TAIVAS VAI HELVETTI? Kuolemasta elämään -sunnuntain (25 shel) rippipuhe ja saarna Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi 1 / 8
JÄSENNYS: 1. KIRKKO ON OLEMASSA SIKSI, ETTÄ SIELLÄ KUOLLAAN 2. PAHIN MITÄ VOI TAPAHTUA 3. JEESUS HERÄTTÄÄ KUOLLEET Rippipuhe Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Tänään on 25. sunnuntain helluntaista. Päivän aihe on Kuolemasta elämään. Ruumiin ylösnousemus on vahvasti esillä päivän teksteissä. Jeesuksen kuolleista herättämät ihmiset ovat esimakua ja esikuvaa siitä, miten Herra tulee viimeisenä päivänä herättämään kaikki ihmiset haudoistaan. Isän siunatut eli Jeesukseen uskoneet pääsevät armosta uudessa 2 / 8
ylösnousemusruumiissa taivaaseen. Jeesuksen torjuneet joutuvat puolestaan vastaamaan oikeudenmukaisesti omasta elämästään. Täydellisyyttä vaativan Jumalan edessä se tarkoittaa jokaiselle kadotustuomiota. Jotta mekin emme olisi niitä, jotka viimeisellä tuomiolla heitetään ansaitsemaamme helvettiin, niin me tarvitsemme syntien anteeksiantamusta. Ilman sitä emme voi olla osallisia uudesta elämästä. Tarvitsemme jokainen parannusta. Mitä parannus on? Luterilaisten Tunnustuskirjojen keskeisin osa, Augsburgin tunnustus, määrittelee sen näin: XII Parannus Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä. Seurakuntamme tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä. Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme. 3 / 8
Käymme nyt totuudenmukaisesti tunnustamaan kaiken näkevän Jumalan edessä syntimme. Teemme sen yhdessä Herransa kieltäneen Pietarin, fariseuksen kodissa vierailleen syntisen naisen ja kuolemanrangaistuksen saaneen ristin ryövärin kanssa. Synnintunnustus alkaa sanoin: Oi Sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. SAARNA 1. KIRKKO ON OLEMASSA SIKSI, ETTÄ SIELLÄ KUOLLAAN Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Kristityt ovat viettäneet pian lähes 2000 vuotta jokaista viikon ensimmäistä päivää eli sunnuntaita Herran ylösnousemuksen muistopäivänä. Tämän päivän aihe muistuttaa erityisesti kuolleiden ylösnousemuksesta. Ihmisen elämä ei pääty ruumiin kuolemaan. Ihminen on Jumalan kuvaksi luotu iankaikkisuusolento. Jokainen tähän maailmaan siinnyt ihminen tulee kerran Kaikkivaltiaan tuomioistuimen eteen vastaamaan maanpäällisestä elämästään; siitä, mitä on ajassa ajatellut, sanonut ja tehnyt. Syvimmältään viimeisellä tuomiolla ei ole kysymys ainoastaan teoista tai tekemättä jättämisistä. Siellä meidät tutkitaan vielä paljon syvemmin: minkälaista tekoa sinä olet? Millaista on sinun 4 / 8
lihasi? Onko se puhdasta ja synnitöntä eli siten taivaskelpoista? Vai onko se lankeemuksen saastuttamaa, heikkoa ja syntistä? Ruumiin ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta ja iankaikkisuudesta saarnaaminen on erittäin ajankohtaista ja tarpeellista. Onhan Suomen kristityksi kastettujen joukossa suuri joukko sellaisia, joiden mielessä kuolleiden herättäminen viimeiselle tuomiolle, taivas- ja helvettinäköalat, näyttävät olevan kovin kapeita tai suorastaan kokonaan kadoksissa ja unohtuneet. Kirkko ja sen jäsenet elävät suurelta osin aivan kuin taivasta ja kadotusta ei olisikaan - ja jokainen jompaankumpaan paikkaan menossa. Koko kristillisen kirkon ja uskon tähtäyspiste sekä tarkoitus ovat tämän näkyvän maailman ulkopuolella, taivaassa. Yksi 1900-luvun kuuluisimmista suomalaisista jumaluusoppineista, professori Osmo Tiililä, onkin sanonut, että kirkko on olemassa sitä varten, että siellä kuollaan. Eli kuollaan uskossa Jeesukseen Kristukseen ja päästään ikuiseen riemujuhlaan taivaassa. Jokainen sunnuntai saarnaa pääsiäisen riemullista viestiä: Jeesus on noussut ylös kuolleista! Jokainen sunnuntai muistuttaa meitä siitä, että kuolleet eivät tule jäämään hautoihinsa. Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus antaa varman ja vastaansanomattoman todisteen siitä, että ihmisen elämä ei pääty kuolemaan. Ihminen, Jumalan kaltaiseksi luotu, on ikuisuusolento. Tämä maanpäällinen elämä on vain mitättömän lyhyt hetki, pieni rahtunen, jonka aikana kuitenkin selviää se, missä ihminen ikuisuutensa elää. 2. PAHIN MITÄ VOI TAPAHTUA 5 / 8
Iankaikkisuudessa vaihtoehtoja on täsmälleen ja ainoastaan kaksi: taivas tai helvetti. Toisessa on uusi paratiisi: yhteys, ilo, elämä, nautinto, juhla ja ylistys. Toisessa on yksin oleminen, toivottomuus, kuolema, tuska, ahdistus ja valitus. Millään muulla asialla ihmisen elämässä ei ole mitään väliä, ei pienintäkään merkitystä, verrattuna siihen, kummassa paikassa hän ikuisuutensa viettää. Olin joskus vuosituhannenvaihteen tietämillä lähtemässä liikkeelle silloisella vanhalla autorämälläni. Kyydissä oli uskonystäviä, joita varoittelin siitä, että matka tällä jo vuosikymmeniä palvelleella ja pian romuttamoon menevällä ajopelillä saattaa loppua lyhyeen. Silloin eräs uskonsisar kysyi: "Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?" Aloin hetken mietittyäni kertoa mahdollisesta moottoriöljyvuodosta ja koneen kiinnileikkautumisesta. Silloin tuo ystävä keskeytti minut ja totesi ykskantaan: "Pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että ei usko Jeesukseen ja joutuu helvettiin." No, enpä sitten enää sillä matkalla murehtinut autoasioista. Sellainen ihminen, joka elää tätä elämää ilman ikuisuusnäkökulmaa, ottamatta huomioon ruumiin ylösnousemusta, on kaikkein säälittävin ja surkuteltavin. "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat." (1. Kor 15:19) Näin kirjoittaa apostoli Paavali siinä samassa luvussa, josta olemme saaneet kirjetekstin tänään jo kuulla. Tämä on totta täysin riippumatta siitä, miten hyvän ja täyden tai jopa hurskaan näköistä meidän elämämme ulospäin näyttäisi olevan. Jos meiltä puuttuu silmiemme edestä taivas ja helvetti, ja sydämestämme usko ikuisen helvetin meidän puolestamme kärsineeseen Jeesukseen, niin turhaa ja tyhjää on elämämme. Kumpaan suuntaan sinä olet matkalla - taivaaseen vai kadotukseen? Uskotko Häneen, joka haluaa ohjata sinut omassa seurassaan ikuisen elämän tielle? Oletko sinä tunnustanut syntisi Jumalan edessä, hylännyt ne Golgatan keskimmäisen ristin juurelle ja saanut ne ristin veren kautta anteeksi? Elätkö pyhän kasteesi mukaisesti jokapäiväisessä parannuksessa? Uskotko Jeesukseen, joka eli sinun puolestasi synnittömän elämän ja sinun puolestasi täydellisesti kärsi sinulle oikeudenmukaisesti kuuluvan kadotustuomion? 6 / 8
3. JEESUS HERÄTTÄÄ KUOLLEET Tänään saimme kuulla evankeliumitekstissä siitä miten Jeesus maanpäällä eläessään herätti kuolleen ihmisen jälleen elämään. Montako kuollutta Jeesus herätti? Kolme: Jairuksen tyttären, Nainin-kaupungin leskiäidin pojan ja Lasaruksen. Jos tarkkaan tutkimme näitä kertomuksia, niin huomaamme, että jokaisessa Jeesus puhuttelee vainajaa nimeltä: "Talita kuum!" (Mark. 5:41) Se on: Nouse, tyttö! "Nuorukainen, Minä sanon sinulle: nouse!" (Luuk. 7:14) ja "Lasarus, tule ulos!" (Joh. 11:43). Miksi näin? Jos hän ei olisi maininnut nimeltä kuolleista herätettävää, olisivat kaikki kuolleet nousseet Herran käskysanan voimasta elämään! Sekin päivä on vielä koittava, mutta se ei ollut vielä tuolloin. Nyt ruumiit makaavat vielä haudoissaan, mutta eräänä päivänä, kenties jo piankin, haudat tyhjenevät. Tämän elämän aikana, ennen ruumiin kuoleman hetkeä ratkeaa se, missä vietämme ylösnousemuksen jälkeen ikuisuutemme. Kuoleman jälkeen ei kukaan enää voi muuttaa asemaansa suhteessa Jumalaan. Eikä tuo suhde Jumalaan muutu kuoleman jälkeen myöskään toisten ihmisten rukousten tai tekojen kautta. Tässä ajassa - tässä kalliissa ja rajallisessa armon ajassa meidän on tehtävä parannusta synneistämme ja pyydettävä armoa Jeesuksen ristin juurella. Kuoleman hetken jälkeen ei ole enää mitään tehtävissä. Ihmisiä on siis kahdenlaisia: Jeesukseen uskovia eli hengellisesti eläviä ja toisaalta tuosta uskosta osattomia eli hengellisesti kuolleita. Jeesukseen uskova elää uudestisyntyneen ihmisen elämää. Hänen sydämessään on usko Jeesukseen ja Pyhä Henki asuu hänessä. Uskovainen kaipaa seurakunnan yhteyteen sanan kuuloon ja ehtoollispöytään. Pyhän Hengen täyttämä ihminen tunnistaa ja tunnustaa selvästi oman syntinsä. Hän janoaa syntien anteeksiantoa ja armoa. Uskova luottaa, että Jeesus kärsi ristinpuulla Golgatalla juuri minun syntieni tähden. Uskova luottaa siihen, että Jeesus nousi kuolleista juuri siksi, jotta minäkin saisin uuden puhtaan ruumiin ja ikuisen elämän taivaassa. 7 / 8
Ihmisen elämässä olevat pahat asiat itsekkyys, rakkaudettomuus, rikkomukset, laiminlyönnit ja muut Jumalan sanan vastaiset synnit vaivaavat ja ahdistavat sitä, jossa asuu Jumalan Pyhä ja Puhdas Henki. Jeesukseen uskova haluaa luopua jumalattomasta elämäntavasta, ettei murehduttaisi Häntä, joka on hänet ikuisesta kuolemasta eli kadotuksesta pelastanut. Oikealla ja todellisella sydämen uskovalla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä joka päivä parannusta omista synneistään. Jeesukseen uskovan ei kuitenkaan tarvitse pelätä omaa kuolemaansa, koska hän tietää, että Jumalan Poika kärsi rangaistuksen ja kadotustuomion hänen puolestaan. Ruumiin kuolema on Jeesuksen omalle portti vajavaisuuden maailmasta täydellisyyden maailmaan, taivaaseen. Uskosta osattomalle ruumiin kuolema on kauhea asia. Se sulkee lopullisesti ja ehdottomasti mahdollisuuden saada syntinsä anteeksi ja päästä taivaaseen. Jeesusta tuntematon ja Häneen uskomaton joutuu itse vastaamaan omasta elämästään ja sydämensä pohjattomasta pahuudesta viimeisellä tuomiolla. Oikeudenmukainen rangaistus tällaiselle ihmiselle on pois heittäminen vanhurskaan, pyhän ja täydellisen Jumalan kasvojen edestä. Ruumiin kuolema on merkityksellinen ja tärkeä ainoastaan siitä näkökulmasta, että se vahvistaa ja tekee pysyväksi sen olotilan, joka ikuisuudessa vallitsee. Armahdettua ei enää pidetä ja kohdella syntisenä ja kadotuksen ansaitsevana. Anteeksisaanut on Jumalan edessä puhdas. Jeesuksen oma saa levätä Isän helmassa ilo- ja riemujuhlassa kotona taivaassa. Sinäkin saat pyhän kasteesi kautta ja mukaisesti uskoa olevasi Jeesuksessa armahdettu Jumalan lapsi, iankaikkisen elämän perillinen ja taivaskansalainen. Jeesus sanoo: "Sitä, joka Minun tyköni tulee, Minä en heitä ulos." ( Joh. 6:37) Tämä on varmasti totta. Aamen. 8 / 8