Jätehuoltomääräysten uudistaminen



Samankaltaiset tiedostot
Kunnalliset jätehuoltomääräykset

Sisällysluettelo. 1/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN POIKKEUSTEN KÄSITTELY. - Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat periaatteet ja menettelytavat

Nurmijärven kunnan jätehuoltomääräykset

Kunnalliset jätehuoltomääräykset

Yleiset jätehuoltomääräykset

Kankaanpään kaupungin jätehuoltomääräykset

Jätehuoltomääräykset Esittäjän nimi 1

KANGASALAN KUNTA Jätehuoltomääräykset 1 (11)

JÄTEVESILIETTEEN KALKSTABILOINTIOHJE. Pohjanmaan jätelautakunta

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT MULTIAN KUNTA

KITEEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain (1072/1993) 17 :n nojalla 1 LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. Soveltamisala

Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan?

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä Päijät-Hämeen jätelautakunta

LUVIAN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Uusi opas jätehuoltomääräysten laatimiseen mikä on muuttunut?

LIITE 2 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN POIKKEUSTEN KÄSITTELY

Sako- ja umpikaivolietteiden jätehuolto osana hajajätevesiasetuksen täytäntöönpanoa. Lakimies Marko Nurmikolu

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

Vaasan seudun jätelautakunta VAASAN SEUDUN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Porin seudun jätelautakunnan alueen jätehuoltomääräykset. Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

Elinkeinotoimintaa koskevat jätehuolto- määräykset

Savo-Pielisen jätelautakunta. Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä

Päijät-Hämeen jätelautakunnan alueen jätehuoltomääräykset

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä - jätehuoltomääräykset

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Jätehuoltomääräysten perustelut

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä - jätehuoltomääräykset

Sydän-Suomen jätelautakunta. Yleiset jätehuoltomääräykset LUONNOS

Liite Yt 11/ KIRKKONUMMEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

ESITYS JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI JÄRVISEUDUN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEELLA

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen

Porin seudun jätehuoltomääräykset, luonnos. Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila

LUONNOS JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

JOENSUUN ALUEELLISEN JÄTELAUTAKUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Annettu jätelain (646/2011) 91 :n nojalla.

LAITILAN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon alueella alkaen Jätehuoltolautakunta 38,

Biojätteellä eloperäistä kokonaisuudessaan biologisesti hajoavaa jätettä.

Jätehuoltomääräykset on hyväksytty Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnassa

Jätehuoltomääräysten lukijalle

KATSAUS KUNNAN ROOLIIN JÄTEHUOLLON OHJAUKSESSA

Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset. Opastamme, autamme ja tiedotamme kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa.

Jäljempänä annetut määräykset ovat jätelainsäädäntöä täydentäviä sitovia jätehuoltomääräyksiä.

Jätevesilainsäädännön uudistuksen vaikutukset jätehuoltomääräyksiin

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Kemi, Keminmaa, Tervola, Tornio ja Ylitornio. Perämeren jätelautakunta

Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan?

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset

LAITILAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Jätehuoltomääräykset

Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan?

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Tekninen lautakunta Uudenkaupungin jätehuoltomääräysten hyväksyminen

Jätehuoltomääräykset on hyväksytty Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnassa , 4

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

PÄLKÄNEEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Annettu jätelain 17 :n nojalla. Pälkäneen kunnanhallituksen päätös

POHJANMAAN JÄTELAUTAKUNAN TOIMIALU- EEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Tekninen lautakunta Jätehuoltomääräykset 358/ /2016

Näitä jätehuoltomääräyksiä ei sovelleta sellaiseen jätehuoltoon, josta muualla on erikseen säädetty tai määrätty.

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset

Jätehuoltomääräykset on hyväksytty Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnassa xx.xx.2014 xx

Jätehuoltomääräysten perustelut

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET...

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

Vastineet yritysten ja yhteisöjen lausuntoihin

Jätehuoltomääräykset HINNASTO. HSY Jätehuollon Pääkaupunkiseudun. palveluhinnat ja Kirkkonummen alkaen yleiset jätehuoltomääräykset

Päijät-Hämeen jätelautakunnan alueen jätehuoltomääräykset

Vastine ehdotuksesta jätehuoltomääräyksiksi saatuihin lausuntoihin

JÄTELAUTAKUNTA KOLMENKIERRON ALUEEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Jätelautakunta Kolmenkierron alueen jätehuoltomääräykset

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

Päijät-Hämeen jätelautakunnan alueen jätehuoltomääräykset

Kankaanpään kaupungin jätehuoltomääräysten perustelumuistio

Jätehuoltomääräykset 2015

KEMIÖNSAAREN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET ROUSKIS OY:N OSAKASKUNTANA ALKAEN

Ranuan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset lähtien

MULTIAN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

PORVOON ALUEELLISEN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN

Jätehuoltomääräykset Lounais-Suomessa

JÄMSÄN KAUPUNGIN JA KUHMOISTEN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET VOIMAAN

Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

TIIVISTELMÄ LAUSUNNOISTA JA MIELIPITEISTÄ SEKÄ VASTAUS NIIHIN

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

VAASAN SEUDUN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Uusia ohjeita jätehuoltomääräysten laatimiseen

Jätehuoltomääräykset Lounais-Suomessa

Kunnalliset jätehuoltomääräykset SAVO -PIELI S EN JÄTEL AU TA K UNTA

PORVOON ALUEELLISEN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Määräykset on hyväksytty. Hangossa, Siuntiossa. ja Vihdissä.

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman kaupungin yleiset jätehuoltomääräykset RAUMAN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Transkriptio:

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 TRE: 8858/2013 Jätehuoltomääräysten uudistaminen Valmistelija/lisätiedot: vs. jätehuoltoinsinööri Sanna Pulkkinen, puh. 040 806 3362, etunimi.sukunimi@tampere.fi Jatej 5.3.2014 Vs. jätehuoltoinsinööri Sanna Pulkkinen: Alueellinen jätehuoltojaosto päätti kokouksessaan 26.9.2012 aloittaa jäsenkuntien voimassa olevien jätehuoltomääräysten uudistustyön uuden jätelain mukaisiksi. Lisäksi jaosto päätti, että jätehuoltomääräysten uudistustyö tehdään yhteistyössä toimialueen kuntien, Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja jäsenkuntien ympäristönsuojeluviranomaisten kanssa. Aikaisemmat kuntakohtaiset jätehuoltomääräykset on hyväksytty kunnissa pääasiassa vuosina 2005 ja 2006 vanhan jätelainsäädännön ollessa voimassa. Uuden jätelain (646/2011) ja jäteasetuksen (179/2012) tultua voimaan 1.5.2012 kuntien nykyiset jätehuoltomääräykset ovat monelta osin ristiriidassa uuden lainsäädännön kanssa. Tämän vuoksi kuntien jätehuoltomääräysten uudistustyö uuden lainsäädännön vaatimusten mukaisiksi on ollut tarpeen aloittaa. Aikaisemmat jätehuoltomääräykset on valmisteltu yhteistyössä kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n edustajien kesken. Jätehuoltojaoston päätöksellä kunnallisten jätehuoltomääräysten uudistyötä varten perustettiin työryhmä, jossa edustettuina olivat jäsenkuntien ympäristönsuojelunviranomaiset sekä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n edustajat. Uudistustyön tavoitteena on ollut luoda yhtenäiset jätehuoltomääräykset Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n osakaskuntien alueelle. Pakkausjätteen kiinteistöittäinen kuljetus Jätehuoltomääräysten uudistustyön yhtenä tavoitteena on ollut alueellisen jätehuoltojaoston 31.10.2012 tekemän päätöksen mukaisesti mahdollistaa, että kunta voi huolehtia jätelain 35 :n 1 momentin mukaisesti erilliskerätyn pakkausjätteen kiinteistöittäisen kuljetuksen järjestämisestä, mikäli tuottajat eivät sitä järjestä. Jätelain 49 :n mukaan tuottajan on järjestettävä käytöstä poistetuille tuotteille vastaanottopaikkoja siten, että tuotteen voi maksutta ja vaivattomasti luovuttaa näin järjestettyyn jätehuoltoon. Alun perin jätelain siirtymäsäännösten mukaan tuottajien oli järjestettävä pakkausjätteen vastaanottoverkosto 1.5.2014 mennessä. Pakkausjäteasetuksen valmistelu on kuitenkin viivästynyt ja eduskunta hyväksyi 16.12.2013 jätelain muutoksen, jolla tuottajien velvoite järjestää kotitalouksien pakkausjätteen keräysverkosto siirtyy vuoden 2016 alkuun. Kuten lokakuussa 2012, edelleen näyttää siltä, etteivät lasi, metalli, muovi ja kuitupakkausten tuottajayhteisöt olisi järjestämässä erilliskerätyn pakkausjätteen kiinteistöittäistä kuljetusta, mikäli lainsäädäntö ei tuottajia tähän velvoita. Luonnosvaiheessa (9.7.2013) olevassa valtioneuvoston asetuksessa pakkauksista ja pakkausjätteestä on annettu tuottajia koskevia velvoitteita koskien lasi, metalli, muovi ja kuitupakkausten vastaanottopaikkojen määrää ja keräysverkoston laajuutta. Maksuttoman kiinteistöittäisen kuljetuksen järjestämistä ei ole luonnoksessa velvoitettu. Jätelain etusijajärjestyksen mukaan kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava seuraavaa etusijajärjestystä: Ensisijaisesti on vähennettävä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta. Jos jätettä kui

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 TRE: 8858/2013 tenkin syntyy, jätteen haltijan on ensisijaisesti valmisteltava jäte uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä se. Jos kierrätys ei ole mahdollista, jätteen haltijan on hyödynnettävä jäte muulla tavoin, mukaan lukien hyödyntäminen energiana. Jos hyödyntäminen ei ole mahdollista, jäte on loppukäsiteltävä. Lisäksi jätelain jätteiden erilläänpitovelvollisuuden mukaan lajiltaan ja laadultaan erilaiset jätteet on kerättävä ja pidettävä jätehuollossa toisistaan erillään siinä laajuudessa kuin se on terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemiseksi, etusijajärjestyksen noudattamiseksi taikka jätehuollon asianmukaiseksi järjestämiseksi tarpeellista sekä teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Pirkanmaan seudulla lasin, metallin ja kartongin syntypaikkalajittelu ja erilliskeräys olisi ensiarvoisen tärkeää niin jätelain tavoitteiden jalkauttamisen kuin jätehuollon teknisen järjestämisen kannalta. Pirkanmaan Jätehuolto Oy ja Tampereen Sähkölaitos yhtiöt ovat rakentamassa materiaalihyötykäyttöön kelpaamattomien jätteiden energiahyödyntämistä varten hyötyvoimalaitosta. Hyötyvoimalaitokseen sekajätteen mukana päätyvä lasi ja metalli päätyvät voimalaitoksen tuhkaan ja asettavat lisähaasteita voimalaitostuhkien käsittelyyn ja heikentävät oleellisesti mahdollisuuksia tuhkan hyötykäyttöön. Alueellisen jätehuoltojaoston 31.10.2012 tekemän päätöksen mukaan kiinteistöjen tulisi saada vapaaehtoisesti päättää, ottavatko ne käyttöönsä kunnan järjestämän kiinteistöittäisen pakkausjätteen keräyksen. Mikäli jätehuoltomääräyksissä asetetaan kiinteistöille erilliskeräysvelvoitteita koskien pakkausjätteitä, kyse ei ole vapaaehtoisuudesta. Pakkausjätteiden erilliskeräysvelvoitteet ovat näin ollen toistaiseksi jätetty pois jätehuoltomääräyksistä. Etusijajärjestyksen ja jätteen erilläänpitovelvollisuuden toteutumiseksi sekä jätehuollon teknisiä ratkaisuja ajatellen pakkausjätteen kiinteistöittäisen kuljetuksen asiaa tulee kuitenkin harkita nopealla aikataululla mahdollisesti vielä jaoston tämän toimikauden aikana. Jätehuoltomääräysten keskeiset muutokset Jätehuoltomääräysten uudistustyön pohjana on käytetty aikaisempia kuntakohtaisia jätehuoltomääräyksiä sekä Kuntaliiton mallia kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi. Jätehuoltomääräysten rakenteessa on otettu huomioon jätelain 92 :n mukainen menettely kunnan jätehuoltomääräyksiä annettaessa niin, että mahdolliset useammin päivitystä vaativat asiat kuten kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen aluerajaukset eivät ole mukana jätehuoltomääräyksissä, vaan niistä esitetään tehtävän erillinen jätehuoltojaoston päätös. Terminologian osalta keskeinen muutos on aikaisemmassa jätelainsäädännössä käytettyjen termien järjestetty jätteenkuljetus ja sopimusperusteinen jätteenkuljetus korvaaminen nykylainsäädännön mukaisilla termeillä kiinteistöittäinen jätteenkuljetus ja kiinteistön haltijan järjestämä jätteen kuljetus. Kiinteistöittäisellä jätteenkuljetuksella tarkoitetaan kunnan vastuulle säädetyn jätteen kuljettamista kiinteistön haltijan järjestämästä vastaanottopaikasta kunnan määräämään jätteen käsittelypaikkaan. Jätelain mukaan kunta vastaa siitä, että jätelain 32 :ssä kunnan vastuulle säädetty jäte kuljetetaan kiinteistöltä joko kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena jätelain 36 :n mukaisesti tai kiinteistön haltijan järjestämänä jätteenkuljetuksena jätelain 37 :n mukaisesti.

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 TRE: 8858/2013 Yksi merkittävimmistä jätelain muutoksista koskee kunnan määräysvallan rajoittumista pääosin vain sen jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluviin jätteisiin. Näin ollen myös jätehuoltomääräyksistä on rajattu pois elinkeinotoiminnan tuottama jäte muilta osin kuin yleiseen jätteen asianmukaiseen käsittelyyn ja jätehuollon teknisiin asioihin liittyen. Lisäksi yhtenä merkittävänä muutoksena aikaisempiin jätehuoltomääräyksiin nähden on asumisessa syntyvien lietteiden kuljetusta ja käsittelyä koskevien pykälien lisääminen kunnallisiin jätehuoltomääräyksiin, pois lukien asumisessa syntyvien lietteiden vastaanottopaikkojen määrittely. Asumisessa syntyvien lietteiden vastaanottopaikat esitetään määriteltäväksi erillisellä alueellisen jätehuoltojaoston päätöksellä. Päätösehdotus. Vs. jätehuoltoinsinööri Pulkkinen: Alueellinen jätehuoltojaosto päättää hyväksyä jätehuoltomääräyksiä koskevan luonnoksen liitteen 1 mukaisesti jatkotyöskentelyä varten, että luonnos jätehuoltomääräyksistä asetetaan julkisesti nähtäville 11.3.2014 11.4.2014 väliseksi ajaksi yhteistoiminta alueen kuntien virallisille ilmoitustauluille, että asianosaisille varataan mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta hallintolain 41 mukaisesti 11.4.2014 mennessä ja, että toimialueen kunnilta, Pirkanmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskukselta sekä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:ltä pyydetään lausunto jätehuoltomääräysluonnoksesta 11.4.2014 mennessä. Ilmoitus Jäsenkunnat, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, kuulutus Lisätietoja päätöksestä päätösvalmistelusihteeri Anneli Harjuntausta, puh. 040 806 3149 etunimi.sukunimi@tampere.fi Liitteet Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 Kunnallisten jätehuoltomääräysten perustelumuistio 26.2.2014 Lausuntopyyntö

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 1/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...1 I Yleistä...2 1 Soveltamisala...2 2 Määritelmät...2 II Kunnan jätehuoltojärjestelmään liittyminen...4 3 Velvollisuus liittyä kunnan jätehuoltojärjestelmään...4 4 Liittyminen kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen...5 5 Kiinteistökohtainen keräyspiste tai yhteiskeräyspiste...5 6 Aluejätepiste...5 III Jätteiden erilliskeräys kiinteistöllä...6 7 Asuinkiinteistöiltä erilliskerättävät jätelajit...6 8 Muilta kuin asuinkiinteistöiltä erilliskerättävät jätelajit...6 IV Omatoiminen käsittely ja hyödyntäminen kiinteistöllä...7 9 Kompostointi...7 10 Jätteiden polttaminen...7 11 Muu jätteiden omatoiminen käsittely...7 V Jätteen keräysvälineet...8 12 Sallitut keräysvälineet...8 13 Keräysvälineiden merkitseminen...8 14 Keräysvälineiden täyttö...8 15 Tyhjennysvälit...9 16 Kunnossapito ja pesu...10 17 Lisäjäte...10 VI Jätteiden keräyspisteet...10 18 Keräysvälineiden sijoittaminen...10 19 Jätetilat ja keräysvälineiden suojaus...11 20 Jätetilojen lukitus...11 21 Keräysvälineiden siirtoväylät kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa...11 22 Alueelliset keräyspisteet...11 VII Jätteenkuljetus...12 23 Jätteen nouto ja kuormaaminen...12 24 Yleiset jätteenkuljetusta koskevat määräykset...12 25 Yleiset jätteen vastaanotto- ja käsittelypaikat...12 VIII Asumisessa syntyvät lietteet...13 26 Tyhjennysvälit ja lietteen toimittaminen käsittelyyn...13 27 Kuljetusrekisteri...13 28 Lietteen omatoiminen käsittely...14 IX Vaaralliset jätteet...14 29 Vaarallisten jätteiden jätehuolto...14 30 Vaarallisten jätteiden keräys kiinteistöllä...15 X Muut jätehuoltomääräykset...15 31 Yleisötilaisuuksien jätehuolto...15 32 Tiedottaminen...16 33 Jätehuoltomääräysten valvonta...16 34 Jätehuoltomääräyksistä poikkeaminen...16 35 Voimaantulo...16 36 Siirtymäsäännökset...16

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 2/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 I Yleistä Nämä jätehuoltomääräykset on annettu jätelain (646/2011) 91 :n nojalla 92 :n mukaisesti ja perustuen jätelain 23 ja 43 :ssä säädettyihin oikeuksiin ja velvoitteisiin. 1 SOVELTAMISALA Sen lisäksi, mitä jätelaissa (646/2011) ja muissa määräyksissä on säädetty tai määrätty, noudatetaan jätehuollon järjestämisessä, roskaantumisen ehkäisemisessä ja jätteistä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran ja haitan ehkäisemisessä näitä jätehuoltomääräyksiä. Jätehuoltoa osittain koskevia muita kunnallisia määräyksiä ovat ympäristönsuojelumääräykset, rakennusjärjestys ja terveydensuojelujärjestys. Jätehuoltomääräyksillä ohjataan pääsääntöisesti kunnan vastuulle säädetyn jätehuollon järjestämistä. Näitä jätehuoltomääräyksiä tulee kuitenkin noudattaa soveltuvin osin kaikessa jätehuollossa silloin, kun se on tarpeen jätteestä ja jätehuollosta aiheutuvan vaaran ja haitan ehkäisemiseksi sekä jätelainsäädännön vaatimusten noudattamiseksi. Jätehuoltomääräyksiä sovelletaan tuottajavastuun alaisiin jätteisiin siltä osin, kun kunta järjestää niiden täydentävää keräystä ja kuljetusta. Jätehuoltomääräyksiä sovelletaan myös kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin toissijaisesti kuuluviin jätteisiin, jotka kuljetetaan ja/tai käsitellään elinkeinotoiminnan harjoittajan pyynnöstä kunnan jätehuoltojärjestelmässä. Näitä määräyksiä ei sovelleta sairaaloiden, terveyskeskusten, laboratorioiden, eläinlääkintälaitosten sekä muiden tutkimus- ja hoitolaitosten tartuntavaarallisen ja biologisen jätteen sekä viiltävän ja pistävän jätteen jätehuollon järjestämiseen siltä osin, kuin siitä on määrätty erikseen. Nämä jätehuoltomääräykset ovat voimassa Hämeenkyrön, Ikaalisten, Juupajoen, Kangasalan, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Parkanon, Pirkkalan, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan (Mouhijärven ja Suodenniemen osalta), Tampereen, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven muodostamalla alueella. Näiden jätehuoltomääräysten soveltamisalueella jätehuoltoviranomaisena toimii alueellinen jätehuoltojaosto ja kunnallisena jätelaitoksena Pirkanmaan Jätehuolto Oy. Jätehuollon valvonnasta vastaa kunkin kunnan ympäristönsuojeluviranomainen sekä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2 MÄÄRITELMÄT Näissä jätehuoltomääräyksissä tarkoitetaan: - alueellisella keräyspisteellä aluejätepistettä, ekopistettä, jäteasemaa, jätteenkäsittelykeskusta ja/tai tuottajayhteisön erikseen järjestämää keräyspistettä tai vastaavaa vastaanottopaikkaa - aluejätepisteellä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n järjestämää keräyspistettä, joka on tarkoitettu kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen kuulumattomien vakituisten ja vapaa-ajan asuinkiinteistöjen käyttöön - asumisessa syntyvällä lietteellä asumisessa tai vastaavassa toiminnassa syntynyttä kiinteistön saostussäiliöihin, umpisäiliöihin, pienpuhdistamon lietesäiliöihin tai muihin käsittelyjärjestelmiin kertyvää laskeutuvaa tai kelluvaa ainesta, joka voidaan erottaa jätevedestä omana jakeena,

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 3/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 - biojätteellä kotitalouksissa, ravintoloissa, ateriapalveluissa ja vähittäisliikkeissä syntyvää biologisesti hajoavaa elintarvike- ja keittiöjätettä, elintarviketuotannossa syntyvää vastaavaa jätettä sekä biologisesti hajoavaa puutarha- ja puistojätettä, - ekopisteellä hyötyjätteiden keräykseen tarkoitettua alueellista keräyspistettä, - elintarvikejätteellä ruoan valmistuksen tai tarjoilun yhteydessä käyttämättä jääneitä ruoka-aineksia ja elintarvikkeita sekä ruoantähteitä samoin kuin elintarvikkeiden ja rehujen valmistuksessa sekä elintarvikkeiden kaupassa syntyvää biojätettä, - hyötyjätteellä hyödyntämiskelpoista jätettä kuten erilliskerättävää paperia, kartonkia, pahvia, metallia tai lasia, - harmaalla jätevedellä asumisessa erilaisista pesutoiminnoista syntynyttä jätevettä, joka ei sisällä virtsaa tai ulostetta eikä muuta käymälästä tulevaa kiinteää tai nestemäistä jätettä, - jäteasemalla jätehuollon järjestäjän ylläpitämää valvottua keräyspaikkaa, jonne voidaan toimittaa ensisijaisesti vaarallisia jätteitä, hyötyjätteitä sekä muita epäsäännöllisesti muodostuvia jätteitä, - jätevesijärjestelmän suodatinmateriaalilla maatuvia tai maatumattomia jätevesien puhdistamiseen käytettäviä materiaaleja, - jätteenkäsittelykeskuksella Tarastenjärven ja Koukkujärven jätteenkäsittelykeskuksia, - kartongilla erikseen kerättyjä kuitupakkauksia, kuten maito- ja mehutölkkejä, paperi- ja kartonkipakkauksia ja pahvia yms. jotka voidaan hyötykäyttää, - keräyspisteellä yhden tai useamman jätelajin keräystä varten muodostettua vastaanottopaikkaa, jossa on yksi tai useampi keräysväline kunkin jätelajin lyhytaikaista varastointia ja kuljetusta varten, - keräysvälineellä jätteen keräykseen käytettävää välinettä, joka voi olla jäteastia, syväkeräysväline, putkikuljetusjärjestelmän syöttöputki tai asumisessa syntyvälle lietteelle tarkoitettu tankki, kaivo tai säiliö, josta jäte tyhjennetään, - kiinteistöittäisellä jätteenkuljetuksella kunnan tai kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta, jossa jätelajit noudetaan kiinteistölle sijoitetusta keräysvälineestä tai kahden tai useamman kiinteistön yhteiskeräyspisteestä tai kiinteistön lietesäiliöstä (asumisessa syntyvät lietteet), - kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen alueella kartalla määriteltyä aluetta, jolta sekajäte tai biojäte noudetaan kiinteistön keräyspisteestä. Alueellinen jätehuoltojaosto päättää kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen alueet jätelajeittain (sekajäte, biojäte). - kompostoinnilla biologisesti hajoavan jätteen hapellisissa oloissa tapahtuvaa käsittelyä, mikä toteutetaan kompostorissa tai aumassa, - käymäläjätteellä kuivakäymälöissä syntyvää ulosteperäistä jätettä, - lasilla käytöstä poistettua pantitonta lasipakkausta, - metallilla käytöstä poistettua metallipakkausta ja muuta metalliromua, - pahvilla puhdasta ja kuivaa käytöstä poistettua kierrätyskelpoista aaltopahvia, ruskeaa kartonkia ja voimapaperia,

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 4/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 - paperilla puhdasta ja kuivaa käytöstä poistettua kierrätyskelpoista paperia, - putkijärjestelmällä sille määriteltyjen jätelajien (biojäte, paperi, kartonki tai sekajäte) kokoamista keräyspisteverkoston ja maanalaisen putkiston avulla jätteen koonta-asemalla sijaitsevaan konttiin, jolla asianmukainen jätelaji kuljetetaan käsittelyyn, - puutarhajätteellä risuja, oksia, ruohoa, naatteja, puiden lehtiä ja muuta niihin verrattavaa pihan ja puutarhan hoidossa syntyvää biojätettä, - sekajätteellä sekalaista yhdyskuntajätettä, joka jää jäljelle, kun syntypaikalla on eroteltu hyötyjätteet, erityisjätteet ja vaaralliset jätteet omiksi jätelajeikseen, - vaarallisella jätteellä jätettä, jolla on palo- tai räjähdysvaarallinen, tartuntavaarallinen, muu terveydelle vaarallinen, ympäristölle vaarallinen tai muu vastaava ominaisuus, - yhdyskuntajätteellä vakinaisessa asumisessa, vapaa-ajan asunnossa, asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvää jätettä mukaan lukien sako- ja umpikaivolietteet sekä laadultaan siihen rinnastettavaa hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoiminnassa syntyvää jätettä, - yhteiskeräyspisteellä tai kimppa-astialla kahden tai useamman nimetyn kiinteistön yhteistä keräyspistettä, jossa on yksi tai useampi keräysväline eri jätelajeille. II Kunnan jätehuoltojärjestelmään liittyminen 3 VELVOLLISUUS LIITTYÄ KUNNAN JÄTEHUOLTOJÄRJESTELMÄÄN Asuinkäytössä olevan kiinteistön, vapaa-ajan asunnon sekä muun jätelain 32 :n perusteella määriteltävän kiinteistön on liityttävä kunnan jätehuoltojärjestelmään. Liittymisvelvollisuus on kiinteistökohtainen. Liittyminen kunnan jätehuoltojärjestelmään tapahtuu lähtökohtaisesti liittymällä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. Kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvat jätteet noudetaan kiinteistön keräyspisteestä. Jätteen haltijan on luovutettava kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluva jäte kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta varten järjestämäänsä keräyspisteeseen. Tuottajavastuunalaiset jätteet toimitetaan tuottajan järjestämiin vastaanottopaikkoihin. Alueellinen jätehuoltojaosto päättää kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen aluerajauksista jätelajeittain (sekajäte, biojäte, kartonki). Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen alueella sijaitsevien kiinteistöjen tulee olla kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen asiakkaita (pois lukien Hämeenkyrön vapaa-ajan asuinkiinteistöt). Kiinteistöittäistä jätteenkuljetusalueen ulkopuolella sijaitseva kiinteistö liittyy kunnan jätehuoltojärjestelmään liittymällä sekalaisen yhdyskuntajätteen aluejätepisteen käyttäjäksi. Kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluva jäte on luovutettava aluejätepisteeseen. Myös kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen ulkopuolella sijaitsevan kiinteistön on mahdollista yksin tai yhdessä muiden kiinteistöjen kanssa liittyä kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen asiakkaaksi, mikäli kulkuyhteydet mahdollistavat jätteen noudon.

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 5/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 4 LIITTYMINEN KIINTEISTÖITTÄISEEN JÄTTEENKULJETUKSEEN Jätehuoltomääräysten soveltamisalueella kiinteiden jätteiden kiinteistöittäinen jätteenkuljetus toteutetaan kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Kiinteistö on liittynyt kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen, kun kiinteistön haltija on kiinteistönsä osalta muodostanut asiakkuuden Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kanssa. Asumisessa syntyvien lietteiden osalta jätehuoltomääräysten soveltamisalueella on käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus 31.12.2016 asti. Poikkeuksena Juupajoen kunnan alue, jossa on asumisessa syntyvien lietteiden osalta kunnan järjestämään jätteenkuljetus. Liittyminen kiinteistön haltijan järjestämään jätteenkuljetukseen tapahtuu ottamalla yhteyttä jätehuoltorekisteriin hyväksyttyyn jätteenkuljettajaan ja tekemällä sopimus jätteiden noutamisesta ja kuljettamisesta kiinteistöltä näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti. Kiinteistön haltijan vastuulla on varmistaa, että kuljetuspalveluita tarjoava yritys kuuluu jätehuoltorekisteriin. Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa asumisessa syntyvät lietteet tulee toimittaa alueellisen jätehuoltojaoston osoittamaan vastaanottopaikkaan, mikäli lietteitä ei käsitellä omatoimisesti kiinteistöllä jätehuoltomääräysten 28 :n mukaisesti. 5 KIINTEISTÖKOHTAINEN KERÄYSPISTE TAI YHTEISKERÄYSPISTE Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen alueella sijaitsevalla kiinteistöllä tulee olla jätteiden noutoa varten keräyspiste keräysvälineineen. Vaihtoehtoisesti kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen alueella kaksi tai useampi kiinteistöä tai jätehuollon järjestäjä voivat perustaa kimppa-astian tai yhteiskeräyspisteen, johon yhteiset jätteen keräysvälineet sijoitetaan. Yhteiskeräyspisteen tai kimppa-astian perustamisesta, kerättävistä jätelajeista ja käytettävistä keräysvälineistä sekä yhteiskeräyspisteen sijoittamisesta, käyttäjien maksuosuuksista ja vastuuhenkilöstä on sovittava kirjallisesti Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kanssa. Myös yhteiskeräyspisteestä tai kimppa-astiasta luopumisesta ja korvaavasta tavasta liittyä järjestettyyn jätehuoltoon tulee ilmoittaa jätehuoltoyhtiölle. Putkijärjestelmän tai vastaavasti järjestetyn jätteenkeräysjärjestelmän alueella sijaitsevien kiinteistöjen tulee käyttää yhteiskeräyspisteitä. 6 ALUEJÄTEPISTE Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen ulkopuolelle sijaitsevat kiinteistöt käyttävät aluejätepistettä. Aluejätepiste on tarkoitettu vain aluejätepisteen käyttäjän vuosimaksua maksaville kiinteistöille. Aluejätepiste on tarkoitettu kotitalouksien päivittäiselle jätteelle, eikä sinne saa viedä vaarallisia jätteitä eikä suuria kertaeriä tai poikkeuksellisen kokoisia jätteitä. Aluejätepisteen käyttäjä kuljettaa itse jätteensä asianmukaisesti lajiteltuna ja pakattuna aluejätepisteeseen, josta jäte noudetaan.

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 6/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 III Jätteiden erilliskeräys kiinteistöllä 7 ASUINKIINTEISTÖILTÄ ERILLISKERÄTTÄVÄT JÄTELAJIT Kiinteistöillä syntyvästä yhdyskuntajätteestä on lajiteltava erikseen hyötyjätteet, jotka on toimitettava niille tarkoitettuihin keräyspisteisiin. Erilliskerätyn hyötyjätteen saa luovuttaa vain tuottajayhteisön tai Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n järjestämään jätehuoltoon. Hyötyjätteet tulee toimittaa kyseiselle jätelajille tarkoitettuun tuottajayhteisön keräyspisteeseen tai kiinteistöittäiseen tai alueelliseen jätteenkuljetukseen kuuluvaan keräyspisteeseen. Muut toimijat eivät saa ottaa vastaan hyötyjätettä kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvilta kiinteistöiltä. Pääasiassa asumiseen tarkoitetuilla kiinteistöillä tulee erilliskeräyksellä muodostaa seuraavat jätelajit: Sekajäte Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen alueella sijaitsevan asuinkiinteistön tulee järjestää keräyspisteeseen keräysväline sekajätteelle. Biojäte Kiinteistöittäisen biojätteen jätteenkuljetuksen alueella vähintään viiden (5) huoneiston asuinkiinteistön tulee järjestää biojätteelle keräysväline, mikäli biojätettä ei kompostoida kiinteistöllä näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti. Hyötyjätteet Hyötyjätteet tulee toimittaa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n osoittamaan ekopisteeseen. Tuottajavastuunalaiset hyötyjätteet tulee toimittaa tuottajien järjestämään keräyspaikkaan. Pakkausjätteet toimitetaan tuottajien järjestämään keräyspaikkaan tai Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n järjestämään tuottajien keräystä täydentävään keräyspaikkaan 1.1.2016 alkaen. 8 MUILTA KUIN ASUINKIINTEISTÖILTÄ ERILLISKERÄTTÄVÄT JÄTELAJIT Muilla kuin asuinkiinteistöillä tarkoitetaan tässä jätelain 32 :n mukaisia toimintoja kuten sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutustoiminta sekä julkisoikeudelliset yhteisöt (valtio, kunta, seurakunnat). Jätteiden hyödyntämistä ja lajittelua varten edellä mainituilla, kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen alueella sijaitsevilla kiinteistöillä on oltava erilliset keräysvälineet seuraavasti: - Sekajätteelle - Biojätteelle, mikäli kiinteistöllä on ruoan valmistusta tai ruokala tai kiinteistöllä syntyy biojätettä vähintään 20 kg viikossa - Pahville ja kartongille, mikäli sitä syntyy kiinteistöllä vähintään 20 kg viikossa - Lasille, mikäli sitä syntyy kiinteistöllä vähintään 20 kg viikossa - Metallille, mikäli sitä syntyy kiinteistöllä vähintään 20 kg viikossa - Muu hyödyntämiskelpoinen jätelaji, sen mukaan kuin jätehuoltoviranomainen päättää jätelajin kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 7/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 IV Omatoiminen käsittely ja hyödyntäminen kiinteistöllä 9 KOMPOSTOINTI Kiinteistöllä saa kompostoida biojätettä ja kuivakäymäläjätettä sekä jätevesijärjestelmistä syntyvää kompostoituvaa jätettä, mikäli kompostointia ei ole erikseen kielletty kaavamääräyksin, terveydensuojeluasetuksessa tai muissa säädöksissä. Kompostori on sijoitettava, rakennettava ja ylläpidettävä niin, ettei sen käytöstä aiheudu haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. Kompostoinnista ei saa aiheutua roskaantumista. Kompostiin ei saa laittaa muuta kuin kompostoituvaa jätettä. Kompostia ei saa poistaa kompostorista ennen kuin jätteet ovat maatuneet. Maatuneen kompostin voi jälkikompostoida kompostorin ulkopuolella riittävää huolellisuutta noudattaen. Elintarvikejätteen kompostoinnin tulee tapahtua lämpöeristetyssä tai muuten tukevarakenteisessa, umpinaisessa kompostorissa, joka on sijoitettava, rakennettava ja hoidettava niin, etteivät haittaeläimet pääse siihen. Kompostorin kapasiteetti tulee suhteuttaa kiinteistöllä syntyvän elintarvikejätteen määrään. Kuivakäymäläjätteen, lemmikkieläinten ulosteiden sekä näiden määräysten 27 :ssä tarkoitetun, ulosteperäistä jätettä sisältävän pienpuhdistamolietteen kompostoinnin tulee tapahtua vain sitä varten suunnitellussa, suljetussa ja hyvin ilmastoidussa kompostorissa tai käymälälaitteessa, josta valumavesien pääsy maaperään on estetty ja joka on haittaeläimiltä suojattu. Kompostoria on hoidettava asianmukaisesti. Ulosteperäisen jätteen kompostointiaika on vähintään yksi vuosi. Kompostimassan on oltava vähintään vuoden ajan jälkikompostoinnissa, mikäli komposti on sisältänyt ihmisperäistä käymäläjätettä. Käymäläjätettä ei saa haudata maahan, sekoittaa muihin jätteisiin tai viedä aluejätepisteeseen. Usemman kuin yhden talouden kuivakäymäläjätteen kompostoinnista (mm. siirtolapuutarhat) tulee tehdä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Puutarhajätettä ja vähäisiä määriä harmaavesisuodattimien maatuvia suodatinmateriaaleja voidaan kompostoida kompostorissa, puu- tai metallikehikossa tai aumassa. 10 JÄTTEIDEN POLTTAMINEN Jätteen polttaminen on kielletty tässä pykälässä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Keskuslämmityskattilassa tai muussa kiinteässä lämmityslaitteessa tai uunissa saa polttaa kuivia risuja ja oksia sekä puhdasta, kuivaa, kyllästämätöntä ja maalaamatonta puutavaraa. Paperia ja kartonkia saa polttaa vain sytykkeenä. Ulkona avotulella saa polttaa vain vähäisessä määrin kuivia risuja ja oksia. Kaikessa polttamisessa on noudatettava huolellisuutta ja otettava huomioon, etteivät savukaasut aiheuta haittaa ympäristölle tai naapureille. 11 MUU JÄTTEIDEN OMATOIMINEN KÄSITTELY Puutarhajätteiden tms. jätteiden (esim. kadulta poistettujen hiekoitushiekkojen) vienti puistoihin tai muille yleisille tai yksityisille alueille on kielletty.

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 8/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 Jätteiden hautaaminen maahan on kielletty. Puutarhajätettä, puutuhkaa ja tuhkaavien käymälöiden tuhkaa saa käyttää kohtuullisessa määrin maanparannusaineena. V Jätteen keräysvälineet 12 SALLITUT KERÄYSVÄLINEET Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa saa käyttää seuraavat ehdot täyttäviä keräysvälineitä: - käsin siirreltäviä, pyörällisiä, 140 660 litran muovisia, kannellisia jäteastioita, jotka voidaan tyhjentää jäteautoon koneellisesti - maahan upotettuja, jätteille erityisesti suunniteltuja syväkeräysvälineitä, jotka voidaan tyhjentää jäteautoon ajoneuvossa olevalla nosturilla - puristinsäiliötä, jotka kuljetetaan jätteen vastaanottopaikalle tyhjennettäväksi - vaihtolavasäiliöitä, jotka kuljetetaan jätteen vastaanottopaikalle tyhjennettäväksi - putkikeräysjärjestelmän alueella jätelajikohtaisia syöttöputkia - kannellisia kontteja, jotka tyhjennetään koneellisesti pakkaavaan jäteautoon. Jätteen keräysvälineet on valittava siten, että ne vastaavat tarkoituksenmukaista jätehuollon järjestämistä. Jätteen keräysvälineen tulee olla sopiva kerättävälle jätteelle sekä käytössä olevalle jätteenkuljetusjärjestelmälle ja -kalustolle. Keräysvälineiden tulee olla tiiviitä ja kuormauskäsittelyn sekä kuumapesun kestäviä. Keräysvälineiden tulee täyttää työturvallisuusvaatimukset. 13 KERÄYSVÄLINEIDEN MERKITSEMINEN Mikäli kiinteistöllä, yhteiskeräyspisteissä tai aluejätepisteissä on useampia jätteen keräysvälineitä, niihin tulee selvästi merkitä kerättävän jätelajin nimi. Jätelajien nimet ja keräysvälineiden suositusvärit ovat: - sekajäte (harmaa) - biojäte (ruskea) - paperi tai keräyspaperi (vihreä) - kartonki tai keräyskartonki (sininen) - metalli (musta) - lasi - vaaralliset jätteet (punainen) 14 KERÄYSVÄLINEIDEN TÄYTTÖ Kuhunkin keräysvälineeseen saa laittaa vain jätettä, jonka keräykseen se on tarkoitettu. Keräysvälineiden täyttötilavuuden tulee olla syntyvään jätemäärään ja tyhjennysväliin nähden riittävä niin, että keräysvälineet ovat aina suljettavissa. Käsin siirrettävää keräysvälinettä ei saa täyttää siten, että sen tyhjentäminen sijaintipaikan olosuhteiden, keräysvälineen rakenteen tai jätteen painon vuoksi aiheuttaa tyhjentäjälle työturvallisuusriskin. Käsin siirreltävän, täyden, pyörällisen jäteastian (140 660 litraa) suurin sallittu paino on 60 kg.

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 9/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 Sekajätteen keräysvälineisiin ei saa laittaa: - palo- tai räjähdysvaaraa aiheuttavia jätteitä - vaarallisia jätteitä - nestemäisiä jätteitä - erityisjätteitä (esim. pistävät ja viiltävät jätteet) - käymäläjätettä - kuumaa tuhkaa - muita esineitä tai aineita, jotka voivat aiheuttaa vaaraa jätteen tuojille, astioiden tyhjentäjille tai jätteen käsittelijöille - muita esineitä tai aineita, jotka voivat vahingoittaa jäteastiaa, kuljetuskalustoa tai vaikeuttaa jätteen kuormaamista ja purkamista. - kiviä, maa-aineksia, lakaisuhiekkaa Tuhkaa, nokea tai pölyävää jätettä voidaan laittaa keräysvälineeseen, jos ne ovat kylmiä, kauttaaltaan kytemättömiä ja tarkoituksenmukaisesti pakattuja. Kiinteistöllä syntyvät jätteet, jotka eivät suuren kokonsa, poikkeuksellisen laatunsa tai määränsä vuoksi sovellu kuljettavaksi kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa tai sovellu kerättäväksi aluekeräyspisteisiin tai ekopisteisiin, on toimitettava Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n osoittamaan vastaanottopaikkaan. Jätteen haltija vastaa tällaisten jätteiden kuljettamisesta itse tai tilaamalla Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n tarjoaman erillisen noutopalvelun. 15 TYHJENNYSVÄLIT Kiinteistöjen keräysvälineet on tyhjennettävä säännöllisesti ja tarpeen mukaan. Keräysvälineiden tyhjennysvälin on sovelluttava Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n jätteenkuljetusjärjestelmään. Jätteet, joiden säilyttäminen kiinteistöllä voi aiheuttaa hygieenistä tai muuta terveyshaittaa, on kuljetettava viivytyksettä asianmukaiseen käsittelyyn. Tyhjennysväli voi olla enintään: Jätehuoltomääräysten mukainen pisin tyhjennysväli Jätelaji Jäteastia (140 660 l) Syväkeräysväline Sekajäte 2 viikkoa 4 viikkoa Sekajäte, jos kiinteistöllä biojätteen erilliskeräys tai kompostointi Biojäte Kesäisin, ajalla 1.5. 30.9. Talvisin, ajalla 1.10. 30.4. 4 viikkoa 4 viikkoa 1 viikko 2 viikkoa 2 viikkoa 4 viikkoa Erilliskerättävien hyötyjätteiden jäteastiat on tyhjennettävä siten, ettei niiden täyttymisen seurauksena aiheudu hyötyjätteiden sijoittamista sekalaisen yhdyskuntajätteen joukkoon. Sekajätteen 140 240 l jäteastian tyhjennysväliä voidaan talvikaudella pidentää neljään viikkoon hajaasutusalueella sijaitsevilla kiinteistöillä tai kiinteistöillä, joilla asukkaita on enintään kaksi. Tyhjennysvälin pidentämisestä sovitaan Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kanssa. Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus voidaan keskeyttää määräajaksi kiinteistön ollessa käyttämättömänä matkan tai muun syyn vuoksi vähintään neljän viikon ajan. Määräaikaisen keskeytyksen kestäessä neljästä viikosta

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 10/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 kahteentoista kuukauteen asiasta sovitaan Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kanssa ja asiasta tiedotetaan tarvittaessa jätehuoltoviranomaiselle. Keskeytyksen kestäessä yli vuoden, edellyttää se poikkeamista näistä jätehuoltomääräyksistä. 16 KUNNOSSAPITO JA PESU Kiinteistön haltijan on huolehdittava kiinteistön keräysvälineiden kunnossapidosta ja puhdistamisesta siten, etteivät keräysvälineet tai niiden jätteet aiheuta terveydellistä haittaa, hajuhaittaa, ympäristön likaantumista tai roskaantumista, eivät houkuttele haittaeläimiä, eivätkä aiheuta turvallisuusriskiä keräysvälineiden käyttäjille tai tyhjentäjille. 17 LISÄJÄTE Jätteen keräysvälineen ollessa niin täynnä, että sen sisälle ei enää mahdu jätettä, voi jätteen sijoittaa lisäjätteenä keräysvälineen viereen odottamaan kuljetusta. Tämä koskee ainoastaan kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa kuljetettavia jätteitä. Muu kuin jätesäkissä tai pussissa oleva kerättäväksi tarkoitettu jäte on merkittävä selvästi lisäjätteeksi. Lisäjätteen tulee olla jätettä, joka koostumuksensa, määränsä ja kokonsa puolesta muuten kuuluisi kyseiseen keräysvälineeseen. Mikäli lisäjäte-erä on suurempi kuin keräysvälineen tilavuus, lisäjätteestä on ilmoitettava etukäteen Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle. Lisäjätteen tulee olla helposti kuormattavaa, eikä sen ottamisesta kuljetukseen saa aiheutua riskiä työturvallisuudelle. Mikäli lisäjäte on muuta kuin keräysvälineeseen kuuluvaa jätettä tai mikäli lisäjäte aiheuttaa työturvallisuusriskin, lisäjätettä ei oteta jätteenkuljetukseen. Mikäli lisäjätettä muodostuu toistuvasti, jätteen tuottaja tai keräyspisteen haltija on velvollinen lisäämään keräysvälineen täyttötilavuutta tai tyhjennystiheyttä keräyspisteessä. VI Jätteiden keräyspisteet 18 KERÄYSVÄLINEIDEN SIJOITTAMINEN Keräysvälineet on sijoitettava tasaiselle, tukevalle, vaakasuoralle ja kulutusta kestävälle alustalle. Kiinteistön haltijan on huolehdittava siitä, etteivät keräysvälineet pääse siirtymään paikoiltaan ja että keräysvälineiden kannet pysyvät kaikissa sääolosuhteissa suljettuina. Käsin siirrettävät jäteastiat on sijoitettava sellaiseen paikkaan, johon jäteauto pääsee esteettömästi ja turvallisesti. Käsin siirrettävät jäteastiat tulee sijoittaa tontille tai tulotien varteen. Jäteastioilla tulee olla pysyvä paikka, josta astiat tyhjennetään. Keräysvälineet, joita ei voi siirtää käsin (syväkeräysvälineet, vaihtolavat, yms.) on sijoitettava siten, että jäteautolla pääsee esteettömästi niiden välittömään läheisyyteen. Kuormauspaikan ja syväkeräysvälineiden välillä tulee olla suora kävely-yhteys. Lisäksi syväkeräysvälineiden päällä ja sivuilla tulee olla riittävästi vapaata tilaa, jotta ne voidaan tyhjentää turvallisesti.

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 11/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 Keräysvälineiden sijoittamisessa kiinteistölle tulee noudattaa kunnallisia rakennusjärjestyksiä, terveydensuojelujärjestyksiä, ympäristönsuojelumääräyksiä, kaavamääräyksiä sekä laitevalmistajan ohjeita. Tarkempia ohjeita keräysvälineiden sijoittamiseen antaa tarvittaessa Pirkanmaan Jätehuolto Oy. 19 JÄTETILAT JA KERÄYSVÄLINEIDEN SUOJAUS Mikäli keräysastiat sijoitetaan jätehuoneeseen tai -katokseen, jätetila on mitoitettava siten, että yksittäinen jäteastia voidaan ottaa tyhjennettäväksi siirtämättä muita astioita. Jätetilan sisäänkäynti tulee järjestää suoraan ulkotiloista ilman kynnystä, porrasta tai muuta saranoimatonta estettä. Jätetilaan johtava ovi on varustettava laitteella, jolla ovi saadaan pysymään auki. Jätetilassa on oltava myös riittävä ilmanvaihto ja valaistus. Jätetilan rakenteen on oltava riittävän luja ja asianmukainen, niin että keräysvälineiden siirrot eivät aiheuta vaurioita rakenteisiin. Mikäli keräysvälineet suojataan ulkotiloissa aitauksella tai näköesteellä, suojauksen on oltava riittävän väljä keräysvälineiden joustavaa tyhjennystä varten. Suojaus ei saa toimia esteenä eikä työturvallisuutta haittaavana tekijänä jäteastian tyhjentämiselle. Kiinteistön jätteiden keräyspisteeseen tai keräysvälineen välittömään läheisyyteen ei saa sijoittaa sellaista jätettä tai tavaraa, jota ei ole tarkoitettu vietäväksi jätteen käsittelypaikalle tai hyödynnettäväksi. 20 JÄTETILOJEN LUKITUS Mikäli jätetila on lukittava, jätetilan oven tai portin lukituksessa tulee käyttää kaksoispesäistä lukkoa niin, että toiseen pesään sopii Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n käyttämä yleisavain. Mikäli kaksoispesälukon käyttö on asennusteknisesti mahdotonta, voidaan käyttää seinään upotettavaa avainsäiliötä, johon sopii Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n yleisavain. Avainsäiliöön sijoitetaan jätetilan avain. Avainsäilö tulee sijoittaa jätetilaan johtavan reitin välittömään läheisyyteen. Pirkanmaan Jätehuolto Oy voi sopia asiakkaan kanssa muustakin teknisestä ratkaisusta oven lukituksessa. Kiinteistön haltija vastaa jätetilan lukituksen asennus- ja huoltokustannuksista sekä lukituksen toimintakuntoisuudesta. 21 KERÄYSVÄLINEIDEN SIIRTOVÄYLÄT KIINTEISTÖITTÄISESSÄ JÄTTEENKULJETUKSESSA Kiinteistöllä sijaitsevan jätteenkuljetukseen käytettävän ajoväylän tulee kantaa tyhjennykseen käytettävien ajoneuvojen painot. Alueiden ja väylien, joilla keräysvälineitä siirretään jätteiden kuormausta ja kuljetusta varten, tulee olla riittävän leveitä, kovapintaisia ja tasaisia. Muilla esineillä, oksilla tai rakenteilla ei saa tukkia tai kaventaa keräysvälineiden siirtoväyliä tai jätteen kuljetusväyliä. Keräysvälineiden siirtoväylän kaltevuuden ylittäessä 1:5 tai jos siirtoväylällä on kynnyksiä, portaita tai muita esteitä siten, että ne aiheuttavat tyhjentäjälle työturvallisuusriskin, kiinteistön haltijan on huolehdittava, että tyhjentäjän käytössä on siirtoa helpottavat laitteet tai rakenteet. Kiinteistön haltijan on huolehdittava keräysvälineille johtavan kulkuväylän ja keräysvälineiden sijoituspaikan kunnossa- ja puhtaanapidosta. Lumen auraus ja liukkauden torjunta on hoidettava siten, että keräysvälineet voidaan turvallisesti siirtää tyhjennettäväksi. 22 ALUEELLISET KERÄYSPISTEET

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 12/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 Alueellisia keräyspisteitä koskevat yleiset määräykset ovat voimassa sekä kunnan että tuottajayhteisöjen järjestämillä alueellisilla keräyspisteillä. Jätteen tuottaja kuljettaa itse jätteensä asianmukaisesti lajiteltuna ja pakattuna alueelliseen keräyspisteeseen. Alueelliseen keräyspisteeseen saa toimittaa ainoastaan sellaista jätettä, jota varten keräyspisteessä on keräysväline. Alueellisesta keräyspisteestä vastaavan tahon on huolehdittava keräyspisteen ylläpidosta, puhdistamisesta ja tyhjentämisestä siten, että keräyspisteestä ei aiheudu terveyshaittaa tai ympäristön likaantumista tai roskaantumista. Keräyspisteestä vastaavan on velvollisuus pitää keräyspaikka ja sen ympäristö siistinä ja kunnossa, ellei asiasta ole muuta sovittu erillisissä sopimuksissa. Jätepisteessä tulee olla siitä vastaavan tahon yhteystiedot. VII Jätteenkuljetus 23 JÄTTEEN NOUTO JA KUORMAAMINEN Jätteiden kuormaaminen taajaan asutulla alueella sijaitsevalla asuinkiinteistöllä tai sen välittömässä läheisyydessä on kielletty klo 22 6 välisenä aikana. Jätteiden kuormaamisesta ei saa aiheutua roskaantumista tai haittaa ympäristölle tai terveydelle. 24 YLEISET JÄTTEENKULJETUSTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Jätteet on kuljetettava niin, etteivät ne pääse leviämään ympäristöön. Jos kiinteistöllä syntyvät jätteet kokonsa, määränsä tai koostumuksensa vuoksi eivät sovellu säännöllisesti järjestettyyn jätteenkuljetukseen, on jätteen haltijan huolehdittava itse kuljetuksen järjestämisestä tai sovittava erikseen kuljetusyrittäjän tai Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kanssa kuljetuksesta. Erilliskerätyt ja erilaatuiset jätelajit on pidettävä kuljetuksen aikana erillään. Jätteenkuljettajan on kuljetettava kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvat jätteet Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n osoittamaan vastaanottopaikkaan. Tuottajavastuunalaiset jätteet toimitetaan tuottajien järjestämiin vastaanottopaikkoihin. Jätteen luovuttajan, jätteenkuljettajan ja jätteen vastaanottajan on oltava selvillä mahdollisesta siirtoasiakirjan laatimisvelvoitteesta. Jätteen haltijan on järjestettävä jätteenkuljetus asianmukaiseen käsittelyyn niin usein, että jätteen varastoiminen kiinteistöllä tai keräyspisteessä ei muodosta palo- tai räjähdysvaaraa tai terveys- ja ympäristöhaittaa tai viihtyvyyshaittaa. 25 YLEISET JÄTTEEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYPAIKAT Jätteiden toimittaminen yleisiin vastaanotto- ja käsittelypaikkoihin on sallittu ilmoitettuina aukioloaikoina. Jätteiden toimittamisessa on noudatettava vastaanottopaikan ylläpitäjän antamia ohjeita. Erilaatuiset jätteet on sijoitettava niille osoitettuihin paikkoihin. Jätteiden keräily yleisiltä jätteiden käsittely- tai vastaanottopaikoilta ja jätteiden kuljettaminen sieltä pois on sallittua vain käsittely- tai vastaanottopaikan pitäjän luvalla.

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 13/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 Jätteen haltijan tai tuojan on annettava tuotavasta jäte-erästä sen laatua, alkuperää ja tuottajaa koskevat tiedot samoin kuin tiedot laskutusta varten sekä muut viranomaisen määräämät tiedot. Vastaanotto- tai käsittelypaikassa voidaan kieltäytyä vastaanottamasta jätettä, mikäli jäte ei ole vastaanottoehtojen mukaista tai paikkaa ei ole hyväksytty kyseisen jätelajin vastaanotto- tai käsittelypaikaksi. VIII Asumisessa syntyvät lietteet Asumisessa syntyvien lietteiden osalta kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen kuuluu Juupajoen kunta. Muissa kunnissa on lietteiden osalta voimassa kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus, jolloin kiinteistön haltija itse kilpailuttaa, tilaa ja sopii kuljetusyrittäjän kanssa lietteiden tyhjennyksistä ja kuljetuksista. Alueellinen jätehuoltojaosto päätti 24.4.2013 pidetyssä kokouksessa, että asumisessa syntyvien lietteiden kiinteistöittäinen kuljetus toteutetaan 1.1.2017 alkaen kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena. 26 TYHJENNYSVÄLIT JA LIETTEEN TOIMITTAMINEN KÄSITTELYYN Saostussäiliöistä, pienpuhdistamojen lietetiloista ja muista vastaavista säiliöistä jätevesiliete on poistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Umpisäiliöitä ja niiden täyttymistä sekä täyttymishälyttimen toimintaa on seurattava säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa. Umpisäiliöt on tyhjennettävä tarvittaessa. Hiekanerotuskaivot, öljynerotuskaivot ja rasvanerotuskaivot on tarkastettava ja tyhjennettävä säännöllisin välein, kuitenkin aina tarvittaessa ja vähintään kerran vuodessa. Erotuskaivojen hälyttimet on tarkastettava säännöllisesti ja pidettävä kunnossa. Fosforinpoistokaivot on tarkistettava säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa. Fosforinpoistokaivot on tyhjennettävä tarvittaessa. Fosforinpoistokaivojen massat voidaan kompostoida kiinteistöllä 8 :n mukaisesti, hyödyntää ravinteena pellolla tai toimittaa kunnan osoittamaan paikkaan. Kiinteistön haltijan on pidettävä kirjaa lietteenpoistoista. Jätevesilietteet ja umpisäiliöiden jätevedet saa luovuttaa kuljetettavaksi vain sellaiselle toimijalle, joka on hyväksytty jätelain mukaiseen jätehuoltorekisteriin. Jätevesilietteet sekä umpisäiliöiden jätevedet tulee toimittaa alueellisen jätehuoltojaoston osoittamaan vastaanottopaikkaan, jolla on lupa vastaanottaa, varastoida tai käsitellä asumisessa syntyvää lietettä. Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa jätteen toimituspaikka määritellään urakkasopimuksessa. Saostussäiliöiden, pienpuhdistamoiden, umpisäiliöiden ja vastaavien jätevesilietteitä tai jätevesiä ei saa levittää metsään tai muualle maastoon. Lietteen sekoittaminen sekajätteeseen tai toimittaminen sekajätteen aluejätepisteeseen on kielletty. 27 KULJETUSREKISTERI Asumisessa syntyvien lietteiden kuljettajan on kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa luovutettava kiinteistöittäin ja jätelajeittain eritellyt tyhjennystiedot kuljetetuista jätteistä

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 14/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 jätehuoltoviranomaiselle. Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa tietojen raportoinnin hoitaa jätehuoltoyhtiö. Tiedot on toimitettava jätehuoltoviranomaiselle sähköisesti muokattavissa olevassa muodossa vähintään kerran vuodessa. 28 LIETTEEN OMATOIMINEN KÄSITTELY Lietteen omatoiminen käsittely on kielletty lukuun ottamatta seuraavia tähän pykälään sisällytettyjä tilanteita. Jätevesilietteen omatoimisesta käsittelystä, mukaan lukien kompostointi on tehtävä kirjallinen ilmoitus jätehuoltoviranomaiselle. Jätehuoltoviranomainen voi tarvittaessa kieltää asumisessa syntyneen lietteen omatoimisen käsittelyn. Jätehuoltoviranomainen pyytää tarvittaessa lausunnon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta lietteen käsittelyn ympäristönsuojelulain mukaisen luvan tarpeesta sekä lietteen käsittelyn asianmukaisuudesta. Omassa asumisessaan syntyvän lietteen saa levittää käsiteltynä lannoitustarkoituksessa omalle pellolle tai omassa hallinnassa olevalle pellolle. Liete on aina käsiteltävä kalkkistabiloimalla tai muulla Eviran ja ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksymällä tavalla. Lietteen käsittelyssä ja peltokäytössä on noudatettava lannoitevalmistelakia (539/2006), nitraattiasetusta (931/2000) ja maa- ja metsätalousministeriön asetusta lannoitevalmisteista (24/2011). Harmaiden jätevesien puhdistamossa syntyvän lietteen sekä harmaiden jätevesien saostussäiliön lietteen voi tyhjentää omatoimisesti ja kompostoida 8 :n mukaisesti kiinteistöllä, mikäli lietteen määrä on vähäinen. Lietteen määrän katsotaan olevan vähäinen, jos sitä syntyy vähemmän kuin 20 litraa tyhjennyskertaa kohden ja vähemmän kuin 50 litraa vuodessa. Kuivakäymäläjätteet tulee kompostoida 8 :n mukaisesti kiinteistöllä tai toimittaa kunnan osoittamaan paikkaan. IX Vaaralliset jätteet 29 VAARALLISTEN JÄTTEIDEN JÄTEHUOLTO Kunta järjestää asumisessa sekä maa- ja metsätaloudessa syntyvän vaarallisen jätteen vastaanoton ja käsittelyn. Erilaatuiset asumisessa syntyvät vaaralliset jätteet on lajiteltava ja kerättävä erikseen kiinteistöllä sekä toimitettava Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n järjestämään vastaanottopaikkaan. Vaarallista jätettä ei kuljeteta kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa. Muualla kuin kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvilla kiinteistöillä sekä elinkeinotoiminnassa syntyvä vaarallinen jäte on toimitettava vastaanottajalle, jolla on oikeus vaarallisen jätteen vastaanottamiseen. Vaarallisia jätteitä ei saa sekoittaa toisiinsa, muihin aineisiin tai muihin jätteisiin. Vaaralliset jätteet on pakattava tiiviisti kestäviin astioihin, joihin on merkittävä selvästi vaarallisen jätteen nimi sekä ominaisuudet siten, että jätteistä on kuljetusta, varastointia ja käsittelyä varten riittävät tiedot näkyvillä. Asumisessa syntyviä tavallisimpia vaarallisia jätteitä ovat: - raskasmetalliparistot,

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 15/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 - erilaiset akut (myös laitteet, joissa akku on kiinteästi liitettynä), - loisteputket ja elohopealamput, - maalit, lakat, liimat ja liuottimet, - vaaramerkinnällä varustetut puhdistusaineet, - kyllästetty puu, - torjunta-aineet, - jäteöljyt ja öljyiset jätteet sekä - lääkejätteet Tuottajavastuunalaiset vaaralliset jätteet (esimerkiksi jotkut sähkö- ja elektroniikkaromut sekä paristot ja akut) on toimitettava tuottajien niille järjestämiin vastaanottopaikkoihin. Kodin lääkejätteet on toimitettava apteekkiin. 30 VAARALLISTEN JÄTTEIDEN KERÄYS KIINTEISTÖLLÄ Vaarallisten jätteiden keräys kiinteistöllä on järjestettävä niin, ettei niistä aiheudu vaaraa tai haittaa ympäristölle tai terveydelle. Kiinteistöllä järjestettävän vaarallisen jätteen keräyksen tulee tapahtua erillisessä lukitussa tai valvotussa tilassa tai vaarallinen jäte tulee kerätä sellaisiin kaappeihin ja astioihin, joista sitä ei voi vapaasti poistaa. Kutakin vaarallista jätelajia varten tulee olla oma merkitty keräysväline. Kiinteistön haltijan on asetettava vaarallisten jätteiden keräyspisteen käyttöä koskevat ohjeet sellaiseen paikkaan, että ne ovat kaikkien tilaa käyttävien nähtävissä. Lisäksi kiinteistön haltijan on tiedotettava keräyspisteen käyttäjille siitä, kuinka vaarallisten jätteiden keräys kiinteistöllä on järjestetty. Kerätyt vaaralliset jätteet on toimitettava säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Asbestijätettä ei saa sekoittaa muihin jätteisiin. Asbestijäte on kerättävä tiiviisti suljettaviin, umpinaisiin säiliöihin tai pakkauksiin. Asbestipakkauksiin ja säiliöihin on merkittävä selvästi erottuvalla tekstillä "Asbestijätettä. Pölyn hengittäminen vaarallista". Asbestia sisältävät jätteet tulee toimittaa niille varattuihin vastaanottopaikkoihin. X Muut jätehuoltomääräykset 31 YLEISÖTILAISUUKSIEN JÄTEHUOLTO Yleisötilaisuus on suunniteltava siten, että syntyvän jätteen määrä on mahdollisimman vähäinen. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi tarvittaessa vaatia tapahtumajärjestäjältä tapahtuman jätehuoltosuunnitelmaa. Yleisötilaisuuden järjestäjä vastaa järjestettävän tilaisuuden jätehuollosta sekä tilaisuuteen varatun alueen sekä sen välittömässä läheisyydessä olevan alueen siivoamisesta. Järjestäjä vastaa myös jätehuoltoon liittyvästä neuvonnasta tilaisuuden aikana sekä riittävästä jätelajien erilliskeräyksestä. Roskaantuneen alueen toissijaisen siivoamisvastuun osalta järjestäjänä pidetään myös tilaisuuden tai tapahtuman kokoonkutsujaa.

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Edotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26022014 16/(16) Ehdotus kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi 26.2.2014 Alueelle on sijoitettava riittävästi ja kattavasti jäteastioita tai muita keräysvälineitä eri jätelajien keräämistä varten. Tapahtuma-alue sekä sen välittömässä läheisyydessä oleva roskaantunut alue on siivottava välittömästi tilaisuuden päätyttyä sekä tarvittaessa tilaisuuden aikana. Jäteastiat ja muut keräysvälineet on tyhjennettävä aina niiden täyttyessä. 32 TIEDOTTAMINEN Kiinteistön haltijan on tiedotettava kiinteistön asukkaille ja kiinteistöllä työskenteleville näiden jätehuoltomääräysten mukaisista lajittelu-, kierrätys- ja kuljetusjärjestelyistä. 33 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN VALVONTA Näiden määräysten noudattamista valvovat kunnan ympäristönsuojeluviranomainen sekä alueellinen ELYkeskus. Kunnallisten jätehuoltomääräysten noudattamatta jättämisen seurauksista säädetään jätelain 13. luvussa. 34 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSISTÄ POIKKEAMINEN Jätehuoltoviranomaiselta voi yksittäistapauksessa, perustellusta syystä, myötää poikkeuksen jätehuoltomääräyksen noudattamisesta, jos jätehuollon järjestäminen sitä erityisestä syystä edellyttää eikä poikkeamisesta aiheudu ympäristö- tai terveyshaittaa. Poikkeaminen ei voi koskea lakisääteisistä velvoitteista vapauttamista. Jätehuoltoviranomainen sekä valvontaviranomaiset voivat antaa näitä jätehuoltomääräyksiä täydentäviä ohjeita ja määräyksiä. 35 VOIMAANTULO Nämä jätehuoltomääräykset on annettu jätelain (646/2011) 91 ja 92 :n nojalla ja perustuen jätelain 23 ja 43 :ssä säädettyihin oikeuksiin ja velvoitteisiin. Alueellinen jätehuoltojaosto on hyväksynyt jätehuoltomääräykset XX.XX.2014 ja ne ovat voimassa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnissa (Sastamalassa vain Mouhijärven ja Suodenniemen osalta). Nämä jätehuoltomääräykset kumoavat Hämeenkyrön, Ikaalisten, Juupajoen, Kangasalan, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Parkanon, Pirkkalan, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan (Mouhijärven ja Suodenniemen osalta), Tampereen, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven muodostamalla alueella aikaisemmin voimassa olleet jätehuoltomääräykset. 36 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Pyörällisten astioiden käyttö 11 :n mukaisesti tulee aloittaa 31.12 2014.

5, JATEJ 5.3.2014 15:00 / Pykälän liite: Kunnallisten jätehuoltomääräysten perustelumuistio 2602 1/(16) Kunnalliset jätehuoltomääräykset PERUSTELUMUISTIO EHDOTUS KUNNALLISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TOIMIALUEELLA YLEISET PERUSTELUT Kunnallisia jätehuoltomääräyksiä uudistetaan ja ajanmukaistetaan 1.5.2012 voimaan tulleen jätelain (646/2011) säännösten ja uuden terminologian huomioon ottamiseksi. Jätelain uudistus velvoitti kunnat perustamaan yhteisen viranomaisen jätehuollon viranomaistehtävien hoitoa varten, mikäli kunnat omistavat yhteisen jätehuoltoyhtiön. Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n 17 osakaskuntaa eli Hämeenkyrön, Ikaalisten, Juupajoen, Kangasalan, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Parkanon, Pirkkalan, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan (Mouhijärven ja Suodenniemen osalta), Tampereen, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kunnat perustivat syyskuussa 2012 yhteiseksi jätehuoltoviranomaiseksi alueellisen jätehuoltojaoston, jonka tehtäviin kuuluu jätehuoltomääräysten antaminen. Jätelain 91 :n mukaan kunta voi antaa jätehuollon järjestämiseen liittyen paikallisia määräyksiä. Aikaisemmin kukin kunta on itse päättänyt jätehuollon viranomaistehtävien hoidosta. Yhteisen jätehuoltoviranomaisen avulla pyritään selkiyttämään kuntien vastuulla olevien viranomaistehtävien hoitamista ja yhdenmukaistamaan päätöksentekoa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n osakaskuntien alueella. Nämä kunnalliset jätehuoltomääräykset astuvat voimaan yhteisesti koko toimialueen kunnissa, jolloin kuntien aikaisempien jätehuoltomääräysten voimassa olo päättyy. Uudistuksen yhteydessä jätehuoltomääräykset sekä niihin liittyvien poikkeamishakemusten käsittely samalla yhdenmukaistuu, kun poikkeamishakemusten käsittely siirtyy kunnista yhteisen jätehuoltoviranomaisen tehtäviin. Näin kuntalaiset ovat tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden asuinkunnasta huolimatta. Keskeisimmät muutosehdotukset Jätehuoltomääräyksiä ehdotetaan tarkistettaviksi uuden jätelain säännöksiä ja jätelain terminologiaa vastaavaksi. Terminologian osalta keskeinen muutos on aikaisemmassa jätelainsäädännössä käytettyjen termien järjestetty jätteenkuljetus ja sopimusperusteinen jätteenkuljetus korvaaminen nykylainsäädännön mukaisilla termeillä kunnan järjestämä jätteenkuljetus ja kiinteistön haltijan järjestämä jätteen kuljetus. Uusi termi on myös jätelain 35 :n mukainen kiinteistöittäinen jätteenkuljetus, jolla tarkoitetaan kunnan vastuulle säädetyn jätteen kuljettamista kiinteistön haltijan järjestämästä vastaanottopaikasta kunnan määräämään jätteen käsittelypaikkaan. Jätelain mukaan kunta vastaa siitä, että jätelain 32 :ssä kunnan vastuulle säädetty jäte kuljetetaan kiinteistöltä joko kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena jätelain 36 :n mukaisesti tai kiinteistön haltijan järjestämänä jätteenkuljetuksena jätelain 37 :n mukaisesti. Yksi merkittävimmistä jätelain muutoksista koskee kunnan määräysvallan rajoittumista pääosin vain sen jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluviin jätteisiin (JL 32 ). Näin ollen myös jätehuoltomääräyksistä on rajattu pois elinkeinotoiminnan tuottama jäte muilta osin kuin yleiseen jätteen asianmukaiseen käsittelyyn ja jätehuollon teknisiin asioihin liittyen. Lisäksi jätehuoltomääräyksissä on korostettu kaikkien vakituisten ja vapaa-ajan kiinteistöjen velvollisuutta