MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 07 VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3232 05 3232 08 3232 11 PYHITTY MAAVESI HUUTOKOSKI 3232 04 3232 07 3232 10 MONTOLA VIRTASALMI SAVUNIEMI Virtasalmi 3231 06 3231 09 3231 12 RI LETKUNKYLÄ HÄLLINMÄKI KAITAINEN Espoo 2001
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS 2 Yleistä 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT 5 POHJAVESI 5 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 5 KIRJALLISUUTTA 5 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 736 10,2 Mr Hiekkamoreeni 4 990 68,9 Ct/Mr 126 1,7 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 198 2,7 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 147 2,0 Hk Hiekka 92 1,3 Ct/Hk 15 0,2 St/Hk 13 0,2 Ht Karkea hieta 102 1,4 Ct/Ht 3 0,0 St/Ht 4 0,1 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), hiekkavaltainen 171 2,4 HHt Hieno hieta 6 0,1 Hs Hiesu 20 0,3 Ct/Hs 5 0,1 Sa Savi 3 0,0 Ct Saraturve 439 6,1 St Rahkaturve 168 2,3 Maa-aluetta 7 238 100,0 Vettä 2 762 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Maastolle on luonteenomaista hyvin voimakas suuntautuneisuus, joka syntyi viime jääkauden loppuvaiheessa, kun pohjoisluoteesta virrannut jäätikkö kerrosti moreenia pitkänomaisiksi selänteiksi, drumliineiksi. Virtasalmen karttaalue kuuluu laajaan ns. Pieksämäen drumliinikenttään. Mannerjäätikön virtaus kulutti myös kallioita virtaviivaisiksi silokallioiksi ja jätti kallion pintaan uurteita, joiden suunta on noin 320. Alueen poikki kulkee myös samansuuntainen harjujakso. Kuva 1. Korkokuva Virtasalmen karttaalueesta. 120 m korkeuskäyrä on merkitty valkoisella. Virtasalmen kartta-alueen länsireuna on melko loivapiirteistä, mutta voimakkaasti suuntautunutta moreenimaastoa. Alueen keski- ja itäosalle ovat luonteenomaisia korkeat kalliokohoumat ja niiden kaakkoispuolelle kerrostuneet moreeniselänteet. Kartta-alueen alin korkeustaso on Maavesi (noin 99 m mpy) ja korkein kohta on Kaipaalanmäki (noin 170 m mpy) alueen keskiosassa. Maaston paikalliset korkeuserot ovat kartta-alueen länsiosassa lounaiskulmaa lukuun ottamatta alle 20 metriä. Alueen keski- ja itäosien mäet kohoavat ympäristöstään
3 yleensä yli 30 metriä ja korkeimmat mäet jopa lähes 70 metriä. Mannerjäätikkö suli Virtasalmen alueelta noin 11 000 vuotta sitten. Tuolloin Yoldiameren pinta oli tasolla, joka on nykyisin tällä alueella noin 120 m merenpinnan yläpuolella, joten suurin osa alueesta oli veden alla. Vesi oli kuitenkin melko matalaa ja veden syvyys oli yli 20 metriä vain nykyisen Maaveden kohdalla. Laajimmat kuivan maan alueet olivat kartta-alueen keski- ja kaakkoisosien korkeat alueet (kuva 1). Korkeimpien mäkien rinteillä rantavoimat kuluttivat moreenia voimakkaasti. Sen seurauksena eräiden mäkien ympärille muodostui kalliovyö, jonka yläpuolelle jäi vedenkoskematon moreenikalotti. Tällaisia mäkiä ovat esimerkiksi Suurimäki, Sipilänmäki, Koiramäki ja Kakkaravuori. Maa alkoi kohota heti jäästä vapautumisen jälkeen ja Maavesi ja alueen pienemmät painanteet kuroutuivat nopeasti merestä itsenäisiksi järviksi. Saimaa ei laajimmillaankaan ulottunut aivan Maaveteen asti. Nykyisin alueen vedet laskevat Maaveteen ja siitä Sysmään ja edelleen Haukiveteen. KIVENNÄISMAAT Kallioalueet Virtasalmen kartta-alueella on avokallioita ja alle metrin paksuisen moreenikerroksen peittämiä kalliomaa-aluieita melko vähän, noin 10 % maa-alasta. Kallioalueet ovat enimmäkseen kartta-alueen keski- ja itäosissa. Alueen kallioperä on enimmäkseen amfiboliittia, ja granodioriittia. Länsireunassa ja koilliskulmassa on kiillegneissiä ja kiilleliusketta. Kallioperässä on paikoin myös kiteistä kalkkikiveä. Virtasalmella on useissa paikoissa kallion päällä paksujen maakerrosten alla savimaista kaoliinia. Se on syntynyt, kun kallio on rapautunut paikallaan lämpimässä ja kosteassa ilmastossa hieman yli miljardi vuotta sitten. Uusimpien tutkimusten mukaan Fennoskandia oli silloin lähellä päiväntasaajaa. Kaoliiniesiintymien laajuus on muutamia kymmeniä hehtaareja ja paksuus 10 80 metriä. Niitä peittää 20 30 metriä paksu moreenipeite, jonka alaosa on viime jääkautta vanhempaa moreenia. Kaoliinirapautumat ovat säilyneet eroosiolta siirrosten rajaamilla alaspäin vajonneilla kalliolohkoilla moreenipeitteen suojassa. Kaoliinia esiintyy mm. kartta-alueen länsireunassa Kahdeksaisiensuon kohdalla. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni. Se on jäätikön irrottamaa ja sekoittamaa maaainesta, jota jäätikkö kuljetti mukanaan. Jäätikön alla moreeni kerrostui tiiviiksi pohjamoreeniksi. Jäätikön sisällä ja päällä kulkeutunut moreeniaines kerrostui jään sulaessa löyhäksi pintamoreeniksi pohjamoreenin päälle. Alue kuuluu laajaan ns. Pieksämäen drumliinikenttään. Mannerjäätikön virtaus oli tällä alueella hyvin voimakasta, mikä aiheutti pohjamoreenin kerrostumista jäätikön liikkeen suuntaisiksi virtaviivaisiksi selänteiksi eli drumliineiksi. Niiden koko vaihtelee vähäisestä maanpinnan vakoutumisesta suuriin jopa yli 20 metriä korkeisiin selänteisiin. Pituutta selänteillä voi olla useita kilometrejä. Niillä on usein kalliosydän, joka sijaitsee selänteen luoteispäässä tai keskiosassa. Drumliiniselänteissä on usein pinnanmyötäinen kerrosrakenne, jossa moreenikerrosten välissä on ohuita lajittuneita hiekka- tai silttikerroksia. Virtasalmen kartta-alueen länsi- ja lounaisosissa on useita pitkiä ja kapeita drumliiniselänteitä, joissa kalliosydän on pieni tai se puuttuu kokonaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Virtasalmen kirkonkylässä oleva Ojinniemi sekä Paikasmäki alueen länsireunassa. Kartta-
4 alueen keski- ja itäosissa moreeni on kerrostunut kalliomäkien päälle ja kaakkoispuolelle vaihtelevan paksuisiksi selänteiksi. Pohjamoreenikerrostuman paksuus on yleensä muutamia metrejä, mutta paikoin sitä voi olla jopa kymmeniä metrejä. Kartta-alueen länsireunassa, on kaoliinitutkimusten yhteydessä kairauksin todettu moreenikerroksen olevan jopa yli 20 metriä paksu. Heponiemestä löytyi kaoliinitutkimuksissa 20 metriä paksun moreenikerrostuman alta vanha liejukerrostuma. Liejua peittävä moreenikerrostuma koostuu kahdesta eri-ikäisestä moreenipatjasta. Päällimmäisenä on 12 metriä viime jääkauden kerrostamaa hiekkamoreenia, sen alla on 4 metriä veden lajittelemaa soraa ja hiekkaa, minkä jälkeen on 6 metriä hienoainesmoreenia, joka on kerrostunut joko viime jääkauden aikaisemmassa vaiheessa tai jonkun aikaisemman jääkauden aikana. Hienoainesmoreenin alla on 5 metriä tiiviiksi puristunutta liejua, joka sisältää eloperäistä ainesta 5 20 %. Liejun alla on hiesua ja savea. Kallio on 40 metrin syvyydessä. Raekoostumukseltaan alueen pohjamoreeni on hieta- tai hiekkamoreenia. Läpimitaltaan alle 0,06 mm rakeiden (hieno hieta ja sitä hienommat lajitteet) määrä siinä on yleensä 30 40 % ja savipitoisuus (rakeiden Ø<0,002 mm) 2 4 %. Vaikka moreeni on kartalla merkitty hiekkamoreeniksi, on alueella paikoin myös hienoainesmoreenia. Tällainen moreeni on routivaa ja melko huonosti vettä läpäisevää. Nämä ominaisuudet tekevät hienoainesmoreenista ongelmallisen maa-aineksen niin rakentamisessa kuin metsätalousmaanakin, kun taas sellaisissa ympäristörakentamiskohteissa, missä ainekselta edellytetään hyvää vedenpidätyskykyä, hienoainesmoreeni on varteenotettava vaihtoehto. Virtasalmen kartta-alueella on myös jäätikön sisällä ja pinnalla kulkeutuneesta ja jään sulaessa kerrostuneesta pintamoreenista muodostuneita kumpumoreenimuodostumia. Ne sijaitsevat kartta-alueen itäosassa. Niissä moreeni on pohjamoreeniin verrattuna rakenteeltaan löyhempää ja koostumukseltaan yleensä vähemmän hienoainesta sisältävää. Kummut ovat melko teräväpiirteisiä ja niiden korkeus on noin 10 metriä. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla oli sulamisvesien tunneleita, joissa jäätikön irrottama aines peseytyi ja lajittui sora- ja hiekkaharjuiksi. Virtasalmen kartta-alueen koillisosassa on yksi harjumuodostuma. Se kuuluu osana suureen harjujaksoon joka jatkuu luoteeseen Rautalammin ja Pihtiputaan kautta Kalajoelle asti. Kaakossa harjujakso jatkuu Sulkavalle. Harjumuodostuman luoteisosa on tasainen ja melko matala, sen laki on noin 103 m mpy. Muodostuman kaakkoisosan korkeimmat kohdat ovat 125 m mpy ja siinä on runsaasti hiekkaan hautautuneen kuolleen jään jättämiä kuoppia eli suppia. Kartta-alueen harjumuodostuman arvioitu kokonaismassamäärä on 6,3 milj.m 3, josta hiekkavaltaista on 5,11 milj.m 3, soravaltaista 1,14 milj.m 3 ja karkeata murskauskelpoista 0,05 milj.m 3. Harjumuodostuman ympärillä ja eräissä alueen painanteissa on melko pieniä hiekka- ja hietakerrostumia, jotka kerrostuivat pääasiassa rantavoimien vaikutuksesta. Hienorakeiset kerrostumat Virtasalmen kartta-alueella on hyvin vähän hienorakeisia kerrostumia. Niiden synty edellyttää vähintään noin 20 metrin vedensyvyyttä, ja niin syvää vettä oli tällä alueella jääkauden päättyessä vain nykyisen Maaveden altaan kohdalla. Alueella on näkyvissä ainoastaan joitakin pieniä hienohieta-, hiesu- ja savikerrostumia Maaveden rannoilla.
5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeessa eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90% ja tuhkapitoisuus pieni. Suoyhdistymätyypeistä tehdyn aluejaon mukaan Virtasalmen alue on keidassoiden esiintymisalueella, tarkemmin sanottuna Sisä-Suomen keidassoiden alatyypin, Järvi-Suomen keidassoiden alueella. Näille on tyypillistä, että suon keskusta kohoaa vain vähän tai ei ollenkaan reunaosia korkeammalle. Keidassoiden tyypilliset suurmuoto-osat (laide, reunaluisu ja keskusta) ovat erotettavissa vain kasvillisuuden perusteella. Virtasalmen kartta-alueen maa-alasta vain noin 8 % on yli metrin paksuisen turvekerrostuman peitossa. Alueen suot ovat enimmäkseen rämeitä, pääasiassa isovarpuisia rämeitä ja tupasvillarämeitä, ja avosoiden osuus on pieni. Alueen suot ovat lähes kokonaan ojitettuja ja ne ovat yleensä muuttuma-asteella. Suot ovat syntyneet jyrkkäreunaisiin painanteisiin suurimmaksi osaksi mineraalimaan soistumina. Kartta-alueen tutkittujen soiden keskisyvyydet ovat yleensä noin 2 metriä. Turvemäärästä yli puolet on rahkavaltaista turvetta ja turvekerrokset ovat keskimäärin hyvin maatuneita. Puunjäännöksiä sisältävän turpeen määrä on suuri. Yksityiskohtaista tietoa soista on alueen turvetutkimusraportissa. POHJAVESI Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Pohjaveden muodostumisen ja varastoitumisen kannalta Virtasalmen kartta-alueen merkittävin maaperämuodostuma on alueen koillisosassa oleva harju. Siihen varastoituu runsaasti hyvälaatuista pohjavettä. Myös kumpumoreenimuodostumat ovat pohjaveden muodostumiselle otollisia siellä, missä kerrospaksuus on suuri. Pohjamoreenialueilla pohjavettä voi maakerroksen paksuudesta riippuen olla hyvinkin paljon, mutta tiiviissä moreenissa vesi liikkuu hitaasti ja kaivojen antoisuus ei ole kovin suuri. Suuret drumliiniselänteet voivat olla hyviä pohjavesivarastoja. Drumliiniselänteissä pohjaveden muodostumiseen ja kaivojen antoisuuteen vaikuttaa muodostuman rakenne, mahdolliset lajittuneet välikerrokset. GTK:n pohjavesiarkistossa olevien näytetulosten perusteella alueen pohjavesien laatu on hyvä. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Ojinniemi, komea drumliiniselänne Virtasalmen keskustassa. KIRJALLISUUTTA Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa..
6 Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1 000 000. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Saarnisto, Matti 2000. The last glacial maximum and the deglaciation of the Scandinavian Ice Sheet. In: Sandgren, P. (ed.) Environmental changes in Fennoscandia during the Late Quaternary. LUNDQUA Report 37, 26-31. Sarapää, Olli 1996. Proterozoic primary kaolin deposits at Virtasalmi, southeastern Finland. Espoo: Geological Survey of Finland. 152 p. + 6 app. Jokinen, Satu; Grönlund, Tuulikki; Kuivasaari, Tapio; Nenonen, Keijo 1993. Virtasalmen Heponiemen moreeninalainen liejukerrostuma. Summary: A till covered gyttja deposit from Heponiemi, in Virtasalmi, eastern Finland. Geologi 45 (3), 82-87. Leino, Jukka 1983. Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Geologinen tutkimuslaitos. Maaperäosasto. Raportti P 13.4/83/124. 119 s. + 6 liitettä
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm