäki 6. 7.6.2015

Riihimäki 6. 7.6.2015 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Riihimäki 6. 7.6.2015 Peltosaaren pallokenttä www.showlink.fi/showlink/riihimaki15 Tervetuloa Riihimäelle Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero,

Lisätiedot

Syysnäyttely TERVETULOA HELSINKIIN MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! TUOMARINKARTANON VINTTIKOIRAKESKUKSESSA 1.-2.9.2012. www.showlink.

Syysnäyttely TERVETULOA HELSINKIIN MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! TUOMARINKARTANON VINTTIKOIRAKESKUKSESSA 1.-2.9.2012. www.showlink. Syysnäyttely TERVETULOA HELSINKIIN MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! TUOMARINKARTANON VINTTIKOIRAKESKUKSESSA 1.-2.9.2012 www.showlink.fi/mastery2012/ TERVETULOA MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! Kiitos ilmoittautumisesta

Lisätiedot

2x Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 2x International All Breed Dog Show OULU

2x Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 2x International All Breed Dog Show OULU 2x Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 2x International All Breed Dog Show OULU Lauantai 15.7.2017 Sunnuntai 16.7.2017 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 13.-14.09.2014 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Kokonniemen liikuntakeskus, Jääkiekkotie

Lisätiedot

Tervetuloa Let s Go NORD -näyttelyyn!

Tervetuloa Let s Go NORD -näyttelyyn! Tervetuloa Let s Go NORD -näyttelyyn! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Näyttely on drive-in näyttely ja muut paitsi ROP-veteraani, ROP ja ROP-kasvattajaluokkiin kuuluvat

Lisätiedot

-harjoituksiin tai luolakokeisiin osallistuessa ei koiran raivotautirokotus saa olla vuotta vanhempi.

-harjoituksiin tai luolakokeisiin osallistuessa ei koiran raivotautirokotus saa olla vuotta vanhempi. Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran näyttelynumero. Otathan mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun

Lisätiedot

Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show

Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show ELO-KARELIA 2013 10.8.2013 Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show 11.8.2013 Sunnuntai - Kansainvälinen näyttely Sunday - International all breed Dog Show http://www.showlink.fi/elokarelia2013/

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely

Kaikkien rotujen koiranäyttely Kaikkien rotujen koiranäyttely La 19.08.2017 Kouvolan ravirata Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn.

Lisätiedot

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010!

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010! Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi

Lisätiedot

Tervetuloa Espooseen Vermon raviradalle Eukanuba Summer Show -kaikkien rotujen koiranäyttelyyn!

Tervetuloa Espooseen Vermon raviradalle Eukanuba Summer Show -kaikkien rotujen koiranäyttelyyn! Tervetuloa Espooseen Vermon raviradalle Eukanuba Summer Show -kaikkien rotujen koiranäyttelyyn! Eukanuba jakaa näyttelyaamuna numerolappua vastaan 500kpl Eukanuba Intestinal 400g ruokatölkkejä pisteessään!

Lisätiedot

SAWO SHOW 3.8. 4.8. 5.8.2012. www.sawoshow.fi. Kolme kansainvälistä koiranäyttelyä Three international dog shows

SAWO SHOW 3.8. 4.8. 5.8.2012. www.sawoshow.fi. Kolme kansainvälistä koiranäyttelyä Three international dog shows Sawo Show 2012 1 Kolme kansainvälistä koiranäyttelyä Three international dog shows SAWO SHOW 2012 KUOPIO 3.8. 4.8. 5.8.2012 Toivotamme koiraharrastajat jälleen tervetulleiksi Kuopion Sorsasaloon, jo viidenteen

Lisätiedot

Mikkelin ravirata

Mikkelin ravirata MIKKELIN Kansainvälinen koiranäyttely 28.-29.7.2018 Mikkelin ravirata Lauantaina 28.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 6, 8, 10 FCI 2 - Pinserit, snautserit, molossit FCI 3 - Terrierit FCI 6 - Ajavat ja jäljestävät

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 10. 11.8.2019 Kerttulan Liikuntakeskus Kisakatu 3, Raisio Lauantaina 10.8. arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6, 7 Sunnuntaina 11.8. arvostellaan FCI:n ryhmät

Lisätiedot

RAUMA SHOW

RAUMA SHOW KAIKKIEN ROTUJEN DRIVE IN NÄYTTELY RAUMA SHOW 26.-27.5.2018 Osoite: Lähdepellon Urheilualue, Kodisjoentie 91, 26660 Rauma Järjestäjät: Rauman Käyttö- ja Seurakoirat, Rauman Maalaiskunnan Metsästäjät, Rauman

Lisätiedot

Kaikkien rotujen KOIRANÄYTTELY

Kaikkien rotujen KOIRANÄYTTELY Kaikkien rotujen KOIRANÄYTTELY Helatorstaina 30.5.2019 Tervetuloa Kangasniemen kaikkien rotujen koiranäyttelyyn! Ohessa on näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu rotukohtaisine koiramäärineen sekä ilmoittamanne

Lisätiedot

Oulu NORD Kaikkien rotujen NORD koiranäyttely

Oulu NORD Kaikkien rotujen NORD koiranäyttely Oulu NORD 12.-13.5.2018 Kaikkien rotujen NORD koiranäyttely Järjestäjät: Oulun Koirakerho, Oulun Palveluskoirayhdistys, Oulun Seudun Noutajakoirayhdistys & Oulun Seudun Terrieriyhdistys Tervetuloa näyttelyymme!

Lisätiedot

TERVETULOA KOUVOLAN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYYN

TERVETULOA KOUVOLAN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYYN TERVETULOA KOUVOLAN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYYN lauantai 17.8.2019 Näyttelypaikka: Kouvolan ravirata. Hevosmiehentie 1, Kouvola Järjestäjät: Huhdasjärven Eränkävijät, Kouvolan Palveluskoirayhdistys,

Lisätiedot

SUPER BEST IN SHOW Rainer Vuorinen

SUPER BEST IN SHOW Rainer Vuorinen Tervetuloa Kuopioon Sorsasalon raviradalle 1.-3.8.2008 KOLME KANSAINVÄLISTÄ NÄYTTELYÄ SAWO SHOW PERJANTAI 1.8. SAWO SHOW LAUANTAI 2.8. SAWO SHOW SUNNUNTAI 3.8. PERJANTAIN RYHMÄKILPAILUT JUNIOR HANDLER...

Lisätiedot

TUURIN MILJOONA KOIRA

TUURIN MILJOONA KOIRA TUURIN MILJOONA KOIRA 8.-9.6.2019 Kaikkien rotujen koiranäyttely JÄRJESTÄJÄ: ETELÄ-POHJANMAAN KENNELPIIRI MiljoonaKoira 2019 - Tuuri Tervetuloa näyttelyymme! Suomen suurimman kyläkaupan kupeessa järjestetään

Lisätiedot

SAWO SHOW 2018 KUOPIO, FINLAND

SAWO SHOW 2018 KUOPIO, FINLAND 3.8. 4.8. 5.8. 2018 www.sawoshow.fi KOLME KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYÄ THREE ALL BREED DOG SHOWS SAWO SHOW 2018 KUOPIO, FINLAND 1 SAWON SHOW 2018 3.-5.8.2018 VT5/E63 2 3 2 1 KOIRIEN ILMOITTAUTUMINEN,

Lisätiedot

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Lauantaina 1.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6 ja 8

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Lauantaina 1.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6 ja 8 Tuusula Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 1.-2.7.2017 Lauantaina 1.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6 ja 8 Sunnuntaina 2.7. FCI:n ryhmät 1, 4, 7, 9 ja 10 Järjestäjät: Tuusulan Kennelkerho ry ja Uudenmaan

Lisätiedot

Tervetuloa errkkariin!

Tervetuloa errkkariin! Tervetuloa errkkariin! Ohessa on näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu koiramäärineen sekä ilmoittamanne koiran numerolappu. Rokotustodistusten tarkistus alkaa klo 8:00. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle

Lisätiedot

Tervetuloa näyttelyyn!

Tervetuloa näyttelyyn! Tervetuloa näyttelyyn! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Näyttely on drive-in näyttely ja muut paitsi ROP, ROP-veteraani ja ROP-kasvattajaluokkaan kuuluvat koirat saavat

Lisätiedot

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN NORD KOIRANÄYTTELY. Sunnuntaina 7.7. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7 ja 10

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN NORD KOIRANÄYTTELY. Sunnuntaina 7.7. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7 ja 10 Tuusula Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN NORD KOIRANÄYTTELY 6.-7.7.2019 Lauantaina 6.7. FCI:n ryhmät 2, 4, 6, 8 ja 9 Sunnuntaina 7.7. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7 ja 10 Järjestäjät: Tuusulan Kennelkerho ry ja Uudenmaan

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 14. 15.9.2019 Lauantaina 14.9. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7, 8 FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat FCI 3 - Terrierit FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset koirat FCI 7

Lisätiedot

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 21.8.2016 HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 14. 15.9.2019 Lauantaina 14.9. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7, 8 FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat FCI 3 - Terrierit FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset koirat FCI 7

Lisätiedot

Lauantaina FCI:n ryhmät 2, 4, 7, 8, 9. Sunnuntaina FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 6, 10

Lauantaina FCI:n ryhmät 2, 4, 7, 8, 9. Sunnuntaina FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 6, 10 KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 21.-22.7.2018 KEMI Lauantaina 21.7. FCI:n ryhmät 2, 4, 7, 8, 9 FCI 2 - Pinserit, snautserit, molossityypiset ja sveitsinpaimenkoirat FCI 4 - Mäyräkoirat FCI 7 - Kanakoirat

Lisätiedot

SUNNUNTAIN RYHMÄKILPAILUT JUNIOR HANDLER... Sini Savela PARAS VETERAANI... Kenneth Edh

SUNNUNTAIN RYHMÄKILPAILUT JUNIOR HANDLER... Sini Savela PARAS VETERAANI... Kenneth Edh Tervetuloa Kuopioon Sorsasalon raviradalle 6.-8.8.2010 KOLME KANSAINVÄLISTÄ NÄYTTELYÄ SAWO SHOW PERJANTAI 6.8. SAWO SHOW LAUANTAI 7.8. SAWO SHOW SUNNUNTAI 8.8. Muistathan osallistua numerolapullasi arvontaan!

Lisätiedot

Hyvää uutta vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle

Hyvää uutta vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle Kajaanin Tamminäyttely 13.-14.1.2018 Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6 Hyvää uutta vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle Kajaanin Tamminäyttelyyn! Tervetuloa Kajaaniin! Tässä kirjeessä on näyttelymme

Lisätiedot

IISALMI NORD

IISALMI NORD IISALMI NORD 11.-12.5.2019 kaikkien rotujen NORD koiranäyttely NORDIC Dog Show Lauantaina - Saturday FCI 2, 4, 6, 7 & 9 Sunnuntaina - Sunday FCI 1, 3, 5, 8 & 10 Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu

Lisätiedot

Oulu / KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW OULUN RAVIRATA ÄIMÄRAUTIONTIE 1, OULU.

Oulu / KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW OULUN RAVIRATA ÄIMÄRAUTIONTIE 1, OULU. KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW Oulu / 12.-13.7.2014 OULUN RAVIRATA ÄIMÄRAUTIONTIE 1, OULU Lauantaina 12.7. arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 5, 7, 8, 10 FCI 2 Pinserit, snautserit, molossityypiset

Lisätiedot

AIKATAULUT - SCHEDULE. Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely Turun Messukeskuksessa

AIKATAULUT - SCHEDULE. Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely Turun Messukeskuksessa Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely Turun Messukeskuksessa International All Breed Dog Show at The Turku Fair Center 23.3.2019 FCI 1, 5, 6, 8, 10 24.3.2019 FCI 2, 3, 4, 7, 9 AIKATAULUT - SCHEDULE

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely

Kaikkien rotujen koiranäyttely Kaikkien rotujen koiranäyttely La 20.08.2016 Kouvolan ravirata Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn.

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 8. 9.9.2018 Kaikkien rotujen koiranäyttely 08.-09.09.2018 PORVOO 65-VUOTISJUHLANÄYTTELY www.porvoonkoiranayttely.com Lauantaina 8.9. FCI:n ryhmät 2, 3, 6, 8,

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 11. 12.8.2018 Kerttulan Urheilukeskus Kisakatu 3, Raisio Lauantaina 11.8. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 2, 4, 5, 7, 10 Sunnuntaina 12.8. arvostellaan FCI:n ryhmät

Lisätiedot

www.showlink.fi/winterdogshow08

www.showlink.fi/winterdogshow08 www.showlink.fi/winterdogshow08 Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 26.-27.1.2008! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön

Lisätiedot

Kaikkien rotujen NORD -näyttely Kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely

Kaikkien rotujen NORD -näyttely Kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely Oulu NORD & INT 13.-14.7.2019 13.7.2019 - Kaikkien rotujen NORD -näyttely 14.7.2019 - Kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely Järjestävät yhdistykset: Oulun Koirakerho ry, Oulun Palveluskoirayhdistys

Lisätiedot

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 22.-23.1.2011!

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 22.-23.1.2011! Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 22.-23.1.2011! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi

Lisätiedot

RAUMA SHOW

RAUMA SHOW KAIKKIEN ROTUJEN DRIVE IN NÄYTTELY RAUMA SHOW 14. 15.5.2016 Osoite: Lähdepellon Urheilualue, Kodisjoentie 91, 26660 Rauma Järjestäjät Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry, Rauman Maalaiskunnan Metsästysseura

Lisätiedot

Kajaanin Tamminäyttely Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6

Kajaanin Tamminäyttely Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6 Kajaanin Tamminäyttely 14.-15.1.2017 Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6 Hyvää Uutta Vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle Kajaanin Tamminäyttelyyn! Tervetuloa Kajaaniin! Tässä kirjeessä on näyttelymme

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely All breed dog show Helsinki

Kaikkien rotujen koiranäyttely All breed dog show Helsinki Kaikkien rotujen koiranäyttely All breed dog show Helsinki 1.-2.9.2018 Järjestäjä: Suomen Basenjit - Finnish Basenjis ry, Suomen SuurSnautseri- Kerho ry, Springerspanielit ry, Itä-Helsingin Agilityharrastajat

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 10.-11.09.2016 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11,

Lisätiedot

RAUMA SHOW

RAUMA SHOW KAIKKIEN ROTUJEN DRIVE IN NÄYTTELY RAUMA SHOW 27.-28.5.2017 Osoite: Lähdepellon Urheilualue, Kodisjoentie 91, 26660 Rauma Järjestäjät Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry, Rauman Maalaiskunnan Metsästysseura

Lisätiedot

OULU KV 14.-15.7.2012

OULU KV 14.-15.7.2012 KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW OULU KV 14.-15.7.2012 www.showlink.fi/oulu12/ Lauantai - Saturday 14.7.2012 FCI:n roturyhmät/ FCI groups: FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat)

Lisätiedot

PORVOO. 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013

PORVOO. 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Kokonniemen liikuntakeskus, Jääkiekkotie 3, Porvoo

Lisätiedot

Koiran mittaaminen. ja mittojen tulkitseminen. 1.Selän pituus. 2. Kaulan. ympärys. 3. Rinnan. ympärys. 4.Vyötärön. ympärys. 5.

Koiran mittaaminen. ja mittojen tulkitseminen. 1.Selän pituus. 2. Kaulan. ympärys. 3. Rinnan. ympärys. 4.Vyötärön. ympärys. 5. Dogwear Size Manual Koiran mittaaminen ja mittojen tulkitseminen. Kaulan ympärys. Etujalan pituus. Rinnan ympärys.selän pituus. Takajalan pituus.vyötärön ympärys. Selän pituus mitataan säkästä hännäntyveen

Lisätiedot

TURKU TOP DOG SHOW 2019

TURKU TOP DOG SHOW 2019 TURKU TOP DOG SHOW 2019 19.-20.1.2019 Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely Turun Messukeskuksessa International All Breed Dog Show at The Turku Fair Center 19.1.2019 FCI 2, 4, 5, 6, 7, 9 20.1.2019

Lisätiedot

Asuntoautot TERVETULOA NÄYTTELYYMME!

Asuntoautot TERVETULOA NÄYTTELYYMME! TERVETULOA NÄYTTELYYMME! Kiitos ilmoittautumisesta näyttelyymme, ja tervetuloa Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskukseen Helsinkiin! Näyttelyyn on ilmoittautunut noin 2 900 koiraa. Tutustu huolella tähän

Lisätiedot

KAJAANI 10. 11.1.2015

KAJAANI 10. 11.1.2015 KAJAANI 10. 11.1.2015 Hyvää Uutta Vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle 42. Kajaanin Tamminäyttelyyn! Tässä kirjeessä on näyttelymme ohjeellinen aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran

Lisätiedot

Koiranvaatteiden koko-opas. Dogwear Size Manual

Koiranvaatteiden koko-opas. Dogwear Size Manual Koiranvaatteiden kokoopas Dogwear Size Manual opas yleisimmille koiraroduille... 4 Ohjeita oikean koon löytämiseen... Outdoorstuotteiden mitoitus... 4 Outdoors Microfleece haalarin mitoitus... 6 Ohjeita

Lisätiedot

Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 27.-28.10.2012

Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 27.-28.10.2012 Seinäjoki International All Breed Dog Show Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 27.-28.10.2012 Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri www.showlink.fi/seinajoki12/ Seinäjoen Kansainvälinen Koiranäyttely

Lisätiedot