Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014



Samankaltaiset tiedostot
TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2015 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA JA VUOROTTELUKORVAUS.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT

1 (6) Toukokuu 2010 TYÖTTÖMYYSTURVAA TYÖTTÖMÄLLE

Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

m a t k a o p a s t y ö e l ä m ä ä n

Roikkolomautuksesta. Hanna Kurtto. 1. Johdanto Yleistä lomauttamisesta

Yksin ei riitä rahkeet Ajankohtaista työsuhdeasiaa yrityksen arkea tukemaan

Hiusalan työehtosopimus

Vuoden 2012 kysymykset USEIN KYSYTTYÄ KYSYMYSTEN VASTAUKSET

Työnhakijan työttömyysturva

Työttömyyspäivärahan vaikutus työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettavaan korvaukseen Sanna Kujala Heikki Pohja

TYÖEHTOSOPIMUS

Sisällys. 6 Oikeus poiketa laista työ- ja virkaehtosopimuksella Työ- ja virkaehtosopimusmääräysten soveltaminen... 25

Sisällysluettelo Yliopistojen yleinen työehtosopimus

FUDUT VAI? YHTEISTOIMINTA - NEUVOTTELUOPAS

7T]ZX[ÝbcÝ_P[eT[dP[P] chýtwc^b^_x\db $! # "! &

Kuntatyönantaja lomauttaa minut. tietoa Lomauttamisen perusteista sekä ohjeita tulevaa LomautusajanKohtaa

HENKILÖKOHTAISEN AVUN OHJE

TIETO- JA VERKOSTO- TEKNOLOGIA-ALAN TYÖEHTOSOPIMUS. Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry Sähköalojen ammattiliitto ry

Työsopimuslaki. Työnantajan ja työntekijän asema työsopimuslain mukaan

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus

Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 5. Työsuojeluhallinto

Huolto- ja kunnossapitoalan TYÖEHTOSOPIMUS

Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.

Terveyspalvelualan työehtosopimus

Mitä tulee tietää, kun palkkaa uutta henkilöstöä?

YEL-VAKUUTUS YRITTÄJÄN OPAS 2015

MAA- JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS

Transkriptio:

Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014

Jäsenyysedellytys Palkansaajan jäsenyysehdon pituus lyheni 34 viikosta 26 viikkoon Uutta lyhyempää jäsenyysehtoa sovelletaan, kun henkilö on 29.12.2013 jälkeen ollut yhden kalenteriviikon työssäoloehdon täyttävässä työssä Esimerkki: Henkilö on ollut työssä ajalla 1.6. 31.12.2013, eikä työtä ajalla 30.12. 31.12.2013 ole ollut kuin 16 h. Kalenteriviikko 30.12.2013 5.1.2014 ei täytä työssäoloehtoa, joten henkilön jäsenyysehto on 34 viikkoa Esimerkki: Henkilö on ollut työssä ajalla 15.7.2013 15.1.2014. Koska hän on ollut 29.12.2013 jälkeen työssä vähintään yhden työssäoloehdon täyttävän kalenteriviikon, jäsenyysehto on 26 viikkoa 2

Työssäoloehto, palkanmääritys, omavastuuaika 1.1.2014 alkaen työssäoloehto, palkanmääritys ja omavastuuaika tulee erottaa toisistaan ja huomioida, että jokaiseen on omat erilliset säännöksensä Ensin tulee tarkastella täyttyykö henkilön työssäoloehto Mikäli työssäoloehto täyttyy, tulee sen jälkeen tarkastella, tehdäänkö palkanmäärittely vai ei Mikäli päivärahan määrittely tehdään, tulee erikseen vielä tarkistaa otetaanko omavastuuaika vai ei Muistettava lisäksi, että määrittelyn ja omavastuuajan puuttumisesta huolimatta enimmäisaikalaskurit nollataan joka kerta, kun työssäoloehto täyttyy 3

Työssäoloehto 1/3 Palkansaajan työssäoloehdon pituus lyheni 34 kalenteriviikosta 26 kalenteriviikkoon (n. 6 kk) Uutta lyhyempää työssäoloehtoa sovelletaan, kun henkilö on 29.12.2013 jälkeen ollut yhden kalenteriviikon työssäoloehdon täyttävässä työssä Esimerkki: Henkilö on ollut työssä ajalla 1.7. 29.12.2013 (26 kalenteriviikkoa). Henkilöllä ei ole yhtään työssäoloehdon täyttävää kalenteriviikkoa 29.12.2013 jälkeen, työssäoloehto on 34 kalenteriviikkoa. Päivärahaa voidaan maksaa, kun henkilö on ollut työssä vähintään yhden kalenteriviikon. Esimerkki: henkilö on ollut työssä ajalla 1.7.2013 6.1.2014 (27 kalenteriviikkoa). Koska henkilöllä on vähintään yksi työssäoloehdon täyttävä kalenteriviikkoa 29.12.2013 jälkeen, työssäoloehto no 26 kalenteriviikkoa. Päivärahaa voidaan maksaa heti mahdollisen omavastuuajan jälkeen. 4

Työssäoloehto 2/3 Säännös neljän peräkkäisen kalenteriviikon lukemisesta työssäoloehtoon, jos työaika yhteensä on vähintään 80 h jakautuneena kullekin kalenteriviikolle, poistui Korkeimmalla korotetulla palkkatuella tehty työ voi 30.12.2013 alkavasta kalenteriviikosta lukien kerryttää työssäoloehtoa kaikilta viikoilta (aiemmin työssäoloehtoon luettiin vain puolet em. työstä) 60 vuotta täyttäneen työnhakijan palkansaajan työssäoloehtoon voidaan lukea myös sellaiset täydet kalenteriviikot, joina henkilö on ollut TE-toimiston järjestämässä työllistymistä edistävässä palvelussa Säännöstä sovelletaan vasta 1.1.2017 alkaen, eli säännös koskee 1957 tai sen jälkeen syntyneitä 5

Työssäoloehto 3/3 Yrittäjäkassasta palkansaajakassaan siirtyneille ei voida enää lukea hyväksi yrittäjäkassassa hankittua vakuutuskautta Aiemmin palkansaajan työssäoloehtoon voitiin tietyin edellytyksin lukea 10 viikkoa yrittäjäkassassa hankittua työssäoloehtoa ja jäsenyysaikaa Vastaavasti palkansaajakassasta yrittäjäkassaan siirtyneille ei voida enää lukea hyväksi palkansaajakassassa hankittua vakuutuskautta Aiemmin yrittäjän työssäoloehtoon voitiin tietyin edellytyksin lukea 6 kk palkansaajakassassa hankittua työssäoloehtoa ja jäsenyysaikaa 6

Päivärahan määrittely 1/6 Jos henkilön palkkaa on alennettu määräaikaisesti vuosina 2014 ja 2015 ja palkan alentaminen perustuu työnantajan TSL 7 luvun 3 :n mukaisten irtisanomisperusteiden nojalla tekemään yksipuoliseen päätökseen tai työnantaja ja henkilöstö ovat sopineet asiasta kirjallisesti ennen palkan alentamista, päiväraha määritellään palkan alentamista edeltävän tilanteen mukaan Sama säännös on ollut voimassa myös vuosina 2010 2012 Mikäli palkan alentaminen on alkanut esim. vuonna 2012, eikä työssäoloehto ole tämän jälkeen täyttynyt kokonaisuudessaan palkan alentamisen jälkeen, voi vuosina 2010 2012 voimassa ollut säännös tulla edelleen sovellettavaksi Mikäli palkan alentaminen on alkanut vuonna 2013, päiväraha määritellään alennetusta palkasta 7

Päivärahan määrittely 2/6 Kun päätös päivärahasta annetaan ensimmäisen kerran 1.1.2014 tai sen jälkeen, palkanmäärittelyssä otetaan huomioon palkat kokonaisuudessaan myös kahdesta tai useammasta työstä Esimerkki: Henkilöllä on 5 eri osa-aikaista opetustyötä. Työssäoloehto on täyttynyt ajalla 18.2. 13.10.2013 em. töistä. Aiemmin työt luettiin työssäoloehtoon suhdelukujen mukaan enimmäistyöaikaan asti. Mikäli päätös päivärahasta annetaan 1.1.2014 tai sen jälkeen, päivärahan perusteeksi huomioidaan palkat kokonaisuudessaan kaikista osa-aikatöistä Mikäli päiväraha on jo määritelty ja asiasta on annettu päätös ennen 1.1.2014, uutta säännöstä ei sovelleta, vaikka päivärahaa jouduttaisiin esim. takautuvasti maksettavien palkkojen vuoksi korjaamaan Kun päiväraha määritellään 1.1.2014 tai sen jälkeen, indeksitarkistus tehdään palkkaan jokaisen vuoden osalta erikseen, kun palkka on laskettu tarkastelujakson pidentämistä edeltäneeltä ajalta 8

Päivärahan määrittely 3/6 Päivärahan perusteena olevaa palkkaa ei lasketa uudelleen, jos uudelleen lasketun palkan mukainen päivärahakauden enimmäisaika alkaisi vuoden kuluessa edellisen enimmäisajan alkamisesta ja jos henkilön päivärahan perusteena oleva palkka on laskettu edellisen päivärahakauden enimmäisajan alkaessa Verrataan edellisen 500 pv päivärahakauden ensimmäistä maksettua päivää uuden 500 pv päivärahakauden ensimmäiseen maksettavaan päivään. Jos nämä päivät ovat vuoden sisällä, päivärahaa ei määritellä uudelleen Jos esimerkiksi ensimmäinen maksettava päivä olisi 14.3.2013, päivärahan perusteena olevaa palkkaa ei laskettaisi uudelleen, jos henkilö on täyttänyt työssäoloehdon uudelleen, ja uuden 500 päivärahapäivän ensimmäinen maksettava päivä olisi viimeistään 13.3.2014 9

Päivärahan määrittely 4/6 Työ päättynyt 28.2.2013 Työ 1.7. 2013 31.1.2014 Ei omavastuuaikaa Määrittely tehty, ova otettu 1. 11.3.2013 Työssäoloehto täyttyy Maksatus alkaa 1.2.2014 Päivärahaa on maksettu ajalta 12.3. 30.6.2013 Päivärahaa ei määritellä uudelleen, jos ensimmäinen maksettava päivä on vuoden sisällä edellisen enimmäiskauden alkamisesta (eli ensimmäisestä maksetusta päivästä) Maksaminen alkanut 12.3.2013 päivärahaa ei määritellä uudelleen, jos uuden työssäoloehdon mukainen ensimmäinen maksettava päivä on viimeistään 11.3.2014 maksatus alkaa 1.2.2014, joten ei tehdä uudelleenmäärittelyä, eikä oteta omavastuuaikaa Työssäoloehdon täyttymisen vuoksi enimmäisaikalaskurit kuitenkin nollataan, vaikka päivärahaa ei määritellä uudelleen 10

Päivärahan määrittely 5/6 Työ päättynyt 28.2.2013 Työ 1.7. 2013 11.3.2014 Ova 12.3. 18.3.2014 Määrittely tehty, ova otettu 1. 11.3.2013 Työssäoloehto täyttyy Maksatus alkaa 19.3.2014 Päivärahaa on maksettu ajalta 12.3. 30.6.2013 Maksaminen alkanut 12.3.2013 päivärahaa ei määritellä uudelleen, jos uuden työssäoloehdon mukainen ensimmäinen maksettava päivä on viimeistään 11.3.2014 Uuden työssäoloehdon mukaan ensimmäinen maksettava työttömyyspäivä olisi 12.3.2014 (vuoden rajaa katsottaessa ei huomioida omavastuuaikaa) tehdään uudelleenmäärittely ja otetaan omavastuuaika Työssäoloehdon täyttymisen vuoksi enimmäisaikalaskurit nollataan 11

Päivärahan määrittely 6/6 Työ päättynyt 28.2.2013 Työ 1.7. 2013 31.5.2014 Omavastuuaika 1. 6.6.2014 Määrittely tehty, ova otettu 1. 11.3.2013 Työssäoloehto täyttyy Maksatus alkaa 9.6.2014 Päivärahaa on maksettu ajalta 12.3. 30.6.2013 Maksaminen alkanut 12.3.2013 päivärahaa ei määritellä uudelleen, jos uuden työssäoloehdon mukainen ensimmäinen maksettava päivä on viimeistään 11.3.2014 Uuden työssäoloehdon mukaan ensimmäinen maksettava työttömyyspäivä olisi 1.6.2014 (vuoden rajaa katsottaessa ei huomioida omavastuuaikaa) tehdään uudelleenmäärittely ja otetaan omavastuuaikaa Työssäoloehdon täyttymisen vuoksi enimmäisaikalaskurit nollataan 12

Omavastuuaika 1/3 Omavastuuaika asetetaan pääsääntöisesti kerran työttömyyspäivärahan enimmäisaikaa kohti Omavastuuaikaa ei kuitenkaan aseteta uudelleen, jos uudelleen lasketun palkan mukainen päivärahakauden enimmäisaika alkaisi vuoden kuluessa edellisen enimmäisajan alkamisesta ja jos omavastuuaika on asetettu edellisen päivärahakauden enimmäisajan alkaessa Verrataan edellisen 500 pv päivärahakauden ensimmäistä maksettua päivää uuden 500 pv päivärahakauden ensimmäiseen maksettavaan päivään. Jos nämä päivät ovat vuoden sisällä, omavastuuaikaa ei aseteta uudelleen Jos esimerkiksi ensimmäinen maksettava päivä olisi 14.3.2013, omavastuuaikaa ei asetettaisi uudelleen, jos henkilö on täyttänyt työssäoloehdon uudelleen, ja uuden 500 päivärahapäivän ensimmäinen maksettava päivä olisi viimeistään 13.3.2014 13

Omavastuuaika 2/3 Omavastuuaika lyhenee 7 päivästä 5 päivään, jos omavastuuajan ensimmäinen päivä on 1.1.2014 tai sen jälkeen Omavastuuaika on 7 täyttä työpäivää vastaava aika, vaikka osa omavastuuajasta kuluukin vuoden 2014 puolella Työ päättynyt 29.12.2013 Omavastuuaika 30.12.2013 7.1.2014 Omavastuuaika on 5 täyttä työpäivää vastaava aika, koska omavastuuajan ensimmäinen päivä on 1.1.2014 tai sen jälkeen Työ päättynyt 31.12.2013 Omavastuuaika 1.1. 7.1.2014 14

Omavastuuaika 3/3 Työ päättynyt 31.1.2013 Ova 1. 9.2.2013 Työ 1.5. 31.12.2013 Ovaa ei oteta uudelleen Päivärahaa on maksettu ajalta 10.2. 30.4.2013 Maksaminen alkanut 10.2.2013 omavastuuaikaa ei oteta uudelleen, jos uuden työssäoloehdon mukainen ensimmäinen maksettava päivä on viimeistään 9.2.2014 Uuden työssäoloehdon mukaan ensimmäinen maksettava työttömyyspäivä olisi 1.1.2014 (vuoden rajaa katsottaessa ei huomioida omavastuuaikaa ei oteta omavastuuaikaa Työ päättynyt 30.11.2012 Ova 1. 11.12.2012 Työ 1.5. 31.12.2013 Ova 1. 7.1.2014 Maksaminen alkanut 12.12.2012 uuden työssäoloehdon mukaan ensimmäinen maksettava päivä olisi 1.1.2014 omavastuuaika otetaan uudelleen, koska edellisestä omavastuuajasta on yli vuosi 15

Esimerkki 1: määrittely ja omavastuuaika Päivärahan perusteena oleva palkka on viimeksi laskettu ja ansiopäivärahakausi on alkanut 8.4.2013 Työssäoloehto on täyttynyt uudelleen niin, että päivärahakausi alkaisi 30.12.2013 (vuoden rajaa katsottaessa ei huomioida omavastuuaikaa) Asetetaan kuitenkin uusi omavastuuaika, koska uusi päivärahakausi alkaisi ilman omavastuuaikaa ennen uuden lain voimaantuloa 1.1.2014 Omavastuuajasta johtuen enimmäisaika alkaa vasta 8.1.2014, eli uuden lain tultua voimaan Enimmäisajan alkamisesta 1.1.2014 tai sen jälkeen seuraa se, että edellisen päivärahakauden alkamisesta on alle vuosi, joten päivärahan perusteena olevaa palkkaa ei määritellä uudelleen, vaan maksamista jatketaan ns. kopiopalkan perusteella Hakijalle asetetaan siis omavastuuaika normaalisti, mutta päivärahaa ei lasketa uudelleen. Tästä johtuen päivärahan laskenta ja omavastuuaika menevät eri rytmissä, jos hakija täyttää työssäoloehdon alle vuoden välein 16

Esimerkki 2: määrittely ja omavastuuaika Päivärahan perusteena oleva palkka on viimeksi laskettu ja ansiopäivärahakausi on alkanut 8.4.2013 Henkilö jää työttömäksi 31.12.2013 ja työssäoloehto on täyttynyt uudelleen Henkilö ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi 2.1.2014, joten päivärahakausi alkaa vasta uuden lain tultua voimaan henkilö on siis uuden lain soveltamisen piirissä Uusi päivärahakausi alkaa 2.1.2014, eli alle vuoden kuluessa edellisen päivärahakauden alkamisesta (8.4.2013) Työssäoloehto täyttyy, joten laskurit nollataan Koska edellisen päivärahakauden alkamisesta on alle vuosi, päivärahan perusteena olevaa palkkaa ei määritellä uudelleen, vaan maksamista jatketaan ns. kopiopalkan perusteella Myöskään omavastuuaikaa ei aseteta, koska edellisen päivärahakauden alkamisesta on alle vuosi 17

Esimerkki 3: määrittely ja omavastuuaika Päivärahan perusteena oleva palkka on viimeksi laskettu ja ansiopäivärahakausi on alkanut 8.4.2013 Työssäoloehto on täyttynyt uudelleen niin, että henkilö jää työttömäksi 31.12.2013 Henkilö on saanut taloudellista etuutta työsuhteen päättyessä ja jaksotus kohdistuu aikaan 1.1. 30.4.2014 Uusi päivärahakausi alkaa jaksotuksen jälkeen 1.5.2014 (omavastuuaikaa ei huomioida vuoden rajaa laskettaessa), eli yli vuoden kuluessa edellisen päivärahakauden alkamisesta (8.4.2013) Työssäoloehto täyttyy, joten laskurit nollataan Koska edellisen päivärahakauden alkamisesta on yli vuosi, päivärahan perusteena oleva palkka määritellään uudelleen Myös omavastuuaika asetetaan uudelleen, koska edellisen päivärahakauden alkamisesta on yli vuosi 18

Enimmäisaika 1/4 Ansiopäivärahan enimmäisaika on edelleen 500 pv Enimmäisaika, jolta ansio-osaa maksetaan, voi sen sijaan vaihdella (300/400/500) työhistorian pituudesta ja TE-toimiston aktiivitoimista kieltäytymisen tai keskeyttämisen perusteella Kassa maksaa siis ansiopäivärahaa ja peruspäivärahan suuruista päivärahaa 80 % sääntö on edelleen voimassa ja sitä verrataan työttömyyspäivärahan enimmäisaikaan (500 pv) 19

Enimmäisaika 2/4 Kun enimmäisajan ensimmäinen maksettava päivä on 1.1.2014 tai sen jälkeen: Yli 3v. työhistorialla ansio-osan enimmäisaika on 500 pv Mikäli henkilö kieltäytyy TE-toimiston tarjoamista aktiivitoimista tai keskeyttää tällaisen työllistymistä edistävän palvelun ensimmäisen 250 päivärahapäivän aikana ilman hyväksyttävää syytä, lyhenee ansio-osa 100 päivällä, ellei hänelle ole maksettu työllistymistä edistävän palvelun ajalta korotettua ansiopäivärahaa vähintään 40 pv ensimmäisen 250 päivärahapäivän aikana Kassa maksaa tällöin 400 pv ansiopäivärahaa ja 100 pv peruspäivärahan suuruista päivärahaa 20

Enimmäisaika 3/4 Kun enimmäisajan ensimmäinen maksettava päivä on 1.1.2014 tai sen jälkeen: Alle 3v. työhistorialla ansio-osan enimmäisaika on 400 pv Kassa maksaa 400 pv ansiopäivärahaa ja 100 pv peruspäivärahan suuruista päivärahaa Mikäli henkilö kieltäytyy TE-toimiston tarjoamista aktiivitoimista tai keskeyttää tällaisen työllistymistä edistävän palvelun ensimmäisen 250 päivärahapäivän aikana ilman hyväksyttävää syytä, lyhenee ansio-osa 100 päivällä, ellei hänelle ole maksettu työllistymistä edistävän palvelun ajalta korotettua ansiopäivärahaa vähintään 40 pv ensimmäisen 250 päivärahapäivän aikana Kassa maksaa tällöin 300 pv ansiopäivärahaa ja 200 pv peruspäivärahan suuruista päivärahaa 21

Enimmäisaika 4/4 400 pv + 100 pv Ova + 100 pv TEP 50 pv 50 pv + karenssi Henkilö jäänyt työttömäksi 31.1.2014. Työhistoriaa alle 3 v., joten päivärahaa maksetaan yhteensä 500 päivältä, mutta tästä 400 päivää on ansiopäivärahaa ja 100 päivää peruspäivän suuruista päivärahaa Henkilölle maksetaan korotettua ansio-osaa työllistymistä edistävän palvelun (TEP) ajalta yhteensä 50 päivää Henkilö kieltäytyy TE-toimiston aktiivitoimesta ja hänelle asetetaan sen vuoksi karenssi, kun ansiopäivärahaa maksettu yhteensä 200 päivää Edelleen oikeus 400 päivältä ansio-osaan (+ 100 pv peruspäivärahan suuruiseen päivärahaan), koska korotettua ansio-osaa maksettu yli 40 päivää työllistymistä edistävän palvelun ajalta. Jos korotettua ansio-osaa ei olisi maksettu lainkaan tai alle 40 päivää, lyhenisi ansiopäiväraha 300 päivään ja 200 päivää maksettaisiin peruspäivän suuruisena päivärahana 22

Korotettu ansio-osa työsuhteen päättyessä Korotettu ansio-osa työsuhteen päättyessä (20 pv) poistui Korotettua ansio-osaa työsuhteen päättyessä voidaan maksaa vain, jos päivärahan maksaminen on alkanut 31.12.2013 tai sitä ennen Mikäli korotetun ansiopäivärahan maksaminen 20 päivältä on alkanut 31.12.2013 tai sitä ennen, voidaan se maksaa loppuun (kuitenkin enintään 31.3.2014 saakka) Työ päättynyt Omavastuuaika Korotettu ansio-osa 20 päivältä 30.11.2013 2. 10.12.2013 11.12.2013-7.1.2014 Mikäli korotettua ansio-osaa 20 päivältä ei ole ehditty kokonaisuudessaan maksaa 31.3.2014 mennessä, oikeus loppuihin päiviin menetetään Työ päättynyt Omavastuuaika Korotettu ansio-osa Työ Korotettu ansio-osa 30.11.2013 2. 10.12.13 11. 22.12.13 (8pv) 23.12.13 23.3.14 24. 31.3.2014 (6pv) 23

Korotettu ansio-osa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 1/2 Muutosturvan ansio-osa poistui Jatkossa kassa maksaa ansiopäivärahaa, korotettua ansiopäivärahaa tai peruspäivärahan suuruista päivärahaa Ansiopäivärahan ansio-osa on 45 %:a päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Ansio-osa on 3.429,30 (= 105 x perusosa 32,66 ) ylittävältä tulon osalta 20 % Korotetussa ansio-osa on 65 %:a päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Ansio-osa on 3.429,30 (= 105 x perusosa 32,66 ) ylittävältä tulon osalta 37,5 % Jos henkilö on vuonna 2013 saanut muutosturvan ansio-osaa tai korotettua ansio-osaa, etuuden suuruus ja nimike muuttuu 1.1.2014 tai sen jälkeiseltä ajalta maksettaviin etuuksiin automaattisesti 24

Korotettu ansio-osa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 2/2 Korotettua ansio-osaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta voidaan maksaa enintään 200 päivältä 200 päivän enimmäisaikaan luetaan mukaan myös ennen 1.1.2014 maksetut korotetut ansio-osat ja muutosturvan ansio-osat työllistymistä edistävien palveluiden ajalta Oikeus korotettuun ansio-osaan on tietyin edellytyksin työllistymistä edistävien palveluiden ajalta, jos näistä on sovittu työllistymissuunnitelmassa tai sitä vastaavassa suunnitelmassa Työllistymistä edistäviä palveluita ovat työnhakuvalmennus ja uravalmennus, työkokeilu ja koulutuskokeilu, työvoimakoulutus, työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu, maahanmuuttajan tuettu omaehtoinen opiskelu ja kuntouttava työtoiminta 25

Korotettu ansio-osa pitkän työuran päätyttyä 1/4 1.1.2014 voimaan tulleen lain mukaan oikeus korotettuun ansio-osaan pitkän työuran päätyttyä on, jos Henkilö on täyttänyt palkansaajan työssäoloehdon; Työnantaja on irtisanonut työsuhteen, eikä irtisanominen ole johtunut työntekijästä; Henkilö on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi 60 päivän kuluessa työsuhteen päättymisestä; Henkilöllä on työssäoloaikaa vähintään 20 vuotta; ja Henkilö on ollut palkansaajakassan jäsen vähintään 5 vuotta Edellä sanottu koskee työsuhdetta, joka on päättynyt 1.1.2014 tai sen jälkeen. Mikäli työsuhde on päättynyt 31.12.2013 tai sitä ennen, sovelletaan edelleen vanhoja säännöksiä 26

Korotettu ansio-osa pitkän työuran päätyttyä 2/4 Työnantaja on irtisanonut toistaiseksi voimassa olleen työsopimuksen tai irtisanomisehdoin tehdyn määräaikaisen työsuhteen, eikä irtisanominen ole johtunut työntekijästä Enää ei edellytetä tuta-syitä Jos henkilö on irtisanomisen jälkeen tehnyt sopimuksen, jolla vähennetään hänen työsopimuslaista johtuvia oikeuksiaan, henkilöllä on edelleen oikeus korotettuun ansio-osaan pitkän työuran päätyttyä muiden edellytysten täyttyessä Työsuhteen päättymissyyn riitauttaminen ei vaikuta ansio-osan maksamiseen Oikeutta korotettuun ansio-osaan ei edelleenkään synny esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö on itse irtisanoutunut; työsuhde on purettu; työnantaja ja työntekijä ovat yhteisesti sopineet työsuhteen päättämisestä; kyseessä on lomautus; työsuhde on irtisanomisaikaa noudattaen muutettu osa-aikaiseksi 27

Korotettu ansio-osa pitkän työuran päätyttyä 3/4 Henkilön tulee ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon 60 päivän kuluessa työsuhteen päättymisestä, jotta hänellä on oikeus korotettuun ansio-osaan Myös jatkossa työsuhteen päättymissyy selvitetään kassassa, pelkkä TE-toimiston lausunto asiassa ei riitä Mikäli työsuhde on päättynyt 31.12.2013 tai sitä ennen, sovelletaan vanhoja säännöksiä ja henkilöllä on oikeus korotettuun ansio-osaan pitkän työuran päätyttyä enintään 100 päivältä Mikäli työsuhde on päättynyt 1.1.2014 tai sen jälkeen, oikeus korotettuun ansio-osaan pitkän työuran päätyttyä on enintään 90 päivältä Jos korotetun ansio-osan maksaminen on aloitettu 31.12.2013 tai sitä ennen, etuuden suuruus muuttuu 1.1.2014 tai sen jälkeiseltä ajalta maksettaviin etuuksiin automaattisesti 28

Korotettu ansio-osa pitkän työuran päätyttyä 4/4 Kun työsuhde on päättynyt 31.12.2013 tai sitä ennen, voidaan maksaa korotettua ansio-osaa enintään100 päivältä Korotettu ansio-osa maksetaan 31.12.2013 saakka entisen korotetun ansio-osan suuruisena ja 1.1.2014 alkaen nykyisen korotetun ansioosan suuruisena Työ päättynyt Omavastuuaika Korotettu ansio-osa (100 pv) 30.11.2013 2. 10.12.2013 11.12.2013-29.4.2014 Kun työsuhde on päättynyt 1.1.2014 tai sen jälkeen, maksetaan korotettua ansio-osaa 90 pv ja kaikki nykyisen korotetun ansio-osan suuruisena Työ päättynyt Omavastuuaika Korotettu ansio-osa 15.1.2014 16. 22.1.2014 23.1.2014 alkaen 29

Toimitusjohtajan oikeus ansiopäivärahaan Toimitusjohtajalla ei edelleenkään ole oikeutta ansiopäivärahaan lomautuksen ajalta Kyseessä ei ole työsuhde, joten toimitusjohtajaa ei voida lomauttaa työsopimuslain mukaisesti Vaikka enää ei edellytetä, että työnantaja irtisanoo työsuhteen tutasyistä, palkkatoimitusjohtajilla ei edelleenkään ole oikeutta korotettuun ansio-osaan pitkän työuran päätyttyä Koska toimitusjohtaja ei ole työsopimussuhteessa, ei työsopimusta näin ollen voida irtisanoa, eikä lain edellytys työsuhteen irtisanomisesta täyty Ns. palkkatoimitusjohtajalla voi kuitenkin olla muiden edellytysten täyttyessä oikeus ansiopäivärahaan työn päättyessä kokonaan Toimitusjohtajasopimus tai muu toimisopimus voi siis sisältää työsopimuslain mukaisia ehtoja, joiden perusteella työssäoloehto täyttyy ja päiväraha voidaan määritellä 30

Sovittelu: 300 euron suojaosa 1/2 Etuuksiin, jotka maksetaan 1.1.2014 tai sen jälkeiseltä ajalta, sovelletaan 300 euron suojaosaa kuukaudessa Suojaosa on neljän peräkkäisen kalenteriviikon jaksolla 279 euroa Erityiseltä sovittelujaksolta maksettu tulo muutetaan ensin laskennalliseksi työtuloksi ja sovittelussa huomioidaan se osa, joka ylittää 300 euroa Täydestä päivärahasta vähennetään puolet työ- tai yritystulosta, joka ylittää suojaosan Esim. Henkilö saa palkkaa osa-aikatyöstä 350 euroa. Huomioitava tulo on siis 50 euroa 300 euron suojaosa koskee kaikkea tuloa: palkkatulo, yritystulo ja oman työn tulo Suojaosa koskee kaikkia, eli ei ole väliä onko kyseessä kokonaan työtön vai lomautettu henkilö 31

Sovittelu: 300 euron suojaosa 2/2 Esimerkki: Hakemus ajalta 1.1. 31.1.2014 Osa-aikatyö, palkka 500 euroa Otetaan huomioon 300 euron suojaosa, eli vain 300 euron ylittävä osa (200 euroa) huomioidaan sovittelussa normaalien sovittelusäännösten mukaisesti 200 euroa x 50 % = 100 euroa (puolet saadusta tulosta vähentää päivärahan suuruutta) 100 euroa : 21,5 pv = 4,65 euroa (vähentävä vaikutus/pv) 32

Sovittelu: enimmäismäärä Laissa on ns. enimmäismäärää koskeva säännös, jonka mukaan päivärahan ja työtulon yhteissumma ei saa olla suurempi kuin se palkka, jonka perusteella päiväraha on määritelty STM:n uuden 30.12.2013 antaman ohjeistuksen mukaan enimmäismäärää koskevaa sääntöä ei sovelleta, jos työtulot ovat alle 300 kuukaudessa tai 279 euroa neljän peräkkäisen kalenteriviikon aikana Sen sijaan kun tulot ylittävät 300/279 euroa, kaikkiin tuloihin sovelletaan enimmäismäärää koskevaa sääntöä Jos tulot 299 euroa, enimmäismäärää koskeva sääntö ei sovellu, mutta jos tulot 301 euroa, enimmäismäärää koskeva sääntö soveltuu koko summaan, eli 301 euroon, ei pelkästään 300 euron ylittävään osaan 33

Lisäpäivät Henkilölle voidaan maksaa enimmäisajan estämättä ansiopäivärahaa sen kalenterikuukauden loppuun, jona hän täyttää 65 vuotta, jos hän on syntynyt: vuosina 1950-1954 ja jos hän on täyttänyt 59 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä; vuosina 1955-1956 ja jos hän on täyttänyt 60 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä; vuonna 1957 tai sen jälkeen ja täyttänyt 61 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä Vaikka 500 päivän enimmäisajan viimeiset 100 päivää olisi maksettu peruspäivärahan suuruisena, lisäpäivät maksetaan kuitenkin ansio-osan suuruisena 34

Muuta Vuorottelukorvauksen määrää laskettaessa palkasta tai muusta työtulosta ei vähennetä 1.1.2014 voimaan tullutta 300 euron suojaosaa, eli vuorottelukorvauksen määrä lasketaan samoin kuin ennenkin Kassa ei tarvitse enää asianosaisen suostumusta asian uudelleen ratkaisemiseen, jos etuutta on maksettu virheellisesti hakemuksessa annettujen virheellisten tietojen vuoksi ja päätös on sen takia poistettava 35