RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Maa-aineslupa Raahen kaupunki, Kapasenkangas tila Pattijoen valtionmaa RN:o 678-893-10-3, Annankankaan tuulipuiston alue / Kuljetuspolar Oy 932/10.1003.100300/2016 YMLA 58 Luvan hakija Kuljetuspolar Oy Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Toiminnan sijoituspaikka Raahe, tila Pattijoen valtionmaa RN:o 678-893-10-3 Alue: Kapasenkangas Toiminta, jolle lupaa haetaan Lupaa haetaan kalliokiven louhintaan. Haettu ottomäärä on yhteensä 125 000 m3. Lupaa haetaan 10 vuodeksi. Alueella ei ole ennestään lu van va rais ta maa-ainesten ottotoimintaa. Samalla haetaan lupaa saa da aloittaa ottaminen ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Luvan hakemisperuste Maa-aineslaki 4. Lupaviranomainen Maa-aineslain 7 mukaan luvan ainesten ottamiseen myöntää kunnan määräämä viranomainen (lupaviranomainen). Raahen kau pungis sa lupaviranomaisena toimii ympäristölautakunta (Raahen kau pungin val tuus to 10.12.2012 21). Asian vireilletulo Hakemus on jätetty 17.2.2016. Hakemusta on täydennetty 4.3.2016. Alueelle on samanaikaisesti vireillä ympäristölupahakemus ki ven louhin taan ja murskaamiseen. Toimintaa koskevat luvat, alueen kaavoitustilanne ja ympäristö Suunniteltu maa-aineksenottoalue sijaitsee Raahen kaupungissa ti lalla Pattijoen valtionmaa RN:o 678-893-10-3. Kiinteistön omistaa Suomen valtio. Kuljetuspolar Oy:llä on Metsähallituksen suostumus
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 2 maa-ai nes lu van hakemiseen kyseiselle kiinteistölle sekä so pi musluon nos maa-ainesalueen vuokrasopimuksesta. Vuokrasopimus tullaan kirjoittamaan korkeintaan Annankankaan tuulipuiston ra ken tamis ajak si. Suunniteltu ottoalue sijaitsee Annankankaan tuulipuiston osa yleis kaava-alu eel la. Kaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alu eek si (M-1). Haetun toiminta-alueen läheisyydessä noin 55 metrin pääs sä toiminta-alueen rajasta on osayleiskaavassa merkitty luonnon mo ni muo toi suu den kannalta erityisen tärkeä alue (luo-1). Kaa va se lostuk sen mukaan luo-1 alue on metsälain (1093/1996) 10 :n mukainen koh de: puustoltaan edustavampi kallioluontokohde ja louhikkoisen met sän alue. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa ei ole erityistä kaa va mer kin tää haetun ottoalueen läheisyydessä. Suunnitellun ottoalueen lähellä ei sijaitse luonnonsuojelualueita, muinais muis to koh tei ta eikä pohjavesialueita. Lähin Natura-alue (FI1103402 Pitkäsneva) sijaitsee 1,5 km etelään haetusta ot to alu eesta. Haetusta ottoalueesta on etäisyyttä naapurikiinteistöihin satoja metrejä. Lähin asutus si jait see 1,2 km lounaaseen ja lähin vapaa-ajanasutus noin 1,8 km luo tee seen haetusta ottoalueesta. Samalle alueelle haetaan ympäristölupaa kivenlouhinnalle ja murskaa mi sel le. Hakemuksen sisältö Suunnitellun toiminta-alueen pinta-ala on yhteensä 3,17 ha, josta ot toalu een pinta-ala on 1,86 ha ja tukialueen 1,31 ha (sis. tukitoiminta- ja huol to alu een sekä pintamaiden ja kantojen läjitysalueen). Alue si jaitsee Raahen kaupungissa tilalla Pattijoen valtionmaa RN:o 678-893-10-3. Maa-ainesten ottolupaa haetaan 125 000 m 3 :n ot ta miseen 10 vuoden ajaksi. Ottamissyvyys on enimmillään 11 metriä. Otto toi min ta on suunniteltu ulottuvan syvyyteen +98,00 m (N2000). Alue ei sijaitse pohjavesialueella. Hakemuksen mukaan pohjaveden kes kimää räi nen pinnantaso on +100 m. Syvimmillään louhintarintaus ulottuu 2 m pohjaveden pinnantason alapuolelle. Hakemuksen mukaan on oletettavaa, että toiminnan loputtua louhosalueella pohjaveden pinta nousee hieman ja pohjaveden pinnan oletetaan tasoittuvan alueella +103 m. Haettu ottoalue on metsätalousmaata, joka on pääosin aukoksi ha kattua aluetta. Alueella on runsaasti kalliopaljastumia. Kalliopaljastumien ul ko puo li sil la alueilla pintamaakerroksen paksuus on noin 20 30 cm. Alu eel la maanpinnan korkeus vaihtelee +102,00 +109,00 metrin vä lillä.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 3 Maa-ainestenotto aloitetaan poistamalla alueella olevat pintamaat ja kan not. Pintamaat ja kannot läjitetään ottamisalueen kaak kois kulmaan. Ottamisalueen 1. vaiheessa louhitaan suunnitelma-alueen luoteis osaan varattu tukitoiminta- ja huoltoalue noin +103,00 (N2000) tasoon. 1. vaiheen 0,54 ha kokoiselta alueelta otetaan kalliokiviainesta noin 10 000 m3. Toisessa vaiheessa otetaan kalliokiviainesta 1,32 ha alu eel ta yhteensä noin 115 000 m3. Ottaminen suoritetaan pys ty suora na noin 7 11 metrin louhintarintauksena. Suunniteltu alin poh jan taso on noin +98,00 m. Noin 10 metrin päässä ottamisalueen rajasta ja kor keu des ta +101,00 m louhinta suoritetaan 1:3 kaltevuuteen ja luiskat ulotetaan noin 2 metriä vedenpinnan alapuolelle, josta louhoksen reu na louhitaan pystysuorana pohjantasoon saakka. Alueen kes kimää räi nen ottamissyvyys on 7 metriä. Toiminta-alueelle haetaan samanaikaisesti murskauksen ja kal lion louhin nan ympäristölupaa. Hakemuksen mukaan murskaus tapahtuu louhok sen pohjalla samoin kuin valmiin murskeen varastointi. Otettu maa-aines käytetään lähialueen tuulipuiston rakentamiseen ja mui hin lähialueen rakennuskohteisiin. Polttoaineiden varastointi Toiminta-alueella ei säilytetä poltto- tai voiteluaineita. Polttoaineita on alu eel la toiminta-aikana kaivinkoneiden ja kauhakuormaajien polt to aine säi liöis sä noin 300 l/kone. Työkoneiden säilytys Työkoneita säilytetään tukitoiminta-alueella. Tukitoiminta-alue muodos tuu louhintavaiheen 1 alueelle. Voimalähteenä murskausyksikölle ja vesipumpulle toimii aggregaatti. Pohjavesi ja valumavedet Esitetty maa-aineksen ottoalue ei sijaitse pohjavesialueella. Ot ta misalu een ja sen lähiympäristön pohjavesipinnan korkeusasema on arvion mukaan +100 m (N2000). Arvio on tehty viereisen suoalueen maan pin nan ja ojien perusteella. Louhintamonttuun kerääntyvä pohjavesi on niin sanottua kal lio poh javet tä. Ottamistoiminnan aikana alueelle kertyvä vesi pumpataan ot tamis alu een luoteispuolelle kaivettavaan laskeutusaltaaseen ja siitä edel leen pohjoisen suuntaan olemassa oleviin metsä- ja suo-ojiin. Suun ni tel ma-alu een vedet laskevat Piehinkijokeen ja siitä edelleen Poh jan lah teen. Suunnitelma-alueelta Piehinkijoen latvavesiin on noin 1,4 km.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 4 Luonnonsuojelu ja maisema Esitetyn maa-aineksen ottoalueen läheisyydessä ei sijaitse luon nonsuo je lu aluei ta eikä maisemallisesti arvokkaita alueita. Ottoalueesta noin 55 metriä länteen, sijaitsee metsälain (1093/1996) 10 :n mu kainen kohde: puustoltaan edustavampi kallioluontokohde ja lou hik koisen metsän alue. Muinaisjäännökset Esitetyn maa-aineksen ottoalueen lähellä ei sijaitse mui nais jään nöksiä. Liikenne Kulkeminen ottoalueelle tapahtuu Raahe-Vihanti kantatie 88:n Luk karoi sen yhdystie 8558:n ja Rönnön metsätien kautta. Jätehuolto Jätehuolto on esitetty alueelle vireillä olevassa ym pä ris tö lu pa ha kemuk ses sa. Hakemuksen mukaan alueella ei varastoida jätteitä. Jä tehuol to järjestetään jätekuljetusluvan omaavan yrityksen kanssa. Ympäristövaikutukset Alueen läheisyydessä ei ole pysyvää eikä vapaa-ajan asutusta. Lähim mät asuinkiinteistöt sijaitsevat 1,2 km päässä ottoalueesta lou naaseen. Kaivujätteiden käsittely Kaivannaisjätteisiin kuuluvat alueelta kaivettujen muuhun käyttöön kel paa mat to mien kivennäismaiden ja eloperäisten maa-ainesten varas toin ti. Hakemuksen mukaan alueelta muodostuvat kai van nais jätteet ovat pääosin pintamaakerrosta ja avohakkuun seurauksena muodos tu vaa kantoa. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaan alueelta pois tet tavia pintamaita ei käytetä alueella vaan alueelle perustetaan yli jää mämai den läjitysalue, jonka pinta-ala on 0,64 ha. Läjitysalueen pen kereen korkeudeksi tulee 1 2 metriä ja luiskat tulevat 1:5 1:10 kal te vuuteen. Läjitysalueen korkeudeksi tulee +106,00 107,00 m. Ha ke muksen täydennyksen mukaan pintamaita voidaan mahdollisesti käyttää 1. vaiheen pintamateriaalina alueen metsittymisen nopeuttamiseksi. Lä ji tys alue metsitetään lopputöiden jälkeen. Läjitysalueesta ei katsota ai heu tu van ympäristövaikutuksia, aineksen ollessa puhdasta pin tamaa ta. Alueelta poistetut kannot kuivataan aumassa ja hyödynnetään ener gia puuk si haketettuna noin kahden vuoden kuluttua.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 5 Pöly ja melu Pöly- ja meluhaittojen vähentämiseksi alueella tapahtuva murskaus suo ri te taan louhoksen pohjalla. Maisemointi ja jälkikäyttö Hakemuksen mukaan alueella tehdään jälkihoitotöitä ottamistöiden ete ne mi sen mukaan. Louhoksen luiskat muotoillaan 1:3 kaltevuuteen noin 10 metrin etäisyydeltä ottamisalueen rajasta ja korkeustasolta +101,0 m alkaen. Luiskat ulottuvat noin 2 metriä vedenpinnan ala puolel le kaltevuudella 1:3, josta alkaen luiskat tulevat pystysuorana pohjan ta sol le. Ottamisalueen pohja tasataan ja luiskat viimeistellään siten, ettei pohjalle tai luiskiin jätetä isoja kiviä tai lohkareita. Ottamistoiminnan päätyttyä alueelle muodostuu noin 2,0 ha suuruinen poh ja ve si al las, jonka vesisyvyys on keskimäärin 5 metriä. Poh ja ve sial taan riittävä laajuus ja syvyys auttavat säilyttämään vedenlaadun hyvä nä. Asian käsittely Maa-aineslupahakemus on kuulutettu Raahen kaupungin teknisen pal ve lu kes kuk sen ilmoitustaululla ja kaupungin Internet-sivuilla 8.3. 6.4.2016 välisen ajan. Asiakirjat ovat olleet nähtävillä vastaavana ai ka na teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä ja kaupun gin Internet-sivuilla. Rajanaapureille (20 kpl) on ilmoitettu erikseen kir jal li ses ti hankkeesta. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta on pyydet ty lausunto hakemuksen johdosta. Muistutukset ja mielipiteet Maa-aineslupahakemukseen jätettiin yksi muistutus. Muistutus saapui 24.3.2016. Muistutus toimitettiin hakijalle vastineelle 19.4.2016 ja haki ja toimitti vastineen muistutukseen 4.5.2016. Muistutuksessa todetaan seuraavaa: 8.3.2016 päivättyyn tie don antoon liittyen Kapasenkankaan alueen ympäristölupaan louhinta- ja murs kaus toi min taan sekä maa-aineksen ottoon; Vastustan kyseisiä hankkeita koska oletan niiden aiheuttavan pit kä aikais ta haittaa lähistöllä sijaitsevalle vapaa-ajan asunnolleni ja muuten kiin teis töl lä ni (Ylilampi 678-420-9-23.) tapahtuvalle virkistyskäytölle. Louhinta- ja murskaustoiminnasta ja maa-ainesten kuljettamisesta on to det tu kokemusten perusteella aiheutuvan huomattavia haittoja mm. tä ri nä-, melu- ja pölyhaittoja. Huomattavaa on että hakemuksissa haetaan lupaa 10 vuoden ajaksi jo ten haitta ei missään tapauksessa ole tilapäinen vaan jatkuva.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 6 Aiemmin alueella käynnistyneiden tuulivoimahankkeiden lisäksi ja yhteis vai ku tuk ses ta alueen vapaa-ajan kiinteistöjen käyttö- ja jäl leenmyyn ti ar vo tulee laskemaan huomattavasti. Mikäli toiminta alueella kumminkin käynnistyy ja tiedonannossa mai nitut luvat myönnetään, tulen hakemaan korvauksia aiheutuvista haitois ta toimintaa harjoittavilta yhtiöiltä. Korostan myös ympäristöviranomaisen vastuuta luvan myön tä mi sessä ja toiminnan valvomisessa. Hakijan vastine muistutukseen Hakijan vastine muistutukseen saapui 4.5.2016. Vastineessa todetaan seuraavaa: Kapasenkankaan maa-aineslupaa on haettu Annankankaan tuulipuisto-hanketta varten. Toiminta-aika tu lee olemaan puiston rakentamisaika eli noin 1 vuosi sitten kun hanke lähtee liikkeelle. Muuta liiketaloudellisesti järkevää käyttöä sille ei ole näkyvissä. Kun kiviaines otetaan puistoalueelta se vähentää puistoon suuntautuvaa liikennettä huomattavasti ja siten lähiasutukselle ai heu tu vaa haitta vähenee oleellisesti. Muistuttajan mökki sijaitsee linnuntietä mitaten 4,5 kilometrin päässä hae tul ta ottoalueelta joten kokemukseen perustuen voidaan sanoa että melu- ja pölyhaitta näin kaukana olevalle kiinteistölle on olematon. Lii ken nöin ti muistuttajan kiinteistölle tapahtuu eri tien kautta joten kiinteis tö ei ole oikeastaan edes työmaan vaikutusalueella. Lisäksi tuulipuiston alueelle on jo myönnetty aiemmin maa-aineslupa (Pent ti Hämeenaho Oy), jonka ottoalue sijaitsee huomattavasti lä hempä nä muistuttajan kiinteistöä. Muistuttajalla ei ole ollut kuitenkaan näihin lupiin mitään huomauttamista joten tarkoitusperä tämän muis tutuk sen jättämiselle ja perusteille ovat mielestämme kyseenalaiset. Lausunnot Hakemuksesta pyydettiin lausunto Pohjois-Pohjanmaan ELY-kes kuksel ta. ELY-keskus ilmoitti 4.5.2016 s-postilla, ettei heillä ole lau sut tavaa asian johdosta. Tarkastus Alueelle tehtiin tarkastus 14.6.2016. Asian valmistelijan päätösesitys Raahen kaupungin ympäristölautakunta myöntää Kuljetuspolar Oy:lle hae tun 125 000 m 3 :n maa-ainesluvan Raahen kaupunkiin tilalle Pat ti-
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 7 joen valtionmaa RN:o 678-893-10-3 ottosuunnitelman mukaisesti seuraa vin lupamääräyksin. Maa-aineksen otossa tulee noudattaa seuraavia lupamääräyksiä. 1. Ottamisalue tulee merkitä maastoon selkeästi ennen ot ta mis toimin nan aloittamista esim. värinauhoin tai paaluin. Luvanhaltijan on huo leh dit ta va merkintöjen säilymisestä alueella ottamistoiminnan aika na. (MAL 11 ) 2. Louhosalueen turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Ot ta mis alue tulee aidata turvallisuussyistä ennen kallionlouhintatöitä esim. maavallein tai lohkarein. Alueelle johtavalle tielle on asetettava lou hos alu ees ta kertova varoituskyltti sekä lukittava portti. (MAL 11 ) 3. Maa-aineksenotto saadaan ulottaa enintään tasoon +98,0 m (N2000). (MAL 11 ) Alueelle tulee sijoittaa riittävä määrä korkeusmerkkejä ottotason seuraa mis ta varten. Luvanhaltijan on huolehdittava merkintöjen säi ly mises tä alueella ottamistoiminnan aikana. (MAL 11 ) 4. Luvanhaltijan on pyydettävä valvontaviranomaiselta al ku kat sel muksen suorittamista ennen ottotoiminnan aloittamista. (VNA maa-ai nesten ot ta mi ses ta 7 ) 5. Pumpattavan veden määrää tulee tarkkailla. Pumpattavan veden mää räs tä on pidettävä kirjaa ja kirjanpito on esitettävä valvovalle viran omai sel le pyydettäessä. (MAL 11 ) Pumppausvedet tulee johtaa siten, että niistä ei aiheudu vahingollista vet ty mis tä toiselle kuuluvalle alueelle, haitallista kuormitusta ala puo liseen ojaan, pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muuta vahinkoa tai hait taa ympäristölle. (MAL 11, VL 5:7, ) Ojan tekemisestä toisen maalle tai veden johtamisesta toisen maalla ole vaan ojaan on sovittava maanomistajien kanssa niin pitkälle kuin ve sien johtamisesta voi aiheutua vettymistä tai uoman kun nos sa pi totar peen lisääntymistä. (VL 5:7, VL 5:8, VL 5:10 ) 6. Luvanhaltijan on tarkkailtava silmämääräisesti louhoksesta pois pum pat ta van vedenlaatua ojassa/ojissa. Mikäli vedessä havaitaan jotain poikkeuksellista (esim. öljyä), on veden pumppaaminen kes keytet tä vä ja vedestä otettava välittömästi tarkkailunäyte, joka tulee toimit taa laboratorioon analysoitavaksi. Asiasta on viipymättä il moi tet tava valvovalle viranomaiselle, jolle analyysitulokset tulee toimittaa heti nii den valmistuttua. Vedenlaadun tarkkailusta on pidettävä kirjaa ja kir jan pi to on esitettävä valvovalle viranomaiselle pyydettäessä. (MAL 11 )
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 8 7. Ottamistoiminta tulee kokonaisuudessaan toteuttaa niin, ettei missään toimintavaiheessa pääse syntymään pohja- tai pintaveden tai maa pe rän pilaantumisvaaraa. Työkoneiden varastointialueet ja tankkaus alu eet tulee päällystää nesteitä läpäisemättömiksi ja korottaa reu noil ta. Ottoalueella varastoitavat polttonesteet tulee olla kak soisvaip pa säi liös sä. Säiliöt tulee olla varustettu ylitäytönestimellä sekä lapon es tol la. Tankkauslaitteistossa tulee olla lukittava sulkuventtiili. (MAL 11 ) Toiminta-alueella on oltava saatavilla riittävästi soveltuvaa imey tys ainet ta esim. imeytysturvetta tai imeytysmattoja. (MAL 11 ) 8. Mikäli alueella tilapäisesti säilytetään voitelunesteitä tai muita ke mikaa le ja tulee niiden olla lukittavissa tiivispohjaisissa astioissa. (MAL 11 ) 9. Muualta tuotuja ylijäämä- tai jätemaita ei saa tuoda toi min ta-alu eelle. Mikäli ottoalueen maisemoinnissa on tarpeen käyttää ulkopuolelta tuo ta via, puhtaita maa-aineksia, luvanhaltijan on sovittava asiasta erik seen valvovan viranomaisen kanssa. Ottamisalueella ei saa säi lyttää jätteitä eikä käytöstä poistettuja esineitä tai materiaalia. Lu van halti jan on muutoinkin pidettävä ottamisalue siistinä ja estettävä sen roskaan tu mi nen. (MAL 11 ) Alueelta tuleva energiapuu tulee toimittaa hyötykäyttöön. (MAL 1 a, MAL 11 ) 10. Ottotoiminnan päätyttyä luiskien ulkopuolelle tulee tehdä riittävän tur val li nen suojaus, jolla putoamisvaara louhokseen estetään. Kal lioluis kat tulee loiventaa 1:3 kaltevuuteen vähintään pohjaveden täyt tymis ta son yläpuolisilta osilta. Ajoluiska tulee jättää pelastustieksi louhok seen. Pintaosien viimeistelyssä saa käyttää hyödyksi ottoalueelta saa tu ja pintamaita. Humuspitoisia pintamaita ei saa käyttää lou hosalu een täyttymisvesitason alapuolisiin osiin ja humuspitoisten maiden jou tu mi nen pohjavesialtaaseen tulee estää. Ottamisalueen pohjalle ei saa jättää kalliosta irrotettua isoa ainesta eikä humuspitoisia pin ta maita. (MAL 11 ) Mikäli metsittyminen ei lähde ottoalueen reunoilla itsestään käyntiin, tu lee alue metsittää ottotoiminnan päätyttyä. (MAL 11 ) Mikäli toiminta-alueelle tehdään kaivannaisjätteen jätealue, tulee jä tealu een maisemointi olla toteutettuna luvan voimassaoloaikana. (MAL 11 ) Kaikki ottamisaluetta koskevat jälkihoitotyöt tulee suorittaa luvan voimas sa olo ai ka na. (MAL 11 ) 11. Ottotoiminnan päätyttyä, on tehtävä lupaviranomaisen kanssa loppu tar kas tus, jonka kutsuu koolle luvanhaltija. Pohjois-Pohjanmaan
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 9 elin kei no-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tulee varata tilaisuus olla mu ka na katselmuksessa. (VNA maa-ainestenottamisesta 7 ) 12. Maa-ainesluvanhaltijan on vuosittain, tammikuun 31. päivään men nes sä tehtävä ilmoitus otetun maa-aineksen laadusta ja määrästä maa-ai nes ten ot to NOTTO-rekisteriin. Ilmoitus tehdään sähköisesti Maa-ai nes ten ot to ilmoituslomakkeella YM012. Ilmoituskaavakkeet ja oh jeet löytyvät osoitteesta www.suomi.fi. (MAL 23 a ) 13. Mikäli maa-ainesten ottotoiminnan yhteydessä ilmenee jotain sellais ta, mikä estää maa-ainesten oton hyväksyttyjen suunnitelmien mukai ses ti, luvanhaltijan on viipymättä ilmoitettava asiasta valvovalle viran omai sel le. (MAL 14 ) Mikäli lupa maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipy mät tä ilmoitettava lupaviranomaiselle. (MAL 13 a ) Päätöksen perustelut Maa-ainestenotto toteutettuna lupahakemuksen ja edellä esitettyjen lu pa mää räys ten mukaan täyttää maa-aineslain 6 :ssä esitetyt edel lytyk set, joilla lupa on myönnettävä. Kuljetuspolar Oy on esittänyt asianmu kai sen hakemuksen eikä ottamistoiminta tai sen järjestelyt ole ris tirii das sa maa-aineslain 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Alu eella on voimassa oleva Annankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Ot totoi min ta ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tar koi tukseen. Toiminta muuttaa alueen maisemakuvaa, mutta mai se moin ti töiden jälkeen muutosta ei pidetä maisemakuvan turmeltumisena. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on ottamissuunnitelman liittee nä. Siinä on esitetty tarpeelliset tiedot toiminnassa syntyvistä kaivan nais jät teis tä, niiden varastoinnista ja hyödyntämisestä. Lupamääräyksissä edellytetyt velvoitteet ovat tarpeellisia maa-ai neksen oton haitallisten vaikutusten minimoimiseksi sekä valvonnan toteut ta mi sek si. Lupamääräykset 1 ja 3 ovat annettu ottamistoiminnan pysymiseksi esi te tyn ottamissuunnitelman mukaisella alueella. Lupamääräykset 1, 3 6, 9, 11 13 ovat annettu valvonnan to teut ta misek si. Lupamääräykset 1 2 ja 10 ovat annettu alueen turvallisuuden ta kaami sek si. Lupamääräykset 5 6 ovat annettu louhosalueelta pumpattavan veden mää rän ja laadun seuraamiseksi sekä huolehtimaan, ettei pumpattava ve si aiheuta vettymishaittaa tai muuta haittaa ympäristölle.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 10 Lupamääräykset 7 10 ovat annettu ottoalueen ympäristöntilan suo jele mi sek si sekä ottoalueen siisteyden takaamiseksi. Lupamääräykset 9 10 ovat annettu alueen jälkihoitotöiden tason varmis ta mi sek si. Vastaus jätettyihin muistutuksiin ja mielipiteisiin Muistutuksessa todetut melu-, pöly- ja tärinähaitat huomioidaan ympä ris tö lu pa pää tök sen lupamääräyksissä. Ottosuunnitelman mu kai sessa toiminnassa pöly- ja meluhaitta huomioidaan sijoittamalla murskaus toi min ta louhosalueen pohjalle ja toiminnassa käytetään osittain ka tet tu ja työvaiheita sekä tarvittaessa kastelua. Toiminta-aika on lu papää tök sen mukaan toiminta-alueelle kaavoitetun tuulivoimapuiston raken nus töi den valmistumiseen saakka, kuitenkin enintään 21.6.2026 saak ka. Luvan voimassaolo Tämä maa-aineslupa on voimassa kunnes toiminta-alueelle kaa voi tetun tuulivoimapuiston rakennustyöt ovat valmistuneet, kuitenkin enintään 21.6.2026 saakka. Kaikki ottamisaluetta koskevat jälkihoitotyöt on suoritettava luvan voimassaoloaikana. Luvan voimassaoloaika on hakemuksen mukainen; liitteenä olleen vuok ra so pi mus luonnoksen mukainen voimassa kunnes toi min ta-alueel le kaavoitetun tuulivoimapuiston rakennustyöt ovat valmistuneet se kä hakemuksessa haettu lupa-aika 10 vuotta. Päätöksen täytäntöön pano Maa-ainesten ottaminen voidaan aloittaa ennen lupapäätöksen saatua lainvoiman (MaL 21 ). Lupaviranomainen katsoo, että lupahakemuksessa esitettyjen tietojen se kä asian käsittelyn yhteydessä selvitettyjen tietojen perusteella lupa ai nes ten ottamiseen on myönnettävä. Lupaviranomainen katsoo, että edel lä esitetyn perusteella ja lupamääräyksiä noudattaen täy tän töönpa no ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Sovelletut oikeusohjeet Maa-aineslaki (555/1981) 1, 3 7, 10 13, 16, 19 21 ja 23 Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 1 2, 4, 6 9 Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013) 4 Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 112, 118 Vesilaki (587/2011) 5:7, 5:8, 5:10 Raahen kaupungin hallintosääntö 10.12.2012 21
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 11 Muut sovelletut ohjeet Raahen kaupungin ympäristölautakunnan 9.12.2014 64 hyväksymä Raa hen kaupungin Maa-aineslupa- ja valvontataksa. Päätöksestä tiedottaminen Päätöksestä tiedotetaan julkisesti kuuluttamalla maa-aineslain 19 :n mu kai ses ti. Vakuus Luvan hakijan tulee jättää Raahen kaupungin ympäristölautakunnalle en nen toiminnan aloittamista vakuus maa-aineslain 11 :n nojalla mää rät ty jen toimenpiteiden suorittamiseksi Raahen kaupungin ym päris tö lau ta kun nan voimassa olevan maksutaulukon mukaisesti. Vakuus on louhinta-alueilla 5000 ottamisalueen hehtaaria kohti. Yli 5,0 metrin syvyisillä louhinta-alueilla vakuuden määrä on 1,5 x suurempi. Vakuuden määrä on 1,86 ha x 5000 x 1,5 = 13950. Vakuuden tulee olla voimassa vähintään 12 kuukautta luvan päät ty misen jälkeen tai siihen saakka, kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edel lyt tä mien toimenpiteiden toteutus on lopputarkastuksessa hy väksyt ty. Vakuuden tulee olla voimassa vähintään 21.6.2027 saakka. Lisäksi hakijan on jätettävä Raahen kaupungin ym pä ris tö lau ta kun nalle 5000 vakuus, mikäli aloittaa toiminnan ennen lupapäätöksen lainvoi mai suut ta. Vakuus on niiden haittojen, vahinkojen tai kus tan nus ten korvaamiseksi, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muut ta mi nen voi aiheuttaa. Vakuus vapautetaan lupapäätöksen saatua lain voi man. Maksut Tämän maa-ainesluvan käsittelymaksu on 1950 sisältäen naa pu rikuu le mis ku lut ja lisämaksun oikeudesta aloittaa ottotoiminta muu toksen haus ta huolimatta koskevan asian käsittelystä ((125 000 m3 x 0,01 ) +(20 x 20 kpl) + 300 = 1950 ). Tällä hetkellä maa-ai nes luvan käsittelymaksu on 0,01 hakemuksessa otettavaksi esitetyn koko nais mää rän kuutiota kohti. Lisäksi peritään naapurikuulemiskulut 20 per kuultava, naapurikuultavia oli 20 kpl. Oikeutta aloittaa ot to toimin ta muutoksenhausta huolimatta koskevan asian ja vakuuden kä sitte lys tä pääasian yhteydessä peritään 300 lisämaksu. Maa-ainesluvan käsittelymaksun lisäksi peritään lehti-ilmoituksista aiheu tu neet kulut todellisten kustannusten mukaan (kuulutusvaihe Raahe lai nen 12.3.2016 ja päätöksestä ilmoittaminen).
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 12 Lisäksi hakijan on maksettava vuosittain jälkihoitotöiden hy väk sy miseen saakka voimassa olevan taksan mukainen valvontamaksu. Muutoksenhaku Tähän päätökseen ja päätöksestä määrättyyn maksuun tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kol men kym me nen (30) päivän kuluessa päätöksen antamisesta an topäi vää lukuun ottamatta. Valitusosoitus liitteenä. Valmistelija Ympäristösihteeri Jonna Partanen puh. 040 130 3810. Jakelu Kuljetuspolar Oy Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, sähköisesti Muistutuksen antaneet Päätös tiedoksi Kuullut naapurikiinteistöt Ympäristölautakunnalle toimitettava tausta-aineisto Lupahakemus, liite 1/7 Ottosuunnitelma, liite 2/7 Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma, liite 3/7 Sijaintikartta 1:100 000, liite 4/7 Suunnitelmakartta ilmakuva 1:2 000, liite 5/7 Suunnitelmakartta pumppausvedet 1:10 000, liite 6/7 Suunnitelmakartta nykytilanne ja suunnitellut toimenpiteet 1:1 000, liite 7/7 Suunnitelmakartta lopputilanne 1:1 000, liite 8/7 Leikkaukset A-A, B-B ja C-C, liite 9/7 Päätösesitys (vt. johtava rakennustarkastaja): ympäristölautakunta myöntää Kuljetuspolar Oy:lle maa-ai nes lain 4 :n mukaisen luvan maa-ainesten ottamiselle Raa hen kaupungin tilalle Pat tijoen valtionmaa RN:o 678-893-10-3 ha ke mus asia kir jo jen mukai ses ti ja esitetyin lupamääräyksin. Lupa on voi mas sa kunnes toiminta-alueelle kaavoitetun tuu lipuis ton rakennustyöt ovat valmistuneet, kuitenkin enintään 21.6.2026 saakka. Maa-ai nes ten ottaminen voidaan aloittaa vakuut ta vastaan ennen lupapäätöksen saa tua lainvoiman. Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Ot ta mis suun ni tel man tarkastamisesta perittävän maksun suuruus on 1.950 ja va kuus 13.950. Lisäksi hakijan on jätettävä
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 13 5.000 vakuus, mikäli aloit taa toiminnan ennen lupapäätöksen lain voi mai suut ta. Hakijan on mak set ta va vuosittain luvan voimas sa olo ajan tai jälkitöiden hy väk sy mi seen saakka voimassa ole van taksan mukaista valvontamaksua. Ympäristölautakunta: Hyväksyi esityksen. Otteen allekirjoitetusta ja tarkastetusta pöytäkirjasta oikeaksi todistaa 27.6.2016
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 14 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet: Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 54, 56, 57, 59, 62, 64, 65, 66, 67, 68, 69 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät: 60, 61, 63 Hallintolainkäyttölain 5 :n /muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuviranomainen ja -aika: Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: Ympäristölautakunta, Sovionkatu 9, Pl 6, 92101 RAAHE Pykälät: 60, 61, 63 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen sisältö: Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteluineen ja se on tekijän allekirjoitettava. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika: Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksel la. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuk sen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Isokatu 4, Pl 189, 90101 OULU Puhelin: 029 56 42800 Faksi: 029 56 42841 Sähköposti: pohjois-suomi.hao@oikeus.fi Virka-aika: klo 8.00-16.15 Pykälät: 55, 58 Valitusaika: 30 päivää Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite: Pykälät: Valitusaika: Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirja: Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi ja ammatti, asuinkunta ja postiosoite, päätös, johon haetaan muutosta, miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi sekä muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 15 Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Liitetään pöytäkirjaan. (Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen)