34 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Samankaltaiset tiedostot
12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

48 Rakennuskielto Ryhälän osayleiskaava / Alapohjonen

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

31 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 33 Kuntavaalien 2017 tuloksen vahvistaminen ja julkistaminen

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

Hämeenkyrö Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 18:00-18:14. Käsitellyt asiat

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Anna-Maija Jukkara. talousjohtaja, kokouksen sihteeri

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Ehdotus Esittelijä: Kimmo Hagman, tekninen johtaja. Tekninen lautakunta päättää myöntää haetun poikkeamisluvan.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 19:00-19:07. Käsitellyt asiat

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Pykälät: , , , 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

57 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Kunnanvirasto, Laituritie 1, Keitele. Jauhiainen Jaana Karhunen Esa Laitinen Liisa Savolainen Birgitta Savolainen Pekka Saastamoinen Oiva

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Pelastuslaitos Pelastustoimen osasto Pelastusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Toimitilapäällikkö

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

Järvenpää Pöytäkirja 10/ ( 8) Sosiaali- ja terveyslautakunta

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Kokouspaikka Roihuvuoren ala-asteen koulu, Vuorenpeikontie 7

Aksels Tuulikki Jäsen

38 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 40 Kunnallis- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta

AIKA klo 20:00-23:00 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Mahonki, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

Transkriptio:

Puumala Pöytäkirja 6/2015 1 (13) Aika 12.10.2015, klo 14:00-14:07 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 34 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 35 Pöytäkirjan tarkastus 36 Tarkastuslautakunnan jäsenen valinta 37 Vuosikolmannesraportti tilanteesta 31.8.2015

Puumala Pöytäkirja 6/2015 2 (13) Saapuvilla olleet jäsenet Erkki Luukkonen, puheenjohtaja Jari Karvonen, 1. varapuheenjohtaja Olavi Kietäväinen, 2. varapuheenjohtaja Antti Kasanen Asko Luukkonen Heikki Hupli Helvi Valtonen Irja Piskonen Jaakko Kuntonen Jorma Virta Jukka Pitkonen Keijo Montonen Kimmo Kotro, poistui 14:06 Olli Luukkonen Riitta Pellava Timo Hämäläinen Unto Pasanen Riitta Söderström, varajäsenet Teuvo Kontinen, varajäsenet Niko Hämäläinen, varajäsenet Muut saapuvilla olleet Annakaisa Arilahti, hallintosihteeri Anne Julin, palvelujohtaja Kimmo Hagman, tekninen johtaja Matias Hilden, kunnanjohtaja Poissa Aarno Puttonen Minna Korhonen Rasmus Montonen Urpo Virtanen Allekirjoitukset Erkki Luukkonen Puheenjohtaja Annakaisa Arilahti Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 12.10.2015 12.10.2015 Keijo Montonen Jari Karvonen

Puumala Pöytäkirja 6/2015 3 (13) Pöytäkirjan nähtävänäolo Valtuuston tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty muutoksenhakuohje, pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalon yhteispalvelupisteessä torstaina 15.10.2015 klo 9.00-15.00 Pöytäkirjanpitäjä Annakaisa Arilahti

Puumala Pöytäkirja 6/2015 4 (13) 34 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Kuntalain 58 :n mukaan kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on saapuvilla. Kokouskutsu on valtuuston työjärjestyksen mukaisesti 6.10.2015 julkipantu kunnan ilmoitustaululle ja kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty samana päivänä erikseen kullekin valtuutetulle, jokaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan ensimmäiselle varavaltuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Lisäksi kokouksesta on annettu yleisesti tieto Puumala-lehdessä 8.10.2015. KuntaL 54, Valtuuston työjärjestys 7. Päätös Suoritetussa nimenhuudossa todettiin, että valtuutetut Aarno Puttonen, Minna Korhonen, Rasmus Montonen ja Urpo Virtanen olivat ilmoittaneet esteestä osallistua valtuuston kokoukseen. Varajäsenet Niko Hämäläinen, Riitta Söderström ja Teuvo Kontinen oli kutsuttu kokoukseen. Todettiin, että nimenhuudossa oli paikalla 17 varsinaista valtuutettua ja 3 varavaltuutettua. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi muutoksitta.

Puumala Pöytäkirja 6/2015 5 (13) 35 Pöytäkirjan tarkastus Valtuuston työjärjestyksen 33 :n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Pöytäkirjantarkastusajankohta on 12.10.2015 Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Keijo Montonen ja Jari Karvonen.

Puumala Pöytäkirja 6/2015 6 (13) Kunnanhallitus, 113, 05.10.2015 Valtuusto, 36, 12.10.2015 36 Tarkastuslautakunnan jäsenen valinta PuuDno-2015-306 Kunnanhallitus, 05.10.2015, 113 Valmistelija / lisätiedot: Matias Hilden matias.hilden@puumala.fi Edesmennyt Jorma Jukarainen on toiminut varavaltuutettuna ja tarkastuslautakunnan jäsenenä. Kunnanvaltuuston tulee siten valita uusi jäsen edesmenneen Jorma Jukaraisen tilalle. Kuntalain 71 mukaan vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole: 1) kunnanhallituksen jäsen; 2) apulaispormestari; 3) henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain 28 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen; 4) kuntaan tai kunnan määräämisvallassa olevaan yhteisöön tai säätiöön pysyväisluonteisessa palvelussuhteessa oleva; eikä 5) henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Ehdotus Esittelijä: Matias Hilden, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen: Valtuusto päättää: 1. Todeta Jorma Jukaraisen luottamustoimen varavaltuutettuna ja tarkastuslautakunnan jäsenenä päättyneeksi 2. Valita tarkastuslautakuntaan jäsenen Jorma Jukaraisen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle tarkastuslautakunnan jäseneksi Esa Pitkosta ja hänen varajäseneksi Sakari Niemeä jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Valtuusto, 12.10.2015, 36 Tarkastuslautakunnan jäsenen valinta Ehdotus Valtuusto päättää: 1. Todeta Jorma Jukaraisen luottamustoimen varavaltuutettuna ja tarkastuslautakunnan jäsenenä päättyneeksi

Puumala Pöytäkirja 6/2015 7 (13) 2. Valita tarkastuslautakuntaan jäseneksi Esa Pitkosen ja hänen varajäseneksi Sakari Niemen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Puumala Pöytäkirja 6/2015 8 (13) Kunnanhallitus, 114, 05.10.2015 Valtuusto, 37, 12.10.2015 37 Vuosikolmannesraportti tilanteesta 31.8.2015 PuuDno-2015-73 Kunnanhallitus, 05.10.2015, 114 Valmistelija / lisätiedot: Matias Hilden matias.hilden@puumala.fi Liitteet 1 Vuosikolmannesraporttiliite tilanteesta 31.8.2015.docx Kunnan toimintakulujen toteuma oli kokonaisuutena elokuun lopussa 61,7 prosenttia talousarviosta, eli alle tasaisen kertymän. Toimintatuottojen osalta kertymä on sen sijaan selvästi suurempi, 71,0 %, mikä selittyy pääosin elokuussa toteutetulla jätehuollon laskutuksella. Toimintakate, -9,8 miljoonaa euroa, oli 60,4 prosenttia talousarviosta. Merkittävämmistä menolajeista henkilöstökulut (toteuma 64,1 %) ja asiakaspalvelujen ostot (61,2 %) tulevat näillä näkymin kokonaisuutena pysymään määrärahojen sisällä. Talousarvioon ei ennakoida kohdistuvan merkittäviä ylitysriskejä. Toimintatuotot ovat kasvaneet edellisvuoteen nähden noin 300 000 euroa. Tuottojen kasvu on johtunut myyntivoitoista, jätemaksuista ja kasvaneista vuokratuloista. Toimintamenot ovat pienentyneet edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna noin 500 000 euroa, vaikka toimintamenoja ovatkin kasvattaneet vanhustenkotiyhdistykseltä ja Metsä-Sairilalta kunnalle siirtyneet kustannukset. Toimintamenojen vähennys johtuu osin (n. 200 000 euroa) edellisvuotta pienemmästä sosiaali- ja terveyspalvelujen ennakkolaskutuksesta. Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat puolestaan pienentyneet edellisvuoteen nähden merkittävästi, noin 380 000 euroa. Vähennyksestä kaksi kolmasosaa peräisin ESSHP:n omien palvelujen vähäisemmästä käytöstä ja yksi kolmasosa kauttalaskutuksen vähentymisestä. Myös opetuspalvelujen ja hallintopalvelujen toimialan toimintakatteet ovat pienentyneet. Teknisen toimialan toimintakate on käytännössä edellisvuoden vastaavan ajankohdan tasolla. Näin ollen kunnan toimintakate on kokonaisuutena jopa yli 800 000 euroa parempi kuin vuotta aiemmin. Menojen jaksotukset ym. muutokset huomioiden voidaan reaalisen toimintakatteen vähenemän olevan noin 500 000 euroa. Vuosikate oli elokuun lopussa ilman verotulojen jaksotusta noin 875 000 euroa positiivinen. Koska merkittävä osa kunnan verotuloista kertyy kiinteistöverojen myötä vuoden viimeisellä vuosikolmanneksella, niin vuosikatetta voidaan pitää tilanteeseen nähden erittäin hyvänä. Tuloslaskelma näyttää poistojen jälkeen noin 500 000 euroa ylijäämää. Viimeisellä vuosikolmanneksella tilitettävien kiinteistöverojen ja marrasjoulukuussa tilitettävien verotuksen oikaisuerien ennakkotietojen perusteella voidaan arvioida, että tilikauden tulos tulee muodostumaan selvästi positiiviseksi.

Puumala Pöytäkirja 6/2015 9 (13) Investointimenojen toteumaprosentti on 61,76. Investointeja on kertynyt tarkastelujaksolla noin 900 000 euron arvosta, mistä noin puolet johtuu vanhustenkotiyhdistyksen omaisuuden siirtymisestä kunnalle. Ehdotus Esittelijä: Matias Hilden, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää merkitä vuosikolmannesraportin tilanteesta 31.8.2015 tietoonsa saatetuksi ja saattaa sen myös valtuuston tiedoksi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Valtuusto, 12.10.2015, 37 Liitteet 1 Vuosikolmannesraporttiliite_tilanteesta_31082015 Vuosikolmannesraportti tilanteesta 31.8.2015 Ehdotus Valtuusto merkitsee vuosikolmannesraportin tilanteesta 31.8.2015 tiedoksi Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Puumala Pöytäkirja 6/2015 10 (13) Muutoksenhakukielto 34, 35, 37 Muutoksenhakukielto Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Puumala Pöytäkirja 6/2015 11 (13) Kunnallisvalitus 36 Kunnallisvalitusohje Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella. Valitusoikeus Päätökseen saa hakea muutosta: se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) kunnan jäsen. Valitusaika Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa päätös on muuten lainvastainen. Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Valitusviranomainen Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle. Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio Käyntiosoite: Puijonkatu 29 A, 2. kerros, Kuopio Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi

Puumala Pöytäkirja 6/2015 12 (13) Faksinumero: 029 564 2501 Puhelinnumero: 029 564 2500 Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: ma pe 8.00 16.15 Valituksen muoto ja sisältö Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Valitukseen on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Oikeudenkäyntimaksu Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista 26.7.1993/701. Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta. Postiosoite: PL 20, 52201 Puumala

Puumala Pöytäkirja 6/2015 13 (13) Käyntiosoite: Keskustie 14, Puumala Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi Faksinumero: 015 888 9211 Puhelinnumero: 015 888 9500 Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma pe 9.00 15.00