Aloitepalkkion ja kehittyvä työyhteisö palkinnon uudistaminen sekä yhdistäminen Henkilöstöohjelmaamme kirjattuina keskeisinä tavoitteina ovat muun muassa seuraavat: henkilöstömme on osallistuvaa; toimintaamme kehitetään yhteisvastuullisesti ja aloitteellisesti; luomme toimintamallin, jolla tuemme mahdollistamme työyhteisöissä tapahtuvaa ja sieltä alkunsa saavaa aloitteellista kehittämistyötä; palkkausjärjestelmiä käytetään johdonmukaisesti johtamisen välineenä, jotta turvataan tavoitteiden suuntainen työskentely, työmotivaatio ja oikeudenmukaisuuden kokemus. On korostettava, että työntekijöidemme ja työyhteisöjemme osuus työn sekä toiminnan kehittämisessä on merkittävä. Toimintojamme voidaan kehittää erityisesti pätevän, valppaan ja tehtäviinsä sekä työyhteisöönsä myönteisesti suhtautuvan henkilöstön aktiivisella osallistumisella. Kannustaaksemme henkilöstöämme aktiiviseen kehittämistyöhön ja työotteeseen sekä tukeaksemme henkilöstöohjelmamme tavoitteiden toteutumista olemme valmistelleet uuden palkitsemiskäytännön. Uudistetulla palkitsemismenettelyllä korvataan nykyinen aloitetoiminta sekä kehittyvä työyhteisö palkinto. Palkitseminen kustannetaan henkilöstöyksikköön varatulla keskitetyllä määrärahalla. Esimiehillä on lisäksi käytettävissä palkitsemiseen myös kertapalkkio. Kertapalkkiota ja tätä palkintoa ei voida myöntää saman asian perusteella. Työyhteisöt, useamman työntekijän ryhmät ja yksittäiset työntekijät voivat hakea palkintoa intrassa olevalla lomakkeella. Palkitsemisperusteiden toteutuminen arvioidaan kolme kertaa vuodessa huhtikuussa, elokuussa ja joulukuussa. Hakemukset täytyy toimittaa kutakin palkitsemiskuukautta edeltävän kuun loppuun mennessä. Hakemus täytetään ja lähetetään intrassa olevan linkin kautta. Jokainen hakemus huomioidaan kolmella peräkkäisellä palkitsemiskerralla. Näin esimerkiksi maaliskuussa esitetty hakemus voidaan palkita vasta joulukuussa, mikäli todetaan sen olevan tasokkaampi kuin myöhemmin saapuneet hakemukset. Työyhteisö tai työntekijä voidaan palkita kehittämisehdotuksen/aloitteen perusteella: Parannusehdotus, jolla kehitetään työmenetelmiä, työvälineitä tai koneita ja laitteita. Ehdotus, joka edistää organisaation toimivuutta. Ehdotus, joka parantaa työskentelyoloja, työturvallisuutta tai työpaikan viihtyisyyttä. Ehdotus, joka vähentää kustannuksia tai parantaa työn tuottavuutta tai poistaa tarpeetonta työtä.
jo toteutetun hyvän työn perusteella, mistä muut voivat ottaa oppia: Miten työtulokset ja aikaansaannokset ovat työyhteisössä parantuneet viimeisen vuoden aikana? Millä keinoilla tähän on päästy? Miten asiakaspalvelu on parantunut, kuinka asiakkaat (potilaat, lasten vanhemmat, oppilaat, kuntalaiset ym.) kokevat saamansa palvelun? Millä keinoilla tähän on päästy? Palkintoa jaettaessa arvioidaan yhtä tai useampaa edellä esitetyistä seikoista. Tuloksia tai kehittämisehdotusten vaikutuksia voidaan esittää ja arvioida sekä määrällisten että laadullisten tekijöiden perusteella. Esitysten on hyvä olla tiiviitä ja konkreettisia. Kehittämisehdotusten ja työtulosten arviointi Henkilöstöyksikkö suorittaa arvioinnin siten, että mukaan kutsutaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan nimetty pääluottamusmiesten edustaja sekä soveltuvasti eri alueiden asiantuntijoita / esimiehiä. Näin varmistetaan sisällön tuntemus ja arvioinnin yhteismitallisuus. Palkitseminen toteutetaan arviointiryhmän pöytäkirjan perusteella. Kaikille palkintoa hakeneille lähetetään sähköpostilla tieto, onko heidät palkittu. Arviointiryhmä päättää palkkiosta kussakin tapauksessa, ottaen huomioon kehittämisehdotuksen toteuttamiskelpoisuuden, siitä koituvan säästön tai muun hyödyn sekä merkityksen turvallisuuden tai viihtyisyyden lisääntymiselle. Samoilla perusteilla arvioidaan jo toteutuneen työtuloksen parantumisen merkitys. Palkkioiden määrittelyssä käytetään seuraavaa pisteytystä: A B C Arvokas 10 7 4 Merkittävä 9 6 3 Hyödyllinen 7 4 1 Kannatettava 2 1 1 Luokka A: Ehdotus tai työtuloksen parantumisessa käytetyt keinot sovellettavissa useilla toimipaikoilla Luokka B: Ehdotus tai työtuloksen parantumisessa käytetyt keinot sovellettavissa vain yhdellä toimipaikalla
Luokka C: Ehdotus tai työtuloksen parantumisessa käytetyt keinot sovellettavissa vain yhdessä työssä Pisteet 1 2: pisteillä ei vielä palkita, kannustetaan jatkamaan aktiivista kehittämistyötä ja kannatetaan idean toteutusta. Kiitetään aloitteellisesta ja aktiivisesta työotteesta! Pisteet 3 6: kaksi teatterilippua/henkilö Joensuun kaupunginteatteriin sekä väliaikatarjoilulahjakortti Pisteet 7 9: valinnan mukaan uimahallin/kuntosalin sarjalippu, orkesterin kausikortti tai lahjakortti kaupunginteatteriin Pisteet 10: internaatti esim. Kolille, virkistystä, kehittämistyöskentelyä, ruokailut