Matti Hyttinen, Asko Juvakka, Mauri Tanninen, Pekka Vuorinen TEOLLISUUSLATTIOIDEN PINNOITTAMINEN Pinnoiltaan käsittelemättömissä teollisuuslattioissa ilmenee niiden elinkaaren aikana käyttörasituksesta ja -olosuhteista riippuen tyypillisesti seuraavia ongelmia: Mekaanisesta rasituksesta aiheutuvia kulumisia tai vaurioitumisia Kemiallisen rasituksen aiheuttamia vaurioita Puhtaanapito- ja hygieniaongelmia Kosteus- ja vesieristykseen liittyviä ongelmia Sähköisissä ominaisuuksissa Ulkonäön ja valonheijastuskyvyn heikkenemistä Usein on käytännöllistä pinnoittaa teollisuuslattia vaatimuksiin nähden teknisesti ja taloudellisesti sopivalla pinnoitteella. Niiden käytön yleistyessä Suomen Betonilattiayhdistys ry julkaisi vuonna 1992 ohjeen Betonilattioiden pinnoitusohjeet BLY6/by 35, jossa käsitellään betonilattioiden pinnoitusta alustavaatimuksineen ja laadun varmistuksineen. Vuonna 2001 käynnistettiin ohjeen päivitystyö, kun teollisuuspinnoitteita huomattiin käytettävän entistä enemmän julkisissa ja asuinrakennuksissa. Myös uusia tuotteita ja työmenetelmiä oli tullut markkinoille. Uudet pinnoitusohjeet ilmestyvät vuoden 2003 kuluessa ja ne on tarkoitettu kaikille pinnoitustöiden kanssa tekemisissä oleville. Yhtenä ohjeen sisältöuudistuksen tavoitteena on antaa suunnittelijoille valmiudet valita sopivin pinnoitetyyppi kuhunkin käyttötarkoitukseen. Lisäksi ohjeessa annetaan laadunvarmistamiseen ja sen toteamiseen sekä työsuojeluun, pinnoitemateriaalien kuljetukseen ja hävittämiseen liittyvää tietoa. Samanaikaisesti Betonilattioiden pinnoitusohjeen uudistustyön kanssa ryhtyi PSK Standardisointi ry lähinnä paperiteollisuuden aloitteesta laatimaan PSK 2703 standardia "Betonilattioiden pintakäsittely. Käyttösuositus prosessiteollisuudelle".nimensä mukaisesti se antaa ohjeita ja määrittelee varsin tarkasti ns. suurteollisuuden pinnoitustarpeet ja niiden toteutuksen huolto- ja korjausohjeineen. Standardi tukeutuu Suomen Betonilattiayhdistys ry:n julkaisuihin BLY 7 (Betonilattiat 2000, uusi versio 2002) ja em. BLY 10 (Betonilattioiden pinnoitusohjeet, uudistettu painos), mutta käsittelee asioita prosessiteollisuuden näkökulmasta. Tässä artikkelissa käsitellään uusien ja vanhojen betonilattioiden pinnoitusta ottaen mukaan tärkeimpiä tekijöitä molemmista työn alla olevista julkaisuista. Pinnoitettavalle betonialustalle asetettavia vaatimuksia Pinnoitteiden toimivuuden kannalta pinnoitettavalta betonialustalta vaaditaan ainakin seuraavia ominaisuuksia: Lujuusluokka vähintään K30 Kulutuskestävyysluokka vähintään 3 Pinnan vetolujuus vähintään 2,5 N/mm 2 Betonipinnan puhtaus Pinnoitettavan alustan kosteus Betonilattioiden laatuluokka määritetään ohjeen Betonilattiat 2002 (BLY 7/by 45) mukaisesti kirjain-numero-numero -yhdistelmänä (esim. B - 3-40), jossa kirjain on tasaisuusvaatimus (A 0,A, B ja C, joista A 0 on vaativin) ensimmäinen numero on kulutuskestävyysvaatimus (1,2,3 ja 4, joista 1 vaativin) ja toinen numero lujuusluokan (30...60).
Erityisen vaativissa kohteissa yhdistelmään voidaan lisätä vielä T-kirjain, jolloin edellytetään erityistä pätevyyttä lattiaa tehtäessä. Betonin lujuus on suunnitteluvaiheessa valittu käytössä lattiaan kohdistuvan rasituksen mukaan. On huomattava, että korkeampien lujuusluokkien betonit eivät ole suositeltavia pinnoitusalustoja eivätkä useinkaan ole taloudellisesti järkeviä kohteissa, jotka pinnoitetaan. Niillä on lujuutensa johdosta erittäin kova ja tiivis pintarakenne, joka saattaa aiheuttaa ongelmia pinnoitteen tartunnan kanssa. Polymeeripinnoitteita käytettäessä ei pinnoitteen tasaisuudelle ole syytä asettaa suurempia vaatimuksia kuin betonilattialle itselleen. Erikseen mainittaessa voidaan massapinnoitteilla tasata lattiassa esiintyviä virheitä. Betonin pinnan vetolujuus Betonilattiat 2002 (BLY 7/by 45) määrittelee teollisuuslattioiden pinnan vetolujuudeksi vähintään 2,5 N/mm 2 (uudessa ohjeversiossa 2,0 N/mm 2 ), jolla varmistetaan lattian rasituskestävyys. Tasoitteiden käyttöä ei suositella; vähintäänkin on käytettävä sellaista erikoistasoitetta, joka täyttää puristus- ja vetolujuusvaatimuksen. Vetolujuutta voidaan testata ISO 4624 mukaisesti joko pneumaattisella tai hydraulisella menetelmällä. Betonipinnan puhtaus Pinnoitustyön onnistumisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että pinnoitusalusta on puhdas. Uusista betonilattioista on poistettava sementtiliima ja hydratoitumaton sementti kokonaisuudessaan. Jälkihoitoaineet, etenkin vahoja sisältävät, on ehdottomasti poistettava. Betonin lisäaineista notkistimien on oltava huolellisesti betoniin sekoitettu (notkistimien työmaasekoitus kulljetusautossa), koska betonipintaan erottuessaan ne saattavat vaikuttaa pinnoitteen tartuntaa heikentävästi. Vanhoissa betonilattioissa saattaa olla mitä erilaisempia epäpuhtauksia sekä entistä pinnoitetta. Hankalimpia pinnoitteen tartunnan kannalta ovat öljy, silikonit, määrätyt liimat, eläinrasvat ja sokeri. Näiden poistaminen tapahtuu mekaanisesti esim. jyrsinnällä yhdistämällä sitä erilaisiin pesuihin. Vanhaa pinnoitetta uusittaessa on kaikki irtoava aines poistettava, kiinni oleva pinnoite karhennettava ja varmistettava uuden pinnoitteen tartunta entiseen. Kaikissa epävarmoissa tapauksissa on tartunta syytä varmistaa vetokokeilla. Pinnoitettavan betonin kosteus Oleellinen tekijä pinnoitustyön onnistumiselle on betonin kosteus. Kovettuessaan sementti sitoutuu kemiallisesti veden kanssa. Tämä vesi jää betoniin. Edelleen kuivuessaan betonista poistuu vettä eli rakennekosteutta, kunnes saavutetaan tasapainokosteus, jonka arvo riippuu ympäröivän ilman kosteudesta ja lämpötilasta. Rakenteen kuivuminen edellyttää luonnollisesti sitä, ettei siihen joudu lisää vettä esim. kapillaari-ilmiön johdosta. PSK 2703 standardiluonnoksessa alustatyyppien kosteusluokittelu on seuraava: Vastavalettu ja tuore betoni: tunnus F (fresh) Kostea betoni, suhteellinen kosteus > 97 %: tunnus W (wet) Kuiva betoni, suhteellinen kosteus < 97 %: tunnus D (dry) Pintakäsittelyn kannalta on tärkeää, miten betonin lujuus on kehittynyt. Yleisenä ohjeena on pidetty, että betonin lujuuden tulee olla vähintään 80 % suunnitellusta nimellislujuudesta. Valmistajat määrittelevät tuotteilleen betonialustan enimmäiskosteuden arvot. Yleisesti pidetään enimmäisarvoina: Polyuretaanimuovimassat: Suhteellinen kosteus enintään 90 % Epoksi-, akryyli- ja polyesterimuovimassat: Suhteellinen kosteus enintään 97 % Sementti-polymeerimassat: Ei vapaata vettä betonin pinnalla Vesihöyryä läpäisevät pinnoitteet ja kostean betonin pohjusteet: Ei määritelty Kosteus mitataan rakenteeseen poratuista rei'istä suhteellisena kosteutena (ks. RT-ohjekortti RT 14-10675). On huomioitava, että mittaus tehdään kalibroidulla mittarilla ja mittaustapa on
oikea. Mittaustuloksia on arvioitava myös mahdollisen virhemarginaalin osalta. Nykykäsityksen mukaan se on noin 2 prosenttiyksikköä. Betonipinnan sileys Betonipinnan sileydellä tarkoitetaan pinnan pienimittakaavaista struktuuria, ei aaltoilua, kaltevuusvirheitä tai hammastusta. Maaleilla ja lakoilla sekä pölynsidontakäsittelyllä, joiden kalvovahvuus on alle 0,5 mm, on sileä alusta suositeltava. Massapinnoitteilla hyvä alusta on karkeapintainen, jolloin tartunta paranee ja massojen levitys helpottuu. Irtonaiset pintalaatat, halkeamat, työ- ja liikuntasaumat Koputtamalla havaittava irronnut pintalaatta, "kopo", on syytä korjata ennen pinnoitustyötä injektoinnilla. Kemiallisen rasituksen alaisissa lattioissa on kaikki halkeamat injektoitava kiinteäksi injektiohartsilla. Myös kevyemmin rasitetuissa lattioissa on halkeamat kitattava esim. epoksikitillä, jotteivät ne vaikuttaisi työn lopputulokseen. Vesitiiviiden ja kemikaalikestävien massalattioiden työ- ja liikuntasaumat on saumattava tiiviiksi. Liikkumattomat työsaumat avataan 10-15 mm syviksi ja täytetään käytetyllä lattiamassalla betonipinnan tasoon. Tämän jälkeen saumakohdat voidaan pinnoittaa yli yhtenäiseksi lattiaksi. Mikäli on epäilyksiä sauman liikkuvuudesta, pinnoitustyön jälkeen on saumakohtaan leikattava halkeamaa ohjaava 4-5 mm syvä ura, joka täytetään elastisella kitillä. Liikuntasaumoissa on aina käytettävä tähän tarkoitukseen soveltuvia joustavia liikuntasaumamassoja. Pinnoitemassan lopettaminen muihin materiaaleihin Lattiakaivojen ja läpivientien ympäriltä, metallisten laatan reunavahvistusten sekä metallikynnysten vierestä betoni viistetään pois 5-10 mm syvyydeltä ja ura täytetään pinnoitemassalla. Samoin toimitaan päätettäessä massapinnoitus edelleen jatkuvalle betonipinnalle. Pinnoitustyön aikaisia vaatimuksia Pinnoitustyön aikaiset olosuhdevaatimukset ovat tuotekohtaisia. Peruslähtökohtana on, että työ tehdään lopputuloksen kannalta mahdollisimman hyvissä olosuhteissa. Yleensä esitetään vaatimuksia: pinnoitusalustan lämpötilasta alustan kosteudesta kastepistelämpötilasta ilman lämpötilasta ilman kosteudesta ilmanvaihdosta. Keskeisimpiä pinnoitteen valintatekijöitä Teollisuuden "työpöytä" on lattia. Sen pintakäsittelyn valinta on varsin merkityksellinen ja vaikuttaa oleellisesti työskentelyolosuhteisiin ja lattian huoltotarpeisiin. Keskeisimpiä valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat: mekaaninen rasitus kemiallinen rasitus nestetiiviys mahdollinen säärasitus pinnoitustyön aikaiset olosuhteet pinnoitettavan betonin kosteus (aikataulu) pinnoitteen kovettumisaika (aikataulu) sähköä johtavat ominaisuudet rakennusfysikaaliset tekijät
pinnoitteen iskunkestävyys pinnoitteen lämmönkestävyys pinnoitteen palonkestävyys pinnoitteen työturvallisuus pinnoitustyön aikaiset työturvallisuustekijät ulkonäkö hinta huoltotarve. Rasituskestävyyden vaatimus määrittelee yleensä pinnoitteen kalvovahvuuden. Ohuet maalija lakkakalvot on tarkoitettu hyvin lievän ja lievän rasitusluokan käyttökohteisiin. Varsinaiset massapinnoitteet ovat sitä vastoin tarkoitetut jo kovempiin käyttörasituksiin. Em. valintatekijöiden lisäksi pinnoitusalustan laatu ja materiaali ovat määräävänä tekijänä valittaessa pinnoiteyhdistelmää. Uudelle, lujuudeltaan riittävälle betonialustalle voidaan käytännössä tehdä mikä pinnoiteyhdistelmä tahansa. Sitä vastoin vanha, likainen ja/tai pinnoitettu lattia asettavat uudelle pinnoiteyhdistelmälle omat vaatimuksensa. Joustavammat tai "elävämmät" materiaalit, kuten asfaltti, vaneri tai teräs edellyttävät pinnoitteen sopivuutta kyseisille alustoille. Pinnoitettava betoni voi olla esimerkiksi niin öljyn kyllästämä, ettei sen puhdistaminen ole mahdollista tai taloudellisesti järkevää; sama tilanne on heikkolaatuisen, "purkautuvan" betonilattian kanssa. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää uuden betonilattian teko ja sen pinnoittaminen käyttörasitusta vastaavalla pinnoitteella.
Rasitusluokkakohtaiset vaatimukset PSK 2703 standardin rasitusluokkakohtaiset vaatimukset on esitetty seuraavassa taulukossa Rasitusluokka, Stress Category 1) BC 1 - Hyvin lievä, Very low Kuvaus - Description / Pinnan laatuluokka - Quality class of coating Lievä mekaaninen tai kemiallinen rasitus, kuivat sisätilat. Pinnan ulkonäköluokka Ks3 tai Ps3 (Maalaus RYL 2001) BC 2 - Lievä, Low Kevyt mekaaninen rasitus, esim. jalankulkuliikenne, kestää vesipesun ja tahranpoiston neutraaleilla pesuaineilla. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) BC 3 - Kohtalainen, Medium BC 4 - Ankara, High BC 5 - Mec Hyvin ankara, Very high Jatkuva kohtalainen mekaaninen rasitus, esim. jatkuva kevyt liikenne ja satunnainen trukkiliikenne, kestää vesipesun ja tahranpoiston neutraaleilla pesuaineilla. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) Kova mekaaninen rasitus, esim. jatkuva haarukkatrukkiliikenne ja pistekuormarasitus, kestää prosessikemikaalien roiskerasitusta < 30 º C. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) Erittäin kova mekaaninen rasitus tai lämminvesirasitus, esim. jatkuva raskas trukkiliikenne ja suuri pistekuormarasitus, kestää prosessikemikaalien roiskerasitusta < 30 º C, lämminvesirasitus 20-60 º C. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) BC5-Chem** - Voimakas kemiallinen rasitus - väkevät Hyvin ankara, Very epäorgaaniset hapot ja emäkset < 3 d-, laimeat high orgaaniset hapot ja emäkset < 28 d-, ajoittainen kuumavesi rasitus < 80 º C, lämpöshokit ja liuotinrasitus- kohtalainen mekaaninen rasitus. Pinnan ulkonäköluokka Ps2 (Maalaus RYL 2001) BC 6, Erikoisrasitukset 3) - Special stresses Jatkuva kuumavesirasitus > 90 º C tai höyrypesu, Erikoiskemikaalirasitus, Halkeilunkestävyys, Johtavat pinnoitteet. Pinnan ulkonäköluokka Ps3 (Maalaus RYL 2001) Kunnossapitoväli Service life time 2) 10 vuotta 5 vuotta 5 vuotta 5 vuotta 5 vuotta >3 vuotta, halkeamat ja vauriot korjattava välittömästi > 3 vuotta, halkeamat ja vauriot korjattava välittömästi 1) Maalaus RYL 2001:n lähinnä vastaavat rasitusluokat: RL3=BC1 ja BC2, RL4a=BC3, RL4b=BC4-BC6 2) Kunnossapitoväli on ohjeellinen eikä tarkoita pinnoitteen kestoikää 3) Tuotteen soveltuvuus tarkastettava tapauskohtaisesti materiaalin toimittajalta Pinnoitteiden ominaisuuksia Eri pinnoitteiden ominaisuudet määräytyvät jo niiden raaka-ainevalinnassa. Tyypillisimpiä haettavia ominaisuuksia ovat pinnoitteen kemikaalinkestävyys, lämmönkestävyys, joustavuus, vesihöyryn läpäisevyys ja kovettumisaika. Kovaan teolliseen käyttöön suunnitellut pinnoitteet ovat yleensä erityyppisiä epokseja polyuretaaneja akryylejä sementti-polymeeriseoksia Oman ryhmänsä muodostavat erilaiset betonilattian tekovaiheessa pintaan hierrettävät sirotteet ja sementtipohjaiset massapinnoitteet. Lähinnä pölynsidontakäsittelynä käytettävät,
kalvoa muodostamattomat fluatointi- ja erilaiset impregnointiaineet kuuluvat myös betonin pintakäsittelyaineisiin. Epoksit Epoksihartsi lienee tärkein betonilattioiden pintakäsittelyyn käytettävä sideaine. Perinteinen epoksihartsi on bisfenoli A- tyyppiä, joka on suurimolekyylinen ja viskositeetiltaan korkea, usein ohennusta edellyttävä hartsi. Uudempaa teknologiaa edustavat bisfenoli F-tyyppiset hartsit ovat pienimolekyylisiä, notkeita ja ominaisuuksiltaan selvästi perinteistä tyyppiä kehittyneempiä raaka-aineita. Epoksihartsin kovettuminen perustuu kemialliseen verkkoutumiseen, missä hartsin epoksiryhmät reagoivat kovetteen aminoryhmien kanssa. Reaktiossa syntyy kertamuovi, joka on kemiallisesti kestävä ja mekaanisesti erittäin luja. Epoksipinnotteita voidaan valmistaa erityyppisiä. Tyypillisimmät ovat ns. "itsestään siliävät" pigmentoidut epoksit tai pigmentoimattomat, matalaviskoosiset hiertomassojen sideaineet. Valitsemalla sopiva hartsin ja kovettimen yhdistelmä, on tuloksena kulutuskestävyyden lisäksi erittäin voimakkaita kemikaaleja kestävä pinnoite. Kostean betonin pinnoittaminen on ratkaistu epoksipohjustimilla, joiden tartunta kosteaankin alustaan on hyvä. Tällaisia pohjuskäsittelyjä käytettäessä on ehdottoman tärkeää, että pohjustuskalvo on ehyt pystyäkseen sulkemaan rakennekosteuden alleen. Mikäli pinnoite on tiivis, on syytä aina ottaa huomioon ns. osmoottinen kupliminen. Se aiheuttaa pinnoitteen kuplimista yleensä 2-3 kk kuluttua pinnoittamisesta. Toinen ja parempi vaihtoehto kosteiden rakenteiden pinnoittamiseen ovat vesihöyryä läpäisevät vesiohenteiset epoksilakat, -maalit ja -pinnoitemassat. Vesiohenteista pinnoitemassaa käytettäessä ovat ns. "itsestään siliävät" tuotteet ongelmallisia johtuen niiden voimakkaasta kutistumasta. Tästä syystä yleensä suositellaan hiertoepoksin kaltaista, voimakkaasti kiviaineksella täytettyä pinnoitemassaa, jonka kutistuma on erittäin vähäinen. Käyttöympäristö, missä mahdollinen hankaussähkö on ongelma, on lattiapinnoitteen oltava sähköä johtava. Kyseisissä tiloissa käytetään ns. antistaattisia epoksipinnoitteita, joiden avulla koko lattian pintarakenne voidaan maadoittaa. Korkeaa hygieniaa vaativiin kohteisiin, esim. elintarviketeollisuuteen voidaan sideaineeksi valita mikrobien kasvun estävä epoksi. Valikoiduista kiviaineksista ja epoksisideaineesta voidaan valmistaa arkkitehtonisesti hienoja terrazzo-tyyppisiä pinnoitteita useilla eri värisävyillä. Polyuretaanit Lattiapinnoituksessa käytettäviä polyuretaaneja on kolmea tyyppiä: 1-komponenttinen kosteuskovettuva 2-komponenttinen MDI isosyanaatti-polyoli -systeemi. Tämä on perinteinen tyyppi, joka on kuitenkin erittäin arka työnaikaiselle kosteudelle 2-komponenttinen, jossa kovetin on latentti kosteuden vaikutuksesta aktivoituva. Tämä tyyppi ei ole arka työnaikaiselle kosteudelle Nestemäisestä polyuretaanista valmistetaan samantyyppisiä pinnoitteita kuin liuotteettomista epokseista. Kemiallinen verkkoutuminen tapahtuu muovin sideaineen hydroksyyliryhmän reagoidessa kovetteen isosyanaattiryhmän kanssa. Näin syntyvä kertamuovi on elastinen. Poikkeuksen tästä muodostavat yksikomponenttiset, ilman kosteuden vaikutuksesta kovettuvat polyuretaanilakat. Elastiset muovipinnoitteet (polyuretaani-elastomeerit) ovat pinnoitteita, joissa ei käytetä kiviainestäytteitä. Parhaimmillaan niiden murtovenymä on lähes 400 % vielä -40ºC lämpötilassa. Joustavuutensa ansiosta polyuretaanipinnoitteita ja -massoja voidaan käyttää betonialustan lisäksi myös vanerin ja liuotteettomana asfaltin pinnoitukseen.
Akryylihartsit Tyydyttämättömiä kaksoissidoksia sisältävä metyylimetakrylaattimonomeeriin liuotettu akryylihartsi voidaan verkkouttaa peroksidilla, jolloin saadaan aikaan kestomuovi. Akryylihartseja on kehitetty moniin eri käyttötarkoituksiin. Hartseja valmistetaan pohjustinlakoiksi eri pinnoitusalustoille, akryylimassan sideaineita on perushartsista hyvin joustavaan hartsityyppiin ja edelleen pintalakkoja eri käyttörasituksiin. Luonteenomaista akryylisideaineille on niiden nopea kovettuminen ja työnaikainen voimakas haju. Yleisimmän 3-4 mm kerrosvahvuisen akryylimassalattian teko käyttövalmiiksi kestää kovettumisen osalta kokonaisuudessaankin vain 5-6 tuntia. Sementti -polymeerimassat Sementti-polymeeri massat edustavat uusinta teknologiaa pinnoitusalalla, niissä on yhdistetty sementtipohjaisten- ja polymeeripinnoitteiden hyvät ominaisuudet. Hyvien mekaanisten ominaisuuksien lisäksi tuotteet kestävät hyvin lämpöä ja useita kemikaaleja. Pinnoitustyön aikaiset olosuhdevaatimukset ovat "väljät". Alusta voi olla märkä tai tuore betoni, työnaikainen lämpötila vähintään +5 C, ja pinta kovettuu muutamassa tunnissa kävelyn kestäväksi. Levitystyö on nopeaa ja kevyttä, lisäksi tuotteet ovat liuotteettomia. Pinnoitepaksuus on vähintään 2 mm ja pintavaihtoehtoja on useita. Sirotteet Betonilattian tekovaiheessa sen pintaan hierrettävät sirotteet ovat erikoissementistä ja valikoiduista kvartsi-, korundi- ja muista runkoaineksista valmistettuja seoksia. Värillisissä tuotteissa käytetään myös epäorgaanisia pigmenttejä oikean värisävyn saamiseksi. Sirotteet eivät muodosta erillistä kalvoa, vaan ovat osa betonirakennetta. Niiden avulla voidaan parantaa betonipinnan kulutuskestävyyttä. Sirotepinta hierretään koneellisesti erittäin tiiviiksi ja sileäksi. Sirotteilla on mahdollista täyttää betonilattioiden kovimmat kulutuskestävyysvaatimukset (luokka 1 ja 2). Muut pinnoitteet Betonilattia voidaan pinnoittaa myös polymeeridispersioita tai epoksia sisältävällä sementistä, kiviaineksesta ja pigmentistä koostuvalla massalla. Tällöin minimikerrosvahvuutena pidetään tyypillisesti kymmentä millimetriä. Tuotteilla saadaan hyvin mekaanista kulutusta kestävä, vesihöyryä läpäisevä pinta, joka sopii niin uusiin kuin vanhoihinkin betonilattioihin. Tällaisia ohuita betonirakenteita tehtäessä on huomioitava teko-olosuhteet ja hyvän jälkihoidon merkitys. Työskentelyaika ja lattian käyttöönotto Akryylihartsin ja sementti-polymeerimassojen verraton etu on se, että lattia voidaan ottaa käyttöön pinnoitustyön suorituksen jälkeen varsin nopeasti; itse pinnoitteiden työstöaika on kylläkin lyhyt. Epoksi- ja polyuretaanipinnoitteilla ja -massoilla kovettumisreaktio etenee yleensä hitaammin. Tavanomaisilla pinnoitteilla tehty lattia on kävelykuiva vuorokaudessa ja kuormitettavissa noin kolmen vuorokauden kuluttua. Täysin kovettuneita pinnoitteet ovat noin viiden vuorokauden kuluttua. Poikkeuksen tästä muodostavat reaktionopeudeltaan kiihdytetyt erikoispinnoitteet. Pinnoitteiden käyttöönottoaikaa arvioitaessa on muistettava, että perinteisten epoksien ja polyuretaanien pinnoiteyhdistelmissä jokainen käsittely edellyttää vähintään 10 tunnin kovettumisaikaa. Käyttöönotto lasketaan siitä, kun yhdistelmän viimeinen käsittely on tehty. Epoksien ja polyuretaanien työstöaika on noin 0,5 tuntia. Lakoilla ja maaleilla työstöaika on yleensä pidempi, 1-2 tuntia. Pinnoitteiden kovettumisreaktio on riippuvainen lämmöstä. Suurempi lämpö lisää reaktionopeutta ja mikäli lämpötila on liian alhainen, kovettumista ei tapahdu lainkaan. Haju- ja turvallisuustekijät Pintakäsittelyn valintaan vaikuttavia tekijöitä voivat olla haju- ja työturvallisuustekijät. Jo alustan käsittelyssä saattavat esim. pölyäminen ja melu olla tekijöitä, joita ei voida sallia.
Liuotinohenteiset lakat ja maalit edellyttävät erittäin hyvää tuuletusta ja työntekijältä henkilökohtaisten suojaimien käyttöä. Näin on myös käsiteltäessä akryylituotteita, joskin mittausten mukaan hajun aiheuttavan metyylimetakrylaatin määrä ilmakuutiometrissä on vain pieni murto-osa terveydelle vaarallisesta pitoisuudesta. Kovettuneista pinnoitteista ja maaleista suoritetaan myös ns. emissiomittauksia, joissa tutkitaan valmiista pinnoitteesta tai maalista syntyneitä haihtuvia aineita. Tuotteet luokitellaan tämän mukaan M-luokitusjärjestelmän mukaan, joista M 1-luokka on paras. Korjaus ja kunnossapito Muovipinnoitteiden korjaustoimet ovat varsin yksinkertaisia. Rikkoutuneen pinnoitteen kohdalta betonipinta puhdistetaan huolellisesti ja korjaus suoritetaan samoin kuin varsinainen pinnoitus. On tärkeää, että korjaus suoritetaan välittömästi vaurion ilmestyttyä, jolloin betoniin ei pääse imeytymään epäpuhtauksia tai vettä. Kunnossapitoon ja puhdistukseen soveltuvat normaalisti käytössä olevat puhdistusaineet ja menetelmät. Hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi voidaan epoksi- ja polyuretaanipinnoitteet ja ns. "itsesiliävät" massat vahata ennen käyttöönottoa muovilattioille sopivalla vahalla. Tuoteselosteet ja käyttöturvallisuustiedotteet Valmistajilla pitää olla lain edellyttämistä tuotteistaan käyttöturvallisuustiedotteet, joissa annetaan tuotteen käytöstä, suojautumisesta, kuljetuksesta yms. tietoa. Teknisissä tuoteselosteissa esitetään yleensä tuotteen käyttötarkoitus, annetaan teknisiä tietoja, testituloksia ja opastetaan tuotteen käyttöä.