OHJEITA HISTORIALLISEN AJAN ARKEOLOGISEN TUTKIMUSKERTOMUKSEN LAATIJALLE

OHJEITA HISTORIALLISEN AJAN ARKEOLOGISEN TUTKIMUSKERTOMUKSEN LAATIJALLE RAKENNUSHISTORIAN OSASTO 2010

2 SISÄLLYS 1. Tutkimuskertomuksen ulkoasu ja sisältö 2. Valokuvien käsittely a. Yleistä b. Kuvien digitointi/filmien kehityttäminen c. Kuvien arkistointi d. Kuvien luettelointi e. Ulkopuoliset toimijat 3. Esinelöytöjen käsittely a. Löytöjen luettelointi b. Löytöjen numerointi c. Löytöjen pakkaaminen 4. Mittauspiirustukset a. Materiaalit b. Karttojen ulkoasu c. Sähköisen aineiston tuottaminen Raportin laatijan tarkistuslista 1. TUTKIMUSKERTOMUKSEN ULKOASU JA SISÄLTÖ Tutkimuskertomus jätetään rakennushistorian osaston arkistoon A4-kokoisena ja yksipuolisesti tulostettuna sekä mielellään kansitettuna ja kierreselällä varustettuna. Kertomus voidaan jättää myös irtolehtinä. Tulosteiden ja kopioiden on oltava hyvälaatuisia ja paperin ja musteen ehdottomasti arkistokelpoisia. Lista arkistokelpoisista materiaaleista löytyy osoitteesta http://www.narc.fi/arkistokelpoisuusluettelo.html. Tutkimuskertomuksessa on oltava KANSILEHTI, josta käyvät ilmi: tutkitun kohteen koko nimi (kunta ensimmäisenä) tutkimuksen laatu (esim. kaupunkiarkeologinen kaivaus, kaukolämpötöiden arkeologinen valvonta, keskiaikaisen kylätontin koekaivaus, sotahistoriallisten kohteiden inventointi) kenttätyönjohtajan/inventoijan nimi kenttätutkimusvuosi tutkimuksen suorittaneen laitoksen nimi. Kansilehden jälkeen tulevat hanketta koskevat ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT, eli seuraavat asiat selkeässä muodossa (sovellettuna sen mukaan, onko kyseessä kaivaus vai inventointi): tutkimuskohteen koko nimi kunta/kaupunki, kylä/kaupunginosa, tila/kortteli, tontti tutkimuksen laji (koekaivaus, kaivaus, arkeologinen valvonta, inventointi, kartoitus tms.) kohteen ajoitus peruskarttalehti/-lehdet kohteen sijainti yhtenäiskoordinaatistossa (YKJ) pkoo =, ikoo = (zkoo =) (voidaan ilmoittaa lisäksi ETRS-koordinaatit) maanomistaja tutkimuslaitos

kenttätyönjohtaja kenttätyöaika tutkitun alueen laajuus tutkimusten kustantaja ja tutkimuskustannukset löydöt (nrot), löytöjen diariointipvm, kokoelma ja talletuspaikka (yleensä Kansallismuseo) Rahakammioon toimitetut rahat (nrot) rakennusfragmentit (nrot) mustavalkonegatiivit, diapositiivit ja digitaaliset kuvatallenteet (nrot) aikaisemmat tutkimukset ja tarkastuskäynnit aikaisemmat löydöt (nrot) arkistoitu kirjeenvaihto (tutkimusluvan diaarinumero, lausunnot ym.) mahdolliset tutkimuskohdetta koskevat julkaisut (esim. aikaisempia tutkimuksia koskevat olennaiset artikkelit) tutkimuskertomuksen sivumäärä liitteet alkuperäisen tutkimuskertomuksen säilytyspaikka (yleensä Museoviraston rakennushistorian osaston arkisto, Helsinki) sekä kopioiden säilytyspaikat. Seuraavaksi tulee omalle sivulleen noin kymmenen lauseen pituinen TIIVISTELMÄ tehdyistä tutkimuksista ja niiden tärkeimmistä tuloksista. Tiivistelmää käytetään myöhemmin RHO:n arkeologisten tutkimushankkeiden rekisterissä sekä Arkeologia Suomessa -julkaisussa. Tutkimusalue merkitään PERUS- tai KANTAKARTTAOTTEESEEN. Jos kyseessä on inventointi, merkitään kartalle inventoidun alueen rajaus ja ne rajauksen sisäpuoliset alueet, jotka on tosiasiallisesti käyty läpi. Raportin alkuun tulevat SISÄLLYSLUETTELO liiteluetteloineen ja sen jälkeen kertomuksen TEKS- TIOSUUS. Johdannosta on käytävä ilmi tutkimuksiin ja kohteen valintaan johtaneet seikat, mihin tutkimuksissa pyrittiin, tutkimusten teettäjä ja rahoittaja, yhteistyötahot, henkilökunta ja sen vastuut, kuinka jälkityöt ja konservointi hoidettiin jne. Kertomuksesta on selvittävä historialliset taustatiedot, käytetty lähdeaineisto, mahdollinen tutkimushistoria, kenttätyö- ja dokumentointimenetelmät, käytetty korkeusjärjestelmä ja koordinaatisto sekä tehdyt havainnot ja tulkinnat. Esinelöydöt on myös esiteltävä lyhyesti ja niiden talletusperiaatteet mainittava. Tekstin sekaan voi taittaa kertomuksen kannalta informatiivisia kuvia tai karttoja. Loppuun tulee kokoava YHTEENVETOKAPPALE, josta ilmenevät tehdyt päätelmät, tulkinnat ja mahdolliset jatkotutkimus- tai toimenpide-ehdotukset. Tekstiosuuden loppuun tulevat paikka, raportin valmistumispäivämäärä ja kenttätyönjohtajan ALLEKIRJOITUS (ei mustalla kynällä). Raportin kopioita ei allekirjoiteta, vaan niihin merkitään pelkät nimikirjaimet. Jos kyseessä on inventointikertomus, tulevat tämän jälkeen KOHDEKUVAUKSET, aiemmin tunnetut kohteet ensimmäiseksi ja uudet niiden jälkeen. Tarpeellisia tietoja ovat kohteen nimi, (mjrekisteritunnus), laji, muinaisjäännöstyyppi, tyypin tarkenne, lukumäärä, rauhoitusluokkaehdotus, ajoitus, koordinaatit (YKJ), mahdolliset alakohteet, aikaisemmat tutkimukset, lähteet sekä kohdekuvaus. Kohteen sijainti ja rajaus osoitetaan peruskarttaotteella. Inventointikertomuksessa tulee olla kohteista kokoava yhteenvetotaulukko ja koostekartta. Raportin loppuun tule LÄHDE- JA KIRJALLISUUSLUETTELO samaan tapaan kuin tieteellisessä artikkelissa. Tutkimuskertomuksen LIITTEIDEN järjestyksellä ei ole merkitystä, mutta niitä ovat: mustavalkonegatiivi-, diapositiivi- ja digikuvaluettelo 3

4 löytöluettelo yksikkö-/rakenneluettelo raha-, rakennusfragmentti-, luu- ja näyteluettelot stratigrafinen matriisi karttaluettelo printit tai paperikopiot kartoista; A3-kokoiset kartat standardimuotoisesti taiteltuina kopioina (A4-taitto). kuvataulut luonnontieteellisten analyysien ja ajoitusten raportit muut liitteet (muistiot, lausunnot, lehtileikkeet jne.) TUTKIMUSKERTOMUKSEN JÄTTÄMINEN RHO:N ARKISTOON, MUSEOVIRASTON RAKENNUS- HISTORIAN OSASTON OMAT KENTTÄTYÖT: Tutkimuskertomukseen liittyvä olennainen ja lopullinen sähköinen aineisto tallennetaan omaan kansioonsa K-asemalle (/hankkeet/ arkeologiset hankkeet/ tutkimusraportit/...). Tutkimuskertomuksesta luetteloineen ja karttaliitteineen tehdään yksi pdf-tiedosto (enimmäiskoko 20 Mb; ohje intrassa https://museovirasto.directo.fi/ohjeet/kulttuuriymparisto/ ks. Muinaisjäännösten hankerekisteriin liitettävät PDF-tiedostot), joka tallennetaan K-asemalle ja poltetaan CD-ROM:ille. Tiedosto nimetään kenttätyöhankkeen mukaan (kunta, kohde, vuosi) ja nimi kirjoitetaan myös rompun päälle. Hanketta koskevat tiedot tiivistelmineen täytetään Hankerekisteriin (tarvitaan täyttöoikeudet; rekisterilinkit ja pdf-tiedoston linkitys muistettava). Löytöluettelon sekä raportin tiivistelmäsivun ja arkisto- ja rekisteritietosivun paperikopiot toimitetaan historian yksikköön (Tuija Kämppi). Tutkimuskertomuksen originaali liitteineen ja romppu tuodaan Marianna Niukkaselle tai kaivauksen ohjaajalle tai viedään suoraan arkistoon, jos niin on sovittu. Esimiehen kanssa sovitaan, kuka hoitaa raportin kopioiden postituksen maakuntamuseoon, rakennuttajalle ja muille mahdollisille tahoille. Kopioraportit kansitetaan kopiolaitoksessa tai RHO:n arkiston kansituslaitteella. TUTKIMUSKERTOMUKSEN TOIMITTAMINEN RHO:N ARKISTOON, MUIDEN TOIMIJOIDEN KENTTÄTYÖT: Tutkimusluvasta tarkistetaan, mihin alkuperäinen tutkimuskertomus valokuvineen arkistoidaan. Yleensä maakuntamuseoiden ja yliopistojen tekemien kaivausten raporteista lähetetään Museovirastoon pelkästään kopio, ja alkuperäinen aineisto jää tutkimuksen tehneen laitoksen omaan arkistoon. Valmis raportti (kopio tai originaali) liitteineen ja löydöt toimitetaan Museoviraston rakennushistorian osastoon. Raportti toimitetaan myös täydellisenä pdf-tiedostona rompulle poltettuna, luettelot ja karttaliitteet samaan tiedostoon yhdistettynä (enimmäiskoko 20 Mb) liitettäväksi Museoviraston Hankerekisteriin. Pdf-tiedosto nimetään kenttätyöhankkeen mukaan (kunta, kohde, vuosi) ja nimi kirjoitetaan myös rompun päälle. Museoviraston historian yksikköön (Tuija Kämppi) toimitetaan löytöluettelon sekä raportin tiivistelmäsivun ja arkisto- ja rekisteritietosivun paperikopiot. Kaivauksen tekijän on lähetettävä raportista kopio myös maakuntamuseoon; tutkimusluvassa mainitaan, keille kaikille kopio on toimitettava. Kopioraportit on hyvä kansittaa. Tutkimuskertomus on yleensä jätettävä vuoden sisällä (12 kk) kaivauksen päättymisestä ja ennen tutkimusten jatkamista seuraavana vuonna samassa kohteessa, ellei muuta ole sovittu. Jos aikataulu jostain syystä pettää, on otettava yhteyttä rakennushistorian osastoon.

5 2. VALOKUVIEN KÄSITTELY Yleistä Kaivausten tärkein valokuvadokumentaatio tallennetaan edelleen mustavalkofilmille. Samasta aiheesta ei kuitenkaan ole yleensä tarpeen ottaa rinnakkaisia kuvia sekä mustavalkoisena että värillisenä. Digitaali- ja diakuvat soveltuvat luonnollisesti niihin kuvauskohteisiin, joissa väreillä on merkitystä. Myös työ- ja yleiskuvia on tärkeää ottaa työtapojen dokumentoimiseksi, mieluiten digitaali/diamuodossa. Digitaali- ja diakuvien tärkein käyttötarkoitus ovat julkaisut, raportit ja esitelmät. Inventointien yhteydessä ei ole välttämätöntä ottaa lainkaan mustavalkokuvia, vaan kohteista otetut värikuvat (digitaaliset tai diat) saattavat olla tarkoituksenmukaisempia. Diapositiivikuvia voidaan edelleen ottaa, mutta hyvälaatuiset digitaalikuvat voivat korvata ne kokonaan. Hyvälaatuisilla digitaalikuvilla tarkoitetaan kuvia, jotka on kuvattu digitaalikameralla niin suurina tiedostoina, kuin ko. laitteella on mahdollista tuottaa. Käytössä on teknisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia digitaalikameroita, joiden kapasiteetti vaihtelee suuresti. Pääsääntönä voidaan pitää, että kuvataan niin suuria tiedostoja kuin ko. kameralla on mahdollista tuottaa. Mikäli mahdollista, kuvataan myös RAW-tiedostoja. Mikäli kamera tuottaa vain JPEGtiedostoja, valitaan suurin ja vähiten pakkaava tiedostomuoto. Suositeltava tiedoston minimikoko on 180 dpi, 2592x1944 pikseliä eli n. 36 x 27 cm., TIFF:iksi avattuna kooltaan n. 14,4 Mb. Kannattaa kuitenkin ottaa tätä isompia kuvia, jos kameran ominaisuudet sen sallivat. Kuvien digitointi/filmien kehityttäminen MUSTAVALKOFILMIT kehitetään Museoviraston omassa valokuvaamossa. Filmit lähetetään kuvaamoon sisäisessä postissa. Mukaan liitetään lähettäjän tietojen lisäksi kohteen projektikoodi. Valokuvaamossa valmistetaan myös pinnakkaisvedokset ja kuvat skannataan luettelointia varten. Tilauksessa kannattaa määrittää tiedostokoot ja -muodot: Musketti-luettelointia varten tarvitaan samasta kuvasta sekä iso tiedosto 300 dpi TIFF (A4) että esikatselukuvaksi tarkoitettu 640x480 pikselin JPEGtiedosto. Kuvankäsittelijät tallentavat skannatut kuvat S-asemalle ja lähettävät siitä ilmoituksen työn tilaajalle. Negatiivit ja pinnakkaiset tulevat sisäisessä postissa lähettäjälle. DIAFILMIT kehitytetään Fotoykkösessä (www.fotoyks.fi). Filmit viedään ja haetaan liikkeestä itse (RHO:n sihteerien hallussa on kanta-asiakaskortti). Luettelointia varten tarvittavien diakuvien skannaustyön voi tilata talon valokuvaamosta. Kuvat voi skannata myös itse. Dia- ja mustavalkokuvien skannausohjeet löytyvät Intrasta https://museovirasto.directo.fi/ohjeet/kulttuuriymparisto/ ks. Kuvien skannausohje (RHO). Kuvien arkistointi Kaivauksilla otetuista kuvista valitaan arkistoitaviksi ainoastaan onnistuneet ja informatiiviset. Kuvat ovat rakennushistorian osaston arkistossa toistaiseksi liitettynä kaivauskertomuksen yhteyteen, mikä poikkeaa arkeologian osaston käytännöstä. MUSTAVALKOKUVISTA toimitetaan arkistoon negatiivit ja pinnakkaisvedokset. Arkistoitaviksi merkitään vain onnistuneet ja tarpeelliset kuvat. Negatiiviliuskoja ei kuitenkaan saa leikellä, vaan väliin voi jättää tyhjiä ruutuja ruksaamalla tarpeettomat kuvat yli pinnakkaisvedoksesta. Liuskat laitetaan hapottomasta silkkipaperista valmistettuihin taskuihin (Kenro Ringbinder storage pages for negatives,

translucent, 35 mm), joita saa valokuvausalan liikkeistä ja RHO:n arkistosta. Negatiivinumero kirjoitetaan kuvan alalaidan kohdalle taskun päälle ohuella mustalla arkistokelpoisella ja vedenkestävällä kynällä. Pinnakkaisvedoksiin kirjoitetaan kuvan numero vastaavalla kynällä joko kuvan päälle (reunaan ja mahdollisimman pienellä) tai kuvan alle. DIAKUVAT kehystetään lasillisiin muovikehyksiin. Diakehykseen kirjoitetaan ohuella mustalla arkistokelpoisella ja vedenkestävällä kynällä tiedot seuraavasti (kuva lukijaan nähden oikein päin): 6 KUNTA MV/RHO Kaivauksen nimi ja vuosi 123456:12 Numeroidut diat pistetään muovitaskuarkkeihin (Kenro Ringbinder storage pages, 35 mm mounted slides and transparencies), joita voi ostaa valokuvausalan liikkeistä. DIGITAALIKUVAT voidaan polttaa CD-ROM/DVD- levylle kaivauskertomuksen liitteeksi, mutta se ei ole arkistointitapa, vaan digikuvat luetteloidaan ja tallennetaan ensisijaisesti Musketti-palvelimelle. Kaivauskertomuksen liitteenä toimitettujen CD-levyjen kansiin ja päälle kirjoitetaan sisällön tiedot. Digitaali- ja mustavalkokuvien pinnakkaiset liitetään kaivauskertomukseen. Kuvien luettelointi Kuvien luetteloinnissa noudatetaan RHO:n luettelointiohjetta: https://museovirasto.directo.fi/ohjeet/kulttuuriymparisto/ ks. kuvien luetteloiminen Web-Musketilla (RHO). Luetteloitavalla kokonaisuudella on yksi hankekohtainen päänumero ja yksittäiset kuvat saavat oman alanumeronsa. Eri kuvatyypit (mv, dia, digi) luetteloidaan samalle päänumerolle. Muskettiin linkitetään luetteloinnin yhteydessä selauskuva, originaalina käsittelemätön RAW-tiedosto ja siitä tehty pakkaamaton TIFF. Mikäli on kuvattu vain JPEG-tiedostoja, avataan ne kuvankäsittelyohjelmalla ja tallennetaan TIFF-tiedostoiksi. Panoraamakuva luetteloidaan uutena kuvana. Jos ne kuvat, joista panoraama on muodostettu toimivat myös yksittäisinä kuvina, voidaan ne tallentaa Muskettiin omilla alanumeroilla ja lisätietoihin voi lisätä huomion, että panoraama xxx koostuu ko. ruuduista. Ulkopuoliset toimijat Jos alkuperäinen tutkimuskertomus valokuvineen jää ulkopuolisen toimijan omaan arkistoon, ei kuville oteta Museoviraston päänumeroa, vaan noudatetaan ko. arkiston omia käytäntöjä. Mikäli ulkopuolisen toimijan kuvat arkistoidaan Museoviraston kuva-arkistoon, sovelletaan yllä olevia ohjeita. Päänumero Musketti-kuvaluettelointia varten pyydetään RHO:n arkistosta arkistosihteeriltä (Alina Perttu, alina.perttu@nba.fi). Vain ne kuvat luetteloidaan, jotka tulevat Museoviraston kokoelmiin. Jos

negatiivi- tai dia-aineisto tulee RHO:n arkistoon säilytettäväksi, pyydetään arkistokelpoisia pusseja arkistosihteeriltä (ks. lisätietoja kohdasta Arkistointi). Digitaalikuvat toimitetaan CD-ROM/DVD- levyllä, ja levyt varustetaan sisällön tiedoilla. Kuvien mukana toimitetaan kuvaluettelo Excel-taulukkona. Luettelosta pitää käydä ilmi vähintään seuraavat tiedot: päänumero (+ mahd. alanumero) Huom. Jos kuva on jo luetteloitu RHO:n kuvaarkistoon, käytetään ko. numeroa. kuvatyyppi (diapositiivi, digitaalikuva, mustavalkonegatiivi) kuvien määrä kuvausvuosi aihe (kuvaava otsikko) paikka, kohdenimi yms. asiasanat luetteloinnin helpottamiseksi (jos tarkempi luettelointi tehdään myöhemmin tai jonkun muun toimesta) kuvaaja käyttörajoitus jos on. Tämä saattaa koskea ulkopuolelta hankittuja aineistoja. 7 3. ESINELÖYTÖJEN KÄSITTELY Löytöjen luettelointi Historiallisen ajan kaivauslöydöt luetteloidaan lähes poikkeuksetta Kansallismuseon kokoelmiin. Rakennushistorian osasto ei vastaa löydöistä, vaan ne kuuluvat hallinnollisesti Kansallismuseon historian yksikön vastuualueeseen. RHO ottaa löydöt kuitenkin vastaan ja tarkistaa, että ne on asianmukaisesti konservoitu, numeroitu ja pakattu. Löydöt voidaan deponoida tai lainata myöhemmin kirjallisesta hakemuksesta esimerkiksi maakuntamuseoon. KM-päänumeron saa historian yksiköstä (Tuija Kämppi, tuija.kamppi@nba.fi, p. 09-4050 9294). Löytöluettelon formaatista ja ulkoasusta ei ole tiukkoja vaatimuksia, mutta olennaisten asioiden on tultava selkeästi esille. Etenkin suuret kaivausaineistot on syytä luetteloida tietokantaohjelmalla (mieluiten Access), mikä nopeuttaa luettelointia ja helpottaa aineiston käyttöä jatkossa. Jos löytöjä on hyvin vähän, voidaan löytöluettelo tehdä myös tekstinkäsittelyohjelmalla. Tutkimuksen luonteen mukaisesti voi luetteloinnissa käyttää erilaisia luettelointitietoja, kunhan löytöluettelon rakenne on looginen ja tiedot systemaattisia. Löytöluettelon otsikossa on käytävä ilmi kunta ja kohteen nimi, kaivauksenjohtajan nimi ja tutkimusvuosi sekä KM-päänumero. On hyvä, jos tärkeimmistä löydöistä on liitteenä digikuvat tai piirrokset etenkin siinä tapauksessa, että löydöt on tarkoitus sijoittaa toisiin kokoelmiin. Löytöluettelossa on kiinnitettävä erityistä huomiota oikean terminologian käyttöön. Esineitä mitattaessa kannattaa pääsääntöisesti ottaa vain olennaisia, ehjiä mittoja (esimerkiksi saviastian suureunapalasta astian suun halkaisija, ei sirpaleen kokoa). Myös ELÄINTEN LUUT listataan löytöluetteloon. Ainoastaan luuanalyysin kannalta järkevistä konteksteista tulleet luut tulee luetteloida ja säilyttää; täytemaakerrosten ja epämääräisten kontekstien luumateriaali punnitaan ja heitetään pois jälkityövaiheessa. Etenkin jos luita on paljon, ne on syytä erotella omaksi listakseen löytöluettelon jatkeeksi tämä helpottaa myöhemmin löytöjen tutkimista

ja sijoittamista varastoon. IHMISTEN LUITA ei sijoiteta kokoelmiin, ellei siihen ole erityisiä, tieteellisiä perusteita. Yleensä ihmisluut haudataan analyysin jälkeen löytöpaikkakunnan kirkkomaahan. RAHAT ovat oma erityistapauksensa. Kansallismuseon rahakammiosta (johtaja Tuukka Talvio, tuukka.talvio@nba.fi, p. 09-4050 9540) on ensin selvitettävä, onko heillä rahoihin kiinnostusta (yleensä 1600-luvun ja sitä vanhemmat rahat). Jos on, rahat tai osa rahoista luetteloidaan rahakammion omalle päänumerolle ja toimitetaan sinne. Loput rahat luetteloidaan normaalisti löytöluetteloon. Kaivauksista vastaavan henkilön on myös järjestettävä esineiden KONSERVOINTI. Esinekonservointia tehdään mm. Kansallismuseon konservointilaitoksella (yli-intendentti Kaija Steiner-Kiljunen, kaija.steiner-kiljunen@nba.fi, p. 09-4050 9517), Turun maakuntamuseossa ja Oulun yliopiston arkeologian laboratoriossa. Palvelut ovat maksullisia; kustannus- ja aikatauluarvio on syytä pyytää etukäteen. Kaivauksenjohtaja on vastuussa löytöjen viemisestä konservointiin sekä niiden noutamisesta, numeroimisesta ja toimittamisesta Museovirastoon. Konservointiin vietävien esineiden mukana tulee olla KM-päänumero ja ainakin alustava esineluettelo, jossa olisi mielellään oltava esineiden lopulliset alanumerot sekaannusten välttämiseksi. Jos Kansallismuseon kokoelmiin talletettavia löytöjä aiotaan viedä konservoitaviksi muualle kuin Kansallismuseon konservointilaitokselle, on asiasta sovittava sen kanssa etukäteen. Edustavia RAKENNUSFRAGMENTTEJA, kuten tiiliä ja kalkkikivenkappaleita voidaan sijoittaa RHO:n rakennusfragmenttikokoelmaan. Kokoelma toimii vertailukokoelmana, mikä tulee pitää mielessä fragmentteja valittaessa: vain selkeistä ja ajoitetuista konteksteista talletettuja ehjiä tai ehjähköjä informatiivisia fragmentteja. Rakennusfragmenteille on oma numerointinsa (RHO). Rakennusfragmenttikokoelmasta vastaa rakennuskonservaattori Elisa Heikkilä (elisa.heikkila@nba.fi, p. 09-4050 9444), jonka kanssa tulee etukäteen sopia kokoelmaan sijoitettavista fragmenteista. MAA-, PUU- JA AJOITUSNÄYTTEET eivät saa KM-numeroa. Niistä voi tehdä erillisen listan kaivauskertomuksen liitteeksi. Museovirastossa ei toistaiseksi ole säilytyspaikkaa tällaisille näytteille, vaan ne pitäisi pyrkiä analysoimaan mahdollisimman pian kaivauksen päätyttyä. On tärkeää, että kaivauskertomuksesta käyvät ilmi kaikki kokoelmat, joihin löytöjä on sijoitettu. 8 Alla esimerkki Access-löytötietokannan rakenteesta. Kaikkiin löytöaineistoihin soveltuvaa tietokantaa on vaikea laatia, mutta tietokannoissa tulisi pyrkiä rakenteeseen, joka on lähellä alla kuvattua. Kentän nimi Tietotyyppi Ohje KM_pää Luku KM-päänumero; kannattaa käyttää oletusarvoa KM_ala Laskuri alanumero (1 n) Yksikkö Teksti kontekstitieto Rakenne Teksti kontekstitieto Xkoo Luku pohjoiskoordinaatti (jos otettu) Ykoo Luku itäkoordinaatti (jos otettu) Zkoo Luku korkeustieto (jos otettu) Päämateriaali Teksti esim. savi, metalli, lasi (käytä pudotusvalikkoa) Materiaali Teksti esim. punasavi, kivitavara, rauta, astialasi, ikkunalasi (käytä pudotusvalikkoa) Laji Teksti esim. astia, kaakeli, liitupiippu, naula, avain (käytä pudotusvalikkoa) Kuvaus Memo esineen lyhyt tiivis kuvailu, huom. oikea terminologia Kpl Luku kappaleiden lukumäärä Mitat Teksti vain olennaiset mitat (esim. veitsen pituus, astian suun halkaisija) Paino Luku grammoina (1 gramman tarkkuus) Muuta Teksti tietoja esim. esineen säilytyspaikasta tai konservointitilanteesta

Löytöjen numerointi Historiallisen ajan kaivauslöydöt tulee numeroida ennen niiden luovuttamista, sillä rakennushistorian osastolla ei työskentele esinenumeroijaa. Numerointi kuuluu yleensä tutkimusavustajan tehtäviin. Myös kaikki näyttelyihin sijoitettavat esineet on ehdottomasti numeroitava. Esineisiin merkitään kirjaimet KM, päänumero, kaksoispiste ja luetteloinnin mukainen esineen alanumero (esim. KM 2000037:46). Merkintätapa vaihtelee esineestä riippuen. Tärkeintä on, että jokainen esine on jollain tavalla numeroitu ja numero pysyy esineessä tai sen mukana. Numero merkitään sellaiseen kohtaan, jossa se ei ole silmiinpistävä, mutta on kuitenkin helposti löydettävissä. Numero kirjoitetaan mahdollisimman pienellä mutta selvällä käsialalla puhtaalle ja kuivalle pinnalle. Myös säilytyslaatikoihin ja - pusseihin merkitään esineen numero (voi olla erillisellä lapulla). Jos esine on kovin pieni tai saman alanumeron alla on esimerkiksi suuri määrä lasinsirpaleita, merkitään numero vain pakkaukseen tai esimerkiksi ainoastaan suurimpiin sirpaleisiin. Pieniin sirpaleisiin voidaan merkitä myös pelkkä alanumero. Numeroijalla on lupa käyttää tehtävässään tervettä järkeä. Numeroinnissa voidaan käyttää esineestä riippuen vedenkestävää (permanent) arkistokelpoista kuitukärkistä ja ohutta mustaa huopakynää (Sakuran Pigma Micron on osoittautunut hyväksi) (huom: saattaa kulua helposti pois joistakin materiaaleista). Huopakynällä numeroiminen käy varsin joutuisasti arkistokelpoista vedenkestävää mustetta ja tussipiirrintä vedenkestävää, punaista maalia (Revell-emalimaali tai taiteilijaöljyväri + Deka-ohennusaine), joka maalataan hyvin ohuella jäykällä siveltimellä tai tussipiirtimellä. Sävyksi suositellaan kadmium-punaista tai oranssinpunaista. Varsinkin värittömiin lasiesineisiin voi käyttää myös valkoista maalia. Maalaaminen on melko hidas ja työläs menetelmä. pehmeää arkistokelpoista lyijykynää (tietyille materiaaleille; ks. alla). 9 KERAMIIKKA Numero merkitään esineen koristelemattomalle puolelle (esim. ruukuissa sisäpinta ja lautasissa ulkopinta). Punasavikeramiikkaa numeroitaessa on kiinnitettävä huomiota maalin värin erottumiseen esineen pinnasta. Jos samaan alanumeroon kuuluu yhteen sopivia paloja, maalataan yhteen palaan numero sisä- tai ulkopinnalle ja muihin paloihin murtumapinnalle, jolloin ne jäävät piiloon jos esine kootaan. LASI Numero merkitään koristelemattomalle sisäpinnalle. Maalauskoristeltuihin lasinpaloihin numero maalataan taustapuolelle, kuitenkin ehdottomasti niin, ettei numerosta tule häiritsevä. Muussa tapauksessa numero merkitään vain pakkaukseen. Jos lasi on kovin iridisoitunutta ja hilseilevää ja numerot eivät pysy, merkitään ne vain pakkaukseen. LIITUPIIPUT Varsia numeroitaessa on vältettävä peittämästä mahdollista koristelua. Ehjiin pesiin numero merkitään pesän sisälle, ei kuitenkaan aivan suureunaan. Jos pesässä on vartta jäljellä, numero merkitään varren alapinnalle. RAHAT Rahoja ei numeroida, vaan numero merkitään ainoastaan rahan pakkaukseen. Huom: Osa rahoista saattaa saada rahakammion päänumeron (ks. Löytöjen luettelointi). RAUTA- JA MUUT METALLIESINEET Konservoimattomiin metalliesineisiin kiinnitetään pahvinen numerolappu ohuella kestävällä puuvillanarulla tai numero merkitään pakkaukseen. Konservoituihin metalliesineisiin numero maalataan punaisella maalilla. Pieniin esineisiin kiinnitetään numerolappu. HELMET, NAPIT, NEULAT YM. PIENESINEET Jos numerolle ei ole tilaa tai se näkyisi liian selvästi, kiinnitetään esineeseen numerolappu puuvillanarulla. Jos lappua ei ole mahdollista kiinnittää, merkitään numero vain esineen pakkaukseen.

10 NAHKA Numero merkitään mahdollisimman kovaan ja vaaleaan pintaan näkymättömälle paikalle. TEKSTIILI Numero merkitään esim. erilliselle kangassuikaleelle, joka ommellaan varovasti kiinni esineeseen. Numero voidaan merkitä myös pakkaukseen ja silkkipaperikääreen sisään, mahdollisimman lähelle itse esinettä. PAPERI Numero merkitään pehmeällä arkistokelpoisella lyijykynällä. LUUESINEET Numero merkitään mahdollisimman kovalle pinnalle. LUUT Numero merkitään mahdollisimman kovaan pintaan, myös lyijykynää voi käyttää. Jos luita on paljon, voi riittää numero pakkauksen (paperipussin tai laatikon) päälle. PII Numero kirjoitetaan arkistokelpoisella musteella. Punainen maalikin käy, mutta se kolhiutuu helposti pois piiesineistä. Pieniin iskoksiin tulee numero vain pakkaukseen. KIVIESINEET Numero merkitään huopakynällä tai punaisella maalilla. TIILI, LAASTI, KUONA YM. Numero kirjoitetaan pehmeällä lyijykynällä tai huopakynällä esineen pintaan. Joissain tapauksissa numero on paras kirjoittaa pakkaukseen. Huom: rakennusfragmentit saavat oman luettelonumeronsa (ks. Löytöjen luettelointi). Löytöjen pakkaaminen Kaivauslöydöt on toimitettava Museovirastoon pakattuina siten, että ne voidaan sellaisinaan varastoida. Löydöt pakataan pieniin pahvirasioihin (ns. terapialaatikot), joita valmistaa mittojen mukaan ainakin Kotelovalmiste Vantaalla (http://www.kotelovalmiste.com/). Löydöt voi pakata myös Minigrip-pusseihin tai vastaaviin LD-polyeteenistä valmistettuihin pusseihin (Minigrippejä voi tilata valmistajalta www.suominen.fi). Esineet suojataan tarvittaessa hapottomalla (miel. valkoisella) silkkipaperilla tai muulla soveltuvalla materiaalilla. Erilaisia pakkausmateriaaleja voi hankkia myös Museoiden Hankintakeskuksesta Tampereelta (p. 03-3445 937). Löytörasiassa tai -pussissa on oltava lappu, johon on merkitty kaivauspaikka, esineen KM-pää- ja alanumero, kaivauksenjohtajan nimi ja tutkimusvuosi ja tarpeen mukaan muita tietoja. Lappu sijoitetaan siten, että se pysyy pakkauksessa ja että sen voi lukea avaamatta pakkausta; sen voi esimerkiksi nitoa Minigrip-pussin sisäpuolelle tekstipuoli ulospäin. Löydöt tulee hauraimpia esineitä lukuun ottamatta pakata siten, että niiden pintapuolinen tarkastelu on mahdollista purkamatta pakkauksia. Rasiat tai pussit pakataan mataliin ruskeisiin ns. pahvitarjottimiin (pahvilaatu VP1), joita valmistavat ainakin Hakakansio Oy Helsingissä (http://www.hakakansio.fi/) ja Tampereella toimiva SCA Packaging Finland (http://www.scapackaging.fi/). Varaston käyttämä laatikkokoko on 300 x 400 x 60 mm (isompi koko esim. luille 300 x 400 x 160 mm). Yksittäisille, poikkeavan kokoisille löydöille voi teettää yksilölliset laatikot. Laatikoissa tulee olla kunnon kansi (ei pelkkä pahvilevy). Perinteinen pakkaamisjärjestys on lähtien laatikon vasemmasta etunurkasta ( lounaiskulmasta ) edeten kohti itää tai pohjoista, mutta pääasia on, että löydöt ovat loogisessa numerojärjestyksessä. Löydöt pakataan vain yhteen kerrokseen. Laatikon kannen päätyyn kiinnitetään nitojalla kartonkiliuska, johon on kirjoitettu tutkimuskohteen nimi, kaivauksenjohtajan nimi ja tutkimusvuosi sekä laatikossa olevien löytöjen KMpää- ja alanumerot. Narulla pinoiksi sidotut löytölaatikot toimitetaan Museoviraston rakennushistorian osastoon Kulttuuritaloon.

11 4. MITTAUSPIIRUSTUKSET Materiaalit Useimpien kaivausten kenttäkartat digitoidaan tai tuotetaan suoraan mittausaineistosta jollakin tarkoituksenmukaisella ohjelmistolla. Kartat tulostetaan lasertulostimella paperille ja ne voidaan tulostaa lisäksi muoville. Suositeltava koko on A3; maksimikoko on A0. Tulostusmuovin on oltava hyvälaatuista. On syytä huomata, että printtereissä käytettävä muovi ei ole mittatarkkaa. Tämän vuoksi mittakaavapalkki kartan reunassa ei ole riittävä, vaan piirustuksessa on ilmoitettava myös jokin konkreettinen mitta kuten profiilin tai rakenteen pituus. Jos ei ole mahdollisuutta tulostaa valmiita karttoja muoville, riittävät kaivauskertomuksen liitteeksi arkistokelpoiset paperiprintitkin. Kartat tulee tulostaa myös sähköisiksi pdf-tiedostoiksi. Sähköinen mittaus- ym. kartta-aineisto poltetaan CD-ROMlevylle kaivauskertomuksen liitteeksi (ja tallennetaan metatietoineen RHO:n P-aseman CADkansioon). Digitaalista aineistoa tuotettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota aineiston formaattiin. Kartat olisi pystyttävä tuottamaan jossain yleisessä tiedostoformaatissa, jotta niitä voitaisiin hyödyntää myös myöhemmin. Tällä hetkellä AutoDeskin dwg- ja dxf-formaatit muodostavat alalla jokseenkin yhtenäisen käytännön. Muita formaatteja käytettäessä on ehdottomasti dokumentoitava, mitä ohjelmistoa on käytetty ja mikä formaattiversio on kyseessä, jotta tiedostoja voidaan hyödyntää myös tulevaisuudessa. Mikäli kaivauksen kenttäkartat piirretään puhtaaksi käsin, on muovin oltava arkistokelpoista (esim. Ozatex). Tussipiirtiminä käytetään Rotringin Isograph- tai Rapidograph-kyniä. Huomaa käyttää muoville tarkoitettuja teriä ja mustetta (kultavärillä merkitty patruuna). Karttojen ulkoasu Karttalehden reunoille ei piirretä kehysviivaa. Nimiö sijoitetaan kartan oikeaan alakulmaan. Seuraavalla sivulla on nimiön malli, joka ei ole ehdoton, kunhan nimiössä on kaikki tarvittavat tiedot: tutkimuspaikan nimi (kunta, kylä, kohde), kenttätyönjohtajan nimi ja tutkimusvuosi, ko. kartan yksilöidyt tiedot (esim. alue, taso, yksikkö, kartan laji), mittakaava, alkuperäisen kartan (kenttäversion) piirtäjän/mittaajan nimi ja piirtämispäivämäärä, puhtaaksipiirtäjän/käsittelijän nimi, kartan numero kaivauskertomuksen karttaluettelon mukaan sekä originaalikartan arkistointipaikka. Nimiöön tulee kunnan nimi suurimmalla tekstikoolla. Karttalehteen on merkittävä myös pohjoisnuoli ja mittakaavapalkki. Mikäli piirroksessa käytetään pohjana valmista kartta- tai mittausmateriaalia (esim. asemapiirros tai edellisvuotinen pohjakartta), tulee tiedon lähde ja tekijä mainita nimiössä. Käytetyistä karttamerkeistä ja rastereista voi laatia kutakin kaivausta varten omat, tarkoituksenmukaiset merkit, kunhan ne on selitetty kartoissa. Kussakin karttalehdessä käytettyjen merkkien selitykset on merkittävä jokaiseen karttalehteen erikseen. Korkeusluvut merkitään karttoihin absoluuttisina (metreinä merenpinnan yläpuolella, m/mpy), ei missään tapauksessa vaaituskojeen lukemina. Jos sopivaa korkeuskiintopistettä ei ole ollut käytössä, käytetään +-0-korkona jotakin kiinteää tasoa, joka on myöhemmin varmasti jäljitettävissä, kuten rakennuksen porraskiveä tai suurta maakiveä, johon korkeus voidaan myöhemmin siirtää. Käytettäessä valtakunnallista korkeusjärjestelmää tulee nimiössä olla tieto siitä, mitä järjestelmää on käytetty. Kaivauskertomuksen mukana tulee olla karttaluettelo, josta ilmenee mitä karttoja kertomukseen liittyy.

12 SIUNTIO Suitian kartanolinna L. Seppänen 1997 MITTAUSDOKUMENTOINTI J. Karvonen 5.6.1997 Puht. piirt. J. Karvonen 1998 Yleiskartta Mk 1:400 MUSEOVIRASTO, RAKENNUSHISTORIAN OSASTON ARKISTO, HELSINKI Kartta 1 nimiön sijoitus karttalehdelle Sähköisen aineiston tuottaminen Mikäli kaivauksilla käytetään esimerkiksi takymetriä, on hyvä pitää mielessä seuraavat asiat. Kaivausraportissa ja kartoissa tulee näkyä, mitä koordinaatistoa mitatessa on käytetty. Lisäksi tulee selvittää lähtöpisteiden tiedot, sekä se mistä ne ovat peräisin. Näin taataan mittausten toistettavuus mikäli myöhempää tarvetta ilmenee. Koska mittalaitteet poikkeavat teknisiltä ominaisuuksiltaan hyvinkin paljon toisistaan, on paikallaan ilmoittaa millaista laitteistoa työssä on käytetty. Näin tulevat mittaukset muunlaisella kalustolla voidaan suhteuttaa vanhoihin niin sisäiseltä kuin ulkoiselta tarkkuudeltaankin. Tutkimuskertomuksessa tulisi siis ilmoittaa ainakin seuraavat asiat: - Työn kuvaus - Käytetyt menetelmät - Käytetyt laitteet - Lähtöpisteet - Omat pisteet - Sisäinen tarkkuus, ulkoinen tarkkuus - Sitominen vanhaan aineistoon - Tekijät MUSEOVIRASTO, RAKENNUSHISTORIAN OSASTO Käyntiosoite: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4 Postiosoite: PL 169, 00511 Helsinki vaihde 09-40501, etunimi.sukunimi@nba.fi Lisätietoja: Intendentti Marianna Niukkanen p. 09-4050 9471, 0400 356257, marianna.niukkanen@nba.fi