OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa:
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen on vapaaehtoista. Diplomi on hieno mahdollisuus osoittaa lukemisen harrastuneisuus siinä missä mitalit urheilussa. Suoritukset ottaa vastaan opettaja. Kirjallisuusdiplomin voi suorittaa myös jonkun muun aikuisen kanssa, mikäli koululta ei suoritusten vastaanottajaa löydy. Eli kirjojen lukemisen voi tehdä myös esimerkiksi kotona vanhempien kanssa. Kirjallisuusdiplomin suorittamalla lukutaito ja lukuinto kasvavat. Lapset ja nuoret tutustuvat samalla monipuolisesti laadukkaaseen kirjallisuuteen. Monipuolinen lukeminen parantaa lukutaitoa. Sanavarasto kasvaa ja myös oppimisen taidot kehittyvät. Erityisesti kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää lukutaitoa parhaiten. Myös tunnetaidot ja kyky ymmärtää toisen ihmisen maailmaa kehittyy kirjallisuutta lukemalla. Hyvän lukutaidon voi saavuttaa vain lukemalla paljon. Diplomin suorittaminen Joka alakoulun vuosiluokalle on oma diplominsa ja joka vuosi luetaan kuusi kirjaa. Luettujen kirjojen tiedot merkitään diplomivihkoon. Jos oppilas innostuu lukemaan lisää, hän voi merkitä kirjat vihkon lopussa olevaan listaan. Joissakin kouluissa voi myös suorittaa useamman kirjallisuusdiplomin vuodessa. Kouluissa voidaan järjestää diplomijuhlia, joissa diplomit jaetaan ja juhlistetaan lukemisen iloa! Kun on suorittanut diplomin kaikkina kuutena vuotena eli lukenut yhteensä 36 kirjaa, oppilas saa alakoulun Mestarilukijadiplomin. Kirjallisuusdiplomin kirjoja voit lainata Oulun kaupunginkirjaston toimipisteistä. Etsi kirjoja OUTI- verkkokirjastosta. Aineiston varaaminen on ilmaista! Kirjoja löytyy myös koulukirjastoista. Kaikki kirjallisuusdiplomiin liittyvä materiaali löytyy Oulun kaupunginkirjaston Kirjastoreittisivuilta osoitteesta www.kirjastoreitti.fi. Lukemisen iloa! 2
Opettajalle Tulosta luokkasi oppilaille diplomivihkot osoitteesta www.kirjastoreitti.fi. Kirjoja löytyy koulukirjastosta tai lähikirjastosta. Kirjalistat auttavat kirjojen valinnassa. Voit valita myös muuta luettavaa kirjalistan ulkopuolelta, kuitenkin kirjaryhmiin sopien. Voit päättää suoritustavan haluamallasi tavalla esimerkiksi keskustelemalla, kirjaesitelminä tai muina tehtävinä. Mikäli teet oppilaiden kanssa diplomitehtäviä, ota käyttöön myös erillinen tehtävävihko. Opettaja hyväksyy lopullisen suorituksen. Tulosta kirjallisuusdiplomit todistuspaperille ja jaa ne koulussa. Voit täyttää diplomien tiedot tietokoneella tai käsin. Diplomipohjat ja mestarilukijadiplomin tilausohjeet löytyvät osoitteesta www.kirjastoreitti.fi. Diplomin suoritus merkitään oppilaan todistukseen lukuvuoden päätteeksi. Suosituksena on, että suoritettu kirjallisuusdiplomi vaikuttaisi korottavasti oppilaan äidinkielen ja kirjallisuuden arviointiin. OHJEITA OPPILAILLE Kirjallisuusdiplomin suorittaminen: 1. Kirjoita nimesi tämän vihkon kanteen. 2. Valitse kirja kirjalistalta. 3. Lue kirja ja nauti tarinasta. 4. Merkitse lukemasi kirjan tiedot luettujen kirjojen listaan, joka löytyy tästä vihkosta. 5. Merkitse listaan myös sivumäärä ja mitä mieltä olit kirjasta. 6. Sovi opettajan tai muun aikuisen kanssa suoritustavasta. 7. Tee sovitut tehtävät. 8. Pyydä opettajan tai aikuisen kuittaus listaan. 9. Kun olet lukenut kaikki 6 kirjaa, saat opettajalta kirjallisuusdiplomin. 10. Säilytä kirjallisuusdiplomivihko hyvässä tallessa! 3
5. - 6. luokkien kirjalista Kumpanakin lukuvuotena luetaan yhteensä 6 kirjaa. Luetaan kaksi nuortenkirjaa, muista ryhmistä yksi kirja. Voit myös lukea jonkin ryhmään sopivan vapaavalintaisen kirjan. Sovi opettajan kanssa. Sadut ja klassikot: Alasalmi, Päivi: Turhamainen aasi tai Sinnikäs meripoika tai Kultainen kissanpoika Alcott, Louisa M.: Pikku naisia (tai jokin kirja sarjasta) Burnett, Frances Hodgson: Salainen puutarha Finnemore, John: Robin Hood Grimm, Jakob ja Wilhelm: Grimmin sadut 1-3: Ruusunen, Tuhkimo, Lumikki lue viisi valitsemaasi satua Helakisa, Kaarina: Sinitukkainen tyttö ja muita satuja Kivimäki, Arto: Odysseia lapsille Laulajainen, Leena: Tyttö jonka joki halusi vaimokseen Lewis, C. S.: Narnia-sarja (jokin kirja sarjasta) Lindgren, Astrid: Veljeni Leijonamieli Montgomery, L. M.: Anna-sarja tai Runotyttö-sarja (jokin kirja sarjasta) Mäkinen, Kirsti: Suomen lasten Kalevala Somersalo, Aili: Mestaritontun seikkailut Swan, Anni: Tottisalmen perillinen tai jokin muu Swanin nuortenkirja Virtanen, Rauha: Selja-sarja (jokin kirja sarjasta) Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut Jokin muu satu- tai klassikkokirja Runot: Itkonen, Jukka: Laulavat lenkkitossut : urheilullisia liikuntarunoja Joka tytön runokirja. Toim. Suvi Ahola & Satu Koskimies. Korolainen, Tuula: Mikä onni, 6B Laaksonen, Heli: Aapine : aakkossi niil, ko ymmärtävä jo pualest sanast! Parkkinen, Jukka: Sananjalkoja metsäpolulla Pikku Pegasos: 400 kauneinta lastenrunoa Pispa, Kaija: Kärpäslätkää Ruotanen, Atu: Hajanhujalla tai Satulaan Savisaari, Aira: Joku siipi pitäis olla Jokin muu kotimainen runokirja 4
Nuortenkirjat: Collins, Suzanne: Ylismaan Gregor (tai jokin kirja sarjasta) Dunmore, Helen: Ingo-sarja (jokin kirja sarjasta) Gaiman, Neil: Coraline varjojen talossa Grey, Jacob: Varismiekka (tai jokin kirja sarjasta) Isto, Sanna: Maan alaiset Johansson i Backe, Kerstin: Näkymätön Elina Kallioniemi, Tuula: Rottaklaani Kanto, Anneli: Futistyttö-sarja (jokin kirja sarjasta) Karpio, Markku: Mun isäni on avaruusmies Kivekäs, Ansu: Päin Porkkalaa Kontio, Tomi: Keväällä isä sai siivet (tai jokin sarjasta) Kökkö, Hanna: Kätkö (tai jokin kirja sarjasta) Mankell, Henning: Tähtiin karkaava koira (tai jokin kirja sarjasta) Lipasti Roope: Viikinkisolmu tai Thorin pöly Meripaasi, Helena: Koirahullun päiväkirja sarja (jokin kirja sarjasta) Ojala, Anu: Aino, neljän tuulen tyttö tai Aino ja virvatulet Parkkola, Seita: Viima Parvela, Timo: Sammon vartijat -sarja (jokin kirja sarjasta) Paulow, Ari: Surmankarin vangit tai Aavesaaren arvoitus Paver, Michelle: Suden veli (tai jokin sarjasta) tai Delfiinin saari (tai jokin kirja sarjasta) Pullman, Philip: Kellopeli, eli, Kuinka kaikki vedettiin käyntiin Sachar, Louis: Takapulpetin poika Thor, Annika: Saari meren keskellä (tai jokin kirja sarjasta) Jokin muu nuortenkirja 5
Sarjakuvat: Jansson, Tove: Muumit : sarjakuvaklassikot (jokin kirja sarjasta) Juba: Minerva-sarja (jokin kirja sarjasta) Koskela, Ilpo: Rajalinja Russell, P. Craig: Coraline varjojen talossa Sfar, Joann: Pikku prinssi Telgemeier, Raina: Hymy tai Siskot Jokin muu opettajan kanssa sovittu sarjakuva Tietokirjat (kirjastoluokka suluissa): 100 asiaa jotka haluat tietää (50) Cruz, Carlos da: Kuninkaantie : matka historiasta nykyaikaan (92) Ertimo, Laura: Yö : kirja unesta ja pimeän salaisuuksista (50) Etto, Ulla: Priitu Rovaniemen markkinoilla (92.89) Farndon, John: Sehän toimii! (60) Kaaro, Jani: Evoluutio (56.41) Kanala, Sari: Saippa : saimaannorppa tai Hännän varjossa (58.11) Kiiskilä, Jani: Ikioma Itämeri : näkin kengissä pintaa syvemmälle (56.9) Koivisto, Juhani: Baletin tähti: kertomus tanssijasta, joka unohti roolinsa (77.32) Mikkanen, Raili: Suomen lasten linnakirja (49.2) tai Mennään sirkukseen (79.91) Myllyneva, Mika: Mainiot majakat (69.6309) Nissinaho, Aino: Muinaishaudan salaisuus ja kuinka se paljastetaan (92.1) Platt, Richard: Nyt sen keksin!: suuria keksintöjä ja hämmästyttäviä oivalluksia (60.409) Tuomikoski, Pekka: Maailmanhistoria 45 minuutissa (91) Valmu, Leena: Filius ja elinkaikkeuden arvoitus (85.12 sadut) Jokin muu opettajan kanssa sovittu tietokirja 6
Ympyröi oikea vaihtoehto Löydän kirjastosta tietokirjoja minua kiinnostavista aiheista Osaan hakea kirjoja ja muuta aineistoa OUTI-verkkokirjastossa Osaan tehdä varauksia OUTI-verkkokirjastossa Suunnittele: Oman kirjasi kansikuva ja takakansiteksti. 7
5. luokalla lukemani kirjat Kirjailijan ja kirjan nimi Montako sivua kirjassa on? Mitä pidit kirjasta? Suoritus hyväksytty. Aikuisen kuittaus. Nuortenkirjat Nuortenkirjat Sadut ja klassikot Runot Sarjakuvat Tietokirjat Paras lukemani kirja oli Luin yhteensä sivua Lopullinen suorituspäivä ja opettajan allekirjoitus: Paljon onnea! Olet nyt suorittanut 5. luokan kirjallisuusdiplomin! Saat opettajalta diplomin. 8
6. luokalla lukemani kirjat Kirjailijan ja kirjan nimi Montako sivua kirjassa on? Mitä pidit kirjasta? Suoritus hyväksytty. Aikuisen kuittaus. Nuortenkirjat Nuortenkirjat Sadut ja klassikot Runot Sarjakuvat Tietokirjat Paras lukemani kirja oli Luin yhteensä sivua Lopullinen suorituspäivä ja opettajan allekirjoitus: Paljon onnea! Olet nyt suorittanut 6. luokan kirjallisuusdiplomin! Saat opettajalta diplomin. 9
Innostuin lukemaan lisää Kirjailija ja kirjan nimi Montako sivua kirjassa on? Mitä pidit kirjasta? Pvm ja aikuisen kuittaus 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. Paras lukemani kirja oli Luin yhteensä sivua 10