LIEKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4332 02 LIEKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 431412 KORISEVA 433203 PANKAJÄRVI 433206 KÖRTELINVAARA 431411 JAMALI 433202 LIEKSA LIEKSA 433205 PUDASJOKI 431410 LIKLAMO 433201 MÄRÄJÄLAHTI 433204 KARSIKKO Kuopio 2003

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

LIEKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS... 2 YLEISTÄ... 2 KIVENNÄISMAAT... 3 KALLIOALUEET... 3 MOREENIKERROSTUMAT... 3 KARKEARAKEISET KERROSTUMAT... 3 HIENORAKEISET KERROSTUMAT... 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT... 5 TURVEKERROSTUMAT... 5 POHJAVESI... 6 POHJAVEDEN ESIINTYMINEN... 6 POHJAVEDEN LAATU... 6 KIRJALLISUUTTA... 7 Geologian tutkimuskeskus

2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 1 173 14,1 Mr Hiekkamoreeni 1 982 23,9 Hs/Mr 13 0,2 Ct/Mr 29 0,3 St/Mr 21 0,3 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 324 3,9 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 211 2,5 Hk Hiekka 175 2,1 Ct/Hk 6 0,1 St/Hk 126 1,5 Ht Karkea hieta 1 427 17,2 Ct/Ht 110 1,3 St/Ht 107 1,3 HHt Hieno hieta 719 8,7 Ct/HHt 28 0,3 St/HHt 12 0,1 Hs Hiesu 277 3,3 Sa Savi 9 0,1 HHt/Sa 1 Hs/Sa 15 0,2 LjHHt Liejuinen hieno hieta 29 0,3 LjHs Liejuhiesu 10 0,1 Ct/LjHs 7 0,1 Lj Lieju 18 0,2 Ct/Lj 4 Ct Saraturve 547 6,6 St Rahkaturve 672 8,1 Tä Täytemaa 57 0,7 0 Kartoittamaton 190 2,3 Maa-aluetta 8 299 100,0 Vettä 1 701 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Mannerjäätikön virtaus on jättänyt kartta-alueen maaston muotoihin suuntauksen, joka näkyy karttakuvassa luode - kaakko-suuntauksena (noin 310-320 ). Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat vaihtelevat välillä 300-315. Mannerjäätikön sulettua hieman yli 11 000 vuotta sitten peitti aluetta aluksi muinainen Yoldiameri ja Pielisen jääjärvi. Heti jäätikön sulettua vedenpinta oli noin 140 m korkeustasolla nykyisen merenpinnan yläpuolella ja suuri osa alueesta oli veden peitossa. Maa kohosi kui-

3 tenkin nopeasti mannerjääkuorman häviämisen myötä ja vedenpinnan korkeus Pielisen jääjärvessä oli noin 120-125 m mpy. Kartta-alueen korkein kohta pohjoisosassa oleva Tainionvaara, joka nykyisin on yli 210 m mpy., ulottui noin 80-90 m jääjärven pinnan yläpuolelle. Pielisen jääjärvi laski tässä vaiheessa joko Uimaharjun tai Juuan Nunnanlahden kautta etelään. Mannerjään sulamisen edistyessä jääjärvi laski vetensä Valtimolta luoteeseen kohti Sotkamon jääjärveä ja tästä edelleen Ancylusjärveen. Pian vaihe kuitenkin päättyi luoteisosan kaakkoa nopeamman maankohoamisen seurauksena. Vesi puhkaisi reittinsä Uimaharjuun ja nykyinen Pielinen alkoi kehittyä omaksi vesistöaltaakseen. KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Suurin osa alueesta on irtaimien maalajien peitossa. Runsaimmin ohuen maapeitteen kallioalueita ja avokallioita on luoteisosassa, lounaassa Pärnänvaaran alueella ja kaakossa Mäntyvaaran alueella. Alueen kallioperä on kauttaaltaan juovikasta gneissigraniittia. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on noin kolmasosa maa-alasta. Moreeni on mannerjäätikön irrottamasta ja kuljettamasta aineksesta syntynyttä ja mannerjäätikön alla kerrostunutta lajittumatonta, tiukkaan pakkautunutta kiviainesta. Suurin osa moreenista muodostaa kallioperän muotoja ohuena kerroksena noudattelevan pohjamoreenipeitteen. Se on kauttaaltaan hiekkamoreenia (savipitoisuus alle 5 % ja hienoainespitoisuus yhteensä alle 30 %). Pohjamoreeni esiintyy alueella myös pitkänomaisina selänteinä eli drumliineina. Näitä moreenimuodostumia on kautta koko kartta-alueen, kuten esimerkiksi Lieksan keskustassa Partalanmäki, kartta-alueen pohjoisosassa Pitkäkangas ja selänne Talvi-Tainion pohjoisrannalla. Moreenikerrostuman paksuus on monin paikoin näissä muodostumissa yli 10 metriä. Seismisen luotauksen perusteella esimerkiksi pohjoisosassa Pitkäkankaalla moreenikerrostuman paksuus on yli 13 metriä. Alueella on myös mannerjäätikön sisältämästä ja eteensä kasaamasta moreeniaineksesta syntyneitä pohjamoreenia peittäviä pintamoreenimuodostumia. Nämä muodostumat ovat vaihtelevan muotoisia, yleensä pyöreähköjä mäkiä, joiden korkeus vaihtelee 5-25 m:iin. Pintamoreeni sisältää yleensä vähemmän hienoainesta kuin pohjamoreeni. Pintamoreenimuodostumia on esimerkiksi Sorsalan ja Lieksan voimalaitoksen välisellä alueella sekä kaakkoisosassa Iso Hangasjärven ympäristössä. Moreenin hienoainespitoisuus (Ø < 0,06 mm) vaihtelee välillä 13,8-46,6 % ja on keskimäärin 27,7 %. Savipitoisuus (Ø < 0,002 mm) vaihtelee välillä 1,6-4,2 % ja on keskimäärin 3,0 %. Kuvassa 1 on esitetty alueelle tyypillisten maalajien rakeisuuskäyriä ja kuvassa 2 maanäyte- ja kairauspisteet sekä uurteet karttalehden alueella. Karkearakeiset kerrostumat Varsinaisia mannerjäätikön sulamisvesiuomiin syntyneitä jäätikköjokikerrostumia eli pitkittäisharjuja ei Lieksan karttalehden alueella ole. Sulavan mannerjäätikön alla tai edustalla kartta-alueen itäosasta vesi virtasi vuolaana lounaaseen nykyisen Pankajärven alueelta kohti nykyisen Pielisen aluetta. Vesi virtasi joko nykyistä vesiuomaa pitkin tai uomassa, joka on nykyisin Näräsensuon, Murtosuon ja Isosuon alla. Karttalehden itäpuoliselta alueelta Pankajärven harjuista ja moreeniesteistä kuluttamansa aineksen virta kerrosti nk. marginaaliseksi hieta - ja hieno hieta deltaksi Määttälänjoen ja Mähkön väliselle alueelle. Kerrostuman paksuus on useita metrejä ja pinta-alaltaan muodostuma on useita satoja hehtaareja laaja. Muodostuman päällä on runsaasti tuulen kerrostamia

4 hietavalleja eli dyynejä. Ne ovat syntyneet välittömästi jäätikön sulamisen jälkeen alueen kohottua kuivaksi maaksi. Tällöin paljas maa altistui voimakkaille tuulille ja hieta kerrostui "kinoksiksi". Tällaisia kerrostumia on runsaasti esim. Pankakankaan alueella ja Tiuranmäellä. Hienorakeiset kerrostumat Kuva 1. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuusanalyyseistä. Alueen moreenit ovat hiekkamoreenia kuten näyte 219. Näytteiden 210 ja 221 hieno hieta ja hieta ovat esimerkkejä Lieksanjoen ympäristöön kerrostuneen deltan sedimenteistä. Näytteiden 213 ja 214 hiesu ja savi ovat esimerkkejä muinaiseen Yoldiamereen tai Pielisen jääjärveen kerrostuneista sedimenteistä. Savea, hiesua ja hienoa hietaa esiintyy alavilla seuduilla, alueilla, jotka olivat muinaisen Pielisen jääjärven ja Yoldiameren pohjaa. Eniten hienorakeisia kerrostumia on Lamminkylän ympäristössä ja Sorsalassa. Koko maa-alasta saven osuus on vain noin 0,1 %, hiesun noin 3,3 % ja hienon hiedan noin 9 %. Kun mannerjäätikkö peräytyi alueelta, olivat kaikki alle 125 m korkeustason alapuolella olevat alueet veden peittämiä. Jääjärven ja myöhemmin meren pohjalle moreenin päälle kerrostui mannerjäätikön sulavesien mukanaan tuomasta aineksesta pohjanmuotoja myötäilevä vuosikerrallisen hiesun ja saven kerros. Mitä kauemmaksi jäätikkö vetäytyi luoteeseen sitä ohuemmiksi ja savisemmiksi kerrostuvat vuosilustot muuttuivat. Aivan kerrostuman yläosassa vuosilustoja ei ole enää havaittavissa. Heti mannerjäätikön sulamisen jälkeen maa kohosi voimakkaasti ja vedensyvyys pieneni. Alkoi vaihe, jonka aikana aaltoliike ja virtaukset kuluttivat yläviltä alueilta sinne aiemmin kerrostuneita savi- ja hiesukerrostumia. Aines kerrostui uudelleen alueen alaviin osiin ja järvialtaisiin vanhempien sedimenttien päälle. Paikoitellen saven ja hiesun päälle huuhtoutui maankohoamisen yhteydessä jo edellä kuvatusta marginaalisesta deltasta hienohietakerrostumia. Nämä kerrostumat ovat paksuimpia Pokronlammen ympäristössä. Meri- ja jääjärvivaiheiden jälkeen vesistöt saivat nykyisen muotonsa. Järvien pohjalla savi- ja hiesukerrostumat ovat peittyneet nuorempien järvikerrostumien alle. Oheisessa kuvassa 3 on esitetty häiriintymätön kerrostumanäyte, joka on kairattu karttalehden Kuva 2. Karttalehdeltä 4332 02 tutkittujen maanäytteiden paikat (rastit), kairauspisteet (ympyrät), koemontut (neliöt) ja uurteet (nuolet).

5 4314 10 puolelta Siikaselän pohjoisosan pohjasta. Siinä on kuvattu koko kerrossarja pohjan moreenista nuorimpaan järviliejuun. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Leino) Turvekerrostumat Kartta-alueen maa-alasta on noin 15 % yli metrin paksuisen turvekerroksen peitossa. Turvekerrokset jakautuvat puoliksi ravinteisten (Ct) ja karujen (St) tyyppien osalle. Ohuita, alle 0,4 metrin turvekerroksia on 5,4 % maa-alasta (Taulukko 1). Laajimmat yhtenäiset turvealueet ovat alueen keski- ja koillisosassa. Siellä Murtosuo, Latosuo ja Isosuo muodostavat kapean, toisiinsa yhteydessä olevan suojuotin, joka on syntynyt muinaiseen jokiuomaan. Määttälänjoen ja Mähkön välisen alueen hieta- ja hieno hieta delta on pinnaltaan laajalti soistunut, mutta turvekerros on ohut. Alueen suot ovat syntyneet pääasiassa metsämaan soistumina ja primäärisinä soistumina. Vesistön umpeenkasvusta kertovia liejukerrostumia on vähän ja ne ovat pienialaisia ja ohuita. Soiden pohjan korkokuva on epätasainen. Kun turvekerros kasvaa paksuutta tämä epätasaisuus aiheuttaa vaihtelua soiden vesitalouteen ja edelleen suotyyppien vaihtelun kautta muutoksia turpeenmuodostukseen ja tästä johtuen turvekerrostumien koostumus vaihtelee paljon. Esimerkkinä on kuvassa 4 poikkileikkaus Murtosuon turvekerrostumasta karttasanojen Murtosuo ja Latosuo väliseltä osalta. Alueen turvekerrostumissa saravaltaisten turpeiden osuus on 30 % ja rahkavaltaisten 70 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka-, tupasvillarahka- ja sararahkaturpeet. Alueen turvekerrostumissa on runsaasti puunjäännöksiä. Kuva 3. Yleiskuva Pielisen pohjan sedimenteistä Siikaselän pohjoisosasta. 1. Liejusavea. 2. Savea. 3. Hiesua. 4. Moreenia.

6 Turvekerrostumat ovat melko ohuita. Alueelta tutkittujen soiden keskisyvyys on vain 1,0 metriä. Soilla on laajahkot, ohutturpeiset reuna-alueet. Paksuimmat turvekerrostumat ovat noin 3 metrin vahvuisia (Taulukko 2). Osa alueen soista soveltuu polttoturvetuotantoon. Tarkemmat tiedot alueen soista sisältyvät GTK:n tekemään Lieksan soita koskevaan turveraporttiin. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen Olosuhteet runsaan ja hyvälaatuisen pohjaveden muodostumiselle alueen maaperässä eivät ole kovin hyvät, sillä alueella ei ole karkeita lajittuneen aineksen kerrostumia. Pohjavettä syntyy kuitenkin alueen paksuissa drumliinikerrostumissa ja moreenimuodostumissa sekä moreenipeitteisten kalliomäkien rinteillä. Alueella onkin muutamia kohtalaisen hyviä lähteitä ja lähdekaivoja. Esimerkiksi Tainiovaaran itärinteellä on kaksi lähdettä, joiden virtaamat ovat 13 m 3 /vrk ja 43 m 3 /vrk. Määrällisesti näissä syntyvä pohjavesi riittäisi yksittäistalouksien tai korkeintaan muutaman talouden yhteiskäyttöön. Pohjaveden laatu GTK on tutkinut alueelta kahden kaivon veden. Vesinäytteet ovat kaakkoisosasta Tiuran itäpuolelta (x=7022.6, y=4506.2) ja koillisosasta Saunakankaalta (x=7027.8, y=4506.5)). Näytteiden perusteella Tiuran itäpuolisen kaivon vesi täyttää hyvälle käyttövedelle asetetut vaatimukset. Ainostaan ph-arvo (happamuus) on liian alhainen. Saunakankaan kaivon vesi on laadultaan edellistä huonompaa. Sen ph-arvo on hieman liian alhainen ja rauta- sekä sinkkipitoisuus ovat liian korkeita.

7 Kuva 4. Poikkileikkaus Murtosuon pohjoisosan turvekerrostumasta turpeen maatuneisuuden ja turvelajien osalta. Merkkien selite: 1 = rahkaturve, 2 = tupasvillarahkaturve, 3 = puunjäännösrahkaturve, 4 = sararahkaturve, 5 = saraturve, 6 = rahkasaraturve; 7 = kortesaraturve; 8 = hiekka; 9 = hieta; 413 ja 414 = kairauspisteitä; PSRmu = pallosararämemuuttuma; TRmu = tupasvillarämemuuttuma; RRmu = rahkarämemuuttuma; LKNRmu = lyhytkorsinevarämemuuttuma; LKNmu = lyhytkorsinevamuuttuma; ksmu = karhunsammalmuuttuma; jatk = jäkäläturvekangas. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Frosterus, B. ja Wilkman, W.W. (1920). Suomen geologinen yleiskartta. Lehti D 3 Joensuu. Vuorilajikartan selitys. Geologinen toimisto. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1 000 000. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Leino, J. ja Kokko, J. (1986). Lieksan suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa I. Geologian tutkimuskeskus. Turveraportti 184. Salonen, Veli-Pekka; Eronen, Matti, Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora. Turku, 237 s.

2 Taulukko 2. Numerotietoja GTK:n karttalehden 4332 02 alueelta tutkimista soista. Suon nimi Suokairauspisteet ha Pintaala Keskim.maa tuneisuus H Keskimääräinen paksuus m pintaosa koko suo Tutkittu suoalue Turvemäärä milj. suo-m 3 pintaosa koko suo Syvin piste m Turvelajisuhteet % S-valtaiset C-valtaiset Pintaala ha Yli 2 m:n syvyinen alue Keskimääräinen paksuus m pintaosa koko suo Turvemäärä milj. suo-m 3 pintaosa koko suo Näräsensuo 401-406 194 5,3 0,3 0,9 0,52 1,71 2,6 87 13 9 0,2 2,2 0,02 0,19 Isosuo W 407-408 64 5,6 0,2 1,3 0,09 0,81 3,6 59 41 12 0,6 2,6 0,06 0,31 Murtosuo 409-414 116 5,1 0,3 1,7 0,39 1,94 3,5 54 46 47 0,3 2,5 0,11 1,18 Tiuransuo 415-417 82 3,3 0,2 0,4 0,20 0,30 0,5 100 0 0 0 0 0 0 Kaakansuo 418-419 51 5,2 0,2 1,1 0,09 0,54 2,4 68 32 4 0,3 2,2 0,01 0,09 Heinäsuo S 420-422 105 5,6 0,2 0,9 0,21 0,95 2,5 72 28 5 0,4 1,8 0,01 0,11

MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2 000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2 000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Espoon yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Kuopion yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Rovaniemen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14