2012 1
2 KOIRA VAASASSA 2012 1. Tiedote koiranomistajille Tämän vihkosen on laatinut Vaasan kaupungin ympäristökeskus. Tarkoituksena on tiedottaa koiranpitoa koskevista ohjeista ja määräyksistä kaupungissa sekä antaa käytännön vinkkejä ja tietoutta koiran pitoon liittyvissä asioissa. 2. Koiran pito Koiran omistaminen tuo paljon iloa, mutta siihen sisältyy myös velvollisuuksia. Koiran hankintaa kannattaakin harkita kunnolla onko sinulla aikaa, varaa ja sopivat tilat? Koiran hankintaa on parasta lykätä, jos sinulla on kovin vähän vapaa-aikaa, talous tiukalla tai koiranpitoon nähden vaikea asuntotilanne. Koirarotuja on yli 400, niissä on huomattavia eroja koon, käyttöominaisuuksien sekä hoidolle asetettavien vaatimusten suhteen. Koira vaatii kuitenkin sitoutumista 10-15 vuoden ajaksi. Pelkkä puolen tunnin kävely päivässä ei anna tarpeeksi virikkeitä koiralle, ja väärissä olosuhteissa ylimääräinen energia voi ilmetä normaalista poikkeavana haukkumisena, ulvomisena, karkailuna ja materiaalien pureskeluna. Koiraa ei koskaan tule hankkia lapselle/nuorelle, vaan vastuu siitä kuuluu aina aikuiselle. Koiran pito on kallista pelkkä hankintahinta on pieni summa. Koiralle on hankittava erilaisia tarvikkeita, käytettävä eläinlääkärissä ja ruokittava. Koiran valinta Koirarotuja on kehitetty erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niinpä eri roduilla on erilaiset tarpeet koskien mm. liikuntaa, ruokintaa, turkinhoitoa ja aktivointia. Rotukoiraa hankkiessa on helpompi ottaa huomioon omat ja perheen lähtökohdat ja tarpeet, kun voi rotuun tutustumalla saada käsityksen itselle sopivasta rodusta (kirjojen, internetin, koiranäyttelyiden kautta ja kasvattajia ja rodun edustajia tapaamalla). Sekarotuisista pennuista on vaikeampi ennustaa, mitä niistä tulee aikuisina. Vältä aktiivisen työkoiran (metsästys- tai palveluskoiran) hankintaa, mikäli koiraharrastus ei sinua sinänsä kiinnosta eikä sinulla ole siihen aikaa. Pitkäkarvaiset rodut taas vaativat runsaasti aikaa ja kiinnostusta turkinhoitoon. Osta pentusi vastuuntuntoiselta kasvattajalta ja tee koiraa ostaessasi kirjallinen Suomen kennelliiton kauppakirja. Ns. paperittomat rotukoirat ovat riskiostos. Suomen kennelliiton jäsenenä toimiva kasvattaja ei saa kennelliiton sääntöjen mukaan sellaisia edes kasvattaa, vaan kaikki pennut olisi rekisteröitävä. Mikäli niissä on jalostusta tai näyttelykäyttöä estävä vika, ne myydään rekisteröitynä mutta halvemmalla. Muista kuitenkin, että koirat ovat yksilöitä, rotukoirakaan ei välttämättä joka suhteessa vastaa koirakirjan rotukuvausta.
3 Paperittomat rotukoirat saattavat olla kasvattajan tapa ansaita pennuttamalla narttua liian tiheästi, jättämällä tekemättä muuten vaaditut terveystutkimukset tai vanhemmat eivät ehkä täytä Kennelliiton asettamia terveysvaatimuksia. Ilman papereita myytävissä koirissa voi olla myös salakuljetettuja ja kyseenalaisissa oloissa ulkomailla kasvatettuja koiria. Koirayhdistyksiä Suomen Kennelliitto 09-887 300 puhelinpalvelu www.kennelliitto.fi Vaasan koirakerho ry 045-675 2159 (iltaisin) pj. Mari Suojanen www.vaasankoirakerho.fi Vaasan agilityseura, VAS ry 050-565 9655 pj. Timo Teileri www.vaasanagilityseura.com Botnic Agility Club rf 050-405 2595 pj. Sofia Kullberg www.botnicagilityclub.com Vaasan seudun palveluskoiraharrastajat 040-377 1491 www.vsph.fi pj. Kirsi Ruismäki 3. Koiranomistajan vastuu, koiraetiketti Koiran kasvatus yhteiskuntakelpoiseksi Jotta koirastasi tulisi yhteiskuntakelpoinen, tulee sen kasvatus pennusta aikuiseen olla johdonmukaista. Sinun ja perheesi tulee olla koiralle ystävällinen, reilu ja rajat antava johtaja. Aivan kuten lapselle, koirallekin luovat tietyt säännöt ja rajat turvallisuudentunteen ja tapakoulutus tekee yleensä koiran ja ohjaajan välille hyvän kontaktin. Vaasassa useammat koirakerhot järjestävät säännöllisesti jo pentujen tapakursseja, sekä tietenkin pitemmälle menevää lajikohtaista treenausta. Koiranomistajana sinulla on aina vastuu koirastasi. Kaupungissa voi hyvin asua koiran kanssa, yhteiskunnan sääntöjä noudattaen ja muut asukkaat huomioiden. Kaikki meistä eivät ole ns. koiraihmisiä, ota se huomioon. Monella on nykyisin myös allergiaa ja onkin huomaavaista välttää tilanteita, joissa allergiset ihmiset joutuisivat tekemisiin koiran kanssa. Jotkut ihmiset pelkäävät koiria, ja koira on pidettäväkin aina hallinnassa. Huolehdi siitä, ettei koirasi pääse puremaan tai säikäyttämään ihmisiä tai aiheuttamaan muuta vahinkoa tai vaaraa. Koiralle olisi hyvä ottaa vakuutus. Vakuutusyhtiösi kertoo eri vakuutusmuodoista. Koiran ulkoilutus Koira on vietävä ulos vähintään kolme kertaa päivässä, satoi tai paistoi. Hyvin suuri osa koirista saa liian vähän liikuntaa! Kaupungissamme ulkoiluun on aivan
4 mainiot maastot muiden muassa Vaskiluodossa ja Pilvilammen ympäristössä. Myös pienemmät koirat nauttivat lenkkeilystä. Lihavilta tai sairailta koirilta ei tietenkään voi vaatia kohtuuttomia urheilusuorituksia, eikä hellesäillä miltään koiralta. Lain mukaan taajamassa koira on pidettävä kytkettynä muualla kuin suljetulla pihalla, koirien harjoituspaikalla tai erityisesti osoitetulla aidatulla jaloittelualueella. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa. Koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua. Elintarvikehuoneistoon ei saa ottaa mukaan koiraa. Kielto ei koske näkövammaisen opaskoiraa eikä liikuntavammaisen avustajakoiraa. Tavallisella kävelyretkelläkään koiran talutushihna ei saa aiheuttaa vaaraa tai haittaa, ei ole siis fiksua antaa koiran kulkea pitkässä hihnassa esim. kävelytiellä, missä on paljon muutakin kevyttä liikennettä. Koiran ulkoiluttaminen pyöräillen tulee tehdä erittäin harkiten. Koira pitää totuttaa pyöräilyyn ja suojavarusteet äkillisten pysähdysten varalta ovat ajajalle enemmän kuin suositeltavat. Tarkoitukseen on saatavilla eläinkaupasta ns. springer -laite, joka vapauttaa pyöräilijän molemmat kädet ohjaukseen. Koiran oikea paikka on pyörän oikealla puolella. Koiraa ei saa juoksuttaa pyörällä kilometritolkulla, koira väsyy ja jalat ovat asfaltilla kovassa rasituksessa ja tästä saattaa seurata erilaisia vammoja. Kun näet koiran tiellä (esim. riistan perässä jäljestävä metsästyskoira), hiljennä vauhtia. Yhteentörmäyksessä molemmille osapuolille tulee ikäviä seuraamuksia. Pohjolassa suuri osa vuodesta on pimeää aikaa. Heijastimen käyttö on koiralla hyvin tärkeää. Heijastimia löytyy eläinkaupoista. Metsästyslain mukaan on 1.3.-19.8. välisenä aikana pidettävä koira kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Tämä ei koske omalla pihalla tai tarkoitukseen varatulla aidatulla alueella pidettävää koiraa tai alle 5 kk ikäistä pentua. Toisen alueella koiraa saa pitää irti vain maanomistajan luvalla. Järjestyslain mukaan koira on pidettävä yleisellä paikalla kytkettynä. Koiraa ei kannata pitää lainkaan kytkemättömänä liikenteessä tai paikoissa, joissa liikkuu muita ihmisiä / eläimiä. Kauppareissut kannattaa tehdä ilman koiraa: kaupan eteen sidottua koiraa voi pelottaa, sitä voidaan kiusata tai se voidaan jopa varastaa.
5 Kaupungilla on kolme aidattua koirapuistoa, joissa koirat saavat valvonnan alaisena olla kytkemättöminä. Paikat ovat: Vaskiluodossa Kaarlentien itäpäässä, Suvilahdessa Suvilahdentien varrella ja Palosaarella Onkilahden rannassa. Lisäksi Vaasan koirakerholla on aidattu kenttä Kotirannalla Kuulankadun päässä. Kaupungilla on myös koirille oma uimaranta Myrgrundin sillan eteläpäässä. Muista, että olet vastuussa koirastasi myös koirapuistoissa ja siivoa koirasi jätökset pois! Opeta koirasi jo pentuna tekemään tarpeensa sopiviin paikkoihin. Ojanpohjat ovat yleensä sopivia. Koirasi ei saa tehdä tarpeitaan kadulle, jalkakäytävälle, puistojen nurmikoille eikä myöskään merkkailla patsaita, portinpieliä tai koristekasveja. Pidä aina taskussasi varalta mukana pieniä muovisia kakkapusseja (tarkoitukseen on varta vasten valmistettu maatuviakin sellaisia). Jokaisessa kaupungissa käydään ainakin keväisin kiivasta yleisönosastokeskustelua koiran jätöksistä ja se on negatiivista mainosta koiranpidolle. Koiran jätökset voi laittaa tavallisiin roskaastioihin, niitä varten ei tarvita erikoisastioita. Koira liikenteessä Koiran kanssa julkisilla kulkuvälineillä matkustettaessa koiran tulisi olla tapakasvatettu ja tottunut toisiin ihmisiin ja koiriin. Linja-autossa sylikoirat matkustavat maksutta, isommista peritään maksu. Linja-autoyhtiöillä voi olla erilaisia käytäntöjä. Junassa koiralle pitää varata oma paikka ns. lemmikkivaunusta. Lentoyhtiöillä on hyvin tarkat määräykset. Omassa autossa koiran paikka on henkilöautossa turvavöihin kytkettynä takaistuimella tai takaosassa, mieluiten verkolla eristettynä. Etupenkillä tai kytkemättömänä koira voi aiheuttaa vaaratilanteita tai äkkijarrutustilanteessa loukkaantua. Koira voidaan kuljettaa myös kuljetuslaatikossa tai häkissä. Umpinaisessa auton tavaratilassa on koiran kuljetus kielletty. Autoiluun totutettu koira ei yleensä voi pahoin. Tottumattomille koirille voi tarvittaessa antaa koirille tarkoitettuja matkapahoinvointilääkkeitä. Koiran ei pidä antaa kurkkia ikkunoista ajon aikana. Se voi saada helposti silmä- tai korvatulehduksen tai se voi jopa hypätä ikkunasta. Kevään ja kesän aurinkoisilla säillä koiraa ei missään tapauksessa saa jättää autoon, hetkeksikään. Auton sisälämpötila kohoaa yllättävän nopeasti vaarallisen korkeaksi. Raollaan olevat ikkunat eivät riitä tuuletukseksi. Koiralla ei ole yhtä hyvää lämmönsäätelykykyä kuin vaikkapa ihmisellä, vaan se on herkkä lämpöhalvaukselle. Lämpöhalvaus johtaa nopeasti kuolemaan. Teko ylittää eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit.
6 4. Koiran jättäminen yksin Kotiin yksin jätetty koira voi häiritä naapureita haukkumalla ja ulvomalla. Yksinoloon totuttelu tulee aloittaa jo pikkupentuna, yksinolon aikaa pikkuhiljaa lisäten. Aikuista koiraa jota on totutettu yksinoloon saa pitää yksin enintään 8-9 h. Pentuvaiheessa tämä ei edes onnistu; koiran aikakäsite on erilainen kuin meillä; koiralle jopa alle tunnin yksinolo on yksinoloa. Koira, joka ei tahdo oppia yksinoloon kohtuullisessa ajassa, vaan tekee tuhoa ja ääntelee häiritsevästi, saattaa kärsiä eroahdistuksesta. Eroahdistuksen hoidosta voit kysyä eläinlääkäriltä. Koiralle voi myös järjestää tekemistä yksin ollessa (leluja, radio päälle) tai sen voi koettaa saada päivähoitoon esim. koiratarhalle. Sisällä koiraa ei saa pitää kytkettynä tai kuljetushäkkiin teljettynä. Koiralla tulee aina olla raikasta vettä saatavilla. Omakotiasukas voi rakentaa pihalleen tarhan tai asentaa juoksulangan. Ota kuitenkin huomioon, että kaikki rodut eivät suinkaan sovellu pidettäviksi ulkona eikä koira saa myöskään häiritä naapureita jatkuvalla haukkumisellaan. Eläinsuojelulain mukaan juoksulangassa koiran tulee päästä liikkumaan langan suunnassa vähintään 10 metriä ja siitä poispäin vähintään 2 metriä kummallekin puolelle. Kaulapanta ei saa olla ketjua/terästä tai muutoin metallinen eikä kuristava. Koiratarhan kokovaatimus riippuu koiran koosta ja koirien määrästä tarhassa; esim. yhdellä yli 50-kiloisella koiralla on oltava vähintään 16 neliön ulkotarha. Jos koiran on tarkoitus olla tarhassaan pitempiä aikoja, sillä tulee olla lämpöeristetty, tuulikaapilla varustettu koirankoppi. Pelkkä tarhassa oleskelu ei riitä koiran liikunnantarpeen tyydyttämiseen. Etenkin metsästyskoiria, joilta vaaditaan metsästysaikoina huippusuorituksia, tulee muistaa liikuttaa myös muina kuin metsästysaikoina. Yksin tarhassa vailla seuraa ja virikkeitä jatkuvasti asuvat koirat ovat laumasta eristettyjä eivätkä ainakaan onnellisia. Jos matkustat, etkä voi ottaa koiraa mukaan, järjestä koirallesi hoito. Se on mahdollista koirahoitolassa (kts. puhelinluettelon keltaiset sivut) tai Dogsitter toiminnan avulla (4-H kerhon Dogsitter välitys Vaasassa, Raija Rintakallio p. 040-733 0897 tai 06-356 8578)
7 5. Jos koira katoaa Koira kannattaa merkitä asentamalla sille nahan alle mikrosiru tai tatuoimalla (eläinlääkärit ja kennelliiton valtuuttamat tunnistusmerkitsijät suorittavat näitä). Vuoden 2001 alusta kaikkien virallisiin koirakilpailuihin (näyttelyt, kokeet..) osallistuvien koirien on oltava tunnistusmerkittyjä. Myös rekisteröimättömälle koiralle voidaan laittaa kumpi tahansa tunnistusmerkintä soittamalla Kennelliittoon saat sekarotuiselle koirallesi TM -numeron ja omistajatodistuksen postiennakolla). Jos koira katoaa, tunnistusmerkintä auttaa oikean omistajan löytämisessä. Koiralla voi toki myös pitää kaulapantaa, jossa on omistajan nimi, osoite ja puhelinnumero (tai pantaan voi kiinnittää nimiriipuksen oheisilla tiedoilla). Jokaisen kunnan on järjestettävä löytöeläinten säilytys 15 pv ajaksi. Jokainen löytökoiran kiinniottaja voi toimittaa koiran löytöeläinhoitolaan (se ei ole poliisin velvollisuus). Vaasassa koirat viedään koiratarha Kulkuriin, Myllykatu 1, p.06-321 1391 tai 040-834 2222. Koiran omistaja lunastaa koiransa maksamalla hoitomaksun. Jos omistajaa ei tavoiteta, löytökoira voidaan myydä uuteen kotiin tai jopa lopettaa. Käytännössä omistajat lunastavat yleensä nopeasti koiransa. 6. Jos koira sairastuu Vaasalaiset eläinlääkärit löytyvät puhelinluettelon keltaisilta sivuilta. Vaasan kaupungin pieneläinklinikka sijaitsee Suvilahdessa osoitteessa Harstadinkatu 4. Vastaanotto toimii ajanvarauksella klo 9-16, p. 06-3252274. EVIRAn suositus koiran rokotusohjelmasta: Rokotus 3 4 1v Tehosterokotukset kk kk Penikkatauti, maksatulehdus Parvoripuli Rabies Kennelyskä * 3 vuoden välein 3 vuoden välein ** 2 vuoden välein *** 1 vuoden välein * Penikkatautirokote voidaan antaa jo 6 viikon iässä. ** Riippuen käytetystä rokotevalmisteesta *** Ulkomailla käyvät ja luolametsästyksessä käytettävät koirat 1-2 vuoden välein Koiranäyttelyn järjestäjän vaatimukset voivat poiketa suosituksesta.
8 Rokotteita ei suositella laitettavan samanaikaisesti. Esim. rabiesrokotus voidaan antaa 3-4 viikkoa kolmoisrokotuksen jälkeen. Leptospira- rokotetta suositellaan käytettäväksi koirilla, jotka matkustavat maihin, joissa tavataan yleisesti Leptospiratartuntoja. Rokotusohjelma sekä loismadotukset on suositeltavaa tarkistaa ennen ulkomaille lähtöä kyseisen maan suurlähetystöstä tai maa- ja metsätalousministeriöstä. EU-maihin matkustettaessa on suositeltavaa hankkia lemmikkipassi. Koiranpennulle kannattaa antaa matolääkitys esim. 3, 5, 7 ja 11 viikon iässä. Loishäätö olisi ihanteellista tehdä noin viikkoa ennen rokotusta. Aikuiselle koiralle riittää 2 madotusta vuodessa (yleensä keväällä ja syksyllä). Päivystys on järjestetty 10 lähikunnan yhteissopimuksella, päivystäjän saat selville sanomalehtien Pohjalainen ja Vasabladet lääkäripäivystys-palstalta sekä Vaasan kaupungin pieneläinklinikan verkkosivulta www.vaasa.fi/suomeksi/julkiset_palvelut/ymparistoasiat/pienelainklinikka. Kun koira kuolee, se tulee haudata tai tuhkata. Liisanlehdossa sijaitsevaa pieneläinten hautausmaata ylläpitää Vaasan kaupungin viheralueyksikkö. Ennen hautausta on otettava yhteys viheralueyksikköön puh. 0400 16 9022. Eläimen tuhkaus krematoriossa on nykyisin hyvin yleistä, lisätietoja antavat eläinlääkärit tai katso puhelinluettelon keltaiset sivut ( eläinkrematorio ). Halutessasi saat uurnan itsellesi postitse. Tämän esitteen laatimisesta on vastannut Vaasan kaupungin ympäristökeskus. Terveysinsinööri Asko Myntti p. 06 325 2261 ja Praktikkoeläinlääkäri Tiina Anttila p. 06 325 2274