Liite 4 1 (2) 10.11.2015 KUVAUS POHJAVESIALUEESTA Alhonäki-Isokankaan pohjavesialue Siikajoen kunnan Siikajoen kylässä Perustiedot Hydrogeologinen kuvaus Pääsijaintikunta: Siikajoki Nii: Alhonäki-Isokangas Nuero/tunnus: 11748001 Alueluokka: I Vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue Kokonaispinta-ala: 15,65 k2 Muodostuisalueen pinta-ala: 8,35 k2 Ieytyiskerroin: 0,4 Arvio uodostuvan pohjaveden äärästä: 4500 3/d-8 500 3/d Sadanta (vuotuinen sadeäärä): 550 Alueen pohjaveden päävirtaussuunta on idästä länteen. Alueen pitkittäisharjuuodostua on syntynyt annerjään sulaisvaiheessa syvään veteen n. 9 000 vuotta sitten. Alue uodostuu rantavoiien voiakkaasti uokkaaasta harjusta. Harjun ydinosa on suhteellisen kapea ja se sisältää etupäässä karkeaa soraa ja hiekkaa. Varsinkin alueen länsiosassa ydinosan aines on soravaltaista ja kivistä. Etupäässä hiekasta koostuvalla lievealueella esiintyy paikoitellen hienopi rakeisia tuulikerrostuia ja oreenikerroksia. Suurikokoiset hiekkaa sisältävät rantakerrostuat jatkuvat onin paikoin varsinaisen harjujakson ulkopuolelle hautautuneina osittain soiden turvekerrosten alle. Pohjavesialue on pääosin antikliininen. Alueen reunaosissa, varsinkin sen itä- ja pohjoispuolella, pohjavesiä purkautuu yleisesti. Veden korkea rauta- ja angaanipitoisuus sekä paikoin aa- aineksen hienorakeisuus vaikeuttavat pohjaveden tehokasta hyväksikäyttöä. (Oiva Ypäristö- ja paikkatietopalvelu 2012) Karkearakeisia (KHk-Sr) aa-aineksia on paksuiin Alhonäen alueella, ja niitä on sekä pohjavesipinnan ylä- että alapuolella. Täällä karkearakeinen harjun ydinosa on yhtenäinen, joskin aa-aineksen rakeisuus on varsin vaihteleva. Ydinosalla on yös hienorakeisia silttisiä välikerroksia. Alhonäen luonnontilaisilla alueilla karkeiden ainesten kerrospaksuus on jopa yli 10 etriä. Alhonäen-Isokankaan alueen itäosa on alavaa harjuselännettä, issä pohjavesipinnan alapuolella ei ole erkittävässä äärin hyvin vettä johtavia karkeita aa-aineksia. Tällä alueella yöskään uodostuvia vesiä ei pystytä hyödyntäään. Isokankaan itäosassa pohjavesipinta on lähellä aanpintaa. (PSV- Maa ja Vesi 2000) Pohjavesialueen sijainti kartalla on esitetty liitteessä 1. Liitteessä 2 on esitetty suunnitellun ottaistoiinnan sijoittuinen Alhonäki Isokankaan (11748001) pohjavesialueella. Leinkäinen Oyj Posti Puhelin/Fax Internet/Sähköposti Pohjola Pankki Oyj Y-tunnus 0110775-8 Salisaarenaukio 2 PL 169 02071 5000 www.leinkainen.fi FI4750000120218465 ALV rek. 00180 HELSINKI 00181 HELSINKI 02071 5009 etunii.sukunii@leinkainen.co OKOYFIHH Kotipaikka Helsinki
Liite 4 2 (2) 10.11.2015 Muuta Suunnittelualueella on harjoitettu laajaittaista aa-ainesten ottoa vuosikyenten ajan. Alueella sijaitsee yksi rakennettu vedenottao: Paavolan Vesi Oy:n Vartinvaaran vedenottao. Lisäksi pohjavesialueelle on kartoitettu neljä uuta potentiaalista vedenottaon paikkaa. Pohjavesialueen poikki kulkee Luijoki- Siikajoki välinen seututie. Tie sijoittuu Alhonäen potentiaalisen ottaapaikan lähisuoja-alueelle. Tie kulkee pohjavesialueella noin 1,8 k atkalla, josta pohjaveden varsinaista uodostuisaluetta on noin 1,3 k Liitteet: 1. Alhonäki-Isokangas pohjavesialue kartalla 2. Suunnitellun ottoalueen sijoittuinen pohjavesialueelle LÄHTEET: Valtion ypäristöhallinnon virastot. OIVA Ypäristö- ja paikkatietopalvelu. Ypäristötiedon hallintajärjestelä Hertta, Pohjavedet. http://wwwp2.yparisto.fi/scripts/hearts/welcoe.asp. Viitattu 10.11.2015. PSV-Maa ja Vesi Oy 2000. Siikajoen kunta, Alhonäen-Vartinvaaran yleissuunnitela, Suunnitelaosa. Oulu.
TARKKAILUOHJELMA 16UEC0035 12.2.2013 LEMMINKÄINEN INFRA OY SIIKAJOEN BETONITUKKU OY Alhonäen aa-ainesten oton pohjavesitarkkailuohjela
16UEC0035 12.2.2013 1(7) Copyright Pöyry Finland Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää issään uodossa ilan Pöyry Finland Oy:n antaaa kirjallista lupaa. Yhteystiedot Pekka Keränen Tapio Leppänen Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2 A FI-90590 OULU Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 0625905-6 Tel. +358 10 33 33280 Fax +358 10 33 28250 www.poyry.fi Copyright Pöyry Finland Oy
Sisältö 16UEC0035 12.2.2013 2(7) 1 YLEISTÄ 3 2 VEDEN LAADUN SEURANTA 4 3 VEDENPINNAN KORKEUDEN SEURANTA 4 4 MUU TARKKAILU 5 5 TULOSTEN RAPORTOINTI 5 6 TARKKAILUOHJELMAN MUUTTAMINEN 5 7 VIITTEET 6 Liitteet 1 Sijaintikartta 2 Tarkkailupistekartta 3 Putkikortit Asiakirjan jakelu: Leinkäinen Infra Oy / Kati Kahri Siikajoen Betonitukku Oy / Geopudas Oy / Hannu Vehkaperä Copyright Pöyry Finland Oy
Leinkäien Infra Oy 16UEC0035 Siikajoen Betonitukku Oy 12.2.2013 16UEC0035 12.2.2013 3(7) ALHONMÄEN MAA-AINESTENOTON YHTEISTARKKAILUOHJELMA 1 YLEISTÄ Leinkäinen Infra Oy:llä on Siikajoen Alhonäessä aa-ainestenottoalue, josta otetaan aa-aineksia pohjavesipinnan alapuolelta. Kaivutoiinta on alkanut vuoden 2001 syksyllä. Aikaisein aa-ainesluvan haltija oli Jussi Hankala, utta yrityskaupan yötä lupa ja sen velvoitteet siirtyivät Leinkäinen Infra Oy:lle. Pohjois-Suoen ypäristölupaviraston päätöksen (Dnro 19/00/2, 12.1.2001) ukaan luvan saajan on tarkkailtava aa-ainesten ottaisen ypäristövaikutuksia ja pohjavesioloja Pohjois- Pohjanaan ypäristökeskuksen hyväksyällä tavalla. Alueen pohjavesitarkkailuohjela on esitetty Pohjois-Suoen ypäristölupavirastolle jätetyssä hakeussuunnitelassa 1. Leinkäinen Infra Oy:n aanottoalueen itäpuolella on Siikajoen Betonitukku Oy:n lupa-alue. Heillä on yös oa tarkkailuohjelansa (Geopudas Oy 2006). Koska ottoalueet sijaitsevat lähellä toisiaan, on tarkoituksenukaista hoitaa alueen tarkkailua yhteistarkkailuna, jolloin päällekkäinen seuranta poistuu. Maanottoalueet sijaitsevat vedenhankintaa varten tärkeäksi luokitellulla Alhonäki- Isokangas pohjavesialueella (11748001, I lk). Kohteen läheisyydessä ei ole vedenottaoita, utta itä- ja länsipuolella on tutkittuja vedenottaopaikkoja (liite 1). Alueella olevista alkuperäisistä havaintoputkista on vuosien ittaan osa tuhoutunut ja korvaavia oleassa olevia putkia on otettu tilalle. Alueen tarkkailutilanteen nykytilanteen selvittäiseksi pidettiin palaveri (17.9.2012) johon osallistuivat Pohjois- Pohjanaan ELY-keskuksen, Leinkäinen Oyj:n ja Siikajoen Betonitukku Oy:n edustajat. Palaverissa päätettiin kahden uuden pohjavesiputken asentaisesta. Toinen putki tuli Leinkäinen Infra Oy:n ottoalueen itäpuolelle Siikajoen Betonitukku Oy:n puolelle. Tää putki palvelee olepien alueiden tarkkailua. Maantien varressa oleva putki päätettiin yös uusia, koska nykyinen putki ei ole niin edustavalla paikalla ja on yös alueen toiintojen kannalta epäedullisessa paikassa. Leinkäinen Infra Oy:n ja Siikajoen Betonitukku Oy:n toieksiannosta Pöyry Finland Oy on laatinut tään Alhonäen aa-ainesten oton pohjavesitarkkailuohjelan. Ohjelan laadinnassa on hyödynnetty oleassa olevia tarkkailutuloksia, joita on vuodesta 2001 syksystä alkaen, jolloin yös tarkkailu alkoi. Viieisin yhteenveto on valistunut taikuussa 2013 (Pöyry Finland Oy 2013). 1 PSV-Maa javesi Oy P00457, 25.9.2000. Maa-ainestenottosuunnitela. Pohjavedenpinnan alapuolinen aa-ainesten otto tiloilta Pykälö RN:o 5:119, Hankala RN:o 5:146 ja Sorakuula RN:o 5:123. Jussi Hankala. Copyright Pöyry Finland Oy
2 VEDEN LAADUN SEURANTA 16UEC0035 12.2.2013 4(7) Pohjaveden laatua seurataan taulukossa 1 esitetyn ukaisesti. Vesinäytteet otetaan kole kertaa vuodessa huhtikuussa, kesäkuussa ja lokakuussa, taustapisteestä L6 1+96 kuitenkin vain kerran vuodessa (kesäkuu). Tarkkailupisteiden sijainti ilenee liitteestä 2. Siikajoen Betonitukku Oy:n alueella ei ole vielä pohjavesipinnan alapuolista kaivua. Seuranta Betonitukun laesta aloitetaan kun kaivutaso on edennyt pohjavesipinnan alle. Näytteet pohjavesilaista otetaan noin 2 syvyydeltä laen pinnasta. Taulukko 1. Pohjaveden laadun seuranta. Tarkkailuvelvollinen Ottoalue Fysikaalis-keialliset paraetrit (ks. alla) Vesinäytteet Leinkäinen Infra Oy RN:o 5:154, RN:o 5:123 Allas Leinkäinen, 24, 102 huhtikuu, kesäkuu ja lokakuu Siikajoen Betonitukku Oy RN:o 75:1 Allas Betonitukku*, 101 huhtikuu kesäkuu ja lokakuu Yhteiset putket Taustatarkkailu L6 1+96 kesäkuu *) Altaasta aloitetaan seuranta kun päästää pohjavesipinnan alle. Vesinäytteistä näytteistä ääritetään seuraavat vedenlaatuparaetrit: - ph - sähkönjohtavuus - aistinvarainen havainnointi (haju, aku) - väri - saeus - läpötila - happi, O 2 - aoniutyppi, NH 4 -N - nitraattityppi, NO 3 -N - keiallinen hapenkulutus, COD Mn - kloridi, Cl - rauta, Fe - angaani, Mn - alkaliteetti - öljyt C10-C40* *) Öljyt ääritetään kerran vuodessa esierkiksi kesäkuussa pisteistä 101 ja 102. Tarvittaessa yös uista pisteistä. Näytteet tulee analysoida hyväksytyssä laboratoriossa. 3 VEDENPINNAN KORKEUDEN SEURANTA Pohjavedenpinnan korkeutta seurataan kaivettavista laista ja pohjavesiputkista taulukossa 2 esitetyn ukaisesti. Tarkkailupisteistä seurataan vedenpinnan korkeutta avovesikautena kuukausittain (touko-lokakuu) ja talven aikana joka toinen kuukausi (arraskuu, taikuu ja aaliskuu). Tarkkailupisteiden sijainti ilenee liitteestä 2. Copyright Pöyry Finland Oy
16UEC0035 12.2.2013 5(7) Taulukko 2. Pohjaveden korkeuden seuranta. Tarkkailuvelvollinen Ottoalue Seurantapisteet Seurantatiheys Leinkäinen Infra Oy RN:o 5:154, RN:o 5:123 Allas Leinkäinen, L3 1+20, 24, 25, 102 Touko-lokakuu: kuukausittain Muulloin: arraskuu, taikuu, aaliskuu Siikajoen Betonitukku Oy RN:o 75:1 Allas Betonitukku*, 101, 26, L6 1+96 Touko-lokakuu: kuukausittain Muulloin: arraskuu, taikuu, aaliskuu *) Altaasta aloitetaan seuranta kun päästää pohjavesipinnan alle. 4 MUU TARKKAILU Maa-ainesten ottajan tulee pitää työaapäiväkirjaa, johon erkitään. päivääärät, kaivualueet, poistetut assat, täyttöalueet sekä uu huoionarvoinen toiinta, jolla voi olla vaikutusta pohjaveden laatuun. Maa-ainesten oton yhteydessä tarkkaillaan työaaalueen aaperää sekä vesialtaiden vedenlaatua aistinvaraisesti. 5 TULOSTEN RAPORTOINTI Tarkkailutulokset toiitetaan tilaajille, Pohjois-Pohjanaan ELY-keskukselle ja Siikajoen kunnan ypäristönsuojeluviranoaiselle viieistään kuukauden kuluessa näytteiden otosta. Tarkkailutuloksista laaditaan yhteenveto vuosittain aaliskuun loppuun ennessä. 6 TARKKAILUOHJELMAN MUUTTAMINEN Tarkkailuohjelaan voidaan tehdä uutoksia sopialla niistä tarkkailuvelvollisen ja Pohjois-Pohjanaan ELY-keskuksen kanssa. Tarkkailutulosten perusteella voidaan yöhein arvioida tarvittavien tarkkailupisteiden ja näytteenottokertojen äärää sekä näytteistä analysoitavat vedenlaatuparaetrit. Tarkkailun lopettaisesta on sovittava erikseen Pohjois-Pohjanaan ELY-keskuksen kanssa. Oulussa 12. helikuuta 2013 Pöyry Finland Oy / Kaupunki FM Pekka Keränen aaperägeologi FM Tapio Leppänen ypäristögeologi, osastopäällikkö aaperäpalvelut Copyright Pöyry Finland Oy
16UEC0035 12.2.2013 6(7) 7 VIITTEET Britschgi Ritva ja Gustafsson Juhani 1996. Suoen luokitellut pohjavesialueet. Suoen ypäristö, nro 55. Luonto ja luonnonvarat. Suoen ypäristökeskus. 387 s. Geopudas Oy 2006. Pohjaveden korkeuden ja laadun tarkkailuohjela. 28.12.2006. Siikajoen Betonitukku Oy. Pöyry Finland Oy 2013. Alhonäen aa-ainesten oton pohjavesitarkkailu. Yhteenvetoraportti 2012. 16UEC0035, 17.1.2013. Leinkäinen Infra Oy. Pohjois-Pohjanaan ypäristökeskus 2009. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitela vuoteen 2015. Vesi- ja vieärilaitosyhdistys 2000. Soveltaisopas talousvesiasetukseen 461/2000. Suoen kuntaliitto. Copyright Pöyry Finland Oy
Mittakaava 1:20000 Ruutujako 1 k 0 2 k Koordinaattijärjestelä: KKJ-yk Nurkkapisteen koordinaatit: 7194213:3395100-7197873:3398980 Ypäristö-ELYt Kuntarajat Vettä läpäisevä rantaviiva Reiät uodostuisalueella Pohjavesialuerajat Pohjavesialueen raja Pohjavesialueen osa-alueen raja Pohjavesialueiden välinen raja Varsinaisen uodostuisalueen raja
ALH102 w+12,11 25 w+12,89 Allas Leinkäinen RN:o 5:154 RN:o 5:123 24 w+13,51 L3 1+20 w+13,95 Leinkäinen Oyj:n ottoalue Siikajoen Betonitukku Oy:n ottoalue RN:o 75:1 101 w+13,75 26 w+14,34 Allas Betonitukku ISOKANGAS 32 n. 500 ³/d Isokangas 32 n. 500 3/d 0 200 L6 1+96 w+16,31 (29.6.2012) Liite 2
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki, Alhonäki 101 Y 7196053 X 3397545 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 7,16 13,85 +py 5.10.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 19,85 + py Putken yläpään korkeus 21,01 + py Putken alapään korkeus 12,01 + py Putken kokonaispituus 9,00 Muita havaintoja 6,00 3,00 Muoviputki, Jenssen Ø 63 Teräksinen suojaputki Asennus päivääärä: 5.10.2012 Asentanut: Tero Luttinen POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: pp+ 21,01 Kairaustiedot 0 9,00 Huo. 0,0-6,0 Hk 6,0-8,7 KHk 1 p+ 19,85 EI KYLLÄ 2 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () 3 VARSIPUTK I; 6,00 4 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 2,0 1,0 ###### 0,00 5 0,00 0,00 pp+ 21,01 0,5 ###### 1,16 1,16 1,16 p+ 19,85 0,3 ###### 7,16 7,16 7,16 pv+ 13,85 0,2 ###### 9,00 6 9,00 9,00 pohja+ 12,01 0,1 7 ; 3,00 pv+ 13,85 25-27 SrMr 6,0 3,0 0,0 12,3 8 Raboll 0,0 Tieliikelaitos 0,0 pohja+ Suoen ali 9 12,01 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki, Alhonäki 102 Y 7196307 X 3396311 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 2,35 12,11 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 13,28 + py Putken yläpään korkeus 14,46 + py Putken alapään korkeus 8,46 + py Putken kokonaispituus 6,00 Muita havaintoja 4,00 2,00 Muoviputki, Jenssen Ø 63 Teräksinen suojaputki Asennus päivääärä: 5.10.2012 Asentanut: Tero Luttinen POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: pp+ 14,46 Kairaustiedot 0 6,00 Huo. 0,0-4,8 KHk 4,8-5,7 Sr/hkSr EI KYLLÄ PVC PEH RAUTA 1 2 VARSIPUTK I; 4,00 pv+ 12,11 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 3 2,0 1,0 ###### 0,00 0,00 0,00 pp+ 14,46 0,5 ###### 1,18 1,18 1,18 p+ 13,28 0,3 ###### 2,35 2,35 2,35 pv+ 12,11 0,2 ###### 6,00 4 6,00 6,00 pohja+ 8,46 0,1 syvyys putken päästä () p+ 13,28 5 ; 2,00 25-27 SrMr 4,0 2,0 0,0 12,3 Raboll 0,0 Tieliikelaitos 0,0 pohja+ Suoen ali 6 8,46 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki Alhonäki-Isokangas pohjavesialue 24 Y 7196127 X 3396998 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 1,91 13,51 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 14,28 + py Putken yläpään korkeus 15,42 + py Putken alapään korkeus 5,00 + py Putken kokonaispituus 5,00 Muita havaintoja 3,00 2,00 Rautaputki? Putken pituus? Asennus päivääärä: 1985? Asentanut: Ouvy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: Kairaustiedot 0 pp+ 15,42 5,00 Huo. 0,0-1,5 Sr 1,5-2,8 Sr (tiivis) 2,8-5,0 Sr (löysä) e.k.s EI 1 KYLLÄ p+ 14,28 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () VARSIPUT KI; 3,00 pv+ 13,51 2 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 2,0 1,0 ###### 0,00 0,00 0,00 pp+ 15,42 0,5 ###### 1,14 3 1,14 1,14 p+ 14,28 0,3 ###### 1,91 1,91 1,91 pv+ 13,51 0,2 ###### 5,00 5,00 5,00 pohja+ 10,42 0,1 4 ; 2,00 25-27 SrMr 3,0 2,0 0,0 12,3 Raboll 0,0 Tieliikelaitos 0,0 pohja+ Suoen ali 5 10,42 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki Alhonäki-Isokangas pohjavesialue 25 Y 7196533 X 3396976 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 2,12 12,89 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 14,30 + py Putken yläpään korkeus 15,01 + py Putken alapään korkeus 10,01 + py Putken kokonaispituus 5,00 Muita havaintoja 3,00 2,00 Rautaputki Asennus päivääärä: 1985? Asentanut: Ouvy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: Kairaustiedot 0 pp+ 15,01 5,00 Huo. 0,0-5,0 Hk e.k.s p+ 14,30 EI KYLLÄ 1 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () VARSIPUT KI; 3,00 2 pv+ 12,89 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 2,0 1,0 ###### 0,00 0,00 0,00 pp+ 15,01 0,5 ###### 0,71 3 0,71 0,71 p+ 14,30 0,3 ###### 2,12 2,12 2,12 pv+ 12,89 0,2 ###### 5,00 5,00 5,00 pohja+ 10,01 0,1 4 ; 2,00 25-27 SrMr 3,0 2,0 0,0 12,3 Raboll 0,0 Tieliikelaitos 0,0 pohja+ Suoen ali 5 10,01 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki Alhonäki-Isokangas pohjavesialue 26 Y 7195913 X 3397198 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 14,19 4,34 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 17,69 + py Putken yläpään korkeus 18,53 + py Putken alapään korkeus 11,53 + py Putken kokonaispituus 7,00 Muita havaintoja 5,00 2,00 Rautaputki Putken pituus y. tiedot epävaroja. Asennus päivääärä: 1985? Asentanut: Ouvy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: Kairaustiedot 0 pp+ 18,53 7,00 Huo. p+ 17,69 0,0-6,0 Hk 1 e.k.s 12 EI KYLLÄ PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () 3 4 2 5 6 3 pohja+ Karttapiirros pisteen sijainnista 7 11,53 3,0 2,0 8 1,0 ###### 0,00 4 0,00 0,00 pp+ 18,53 0,5 ###### 0,84 9 0,84 0,84 p+ 17,69 0,3 ###### 14,19 14,19 14,19 pv+ 4,34 0,2 ###### 7,00 10 7,00 7,00 pohja+ 11,53 0,1 5 11 12 13 6 VARSIPUT KI; 5,00 ; 2,00 25-27 SrMr 5,0 2,0 0,0 12,3 Raboll 0,0 14 Tieliikelaitos pv+ 4,34 0,0 Suoen ali 15 7 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki Alhonäki-Isokangas pohjavesialue L3 1+20 Y 7195918 X 3397195 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 4,41 13,95 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 17,50 + py Putken yläpään korkeus 18,36 + py Putken alapään korkeus 10,96 + py Putken kokonaispituus 7,40 Muita havaintoja 5,40 2,00 Muoviputki, "sähköies" Asennus päivääärä: 10 / 1997 Asentanut: PSV-Maa ja Vesi Oy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: Kairaustiedot 0 pp+ 18,36 7,40 Huo. 0,0-0,1 H 0,1-5,6 HHk p+ 17,50 1 5,6-7,23 KeHk 7,2-9,0 Hk EI KYLLÄ 2 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () 3 VARSIPUT KI; 5,40 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 4 2,0 1,0 ###### 0,00 0,00 0,00 pp+ pv+ 13,9518,36 0,5 ###### 0,86 0,86 0,86 p+ 17,50 0,3 5 ###### 4,41 4,41 4,41 pv+ 13,95 0,2 ###### 7,40 7,40 7,40 pohja+ 10,96 0,1 6 ; 2,00 25-27 SrMr 5,4 2,0 0,0 12,3 7 pohja+ Raboll 10,96 0,0 Tieliikelaitos 0,0 Suoen ali 8 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki, Alhonäki L6 1+96 Y 7195679 X 3398605 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 6,73 16,31 +py 29.6.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 21,80 + py Putken yläpään korkeus 23,04 + py Putken alapään korkeus 14,44 + py Putken kokonaispituus 8,60 Muita havaintoja 6,60 2,00 Muoviputki Ø 45 Asennus päivääärä: 10-12/1997 Asentanut: PSV Oy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: pp+ 23,04 Kairaustiedot 0 8,60 Huo. 0,0-0,1 H 0,1-1,7 KeHk 1 1,7-5,0 KHk-KeHk+pk p+ 21,80 5,0-9,0 HHk-KeHk+pk EI KYLLÄ 2 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () 3 VARSIPUTK I; 6,60 4 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 2,0 1,0 ###### 0,00 5 0,00 0,00 pp+ 23,04 0,5 ###### 1,24 1,24 1,24 p+ 21,80 0,3 ###### 6,73 6,73 6,73 pv+ 16,31 0,2 ###### 8,60 6 8,60 8,60 pohja+ 14,44 0,1 7 pv+ 16,31 25-27 SrMr 6,6 2,0 0,0 12,3 ; 2,00 Raboll 8 pohja+ 0,0 Tieliikelaitos 14,44 0,0 Suoen ali 9 Geokeskus
RAPORTTI 16X199907 11.2.2016 LEMMINKÄINEN INFRA OY SIIKAJOEN BETONITUKKU OY KONEURAKOINTI TAPANI MUSTONEN KY ALHONMÄEN MAA-AINESTEN OTON POHJAVEDEN YHTEISTARKKAILU Yhteenvetoraportti 2015
11.2.2016 Copyright Pöyry Finland Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää issään uodossa ilan Pöyry Finland Oy:n, Leinkäinen Infra Oy:n, Siikajoen Betonitukku Oy:n tai Koneurakointi Tapani Mustonen Ky:n antaaa kirjallista lupaa. Vastuulauseke Työ on suoritettu pätevien ja kokeneiden asiantuntijoiden toiesta parasta aatillista arviointikykyä käyttäen. Tään raportin sisältö ja johtopäätökset perustuvat työn aikana saaiie tutkiustietoihin ja uihin lähteisiin. Raportti ja Pöyry Finland Oy:n vastuu raportista noudattaa konsulttitoiinnan yleisiä sopiusehtoja KSE2013. Konsultin vastuu työstä Leinkäinen Infra Oy:lle, Siikajoen Betonitukku Oy:lle ja Koneurakointi Tapani Mustonen Ky:lle on palkkion suuruinen. Pöyry Finland Oy ei vastaa raportissa esitettyjen tietojen käytöstä aiheutuvista tai käyttöön liittyvistä kolannelle osapuolelle ahdollisista aiheutuvista vahingoista riippuatta siitä, onko kyseessä välitön tai välillinen vahinko tai kuinka vahinko on aiheutunut. Yhteystiedot Hannu Ansala Tapio Leppänen Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2 A FI-90590 OULU Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 0625905-6 Tel. +358 10 33 33280 Fax +358 10 33 28250 www.poyry.fi Kansikuva: Kaivualuetta 23.10.2012 Copyright Pöyry Finland Oy
11.2.2016 Sisältö 1 YLEISTÄ 1 2 TARKKAILUOHJELMA 1 3 POHJAVEDEN SEURANTA 2015 2 4 TARKKAILUTULOKSET 3 4.1 Pohjaveden laatu 3 4.2 Pohjaveden korkeus 8 5 YHTEENVETO JA JATKOTOIMENPITEET 10 6 VIITTEET 11 Liitteet 1 Putkikortit 2 Analyysitulokset v. 2015 3 Sijaintikartta 4 Tarkkailupistekartta Asiakirjan jakelu: Leinkäinen Infra Oy / Kati Kahri Siikajoen Betonitukku Oy/ Heikki Haho Koneurakointi Tapani Mustonen Ky / Tapani Mustonen Pohjois-Pohjanaan ELY-keskus / Mira Kyllästinen Raahen kaupunki / Vesa Ojanperä Copyright Pöyry Finland Oy
Leinkäinen Infra Oy, Siikajoen Betonitukku Oy, Koneurakointi Tapani Mustonen Ky 1.2.2016 1 ALHONMÄEN MAA-AINESTEN OTON POHJAVEDEN YHTEISTARKKAILU YHTEENVETORAPORTTI 2015 1 YLEISTÄ Leinkäinen Infra Oy:n toieksiannosta Pöyry Finland on tehnyt Siikajoen Alhonäessä sijaitsevan aa-ainesten ottoalueen pohjavesitarkkailua vuoden 2001 syksystä alkaen. Alueella otetaan aa-aineksia pohjavesipinnan alapuolelta. Tarkkailusta on laadittu yhteenvetoraportti vuodesta 2005 alkaen vuosittain, aiein kahden vuoden välein (2001-2002, 2003-2004). Kaivutoiinta on alkanut vuoden 2001 syksyllä. Aikaisein aa-ainesluvan haltija oli Jussi Hankala, utta yrityskaupan yötä lupa ja sen velvoitteet siirtyivät Leinkäinen Infra Oy:lle. Pohjois-Suoen ypäristölupaviraston päätöksen (Dnro 19/00/2, 12.1.2001) ukaan luvan saajan on tarkkailtava aa-ainesten ottaisen ypäristövaikutuksia ja pohjavesioloja Pohjois-Pohjanaan ypäristökeskuksen hyväksyällä tavalla. Alueen pohjavesitarkkailuohjela on esitetty Pohjois-Suoen ypäristölupavirastolle jätetyssä hakeussuunnitelassa 1. Välittöästi Leinkäinen Infra Oy:n ottoalueen itäpuolella on Siikajoen Betonitukku Oy:n ottoalue, jolla on ollut vuoden 2012 loppuun asti oa tarkkailuohjela. Vuoden 2013 alusta Leinkäinen Infra Oy:n ja Siikajoen Betonitukku Oy:n aa-ainesten ottoa on seurattu yhteistarkkailuna päällekkäisen seurannan välttäiseksi. Yhteistarkkailuun liittyen alueelle on asennettu kaksi uutta tarkkailuputkea. Pohjois-Pohjanaan ELY-keskuksen päätöksen ukaan vuoden 2014 alusta lähtien yhteistarkkailussa on ukana yös Koneurakointi Tapani Mustonen Ky (POPELY/172/07.02 /2012, 31.12.2013). Koneurakointi Tapani Mustonen Ky:llä on lupa-alue välittöästi Leinkäisen ja Siikajoen Betonitukun läheisyydessä (liite 4). Tarkkailuohjelaan ei ole tään johdosta tehty uutoksia. 1 PSV-Maa javesi Oy P00457, 25.9.2000. Maa-ainestenottosuunnitela. Pohjavedenpinnan alapuolinen aa-ainesten otto tiloilta Pykälö RN:o 5:119, Hankala RN:o 5:146 ja Sorakuula RN:o 5:123. Jussi Hankala. 2 TARKKAILUOHJELMA Vuoden 2013 helikuussa jätettiin yhteistarkkailuohjela (Pöyry Finland Oy, 16UEC0035, 12.2.2013) Pohjois-Pohjanaan ELY-keskukselle. Ohjela on hyväksytty Pohjois-Pohjanaan ELY-keskuksessa 31.12.2013 esitetyn ukaisena. Pohjaveden laatua seurataan taulukossa 1 esitetyn ukaisesti. Vesinäytteet otetaan kole kertaa vuodessa huhtikuussa, kesäkuussa ja lokakuussa, taustapisteestä L6 1+96 kuitenkin vain kerran vuodessa (kesäkuu). Huhtikuun näytteet otettiin vuonna 2015 poikkeuksellisesti toukokuussa. Tarkkailupisteiden sijainti ilenee liitteestä 4. Copyright Pöyry Finland Oy
1.2.2016 2 Siikajoen Betonitukku Oy:n alueella ei ole vielä varsinaisesti pohjavesipinnan alapuolista kaivua. Seuranta Betonitukun laesta aloitetaan kun kaivutaso on edennyt eneän ja laajein pohjavesipinnan alle. Nykyisellään altaan kohdalla on pienellä alueella atala allas (ax. n. 0,5 ). Näytteet pohjavesilaista otetaan noin 2 syvyydeltä laen pinnasta. Taulukko 1. Pohjaveden laadun seuranta. Tarkkailuvelvollinen Ottoalue Fysikaalis-keialliset paraetrit (ks. alla) Vesinäytteet Leinkäinen Infra Oy RN:o 5:154, RN:o 5:123 Allas Leinkäinen, 24, 102 huhtikuu, kesäkuu ja lokakuu Siikajoen Betonitukku Oy RN:o 75:1 Allas Betonitukku*, 101 huhtikuu kesäkuu ja lokakuu Yhteiset putket Taustatarkkailu L6 1+96 kesäkuu *) Altaasta aloitetaan seuranta kun kaivu ulottuu pohjavesipinnan alle. Vesinäytteistä näytteistä ääritetään seuraavat vedenlaatuparaetrit: - ph - sähkönjohtavuus - aistinvarainen havainnointi (haju, aku) - väri - saeus - läpötila - happi, O 2 - aoniutyppi, NH 4 -N - nitraattityppi, NO 3 -N - keiallinen hapenkulutus, COD Mn - kloridi, Cl - rauta, Fe - angaani, Mn - alkaliteetti - öljyt C10-C40* *) Öljyt ääritetään kerran vuodessa esierkiksi kesäkuussa pisteistä 101 ja 102 ja tarvittaessa yös uista pisteistä. Näytteet analysoidaan hyväksytyssä laboratoriossa. Pohjavedenpinnan korkeutta seurataan kaivettavista laista ja pohjavesiputkista taulukossa 2 esitetyn ukaisesti. Tarkkailupisteistä seurataan vedenpinnan korkeutta avovesikautena kuukausittain (touko-lokakuu) ja talven aikana joka toinen kuukausi (arraskuu, taikuu ja aaliskuu). Tarkkailupisteiden sijainti ilenee liitteestä 4. Taulukko 2. Pohjaveden korkeuden seuranta. Tarkkailuvelvollinen Ottoalue Seurantapisteet Seurantatiheys Leinkäinen Infra Oy RN:o 5:154, RN:o 5:123 Allas Leinkäinen, L3 1+ 20, 24, 25, 102 Touko-lokakuu: kuukausittain Muulloin: arraskuu, taikuu, aaliskuu Siikajoen Betonitukku Oy RN:o 75:1 Allas Betonitukku*, 101, 26, L6 1+96 Touko-lokakuu: kuukausittain Muulloin: arraskuu, taikuu, aaliskuu *) Altaasta aloitetaan seuranta kun kaivu ulottuu pohjavesipinnan alle. 3 POHJAVEDEN SEURANTA 2015 Vuonna 2015 vesinäytteet otettiin 11.5., 11.6. ja 26.10.2015. Näytteenoton yhteydessä itattiin yös vesipinnat. Betonitukun kaivu ei ole vielä varsinaisesti ulottunut vesipinnan alle, joten siitä ei ole ollut näytteitä (atala pieni allas). Kesäkuussa otettiin vesinäyte taustatarkkailupisteestä L6 1+96, joka sijoittuu ottoalueiden itäpuolelle, pohjaveden virtaussuunta huoioiden ns. ylävirran puolelle. Copyright Pöyry Finland Oy
1.2.2016 3 Näytteet on ottanut ja analysoinut Nablabs Oy. Laboratorio on Mittatekniikan keskuksen akkreditoia testauslaboratorio T186. Näytteenoton ja laboratoriotoiinnan laadun varistaiseksi laboratoriossa on laatujärjestelä, joka täyttää standardin SFS-EN ISO/IEC 17025 vaatiukset. Analyysitulokset ovat liitteenä 2 ja tarkkailupisteiden sijainnit on esitetty liitteessä 4. Leinkäinen Infra Oy on itannut vesipinnat oista putkistaan ja Siikajoen Betonitukku Oy:n tarkkailuvastuulla olevista putkista ittauksen on tehnyt Geopudas Oy. 4 TARKKAILUTULOKSET 4.1 Pohjaveden laatu Sähkönjohtavuuden arvot ovat olleet edellisten vuosien tasolla. Vuonna 2014 putkessa 102 havaittu lievästi kohonnut sähkönjohtavuuden arvo oli vuonna 2015 laskenut tarkkailun noraalille tasolle. Putkessa 24 sähköjohtavuus on ollut nousussa vuosina 2014 ja 2015. Taso on kuitenkin edelleen atala. Putki 102 sijaitsee aantien lähellä ja putki 24 altaan lounaispuolella (liite 4). Muissa pisteissä ei vastaavaa kohoaista havaittu. Taustaseurantapisteessä (L6 1+96) sähkönjohtavuus oli kesäkuussa 2015 pieni, 2,9 S/. Talousvesinoriin 250 S/ verrattaessa kaikki arvot ovat atalia. Sähkönjohtavuuden arvo kuvaa veteen liuenneiden suolojen äärää. Veden sähkönjohtavuuden kuten kloridinkin arvon kohoainen voi johtua ihistoiinnasta tai luonnonolosuhteista (reliktiset eriveden suolat). S/ Sähkönjohtavuus 14 12 10 8 6 4 L6 1+96 Allas_L 24 102 101 2 0 1.4.04 1.10.04 1.4.05 1.10.05 1.4.06 1.10.06 1.4.07 1.10.07 1.4.08 1.10.08 1.4.09 1.10.09 1.4.10 1.10.10 1.4.11 1.10.11 1.4.12 1.10.12 1.4.13 1.10.13 1.4.14 1.10.14 1.4.15 1.10.15 Kuva 1. Pohjaveden sähkönjohtavuudet Copyright Pöyry Finland Oy
1.2.2016 4 Kloridipitoisuudet ovat olleet kaikissa tarkkailupisteissä tarkkailun keskiääräisellä tasolla. Myös vuonna 2014 pisteessä 102 havaitut kohonneet pitoisuudet ovat tippuneet vuonna 2015 noraalille tasolle. Altaassa kloridipitoisuus on pysynyt tasaisen vakaana. Kaikki havaitut kloridipitoisuudet olivat atalia. Esierkiksi Geologian tutkiuskeskuksen tekeässä tutkiuksessa: Tuhat kaivoa Suoen kaivovesien fysikaaliskeiallinen laatu v.1999 (Lahero y. 2002), kloridin ediaanipitoisuus rengaskaivoissa oli 4,46 g/l (keskiarvo 8,6 g/l). Talousveden laatusuositusten (STM 1352/2015) ukaan kloridipitoisuus saa olla jaettavassa talousvedessä enintään 250 g/l. Vesijohtoateriaalien syöpyisen ehkäiseiseksi kloridipitoisuuden tulisi verkostovedessä olla alle 25 g/l. g/l Kloridi 12 10 8 6 L6 1+96 Allas_L 24 102 101 4 2 0 9.4.04 9.10.04 9.4.05 9.10.05 9.4.06 9.10.06 9.4.07 9.10.07 9.4.08 9.10.08 9.4.09 9.10.09 9.4.10 9.10.10 9.4.11 9.10.11 9.4.12 9.10.12 9.4.13 9.10.13 9.4.14 9.10.14 9.4.15 9.10.15 Kuva 2. Pohjaveden kloridipitoisuudet Vuonna 2015 nitraattityppipitoisuus (nitriitti + nitraatti) vaihteli laessa <67-140 µg/l ja uissa pisteissä 7-690 µg/l välillä (kuva 3). Selvästi suurin pitoisuus on edelleen aantien (Ouluntie) lähellä olevassa putkessa 102. Putkessa 24 vuonna 2014 havaitut kohonneet pitoisuudet olivat laskeneet vuonna 2015 noraalille tasolle. Talousvesinorin (STM 1352/2015) ukainen eniäispitoisuus nitraatille (NO 3 - ) on 50 g/l. Siten pitoisuudet alittavat selvästi esierkiksi talousveden laatuvaatiukset. Hapellisissa olosuhteissa typpi on pääosin nitraattityppenä ja hapettoissa olosuhteissa aoniutyppenä. Aoniutypen (NH 4 -N) pitoisuudet laesta otetuissa näytteissä olivat <3-10 µg/l. Pohjavesiputkissa pitoisuudet olivat välillä <3-31 µg/l. Korkein pitoisuus havaittiin taustapitoisuusputkessa L6 1+96. Esierkiksi talousvesinori on 500 µg/l, joten havaitut pitoisuudet ovat pieniä. Rautapitoisuus oli laessa edelleen selvästi kohonneella tasollaan (3,3-9900 µg/l). Laen rautapitoisuus on noussut vuoteen 2014 verrattuna. Tarkkailun alkuaikoihin nähden pitoisuus on kuitenkin edelleen alentunut (kuva 4). Myös pohjavesiputkessa 24 havaittiin selvästi kohonnut rautapitoisuus, 2400 µg/l, joka on korkein tarkkailun aikana Copyright Pöyry Finland Oy
1.2.2016 5 havaittu pitoisuus. Muissa pohjavesiputkissa pitoisuudet ovat olleet selvästi pienepiä, välillä 3,4-57 µg/l. Laen kohonnut rautapitoisuus johtuu kiintoaineksesta (happitilanne hyvä). Talousvesinori raudalle on 200 µg/l. Alhonäen alueella rautapitoisuudet ovat onin paikoin luontaisesti koholla. µg/l Nitraattityppi 800 700 600 500 L6 1+96 Allas_L 400 24 300 102 200 100 101 0 1.4.04 1.8.04 1.12.04 1.4.05 1.8.05 1.12.05 1.4.06 1.8.06 1.12.06 1.4.07 1.8.07 1.12.07 1.4.08 1.8.08 1.12.08 1.4.09 1.8.09 1.12.09 1.4.10 1.8.10 1.12.10 1.4.11 1.8.11 1.12.11 1.4.12 1.8.12 1.12.12 1.4.13 1.8.13 1.12.13 1.4.14 1.8.14 1.12.14 1.4.15 1.8.15 1.12.15 Kuva 3. Pohjaveden nitraattityppipitoisuudet (NO2+NO3). µg/l Rauta 40000 35000 30000 25000 L6 1+96 Allas_L 20000 24 15000 102 10000 5000 101 0 1.4.04 1.10.04 1.4.05 1.10.05 1.4.06 1.10.06 1.4.07 1.10.07 1.4.08 1.10.08 1.4.09 1.10.09 1.4.10 1.10.10 1.4.11 1.10.11 1.4.12 1.10.12 1.4.13 1.10.13 1.4.14 1.10.14 1.4.15 1.10.15 Kuva 4. Pohjaveden rautapitoisuudet Copyright Pöyry Finland Oy
1.2.2016 6 Laessa angaanipitoisuudet olivat 2-52 µg/l ja uissa pisteissä 0,2-32 µg/l välillä. Pitoisuudet olivat laessa aikaisealla tasolla. Putkessa 24 havaittiin pitoisuus 32 µg/l, joka on koholla edellisiin vuosiin verrattuna. GTK:n tutkiuksessa (Lahero y. 2002) angaanin ediaanipitoisuus oli 4,36 µg/l (keskiarvo 59,1 µg/l). Alueen pohjavedessä niin rauta- kuin angaanipitoisuudetkin ovat luontaisesti koholla. Talousvesinori angaanille on 50 µg/l. Happipitoisuus oli laessa 9,9-10,9 g/l ja uissa pisteissä 5,1-12,4 g/l välillä. Happipitoisuuksissa on ollut suurta vaihtelua etenkin putkessa 24, siinä on yös havaittavissa lievää keskiääräisten arvojen alentuista. Altaassa happitilanne on ollut hyvä (kuva 5). g/l Happi 14 12 L6 1+96 10 Allas_L 8 24 6 102 4 101 2 0 1.4.04 1.10.04 1.4.05 1.10.05 1.4.06 1.10.06 1.4.07 1.10.07 1.4.08 1.10.08 1.4.09 1.10.09 1.4.10 1.10.10 1.4.11 1.10.11 1.4.12 1.10.12 1.4.13 1.10.13 1.4.14 1.10.14 1.4.15 1.10.15 Kuva 5. Pohjaveden happipitoisuudet Keiallinen hapenkulutus (COD Mn ) oli laessa 2,6-3,0 g/l ja uissa pisteissä välillä <0,5 1,3 g/l. Keiallinen hapenkulutus kuvaa veden sisältäien keiallisesti hapettuvien orgaanisten ainesten äärää eli eloperäistä ainetta, joka voi olla esi. huusta, jätevettä tai luonnonhuuhtouaa. Myös suuri äärä 2-arvoista rautaa kohottaa hapenkulutuksen arvoa. Talousvesinori keiallisen hapenkulutuksen arvolle on 5 g/l. Alkaliniteetti oli laessa 0,46-0,50 ol/l ja uissa pisteissä 0,07-0,65 ol/l välillä. Arvot olivat pääosin aikaisealla tasolla lukuun ottaatta putkea 24, jossa alkaliniteetti on noussut vuosina 2014-2015 selvästi aieasta tasostaan. GTK:n tutkiuksessa rengaskaivoista otetuissa näytteissä alkaliniteetin ediaaniarvo oli 0,54 ol/l (keskiarvo 0,848 ol/l). Alkaliniteetti kuvaa veden kykyä vastustaa happaoituista. Copyright Pöyry Finland Oy
1.2.2016 7 Alkaliniteetille ei ole asetettu raja-arvoa. Suoessa alkaliniteetin ediaaniarvo lähteissä ja lähdekaivoissa on 0,3 ol/l (Backan y. 1999). Liian atala alkaliniteetin arvo eli alle 0,6 ol/l johtaa etallisten ateriaalien syöpyiseen (Vesi- ja vieärilaitosyhdistys 2000). Väriluku oli laessa 120-140 g/l (suodatettu näyte) ja uissa pisteissä <5-80 g/l välillä. Putkissa 101 ja 102 väriluku oli <5 g/l, utta putkessa 24 havaittiin lokakuun kierroksella kohonnut pitoisuus, 80 g/l. Laen väriluvussa on havaittavissa vuosien ittaan selvä aleneva trendi. Suuriillaan veden väriluku on kaivun alkuaikoina 2001-2003 (ax. 2500 g/l). Veden väri johtuu yleisesti värillistä orgaanisista yhdisteistä kuten huushapoista. Myös etallit kuten rauta ja angaani aiheuttavat väriluvun kasvua. Väriluvulle ei ole viitearvoja. Veden väri liittyy talousveden laatusuuosituksiin ja sen edellytetään olevan käyttäjien hyväksyttävissä eikä epätavallisia uutoksia. Laen veden ph oli välillä 7,2-7,4 ja uissa tarkkailupisteissä välillä 6,2-6,9. Laen ph-arvoissa on havaittavissa lievä noususuuntaus. Pisteessä 24 on yös havaittavissa lievää kohoaista, vaikkakin ph on laskenut vuoden 2014 tasosta. Tien lähellä olevassa pisteessä 102 arvo on laskenut vuoden 2014 tasosta vuonna 2013 havaitulle tasolle. pisteessä 101 arvo on pääosin ennallaan (kuva 6). Talousveden laatusuositus pharvolle on 6,5-9,5. Kuva 6. Pohjaveden ph-arvot. Öljyhiilivetyjen (C 10 -C 40 ) pitoisuudet ääritettiin kesäkuussa pisteistä 102 ja 101. Pitoisuudet olivat alle analyysitarkkuusrajojen. Copyright Pöyry Finland Oy
4.2 Pohjaveden korkeus 1.2.2016 8 Alla olevassa taulukossa 3 on esitetty pohjaveden tarkkailupisteistä itatut pohjaveden pinnan korkeudet vuosina 2014-2015. Piteän ajan pohjavesipinnan korkeustietoja on vain putkesta 24. Muiden putkien tarkkailu on aloitettu vuonna 2013. Betonitukun altaan pinnankorkeuden seuranta on aloitettu vuonna 2015 (alueella on pieni atala allas). Saoista putkista on osin tehty päällekkäistä seurantaa. Kuvassa 7 ittaustulokset on esitetty graafisesti. Kuvassa 8 on esitetty sadeääriä Siikajoen Revonlahdella. Vuosi 2015 oli keskiääräistä sateisepi (verrattaessa 1981-2010 keskiarvoon) lukuun ottaatta heli-, huhti-, heinä-, elo- ja lokakuuta. Pohjaveden pinnoissa ei ole vuonna 2015 tapahtunut erkittäviä uutoksia. Pinnoissa on havaittavissa noraalia vuodenaikaisvaihtelua. Pohjaveden virtaus on harjun ydinosalla pääosin länteen, utta virtausta tapahtuu yös luoteen suuntaan (liite 1). Taulukko 3. Vesipintahavainnot N60-järjestelän ukaisina vuosina 2014-2015. Pv. 24 25 26 101 102 L3 1+20 L6 1+96 Allas_L Betonitukku 31.1.2014 13,24 14,39 13,85 12,08 16,33 27.3.2014 14,31 13,79 16,28 23.5.2014 14,19 13,77 16,07 23.6.2014 14,04 13,68 15,99 13,4 29.7.2014 13,22 12,54 13,61 11,77 13,45 31.7.2014 13,22 13,8 13,49 15,82 15.8.2014 12,92 13,85 13,55 15,86 29.8.2014 12,93 12,76 13,55 11,71 13,51 18.9.2014 12,92 12,71 13,42 11,66 13,56 29.9.2014 13,81 13,52 15,85 17.10.2014 13,06 13,78 13,48 15,84 31.10.2014 13,06 12,76 13,57 11,78 13,68 24.11.2014 14,28 13,69 16,09 9.12.2014 13,16 12,86 13,67 11,94 13,91 28.1.2015 14,24 13,77 16,14 17.3.2015 13,38 12,91 13,86 12,06 13,88 26.3.2015 14,41 13,87 16,17 13,53 20.4.2015 13,48 12,96 13,76 12 13,91 7.5.2015 14,6 14,04 16,21 13,6 14,2 11.5.2015 14,03 12,3 26.5.2015 13,44 13 13,73 12,04 13,88 4.6.2015 13,52 13,09 13,81 12,29 13,96 11.6.2015 13,67 14,03 12,37 16,56 30.6.2015 14,79 14,15 16,7 13,7 14,26 7.7.2015 13,9 13,21 14,01 12,41 14,33 30.7.2015 14,6 14,11 16,7 13,76 14,29 20.8.2015 13,67 13,16 13,91 12,36 14,06 31.8.2015 14,37 13,98 16,43 22.9.2015 13,61 13,07 13,79 12,24 13,89 29.9.2015 14,38 13,97 16,35 13,52 14,00 26.10.2015 13,51 13,9 12,16 31.10.2015 13,6 13,12 13,88 12,31 14,04 12.11.2015 14,31 13,87 16,27 13,43 13,95 Copyright Pöyry Finland Oy
1.2.2016 9 Kuva 7. Pohjavesipinnat 2012 2015. Kuva 8. Sadeääriä Siikajoen Revonlahdella. Copyright Pöyry Finland Oy
5 YHTEENVETO JA JATKOTOIMENPITEET 1.2.2016 10 Alhonäen aa-ainesten oton pohjavesitarkkailua on tehty vuodesta 2013 lähtien uuden tarkkailuohjelan ukaisesti (Pöyry Finland Oy, 16UEC0035, 12.2.2013). Tarkkailua on tehty Leinkäinen Infra Oy:n ja Siikajoen Betonitukku Oy:n yhteistarkkailuna. Vuoden 2014 alusta yhteistarkkailuun liittyi yös Koneurakointi Tapani Mustonen Ky, jolla on lupa-alue Leinkäisen ja Siikajoen Betonitukun naapurina. Tarkkailutulosten perusteella kaivutoiinnasta ei ole aiheutunut toiinnan aikana haitallisia vaikutuksia alueen pohjavesiolosuhteisiin. Leinkäinen Infra Oy:n kaivulaessa havaitut pitoisuudet ovat olleet pieniä lukuun ottaatta väliaikaisia kaivutoiinnasta aiheutuvia vaikutuksia. Esierkiksi rautapitoisuus ja väriluku ovat koholla, utta tarkkailun alkuaikoihin nähden yös niiden arvoissa on tapahtunut suurta alentuista. Laen happitilanne on ollut hyvä koko tarkkailun ajan ja nitraattipitoisuus alhainen. Laen ulkopuolella kaivun vaikutukset ovat hyvin vähäisiä tai niitä ei ole havaittavissa. Vesipinnan korkeuksiin ja pohjaveden virtaussuuntiin kaivutoiinnalla ei ole ollut vaikutusta. Pohjaveden tarkkailua tulee jatkaa nykyisen tarkkailuohjelan ukaisesti. Siikajoen Betonitukku Oy:n altaasta kannattaa aloittaa yös vedenlaadun seuranta. Copyright Pöyry Finland Oy
1.2.2016 11 6 VIITTEET Backan, B. Lahero, P., Väisänen, U., Paukola, T., Juntunen, R., Karhu, J., Pullinen, A., Rainio, H. ja Tanskanen, H. 1999. Geologian ja ihisen toiinnan vaikutus pohjaveteen. Seurantatutkiuksen tulokset vuosilta 1969-1996. Geologian tutkiuskeskus, Tutkiusraportti 147-261 s. Britschgi Ritva ja Gustafsson Juhani 1996. Suoen luokitellut pohjavesialueet. Suoen ypäristö, nro 55. Luonto ja luonnonvarat. Suoen ypäristökeskus. 387 s. Forsberg, C. ja Ryding, S.-O. 1980: Eutrophication paraeters and trophic state indices in 30 Swedish wastereceiving lakes. Arch. Hydrobiol. 89:189-207. Johansson, P. & Kujansuu, R. 2005 (toi.). Pohjois-Suoen aaperä. Maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Geologian tutkiuskeskus. Lahero, P., Väänänen, P., Tarvainen, T. & Salinen, R. 1996. Suoen Geokeian Atlas, osa 3: Ypäristögeokeia purovedet ja sedientit. Geologian tutkiuskeskus, Espoo. Lahero, P.,Tarvainen, T., Hatakka, T., Backan, B., Juntunen, R., Kortelainen, N., Lakoaa, T., Nikkarinen, M., Vesterbacka, P.,Väisänen, U. & Suoela, P. 2002. Tuhat kaivoa - Suoen kaivovesien fysikaalis-keiallinen laatu vuonna 1999. Suary: One thousand wells the physical-cheical quality of Finnish well waters in 1999. Geologian tutkiuskeskus, Tutkiusraportti Geological Survey. Vesi- ja ypäristöhallitus 1988: Vesistöjen laadullisen käyttökelpoisuuden luokittainen. Copyright Pöyry Finland Oy
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki, Alhonäki 101 Y 7196053 X 3397545 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 7,16 13,85 +py 5.10.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 19,85 + py Putken yläpään korkeus 21,01 + py Putken alapään korkeus 12,01 + py Putken kokonaispituus 9,00 Muita havaintoja 6,00 3,00 Muoviputki, Jenssen Ø 63 Teräksinen suojaputki Asennus päivääärä: 5.10.2012 Asentanut: Tero Luttinen POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: pp+ 21,01 Kairaustiedot 0 9,00 Huo. 0,0-6,0 Hk 6,0-8,7 KHk 1 p+ 19,85 EI KYLLÄ 2 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () 3 VARSIPUTK I; 6,00 4 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 2,0 1,0 ###### 0,00 5 0,00 0,00 pp+ 21,01 0,5 ###### 1,16 1,16 1,16 p+ 19,85 0,3 ###### 7,16 7,16 7,16 pv+ 13,85 0,2 ###### 9,00 6 9,00 9,00 pohja+ 12,01 0,1 7 ; 3,00 pv+ 13,85 25-27 SrMr 6,0 3,0 0,0 12,3 8 Raboll 0,0 Tieliikelaitos 0,0 pohja+ Suoen ali 9 12,01 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki, Alhonäki 102 Y 7196307 X 3396311 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 2,35 12,11 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 13,28 + py Putken yläpään korkeus 14,46 + py Putken alapään korkeus 8,46 + py Putken kokonaispituus 6,00 Muita havaintoja 4,00 2,00 Muoviputki, Jenssen Ø 63 Teräksinen suojaputki Asennus päivääärä: 5.10.2012 Asentanut: Tero Luttinen POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: pp+ 14,46 Kairaustiedot 0 6,00 Huo. 0,0-4,8 KHk 4,8-5,7 Sr/hkSr EI KYLLÄ PVC PEH RAUTA 1 2 VARSIPUTK I; 4,00 pv+ 12,11 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 3 2,0 1,0 ###### 0,00 0,00 0,00 pp+ 14,46 0,5 ###### 1,18 1,18 1,18 p+ 13,28 0,3 ###### 2,35 2,35 2,35 pv+ 12,11 0,2 ###### 6,00 4 6,00 6,00 pohja+ 8,46 0,1 syvyys putken päästä () p+ 13,28 5 ; 2,00 25-27 SrMr 4,0 2,0 0,0 12,3 Raboll 0,0 Tieliikelaitos 0,0 pohja+ Suoen ali 6 8,46 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki Alhonäki-Isokangas pohjavesialue 24 Y 7196127 X 3396998 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 1,91 13,51 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 14,28 + py Putken yläpään korkeus 15,42 + py Putken alapään korkeus 5,00 + py Putken kokonaispituus 5,00 Muita havaintoja 3,00 2,00 Rautaputki? Putken pituus? Asennus päivääärä: 1985? Asentanut: Ouvy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: Kairaustiedot 0 pp+ 15,42 5,00 Huo. 0,0-1,5 Sr 1,5-2,8 Sr (tiivis) 2,8-5,0 Sr (löysä) e.k.s EI 1 KYLLÄ p+ 14,28 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () VARSIPUT KI; 3,00 pv+ 13,51 2 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 2,0 1,0 ###### 0,00 0,00 0,00 pp+ 15,42 0,5 ###### 1,14 3 1,14 1,14 p+ 14,28 0,3 ###### 1,91 1,91 1,91 pv+ 13,51 0,2 ###### 5,00 5,00 5,00 pohja+ 10,42 0,1 4 ; 2,00 25-27 SrMr 3,0 2,0 0,0 12,3 Raboll 0,0 Tieliikelaitos 0,0 pohja+ Suoen ali 5 10,42 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki Alhonäki-Isokangas pohjavesialue 25 Y 7196533 X 3396976 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 2,12 12,89 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 14,30 + py Putken yläpään korkeus 15,01 + py Putken alapään korkeus 10,01 + py Putken kokonaispituus 5,00 Muita havaintoja 3,00 2,00 Rautaputki Asennus päivääärä: 1985? Asentanut: Ouvy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: Kairaustiedot 0 pp+ 15,01 5,00 Huo. 0,0-5,0 Hk e.k.s p+ 14,30 EI KYLLÄ 1 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () VARSIPUT KI; 3,00 2 pv+ 12,89 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 2,0 1,0 ###### 0,00 0,00 0,00 pp+ 15,01 0,5 ###### 0,71 3 0,71 0,71 p+ 14,30 0,3 ###### 2,12 2,12 2,12 pv+ 12,89 0,2 ###### 5,00 5,00 5,00 pohja+ 10,01 0,1 4 ; 2,00 25-27 SrMr 3,0 2,0 0,0 12,3 Raboll 0,0 Tieliikelaitos 0,0 pohja+ Suoen ali 5 10,01 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki Alhonäki-Isokangas pohjavesialue 26 Y 7195913 X 3397198 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 14,19 4,34 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 17,69 + py Putken yläpään korkeus 18,53 + py Putken alapään korkeus 11,53 + py Putken kokonaispituus 7,00 Muita havaintoja 5,00 2,00 Rautaputki Putken pituus y. tiedot epävaroja. Asennus päivääärä: 1985? Asentanut: Ouvy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: Kairaustiedot 0 pp+ 18,53 7,00 Huo. p+ 17,69 0,0-6,0 Hk 1 e.k.s 12 EI KYLLÄ PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () 3 4 2 5 6 3 pohja+ Karttapiirros pisteen sijainnista 7 11,53 3,0 2,0 8 1,0 ###### 0,00 4 0,00 0,00 pp+ 18,53 0,5 ###### 0,84 9 0,84 0,84 p+ 17,69 0,3 ###### 14,19 14,19 14,19 pv+ 4,34 0,2 ###### 7,00 10 7,00 7,00 pohja+ 11,53 0,1 5 11 12 13 6 VARSIPUT KI; 5,00 ; 2,00 25-27 SrMr 5,0 2,0 0,0 12,3 Raboll 0,0 14 Tieliikelaitos pv+ 4,34 0,0 Suoen ali 15 7 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki Alhonäki-Isokangas pohjavesialue L3 1+20 Y 7195918 X 3397195 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 4,41 13,95 +py 17.12.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 17,50 + py Putken yläpään korkeus 18,36 + py Putken alapään korkeus 10,96 + py Putken kokonaispituus 7,40 Muita havaintoja 5,40 2,00 Muoviputki, "sähköies" Asennus päivääärä: 10 / 1997 Asentanut: PSV-Maa ja Vesi Oy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: Kairaustiedot 0 pp+ 18,36 7,40 Huo. 0,0-0,1 H 0,1-5,6 HHk p+ 17,50 1 5,6-7,23 KeHk 7,2-9,0 Hk EI KYLLÄ 2 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () 3 VARSIPUT KI; 5,40 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 4 2,0 1,0 ###### 0,00 0,00 0,00 pp+ pv+ 13,9518,36 0,5 ###### 0,86 0,86 0,86 p+ 17,50 0,3 5 ###### 4,41 4,41 4,41 pv+ 13,95 0,2 ###### 7,40 7,40 7,40 pohja+ 10,96 0,1 6 ; 2,00 25-27 SrMr 5,4 2,0 0,0 12,3 7 pohja+ Raboll 10,96 0,0 Tieliikelaitos 0,0 Suoen ali 8 Geokeskus
PUTKIKORTTI Tutkiuksen nuero Tutkiuspaikka Havaintoputken nuero Pöyry Finland Oy Siikajoki, Alhonäki L6 1+96 Y 7195679 X 3398605 Pohjaveden korkeustiedot Putken päästä Merenpinnasta Päiväys Putkityyppi PVC 50 6,73 16,31 +py 29.6.2012 Siivilän rakoleveys 0,3 Maanpinnan korkeus 21,80 + py Putken yläpään korkeus 23,04 + py Putken alapään korkeus 14,44 + py Putken kokonaispituus 8,60 Muita havaintoja 6,60 2,00 Muoviputki Ø 45 Asennus päivääärä: 10-12/1997 Asentanut: PSV Oy POHJATULPPA KYLLÄ Yhtiö: pp+ 23,04 Kairaustiedot 0 8,60 Huo. 0,0-0,1 H 0,1-1,7 KeHk 1 1,7-5,0 KHk-KeHk+pk p+ 21,80 5,0-9,0 HHk-KeHk+pk EI KYLLÄ 2 PVC PEH RAUTA syvyys putken päästä () 3 VARSIPUTK I; 6,60 4 Karttapiirros pisteen sijainnista 3,0 2,0 1,0 ###### 0,00 5 0,00 0,00 pp+ 23,04 0,5 ###### 1,24 1,24 1,24 p+ 21,80 0,3 ###### 6,73 6,73 6,73 pv+ 16,31 0,2 ###### 8,60 6 8,60 8,60 pohja+ 14,44 0,1 7 pv+ 16,31 25-27 SrMr 6,6 2,0 0,0 12,3 ; 2,00 Raboll 8 pohja+ 0,0 Tieliikelaitos 14,44 0,0 Suoen ali 9 Geokeskus
Tutkiustodistus '2.AL02' Kierros: huhti 08.06.2015 Pöyry Finland Oy PL 532 00026 Basware Tulokset hyväksynyt Tuija Vasara Asiakaspalveluikrobiologi 040-7661734 10306 (08.06.2015), 10305 (05.06.2015), 10304 (05.06.2015), 10303 (12.05.2015), 10302 (05.06.2015) Näytetiedot Viite Kierros Näytteenoton syy Alhonäen aa-ainesottoalueen pohjavesit huhti Velvoitetarkkailu Näytenuero Näytetunnus Tunnus Ottopv. Näytteenottaja Saapunut pv. Tutkius alkoi Tutkius valis 10306-1 Allas Leinkäinen Allas Leinkäinen -2 11.05.2015 Jukka Ollikkala 12.05.2015 11.05.2015 08.06.2015 10305-1 Pohjavesiputki 24 AL24 11.05.2015 Jukka Ollikkala 12.05.2015 11.05.2015 02.06.2015 10304-1 Pohjavesiputki 102 AL102 11.05.2015 Jukka Ollikkala 12.05.2015 11.05.2015 02.06.2015 10303-1 Allas Betonitukku Allas Betonitukku -2 11.05.2015 Jukka Ollikkala 12.05.2015 11.05.2015 12.05.2015 10302-1 Pohjavesiputki 101 AB101 11.05.2015 Jukka Ollikkala 12.05.2015 11.05.2015 02.06.2015 Kenttätiedot Näyte-erä Vedenpinnan korkeus[] Lisätiedot 10306 Näyte otettu rannalta 6:n ongella. Kaivuu käynnissä vastarannassa. Vesi tasaisen ruskehtavaa. 10305 10304-2.16 10303 Allasta ei vielä ole. 10302-6.98 Tulokset Näytenuero Näytesyvyys Ei näytettä PP wh TC O2 liuk O2 kyll% Saeus Sähk.joht. Alkal. ph Väri 10306-1(Allas Leinkäinen -2) C g/l % FTU S/ ol/l g Pt/l 0,5 7,50 10,9 91 110 8,9 0,49 7,4 120 10305-1(AL24) 0-1,81 3,50 8,4 63 4,3 7,0 0,52 6,6 10304-1(AL102) 0-2,16 4,20 7,2 55 13 9,6 0,12 6,3 10303-1(Allas Betonitukku -2) 0 z Sivu 1 / 3
Näytenuero Näytesyvyys Ei näytettä PP wh TC O2 liuk O2 kyll% Saeus Sähk.joht. Alkal. ph Väri 10302-1(AB101) 0 NA 5,50 12,0 95 55 1,6 0,070 6,8 Näytenuero Näytesyvyys Väri liuk CODMn liuk CODMn Haju Maku NH4-N liuk. NO23-N liuk NO23-N NH4-N Kloridi 10306-1(Allas Leinkäinen -2) g Pt/l g/l g/l µg/l µg/l µg/l µg/l g/l 0,5 2,6 hajuton 140 < 3 3,8 10305-1(AL24) 0 < 5 1,0 hajuton ei akua < 3 7 0,81 10304-1(AL102) 0 < 5 1,1 hajuton ei aistettu < 3 690 1,8 10303-1(Allas Betonitukku -2) 0 10302-1(AB101) 0 < 5 < 0,5 hajuton ei aistettu 6 290 0,46 Näytenuero Näytesyvyys Suod 0,45 µ Fe Fe liuk. Mn Mn liuk. 10306-1(Allas Leinkäinen -2) µg/l µg/l µg/l µg/l 0,5 3,3 2,0 10305-1(AL24) 0 Suoritettu 21 2,1 10304-1(AL102) 0 Suoritettu 3,4 1,7 10303-1(Allas Betonitukku -2) 0 10302-1(AB101) 0 Suoritettu 31 1,9 Menetelät Analyysi Menetelä Menetelän lisätieto Analysoija Akkreditointi Mittausepävaruus Ei näytettä Ei näytettä 1 PP wh Vedenkorkeus Kenttäittaus 1 TC Läpötila Kenttäittaus 1 O2 liuk Happi, liuk. Sis. en. A 8 (perustuu ku. SFS 3040:1990) O2 kyll% Hapen kyllästysaste Sis. en. A 8 (perustuu ku. SFS 3040:1990) 2 A ±8% 2 Saeus Saeus SFS-EN ISO 7027:2000 2 A ±15% Sähk.joht. Sähkönjohtavuus, 25 C SFS-EN 27888:1994 2 A ±6% Alkal. Alkaliniteetti Sis. en. A 5 (ph 4,5, 4,2) 2 A ±0,01ol/l (pitoisuus 0,01-0,10) ±10% (pitoisuus 0,10-) ph ph-arvo, 25 C SFS 3021:1979 2 A ±0,2 Väri liuk Väriluku, liuk. SFS-EN ISO 7887:2012, sentrifugointi 2 A Väri Väriluku SFS-EN ISO 7887:2012, koparaattori 2 A ±10% CODMn liuk CODMn, liuk. SFS 3036:1981, suodatus 0,45 µ 2 A ±0,3g/l CODMn CODMn SFS 3036:1981 2 A ±0,3g/l Haju Haju Sis. en. 3 Maku Maku Sis. en., aistinvarainen 3 Sivu 2 / 3
Analyysi Menetelä Menetelän lisätieto Analysoija Akkreditointi Mittausepävaruus NO23-N liuk Nitriitti-nitraattityppi, liuk. Sis. en. K-078, suodatus 0,45 µ 3 A ±10% (pitoisuus 20,00-) ±2µg/l (pitoisuus 5,00-20,00) NH4-N liuk. Aoniutyppi, liuk. (0,45 µ) Sis. en. A 40 E 2 A NO23-N Nitriitti-nitraattityppi SFS-EN ISO 13395:1996 (odif.) 2 A ±8µg/l NH4-N Aoniutyppi Sis. en. A 40 E 2 A Kloridi Kloridi SFS-EN ISO 10304-1:2009 2 A ±0,08g/l (pitoisuus 0,10-1,00) ±8% (pitoisuus 1,00-10,00) Suod 0,45 µ Näyte suodatettu, 0,45 µ 2 Fe Rauta SFS-EN ISO 17294-2:05 odif. 2 A ±10% Fe liuk. Rauta liuk. SFS-EN ISO 17294-2:05 odif 2 A ±10% Mn Mangaani SFS-EN ISO 17294-2:05 odif. 2 A ±10% Mn liuk. Mangaani liuk. SFS-EN ISO 17294-2:05 odif 2 A ±10% A = Akkreditoitu enetelä = Toiitetaan pyydettäessä Muut tiedot 10306-1, Väri - hyvin saea, sentrifugoitu 10302-1, PP wh - Ei itattu. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Tutkiustodistuksen saa kopioida vain kokonaan Nab Labs Oy www.nablabs.fi FI 0283126-2 Upseerinkatu 1, 02600 Espoo Puh. konsernihallinto 0404 503101, laboratoriopalvelut 0404 503 100 Analysoija 1 Nab Labs Oy, kenttätoiinta 2 Nab Labs Oy, Survontie 9, 40500 Jyväskylä, FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoia laboratorio T142 (vaatius SFS-EN ISO/IEC 17025) 3 Nab Labs Oy, Vissavedentie 1, 69600 Kaustinen, FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoia laboratorio T111 (vaatius SFS-EN ISO/IEC 17025) Sivu 3 / 3