Thaimaa Hyvä päivä Koh Sametilla

Samankaltaiset tiedostot
Lautalla Koh Larnin saarelle

Thaimaa Pattaya

THAIMAA 2014 SIMILAN ISLAND - PARATIISISAARI

Thaimaa Rayong

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

BIARRIZ

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

THAIMAA

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

TALLINNA (OSA 1)

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Khanom yksi Thaimaan parhaiten säilyneistä salaisuuksista

Työssäoppimiseni ulkomailla

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Krav Maga leiri Kroatiassa,

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen

Kyselyyn vastanneet. Kyselyyn vastasi 24 henkilöä Koulukuljetuksessa olevia lapsia vastaajilla yhteensä 44


Kalustonkuljetus Sea Catissa.

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

GRAN CANARIA

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

REONIRÄTKÄT Kymmenvuotiskekkerit

GRAN CANARIA

Purjehdusalue 2010 Saronicos - Argolicos

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Osa 2: Monaco

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

SAN SEBASTIAN

Women MX Camp Joutsa

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

KEMIÖNSAARI / KIMITOÖN

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41

TOP-jakso Isle of Wight saarella

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Työssäoppimassa Tanskassa

AO NANG ja upea RAILAYN (Rai Leh) ranta Singaporessa, taksin Ao Nangiin. Ao Nang Pu Phi Maan Resort & Span 83 eu

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Suomi toisena kielenä tehtäviä luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

North2north Winnipeg Kanada

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Turkin pitkät lomat talvella

Systemointiosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen

Keskiviikko

ILOMANTSIN KUNNAN KOULULAISKULJETUSTEN ASIAKASKYSELY toukokuu 2017 Raportti

Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kosmetologi/kosmetiikkaneuvoja Eesti Iluteeninduse Erakool, Lootsi 10, Tallinna, Viro.

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8.

J Martikainen, O Nikkanen

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Työssäoppimassa Espanjassa

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008

I-MONIKKO. Heljä Uusitalo

Työssäoppiminen/ työpaikkoihin tutustuminen Thaimaa :

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla

Matka SFC :n suviseuroihin

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?


Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

Tehtävä: Seuraamusajattelusta

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Kenguru 2017 Cadet (8. ja 9. luokka)

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

Pikkuisten Mindfulness-kortit

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi

苏 州 (Suzhou)

Kenguru 2017 Cadet (8. ja 9. luokka)

Eibar Espanja Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Transkriptio:

Thaimaa 2015 Hyvä päivä Koh Sametilla Yksi maailmanmatkailumme ehdottomista tavoitteista on varpaistelu eli kävely vaalealla, hienohiekkaisella rannalla. Olimme saaneet siitä esimakua parina päivänä Koh Larnin saarella, jossa tuollaisia rantoja oli. Hyvähiekkaisella ja kirkasvetisellä Tawaen Beachillä tosin oli väkeä niin paljon, että yhden väistelykävelyn jälkeen siirryimme sinne rauhallisemmalle Thien Beachille ja nautimme. Huhupuheiden ja matkaoppaiden perusteella Koh Samet olisi yksi unelmarannoista. Pakkohan se olisi kokea. Olimme edellisenä päivänä varanneet taksikuljetuksen Pattayalta 1100 bathilla (vajaat 30 eu) Ban Phen lauttasatamaan reilun 80 km päähän. Halpaa on siis taksittelu Thaimaalla! Auto odotti meitä Condomme edessä täsmälleen sovitusti klo 7. Vauhdikas matka sujui reilussa tunnissa. Jossain vaiheessa peräpenkin johtokunta huomasi, että farmarin takatilassa oli

kuskin koira lähtenyt isännän kaveriksi pitkälle matkalle. Kuski vei meidät sovittuun paikkaan ja opasti vielä oikean lautan etsimisessä. Hän oli sanonut, että se lähtee klo 8.30, mutta todellisuudessa vaatimattomat 50 bathia/nenä maksanut kuljetus lähtikin vasta klo 9.30. Meillä oli hyvää aikaa juoda cappuccinot, Late tosin tietysti lattea. Kymmeniä vuosia uskollisesti samaa reittiä seilannut paatti vei meidät puolessa tunnissa samettisen pehmeiden rantojen ääreen.

Na Dan Pierin satamassa meitä oli vastassa saaren eräänlainen symboli, tuhti neitokainen, jonka jokainen saarella vieraillut varmasti muistaa. Hän piti järjestystä terminaaliputken päässä onnistuneesti. Kuvasta voi päätellä, että selfiet ovat Koh Samuin hengettären keksimiä vitsauksia.

Kävelimme satamasta vajaan kilometrin päässä sijaitsevalle hienohiekkaiselle rannalle, joka täytti lopulta matkailijoiden tavoitteet miltei täydellisesti. Oli niin hikiki. Varpaistelu saattoi alkaa. Yes! Ainoa ongelma oli, että väkeä oli AIVAN liikaa Lähdimme oitis vaeltamaan kauemmaksi kohti hiljaisempaa rantaa. Välillä ohitimme saaren oikeat symbolit eli vedenneidon ja pillipiiparin.

Reilun km päässä se oli! Vuokrasimme 55 bathilla tuolit ja aloimme elää unelmaamme. Hiekka oli hiesumaisen pehmeää, ihanaa varpaistelumaastoa. Sää oli parasta A-ryhmää, joten eikun naattimaan.

Elää nyt tällaista elämää! Veikkaan, että tuollaiseen kyllästyisi äkkiä Teimme välillä kävelyretkiä. Hienohiekkaista rantaa riitti, sää helli ja väkeä oli sopivasti. Poikkeuksena tähänastisesta emme kuulleet itänaapurimme kieltä vaan se oli vaihtunut pohjoismaiseksi. Etenkin ruotsi piti pintansa. Aasialaiset massajoukkiotkin järjestivät kokoontumisajonsa toisella rannalla, joten noiden käsittämättömän äänekkäiden turistien sinänsä riemukas elo ei päässyt häiritsemään. Hitsi, kun oli mukavaa! Onnen hetkiä Koh Sametilla. Tätä tulimme hakemaan! Muutama tunti paratiisissa sujui liiankin nopeasti. Maissilounaan jälkeen oli pakko maistaa ohukaisia, joiden sisään oli piilotettu kananmuna, juustoa ja vähän kookosmaitoa makeutta antamaan. Maistui meillekin!

Tämä päivä oli toistaiseksi vuoden 2015 Thaimaan reissumme parasta A-ryhmää. Sen innoittamana vahvistui käsityksemme, että vietämme seuraavan viikon noilla kulmilla. Varasimmekin majoituksen Rayong Marriot hotellista ja päätimme jättää siirtymän huoneistosta toiseen View Talay 7:ssä väliin. Onneksi se oli mahdollista, sillä meille Marjatan kanssa paikallaan olo lomareissulla on vähän haastavaa. Vai mitä rakas? Mielemme tuli entistä paremmaksi, kun Maisa ja Latekin olivat onnellisia päivästä. Nuo yli 20 vuotta Pattayalla reissanneet toisen maan kansalaiset olivat olleet viimeksi Koh Samuilla vuosia sitten. Nyt heillekin selvisi, miten tuo satumainen saari saavutetaan helposti ja aika edullisestikin. Aikovat kuulemma haastaa tyttärensä sinne, kun tulevat seuraavan kerran kyläilemään. Ymmärrän kyllä! (Ja niin myös tapahtui ) Kävelimme takaisin lauttasatamaan niin, että pääsimme lähtemään klo 16 lautalla. Se lähti yllättäen eri paikasta mihin tulimme, mutta onneksi kysyvä ei lautasta eksy. Olimme yrittäneet soitella taksikuskillemme, että tulisi hakemaan meidät, mutta ei vastannut hän. Oli varmaan todennut, että hinta ja laatu eivät kohdanneet, vaikka annoimmekin kunnon tipin Onneksi satamassa oli vaihtoehtotakseja odottamassa. Pääsimme sopimukseen hinnasta ja taksi tuli hakemaan meidät muutaman minuutin kuluttua. Kaverilla ei tosin ollut kovin paljoa hajua siitä, mihin olemme menossa, mutta lupasimme opastaa. Yksi parin kilometrin harhaaskel tuli moottoritiellä, mutta muuten kaikki meni hienosti. Matka kesti tosin ruuhkista ja inhimillisestä ajotavasta johtuen puoli tuntia kauemmin kuin mennessä, mutta me olimme lomalla. Kunnon tippi sai kuskin pokkuroimaan kiitollisena. Ymmärtäähän sen, sillä ei raha kasva puussa, etenkään Thaimaassa. Tämä oli hyvä päivä!