OPEN SHOW 2016 Vantaa, 27. marraskuuta

Samankaltaiset tiedostot
Pääkirja

Rhodesiankoirien open show, tulokset ja arvostelut Paikka ja aika: Hyvinkää PENNUT Urokset

Tervetuloa errkkariin!

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.

Päivitetty

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu

Vuoden cairn -voimassa asti

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT

Kultaistennoutajien ERIKOISNÄYTTELY , Kirkkonummi

Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

Bichon Frisé Ry:n Erikoisnäyttely Kouvola Palkintotuomari: Mrs. Deedy Sorenson, USA

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa

Kehätoimitsijan peruskurssi Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

Online tulostallennus näyttelyissä

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu

Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen yleissääntö

ERIKOISNÄYTTELY , LAPPEENRANTA

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

PIKKU MUSTA -pistetaulukot

Kiertopalkintoja hakemaan

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT

AMERIKANKARVATONTERRIEREILLE, ROTTATERRIEREILLE JA AMERIKANKÄÄPIÖKETTUTERRIEREILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ DRAG RACE -KILPAILUA

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.

Toimikuntien koulutus. Kouvola Pirjo Peltonen, Harry Turtiainen

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

Suomen Snautserikerho ry

Aftergow Life On Mars Metsämarjan Candy Rokcet. Pointbreak A Million Miles Away Frosty Kiss Designed With Luv 2

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t

Kemi tuomari Istvan Laszlo, Unkari. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY

1 SM-hirvenhaukkukokeiden valintasääntö

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Kouvola tuomari: Zlatko Kraljic, Kro. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Joensuu tuomari: Andrzej Szutkiewicz, Puola. sininen UROKSET AVOINLUOKKA. Lha Danes Bandido Onyx FI28325/12 AVO POISSA VALIOLUOKKA

Kiitos ilmoittautumisestasi Westieiden Erikoisnäyttelyyn Espoon Marketanpuistossa

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.

Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä. keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT

PÄIVITETTY Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:

Vuoden Ragdoll 2013 kilpailusäännöt

Alavus tuomari Jari Laakso. sininen UROKSET NUORTENLUOKKA

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Mejä-koe /SRY. Ruovesi, Pilkottu

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014

Raisio tuomari: Sandra Mashford, Australia. sininen UROKSET AVOINLUOKKA

BICHON FRISÉ ERIKOISNÄYTTELY

Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)

Helsinki tuomari: Colette Muldoon, Irl. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).

Pori tuomari: Juan Naveda Carrero, Espanja. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

RHODESIANKOIRIEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA

Sijoitus Nro Rotu Koiran nimi Omistaja

Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT

OULU KV tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

Transkriptio:

OPEN SHOW 2016 Vantaa, 27. marraskuuta 2016 1

OPEN SHOW TOIMIKUNTA: Järjestäjä Suomen Ridgeback yhdistys ry Aika 27.11.2016 Paikka Tuomari Kehäsihteeri ShowHau center, Vantaa Nina Romo, kennel Varius Kristiina Silander Heidi Kaatiala Puheenjohtaja Ilmoittautumiset Luettelo Järjestelypäällikkö Palkinnot Nina Lindqvist Liisa Hartikka Liisa Hartikka Nina Lindqvist Liisa Hartikka 2

OPEN SHOW SÄÄNNÖT Open show- säännöt on laatinut Suomen Ridgeback-yhdistys ry:n hallitus. Säännöt ovat voimassa 1.1.2016 alkaen. Sääntöjä voi muuttaa Suomen Ridgeback-yhdistys ry:n hallitus. Sääntöjä voi muuttaa ainoastaan ennen kuin ilmoittautuminen seuraavaan open showhun alkaa. Open show on epävirallinen näyttely eikä näyttelyssä jaeta sertifikaatteja. Open shown tuloksia ei lasketa kiertopalkintojen pisteisiin. Näyttelyn tuomariksi kutsutaan rhodesiankoirista kiinnostunut ulkomuototuomari tai muu rotuun hyvin perehtynyt henkilö. Ulkomuototuomareista etusijalla ovat henkilöt, joilla ei vielä ole rhodesiankoirien arvosteluoikeuksia, jotka eivät ole vielä arvostelleet rhodesiankoiria virallisissa näyttelyissä. Open show pyritään järjestämään vuosittain. Muilta kuin tässä mainituin osin noudatetaan Suomen Kennelliiton näyttelysääntöjä Lemmikkiluokkaan ilmoitetun koiran esittäjä kertoo koiran arvostelun alkaessa tuomarille syyn, miksi koira on lemmikkiluokassa. Syyvaihtoehtoja ovat: kivespuutos, värivirheellisyys (esim. liikaa mustaa tai valkoista), ridgevirhe, ridgettömyys, purentavirhe, hammaspuutokset ja häntämutka. Tuomari ottaa arvostelussa huomioon ilmoitetun/ilmoitetut virheet ja ne eivät vaikuta koiran arvosteluun heikentävästi. Esim. ridgettömän koiran voi ilmoittaa myös näyttelyluokkaan mutta ko. asia vaikuttaa arvosteluun toisin kuin lemmikkiluokassa. ARVOSTELULUOKAT Urokset ja nartut arvostellaan erikseen, lukuun ottamatta rotunsa paras-, kasvattaja- ja jälkeläisluokkia sekä paras ridge ja paras maksakirsuinen erikoisluokkia. Koiran tulee täyttää luokkaan vaadittava ikä viimeistään näyttelypäivänä. Pikkupennut 5 kk - 7 kk Pennut 7 kk - 9 kk Juniorit 9 kk 18 kk Nuoret 15 kk - 24 kk Avoin luokka yli 15 kk Käyttöluokka yli 15 kk Valiot (ei lemmikkiluokissa) Veteraanit yli 8 v Kasvattajaluokka Jälkeläisluokka Lisäksi palkitaan paras maksakuono, paras pää, paras ridge ja parhaat liikkeet. Käyttöluokkaan voi osallistua koira, jolla on vahvistettu käyttövalion (KVA) tai jäljestämisvalion arvo (JVA). Kasvattajaluokassa kasvattaja kilpailee vähintään kolmen kasvattamansa koiran muodostamalla ryhmällä. Koirat voivat olla yhdestä tai useammasta yhdistelmästä, myös pennut ja lemmikkiluokissa esitetyt koirat saavat osallistua kasvattajaryhmään. 3

Jälkeläisluokassa jälkeläiskoiran omistaja tai haltija kilpailee jälkeläiskoiransa sekä sen vähintään kolmen jälkeläisen muodostamalla ryhmällä. Jälkeläiset voivat olla yhdestä tai useammasta yhdistelmästä, myös pennut ja lemmikkiluokissa esitetyt koirat saavat osallistua jälkeläisryhmään. PALKINNOT Kaikki koirat saavat kirjallisen arvostelun. Jokaisessa luokassa sijoitetaan neljä (4) koiraa ja tuomari voi antaa kunniapalkinnon niille koirille, jotka hän katsoo sen arvoisiksi. Pikkupentuluokissa 5-7 kk ja pentuluokissa 7 kk 9 kk kunniapalkinnolla palkitut pennut osallistuvat paras urospentu ja paras narttupentu -kilpailuun. Paras kunniapalkinnon saanut uros- ja narttupentu osallistuvat rotunsa paras pentu - kilpailuun. ROP- ja VSP-pentu valitaan erikseen näyttely- ja lemmikkiluokkien pennuista. Kunniapalkinnon saaneet koirat juniori-, nuorten, avoimesta, käyttö-, valio- ja veteraaniluokasta jatkavat paras uros- ja paras narttu- kilpailuihin. Paras uros ja paras narttu -kilpailuissa sijoitetaan neljä (4) koiraa. Paras uros sekä paras narttu jatkavat rotunsa paras -kilpailuun. ROP- ja VSP valitaan erikseen näyttely- ja lemmikkiluokkien koirista. Veteraaniluokkien parhaat kunniapalkinnolla palkitut koirat osallistuvat rotunsa paras veteraani -kilpailuun. ROP-VET- ja VSP-VET valitaan erikseen näyttely- ja lemmikkiluokkien koirista. Kasvattaja- ja jälkeläisluokissa voidaan sijoittaa neljä (4) parasta ryhmää. Paras kunniapalkinnon saanut ryhmä on rotunsa paras kasvattaja- tai jälkeläisryhmä. Järjestelytoimikunta päättää palkintoina jaettavista ruusukkeista sekä ruoka- ja tavarapalkinnoista. 4

OPEN SHOW AIKATAULU HUOM! Tuomari valitsee koirat erikoiskilpailuihin. Kehäsihteeri antaa näytteilleasettajalle laatuarvostelun yhteydessä erikoiskilpailuihin oikeuttavan lipukkeen. Aikataulu: 10.00 Vuosikokous alkaa 11.30 Open Show alkaa Lemmikkiluokat luettelon mukaisessa järjestyksessä Lemmikkiluokkien ROP VET Lemmikkiluokkien ROP Näyttelyluokat luettelon mukaisessa järjestyksessä Erikoiskilpailut ja rodun parhaan valinta (näyttelyluokat) Parhaat liikkeet Paras pää Paras ridge Kasvattajaluokka Jälkeläisluokka ROP VET ROP 5

LEMMIKKILUOKAT, UROKSET PENNUT 5-7 KK UROKSET 1. Ikimba Likizo EJ34122/16 synt. 18.5.2016 i. Ingefal's Kuoyamuli e. Ikimba Jahzara Kasv. Marianne Gellin, Karkkila Om. Heidi Krakau, Mikkeli 2. Ikimba Luzuko EJ34114/16 synt. 18.5.2016 i. Ingefal's Kuoyamuli e. Ikimba Jahzara Kasv. Marianne Gellin, Karkkila Om. Jennifer Rajainmäki, Espoo PENNUT 7-9 KK UROKSET 3. Tarujen Cyrus The Great EJ21429/16 synt. 3.3.2016 i. Makao Line Atuin Art e. Tarujen Xoxo Kasv. Anne Sassi-Kaitala, Vantaa Om. Tiia Laaksonen, Helsinki JUNIORILUOKKA UROKSET 4. Bawabu Fayda Fumnagya EJ53467/15 synt. 22.10.2015 i. Movourneen Gaotharan O'Shan e. Bawabu Changuliwa Chaga Kasv. Satu Laakso, Pori Om. Mari Ahtiainen, Turku 5. Feanor's Earthquake EJ16703/16 synt. 22.1.2016 i. Tarujen Yatimatic e. Feanor's Beulah Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Tero Rantala, Helsinki AVOIN LUOKKA UROKSET 6. Kwamoyo Nyota Phoenix EJ28859/14 synt. 21.3.2014 i. Ikimba Shadyridge Okoa e.ikimba Gadina Kasv. Jonna M.A. Halli- Salminen, Lepsämä Om. Sanna Karppinen, Hyvinkää 6

7. Feanor's Aragorn FI39197/11 synt. 19.5.2011 i. Tusani Ani Johnie W e. Malozi Jasirika Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Päivi Sormunen, Kellokoski 8. Bawabu Dingame Diata EJ12448/13 synt. 17.12.2012 i. Chadari Chiremba Balancing Rock e. Bawabu Changuliwa Chaga Kasv. Satu Laakso, Pori Om. Annaleena Kiikonen ja Paavo Räsänen, Helsinki 9. Tarujen Agent FI43299/13 synt. 6.7.2013 i. Tarujen Mabaru e. Tina Trading Charena Kasv. Anne Sassi- Kaitala, Vantaa Om. Eeva Mikkola, Vantaa KÄYTTÖLUOKKA UROKSET 10. Harjaselän Peto FIN12199/09 synt. 1.12.2006 i. Karoskloof B To Harjaselän e. Harjaselän Kardemumma Kasv. Sanna Alkio, Raasepori Om. Nina Lindqvist, Porvoo VETERAANILUOKKA UROKSET 11. Mahiri Retta's Energise FIN45503/07 synt. 10.7.2007 i. Tarujen Penzi e. Mahiri Retta's Kiazikikuu Kasv. Jenny Kaplas, Raasepori Om. Sini Sarjokoski & Janne Hytönen, Nummela 12. Inyeti's Iftari EJ41476/08 synt. 1.7.2008 i. Malozi Juburu e. Malozi Inyanga Kasv. Tuuli Viitamaa Om. Ronja Larsson, Hinthaara LEMMIKKILUOKAT, NARTUT JUNIORILUOKKA NARTUT 13. Feanor's Express Yourself EJ16700/16 synt. 22.1.2016 i. Tarujen Yatimatic e. Feanor's Beulah Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Miia Mäntysaari, Kirkkonummi 7

14. Feanor's Euphoria FI16698/16 synt. 22.1.2016 i. Tarujen Yatimatic e. Feanor's Beulah Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Janina Laine, Turku NUORTEN LUOKKA, NARTUT 15. Mahiri Retta's Akeila by Djastin EJ29044/15 synt. 1.4.2015 i. Jelany Red Daimond Fransois Jene e. Mahiri Retta's Foxy Kasv. Jenny Kaplas, Raasepori Om. Sanni Kuivasto, Vääksy AVOIN LUOKKA, NARTUT 16. Mbwasimba Milele Ghofira EJ28407/12 synt. 17.2.2012 i. Kangelani s Kuwa Gene e. Mbwasimba Malabari Djimba Kasv. Maria Björkas, Kauniainen Om. Anne Vepsäläinen, Vantaa 17. Vastakarva Ronja Af Minos EJ47279/11 synt. 25.7.2011 i. African Hunter's Amazing Baskervill e. Babe Candy Helya Ridge Kasv. Kaisa Kosonen, Voitoinen Om. Sari Kangas-Koreemäki, Järvenpää 8

9

NÄYTTELYLUOKAT, UROKSET PENNUT 5-7 KK, UROKSET 18. Ikimba Latifu FI34112/16 synt. 18.5.2016 i. Ingefal's Kuoyamuli e. Ikimba Jahzara Kasv. Marianne Gellin, Karkkila Om. Margit Helisniemi, Hikiä PENNUT 5-7 KK, NARTUT 19. Cocopops Atipamezole FI41559/16 synt. 20.6.2016 i. Artaban Ciebly Dom e. Vastakarva Charlotta af Minos Kasv. Ia Nuorttila Om. Sanni Kuivasto, Vääksy 20. Cocopops Alfentanil FI41561/16 synt. 20.6.2016 i. Artaban Cieply Dom e. Vastakarva Charlotta af Minos Kasv. Ia Nuorttila Om. Elina Alatalo, Salo 21. Ikimba Lubabah FI34110/16 synt. 18.5.2016 i. Ingefal s Kuoyamuli e. Ikimba Jahzara Kasv. Marianne Gellin, Karkkila Om. Gellin Marianne, Karkkila 22. Kizimbi Pamoja Haraka FI42283/16 synt. 7.6.2016 i. Aston Martin Cieply Dom e. Ikimba Damyanti Kasv. Ursula Limnell, Espoo Om. Hanna ja Jari Salminen, Espoo 23. Kizimbi Pamoja Haswa FI42287/16 synt. 7.6.2016 i. Aston Martin Cieply Dom e. Ikimba Damyanti Kasv. Ursula Limnell, Espoo Om. Marja ja Miia Ylitalo, Lieto 24. Kizimbi Pamoja Hedaya FI42288/16 synt. 7.6.2016 i. Aston Martin Cieply Dom e. Ikimba Damyanti Kasv. Ursula Limnell, Espoo Om. Ursula Limnell & Krista Kalliokunnas, Espoo 10

JUNIORILUOKKA, UROKSET 25. Feanor's Everglow FI16701/16 synt. 22.1.2016 i. Tarujen Yatimatic e. Feanor's Beulah Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Justiina Gåsman, Helsinki 26. Kwamoyo Ododo Agapanthus FI11700/16 synt. 8.11.2015 i. Mohaget's Meus Milo e. Kwamoyo Moyo Moyo Kasv. Jonna M.A. Halli-Salminen, Lepsämä Om. Jaana Vesanen, Kouvola 27. Kwamoyo Ododo Solidago FI11697/16 synt. 8.11.2015 i. Mohaget's Meus Milo e. Kwamoyo Moyo Moyo Kasv. Jonna M.A. Halli-Salminen, Lepsämä Om. Sanna Karppinen, Hyvinkää NUORTEN LUOKKA, UROKSET 28. Kizimbi Rohoya Kupandishwa FI20082/15 synt. 4.2.2015 i. Ikimba Tumomak Sheikh e. Kizimbi Umuhimu Kasv. Ursula Limnell, Espoo Om. Petra Mäki, Lahti 29. Mankoya s Keen Kafka by Gambo FI34650/15 synt. 15.4.2015 i. Mankoya s Great Gambo e. Kangelani`s Impressive Inka Kasv. Birgitta Ebkar Om. Liisa Hartikka, Kerkkoo 30. Riziki Americone Dream FI24154/15 synt. 22.3.2015 i. Tarujen Uwayo e. Riziki Azali Welmu Kasv. Lari-Matti Kurkisuo, Orimattila Om. Roosa Timonen & Sami Kaunismäki, Espoo 31. Riziki Karamel Sutra FI24152/15 synt. 22.3.2016 i. Tarujen Uwayo e. Riziki Azali Welmu Kasv. Lari-Matti Kurkisuo, Orimattila Om. Laura Anttila AVOIN LUOKKA, UROKSET 32. Mbwasimba Mfariji Garo FI28402/12 synt. 17.2.2012 i. Kangelanis Kuwa Gene e. Mbwasimba Malabari Djimba Kasv. Maria Björkas, Kauniainen Om. Ehtamo Harri, Helsinki 11

33. Vastakarva TP Valentino FI47767/13 synt. 11.8.2013 i. Kennebec's Final Answer e. Babe Candy Helya Ridge Kasv. Kaisa Kosonen, Voitoinen Om. Sari Kangas-Koreemäki, Järvenpää VALIOLUOKKA, UROKSET 34. Aminiafu's Hishima H-Oiva FI57929/12 synt. 10.4.2012 i. Paerdecroon Baron Borg e. Kangelani's Gentle Gaby by Clay Kasv. Anne Britt Gabrielsen, Karmoy Om. Nina Lindqvist, Porvoo 35. Bawabu Ezigbo Ezenwata FI21910/14 synt. 7.3.2014 i. Kangelani's Gentle Leo Son of Clay e. Bawabu Chimma Chioma Kasv. Satu Laakso, Pori Om. Laura Lehtonen, Turku 36. Feanor's Aiwendil FI39200/11 synt. 19.5.2011 i. Tusani Ani Johnie W. e. Malozi Jasirika Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Terhi Lehto, Helsinki 37. Ingefals Kuoyamuli FI42645/13 synt. 19.7.2013 i. Shelridge Aussie Rebel e. Podarok Iz Afriki Lubena Molao Kasv. Päivi Karuvaara, Vihti Om. Taina Peltonen, Mänttä 38. Kizimbi Savana Roho FI43378/14 synt. 16.7.2014 i. Farmers Guardian African Akono e. Kizimbi Ukamilifu Kasv. Ursula Limnell, Espoo Om. Mari Lahtinen, Vantaa 39. Kizimbi Tendo FI44535/13 synt. 1.8.2013 i. Chivas Ayaba e. Ikimba Damyanti Kasv. Ursula Limnell, Espoo Om. Jenna Hietikko, Vantaa 40. Tarujen Apollo FI43300/13 synt. 6.7.2013 i. Tarujen Mabaru e. Tina Trading Charena Kasv. Anne Sassi- Kaitala, Vantaa Om. Miia Lemmetyinen, Vantaa 12

VETERAANILUOKKA, UROKSET 41. Bawabu Amri Amani FIN41795/08 synt. 19.7.2008 i. Kangelani s Gentle Thanzi by Clay e. Bawabu Tekeleza Taraja Kasv. Satu Laakso, Pori Om. Jaana Puolakka Alaniitynkatu 5 15340 Lahti 42. Ghali Grand Cinamon FI22684/09 synt. 20.11.2009 i. Emoyeni's Grand Zuberi e. Ghali Awena Af Argos Kasv. Helene & Ulf Strålenek, Limhamn Om. Nina Lindqvist, Porvoo 43. Murumbi s Bright Brolle For You FIN35237/08 synt. 13.4.2008 i. Glenaffric Ulanyo of Zuritamu e. Dea Decoras Biscuit Kasv. Elisabeth Eek, Värmdö Om. Liisa Hartikka, Kerkkoo 44. Tarujen Ugumu EJ44291/08 synt. 9.5.2008 i. Lionsbane He's The Boss e. Tarujen Osei Kasv. Anne Sassi-Kaitala, Vantaa Om. Eeva Mikkola, Vantaa 13

14

NÄYTTELYLUOKAT, NARTUT JUNIORILUOKKA, NARTUT 45. Feanor's Eternal Flame FI16697/16 synt. 22.1.2016 i. Tarujen Yatimatic e. Feanor's Beulah Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Päivi Sormunen ja Jaana Puolakka, Kellokoski 46. Kwamoyo Ododo Rosa Moyo FI11692/16 synt. 8.11.2015 i. Mohaget's Meus Milo e. Kwamoyo Moyo Moyo Kasv. Jonna M.A. Halli-Salminen, Lepsämä Om. Jonna M.A. Halli-Salminen, Lepsämä 47. La Isla Bonita Out Of Africa FI23497/16 synt. 18.8.2015 i. Maiden's Kalahari Kandy e. From Paris With Love Out of Africa Kasv. Christian Jouanchicot, Paris Om. Pinja Kontala & Nina Lindqvist, Sipoo 48. Ohiniya Freedom Of Legend FI19152/16 synt. 12.10.2015 i. N Gai Zamu Camarro Vengeance e. Ohiniya Raisa Kirabo Kwa- Siri Kasv. Wilco Durink, Zaamslag Om. Anne Vepsäläinen, Vantaa NUORTEN LUOKKA NARTUT 49. Njia Jamaa Deluxe Diva Forever FIN12416/16 synt. 2.4.2015 i. N'Gai Zamu Camarro Vengeance e. Dibaya Akilah's Aisha Kasv. Sarah Polk, Saksa Om. Janica Ström, Pukkila AVOIN LUOKKA NARTUT 50. Feanor's Celandine FI55257/13 synt. 30.10.2013 i. Freedoms Five Star General By Tigris e. Cartouche Jewelanika Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Päivi Sormunen, Kellokoski 51. Ikimba Jahzara FI47210/13 synt. 18.7.2013 i. Chivas Ayaba e. Ikimba Gadina Kasv. Marianne Gellin, Karkkila Om. Sini Pellikka, Nummela 15

52. Kizimbi Savana Kimia FI43373/14 synt. 16.7.2014 i. Farmers Guardian African Akono e. Kizimbi Ukamilifu Kasv. Ursula Limnell, Espoo om. Hanna ja Jari Salminen, Espoo 53. Mbwasimba Milele Wendy EJ36123/13 synt. 9.4.2013 i. Uwanja s Rufus e. Mbwasimba Malabari Djimba Kasv. Maria Björkas, Kauniainen Om. Anne Vepsäläinen, Vantaa VALIOLUOKKA NARTUT 54. Aries Khan Margaret Tatcher Of Lumottu FI45095/14 synt. 5.2.2014 i. Aries Khan Indiana Jones e. Maendeleo A-Team Aries Amina Kasv. Anna Vavilova, Moskova Om. Nina Lindqvist & Pinja Kontala, Porvoo 55. Bawabu Efie Ezenma FI21908/14 synt. 7.3.2014 i. Kangelani s Gentle Leo Son of Clay e. Bawabu Chimma Chioma Kasv. Satu Laakso, Pori Om. Linda Kreutzman, Vantaa 56. Cascaya Maya Qwandoya FI39874/13 synt. 19.3.2013 i. Dayo Adimo Natawi e. Ashari Pearl For Qwandoya Kasv. Om. Sunna Kivisalo, Jämsä 57. Feanor's Branwen FI41298/13 synt. 13.7.2013 i. Kangelani s Kuwa Gene e. Malozi Lalamika Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Jukka ja Peppi Puljujärvi, Helsinki 58. Feanor's Beulah FI41294/13 synt. 13.7.2013 i. Kangelanis Kuwa Gene e. Malozi Lalamika Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski Om. Päivi Sormunen ja Marja Friberg, Kellokoski 59. Kizimbi Umuhimu FI17042/12 synt. 22.1.2012 i. Mahaba's Lamarde Perro Charleston e. Ikimba Damyanti Kasv. Ursula Limnell, Espoo Om. Ursula Limnell, Espoo 60. Vastakarva Klara Af Minos FI47272/11 synt. 25.7.2011 i. African Hunter's Amazing Baskervill e. Babe Candy Helya Ridge Kasv. Kaisa Kosonen, Voitoinen Om. Kaisa Kosonen, Voitoinen 16

61. Vastakarva Luna Rossa By Prada FI47772/13 synt. 11.8.2013 i. Kennebec s Final Answer e. Babe Candy Helya Ridge Kasv. Kaisa Kosonen, Voitoinen Om. Kaisa Kosonen c/o Jasmin Mänki, Forssa VETERAANILUOKKA NARTUT 62. Babe Candy Helya Ridge FIN42571/08 synt. 23.4.2008 i. Tarujen Mabaru e. Tusani Ani Pink Lady Kasv. Om. Kaisa Kosonen, Voitoinen 63. Bawabu Samara Sayidana FIN27000/03 synt. 13.5.2003 i. Ozubi's Royal Gala e. Mbwasimba Murua Ruffini Pesonen Kasv. Satu Laakso, Pori Om. Kati Pesonen, Kaarina 64. Bawabu Vamoya Wamweru FIN36794/05 synt. 22.6.2005 i. Mufudzi Mocha Magic e. Bawabu Rukiya Rubanza Kasv. Satu Laakso, Pori Om. Kati Pesonen, Kaarina 65. MVLionwolf My Little Ally FIN22414/06 synt. 10.3.2006 i. Dea Decora's Argos e. MVLionwolf My Little Cia Kasv. Moa Viljanen, Parainen Om. Janica Ström, Pukkila 66. Zimbalooba Ikimba Mtilda FIN15392/07 synt. 6.10.2006 i. Zimbalooba Boom Man e. Kalimbah Eternal Flame Kasv. Darrel Mills, Australia Om. Marianne Gellin, Karkkila KASVATTAJALUOKAT 67. Kennel Feanor's Kasv. Päivi Sormunen, Kellokoski 68. Kennel Ikimba Kasv. Marianne Gellin, Karkkila 69. Kennel Kizimbi Kasv. Ursula Limnell, Espoo 17

70. Kennel Kwamoyo Kasv. Jonna M.A Halli-Salminen, Lepsämä 71. Kennel Vastakarva Kasv. Kaisa Kosonen, Kaisa Kosonen, Voitoinen JÄLKELÄISLUOKAT 72. Babe Candy Helya Ridge FIN42571/08 synt. 23.4.2008 i. Tarujen Mabaru e. Tusani Ani Pink Lady Kasv. Jana Helešicová Om. Kaisa Kosonen, Voitoinen 73. Feanor's Beulah FI41294/13 synt. 13.7.2013 i. Kangelanis Kuwa Gene e. Malozi Lalamika Kasv. & Om. Päivi Sormunen, Kellokoski 74. Ikimba Jahzara FI47210/13 synt. 18.7.2013 i. Chivas Ayaba e. Ikimba Gadina Kasv. Marianne Gellin, Karkkila Om. Sini Pellikka, Nummela 75. Kwamoyo Moyo Moyo FI45027/11 synt. 1.7.2011 i. Ikimba Dhoruba e. Ikimba Yaba Moyo Kasv. & Om. Jonna M.A. Halli-Salminen, Lepsämä 18

19

20