B2B Tämä kuvasto esittelee vain osan valikoimastamme. Vieraile kotisivullamme www.gense.se ja tutustu muihin tuotteisiimme. 1
GENSE SATAKUUSIMYMMENTÄ VUOTTA Vuonna 1856 käsityöläinen Gustaf Eriksson perusti Gensen, Gustaf Eriksson NySilverfabrik Eskilstuna, jonka erikoisalana oli alunperin kaakeliuuniovien valmistus. Vasta kun hänen poikansa Axel Eriksson jatkoi yritystä, Gense teki päätöksen laajentaa valikoimaansa aterimilla ja uusihopea astiastoilla. Myös kahvi- ja teeserviisit, leipäkorit, tarjottimet ja kynttilänjalat ovat vuosien myötä olleet tuotannossa. Tänä päivänä Gense valmistaa ja myy aterimien lisäksi myös maustemyllyjä, valurautatuotteita, keittiöveitsiä yms. Vuonna 1897 Gense kirjattiin Kuninkaallisessa Patentti- ja Rekisteröintivirastossa sarjanumerolla 4. Tämän myötä AB Gense on Ruotsin vanhin toiminnassa oleva osakeyhtiö. Vuosikymmenien varrella yritys on kasvanut ja Gense on nykyään yksi Euroopan johtavista hopea- ja ruostumattoman teräsaterimien ja valurautatuotteiden valmistajista. Pääkonttori sijaitsee vieläkin Eskilstunassa, missä kaikki alkoi 160 vuotta sitten. AJATON, SKANDINAAVINEN MUOTOILU Kautta maailman Gense yhdistetään korkealaatuisiin ruokailuvälineisiin, jotka tekevät arjesta hiukan kauniimman. Tuotteemme tunnistaa innovatiivisesta muotoilusta ja olemme tunnettuja korkeasta laadusta muotoilussa niinkuin käytännöllisyydessäkin. Gense on 1900-luvulta lähtien työskennellyt tunnettujen muotoilijoiden kanssa, jotka kunnioittaen perinteitä ja käsityötaidon monimutkaisuutta ovat edistäneet korkealaatuista, skandinaavialaista muotoilua, joka on Gensen tunnusmerkki. KUNINKAALLINEN HOVITOIMITTAJA Gense on vuodesta 1982 lähtien ollut Kuninkaallinen Hovitoimittaja. Tämä on suuri kunnia ja todiste tuotteidemme korkeasta laadusta. Hyvää lukuhetkeä! 2 3
RETRO BY PIERRE FORSSELL Pierre Forsell:in muotoilema Retro Kokoelma on tänä päivänä yhtä moderni ja miellyttävä kuin se ensi kerran esiteltiin 50-luvulla. Kokoelmaan kuuluu Shakers sirottimet, Multiaterimet ja myös suosittu Retro Salaattisetti. YHTÄ MODERNI NYT KUN 60 VUOTTA SITTEN Retro salaattisetti 2 osaa Muotoilu: Pierre Forssell Tuotenr: 7740650 Hinta: 35,00 VIININJÄÄHDYTIN BY ETERNUM Viininjäähdytin sopii yhtä hyvin juhliin kuin arkeen. Viininjäähdytin pitää jäillä täytettynä juomasi kylmänä ja on samalla kaunis katseenvangitsija illallispöydän ääressä. Viininjäähdytin 4L Muotoilu: Eternum Tuotenr: 429540 Hinta: 15,00 Viininjäähdyttimen teline kork. 60cm Muotoilu: Eternum Tuotenr: 429529 Hinta: 99,90 4 5
MEREÄ HENKÄISEVÄ KATTAUS AMO BY PAOLA NAVONE Amo by Paola Navone on unenomainen yhdiste Gensen laatua ja käsityötaitoa, sekä Paola Navonen puhdasta muotokieltä. Mereen liittyvä muotoilu ja Navonen ikooninen kala, tekee Amosta erityispiirteisen ja jossa aterimen viehättävä muoto antaa täydellisen tasapainon mattapinnan ja leikkisän muotoilun välillä. Amo by Paola Navone on valmistettu ruostumattomasta 18/8 teräksestä ja kestää konepesun. Amo by Paola Navone 8 osaa 4x2 Muotoilu: Paola Navone Tuotenr: 7742698 Hinta: 129,00 6 7
THEBE BY FOLKE ARSTRÖM Vuonna 1944 Gense esitteli ensi kertaa Theben. Muotoilija Folke Arströmin inspiraationa oli 70 vuotta sitten perinteinen egyptiläinen tyyli, suorilla ja tyyllikkäillä linjoillaan. Korkealaatuinen malli on klassinen ja ajaton ja on yhtä kaunis ja moderni tästä päivästä vielä monta sukupolvea eteenpäin. Thebe on valmistettu ruostumattomasta 18/8 teräksestä ja kestää konepesun. UUSVANHA UUTUUS AAMIAISPÖYDÄLLE! Thebe aamupalasetti 3 osaa Muotoilu: Folke Arström Tuotenr: 7749293 Hinta: 35,00 Thebe aammupalasetti toimitetaan lahjapakkauksessa. 8 9
NOBEL BY GUNNAR CYRÉN Nobel-aterin, joka muotoiltiin Nobelin 90-vuotis juhlaillalliselle, on erinomaisen kaunis yhdistelmä matta- sekä kirkaskapintaista terästä. Nobel on valmistettu ruostumattomasta 18/8 teräksestä ja kestää konepesun. KAUNIS YHDISTELMÄ KIRKAS- JA MATTAPINTAISTA TERÄSTÄ Nobel 16 osaa Muotoilu: Gunnar Cyrén Tuotenr: 77470199 Hinta: 139,00 Nobel voiveitset 2 kpl Muotoilu: Gunnar Cyrén Tuotenr: 774701941 Hinta: 25,00 Nobel kakkulapio Muotoilu: Gunnar Cyrén Tuotenr: 774701970 Hinta: 22,90 Nobel jälkiruokalusikat 4 kpl Muotoilu: Gunnar Cyrén Tuotenr: 774701911 Hinta: 39,90 Nobel leivoshaarukat 4 kpl Muotoilu: Gunnar Cyrén Tuotenr: 774701926 Hinta: 35,00 10 11
MAMBO BY GENSE CASUAL Mambo kuuluu Gense Casual sarjaan johon Gensen tavaramerkki takaa hyvän laadun. Aterimet sopivat yhtä hyvin arkeen kuin juhlatilaisuuksiinkin. Mambo on valmistettu korkeakiilloitetusta, ruostumattomasta 18/0 teräksestä ja kestää konepesun. Mambo aterinsetti 50 osaa 4x12+2 Muotoilu: Gense Casual Tuotenr: 774544950 Hinta: 109,00 SISÄLTÄÄ ATERIMET JA SALAATTISETIN Mambo kakkulapio Muotoilu: Gense Casual Tuotenr: 774544970 Hinta: 9,90 Mambo jälkiruokalusikat 6 kpl Muotoilu: Gense Casual Tuotenr: 774544911 Hinta: 19,90 Mambo salaattisetti Muotoilu: Gense Casual Tuotenr: 77454450 Hinta: 9,90 12 13
OLD FARMER BY BENT SEVERIN Tanskalainen suunnittelija Bent Severin on muotoillut suositun ja korkealaatuisen Old Farmer sarjan. Kahvat ovat puuta ja terät ruostumatonta, korkeakiilloitettua terästä. Old Farmer Black pihviaterimien kahvat on mustaa POM-muovia. Kaikki Old Farmer tuotteet toimitetaan hienossa puulaatikossa. Veitsisetti 2 osaa Kokkiveitsi 15cm & Java maustemylly, musta 15cm & Studio Gense Tuotenr: 77449007 Hinta: 49,90 Juustosetti 2 osaa Classic juustoveitsi 15,5cm & leikkuulauta Tuotenr: 77449008 Hinta: 29,90 14 15
OLD FARMER CLASSIC MICARTA XL CLASSIC XL Pihviaterimet 2+2 Tuotenr: 704897 Hinta: 39,90 Pihviveitsi XL 2 kpl Tuotenr: 744692 Hinta: 62,00 Pihviveitsi XL 2 kpl Tuotenr: 744892 Hinta: 49,90 Pihviaterimet 4+4 Tuotenr: 704893 Hinta: 69,90 Pihviveitsi XL 4 kpl Tuotenr: 744694 Hinta: 99,00 Pihviveitsi XL 4 kpl Tuotenr: 744894 Hinta: 89,90 Pihviaterimet 6+6 Tuotenr: 704892 Hinta: 95,00 Pihviveitsi XL 6 kpl Tuotenr: 744696 Hinta: 139,00 Pihviveitsi XL 6 kpl Tuotenr: 744896 Hinta: 129,90 SUOSITTELEMME KÄSINPESUA CLASSIC- TUOTTEILLE, MICARTA KESTÄÄ 55 ASTEEN KONEPESUN. PIHVIVEITSI XL 23,5CM 16 17
OLD FARMER CLASSIC KEITTIÖVEITSET BY BENT SEVERIN Lohiveitsi 27cm Tuotenr: 7744887 Hinta: 39,90 Kokkiveitsi 23cm Tuotenr: 7744876 Hinta: 39,90 Fileointiveitsi 20cm Tuotenr: 7744877 Hinta: 29,90 TERÄVÄT VEITSET JOKA LÄHTÖÖN Kokkiveitsi 15cm Tuotenr: 7744875 Hinta: 25,00 Paistisetti 16/21cm Tuotenr: 7744881 Hinta: 45,00 Veitsisetti 2 osaa: Kokkiveitsi 23cm & Yleisveitsi 13cm Tuotenr: 77448182 Hinta: 59,90 18 19
Kaikissa Java maustemyllyissämme on keraaminen koneisto jonka voi säätää karheasta hienompaan aivan kokin maun mukaan. Mylly toimitetaan kahdella nupilla, 'S' ja 'P', joten voit itse valita myllyn sisällön. Java myllyt ovat puuta ja lakattu marmorivärillä, mattapintaisella-tai korkeakiiltoisella lakalla. Myllyn koneistolla on 25 vuoden takuu. JAVA MAUSTEMYLLYT suola/pippuri BY STUDIO GENSE Winebottles Suola- ja pippurimyllysetti 37cm, toimitetaan täytettyinä Muotoilu: Olde Thompson Tuotenr: 395440400 Hinta: 88,50 Hinta: 39,90 39,90 39,90 39,90 44,00 27,00 27,00 Matta musta 30cm Tuotenr: 555900400 Harmaa marmori 30cm Tuotenr: 556400400 Matta valkoinen 30cm Tuotenr: 556100400 Valkoinen marmori 30cm Tuotenr: 556200400 Kiiltävä valkoinen 25cm Tuotenr: 555100400 Ruskea 25cm Tuotenr: 556500400 Kiiltävä musta 25cm Tuotenr: 555000400 Aria maustemylly 14cm. Toimitetaan ilman sisältöä Tuotenr: 556000400 Hinta: 16,00 MAJESTY & MONTEREY BY OLDE THOMPSON Majesty Maustemyllysetti Suola & pippuri 22cm, Toimitetaan täytettyinä Muotoilu: Olde Thompson Tuotenr: 395040400 Hinta: 49,90 Monterey maustesetti Suolasirotin & Pippurimylly 11cm, Toimitetaan täytettyinä Muotoilu: Olde Thompson Tuotenr: 500400400 Hinta: 20,00 20 21
TERVEELLISEMPÄÄ RUUANLAITTOA VALURAUTATUOTTEILLA LE GOURMET VALURAUTA Le Gourmet valurautasarja on valmistettu aidosta valuraudasta, materiaali jolla on ainutlaatuinen ja erityinen kyky jakaa ja myös pitää lämpö tasaisena. Kaikki Le Gourmet tuotteet on esipoltettu rapsiöljyllä ja vaatii sen myötä minimaalisen rasvan käytön. Valurauta antaa ammattimaisen paistotuloksen ja tulee aina vaan kauniimmaksi mitä enemmän se on käytössä. Pata lasikannella 3L Tuotenr: 4673100 Hinta: 35,00 Paistinpannu ø 25cm, metallikahva Muotoilu: Sigurd Persson Tuotenr: 4601120 Hinta: 39,90 Gratinointivuoka 25x25cm Muotoilu: Sigurd Persson Tuotenr: 4613100 Hinta: 35,00 22 23
EMALOITUA VALURAUTAA BY STUDIO GENSE Gensen valurautatuotteissa on emaloitu pinta ja ne kestävät korkeita lämpötiloja. Padat ovat ulkopuolelta joko valko- tai mustapintaisia ja sisältä matta emalipintaisia. Paistinpannun ulkopuoli on mattapintaista, valkoista emalia ja sisäpuoli mustaa. Musta sisäpuoli estää värjäytymistä esim punaviinistä. Valurautatuotteet sopivat kaikille liesille. Pieni emaloitu paistinpannu, valkoinen ø 16cm Tuotenr: 4717700 Hinta: 19,90 Emaloitu pata, ovaali, 4L, musta Tuotenr: 4713700 Hinta: 99,90 Emaloitu pata, ovaali, 4L, valkoinen Tuotenr: 4714700 Hinta: 99,90 Emaloitu pata, pyöreä, 4L, musta Tuotenr: 4715700 Hinta: 99,90 Emaloitu pata, pyöreä, 4L, valkoinen Tuotenr: 4716700 Hinta: 99,90 24 25
VALITTUJA TUOTTEITA ERITTÄIN EDULLISESTI Appetize salaattisetti 30cm, 1+1 Muotoilu: Nedda El-Asmar Tuotenr: 77450350 Hinta: 22,00 Amuze salaattisetti 30cm, 1+1 Muotoilu: Mattias Mikaelsson Tuotenr: 7742492 Hinta: 7,90 Appetize voitveitset 4 kpl Muotoilu: Nedda El-Asmar Tuotenr: 774501414 Hinta: 12,00 Java maustemylly, punainen S/P 15cm Tuotenr: 555800400 Hinta: 17,90 25cm Tuotenr: 555200400 Hinta: 19,90 30cm Tuotenr: 555500400 Hinta: 21,90 HINNAT Kaikki hinnat ovat ilman arvonlisäveroa. Hinnasto on voimassa 31.07.2017 asti. INFORMAATIO Emme vastaa mahdollisista painovirheistä tai tuotteiden loppuunmyynnistä. 26 27
www.gense.se GENSE perustettiin vuonna 1856, ja on Ruotsin vanhin toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Euroopan johtavista aterinvalmistajista. Tuotteissamme yhdistyvät käytännöllisyys ja muotoilu. Merkittävä todiste tästä on, että Gense on Kuninkaallinen Hovitoimittaja. 28