Lauantai 20.11.2010 viikko 46. Suomalaista ja saksalaista elämää

Samankaltaiset tiedostot
KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

LAUANTAI VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

lapset - nuoret perheet

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina klo Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä)

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

lauantaina viikko 47 aikaa. Hyllyt ja näyteikkunat täyttyvät jouluaiheisista lahjatavaroista

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina lääkärin vastaanotto suljettu klo henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

LAUANTAI VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Markat veteraanien hyväksi

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

lapset - nuoret - perheet

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Omatoiminen tehtävävihko

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke Merkkaa kalenteriin.

LAUANTAI VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys

LAUANTAI VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Tekninen ja ympäristötoimiala

LAUANTAI VIIKKO PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Muutakin kuin sairaanhoitoa

LAUANTAI VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

Toimintaa toukokuussa 2019

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

keskiviikko Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

Adventin- ja joulunaika

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

lapset - nuoret perheet

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Adventti on odotuksen aikaa

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

lapset - nuoret perheet

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

toimisto gsm gsm

LAUANTAI VIIKKO 47 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Pyhäjoella on mahtava mahdollisuus päästä kuuntelemaan upeaa kuoromusiikkia.

LAUANTAI VIIKKO 47 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Yliopiston kautta kirjastoalalle

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

RUB4.1 MPA (13, Semi Laine abeista ollut jo ÄI9.1 MMP (16)

Sonja Sipilä. Pyhäjoen perinteisillä syysmessuilla järjestettiin jälleen jännittävä paneelikeskustelu, jossa tällä kertaa oli aiheena lähestyvät

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Lauantai viikko 48. Meitä on kolme sisarusta. Ajattelin, että olisi hyvä, jos joku jatkaisi talossa vielä. Onnittelemme

Toimintakalenteri. lokakuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Hallikauden toimintakalenteri

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie Artjärvi Pappi: Mira Vorne

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

Adventin- ja joulunaika

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007

Viikkotiedote vko 49

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. 3/ JAKELU: Jäsenyrittäjät, joiden sähköpostiosoite on Ulvilan Yrittäjien tiedossa.

P TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

Sarjakutsu Uppopallo

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona klo Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

LAUANTAI VIIKKO 12 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan

Jaguars Spirit Athletes ry

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

-Heinolassa 50 vuotta-

Transkriptio:

P YHÄJOEN KUULUMISET Lauantai 20.11.2010 viikko 46 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Suomalaista ja saksalaista elämää Anniina Junnikkala Parhalahdelta kotoisin oleva Anu Junnikkala asuu miehensä ja pienen poikansa kanssa Saksassa, Frankfurtissa. Arki Saksassa on sujunut hyvin, mutta täysin byrokratian ongelmilta ei ole voitu välttyä. Frankfurtin kaduilla kuhisee. Etenkin silloin, kun Saksa on päässyt jalkapallon MM -kilpailuissa finaaliin ja peli on illalla. Rautatieasema täyttyy jalkapallofaneista (Voisimmekohan lukea tähän lähes kaikki saksalaiset?), kadut autoista, joihin on taiottu Saksan lippuja ja korvat innokkaista kannustushuudoista. Peli alkaa. Ilta hämärtyy, ja kadut tyhjenevät. Työpäivä lopetetaan aikaisemmin, jos se vain on mahdollista. Saksa ei voittanut. Kadut pysyivät hiljaisina. Elämää Saksassa Parhalahdelta kotoisin olevan Anu Junnikkalan ja Saksasta Brakesta (pieni kaupunki Pohjois-Saksassa) kotoisin olevan Falk Beckerin häitä tanssittiin helmikuussa 2010. Pian Anun äitiysloman alettua, toukokuussa, pientä poikaa odottava perhe muutti Saksaan, Frankfurtiin Nimi: Anu Junnikkala Falkin työn vuoksi. Olli Joakim syntyi kesäkuussa. Koska Olli on reipas poika, kerkeää hän nukkumisen ja syömisen ohella käydä myös puistossa ihmettelemässä maailmaa Neuvolajärjestelmää Saksassa ei tarvita, sillä lääkäreitä on paljon. Jokaisella lapsella on oma lastenlääkäri, jonka vastaanotolle pääsee nopeasti. Se Saksassa sujuu tosi hyvin, aina pääsee omalle lastenlääkärille, Anu iloitsee. Saksassa lapsilisä on korkeampi kuin Suomessa. Vaikeuksia itse Saksassa asuminen ei ole tuottanut. Byrokratian vaikeudet ovat sitten oma lukunsa. Anu synnytti Ollin Saksassa. Selvitettävää oli paljon molempien maiden viranomaisten kanssa, sillä perheessä on kaksi kansallisuutta. Ulkoista viestintää Kuka? Asuinpaikka: Frankfurt am Main Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri Työ: tiedottajana Energiamarkkinavirastolla Perhe: aviomies Falk Becker ja poika Olli Harrastukset: juoksu, kirjat ja kahvinjuonti Luki viimeksi: David Nicholls: One Day Haluaisi: oman talon ja mäyräkoiran Anulla on vakituinen työpaikka tiedottajana Energiamarkkinavirastolla Helsingissä. Hän vastaa ulkoisesta viestinnästä, joka kattaa muun muassa julkaisut, tiedotteet ja viestinnän suunnittelun. Toimenkuvaan kuuluu myös budjetointia. On mielenkiintoista työskennellä Energiamarkkinavirastolla tiedottajana, koska viraston tehtävänkuva on varsin laaja pääs- Olli ja äitinsä Anu viihtyvät Saksassa. tökaupasta sähkömarkkinoihin. Näinä vuosina työskennellään todella suurten muutosten, kuten esimerkiksi pohjoismaisen sähkömarkkinan parissa. Opiskelua Suomessa ja Saksassa Yhteiskuntatieteiden maisterin paperit Anu sai Jyväskylän yliopistosta. Pääaineena hän opiskeli valtio-oppia. Valtioopin opinnot Jyväskylässä painottuvat enemmän poliittiseen filosofiaan. Yliopiston aikana Anu opiskeli yhden lukuvuoden Saksassa, Osnabrückissä ja tutustui siellä tulevaan mieheensä. Falk opiskeli samassa yliopistossa oikeustiedettä. Opiskeluaikana Anu oli harjoittelussa muun muassa Itävallassa ja teki kesätöitä Fortumilla. Muistoja Pyhäjoen lukiosta Pyhäjoen lukiosta Anulle on jäänyt kokonaisuudessaan hyvin positiivinen kuva: Lukioaika oli mukavaa aikaa, ja lukiossa vallitsi positiivinen ilmapiiri. Messut ovat Anun mielestä lukiolaisille mahtava projekti: Yliopistossa järjestetään vastaavia projekteja, joten messut olivat siis hyvä työkokemus yliopiston järjestöelämää ajatellen. Lukiossa opettajat olivat Anun mukaan paljon hauskempia kuin yliopistossa. Lukion ja yliopiston opinnot eroavat aika paljon toisistaan. Yliopistossa on paljon lukemista ja vähän koulua. Lukiosta Anulle jäi ylioppilaslakin lisäksi myös ystäviä, kuten Susanne Kallio (omaa sukua Rautio) ja Hanna Teräslahti. Myös toimittajakurssi oli hänelle hyödyllinen. Sen jälkeen, kun olin Kuulumisten toimittaja, olen aina tehnyt toimitus- ja tiedotustöitä. Se oli hyvä pohja. Lukion jälkeen Anu oli kesätöissä pääsykokeiden ja koulun alun välisen ajan Englannissa, Bournemouthissa. Hän työskenteli hotellissa, ja vapaapäivät kuluivat kielikurssilla. Takaisin Suomeen Tulevaisuudessa perhe suunnittelee muuttavansa Helsinkiin tai Helsingin seudulle. Vaikka Olli onkin lentänyt jo neljästi elämänsä ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, ei hänestä tule lentäjää. Ollista tulee isona hammaslääkäri. Niin äidistä, kuin myös Ollista se on hyvä idea. Tai ainakaan Olli ei ole sanonut vastaankaan Yhteisvastuukeräyksellä ennätystulos Mirja Hirvikoski Yhteisvastuukeräystä on kerätty vuosittain 60 vuoden ajan. Tänä vuonna suomalaiset lahjoittivat keräykselle 6.8 miljoonaa euroa. Tulos on kaikkien aikojen paras. Vuoden 2010 tuotolla autetaan köyhiä lapsiperheitä Suomessa ja Haitissa. Kiitos ennätystuloksesta kuuluu vapaaehtoisille kerääjille. Nämä yli 40 000 kerääjää ovat tehneet satoja tuhansia tunteja heille tuntemattomien ihmisten hyväksi. Ennätystulos kertoo, ettei perinteinen listakeräys ja omasta jakaminen osoita hiipumisen merkkejä. Pyhäjoella keräykseen osallistuttiin todella hyvin. N.60 listakerääjää teki mittavan työn, samoin Martat, Pitopalvelun väki, kirkkokuoro ja monet muut vapaaehtoiset toimijat ja yksityiset lahjoittajat. Kokoon saatiin 9453 euroa eli 3.14 e/ seurakuntalainen. Sillä summalla olemme jälleen rovastikuntamme ykkösenä. Pyhäjoen seurakunnan yhteisvastuukeräyksen osuudella ja syksyisen lahjoituksen avulla diakoniatyö on voinut auttaa joitakin taloudellisissa vaikeuksissa olevia pyhäjokisia perheitä. LÄMMIN KIITOS KAIKILLE ARKIENKELEILLE!

sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset 20.11.2010 Vanhat Harput laulaa ja laulattaa Annalan museon tuvassa perjantaina 26. marraskuuta klo 19.00. Luvassa on vanhoja tuttuja joululauluja sekä kaksi Vanhojen Harppujen omaa joululaulua: Kuu minulle silmää vinkkaa, hanki hohkaa sininen. Ajatukseni luokses kantaa, laulua hiljaa hyräilen... Vanhojen Harppujen kokoonpano: Henna Hihnala: 11- kielinen kantele, Tiina Keskitalo: bassokantele ja munniharppu, Sonja Haarakangas: laulu ja rytmisoittimet ja Päivi Niemelä: Tinapilli ja laulu. Vapaa pääsy. Tervetuloa Pyhäjoen Yrittäjät ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS to 9.12.2010 klo 18.00 Pyhäjoen monitoimitalon kahviossa. Sääntömääräiset asiat sekä sääntöjen muutos. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Pyhäjoen Kuulumiset 20.11.2010 sivu 3

sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset 20.11.2010 ARVOMME PERJANTAIHIN 26.11.-10 MENNESSÄ KUPONGIN PALAUTTANEIDEN KESKEN STIGA -RATTIKELKAN arvo 69,90 ARVONTAKUPONKI 26.11 Nimi: Osoite: Puh: voimassa 1.9.2010 alkaen ETUSI 19 99 24-pack (2,07e/l) sis. pnt 3,60e Ilman Plussa-korttia 23,52e (2,52e/l) sis. pnt 3,60e 0 78 ETUSI 3 53 UUTUUS! PIRKKA III-OLUT 0,33l tlk ATRIA HAMPURILAINEN 110g 0 99 3 kpl Ilman korttia ja yksittäin 0,59e/kpl Palvelemme: ma pe 7 21, la 8 21, su 12 21 EVÄSKONTTI Vanhatie 44, 86100 Pyhäjoki Puh. 433 186 teemu.martikainen@k-market.com VUOKRAAMME UKKOHALLASSA PARITALOA 2 samanlaista huoneistoa. Molemmissa vuodepaikat 6 hengelle. Varattavissa myös erikseen Varaukset puh. 433 285 PYHÄJOKISUUN LÄHIVAKUUTUSYHDISTYS

Pyhäjoen Kuulumiset 20.11.2010 sivu 5 PYHÄJOEN KUNTA ILMOITUS HYVÄKSYMISESTÄ JA JULKIPANO / HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOSALUEEN OSA- YLEISKAAVA JA ASEMAKAAVA Pyhäjoen kunta ilmoittaa MRL 67 :n mukaisesti Hankikiven ydinvoimalaitosalueen osa-yleiskaavan ja asemakaavan hyväksymisestä ja julkipanosta. Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi 27.10.2010 41 Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan ja 42 asemakaavan MRL 37 :n mukaan. Valtuuston tarkastettu pöytäkirja on asetettu julkisesti nähtäville 17.11.2010 klo 9.00.

sivu 6 Julumia tarinoita pohojosesta Pyhäjoen Kuulumiset 20.11.2010 Jaana Nuorala PYHÄJOKI Pyhäjoen harrastajanäyttelijöiden Jo vain -teatteriesitys sai ensi-iltansa eilen. Ylitorniolaiskirjailija Rosa Liksomin novelleista koottu monologikavalkadi räväyttää yleisön eteen joukon elämänsä sivuraiteella ihmetteleviä pohjoisen ihmisiä. Kohtalot ovat kovia, rakkaus ei ota syttyäkseen ja yksinäisyys kaihertaa. Topi Mikkola on tehnyt tunnetuksi Liksomin tekstejä ympäri maata yhden miehen esityksillään. Peräpohjolan murteella kerrotut tarinat voisivat olla ohjaaja Sari Ohinmaan mukaan mistä tahansa Suomen kolkasta. Ihmisenä oleminen on yhtä kipeää kaikkialla. Kaikki kaipaavat samoja asioita kaikkialla, mutta ehkä juuri näissä kohtaloissa on jotakin erityisen riipaisevaa, Ohinmaa sanoo. Ohjaaja ei ole ensimmäistä kertaa Liksomin tekstejä kyydissä. Raahelainen Pekkateatteri esitti Liksomin tuotantoa Met olema tehnheet syntiä -nimellä neljä vuotta sitten. Uudet esittäjät tuovat teksteihin uutta ilmettä omien persooniensa kanssa. Pekkateatterin esityksessä juotiin holtittomasti. Pyhäjokisten kanssa ollaan metsässä nuotiotulilla, joten meininki on vähän toisenlainen. Joku hahmoista tosin saattaa ottaa pikku naukin termaristaan. Murteen kanssa ryhmällä on riittänyt kimurantteja ja hauskoja hetkiä. H-kirjain hallitsee Liksomin verevää kieltä ja on vähän eri paikassa torniojokilaaksossa kuin Keski- tai Itä- Lapissa. Näytöksiä on Pyhäjoen lukion Pauhasalissa kaikkiaan 6. Esityspaikkana auditorio on haastava, mutta ohjaaja uskoo ryhmäänsä ja lappilaiseen tunnelmaan, jota esitykseen tuo muun muassa Ulla Pirttijärven ja Angelin tyttöjen musiikki. Esityksen suositusikäraja on 15 vuotta. Pyhäjoen Harrastajanäyttelijät: Jo vain julumia tarinoita pohojosesta. Esitykset 19.- 28.11. Pauhasalissa. Pyhäjoen harrastajanäyttelijät vievät katsojat Jo vain -esityksellä nuotiotulille Tornijokilaaksoon. Draamaa ja rytinää junnupeleissä Jani Rautio Lauantaina PJK:n D-junioreiden vieraaksi saapui JHT eli Junkkarit hockey team Kalajoelta. Panoksena ottelussa oli arvokkaat pisteet lohkon loppusijoituksia silmällä pitäen. PJK aloitti ottelun väkevästi, kun ajassa 2.28 pikku vesseli Petteri Puhakka siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon Tommi Kylmälän ja Riku Korpelan hienosta esityöstä. Ensimmäinen erä jatkui tasaisena aina sen päätökseen saakka. Vierailijat olivat niukasti parempia, sillä he laukoivat Tommi Brusinin vartioimaa PJK: n maalia päin viisi kertaa. PJK:n pojat saivat aikaiseksi neljä laukausta. Ottelun toinen erä alkoi vuorostaan vierailija JHT:ltä onnistuneesti, kun ajassa 17.42 se muutti tulostaululla tilanteeksi 1-1. Onnistumisesta vastasi numerolla 10 viilettänyt Topias Alajoki. Ottelun dramaattisin hetki nähtiin toisen erän loppupuoliskolla, kun PJK:n työmyyränä toiminut Riku Korpela törmäsi kiekontaistelussa JHT:n pelaajan kanssa sillä seurauksella, että pojan käsi meni poikki ja luita katkesi. Kotijoukkue maalasi vielä kertaalleen toisen erän loppuun ja lähti näin ollen 2-1 johtolukemista päätöserään. Osumasta vastasi Tommi Kylmälä. Ottelun tapahtumat eivät todellakaan päättyneet siihen, vaan heti kolmannen erän alkajaisiksi vierailijajoukkue JHT:n pelaaja numero 5 Miro Tuikka ajettiin kentältä suihkun puolelle. Hän potki PJK:n pelaajia säärille lähes taukoamatta. Näin ollen PJK pääsi pelaamaan viisi minuuttia ylivoimalla, mutta ilman tulosta. Ja sen jälkeen alkoikin sitten vierasjoukkueen pyöritys. Aluksi JHT:n Iivari Yli-Untinen toi joukkueensa tasoihin ylivoimalla, loistavalla siniviivavedolla aikaan 38.53. PJK kesti hyvin vierasjoukkueen painostuksen. Mutta kuten sanonnassakin sanotaan hyvä yritys palkitaan lopulta. Näin myös kävi, kun Veikko Kauppinen nousi oikealta laidalta PJK:n puolustusalueelle ja ampui kilpikämmenen puolelta tilanteeksi 2-3 vain puolitoista minuuttia ennen ottelun loppua. Näin pisteet karkasivat niukasti Kalajoelle. Vierasjoukkueen JHT:n parhaana ottelussa palkittiin ratkaisumaalin tehnyt Veikko Kauppinen, ja PJK:n pojista palkinnon sai Petteri Puhakka. Näin tämä tulos tiesi sitä, että viimeiselle ottelukierrokselle riitti jännitystä, kun peräti kolme joukkuetta (PJK, JHT ja TeKi) taistelivat lohkonvoitosta sunnuntaina. Murskavoittokaan ei riittänyt Sunnuntaina isäinpäivänä panoksena pelissä oli, ei enempää eikä vähempää, kuin lohkovoitto. Vastaan luisteli lohkossa jumbosijaa pitänyt LaserHT. Miltei koko ottelun ajan PJK:n peli kulki kuin ajatus. Avauserä kirjattiin kotijoukkueelle lukemin 5-1. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Tommi Kylmälä kahdesti ja Tomi Helaakoski, Niko Heikkilä sekä Riina Korpela kertaalleen. Toiseen erään vierasjoukkue tuli terävästi. Joukkueen Arttu Marttila kavensi heti alkuun ylivoimalla tilanteen 5-2, mutta PJK:n pojat vastasivat kolmella osumalla ja lähtivät toiselle erätauolle turvallisessa 8-2 johdossa. Kolmannessa erässä kotijoukkueen Tommi Kylmälä iski kiekon maalin perukoille vielä kahdesti ja saalisti näin ollen ottelusta huikeat tehopisteet (5+3). Sinetin ottelulle iski pari minuuttia ennen loppua vielä Niko Heikkilä. Näin pisteet jäivät PJK:lle murskavoitolla lukemin 11-2. Mutta se ei kuitenkaan riittänyt lohkovoittoon. Lauantaina PJK:lta katkerasti pisteet vienyt JHT oli samaan aikaan voittanut omassa pelissä kotonaan Teräs- Kiekon Raahesta ja oli maalieron turvin seitsemällä maalilla PJK:n joukkuetta parempi ja otti sarjavoiton. PJK:n oli tyytyminen kakkossijalle. Seuraavan kerran Pyhäjoen jäähallilla pelataan lauantaina 20.11.2010, jolloin edustusjoukkue saa lll-divisioonan ottelussa vastaansa Haukiputaan Ahmat. Ottelu alkaa kello 16.00. Kaikki kannustamaan Jokikiekko voittoon! Kiitos hammasharjoista! Aaro Leipälä Hostelin pojat lauantaiaamun pesulla ja pyykillä. Puhtauden opetus on yksi tärkeä osa poikien koulutusta. Monet heistä on metsästä löydetty. Siisteys ja hygienia, myös hampaiden, on alusta alkaen opeteltava.

Pyhäjoen Kuulumiset 20.11.2010 sivu 7 Seurakunta tiedottaa Kuollut: Grekula Arvo Kalevi 77v 1kk 16 pvyppäristä Vihitty: Isotalus Ilkka Jaakko ja Nousiainen Marja Anneli Kastettu: Mustakallio Aada Erika, Karkulahti Joshua Anton Benjami Jumalanpalvelus kirkossa su 21.11. klo 10. Maataloustuottajien kirkkopyhä. Perhekerho Sarpatissa ke 24.11. klo 12. Tarjotaan keittolounas Isoskoulutus Sarpatissa ke 24.11. klo 17. Kirkkokuoro seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo 18.30 Rippikouluun ilmoittautuminen ja info-tilaisuus seurakuntatalolla su 28.11. jumalanpalveluksen jälkeen. Kouluikäisten kerhot: Sarpatissa: 2-4 lk:n tytöt tiistaisin klo 16.30-18, 2-4 lk:n pojat keskiviikkoisin klo 15-16.30, 5-6 lk:n tytöt torstaisin klo 15.30 17, 5-6 lk:n pojat torstaisin klo 17.30-19, Sählykerho 4.-6.lk monitoimitalolla torstaisin klo 16-17 Nuoret: -Peli-ilta monitoimitalolla torstaisin klo 19.30-21.00 -Gospelcafe pe tai la -Nuortenillat la -Viikoittainen ohjelma ks. kotisivut -Liity jäseneksi Facebookissa: Pyhäjoen seurakunnan nuoret! Tiedustele ja ilmoittaudu nuorten tapahtumiin Hannulle! RY: Seurat su 21.11. klo 16 ry:llä (Tero Pitkälä, Pekka Nissilä), Ompeluseurat pe 26.11. klo 19 Antero Kalliolla Päiväkerho la 27.11. klo 11 ry:llä Raamattuluokka la 27.11. klo 19.30 Tenho Kalliolla Pyhäkoulu su 28.11. klo 12 Pekka Impolalla ja Tuomas Myllymäellä Joulumyyjäiset la 4.12. klo 11 ry:llä, alkaen ruokailulla Kirkkoherranvirasto p. 433 119 avoinna ma klo 8 12, ti 12-16, ke 11-14. Pyhäjoen seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta: www.pyhajoenseurakunta.fi Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry. Harmaahapset kokoontuvat Iltaruskoon ma 22.11.klo 18. Ti 23.11. klo 12 päiväkahvit Iltaruskossa. FitLinen tuoteesittelyä. Arvontaa. Tervetuloa joukolla mukaan! Hanhikiven Kiertäjät ry Kranssitalkoot 1.12. alk klo 17. Teemme jouluisia ovikransseja talkoilla myyjäisiin uudella kololla. Kaikki JOHTAJAT ja partiolaisten vanhemmat, tervetuloa. Voit tehdä halutessasi valmiiksi pajusta kranssipohjan. Ota oksasakset ja työhanskat mukaan. Joulumyyjäiset la 4.12. SRKtalolla klo 11-13. Partiolaisilla on oma myyjäispöytä, johon voi tuoda leivonnaisia, käsitöitä, arpajaisvoittoja tms. myytäväksi klo 10-11. Ennakkoon voi toimittaa johtajille. Soihtukulkue ja joulujuhla 6.12. Kokoontuminen renkituvalle klo 16.45, jossa järjestäydymme soihtukulkueeseen. Sudenpennut voivat ottaa kotoa mukaan oman myrskylyhdyn. Soihtukulkueen jälkeen menemme seurakuntatalolle viettämään lippukunnan perinteistä puurojuhlaa. Partiolaiset ja vanhemmat, tervetuloa! WC-PAPERIN toimitus on valitettavasti meistä riippumattomista syistä viivästynyt. Paperit toimitetaan marraskuun lopulla, heti kun mahdollista. Lisätietoja Pertiltä. Muistakaa adventtikalenterin tilitykset 30.11. mennessä ja joulukorttien tilitys 6.12.mennessä. Kaatuneitten omaiset, Pyhäjoen alaosasto. Järjestämme kahvi- ja juttutuokion ti 23.11. klo 13 Puhtolassa. Arvontaa. Kaikki sydämellisesti tervetulleita! MTK Pyhäjoki. Maataloustuottajien kirkkopyhä su 21.11. klo 10. Lähetyskahvila kirkonmenojen jälkeen. Tervetuloa! Jouluruokailu jäsenille 27.11. klo 11-14 keskuskoululla. Ilmoittautuminen välttämätön 21.11. mennessä p. Annikki 0500 383 896 tai Susanna 045 6713 966. Myös ruokaaineallergiat. Ruokailu on ilmainen. Tervetuloa! Pirttikosken maaseutunaiset. PIKKUJOULU ma 22.11. klo 18.30 Tienvieren mökissä. Joulupuuro ja torttukahvit. Emäntinä Outi ja Teija. Yhteislauluja; lauluäänet ja tonttulakit mukaan! Ken lahjan tuo, hän lahjan saa (kierrätyslahja!). LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Pyhäjoen maa- ja kotitalousnaiset. Vietämme pikkujoulua Iltaruskossa pe 3.12. klo 18. Jouluateria maksaa 10 c jäseneltä. Sitovat ilmoittautumiset pe 26.11. mennessä Mirjalle puh. 0400 369 258. Ken lahjan antaa, hän lahjan saa. Tervetuloa! Pyhäjoen Metallityöväen ao 351. Syyskokous Puhtolassa 21.11. klo 16. Huom. alkamisaika! Pikkujoulu Dadossa jäsenille puolisoineen 11.12. klo 19 Jouluruokailu viinin tai oluen kera. Ilmoittautuminen maksamalla 5 henkilö osaston tilille 538117-216035 la 4.12. mennessä. 60 ensinnä ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Lisätietoja Salli Haikola puh. 044 365 8291. Pyhäjoen Silmu. Syyskauden viimeiset päiväkahvit perinteiseen tapaan Toini ja Voitto Hourulalla ti 30.11. klo 12. Joulujuhla ja Raahen Seudun Hengitysyhdistyksen 45 v. juhla ke 15.12. klo 18 Raahen srk-kodissa. Tilaisuudessa myös jouluateria. Tied. ja ilm. Ainolle puh. 040 7253 896 viim. ke.1.12. Tervetuloa! Rannikon Venäjä-seura. Pikkujoulut pidetään la 11.12. Alavieskan Taluskylällä, Linnakalliolla. Tilaisuus alkaa n. klo 18. Tarkempi aikataulu varmistuu myöhemmin. Yhteiskuljetus järjestetään. Ilm. ja lisätiedot pj Pekka Peltomaalta puh. 044 0385 695. Kaikki ovat tervetulleita! Vapakalastusjaosto. Syyskokous su 28.11. klo 12 jäähallin kabinetissa. Tervetuloa! Kalenteri * kirjastossa ma 29.11. saakka Liisa Vuotin käsitöitä: ma, to 11-16, ti, ke, pe 13-20. Joulukuussa keskeneräiset käsityöt. Näyttelyyn tulevat työt tulee tuoda kirjastoon ti 30.11. klo 18-20 välisenä aikana tai ke 1.12. klo 8.00, jolloin näyttelyn pystyttäminen alkaa. * la 4.12. klo 13.00 musikaalireissu Kokkolaan Piukat paikat. Aikataulu: Pyhäjoki Shell klo 11.15, paluu esityksen jälkeen. Lippu ja lasku tulevat postissa. Valmistuneita * ma 6.12. itsenäisyyspäivä: klo 11.00 Jumalanpalvelus kirkossa, kunniakäynti sankarihaudoille. Klo 12-13 yleisökahvi lukiolla, klo 13.00 itsenäisyysjuhla lukion Pauhasalissa, juhlapuhe kunnanjohtaja Matti Soronen, klo 16.00 kynttilöiden sytytys sankarihaudoilla, partiolaisten soihtukulkue renkituvalta sankarihaudoille * ke 8.12. klo 17-20 kirjastossa Knit in Public eli neulotaan ihimisten ilimoilla. Oma käsityö mukaan * Pyhäjoen harrastajanäyttelijät esittää Rosa Liksomin teksteihin perustuvan ja Sari Ohinmaan ohjaaman pikkujoulupamauksen Jo vain, julumia tarinoita pohojosesta Pauhasalissa: la 20.11. klo 17.30, su 21.11. klo 16.00, pe 26.11. klo 19.00, la 27.11. klo 17.30 ja su 28.11. klo 16.00. Liput 10s Jaakko Pirkola on suorittanut linja-autonkuljettajan ammattitutkinnon Oulun seudun ammattiopiston Kempeleen yksikössä. Sami Pirkola on valmistunut puutekniikan insinööriksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksiköstä. Hanhikiven Kiertäjät ry tiedottaa Valitettavasti WC-papereiden toimitus on meistä riippumattomista syistä viivästynyt. Paperit toimitetaan marraskuun lopulla, heti kun mahdollista. (varaa mielellään tasaraha) Kiitos kärsivällisyydestänne. lisätietoja LPKJ Pertti Lindelältä P YHÄJOEN KUULUMISET Päätoimittajat Sari Rintamäki Arvo Helanti Taittajat Juho Takalo Antti Kronqvist http://kuulumiset.pyhajoki.fi kuulumiset@pyhajoki.fi Puh. (08) 4390 244 Fax (08) 4390 282 Taittaja: (08) 4390 244 Päätoimittaja: (08) 4390 242 Taloussihteeri: (08) 4390 470 Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN 0788-6071 Seuraava lehti (nro 47) ilmestyy >> lauantaina 27.11.2010 Aineisto toimitettava >> tiistaina 23.11.2010 klo 17.00 mennessä Painosmäärä >> vko 46: 1800 kpl >> vko 47: 1800 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%) >> 0,35 /pmm, toistohinta 0,30 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 100 >> koko sivu: 150 >> järjestöpalsta: 30 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh. 050 5600 512 (Minna Lattunen)

sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset 20.11.2010 Jäälyhdyt 2 erilaista 15 00 5 kpl Jouluvalot, lyhdyt, kynttilät Ikkunakoriste silhuetti 3 erilaista 14 90 Antiikki kynttilät 1 00 kpl Led hautakynttilä 2 90 kpl Joulupukin juuttisäkki 5 90 3,90/kpl Valokoriste kehys Joulutalo valoilla Metallikulta, metallihopea, helmiäisvalkoinen, metallipunainnen Öljykynttilä pieni Toimii 40vrk lämpötilasta riippuen Suolakivi pöytävalaisin 65 x 95cm Joulukassit 19 90 kpl 12 90 3 00 4 kpl SUOSITTU! 12 90 3 50 Jumbo Puu 4 erilaista Pieni 1,50 Lame 3,90 Koristepuu Led valoilla 19 90 Lyhty Puinen 15 00 Pieni Lyhty Metalli Tummanruskea 15 00 Pieni Kurakaukalo autoon, eteiseen... 4 90 Lasipallo valoilla vihreä/kupari 9 90 Iso 25,00 Iso 25,00 15cm pallo Sisällä 10 lampun valosarja Kuntatie 4 86100 Pyhäjoki