Oikea vuodontorjuntavälineistö suojaa henkilöstöä, ympäristöä ja omaisuutta. VUODONTORJUNTAVÄLINEISTÖ Useimmiten tiedetään missä palosammutusvälineistöä pidetään ja miten niitä tarvittaessa käytetään. Sama ei valitettavasti välttämättä päde vuodontorjuntavälineistöön - siitäkin huolimatta että vuotoja sattuu huomattavasti useammin kuin tulipaloja! Siksi Ikaros varustaa ja mitoittaa vuodontorjuntapisteet (laatikot, kaapit ja laukut) eri kohteiden vuotoriskin mukaisesti. Vuodontorjuntapisteitä valittaessa on tärkeää huomioida riskialttiiden aineiden laatu ja määrä. Pisteet sijoitetaan keskeisille paikoille nopeasti saataville ja merkitään selkeästi. Palvelumme Systemaattinen Vuodontorjuntaohjelma TM auttaa kehittämään vuodontorjuntavalmiutta, sekä vuotojen ennaltaehkäisyä, tarjoamalla juuri asiakkaan tarpeisiin sopivat vuodontorjuntavälineet, -rutiinit ja -koulutuksen. 309
On tärkeää tehdä ero päivittäisen vuodontorjunnan - esim. kun imeytysmattoa käytetään huoltokohteen alla keräämään satunnaiset roiskeet - ja akuuttien onnettomuustilanteiden vuodontorjunnan välillä. Jälkimmäiseen tarkoitettu välineistö säilytetään erikseen määritetyssä, selkeästi merkityssä, suljetussa astiassa - se takaa että yllättävän vuoto-onnettomuuden sattuessa tarvittavat välineet ovat aina heti valmiina käytettäviksi. Ikaros on vuosien ajan toimittanut vuodontorjuntavaunuja, -laatikoita, -kaappeja ja -laukkuja joka puolelle Suomea ja muita Pohjoismaita. Pakkausten koko ja varustus vaihtelevat tapauskohtaisesti käyttöympäristön sekä alueella käsiteltävien kemikaalien laatujen ja määrien mukaisesti. Esim. Volvon eri yksiköissä on käytössä sekä pienet seinään kiinnitettävät että keskisuuret pyörillä liikkuvat imeytyspisteet, alueen vuotoriskiluokituksen mukaan. Satamissa ja telakoilla käytetään usein isoja liikuteltavia vaunuja, sekä kiinteällä maalla että vedessä tapahtuvaan vuodontorjuntaan. Saatavilla myös vankemmat teräksiset vuodontorjuntavaunut kovaan käyttöön, esim. kaivoksissa. Sekä Postin terminaalissa että Tetra Pakilla, jossa happoja ja emäksiä käytetään prosesseissa, on käytössä tiheästi sijoitetut seinälle ripustettavat pienet vuodontorjuntalaukut - nopean saatavuuden varmistamiseksi. Laukut ovat alunperin tarkoitettu liikkuvan kaluston ADR-varusteiksi ja niistä on erikoisversio käytössä myös mm. Skanskan työkoneissa. Meillä oli hydrauliöljyvuoto, kertoo Tetra Pakin Magnus Lundberg, mutta henkilöstö ei löytänyt vuodontorjuntavarusteita, koska harmaaseen laatikkoon sijoitettuja välineitä ei ollut merkitty eikä käyttäjiä koulutettu. Tuon jälkeen kehitimme vuodontorjunnan vakioidun huomiomerkinnän yhteistyössä Ikaroksen kanssa, joka on nykyään käytössä monissa muissakin yrityksissä ympäri Pohjoismaita. Ennen kuin toimipaikka varustetaan vuodontorjuntavälineillä, kannattaa varmistaa välineistön soveltuvuus ja riittävyys, joka maksimoi ympäristöturvallisuuden sekä kustannustehokkuuden. Se onnistuu helpoiten Systemaattinen Vuodontorjuntaohjelma TM -palvelun avulla, jossa Ikaroksen asiantuntijat auttavat tunnistamaan riskikohteet ja ehdottavat niihin sopivimmat ratkaisut. Useat sekä pienet että suuret asiakkaamme ovat jo todenneet hyvät tulokset!
Ikaros löytää oikeat tuotteet oikeisiin paikkoihin VUODONTORJUNTAVÄLINEISTÖ VUODONTORJUNTAPISTEET JA KAIVONSULKUVÄLINEET Kuten palosammuttimet, ovat myös vuodontorjuntavälineet itsestäänselvä osa haitallisia aineita, kuten öljyjä tai kemikaaleja käsittelevän yrityksen jokapäiväistä varustusta. Systemaattinen Vuodontorjuntaohjelma TM avulla on helppo valita ja mitoittaa juuri oikeat vuodontorjuntavälineet jokaisen käyttöpaikan aiheuttaman vuotoriskin ja siellä käsiteltävän aineen mukaisesti. Vuodontorjuntapisteet sijoitetaan näkyvälle ja helppokulkuiselle paikalle ja merkitään selkeästi Vuodontorjunta huomiokyltein. Vuodontorjuntapisteiksi on valittavana mm. kiinteitä kaappeja, liikuteltavia vaunuja tai mukana kulkevia kasseja. Saatavilla myös erityisen kovaan käyttöön, esim. kaivoksiin yms. sopivia vaunuja. ISOT VUODONTORJUNTAVAUNUT Imeytystarvikevaunut laajoille alueille tai suurten vuotoriskien kohteisiin. Soveltuu hyvin esim. lastauslaitureille, kemikaali- tai öljyvarastoihin, satamiin ym. PIENET JA KESKISUURET VUODONTORJUNTAVAUNUT Imeytystarvikevaunut pienemmällä kapasiteetilla. Soveltuu pienille alueille esim. yksittäisten koneiden yhteyteen tai pieniin öljy- tai kemikaalivarastoihin. VUODONTORJUNTAKAAPIT Säästä lattiatilaa ja sijoita vuodontorjuntavälineet seinälle asennettavaan lokeroituun kaappiin. KAIVONSULKUVÄLINEET Kaivonsulkuvälineiden on oltava oikein mitoitettuja ja toimivaksi todettuja. Autamme valitsemaan oikeat ratkaisut oikeisiin paikkoihin. VUODONTORJUNTALAUKUT Eri kokoiset helposti mukana kulkevat imeytystarvikelaukut kaluston mukaan tai vuodontorjuntaan vaikeakulkuisissa paikoissa. Sopii hyvin huoltoautoihin ym.
VUODONTORJUNNAN SUUNNANNÄYTTÄJÄ Ikaros johtaa parhaillaan uuden ISO 14001 liitettävän vuodontorjunnan standardin kehitystyötä. KUSTANNUSSÄÄSTÖÄ YHTENÄISILLÄ PROSESSEILLA Systemaattinen Vuodontorjuntaohjelma TM -palvelumme auttaa vuodontorjunnan riskikartoituksessa, standardisoinnissa, merkistön yhtenäistämisessä ja koulutuksessa, sekä tarjoaa työvälineet itsenäiseen kehitystyöhön. Ikaros Vuodontorjuntainsinööri paitsi dokumentoi riskikohteet ja valikoi juuri kohteeseen sopivat työkalut ja menetelmät, auttaa hän myös hallitsemaan nimikkeistöä ja keskittymään olennaiseen yhtenäistämällä prosesseja. Selkeät merkinnät auttavat käyttäjiä löytämään oikeat välineet vahingon sattuessa Helposti ymmärrettävä riskikartoitus auttaa organisaatiota jäsentelemään kehitystyötä Tehostaa kommunikaatiota sisäisesti sekä viranomaistahojen kanssa Koulutus ja tietoisuus parantavat turvallisuutta työpaikalla
VUODONTORJUNTAVÄLINEET VUODONTORJUNTAPAKKAUKSET LAKISÄÄTEISET ADR-VARUSTEET Täyttävät viimeisimmät vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuussäännökset Olettehan huomioineet viimeisimmät säännökset vaarallisten aineiden kuljetuksesta (ADR asetus ja VAK-laki)? Nämä tuotteet, kuten Ikaroksen muukin tuotevalikoima, täyttävät tiukimmatkin uudet kriteerit. Täytä ADR-säännökset Ikaroksen ympäristötuotteilla! Soita ja kysy lisää: 020 741 8750 TUOTENRO NIMIKE MITAT HINTA 395 Pyöreä Kaivonsulkumatto 120 305 x 13 mm 81 395-2 Pyöreä Kaivonsulkumatto 200 510 x 13 mm 160 396 Neliö Kaivonsulkumatto 180 460 x 460 x 13 mm 130 399 Ikaseal, Kaivonsulkulaite 400 x 430 mm 110 28319 Pop Up Spillpool kokoontaittuva allas ø 711 x 279 mm 130 40913056 Silmähuuhde Cederroth 2x 500 ml 2x 500 ml 35 56102 Lapio, kipinöimätön 50 40330182 Suojalasit 13 40712641232007 Huomioliivi, Luokka 2, koko XL 17 314 tilaukset@ikaros.fi info@ikaros.fi
VUODONTORJUNTALAUKUT Ihanteellinen esim. liikkuvaan kalustoon Tämä imeytystarvikekassi sisältää kaiken tarvittavan vuodon ensitorjuntaan. Pieni koko mahdollistaa säilytyksen esim. kuorma-auton hytissä. Valitse imeytyskapasiteetti 35 tai 50 litraa. Tilaa säästävä ja nopea käyttöönotto, sopii hyvin nopeaan ensitorjuntaan riskialueiden lähellä. Suosittu! VUODONTORJUNTALAUKKU Imeytysarkit, 10 kpl Imeytyspuomit, 1 kpl Jätesäkki, 5 kpl Imeytysrakeet, 5 kg (10002951) Suojakäsineet, 1 pari (40531574-10) 60 492 VUODONTORJUNTALAUKKU PLUS: Imeytysarkit, 10 kpl Imeytyspuomit, 3 kpl Imeytystyynyt, 2 kpl Jätesäkki, 5 kpl Imeytysrakeet, 5 kg (10002951) Suojakäsineet, 1 pari (40531574-10) TUOTENRO NIMIKE MITAT (L x S x K) IMEYTYSKYKY HINTA 492 Vuodontorjuntalaukku Oil Only 500 x 220 x 500 mm 35 L 62 493 Vuodontorjuntalaukku Universal 500 x 220 x 500 mm 35 L 62 490 Vuodontorjuntalaukku Plus Oil Only 500 x 220 x 500 mm 50 L 93 491 Vuodontorjuntalaukku Plus Universal 500 x 220 x 500 mm 50 L 93 www.ikaros.fi 020 741 8750 315
VUODONTORJUNTAVÄLINEET VUODONTORJUNTAPAKKAUKSET VUODONTORJUNTALAUKUT - IKASORB SPILL KIT Ihanteelliset esim. liikkuvaan kalustoon Ikaros on kehittänyt uudenlaisen imeytyslaukkusarjan liikkuvaan kalustoon ja pieniin tiloihin. Laajalla mallistolla haluamme helpottaa oikean tuotteen valintaa. Laukkuja voidaan varustaa myös yksilöllisten tarpeiden mukaan: Kysy lisää - olemme asiantuntijoita! VUODONTORJUNTALAUKKU IKASORB MAXI Imeytysarkit, 100 kpl Imeytystyynyt, 20 kpl Imeytyspuomit, 2 kpl Suojahanskat, 4 paria (40531574-10) Jätesäkki, 5 kpl (10002951) Pop-Up keräysallas 76 L, 1 kpl (UT8022) Voidaan pakata myös asiakkaan vaatimuksilla. Tyhjä laukku voidaan ostaa erikseen (499-TOM) 360 499 59 411101 77 3053BG IMEYTYSPUSSI MINI Imeytysarkit, 5 kpl Imeytyspuomit, 2 kpl Suojahanskat, 1 pari Suojalasit, 1 kpl Jätesäkki, 1 kpl IMEYTYSTARVIKELAUKKU STANDARD Imeytysarkit, 20 kpl Imeytyspuomit, 3 kpl Suojahanskat, 1 pari Suojalasit, 1 kpl Jätesäkki, 1 kpl TUOTENRO NIMIKE MITAT IMEYTYSKYKY HINTA 498 Imeytystarvikelaukku Maxi Oil Only 850 x 450 x 500 mm 200 L 360 499 Imeytystarvikelaukku Maxi Universal 850 x 450 x 500 mm 200 L 360 499-TOM Imeytystarvikelaukku Maxi -TYHJÄ- 850 x 450 x 500 mm 31 311101 Imeytyspussi Mini Oil Only 550 x 100 x 450 mm 17 L 59 411101 Imeytyspussi Mini Universal 550 x 100 x 450 mm 17 L 59 3053BG Imeytyspakkaus Standard Oil Only 640 x 200 x 350 mm 33 L 77 4553BG Imeytyspakkaus Standard Universal 640 x 200 x 350 mm 33 L 77 316 tilaukset@ikaros.fi info@ikaros.fi
VUODONTORJUNTAPAKKAUKSET - IKASORB SPILL KIT LABORATORIO & PUHDASTILA Sopii mm. puhdastiloihin ja lääketieteelliseen käyttöön, pintavahvistetuista imeyttäjistä ei irtoa nukkaa Spill Kit kliinisiin tiloihin joissa haitallisia nesteitä. Sopii erityisesti sairaaloihin, laboratorioihin, puhdastiloihin yms. Seinäkiinnitys säästää lattiatilaa ja mahdollistaa sijoittamisen riskialttiin kohteen välittömään läheisyyteen. SPILL-KIT LAB & PUHDASTILA MINI Imeytysarkit (30x30cm)*, 10 kpl Imeytystyynyt (22x43cm)*, 10 kpl Kumihanskat, 2 paria Suojalasit, 2 kpl Jätesäkki, 2 kpl 460 222800 * Nukkaamattomat tuotteet herkkiin ympäristöihin SPILL-KIT LAB & PUHDASTILA MIDI 460 200800 Imeytysarkit, (30x30cm)*, 10 kpl Imeytystyynyt, (42x22cm)*, 10 kpl Kumihanskat, 2 paria Suojalasit, 2 kpl Jätesäkki, 10 kpl * Nukkaamattomat tuotteet herkkiin ympäristöihin SPILL-KIT LAB & PUHDASTILA MAXI Imeytysarkit (30x30cm)*, 50 kpl Imeytystyynyt pieni (22x43cm)*, 12 kpl Imeytystyynyt iso (46x46cm)*, 3 kpl Kumihanskat, 2 paria Suojalasit, 2 kpl Jätesäkki, 2 kpl 460 222020 * Nukkaamattomat tuotteet herkkiin ympäristöihin TUOTENRO NIMIKE MITAT IMEYTYSKYKY HINTA 222800 Spill Kit Lab & Puhdastila Mini 495 x 320 x 585 mm 8 L 460 200800 Spill Kit Lab & Puhdastila Midi 495 x 320 x 585 mm 29 L 460 222020 Spill Kit Lab & Puhdastila Maxi 445 x 445 x 675 mm 57 L 460 www.ikaros.fi 020 741 8750 317
VUODONTORJUNTAVÄLINEET VUODONTORJUNTAPAKKAUKSET VUODONTORJUNTAKAAPPI - IKASORB SPILL KIT 2997 Seinään kiinnitettävä vuodontorjuntapiste vapauttaa lattiatilaa Ihanteellinen ratkaisu vuodontorjuntaan kun lattiapintaa on vähän. Nämä kaapit imeyttävät vuodot aina 70 litraan saakka. Kustannustehokas ja kompakti valinta imeytysvalmiuden parantamiseksi. Ikaros on vuotojen asiantuntija - kysy lisää! 15 401-1 19 401-A3 290 402 SISÄLTÖ: Imeytysarkit, 30 kpl Imeytystyynyt, 5 kpl Imeytyspuomit, 3 kpl Suojakäsineet, 1 pari (40531574-10) Suojahaalari, 1 kpl (9793) Silmähuuhde, 2 kpl (40913056) Jätesäkki, 2 kpl (10002951) TUOTENRO NIMIKE MITAT IMEYTYSKYKY HINTA 402 Vuodontorjuntakaappi Spill Kit 2997, Universal 565 x 375 x 850 mm 70 L 290 403 Vuodontorjuntakaappi Spill Kit 2997, Oil Only 565 x 375 x 850 mm 70 L 290 401-A3 Vuodontorjunta huomiokyltti A3 297 x 420 mm 19 401-1 Vuodontorjunta huomiokyltti A4 210 x 295 mm 15 318 tilaukset@ikaros.fi info@ikaros.fi
VUODONTORJUNTA-ASTIAT - IKASORB SPILL KIT OVERPACK Spill Kit 95 Overpack & 1230 Overpack Kun vahinko tapahtuu, löydät tästä kätevästä astiasta imeytystarvikkeet ja muut tarvitsemasi välineet. Kun siivous on valmis, laita kaikki käytetyt tarvikkeet astiaan, sulje huolellisesti ja lähetä jätehuoltoon. Voiko sen helpommin tehdä? Astiat hyväksytty vaarallisten jätteiden kuljetukseen. Meillä Ikaroksella on monia ratkaisuja vuototilanteisiin. Kysy meiltä - olemme asiantuntijoita! 880 350095 IKASORB SPILL KIT 95 OVERPACK 350095 Oil Only: Imeytysarkit 200 kpl Imeytyspuomit, 20 kpl Imeytystyynyt, 10 kpl Iso puomi, 1 kpl Suojahanskat, 2 paria Suojalasit, 1 kpl Jätesäkki, 5 kpl 450095 Universal: Imeytysarkit, 15 kpl Imeytyspuomit, 40 kpl Imeytyspuomit, 6 kpl Imeytystyynyt, 5 kpl Suojahanskat, 2 paria Suojalasit, 1 kpl Jätesäkki, 5 kpl IKASORB SPILL KIT 1230 OVERPACK Imeytysarkit, 20 kpl Imeytystyynyt, 5 kpl Imeytyspuomit, 5 kpl Imeytysrakeet, 10 kg Silmähuuhde, 2 kpl Rikkalapio, 1 kpl Harja, 1 kpl Käsineet, 1 pari Jätesäkki, 5 kpl 310 405 TUOTENRO NIMIKE MITAT IMEYTYSKYKY HINTA 404 Spill Kit 1230 Overpack Oil Only ø 580 x 760 mm 85 L 310 405 Spill Kit 1230 Overpack Universal ø 580 x 760 mm 85 L 310 350095 Spill Kit 95 Overpack Oil Only ø 800 x 1050 mm 455 L 880 450095 Spill Kit 95 Overpack Universal ø 800 x 1050 mm 353 L 800 www.ikaros.fi 020 741 8750 319
VUODONTORJUNTAVÄLINEET VUODONTORJUNTAPAKKAUKSET VUODONTORJUNTAVAUNUT - IKASORB SPILL KIT 90L & SPILL KIT 260L Helposti liikuteltavat imeytystarvikevaunut joko öljyille tai kaikille nesteille Kun onnettomuus tapahtuu, löydät imeytystarvikkeet, henkilösuojaimet ja muun tarvittavan tästä astiasta. Imeytystyön jälkeen laita kaikki käytetyt tarvikkeet takaisin astiaan ja lähetä jätehuoltoon. Voiko sen helpommin tehdä? Meillä Ikaroksella on useita ratkaisuja imeytystarviketarpeisiinne. Kysy lisää - olemme vuodontorjunnan asiantuntijoita! 310 412-YE IKASORB SPILL KIT 90 L Imeytysarkit, 30 kpl Imeytystyynyt, 5 kpl Imeytyspuomit, 5 kpl Imeytysarakeet, 10 kg Suojakäsineet, 1 pari (40531574-10) Suojapuku, 1 kpl (9793) Silmähuuhde, 2 kpl (40913056) Jätesäkki, 5 kpl (10002951) Rikkalapio (56602) + Harja (45882) IKASORB SPILL KIT 260 L 520 Imeytysarkit, 100 kpl 416-RD Imeytystyynyt, 10 kpl Imeytyspuomit, 10 kpl Imeytysarakeet, 2 x 10 kg Suojakäsineet, 1 pari (40531574-10) Suojapuku 1 kpl (9793) Silmähuuhde, 2 kpl (40913056) Jätesäkki, 5 kpl (10002951) Kipinöimätön lapio, 1 kpl (561552) Harja 1kpl (Varsi 292515552 + Harjaosa 311552) TUOTENRO NIMIKE MITAT IMEYTYSKYKY VÄRI HINTA 412-RD Vuodontorjuntavaunu Spill Kit 90 L Oil Only 485 x 540 x 1000 mm 90 L Punainen 310 412-YE Vuodontorjuntavaunu Spill Kit 90 L Oil Only 485 x 540 x 1000 mm 90 L Keltainen 310 413-RD Vuodontorjuntavaunu Spill Kit 90 L Universal 485 x 540 x 1000 mm 90 L Punainen 310 413-YE Vuodontorjuntavaunu Spill Kit 90 L Universal 485 x 540 x 1000 mm 90 L Keltainen 310 415-RD Vuodontorjuntavaunu Spill Kit 260 L Universal 585 x 720 x 1150 mm 260 L Punainen 520 415-YE Vuodontorjuntavaunu Spill Kit 260 L Universal 585 x 720 x 1150 mm 260 L Keltainen 520 416-RD Vuodontorjuntavaunu Spill Kit 260 L Oil Only 585 x 720 x 1150 mm 260 L Punainen 520 416-YE Vuodontorjuntavaunu Spill Kit 260 L Oil Only 585 x 720 x 1150 mm 260 L Keltainen 520 320 tilaukset@ikaros.fi info@ikaros.fi
VUODONTORJUNTAVAUNUT - IKASORB SPILLBOX 2729 / SPILLBOX 2714 Mitoita imeytyskapasiteetti kohteen vuotoriskin mukaan. Kaikki pakkaukset saatavilla myös erikoisvarusteltuina. Ikasorb SpillBox imeytystarvikevaunu on tärkeä osa yrityksenne vuodontorjuntaohjelmaa. Valitse vain tarvittava kapasiteetti ja tarpeen mukaan Oil Only tai Universal malli. Imeytystarvikkeiden teho ja hyöty on suurimmillaan silloin, kun ne ovat selkeästi merkittyjä ja nopeasti käytettävissä. SpillBox imeytystarvikevaunu on helppo ottaa mukaan suoraan vuotopaikalle. Muista, että imeytystarvikkeisiin panostaminen vuodon tapahduttua on kuin lähtisi ostamaan palosammutinta kun tuli on irti! Kysy lisää - olemme vuodontorjunnan asiantuntijoita! 480 407 SISÄLTÖ: Imeytysarkit, 50 kpl Imeytystyynyt, 5 kpl Imeytyspuomit, 3 kpl Imeytysarakeet, 10 kg Suojakäsineet, 1 pari (40531574-10) Suojapuku, 1 kpl (9793) Silmähuuhde, 2 kpl (40913056) Jätesäkki, 2 kpl (10002951) Rikkalapio (56602) + Harja (45882) 1 200 411 SISÄLTÖ: Imeytysarkit, 100 kpl Imeytyspuomit, 15 kpl Imeytystyynyt pieni, 10 kpl Imeytystyynyt suuri, 10 kpl Imeytysmatto, 1 kpl Imeytysrakeet (10 kg), 3 pussia Suojakäsineet, 2 paria (40531574-10) Suojapuku, 2 kpl (9793) Silmähuuhde, 2 kpl (40913056) Kipinöimätön lapio, 1 kpl (561552) Jätesäkki, 5 kpl (10002951) Harja, 1 kpl (Teleskooppivarsi 290100 + harjaosa 311552) TUOTENRO NIMIKE MITAT IMEYTYSKYKY HINTA 410 Vuodontorjuntavaunu SpillBox 2729 Oil only 1265 x 855 x 920 mm 450 L 1 200 411 Vuodontorjuntavaunu SpillBox 2729 Universal 1265 x 855 x 920 mm 450 L 1 200 406 Vuodontorjuntavaunu SpillBox 2714 Oil Only 800 x 480 x 500 mm 110 L 480 407 Vuodontorjuntavaunu SpillBox 2714 Universal 800 x 480 x 500 mm 110 L 480 www.ikaros.fi 020 741 8750 321
VUODONTORJUNTAVÄLINEET VUODONTORJUNTAPAKKAUKSET LIIKKUVA VUODONTORJUNTAKAAPPI - IKASORB SPILL CADDIE Pyörällinen, helposti liikuteltava imeytystarvikekaappi Erittäin kätevä, liikuteltava Spill Caddie imeytystarvikekaappi sisältää kaiken onnettomuustilanteessa tarvittavan. Kompaktin kokoinen laatikko voidaan varastoida lähelle potentiaalisia onnettomuuspaikkoja, vaikka tilaa olisi vähän. Jokainen laatikko sisältää: 1 imeytysmattorulla (josta on helppo repäistä sopivan pituisia paloja), 5 puomia, 8 tyynyä, 1 pari kummihanskoja ja 1 jätesäkki. 540 3500K2 540 4500K2 TUOTENRO NIMIKE MITAT IMEYTYSKYKY HINTA 3500K2 Vuodontorjuntavaunu Spill Kit Kaddie Oil Only 450 x 370 x 930 mm 94 L 540 4500K2 Vuodontorjuntavaunu Spill Kit Kaddie Universal 450 x 370 x 930 mm 94 L 540 322 tilaukset@ikaros.fi info@ikaros.fi
LIIKKUVA VUODONTORJUNTAKAAPPI - IKASORB SPILL CADDIE XL Pyörällinen, helposti liikuteltava imeytystarvikekaappi Ikasorb Spill Caddie XL imeytystarvikekaappi on tärkeä osa yrityksenne vuodontorjuntavalmiutta. Imeytystarvikkeiden teho ja hyöty on suurimmillaan silloin, kun ne ovat selkeästi merkittyjä ja nopeasti käytettävissä. Spill Caddie liikkuva imeytystarvikekaappi on helppo ottaa mukaan vuotopaikalle. Muista, että imeytystarvikkeisiin panostaminen vuodon tapahduttua on kuin lähtisi ostamaan palosammutinta kun tuli on irti! 760 417 760 418 540 PMCXL4-OR TUOTENRO: 417 Universal Mobil Spill Kit XL Sisältö: 100 kpl imeytysarkki 5 kpl imeytystyyny 5 kpl imeytyspuomit 1 rulla 1 pussi imeytysrae (608) 1 pari käsineet (40531574-10) 1 kpl suojapuku (9794), 1 silmähuuhde (40913056) 5 kpl jätesäkki (10002951) 1 kpl harja (45887) 1 kpl rikkalapio (56607), 1 kpl laatikko (PMCXL4). TUOTENRO: 418 Oil Only Mobil Spill Kit XL Sisältö: 100 kpl imeytysarkki 5 kpl imeytystyyny 5 kpl imeytyspuomit 1 rulla 1 pussi imeytysrae (608) 1 pari käsineet (40531574-10) 1 kpl suojapuku (9794), 1 silmähuuhde (40913056) 5 kpl jätesäkki (10002951) 1 kpl harja (45887) 1kpl rikkalapio (56607), 1 kpl laatikko (PMCXL4). TUOTENRO: PMCXL4-OR Mobil Spill Kit XL TYHJÄ Sisältö: -TYHJÄ- TUOTENRO NIMIKE MITAT IMEYTYSKYKY HINTA 417 Vuodontorjuntavaunu Mobil Spill Kit XL Universal 650 x 725 x 1550 mm 232 L 760 418 Vuodontorjuntavaunu Mobil Spill Kit XL Oil Only 650 x 725 x 1550 mm 232 L 760 PMCXL4-OR Vuodontorjuntavaunu Mobil Spill Kit XL TYHJÄ 650 x 725 x 1550 mm 540 www.ikaros.fi 020 741 8750 323
Vuodontorjunnan vaiheet 8 askelta turvalliseen vuodontorjuntaan Ikarokselta myös oppaat, videot ja ohjatut kurssit vuodontorjuntaan, kysy lisää! 1 2 3 4 Tunnista vuotanut neste. Onko kyseessä öljypohjainen neste? Kemikaali (happo vai emäs)? Jätevesi? tms. Valitse sen mukaisesti henkilösuojaimet, käytettävät imeytysvälineet ja priorisoi seuraavat toimenpiteet. Pue tarvittavat henkilösuojaimet (suojalasit, suojakäsineet, hengityssuojaimet yms.), vuodon laadusta riippuen. Tee riskianalyysi ja priorisoi seuraavat toimenpiteet sen mukaan. Rajaa/ympäröi vuoto esim. imeytys- tai rajauspuomien avulla. Sulje tarvittaessa kaivot kaivonsulkulaitteilla. Valitse sopivat imeytysvarusteet. Sileillä pinnoilla imeytysarkki on tehokas ja helppo käyttää, suurempien/tiputtavien vuotojen yhteyteen valitse imeytystyynyt. Vuotojen rajaamiseen soveltuvat imeytyspuomit, epätasaisille pinnoille (asfaltti yms.) ja loppusiivoukseen toimivat parhaiten imeytysrakeet. 5 Jos vuoto on liian suuri omatoimisesti torjuttavaksi, hälytä palo- ja pelastuslaitos tai muu vastaava viranomainen avuksi. Imeytystoimien jälkeen imeytysjäte kerätään hävitettäväksi. Imeytysjäte hävitetään imeytetyn nesteen käsittelyohjeen mukaisesti (esim. kiinteä öljyinen jäte / vaarallinen jäte / energiajäte) 6 7 8 Huolehdi että käyttämäsi imeytystarvikkeet täydennetään. On tärkeää että ne ovat myös seuraavalla kerralla nopeasti saatavilla. Raportoi vuoto ja käsittele vuoto vuodontorjunnasta vastaavan henkilön kanssa. Arvioikaa samalla vuodontorjunnan ja vaarallisten aineiden käsittelyn prosessejanne tapahtuneen kannalta. 4 Valitse oikeat imeyttäjät! Valitse Universal tai Oil Only imeyttäjät nesteen mukaan. Tasaisilla pinnoilla toimivat tehokkaimmin imeytysmatot. Tiputtavien vuotojen imeytykseen sopivat parhaiten imeytystyynyt, vuodon rajaamiseen käytetään imeytyspuomeja. Loppusiivouksessa ja epätasaisilla pinnoilla imeytysrakeet tunkeutuvat tehokkaasti koloihin. Kysy lisää, kouluttajamme auttaa! MUISTA MYÖS: Ikaros tarjoaa sekä SVO TM palvelukonseptin että kattavan valikoiman nesteiden tunnistus- ja luokitusvälineitä, sekä neutralointiaineita hapoille ja emäksille. Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää: www.ikaros.fi / 020 741 8750
TT4519 SPILLBOX TOUGH VAKIOSISÄLTÖ: 615 Oil Only rulla 1 kpl M-37 Oil Only puomi 1 kpl 608 Universal imeytysrae 2x10 kg 28319 Pop Up spillpool 76 L 1 kpl 6-31509 Konepyyhe Ikatex 7065 1 pkt (160 kpl) 401-1 Vuodontorjunta -kyltti 1 kpl VUODONTORJUNTAVAUNU - IKASORB SPILLBOX TOUGH Vankkatekoinen imeytystarvikevaunu kovaan käyttöön Tämä vankkatekoinen liikuteltava vuodontorjuntavaunu voidaan siirtää helposti sinne missä sille on tarvetta. Isokokoisilla pyörillä varustettu vaunu voidaan täyttää juuri tarpeidenne mukaisilla tuotteilla. Kysy lisää! 950 TT4519-TOM 1 300 950 TT4519 TT4519OR-TOM TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO HINTA TT4519 Vuodontorjuntavaunu SpillBox Tough 950 x 600 x 700 mm 100 kg 1 300 TT4519-TOM Vuodontorjuntavaunu SpillBox Tough -TYHJÄ-, sininen 950 x 600 x 700 mm 75 kg 950 TT4519OR-TOM Vuodontorjuntavaunu SpillBox Tough -TYHJÄ-, oranssi 950 x 600 x 700 mm 75 kg 950 www.ikaros.fi 020 741 8750 325