Julkaistu Helsingissä 2 päivänä joulukuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Samankaltaiset tiedostot
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014

Valtioneuvoston asetus

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Eläkkeelle numeroina 2013

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Eläkkeelle numeroina 2012

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Manner-Suomi

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

VM/KAO, Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2011 KUNNITTAIN

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

Laskentamalli Todelliset nettomenot Muutokset Tasauskatto

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Etuus työllistymistä edistävän

Etuus työllistymistä edistävän

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Lähipalvelut, -demokratia ja elinvoima kuntaliitosprosesseissa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT

KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA

Kriteeritarkastelua maakunnittain

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Two-person household, EUR per month

Yhteensä

Keskituloisten palkansaajapuolisoiden tuloverot vuonna 2019 kunnittain (kunnat verojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä)


Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2012

Kuntien kirjahankintakulujen muutos maakunnittain

Naapurit-pelin voittokooste

Ajoneuvokanta, kaikki ajoneuvorekisterissä olevat ajoneuvot

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

Transkriptio:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 2011 1192/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta ja hävittämisestä Annettu Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 2011 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläintautilain (55/1980) 12 :n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 303/2006: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään seuraavissa säädöksissä tarkoitettujen tiettyjen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämistä, kuljetusta ja hävittämistä koskevista kansallisista menettelyistä: 1) muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1774/2002 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1069/2009 (jäljempänä sivutuoteasetus) 19 artiklan mukaisesta sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta ja hävittämisestä; 2) muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1774/2002 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1069/2009 täytäntöönpanosta sekä neuvoston direktiivin 97/78/EY täytäntöönpanosta tiettyjen näytteiden ja tuotteiden osalta, jotka vapautetaan kyseisen direktiivin mukaisista eläinlääkärintarkastuksista rajatarkastusasemilla annetun komission asetuksen(eu) N:o 142/2011 (jäljempänä täytäntöönpanoasetus) 7 artiklan mukaisesta luokkaan 1 ja 3 kuuluvien ainesten toimittamisesta kaatopaikalle. 2 Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan: 1) aineksella tiettyyn sivutuoteluokkaan kuuluvia sivutuotteita ja niistä johdettuja tuotteita; 2) turkiseläinten kokonaisella raadolla kokonaista turkiseläimen raatoa sekä turkiseläimen raatoa; josta on nahka ja/tai häntä poistettu; 3) pienteurastamolla laitosta, jossa teurastetaan korkeintaan 20 eläinyksikköä viikossa ja korkeintaan 1 000 eläinyksikköä vuodessa, jolloin nauta- ja kavioeläimet vastaavat 1,0 yksikköä ja siat vastaavat 0,2 yksikköä sekä lampaat ja vuohet vastaavat 0,1 yksikköä. Siipikarjan pienteurastamossa teurastetaan korkeintaan 150 000 siipikarjaan kuuluvaa lintua vuodessa. Tarhatun riistan ja jäniseläinten pienteurastamossa teurastettavien eläinten enimmäismääriin sovelletaan muiden Neuvoston asetus (EY) N:o 1069/2009 (32009R1069); EUVL N:o L 300, 14.11.2009, s. 1 Komission asetus (EU) N:o 142/2011 (32011R0142); EUVL N:o L 54, 26.2.2011, s. 1

2 1192/2011 eläinten pienteurastamoissa teurastettavien samanpainoisten tai lähinnä samaa lajia olevien eläinten teurastukselle asetettuja enimmäismääriä; 4) pienleikkaamolla leikkaamoa, jonka tuotanto ei ylitä 5000 kiloa luutonta lihaa viikossa. 3 Valvontaviranomaiset Tämän asetuksen noudattamisen valvontaa johtaa Elintarviketurvallisuusvirasto. Tämän asetuksen noudattamista valvovat eläintautilain 5 :ssä tarkoitetut viranomaiset. Lisäksi elintarvikealan toimijoita valvovat elintarvikelain (23/2006) 6 :n 6 kohdan mukaiset valvontaviranomaiset. 4 Syrjäiset alueet hävitettäessä kokonaisia raatoja Kokonaisten raatojen hävittämisen osalta syrjäistä aluetta ovat: 1) Nautojen, biisonien, vuohien, lampaiden ja eläintarhaeläinten kokonaisten raatojen hävittämisen osalta liitteen 1 mukainen alue; 2) Kesysikojen, mukaan lukien minisikojen, sekä villisikojen ja niiden risteytyksien, sikojen luonnonvaraista eläinkantaa lukuun ottamatta ja siipikarjan kokonaisten raatojen hävittämisen osalta liitteen 2 mukainen alue; 3) Sivutuoteasetuksessa tarkoitettujen luokkaan 2 kuuluvien turkiseläinten kokonaisten raatojen hävittämisen osalta liitteen 3 mukainen alue; 4) Porojen kokonaisten raatojen hävittämisen osalta koko Suomi; 5) Alpakoiden kokonaisten raatojen sekä kokonaisten vesiviljelyeläinten hävittämisen osalta koko Suomi; 6) Edellä 1-3 kohdissa mainittujen kuolleena syntyneiden eläinten hävittämisen osalta koko Suomi; 7) Luonnonvaraisten eläinten, joiden epäillään sairastavan jotakin ihmisiin tai eläimiin tarttuvaa tautia, hävittämisen osalta koko Suomi. Edellä 1 momentin 2 kohdasta poiketen alle 20 linnun pitopaikkojen raatojen hävittämisen osalta koko Suomi on syrjäistä aluetta. 5 Syrjäiset alueet hävitettäessä muita kuin kokonaisia raatoja Pienteurastamoista ja pienleikkaamoista peräisin olevien sivutuoteasetuksessa tarkoitettujen luokkaan 2 ja luokkaan 3 kuuluvien sivutuotteiden sekä alkuperätilalla teurastetuista eläimistä saatavien luokkaan 1, 2 ja 3 kuuluvien sivutuotteiden hävittämisen osalta syrjäistä aluetta ovat: 1) naudoista, vuohista ja lampaista saatavien sivutuotteiden osalta liitteen 1 mukainen alue; 2) sioista ja siipikarjasta saatavien sivutuotteiden osalta liitteen 2 mukainen alue. Edellä 1 momentin 2 kohdasta poiketen alkuperätilalla teurastetuista linnuista saatavien sivutuotteiden osalta koko suomi on syrjäistä aluetta. Porojen ja luonnonvaraisen riistan teurastuksesta ja lihan leikkaamisesta saatavien sivutuotteiden hävittämisen osalta koko Suomi on syrjäistä aluetta. Tuoreiden vesieläimistä saatavien sivutuotteiden, jotka on saatu elintarvikkeita valmistavilta laitoksilta, osalta koko Suomi on syrjäistä aluetta. Sivutuoteasetuksen 10 artiklan f ja g kohdissa tarkoitetun luokkaan 3 kuuluvan aineksen osalta liitteen 1 mukainen alue on syrjäistä aluetta. Edellä pykälän 4 kohdassa 7 mainituista eläimistä saatavien sivutuotteiden osalta koko Suomi on syrjäistä aluetta. 6 Sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden kerääminen, kuljettaminen ja hävittäminen syrjäisillä alueilla Sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden kerääminen ja kuljetus syrjäisillä alueilla tulee tehdä siten, että eläintautien leviäminen estetään. Edellä 4 ja 5 :ssä tarkoitettuja syrjäisillä alueilla muodostuneita sivutuotteita ja niistä johdettuja tuotteita saa sivutuoteasetuk-

1192/2011 3 sen vaatimuksista poiketen hävittää syrjäisillä alueilla maahan hautaamalla siten kuin tässä asetuksessa säädetään tai toimittamalla kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen (861/1997) mukaisesti hyväksytylle kaatopaikalle. Elintarviketurvallisuusvirasto voi kuitenkin tautitapauksissa asettaa tiukempia vaatimuksia edellä 4 ja 5 :ssä mainittujen sivutuotteiden hävittämistä koskien. Edellä 1 momentista poiketen sivutuoteasetuksen 10 artiklan f ja g kohtien mukaisten luokkaan 3 kuuluvien ainesten hautaaminen maahan on kielletty. Kyseisten ainesten keräämisessä, kuljetuksessa ja hävityksessä tulee noudattaa mitä jätelaissa (646/2011) ja ympäristönsuojelulaissa (86/2000) sekä niiden nojalla säädetään. 7 Aluehallintoviraston ja elintarviketurvallisuusviraston myöntämät poikkeukset Aluehallintovirasto voi myöntää luvan poiketa sivutuoteasetuksen vaatimuksista sivutuoteasetuksen 8 artiklan b kohdan ii alakohdassa tarkoitetun luokkaan 1 kuuluvan aineksen sekä luokkaan 2 ja luokkaan 3 kuuluvien ainesten keräämisen ja kuljetuksen osalta ja antaa luvan hävittää niitä hautaamalla maahan tai toimittamalla kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen mukaisesti hyväksytylle kaatopaikalle, jos kerääminen, kuljetus ja hävitys aiheuttaisivat luonnon mullistuksista, ilmastollisista syistä, tulipalosta tai muista poikkeuksellisista syistä johtuen keräämistä suorittavan henkilökunnan terveydelle ja turvallisuudelle vaaran, tai vaatisi suhteettomia ponnistuksia. Elintarviketurvallisuusvirasto voi poikkeustapauksissa myöntää luvan hävittää avotulella polttamalla tai hautaamalla maahan muita sivutuotteita kuin sivutuoteasetuksen 8 artiklan a kohdan i alakohdassa tarkoitettua luokkaan 1 kuuluvaa ainesta, jos kuljetus lähimpään käsittelylaitokseen lisäisi terveysriskien vaaraa tai jos käsittelylaitosten kapasiteetti ylittyy eläintautiepidemian johdosta. Kokonaisten raatojen hävittäminen avotulella polttamalla on kiellettyä koko Suomen alueella normaalioloissa. Elintarviketurvallisuusvirasto voi kuitenkin myöntää edellä 2 momentissa mainituista erityisistä syistä poikkeuksen avotulella polttoa koskevasta kiellosta. 8 Pieniä määriä koskeva poikkeus Laitokset ja elintarvikehuoneistot, joissa käsitellään viikossa alle 50 kiloa sivutuoteasetuksen 10 artiklan f kohdan mukaista luokkaan 3 kuuluvaa ainesta, voivat toimittaa kyseisen aineksen hävitettäväksi sivutuoteasetuksen keräilyä, kuljetusta, käsittelyä ja hävitystä koskevista vaatimuksista poiketen edellyttäen, että jätelain ja ympäristönsuojelulain sekä niiden nojalla annettujen säädösten vaatimuksia noudatetaan. 9 Kuolleiden lemmikkieläinten, mehiläisten, mehiläistuotteiden ja hevoseläinten hävittäminen Kuolleet lemmikkieläimet ja hevoseläimet voidaan hävittää hautaamalla maahan tai toimittamalla kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen mukaisesti hyväksytylle kaatopaikalle koko Suomen alueella. Kuolleet mehiläiset ja mehiläistuotteet voidaan hävittää hautaamalla maahan tai polttamalla koko Suomen alueella. 10 Eräiden luokkaan 1 ja 3 kuuluvien ainesten toimittaminen kaatopaikalle Sivutuoteasetuksen 8 artiklan c kohdan mukainen luokkaan 1 kuuluva kolmansista maista tuotu lemmikkieläinten ruoka tai kolmansista maista tuodusta aineksesta valmistettu lemmikkieläinten ruoka ja sivutuoteasetuksen 10 artiklan f ja g kohtien mukaiset luokkaan 3 kuuluvat ainekset voidaan toimittaa kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen mukaisesti hyväksytylle kaatopaikalle edellyttäen, että ne eivät ole olleet kosketuksissa sivutuoteasetuksen 8 ja 9 artiklan tai 10 artiklan a e ja h p kohtien mukaisten ainesten kanssa. Lisäksi edellytyksenä on, että sivutuoteasetuksen 10 artiklan f kohdan

4 1192/2011 mukainen luokkaan 3 kuuluva aines on käsitelty asetuksen (EY) n:o 852/2004 artiklan 2 kohdan 1 m mukaisesti ja sivutuoteasetuksen artiklan 10 kohdan g mukainen luokkaan 3 kuuluva aines on käsitelty täytäntöönpanoasetuksen liitteen 10 luvun II vaatimusten tai liitteen XIII luvun II mukaisesti. 11 Sivutuotteiden hautaamisessa ja polttamisessa noudatettavat vaatimukset Sivutuotteiden hautaaminen ja tautitapauksissa avotulella polttaminen eivät saa aiheuttaa vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle eikä ympäristölle. Hautaamisessa ja polttamisessa tulee noudattaa täytäntöönpanoasetuksen liitteen VI, III luvun 1 jakson vaatimuksia. Sivutuotteita ei saa haudata pohjavesialueelle, vedenottamon suoja-alueelle, alle 250 metrin etäisyydelle kaivosta tai vesistöön viettävään rinteeseen eikä alueelle, jota tullaan kyntämään tai kaivamaan pian hautaamisen jälkeen. Sivutuotteet on haudattava vähintään yhden metrin syvyyteen. Maaperällä täyttäminen on suoritettava välittömästi siten, että ketut, rotat, lokit tai muut eläimet eivät pääse haudattuihin sivutuotteisiin käsiksi. Hautaamisen yhteydessä sivutuotteet on taudinaiheuttajien tuhoamiseksi tarvittaessa kalkittava tai käsiteltävä desinfiointiaineella. Sivutuotteita ei saa haudata maatumattomassa pakkauksessa. Hautaamisessa tulee lisäksi noudattaa mitä ympäristönsuojelulaissa ja terveydensuojelulaissa (763/1994) sekä niiden nojalla säädetään. Edellä 2 momenttia ei sovelleta mehiläisten, mehiläistuotteiden eikä lemmikkieläinten hautaamiseen. 12 Sivutuotteita hautaamalla tai polttamalla hävittävän kirjanpito- ja ilmoitusvelvollisuus Sivutuotteita hautaamalla tai polttamalla hävittävän toimijan tulee noudattaa täytäntöönpanoasetuksen liitteen VIII, luvun IV, jakson 6 mukaista kirjanpitoa. Kirjanpitoa ei kuitenkaan edellytetä lemmikkieläinten eikä hevoseläinten kokonaisten raatojen hautaamisesta. Toimijan on ilmoitettava tautitapauksissa aluehallintovirastolle sivutuotteiden hautaamisesta ennen hautaamista. 13 Valvontaviranomaisten ilmoitukset Kunnaneläinlääkärin on viipymättä ilmoitettava aluehallintovirastolle havaitsemistaan olennaisista puutteista tämän asetuksen noudattamisessa. Aluehallintoviraston on viipymättä ilmoitettava Elintarviketurvallisuusvirastolle havaitsemistaan olennaisista puutteista tämän asetuksen noudattamisessa. 14 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012. Sen 8 on voimassa 31 päivään joulukuuta 2012. Sen 5 :n 1 momenttia sovelletaan kuitenkin vasta 1 päivästä heinäkuuta 2012. Tällä asetuksella kumotaan maa- ja metsätalousministeriön asetus (1374/2004) eläimistä saatavien sivutuotteiden hävittämisestä syrjäisillä alueilla sekä kuolleiden lemmikkieläinten hävittämisestä. Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 2011 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen Apulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen

1192/2011 5 Liite 1 Nautojen, biisonien, lampaiden, vuohien ja eläintarhaeläinten kokonaisten raatojen sekä tämän asetuksen 5 :n 1 momentin kohdassa 1 ja 5 :n 5 momentissa tarkoitettujen ainesten syrjäinen alue Nautojen, biisonien, lampaiden ja vuohien kokonaisten raatojen sekä tämän asetuksen 5 :n 1 momentin kohdassa 1 ja 5 :n 5 momentissa tarkoitettujen ainesten osalta syrjäistä aluetta ovat Ahvenanmaa, Lapin maakunta sekä seuraavat kunnat: Kuusamo Taivalkoski Hyrynsalmi Kuhmo Suomussalmi Ristijärvi Puolanka Pudasjärvi Ii Yli-Ii Syrjäiseen alueeseen kuuluvat lisäksi edellä mainittujen alueiden ulkopuolella sijaitsevat vaikeakulkuiset saaret.

6 1192/2011 Liite 2 Sikojen ja siipikarjan kokonaisten raatojen sekä tämän asetuksen 5 :n 1 momentin kohdassa 2 tarkoitettujen ainesten syrjäinen alue Sivutuoteasetuksessa tarkoitettujen luokkaan 2 kuuluvien sikojen ja siipikarjan kokonaisten raatojen sekä tämän asetuksen 5 :n 1 momentin kohdassa 2 tarkoitettujen ainesten osalta syrjäistä aluetta on koko Suomi lukuun ottamatta seuraavia kuntia: Akaa Jokioinen Kärkölä Nousiainen Sipoo Alajärvi Juupajoki Köyliö Nummi-Pusula Siuntio Alavus Jämijärvi Laihia Nurmijärvi Soini Artjärvi Jämsä Laitila Närpiö Somero Asikkala Järvenpää Lahti Orimattila Sysmä Askola Kaarina Lapinjärvi Oripää Säkylä Aura Kalajoki Lappajärvi Orivesi Taivassalo Espoo Kangasala Lappeenranta Padasjoki Tammela Eura Kankaanpää Lapua Paimio Tampere Eurajoki Kannus Lavia Parkano Tarvasjoki Evijärvi Karijoki Lempäälä Pedersöre Teuva Forssa Karjalohja Lestijärvi Perho Toholampi Halsua Karkkila Lieto Pietarsaari Turku Hamina Karvia Lohja Pirkkala Tuusula Hanko Kaskinen Loimaa Pomarkku Töysä Harjavalta Kauhajoki Loppi Pori Ulvila Hattula Kauhava Loviisa Pornainen Urjala Hausjärvi Kauniainen Luoto Porvoo Uusikaarlepyy Helsinki Kaustinen Luumäki Pukkila Uusikaupunki Hollola Kemiönsaari Luvia Punkalaidun Vaasa Honkajoki Kerava Länsi-Turunmaa Pyhtää Valkeakoski Huittinen Kihniö Maalahti Pyhäranta Vantaa Humppila Kiikoinen Marttila Pälkäne Vehmaa Hyvinkää Kirkkonummi Masku Pöytyä Vesilahti Hämeenkoski Kokemäki Merikarvia Raasepori Veteli Hämeenkyrö Kokkola Miehikkälä Raisio Vihti Hämeenlinna Korsnäs Mustasaari Rauma Vimpeli Iitti Koski TL Mynämäki Riihimäki Virolahti Ikaalinen Kotka Myrskylä Ruovesi Virrat Ilmajoki Kouvola Mäntsälä Rusko Vähäkyrö Inkoo Kristiinankaupunki Mänttä-Vilppula Salo Vöyri Isojoki Kruunupyy Naantali Sastamala Ylöjärvi Isokyrö Kuhmoinen Nakkila Sauvo Ypäjä Jalasjärvi Kuortane Nastola Seinäjoki Ähtäri Janakkala Kurikka Nokia Siikainen Syrjäiseen alueeseen kuuluvat kuitenkin edellä lueteltujen kuntien alueella sijaitsevat vaikeakulkuiset saaret.

1192/2011 7 Liite 3 Turkiseläinten kokonaisten raatojen syrjäinen alue Sivutuoteasetuksessa tarkoitettujen luokkaan 2 kuuluvien turkiseläinten kokonaisten raatojen osalta syrjäistä aluetta on koko Suomi lukuun ottamatta seuraavia kuntia: Alajärvi Alavieska Eurajoki Evijärvi Halsua Ilmajoki Isokyrö Kalajoki Kannus Kaskinen Kauhajoki Kauhava Kaustinen Kokkola Korsnäs Kristiinankaupunki Kruunupyy Kuortane Kurikka Laihia Lappajärvi Lapua Lestijärvi Luoto Luvia Maalahti Merijärvi Merikarvia Mustasaari Närpiö Oulainen Pedersören kunta Perho Pietarsaari Pori Pyhäjoki Seinäjoki Teuva Toholampi Uusikaarlepyy Vaasa Veteli Vimpeli Vähäkyrö Vöyri Syrjäiseen alueeseen kuuluvat kuitenkin edellä lueteltujen kuntien alueella sijaitsevat vaikeakulkuiset saaret. JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ EDITA PRIMA OY / EDITA PUBLISHING OY ISSN 1455-8904 / 1237-3419 (painettu)