Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen?

Samankaltaiset tiedostot
Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Tutkimusosio Julkaistavissa klo 00:01

SDP suosituin puolue hallitukseen

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella ?

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Tutkimusosio Julkaistavissa Puolueiden kokonaisimagoissa ei suuria eroja järjestys: SDP, kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

HALLITUKSEN SÄÄSTÖT SIEDETÄÄN

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea

KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö: Ilmapuntari Luottamus tiedotusvälineisiin ja näkemykset kuntien päätöksenteosta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Kolme viidestä äänestää varmasti puolue ehdokasta tärkeämpi

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

Ilmapuntari 2014: Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet

PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA 2010: TUTKIMUSTIIVISTELMÄ

Transkriptio:

Ilmapuntari : Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen? Suomalaisten mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden hoidon saannin turvaaminen tulee olla maan hallituksen painopistealue vastaisuudessa. Samalla tulee estää sosiaaliturvan väärinkäyttöä ja hillitä valtion velkaantumista. Suomen tulisi painokkaammin ajaa omaa etua EU:ssa ja talousvaikeuksissa olevien maiden tukemiseen tulisi suhtautua aiempaa varauksellisemmin. KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten odotuksia maan nykyiseltä ja tulevalta hallitukselta. Tässä yhteenvedossa tarkastellaan tiivistetysti keskeisiä tutkimuksen tuloksia. on tärkeistä tavoitteista tärkein Politiikan tavoitteisiin kohdistuvia odotuksia selvitettiin kysymyssarjalla, jonka näkökulma oli sidottu minihallitusneuvotteluihin ja niiden seurauksena syntyvän uuden hallituksen toimintaan ja myös seuraavaan hallitukseen. Vastaajilta kysyttiin, miten erilaisten asioiden tulisi vastaisuudessa painottua hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun hallituspolitiikkaan. Kansalaisten tavoitteet asettuvat tasaisesti laskevaan järjestykseen. Ylivertaista ykkösasiaa ei ole, vaan odotukset hajaantuvat moniin erilaisiin asioihin. Kokonaisuutena kansalaisten toivelista on mittava. Hyvinvointipalvelut tulisi turvata ja samanaikaisesti hillitä velkaantumista. Yleiskuva odotuksista saadaan tarkastelemalla listan kärkeä ja tyveä. Kaikkein tärkeimmäksi koetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden hoidon saannin turvaaminen ( % haluaa painottuvan nykyistä enemmän). Suuren painon saavat myös sosiaaliturvan väärinkäytön estäminen ( %), koulutuksen voimavarojen turvaaminen ( %), kuntien talouden ja palveluiden turvaaminen ( %), valtion velkaantumisen hillitseminen ( %) sekä rikollisuuden torjunta ( %). Tärkeiden asioiden joukkoon kuuluu myös Suomen oman edun ajaminen ja päätösvallan lisääminen EU:ssa ( %). Listan tyveen asettuvat talousvaikeuksiin joutuneiden EU-maiden tukeminen ja talouden elvyttäminen lainanottoa lisäämällä. Asioiksi, joiden haluttaisiin painottuvan vastaisuudessa nykyistä vähemmän, ovat em. lisäksi, ulkomaalaisten maahanmuuton edistäminen, taiteen ja muun kulttuurin tukeminen, verojen korottaminen, kahdenväliset Venäjä suhteet, työurien pidentäminen, kuntien määrän vähentäminen sekä maamme Nato-jäsenyys. Kokoomuksen ja vasemmistoliiton kannattajat poikkeavat muista Verrattaessa eri puolueiden kannattajien odotuksia toisiinsa muotoutuvat toivelistat erilaisiksi. Muutamien tavoitteiden osalta vallitsee kuitenkin melko pitkälle menevä yksimielisyys. Näitä ovat mm. sosiaali- ja terveyspalveluiden hoidon saannin, koulutuksen voimavarojen ja energian saannin turvaaminen, rikollisuuden torjunta ja velkaantumisen hillitseminen.

Puolueiden kannattajien odotukset ovat toisistaan poikkeavia, kun tarkastellaan eroja väestön keskimääräiseen suhtautumiseen. Kokoomuksen kannattajat poikkeavat näkyvästi muusta joukosta. Suurimmat irtiotot väestön keskiarvosta koskevat julkisten palvelujen tuotantotapojen uudistamista (mm. ulkoistaminen) ja Nato-jäsenyyttä. Samalla tuloerojen kaventaminen jää keskimääräistä vähemmän korostetuksi tavoitteeksi. Sosialidemokraattien äänestäjien profiili poikkeaa varsin vähän väestön keskimäärästä. Suhteellisesti korostunein asia on kuntien määrän vähentäminen. Työelämä nousee esille toisin päin, innottomuutta ilmenee etenkin työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisessä. Perussuomalaisten profiili ei tuota yllätyksiä. Keskimääräistä vahvemmin ajettujen asioiden joukko jää Suomen oman edun ajaminen ja päätösvallan lisääminen EU:ssa. Ulkomaalaisten maahanmuuton edistäminen, talousvaikeuksiin joutuneiden EU-maiden tukeminen sekä taiteen ja muun kulttuurin tukeminen maistuvat pahalta. Keskustan kannattajien erot koko väestöön jäävät melko pieniksi. Profiili poikkeaa varsin vähän väestön keskiarvosta. Suhteellisesti voimakkaimmin tähdennetty asia on maaseudun ja haja-asutusalueiden ongelmien helpottaminen. Hieman keskimääräistä pienemmän painoarvon ryhmältä saavat kuntien lukumäärän vähentäminen sekä luonnon ja ympäristön suojeleminen. Vasemmistoliiton profiili poikkeaa selvästi väestön keskimäärästä. Se on lähes käänteiskuva kokoomuksen profiilista. Suhteellisesti tavoiteltavinta on kulttuurin tukeminen, tuloerojen kaventaminen ja talouden elvyttäminen lainanotolla., sosiaaliturvan vastikkeellisuuden lisääminen ja Nato-jäsenyys ovat asioita, joihin suhtaudutaan kielteisesti. Vasemmistoliiton tapaan vihreiden profiili on poikkeava. Ympäristönsuojelun ja kulttuurin tukemisen ja maahanmuuton edistämisen tulisi saada enemmän painoarvoa. Keskimääräistä vähemmän ryhmä painottaa Suomen oman edun ajamista EU:ssa ja maanpuolustuskyvystä huolehtimista. Enemmistö haluaa keskustan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä kaikki ne puolueet, joiden tulisi olla maan hallituksessa. Yleissilmäys tuloksiin kertoo että puolueet profiloituvat kansalaisten arvioissa verraten selvästi. Edelleen huomataan, että keskusta, kokoomus ja SDP keräävät pääosan maininnoista siten, että muihin puolueisiin kohdistuvat odotukset jäävät varsin alhaisiksi. Keskusta asettuu tällä mittarilla halutuimmaksi hallituspuolueeksi ( %). Yli puolet Kokoomuksen, perussuomalaisten, SDP:n ja muiden kannattajista näkisi keskustan hallituksessa. Keskustan perässä seuraavina hallitussuosikkeina tulevat TASASkokoomus ( %) ja SDP ( %). Tosin vain keskustan piirissä yli puolet ( %) näkisi kokoomuksen hallituksessa. Vastaavasti SDP:n näkisi hallituksessa yli puolet vasemmistoliiton ( %) ja vihreiden ( %) kannattajista. Neljästä suurimmasta puolueesta perussuomalaiset jäävät selvästi kolmen edellä mainitun taakse. Alle kolmannes ( %) väestöstä haluaisi perussuomalaiset maan hallitukseen. Yhdenkään puoleen kannattajien enemmistö ei toivo perussuomalaisia hallitukseen. Kokoomuksen ja keskustan kannattajat hamuavat porvaripohjaa Eri puolueiden kannattajilla on toisistaan poikkeavia toiveita hallitusvastuun kantajista. On selvää, että kannatetun puolueen toivotaan olevan maan hallituksessa. Keskeisin mielenkiinto kohdentuu siten siihen, mitä muita puolueita eri puolueiden kannattajat toivovat hallitukseen oman puolueen ohella. Suosituimmat puolueet maan hallitukseen kokoomuksen kannattajien keskuudessa: - Kokoomus % - Keskusta %

- RKP %

Suosituimmat puolueet maan hallitukseen SDP:n kannattajien keskuudessa: - SDP % - Keskusta % - Vasemmistoliitto % Suosituimmat puolueet maan hallitukseen perussuomalaisten kannattajien keskuudessa: - Perussuomalaiset % - Keskusta % - Kokoomus % Suosituimmat puolueet maan hallitukseen keskustan kannattajien keskuudessa: - Keskusta % - Kokoomus % - Perussuomalaiset % Suosituimmat puolueet maan hallitukseen vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa: - Vasemmistoliitto % - SDP % - Vihreät % Suosituimmat puolueet maan hallitukseen vihreiden kannattajien keskuudessa: - Vihreät % - SDP % - Kokoomus % Tuloksista voisi tehdä johtopäätöksen, jonka mukaan kokoomuksen ja keskustan tukijoiden näkymissä häämöttää porvarihallitus. Perussuomalaiset tähyävät keskustan suuntaan, mutta pitävät auki sekä porvarihallitusta että punamultaa. SDP:n kannattajat toivovat punamultahallitusta ja vasemmistoliiton tukijat punavihreää. Vihreiden kannattajille mieluisin olisi nykyisen kaltainen hallituspohja. Perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat näkevät kokoomuksen mielummin hallituksessa kuin kokoomuksen kannattajat em. puolueet. Kaikista jyrkin suhtautuminen kokoomuksen kannattajilla on vasemmistoliittoon, vain yksi prosentti ottaisi sen hallitukseen. SDP:n hallitustaipaleen näkevät vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat myönteisempänä kuin muut. Kaikkien viiden suurimman puolueen kannattajat toivovat mielummin keskustan hallitukseen kuin mitä keskustan kannattajat näkevät ao. puolueiden hallitusvastuun. Tutkimuksen toteutus Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla kesäkuussa. Haastatteluja tehtiin yhteensä.. Vastaajat edustavat maamme - vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuunottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy. Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, -

Kuvio. MITEN ERI ASIOIDEN JA TAVOITTEIDEN TULISI VASTAISUUDESSA PAINOTTUA HALLI- TUKSEN TOIMINNASSA VERRATTUNA MAASSAMME VIIME VUOSINA HARJOITETTUUN HALLITUSPOLITIIKKAAN (%). ENEM- JONKIN VERRAN ENEM KUTEN AIEM- MINKIN EI OSAA SANOA JONKIN V. Julkisten palvelujen tuotantotapojen uudistaminen/tehostam. Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio p. MITEN ERI ASIOIDEN JA TAVOITTEIDEN TULISI VASTAISUUDESSA PAINOTTUA HALLI- TUKSEN TOIMINNASSA: KOKn KANNATTAJIEN ARVIOT (%). ENEM- JONKIN VERRAN ENEM KUTEN AIEM- MINKIN EI OSAA SANOA JONKIN V. Julkisten palvelujen tuotantotapojen uudistaminen/tehostam. Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio p. MITEN ERI ASIOIDEN JA TAVOITTEIDEN TULISI VASTAISUUDESSA PAINOTTUA HALLI- TUKSEN TOIMINNASSA: SDPn KANNATTAJIEN ARVIOT (%). ENEM- JONKIN VERRAN ENEM KUTEN AIEM- MINKIN EI OSAA SANOA JONKIN V. Julkisten palvelujen tuotantotapojen uudistaminen/tehostam. Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio p. MITEN ERI ASIOIDEN JA TAVOITTEIDEN TULISI VASTAISUUDESSA PAINOTTUA HALLI- TUKSEN TOIMINNASSA: PSn KANNATTAJIEN ARVIOT (%). ENEM- JONKIN VERRAN ENEM KUTEN AIEM- MINKIN EI OSAA SANOA JONKIN V. Julkisten palvelujen tuotantotapojen uudistaminen/tehostam. Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio p. MITEN ERI ASIOIDEN JA TAVOITTEIDEN TULISI VASTAISUUDESSA PAINOTTUA HALLI- TUKSEN TOIMINNASSA: KESKn KANNATTAJIEN ARVIOT (%). ENEM- JONKIN VERRAN ENEM KUTEN AIEM- MINKIN EI OSAA SANOA JONKIN V. Julkisten palvelujen tuotantotapojen uudistaminen/tehostam. Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio p. MITEN ERI ASIOIDEN JA TAVOITTEIDEN TULISI VASTAISUUDESSA PAINOTTUA HALLI- TUKSEN TOIMINNASSA: VASLn KANNATTAJIEN ARVIOT (%). ENEM- JONKIN VERRAN ENEM KUTEN AIEM- MINKIN EI OSAA SANOA JONKIN V. Julkisten palvelujen tuotantotapojen uudistaminen/tehostam. Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio p. MITEN ERI ASIOIDEN JA TAVOITTEIDEN TULISI VASTAISUUDESSA PAINOTTUA HALLI- TUKSEN TOIMINNASSA: VIHRn KANNATTAJIEN ARVIOT (%). ENEM- JONKIN VERRAN ENEM KUTEN AIEM- MINKIN EI OSAA SANOA JONKIN V. Julkisten palvelujen tuotantotapojen uudistaminen/tehostam. Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. MITEN ASIOIDEN TULISI PAINOTTUA HALLITUKSEN TOIMINNASSA: KOKn KANNATTA- JIEN ARVIOT (asteikkokeskiarvot sekä niiden poikkeamat koko väestön keskiarvosta). Julk. palvelujen tuotantotapojen uudistam./tehost. (ulkoistam.),,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, -,, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. MITEN ASIOIDEN TULISI PAINOTTUA HALLITUKSEN TOIMINNASSA: SDPn KANNATTA- JIEN ARVIOT (asteikkokeskiarvot sekä niiden poikkeamat koko väestön keskiarvosta). Julk. palvelujen tuotantotapojen uudistam./tehost. (ulkoistam.),,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. MITEN ASIOIDEN TULISI PAINOTTUA HALLITUKSEN TOIMINNASSA: PSn KANNATTA- JIEN ARVIOT (asteikkokeskiarvot sekä niiden poikkeamat koko väestön keskiarvosta). Julk. palvelujen tuotantotapojen uudistam./tehost. (ulkoistam.) *,*,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. MITEN ASIOIDEN TULISI PAINOTTUA HALLITUKSEN TOIMINNASSA: KESKn KANNATTA- JIEN ARVIOT (asteikkokeskiarvot sekä niiden poikkeamat koko väestön keskiarvosta). Julk. palvelujen tuotantotapojen uudistam./tehost. (ulkoistam.),,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, -, -, -, -, -, -, -, -, -,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. MITEN ASIOIDEN TULISI PAINOTTUA HALLITUKSEN TOIMINNASSA: VASLn KANNATTA- JIEN ARVIOT (asteikkokeskiarvot sekä niiden poikkeamat koko väestön keskiarvosta). Julk. palvelujen tuotantotapojen uudistam./tehost. (ulkoistam.),,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, -, -,,, -,,,,, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. MITEN ASIOIDEN TULISI PAINOTTUA HALLITUKSEN TOIMINNASSA: VIHRn KANNATTA- JIEN ARVIOT (asteikkokeskiarvot sekä niiden poikkeamat koko väestön keskiarvosta). Julk. palvelujen tuotantotapojen uudistam./tehost. (ulkoistam.),,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -, -,,,,,,,,,,,,,,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio. JOS SAISI PÄÄTTÄÄ, MINKÄ KAIKKIEN PUOLU- EIDEN TULISI OLLA MAAN HALLITUKSESSA (%). Keskusta Kokoomus Sosialidemokraatit Perussuomalaiset Vihreät Vasemmistoliitto Ruotsalainen kansanpuolue Kristillisdemokraatit Ei osaa sanoa Kunnallisalan kehittämissäätiö