1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy Siikalahdentie 15 94700 KEMI
2 HAKEMUS JA ASIAN VIREILLETULO Tieysi Oy on 4.10.2012 toimittanut Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon ympäristölupahakemuksen, joka koskee jätemateriaalien käsittelytoimintoja Kemin kunnan Kemintullin kaupunginosan alueella. Hakemuksen mukaan alueella tullaan harjoittamaan betoni-, puu-, tiili- ja energiapuun murskausta, käsittelyä ja varastointia. Käsiteltävän ja varastoitavan betoni- ja tiilimurskeen määrä on noin 15 000 tonnia vuodessa ja puujätteen määrä noin 5 000 tonnia vuodessa. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 13 f) kohdan mukaisesti jätelain soveltamisalaan kuuluvalla jätteen ammattimaisella tai laitosmaisella hyödyntämisellä tai loppukäsittelyllä on oltava ympäristölupa. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13 g) kohdan mukaisesti aluehallintovirasto ratkaisee vähintään 10 000 tonnia vuodessa hyödyntävän tai loppukäsittelevän jätteen ammattimaisen tai laitosmaisen toiminnan ympäristölupa-asian. HAKEMUKSEN KÄSITTELY Luvan hakija on täydentänyt hakemusta 10.10.2012 sekä aluehallintoviraston kehotuksesta 23.11.2012 ja 30.1.2013. Täydennysten jälkeen aluehallintovirasto on antanut hakemuksen tiedoksi kuuluttamalla aluehallintovirastossa ja Kemin kaupungissa 27.2. 2.4.2013 sekä kirjeellä niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee. Hakemuksen johdosta on pyydetty lausunnot Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelta, Kemin kaupungilta ja kaupungin ympäristönja terveydensuojeluviranomaiselta sekä kaavoitusviranomaiselta. Kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettu Kemi-Tornio kaupunkilehdessä 28.2.2013. Luvan hakija on aluehallintovirastoon 2.12.2013 saapuneella sähköpostilla muuttanut hakemustaan siten, että betonin murskauslupaa ei haeta ja betonimurskeen vuosittainen säilytysmäärä pienenee 4 000 tonniin, jolloin vuosittain käsiteltävän ja varastoitavan jätteen määrä on noin 9 000 tonnia. Aluehallintovirasto on 16.12.2013 sähköpostilla kehottanut hakijaa perumaan aluehallintovirastoon jättämänsä hakemuksen ja hakemaan lupaa toiminnalleen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta, joka on hakemuksen muutoksen jälkeen toimivaltainen viranomainen kyseisessä asiassa. Hakija on 23.12.2013 aluehallintovirastoon saapuneella sähköpostilla perunut hakemuksensa. A L U E H A L L I N T O V I R A S T O N R A T K A I S U Asian käsittely jätetään sillensä.
3 RATKAISUN PERUSTELUT Hakija on perunut hakemuksen. KÄSITTELYMAKSU Ratkaisu Perustelut Oikeusohje Asian käsittelymaksu on 1 644 euroa. Lasku lähetetään Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta. Maksun määräämisessä sovelletaan asian vireilletuloajankohtana voimassa ollutta maksuasetusta. Alla mainitun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) maksutaulukon mukainen jätteiden hyödyntämis- tai loppukäsittelylaitosta koskevan ympäristölupa-asian käsittelymaksu on 8 220 euroa. Peruutetusta hakemuksesta peritään tehtyä työmäärää vastaava osuus maksutaulukon mukaisesta maksusta. Maksuna peritään 20 % taulukon mukaisesta maksusta. Valtionneuvoston asetus aluehallintovirastojen maksuista vuosina 2012 ja 2013 (1572/2011) Valtionneuvoston asetus aluehallintovirastojen maksuista vuosina 2014 ja 2015 (1092/2013) 8
4 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Tarja Savela Jaakko Pirttijoki Asian on ratkaissut ympäristöylitarkastaja Tarja Savela ja esitellyt ympäristöylitarkastaja Jaakko Pirttijoki Tiedustelut: asian esittelijä, puh. 0295 017 662 tai 0295 017 500. JP/am Liite Valitusosoitus Päätös Tiedoksi Hakijalle Lapin ELY-keskus / Ympäristö ja luonnonvarat Kemin kaupunki Kemin kaupunki / Ympäristönsuojeluviranomainen Kemin kaupunki / Terveydensuojeluviranomainen Kemin kaupunki / Kaavoitusviranomainen Suomen ympäristökeskus
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusoikeus Valitusaika Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valituskirjelmä on toimitettava liitteineen Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon. Valituksia päätöksen johdosta voivat esittää ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, ELY-keskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut yleistä etua valvovat viranomaiset. Valitusaika päättyy 14.2.2014, jolloin valituksen on viimeistään oltava perillä Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - aluehallintoviraston päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti: vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin aluehallintoviraston päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia aluehallintoviraston päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta - jäljennös valituskirjelmästä (jos valituskirjelmä toimitetaan postitse) Valituksen toimittaminen aluehallintovirastoon Pohjois-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä on toimitettava Pohjois-Suomen aluehallintoviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Linnankatu 1-3 postiosoite: PL 293, 90101 Oulu puhelin: vaihde 0295 017 500 telekopio: 08-3140 110 sähköposti: kirjaamo.pohjois@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 97 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.