Kirkonseutu. Siikaniemessä. Kirjuri säilöö digitaaliset kirkonkirjat. Lapsella on oikeus uskontokasvatukseen



Samankaltaiset tiedostot
Tämän leirivihon omistaa:

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Taikinan kylän asukkaat

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Jakkara ja neljä jalkaa

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Adventin- ja joulunaika

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Kouluun lähtevien siunaaminen

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Löydätkö tien. taivaaseen?

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Tekninen ja ympäristötoimiala

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

1 ( 7 ) Lista TJ Pohjoinen Suomi

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

toimisto gsm gsm

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Juontajan opas. Sisällys

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Lucia-päivä

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

Ristiäiset. Lapsen kaste

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK

Siunattua joulun aikaa!

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu LAHJAKSI

Adventin- ja joulunaika

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu LAHJAKSI

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Kirkolliskokous maallikot 2016

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

Majakka-ilta

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Pienten lasten kerho Tiukuset

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

(K108-1) KURU

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

(K108-1) KURU

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Piirin rannaltaonginta 2015

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

KULTAKIVI XXVII ( ) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) Oulu toimitukset

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8)

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

Transkriptio:

Pipareita ja glögiä Yhden Tähden Majatalossa Sivu 10 Kirkonseutu Sivu 7 Kirjuri säilöö digitaaliset kirkonkirjat Sivu 9 Numero 24 Keskiviikkona 5.12.2012 Lapsella on oikeus uskontokasvatukseen Romanikieli sorisi Siikaniemessä Hilma Nikkinen: Kaikkien kanssa olen tullut toimeen Sivu 8 kuvaajan nimi Seurakuntalehti jokaiseen kotiin Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Kärkölän, Lahden ja Nastolan seurakunnat

2 Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Kirkonseutu 24/2012 10. vuosikerta ISSN 1459-2363 Äänite 1237-9697 Kustantaja Omnipress Oy puh. 020 6100 115 Julkaisija Asikkalan seurakunta, puh. (03) 876 6200, Heinolan seurakunta, puh. (03) 859 250, Hollolan seurakunta, puh. (03) 524 6600, Kärkölän seurakunta, puh. (03) 871 580, Lahden seurakuntayhtymä, puh. (03) 891 11, Nastolan seurakunta, puh. 020 787 1220 Päätoimittaja Markku Jalava, puh. (03) 891 250 tai 044 719 1250, markku.jalava@evl.fi Toimitussihteeri Laura Visapää, puh. (03) 891 293 tai 044 719 1293, laura.visapaa@evl.fi Toimitus, Kirkkokatu 5, 1. krs., PL 84 15111 Lahti, kirkonseutu@evl.fi Lahden seurakuntayhtymän ilmoitukset puh. (03) 891 304, fax (03) 783 0891, taina.kautonen@evl.fi Seuraava lehti ilmestyy 18.12. Ilmoitusaineistot toimitettava 5.12. klo 12 mennessä Ilmoitusmyynti Paula Kontio, puh. (03) 733 0377 tai 041 560 1138, kontio.paula@phnet.fi Taitto Omnipress Oy, puh. 020 6100 115 Painopaikka SLY-Lehtipainot Oy, Tuusula Painosmäärä 83 000 kpl Jakelu Itella Oyj Jakelumuistutukset Omnipress Oy, merja.peltonen@omnipress.fi, puh. 0206 100 115. asikkalanseurakunta.fi heinolanseurakunta.fi hollolanseurakunta.fi karkolanseurakunta.fi lahdenseurakuntayhtyma.fi nastolan.seurakunta.net Pyhänseutu Itsenäisyyspäivä 6.12. Kiitos isänmaasta Itsenäisyyspäivä on kansallinen juhlapäivä. Itsenäisyytemme alkuajoista lähtien on silloin valtiovallan määräyksestä pidetty jumalanpalvelus. Myös kirkkojärjestys edellyttää, että jumalanpalvelus pidetään itsenäisyyspäivänä. Jumalanpalveluksessa kiitetään maamme vapaudesta ja itsenäisyydestä sekä rukoillaan isänmaan ja kansan puolesta. Liturginen väri: Valkoinen Tekstit: Ps. 96: 1-9, 5. Moos. 8:10-17 tai Saarn. 9:13-18, Jaak. 3:13-18 tai Ap.t. 17:24-30, Joh. 8:31-36 tai Matt. 20:25-28 Virsi 2. Adventtisunnuntai 9.12. Kuninkaasi tulee kunniassa Evankelisessa kristikunnassa päivän aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla. Keskelle hätää ja syyllisyyttä seurakunta on saanut lupauksen pelastuksen ajasta. Liturginen väri: Violetti tai sininen Tekstit: Ps. 80: 15-20, Hoos. 2:20-22, 1. Piet. 1:13-17, Luuk. 21:25-33 (34-36) 3. adventtisunnuntai 16.12. Tehkää tie Kuninkaalle Päivän raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen koskee myös meitä. Saamme tunnustaa syntimme luottaen Kristuksessa annettuun pelastukseen. Liturginen väri: Violetti tai sininen Tekstit: Ps. 85: 9-14, Jer. 3:21-25, 1. Kor. 4:1-5, Matt. 11:2-10 Siunaa ja varjele meitä, Korkein, kädelläs. Kaitse ain kansamme teitä vyöttäen voimalla meitä heikkoja edessäs. Sulta on kaikki suuruus, henki sun hengestäs. Virsikirja 584:1 timo porthan Pääkirjoitus Laulu avaa sydämet K auppakeskuksen vilinässä joku alkaa laulaa Hoosiannaa. Pian lauluun yhtyy kulkijoita sieltä täältä. Jostain tulee soittajia säestämään. Lopulta ostoparatiisin aulassa raikaa yhteinen laulu. Osa laulajista on etukäteen sopinut asiasta ja valmistellut tapahtumaa netissä, mutta mukaan tulee muutakin väkeä, toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä. Tällaisesta tapahtumasta käytetään nimitystä flash mob. Joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennaltasovittuna ajankohtana jotain odottamatonta, kuvailee sitä sanakirja. Viime pyhä, 1. adventti on kirkkovuoden toiseksi suosituimpia kirkkopyhiä. Suosio johtuu siitä, että silloin lauletaan yhdessä Hoosiannaa. Hoosianna-huudahduksella oli tapana ylistää ja tervehtiä kuninkaita, toivottaa heille siunausta. Evankeliumin mukaan kansa tervehti Jerusalemiin aasilla ratsastavaa Jeesusta huutamalla Hoosianna! Siunattu hän, joka tulee Herran nimessä! Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet vetävät lähiviikkoina kirkkoja ja muita saleja täyteen ihmisiä laulamaan. Jouluradio soittaa joululauluja adventista loppiaiseen ympärivuorokauden ja lisää suosiotaan vuosi vuoden perään. Nehän ovat vain lauluja, saattaa joku sanoa. Mutta laulun takana on jotain enemmän. Ne avaavat oven sydämiimme. Yhteisestä kulttuuriperustasta nousevat laulut nostavat pintaan ihmisten tunteet ja rakentavat yhteyttä toisiin ihmisiin, ehkä jopa yhteyden Jumalaan. Tuo on sitä yhteisöllisyyttä, jonka on sanottu kadonneen. Joulun ajan kiire ja touhu johtuu paljolti siitä, että halutaan antaa ja tehdä jotain hyvää toisille ihmisille. Lopulta paljon parjattu kaupallinenkin joulu nousee siitä samasta lähteestä, joulun sanomasta. Joulua ei tule ilman Jeesusta, ihmiseksi syntyvää Jumalan Poikaa. En ymmärrä, miksi joku haluaisi kieltää joulun tai sen sanomasta puhumisen. Mitä pahaa on siinä, että ihmiset haluavat tehdä toisilleen hyvää. Älkää viekö meiltä tätä kokemusta ja tätä mahdollisuutta. Markku Jalava Hyvä paimen Aina sama ja aina eri Puolivuosittainen juhlakausi on käynnissä. Kesän korvalla sitä juhlii ilosta: vihreää, elämää, tulevaisuutta, ihanaa! Loppuvuodesta juhlimme pakosta. Ei ulkoisesta vaan sisäisestä pakosta. Kansa, joka etelän kaamoksessa raahautuu eteenpäin, tekee sen lupauksen johdosta: vielä hetki, vielä muutama askel. Menemme valoa kohti, valon juhlaa kohti. Jaksa vielä hetki. Juhla tuo tauon ja hengähdyshetken arkemme keskelle. Tuntemattoman äärellä emme kuitenkaan ole, sillä järjestämme juhlan lopulta hyvin samalla tavalla kuin jokapäiväisen elämämme. Se mitä arjessa kutsutaan rutiiniksi, on juhlan kohdalla muuttunut perinteeksi. Me tukeudumme näihin rutiineihin, perinteisiin ja hyväksi havaittuihin keinoihin, koska ne auttavat tuomaan järjestystä ja tolkkua tilanteisiin, jossa on paljon ja eri tahtiin liikkuvia osia. Oli sitten arki tai juhla. Juhlaan valmistautuminen on kuin töihin lähtö. Avaimet, puhelin, kalenteri. Mitä muuta tänään tarvitsen mukaan? Juhlan allakin pohditaan ja etsitään, ensin muistin komeroista, sitten oikeista. Koristeet, kynttilät, reseptit. Mitä tähän juhlaan haluan? Tarkistetaan kunto, korjataan puutteet. Sitten toimeksi. Jälkikäteen huokaistaan: tulipa taas tehtyä. Sellainen päivä, sellainen juhla. Laitetaan taas pois se mitä ei enää huomenna tarvita. Mennään eteenpäin. Perhe, sukulaiset ja ystävät täyttävät arkiset päivämme eikä juhla siinä suhteessa ole muuta kuin pintakiillotettu hetki elämää. Juhla voi syventää sitä, mikä jo on, muttei tuoda sellaista, mitä ei ole. Juhlamuistamisella ei voi korvata arjen laiminlyöntejä. Materia on mukavaa mutta totuutemme on henkistä laatua. Jos saan levätä läsnäolossasi, mitä muuta tarvitsen? Perinteissä on vain yksi varma asia: ne ovat jatkuvassa muutoksessa. Emme koskaan saa luotua samoja olosuhteita uudelleen. Juhlapöytä muuttuu kun klassikoiden rinnalle nousee uutta ja trendikästä. Juhlaan kokoontuneiden joukkokaan ei ole sama: joku on joukosta poissa, tilapäisesti tai pysyvästi, joku on porukassa uusi, lapset ovat kasvaneet. Minäkään en ole sama kuin olin vielä eilen. Yksi pysyy. Jeesus on sama vuoden jokaisena päivänä ja hetkenä. Se miten hänet koemme ja mihin suuntaan hänessä kasvamme, on joka päivä hieman eri. Ei rutiinia eikä perinnettä vaan jotakin joka elää meissä. Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville. Se on adventin ajan sanoma. Anu Toivonen Pastori

5.12.2012 Kirkonseutu 24/2012 150 vuotta on luterilainen kirkko kouluttanut lähetystyöntekijöitä. Asikkala Suomen Lähetysseura aloitti koulutuksen 17.11.1862. Hollolan Naislaulajien aktiivisella kuorolla on 35-vuotisjuhlakonsertti. Hollolan Naislaulajilla juhlakonsertti Vappu Määttänen H ollolan Naislaulajien aktiivinen ja vireä kuoro on kasvanut jo 35-vuotiaaksi, aikuisten naisten kuoroksi. Naislaulajat järjestää kuluneiden vuosien kunniaksi konsertin Joulun tiellä Hollolan kirkossa tiistaina 11.12. Naislaulajia johtaa Kylli Luukkonen ja säestäjänä toimii Maarit Peltomaa. Konsertin ohjelmassa on kuoron uutta ja vanhaa ohjelmistoa. Luvassa on kaunista, haikeata ja tunnelmallista joulumusiikkia. Kuoroesityksiä täydentää lisäksi kuorolaisista koostuva trio, jossa esiintyvät Ritva Lemola (viulu), Maija Lehmussaari- Kärkkäinen (sello) ja Maarit Peltomaa (piano). Hollolan kivikirkko antaa juhlavat puitteet konsertillemme. Joulua kohti Kirkko on näiden kolmenkymmenen vuoden aikana tullut kotikirkoksemme, ja siellä olemme konsertoineet ja esiintyneet lukemattomia kertoja. Siellä on myös äänitetty molemmat julkaisemamme levyt, kertoo kuoron taiteellinen johtaja Kylli Luukkonen. Kirkkokonsertin jälkeen iltaa jatketaan Hollolan Vanhalla Kunnantuvalla kevyemmissä merkeissä joulumusiikista ja iltapalasta nauttien. Kirkkoon on vapaa pääsy, illanvietosta peritään pieni maksu. Historian havinaa Kuoron perustajajäseniä on kuorolaisissa edelleen viisi. He ovat aloittaneet nuorina ja äiteinä, ja alkuvuosina tämän tästä joku kuorolaisista odotti vauvaa. Se kuului asiaan. Vanhat kuorolaiset toivottavat lämpimästi tervetulleiksi joukkoon nuoria naisia, jotta saadaan nuoria kirkkaita ääniä mukaan ja kuorolle uutta soundia. Perusjoukko 80- Jumalanpalvelus itsenäisyyspäivänä 6.12. kello 11.55 YLE TV 1 Suomen itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus. Saarna arkkipiispa Kari Mäkinen. Liturgit Seppo S. Kosonen ja Emma Audas. Cantores Minores joht. Hannu Norjanen, kanttori Risto Pulkamo ja urkuri Seppo Murto. Jumalanpalvelus sunnuntaina 16.12. kello 10 YLE TV 1 Adventtikirkon jumalanpalvelus, Annankadun Adventtiseurakunta, Helsinki. Jumalanpalveluksen johtaa pastori Atte Helminen. Saarna Kerttuli Giantzaklidis. luvun alkupuolelta on kuitenkin edelleen aktiivisesti mukana, ja kuoron vahvuus on 35 henkeä. Kuoron puheenjohtajana toimii Jaana Paarlahti ja sihteerinä Birgitta Lyytikkä. Kuoroa perustamassa ollut ja alusta lähtien kuoroa johtanut Leenamarjatta Saraste on nykyään kuoron kunniajohtaja. Hollolan Naislaulajat on tehnyt yli kymmenen ulkomaista esiintymismatkaa, ja matkat ovat kannustaneet aina uudelleen ja uudelleen aloittamaan uutta lauluvuotta. Kuorossa on hyvä henki, ja keskiviikkoiltaisin harjoitustilasta purkautuu iloinen, äänekäs ja energiaa täynnä oleva naisjoukko. Laulu antaa voimaa, iloa ja virkeyttä arkeen. Kun on saanut laulun lahjan, sitä tulee kiitollisena käyttää ja siitä nauttia. Laulaessa voi myös antaa kuulijalle jotakin, miettii kuoron tiedottaja Vappu Määttänen, itsekin kuorossa 30 vuotta laulaneena. Jouluradio Toivontuottajien Jouluradio palasi jo yhdeksättä kertaa eetteriin ensimmäisenä adventtina. Joulumusiikki soi tänä vuonna aina tapaninpäivään saakka. Jouluradiolla oli viime vuonna 390 000 viikkokuuntelijaa. Joululaulutoiveet on ohjelmistossa tänäkin vuonna joka lauantai. Lisäksi toivemusiikkia soitetaan myös jouluaattona aamupäivällä. Perinteisen jouluradion lisäksi tänä vuonna toimii useita verkkokanavia muun muassa lapsille suunnattu Pikku jouluradio. Päijät- Hämeessä taajuus on 97,1 MHz sekä netissä jouluradio.fi. vappu määttänen Kirkonkirjat Hautaan siunattu: Helka Heloisa Lankila 83 v, Heikki Kalevi Öysti 72 v, Arvo Vainio 79 v, Seija Anita Loikkanen 69 v. Jussi Abner Paavali Salmijärvi 74 v. Heinola Kastettu: Iida Emilia Hurmeranta, Väinö Mikael Kukkula, Inna Maaria Mattila, Katariina Inari Rotko, Elsa Hillevi Pylkkänen, Reino Ossian Salonen, Bea Anna Olivia Saloranta, Emil Antti Verneri Kekkonen, Iivari Veikka Tapani Lähde Avioliittoon vihitty: Marko Tapio Sinisalo ja Riikka Eliisa Nieminen Hautaan siunattu: Liisa Mielikki Ulmala 93 v, Laila Margareta Kalervo 89 v, Anna-Liisa Kauppi 85 v, Hilkka Mirjam Tiilikainen 83 v, Silva Kyllikki Nurminen 79 v, Irja Kyllikki Tallinen 77 v, Hannu Juhani Ojala 72 v, Yrjö Ensio Outinen 72 v, Eeva Liisa Kokko-Lehto 64 v, Esa Reijo Juhani Kuntsi 59 v, Pekka Erkki Juhani Heinonen 59 v. Hollola Kastettu: Aatu Johannes Kemppainen, Julia Kristiina Kopra, Randy Samuel Kuitunen, Santtu Lauri Olavi Lampinen, Aku Anselmi Leino, Helmi Maria Metsänheimo, Saimi Maria Mäki, Neela Anni Adele Partanen, Lauri Anton Patovirta, Avioliittoon vihitty: Lasse Olavi Lampinen ja Sirpa Anna Irmeli Pirskanen, Mikko Henrik Punkkinen ja Miia Marjatta Nurminen. Hautaan siunattu: Kalle Johannes Hiltunen 90 v, Erkki Johannes Karjalainen 92 v, Reino Rafael Leino 92 v, Sisko Sanelma Salminen 88 v, Terho Einari Tuukkanen 74 v, Aulis Johannes Savolainen 71 v, Sisko Kaarina Väisänen 70 v. Kärkölä Kastettu: Silja Sarianna Isabella Lahti Avioliittoon vihitty: Jouni Mikael Päivärinta ja Tiina Susanna Heino Hautaan siunattu: Salme Anneli Pentsinen 79 v. Nastola Kastettu: Veera Lotta Kristiina Rive, Joona Daniel Laurila, Elli Maria Katariina Kemppi, Hertta Edith Hakala, Iivari Onni Kytö Avioliittoon vihitty: Tommi Juhani Vahala ja Mari Kristiina Tapper Hautaan siunattu: Eero Johannes Pöntinen 79 v., Reino Tukia 70 v., Alpo Lääveri 89 v. Keski-Lahti Kastettu: Aliina Mari Anneli Reinikainen, Väinö Emil Suontama, Daniel Antero Rekola, Mikael August Hiltunen, Milla Matilda Köngäs, Onni Veikko Juhani Halme, Eetu Juhani Suoperä, Luka Konstantin Savelyev, Siiri Iida Sofia Hovilainen, Veeti Elias Karlsson, Miska Bastian van Zyl Hautaan siunattu: Osmo Olavi Mäkikunnas 77 v, Anna-Liisa Kukkajärvi 72 v, Elsa Kaltula 97 v, Raili Hellin Marjatta Lönnqvist 80 v, Toivo Tapio Hopeakoski 91 v, Hilkka Unelma Veikkolainen 76 v, Liisi Marjatta Lahtinen 82 v, Liisa Mirjam Pihlajaniemi 90 v, Johannes Vilhelm Matilainen 96 v, Aino Katri Metsälä 84 v, Aino Kyllikki Räsänen 73 v, Lahja Katri Hietanen 96 v, Seppo Ilmari Heino 77 v, Sirkka Anneli Pylkkö 79 v. Laune Kastettu: Emilia Enna Olivia Pousi, Maunu Nuutti Luukas Lehtonen, Nooa Lauri Tapani Posti, Eeli Samuel Karjula, Elsa Vuokko Amanda Hämäläinen, Enni Aino Ilona Paloniemi, Siiri Katariina Forsström Avioliittoon vihitty: Alpo Ilmari Laukkanen ja Pirjo- Riitta Haverinen Hautaan siunattu: Boris Emil Jacob Juntson 93 v, Annikki Roti 75 v, Riitta-Leena Nuuttila 65 v, Miro Kasper Kantoniemi 20 v, Lyyli Impi Anttonen 90 v, Raija Marjatta Veirto 72 v. Joutjärvi Kastettu: Enni Iia Mikaela Viljanen, Iida Maria Paaso- Rantala, Veeti Samuel Mononen, Iiris Elle Maria Kaapu, Onni Elias Virtanen, Eelis Vilho James Moisio, Pyry Emil Olavi Heijari, Elli Kristiina Öhman, Matilda Ester Maaria von Schrowe, Alex Mikael Välik Hautaan siunattu: Pauli Paavali Nieminen 79 v, Terttu Inkeri Korhonen 66 v, Pentti Väinämö Mäntynen 68 v, Åke Kustaa Suojala 74 v. Salpausselkä Kastettu: Leni Helmi Johanna Sivula, Alma Siiri Matilda Hurskainen, Jooa Kalevi Matias Mäkinen, Lyyti Vilhelmiina Rusinen, Luka Antero Salo Avioliittoon vihitty: Joni Kristian Laurell ja Mathilde Catrine Eidstø, Timo Matias Mäkinen ja Johanna Maaria Vaara Hautaan siunattu: Allan Oskar Färkkilä 88 v, Terttu Irma Toiviainen 87 v, Martti Kalevi Suuronen 74 v, Yrjö Sakari Solla 65 v, Ulla Marjatta Sinikallio 66 v, Jouko Juhani Hokkanen 67 v. 3

4 Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Palvelut & tapahtumat Joulunajan aukioloaikamme ark 8.30-19.00 la 8.30-15.00 (sunnuntaisin suljettu) 30.12.12-1.1.13 23.-26.12. suljettu suljettu ILAA PARKKIT I T S A A S N U R lppo asioida toa liikkuvien he myös ilman au PRISMAKESKUS LAUNE LAHTI PUH. (03) 876 220 Mika Pohjosen @ekbkw ae^j_ akb`[cc[ 1FMIJS 'FHM PZTWTS OF 3ZWRNOnW[JS (FSYNHF PZTWTS ^MYJNSJS OTZQZPTSXJWYYN ma 17.12.2012 klo 19.00 Ristinkirkossa Bach-kuoro, johtaa Kati Pirttimaa Nurmijärven Cantica-kuoro, johtaa Arja Virtanen-Haapasalmi Urut, Kati Pirttimaa Ohjelma 15/10 Tiedustelut 040-510 5746 Ajanvaraus: p. 877 860 Ristinkirkossa ke 5.12. klo 19.00 Käyntiosoite: Rautatienkatu 14 B 8, Lahti Hollolan kirkossa su 16.12. klo 18.00 /4:1:1&-/& 4:8 04799.9&7/^X F P ^ Solistivieraana Heidi Pakarinen Pami Karvonen/Marko Autio - piano / Seeli Toivio - sello Tule ja hiljenny Joulun rauhaan! Puh. 044 500 4646 8TNYF O F P QNXnYNJYTOF Fysioterapia Fysikaalinen hoito Akupunktio Nikama- ja Hieronta nivelmobilisointi Hämeenkatu 5 A 1, 15110 Lahti, www.fysioterapialehto.fi LAHDEN HIEROJAKOULUSTA LHK Ostoskatu 5, Lahti Tervetuloa Kristillisen koulun joulujuhlaan! Haluamme toivottaa sinut tervetulleeksi viettämään kanssamme Vapahtajan syntymäjuhlaa ja koulumme joulujuhlaa lauantaina 22.12.2012 klo 9.00 Liipolan seurakuntakeskuksen tiloissa. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu. Lukuvuodelle 2013-2014 on vielä joitakin oppilaspaikkoja vapaina. Nyt on hyvä aika ilmoittautua, sillä oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Haluamme toivottaa kaikille yhteistyötahoillemme siunattua ja rauhaisaa joulun aikaa! Yhteystietomme: puh. 050-555 2077 www.kristillinenkoulu.info KARIN HOITAVAT KÄDET Hartiat jumissa? Päätä särkee? Selkää kolottaa? Voimattomat jalat? Hieronnasta apua ammattitaidolla Lahdessa Rauhankatu 7 Muista myös lahjakortit SE KUNNOLLINEN Ajanvaraukset: p. 0440 211 555 PALVELEMME JÄLLEEN! TERVETULOA KULTASEPÄNLIIKKEESEEN Kaikki kultasepän työt korut korjaukset korujen muutokset ja entisöinnit tilaustyöt palkinnot lahjatavarat kaiverrukset Nopea ja luotettava palvelu! Avoinna arkisin 09.00-17.00 Ps. Otamme vaihdossa tai ostamme myös vanhat korusi! LAHDEN KULTAKIILA Puistokatu 5, Lahti puh. 03-7827057 Hellää ja yksilöllistä PlusTerveyshuolenpitoa viihtyisällä perhevastaanotolla Jukka Rissanen Hammaslääkäri jukka.rissanen@plusterveys.fi Joulukonsertti Ennakkomyynti: ESS-etukorttilla 17 (norm. 20 ) Kaukon Kello ja Kulta:Aleksanterinkatu 15 - Lahti Kukkahuone:Keskuskatu 4 - Hollola sekä kirkon ovelta 1 h ennen konserttia (20 ) Yritysmyynti ja ryhmätilaukset: puh. 0500-711 573 / mikanjoulu@gmail.com Hyvinvointia jonka huomaa. hieronnan ammattilaiseksi Työn ohessa tai päiväopiskelijana 7.1.2013-14.12.2013 tutkinto on normaalia laajempi sisältäen triggerpiste-, selkärangan mobilisointi- ja jäsenkorjauskoulutuksen sekä kinesioteippauksen. myös urheiluhierojakoulutus tutkinto sisältää näyttötutkinnon suorittamisen Hierojille, fysioterapeuteille ym triggerpistekoulutus, mobilisoiva hieronta ja selkärangan mobilisointi Lisätietoja p. 045 326 3649 info@lahdenhierojakoulu.fi www.lahdenhierojakoulu.fi seutu Seuraava lehti ilmestyy ke 19.12.2012 Aineistot ke 5.12.2012 klo 12 mennessä osoitteella: kontio.paula@phnet.fi Varaa ilmoituksesi ajoissa 041-560 1138 tai (03) 733 0377

5.12.2012 Kirkonseutu 24/2012 5 Yhteisvastuulle 4 miljoonaa Suomalaiset lahjoittivat Yhteisvastuukeräykselle tänä vuonna 4 103 080,29 euroa. Varoilla torjutaan ylivelkaantumista Suomessa ja tuetaan pienrahoitustoimintaa Ugandassa. Suomessa Takuu-Säätiö käynnistää saamallaan tuotto-osuudella uudenlaisen pienluottohankkeen. Taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille myönnetään matalakorkoisia pienlainoja, joiden avulla Anitta Vuorikoski Hollolan ja Hämeenkosken yhteisvastuukeräys tuotti tänä vuonna 21 277,20 euroa. Tulos on paras koko rovastikunnan alueella. Se antaa uskoa siihen, että ihmisillä on kyllä halua auttaa, kun tarjolla on toimiva ja luotettava kanava. Keräyksen aikana näkyi, että moni joutui ajattelemaan enemmän omaa selviytymistään. Kerääjien mukaan ihmisiä koskettikin juuri se, että tuotolla autetaan taloudellisessa ahdingossa olevia. Tärkeäksi koettiin myös se, että tuotto menee varmasti kohteeseen ja että sen vie perille luotettava taho. he voivat saada elämänsä ja taloutensa uudelleen hallintaan. Lisäksi lainansaajia valmennetaan taloudenhallinnan perustaidoissa, jotta pienilläkin tuloilla tulisi jatkossa paremmin toimeen. Ugandassa Yhteisvastuu tukee kyläyhteisöjen säästö- ja lainaryhmiä, joiden jäsenille opetetaan taloudenhallinnan ja itsenäisen toimeentulon hankkimisen perustaitoja. Lisäksi he saavat henkistä Takuusäätiö välittää avun kotimaassa ja Kirkon Ulkomaanapu vie avun Ugandaan. Hyvänä asiana pidettiin sitä, että omaan seurakuntaan jäävä 10 prosentin osuus menee tukea tarvitseville perheille diakoniatyön kautta. Yhteisvastuusta on tullut selkeä auttamisen kanava Hollolan ja Hämeenkosken alueilla. Vapaaehtoisia oli mukana yhteensä 208, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mahdollisuus auttaa innosti uusia ryhmiä mukaan. Muun muassa 65 nuorta osallistui keräystalkoisiin. Monelle tärkeintä oli lähimmäisestä välittäminen ja siitä syntynyt yhdessä tekemisen ilo. Uusia ideoita syntyi, keräyspuhelinta kokeiltiin ja yhteisvastuulaulu sai tunnustuspalkinnon. Onnistunut idea kestää aikaa, kuten esimerkiksi lipastempaus kaupoilla. Nuorten kanssa toteutetut Hyvän mielen lauluillat veivät iloa Hollolan palvelutalojen arkeen jo neljättä kertaa ja tukea traumaattisen menneisyyden käsittelyyn sekä koulutusta yrittäjyys-, ammatti- ja kansalaistaidoissa. Keräystilitys luovutettiin 15.11. keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun (60 %), Takuu-Säätiön (20 %), Kirkon diakoniarahaston ja hiippakuntien (10 %) sekä seurakuntien diakoniatyön (10 %) kesken. Arkienkeleitä on Hollola ja Hämeenkoski rovastikunnan parhaat kerääjät. seuraava kierros on jo suunnitteilla. Hollolan seurakunta kiittää lämpimästi kaikkia keräyksessä mukana olleita ja lahjoittajia ja kutsuu mukaan 2013 yhteisvastuun välittämistalkoisiin. Ensi vuonna autamme vanhuksia ja lapsiperheitä. Hollolan seurakunnan ja Hämeenkosken kappeliseurakunnan oma haastekeräys 3.12.2012 30.4.2013 yhteisvastuukeräyksen hyväksi. VAIHTOEHTOINEN LAHJA LÄHIMMÄISELLE? OLE ARKIENKELI LAHJOITA HAASTA YSTÄVÄSI Katso kirkkoherra Antti Lahtisen avaushaaste ja laita haaste eteenpäin: www.hollolanseurakunta.fi Lahjoittamalla autat yksinäisiä vanhuksia Suomessa ja Kambodzassa. Omaan seurakuntaan jäävä 10 prosentin osuus menee lapsiperheille Hollolassa ja vanhuksille Hämeenkoskella. Kirjat Taivas varjele Suomalaisen miehen rukous on usein lyhyt, vain huokaus, näkymätön ja kätketty, se on yksityinen, salainen viesti Jumalalle. Näin kirjoittavat joka äijän rukouskirjan koonneet Heikki Hakala ja Kalevi Virtanen. Taivas varjele ei ole ensimmäinen miehille tarkoitettu rukouskirja. Viime vuosina ovat ilmestyneet Niinkus tiedät ja Sinne päin. Taivas varjele -nimi nousee jääkiekon maailmasta, selostajan huudahduksesta Markus Granlundin tehtyä maalin maailmanmestaruusfinaalissa. Kirjan sivuilla liikutaan miesten maailmassa. Siellä tulevat vastaan monet arjen huolet: niin irtisanomaan joutuva esimies kuin irtisanotuksi joutuva työntekijäkin sekä avio-ongelmat, huolet isänä, kiireet ja laiminlyönnit. Mutta on siellä myös anteeksipyytämistä ja kiitostakin. Kirjassa on 145 tekstiä 37 suomalaiselta mieheltä. Jonkinlainen virheellinen ennakkoluulo lienee, että mies ei itke eikä rukoile. Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Rukouksissa mies paljastaa sisintään ja tunteitaan, mutta hän ei avaudu niistä työpaikalla tai edes seurakunnassa. Kirjan kokoajat sanovat tekstien takana olevan uskon, että kaikesta selvitään. Eräs rukous päättyy pyyntöön: Herra, pidä hupsuistasi hyvää huolta. Lyhyt, mutta paljon sisältävä ja tositilanteessa rohkeutta vaativa: Isä, ota syliin. Monesta tilanteesta tuttu on huokaus: Taivas, kun tekisi mieli sanoa, saada sanotuksi. Taivas, kun antaisit rohkeutta. Rukoukset varmaan tulevat syvältä ja aidoista tilanteista, mutta olisin odottanut enemmän karkeutta, jonkinlaista miehistä kömpelyyttä. Rukoukset tuntuvat hieman silotelluilta, varsinkin kun ne on toimitettu kirjakieliseen asuun, jolloin ne saattavat tuntua enemmän uskon elämän pohdiskelulta kuin rukouksilta. Tai tekstin lähettäjä on ajatellut, että tällainen sen pitäisi olla. Kirjoittajien joukossa on suurelle yleisölle tunnettuja ja tuntemattomia rukoilijoita. Vieraammalla maaperällä taitavat olla muiden muassa poliitikot Seppo Kääriäinen ja Iiro Viinanen tai Jari Sinkkonen, nuorisopsykiatri ja Joni Skiftesvik, kirjailija. Kirjan alussa on tekstien lähettäjien nimiluettelo, mutta itse rukoukset ovat anonyymejä. Kirjan toimittajista Heikki Hakala on Etelä- Suomen Sanomien päätoimittaja ja Kalevi Virtanen Lasten keskuksen pääsihteeri. Monen miehen rukouselämä tiivistynee rukoukseksi näin: Jumalani, yhteydenpitomme on ollut satunnaista. Pahoittelen. Markku Jalava Hollolan seurakunnan nuoret haastavat seutukunnan päättäjät soittamaan vuoden 2012 Yhteisvastuukeräyspuhelimeen. Taivas varjele, joka äijän rukouskirja. Toimittaneet Heikki Hakala ja Kalevi Virtanen. LK-kirjat 2012.

6 Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Laajennusosa sijoittuu nykyisen Uuden hautausmaan itäpuolelle. Seurakuntapuutarhuri Kati Metso ja talouspäällikkö Matti Halme tutkivat kaavaa, jossa on paikka hautausmaan laajennukselle. Nykyinen hautausmaa Seuraavaksi tehdään käyttösuunnitelma Laajennusosa Laajennushanke eteenpäin Lupa laajentaa hautausmaata Heinolassa syntyi 18 vuoden jälkeen. Markku Jalava Heinolan Uuden hautausmaan laajennushanke nytkähti eteenpäin, kun Korkein hallintooikeus hylkäsi laajennusta koskeneen valituksen. Oikeuden ratkaisu päätti samalla neljä eri valitusporrasta käsittäneen ja kaksi ja puoli vuotta kestäneen valitusprosessin. Seuraavina toimenpiteinä ovat hautausmaakaavan ja käyttösuunnitelman tekeminen. Ne menevät kirkkovaltuuston päätöksen jälkeen vielä tuomiokapitulin vahvistettavaksi. Rakentamaan päästäneen vuonna 2015 eli kahdeksantoista vuotta sen jälkeen, kun uuden hautausmaan tarve ensimmäisen kerran todettiin, kertoo talouspäällikkö Matti Halme. Perusrakentaminen kannattaa tehdä kerralla koko alueelle. Koska suuria maaainessiirtoja ei ole tarvetta tehdä, selviämme kohtuukustannuksilla, toteaa seurakuntapuutarhuri Kati Metso tulevista toimenpiteistä. Uusi hautausmaa on pitkä prosessi Uuden hautausmaan perustaminen ei synny vuodessa tai parissa. On tarvittu useita seurakunnan ja eri viranomaisten päätöksiä. Heinolan Uuden hautausmaan laajennuksen valmistelut alkoivat alustavilla selvityksillä vuonna 1998. Vuonna 2000 vahvistettiin hautausmaastrategia vuosille 2000 2030. Siinä todettiin 30 vuoden aikana tarvittavan 8 000 hautapaikkaa, mihin silloin käytössä olleet hautausmaa-alueet eivät riittäisi. Vaikka hautoja palautuu seurakunnalle ja tuhkausten osuus kasvaa, oli selvityksen mukaan välttämätöntä käynnistää hautausmaan laajentaminen. Tarkoituksenmukaisin vaihtoehto oli Uuden hautausmaan laajennus kirkonkylässä. Heinolan seurakunta omistaa kolme hautausmaata, joista Heinolan hautausmaa Siltakadulla on kaupungin keskustassa ja kaksi muuta, Vanha hautausmaa ja Uusi hautausmaa sijaitsevat vanhan kirkonkylän alueella. Aikaisemmin laajennusreservinä ollut Uuden hautausmaan pohjoissivussa oleva alue ei enää ollut vedenottamon suoja-alueella olevana käytettävissä. Katseet kääntyivätkin hautausmaan itäpuolelle, josta saatiin vuonna 2002 hankituksi kaupungilta maanvaihdoilla tarkoitukseen soveltuva 1,7 hehtaarin alue. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2007 Uuden hautausmaan asemakaavan muutoksen. Edellytyksenä lupa ympäristötoimistolta Seurakunta jätti 29.1.2008 ilmoituksen hautausmaan laajentamisesta Heinolan kaupungin ympäristötoimistolle. Tässä ilmoituspäätöksessä ei vielä ollut kyse kirkkolain mukaisesta hautausmaan perustamisesta tai laajentamisesta. Hämeen ympäristökeskus antoi ilmoituksesta lausunnon 12.3.2008. Tähän ympäristökeskuksen lausuntoon Heinolan ympäristötoimisto pyysi seurakunnalta vastineen. Kaupungin ympäristötoimisto teki hautausmaan laajennusilmoituksesta 6.11.2008 terveydensuojelulain mukaisen päätöksen. Päätöksessä on todettu tietyt rakentamiseen ja käyttöönottoon liittyvät ehdot, jotka pääosiltaan sisältyivät jo seurakunnan tekemään perustamisilmoitukseen. Pohjaveden tarkkailuohjelma ja salaojitus- ja pintavesien johtaminen toteutetaan perustamisilmoituksessa mainitulla tavalla. Seurakunta salaojittaa alueen. Asian eri valmisteluvaiheissa on alueen tarkoituksenmukaista käyttösuunnittelua valmistellut arkkitehti Bey Heng. Alueelle tulee arkkuhautoja (syvä- ja matalahaudat) ja uurnahautoja. Päätös hautausmaan laajentamisesta Vasta ympäristötoimiston päätöksen jälkeen seurakunnalla oli mahdollisuus tehdä päätös hautausmaan laajentamisesta. Kirkkovaltuusto päätti vaaditulla määräenemmistöllä 2.2.2010 Uuden hautausmaan laajennuksesta ja alisti päätöksen kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Liisa Aallon valituksessa vaadittiin tuon ja myöhemmin hallinto-oikeuden sitä koskeneen koskeneen päätöksen kumoamista. Ensin hallintooikeus ja myöhemmin korkein hallinto-oikeus pitivät valtuuston päätöksen voimassa, ja siinä välissä myös kirkkohallitus sen hyväksyi. Nyt lainvoiman saaneen hautausmaan perustamispäätöksen jälkeen tulee seurakunnan laatia hautausmaan laajennusosalle käyttösuunnitelma ja asemakaava, jotka alistetaan tuomiokapitulille.

5.12.2012 Kirkonseutu 24 /2012 7 Yhden Tähden Majatalo Lahden joulukylässä Majatalossa on toimintaa joka päivä. Päivän lopuksi lauletaan seimilaulu. Laura Visapää Lahden joulukylä torilla avautuu tänä vuonna toista kertaa. Kylä laajenee tänä vuonna puolen kauppatorin laajuudelle. Itäreunaan pystytetään viisikymmentä punaista myyntimökkiä, ja torikuusen vierellä on Yhden Tähden majatalo jouluseimineen. Yhden Tähden Majatalo on Lahden seurakuntayhtymän osuus joulukylän tapahtumiin. Majatalolla halutaan olla mukana rakentamassa lahtelaisten joulua sekä vahvistaa vanhoja perinteitä ja luoda uusia traditioita. Majatalossa on tapahtumia ja toimintaa joka päivä. Seimilaulu lauletaan joka päivä kello 17.55. Tarinahetket ovat päivittäin kello 10.15, 13, 15 ja 17. Majataloon voi tuoda myös tähtitervehdyksen. Malli on ohessa ja tähti leikataan tukevasta paperista, sen voi koristella ja kirjoittaa tähteen haluamansa joulutervehdyksen. Tähdet ripustetaan mökin seinille, ja kylän sulkeuduttua ne viedään hoivakoteihin ja sairaaloihin jouluiloa tuomaan. Majatalossa on myös tyhjiä tähtiä odottamassa joulutervehdysten kirjoittajia. Majatalosta saa mukaansa yhden joulukortin, joka on piirroskuva Lahden vanhasta puukirkosta. Kortteja on rajoitettu määrä. Seimileiman saa joulutervehdyksiinsä 8.12. kello 12-16. Tuolloin paikalla on käsinleimaaja. Eli omat joulukortit merkkeineen mukaan. Jouluglögiä ja tähtipipareita tarjoillaan päivittäin kello 17.30 18. Joulutonttuja ja enkeleitä tavataan Majatalossa 16. päivä joulukuuta. Majatalossa ja ohjelmalavalla vierailee kansainvälisiä opiskelijoita 14.12. Tiernapojat esiintyvät tuomaanpäivänä 21.12. kello 16, jonka jälkeen on Jouluturvan toivotus. Joulukylän päättäjäiset ovat lauantaina 22.12. kello 18-18.30. Hyvän joulun toivotus, yhteislaulu Enkeli taivaan ja kirkonkellojen soitto lähettävät kaupunkilaiset joulun viettoon. Muuta ohjelmaa Joulukylän mökeissä myytävänä on herkkuja joulupöytään ja paketteja pukinpussiin. Joulukylän maskotit Penjami ja Jepulis nähdään Joulukylälavalla ensi kertaa livenä, kun Lasse Kantolan ohjaama ja Timo Taulon kirjoittama koko kansan joulurevyy Penjami & Jepulis joulushow saa kantaesityksensä kylän avajaisissa 8.12. Näytelmä on vauhdikas ilopilleri, ja mukana on mm. vedenneito Vellamo, joka viettää 15-vuotissynttäreitään. Näytelmää esitetään Joulukylän aikana 8.-22.12. Havainnekuva Yhden Tähden Majatalosta. sirkku muhli Nyt seisahdun mä seimelles Seimeltä seimelle Lahden keskustassa 2.12.2012 6.1.2013 Lahden keskustassa pääsee jälleen kulkemaan seimeltä seimelle, nyt jo kahdettatoista kertaa. Seimet ovat esillä loppiaiseen saakka. Seimiä on keskustan näyteikkunoissa ja seurakunnan tiloissa, myös kirjastossa voi tutustua seimeen, samoin kauppatorin joulukylässä ja kaupungintalon sisäpihalla. Lahden seurakuntayhtymän kokoama virallinen seimikartta sisältää 23 seimikohdetta, mutta toki seimiä voi löytää muistakin ikkunoista. Seimen luona kannattaa aina pysähtyä. Seimet ovat ikkunoissa loppiaiseen asti. 1. Lahden helluntaiseurakunta, Kiveriönkatu 1, seimihuone avoinna 26.11 16.12.2012, la-su ello 13 15 ja ti-to kello 16 18 2. Pääkirjasto, Kirkkokatu 31 3. Itä-Hämeen Martat, Laaksokatu 1 4. Kumppanuuskeskus, Aleksanterinkatu 35 A 5. Päijät-Hämeen kansanlähetyksen lähetyskoti, Saimaankatu 5 B 6. Tiirismaan koulu, ala-aula, Ursankatu 4 (ark. kello 8-15) 7. ML-projektit oy, Rautatienkatu 12 8. Kaupungintalon sisäpiha, Harjukatu 31, Taito-käsityökoulu Velman rakentama seimi, esillä 8.-22.12., arkisin kello 14 18 ja viikonloppuisin kello 10 18 9. Pääskynpesän päiväkoti, Vuorikatu 7 10. Anjan puoti, Rauhankatu 9 11. Hautaustoimisto Kallioinen, Hämeenkatu 11 12. MODC, Hämeenkatu 16 13. Trekki, Hämeenkatu 15 14. Kimi, Rautatienkatu 18 15. Marimari, Rautatienkatu 18 16. Kultainen seppele, Rautatienkatu 18 17. Ventunós, Hämeenkatu 21 18. Kristillinen kirjakauppa, Hämeenkatu 23 19. Instrumentarium, Aleksanterinkatu 15 20. Sokos tavaratalo, Aleksanterinkatu 19 21 21. Pitsi ja palmikko, Vesijärvenkatu 26 22. Florencia, Lahdenkatu 14 23. Lahden seurakuntayhtymän talo, Vapaudenkatu 6 24. Diakoniakeskus Maria, Mariankatu 16 25. Kirkkokatu 7, Joulutalo 26. Kauppatori, Joulukylän seimi, esillä 8-22.12. 27. Ristinkirkko, Kirkkokatu 4. Majatalossa tuikkivat tähdet toivottavat hyvää joulua.

8 Jouluista jatsia Jovilla Jazzlaulajatar Mariah Hortans ja kitaristi Mathias Sandberg konsertoivat Joutjärven kirkossa kolmantena adventtisunnuntaina. Suomessa paljon esiintyneen duon jatsi on rauhallista, tunnelmallista ja traditionaalista. Mariah Hortans on koulutukseltaan laulunopettaja. Esiintymisien ja opetuksen lisäksi hän on viime vuosina myös toiminut kuoronjohtajana. Jazzkitaristi Mathias Sandberg on yksi Pohjanmaan kysytyimmistä freelancemuusikoista. Mariah Hortans / M Sandberg Duo viimevuotinen kiertue oli Suomen kaikkien aikojen laajin jazzkiertue. Duo tekee tänä vuonna 42 konsertin Christmas Jazz kiertueen Inarista Helsinkiin. Duon uudella levyllä Another Jazzy Christmas (2011) on mm. Madetojan Arkihuolesi kaikki heitä gospel-versiona, Sibelius-sikermä On hanget korkeat nietokset / Finlandia, Händelin svengaava Dotter Sion sekä Mel Tormén ajaton jouluklassikko The Christmas Song. Christmas jazz Joutjärven kirkossa sunnuntaina 16.12. kello 18, jazzlaulajatar Mariah Hortans ja kitaristi Mathias Sandberg. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Mariah Hortans ja Mathias Sandberg Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Hilma viihtyy Hollolassa Hilma Nikkinen on tyytyväinen elämäänsä. 88-vuotias rouva iloitsee, kun saa olla kotona, lapset käyvät katsomassa eikä tarvitse ulkopuolista apua. Nikkinen asuu Hollolan kuntakeskuksessa. Nikkinen muistelee aikaa, jolloin romaneilla ei ollut asuntoa eikä ammattia. Toimeentulo oli käsien varassa: naiset tekivät käsitöitä myyntiin ja miehet hoitivat hevosia. - Romanien asiat ovat muuttuneet valtavasti, entistä ei voi verrata nykyiseen elämään. Ihmiset ovat tulleet suvaitsevaisemmiksi, ja paljonhan riippuu romaneista itsestäänkin. Nikkinen on asunut Hollolassa 25 vuotta, ja kaikkien kanssa olen tullut toimeen. Hellevi Hedman-Valentin toivottaa tervetulleeksi Nikulan toimintakeskukseen. Romaninuoret tavoittelevat koulutusta ja työtä Hellevi Hedman-Valentin puhuu sydämen innolla kouluttautumisen ja työn puolesta. Laura Visapää Romaninuoret haluavat käydä koulua ja hankkia ammatillisen koulutuksen. Ammattitutkinto saattaa jäädä kiinni siitä, että he eivät saa koulutuksen edellyttämää työharjoittelupaikkaa. Kun jo harjoittelupaikka on tiukassa, työpaikkaa on vielä vaikeampi löytää. Nikulan toimintakeskuksessa Lahdessa romaninuorten koulutus ja työllistyminen ovat tärkeä tavoite. - Täältä ohjataan suorittamaan peruskoulu loppuun ja sitten jatkokoulutukseen. Tarjoamme työharjoittelupaikkoja sekä oppisopimuskoulutusta, kuvaa projektikoordinaattori Hellevi Hedman-Valentin Nikulan toimintakeskusta. Tavoitteena on innostaa ja motivoida nuoria. - On hienoa nähdä, miten nuoret pääsevät eteenpäin Enää ei pärjää samoilla asioilla kuin ennen. Jostain vanhoista perinteistä on luovuttava, mutta ei muutosta tarvitse pelätä. Valtaväestönkin elämä on muuttunut, ja niin on myös romanien elämä. On tärkeää säilyttää omat juuret, kieli ja kulttuuri, mutta samalla olla ajassa mukana. Romanipuvun kantaminen on joillain työpaikoilla työllistymisen este. Hedmanin oma ratkaisu on ollut, että työvaate ja romanipuku ovat kaksi eri asiaa. - Kun olin keittiössä töissä, pukeuduin työvaatteisiin ja romanipuku odotti vaatekaapissa työpäivän päättymistä. Nämä ovat kunkin henkilökohtaisia ratkaisuja. Hedman-Valentin on itse lähtöisin perheestä, jossa työtä ja koulutusta arvostettiin. Vanhemmat olivat kaukokatseisia ja näkivät, että romanien perinteinen kiertävä elämä ei toisi tuleville sukupolville toimeentuloa. Niinpä kaikki neljä lasta laitettiin opintielle. Vanhemmat olivat kulkukauppiaita, joilla oli läänin myöntämä virallinen kaupustelulupa. - Ja maksoivat kaikki veronsa, sanoo Hedman- Valentin tiukasti. Vaikka vanhemmat hankkivat elannon kiertämällä, lasten ei tarvinnut kiertää. Vanhemmat järjestivät elämän niin, että lapset pystyivät käy- Omat juuret ja kulttuuri, mutta samalla ajassa mukana. mään säännöllisesti koulua. - Työntekoon vanhemmat opettivat meidän jo pieninä. Kymmenvuotiaasta alkaen lähdimme Hämeenlinnassa aamuneljältä siivoamaan junanvaunuja. Romano Tseer Nikulassa Nikulan toimintakeskus eli Romano Tseer, Romanitalo, avattiin Lahdessa nelisen vuotta sitten. Talo on romanien kohtaamispaikka. Se pyrkii ehkäisemään romanien syrjäytymistä tarjoamalla toimintaa kaiken ikäisille. Toimintakeskusta hallinnoivat ELY-keskus ja Lahden kaupunki sekä Lahden Romanit ry. Nikulassa kokoontuvat nuoret ja vanhat. - Tänne voivat tulla niin romanit kuin valtaväestönkin ihmiset. Kaikille on ovi avoinna ja useimmiten kahvipannu kuumana. Nikulassa on työharjoittelijoita, kokkikerho lapsille, nuorille omia kokoontumisia ja vanhuksille romanikielen kielipesä. Hedman haaveilee myös romaninaisten perinteisten käsityötaitojen siirtämistä nuoremmalle polvelle. - Nykytytöt eivät osaa edes virkata, sanoo Hedman ja muistelee vanhemman polven taidokkaita pitsiliinoja. Päijät-Hämeen romaninuoret ry on perustettu Nikulan toimintakeskuksen aloitteesta. Nuoret toimivat ahkerasti kerhoissa ja leireillä, on oma nuorten kuoro. Heidän toimintaansa ohjaa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Nikulan avulla oppisopimuksella kouluttautunut Keijo Baltzar.

5.12.2012 Kirkonseutu 24 /2012 9 Beetlehemin yössä Asikkalan kamarikuoro Cantus Aquae ja Sysmän kamarikuoro johdattavat kuulijat joulutunnelmaan yhteisillä joulukonserteilla. Beetlehemin yössä -konsertti järjestetään sunnuntaina 9.12. kello 18 Asikkalan kirkossa ja torstaina 13.12. kello 19 Sysmän seurakuntasali Nuotassa. Joulukonserteista käynnistyy kahden kuoron yhteistyö, joka jatkuu keväällä Schubertin messun parissa. Heinäkuussa 2013 kuorot osallistuvat yhdessä Veronan kuorofestivaaleille. Joulukonsertissa kuullaan kuoroja yhdessä ja erikseen. Perinteisten, tunnelmallisten joulusävelmien lisäksi kuullaan myös uudempia joululauluja. Sysmän kamarikuoro on 25-vuotias, Asikkalan kirkossa on joulukonsertti 9.12. Asikkalan kamarikuorolla on käynnissä kahdeksas toimintavuosi. Kumpikin kuoro on ehtinyt koota monipuolista ohjelmistoa ja pitää monenlaisia konsertteja. Cantus Aquaea johtaa Lea Luts, Sysmän kamarikuoroa Leena Palm. Pianolla säestää Jaak Luts, huilua soittaa Inka Wellman. Ohjelma 10 e. Romanikieli sorisi Siikaniemessä Romaneja on syrjitty, mutta myös autettu. Laura Visapää - Tämä ikäpolvi puhuu vielä romanikieltä, mutta monellakaan ei ole ketään, jonka kanssa puhua äidinkieltään, viittaa Tiina Pirttilahti Siikaniemen leirikeskuksen iäkkäisiin leiriläisiin. Romanikielen osaaminen on kahdessa sukupolvessa romahtanut. Nuoret romanit puhuvat korkeintaan sekakieltä, jossa on sanoja sekä romanikielestä että valtaväestön puheesta, osa nuorista puhuu vain valtaväestön kieltä. Heidän isovanhempansa puolestaan puhuvat hyvin vain romanikieltä. Koolla oli 35 romanivanhusta eri puolilta Suomea. Nuorimmat olivat 65-vuotiaita, vanhin yli 90. Nelipäiväisen leirin lokakuussa järjestivät Suomen Romaniyhdistys ry, Romano Missio ja Lahden Romanit ry ja Lahden seurakuntayhtymä. - Ollaan yhdessä, muistellaan miten ennen elettiin, pidetään raamattupiiriä ja ennen kaikkea puhutaan romanikieltä, tiivistää Pirttilahti leiripäivien ohjelman. Tiina Pirttilahti on projektipäällikkö Phurane kaale -projektissa. Projekti kehittää romanivanhuksille erilaisia virkistyspalveluita. Romanivanhukset eivät käytä virkistykseen ja harrastukseen tarkoitettuja julkisia palveluja lähes lainkaan. He tarvitsevat valtaväestöä enemmän erikoistoimia uskaltautuakseen ja osatakseen yleisten palvelujen piiriin. Vanhuksilla ei ole kokemusta liikunnan, harrastusten ja ruokavalion merkityksestä elämänlaatuun. Suomessa 12 000 romania Puhrane kaalen projektityöntekijä Riitta Wallenius toteaa, että vanhussukupolvessa oli paljon kulkukauppiaita, eikä vakituista asuinpaikkaa ollut läheskään kaikilla. Vasta vuonna 1975 romanit saivat ensimmäiset kunnalliset vuokraasunnot. Sitä ennen asuttiin pääasiassa teltoissa ja kärryissä. - Aika paljon vanhuksissa on luku- ja kirjoitustaidottomuutta, sillä kiertävän elämän vuoksi koulunkäyntimahdollisuudet ovat olleet vähäiset. Tämä näkyy muun muassa siinä, että romanivanhukset kuuluvat edelleen sosiaalisesti ja taloudellisesti heikoimmin toimeentulevaan väestönosaan, selostaa Wallenius. Wallenius on nähnyt, että romaneja kohdellaan yhä rasistisesti. Esimerkiksi pankin jonossa heitä saatetaan töniä ja Kelan jonossa huudella. - Vanhuksilla on pelkotiloja, että heitä kohdellaan huonosti, eivätkä pelot ole aina aiheettomia. Tiina Pirttilahti muistuttaa myös kääntöpuolesta. - Valkolaiset ovat paljon auttaneet meitä. Entisaikoina toimeentulo oli suurelta osin Vanhuksista osa on luku- ja kirjoitustaidottomia. valtaväestön hyväntahtoisuuden varassa. Suomessa on 12 000 ihmistä, jotka kokevat itsensä romaniksi. Wallenius tulee valtaväestöstä, mutta hänen isoisänsä oli romani. - Romani on henkilö joka haluaa ja kokee olevansa romani, tiivistää Wallenius romani-määritelmän. Siikaniemeen kokoontui ikääntyneitä romaneja eri puolilta Suomea. Kuvassa Toivo Nyman, Taisto Kentz ja Aarne Florin. Suomen seurakunnat ovat siirtymässä valtakunnalliseen jäsentietojärjestelmään, Kirjuriin. Paikallisista järjestelmistä luovutaan kaikissa seurakunnissa viimeistään 31.12.2012. Päijät- Hämeen seurakuntien keskusrekisteri on pilotoinut Kirjuria huhtikuun alusta alkaen. Kirjuri korvaa seurakuntien paikalliset jäsentietojärjestelmät. Kirjuriin merkitään muun muassa seurakuntalaisten kasteet, rippikoulut, esteiden tutkinnat, vihkimiset ja hautaamiset. Tähän saakka jokainen seurakunta on erikseen ylläpitänyt omaa tietojärjestelmäänsä jäsenistään. Muutoksesta tulee olemaan konkreettista hyötyä kirkon jäsenille. Kun vuoden 2015 tienoilla kaikilla seurakunnilla on käytössään Kirjuri-järjestelmä, perunkirjoitusta varten tarvittavat sukuselvitykset saa samasta pisteestä yhtenä todistuksena. Vielä tällä hetkellä todistuksia joutuu usein tilamaan monesta paikasta. Päijät-Hämeen keskusrekisteriin kuuluu 13 seurakuntaa. Kirjurin käyttöönotto helpottaa viranomaisten yhteistyötä. - Kun keskusrekisteri päivittää omaa jäsentietojärjestelmäänsä, tiedot päivittyvät reaaliaikaisesti myös väestötietojärjestelmään, kertoo Päijät- Hämeen keskusrekisterin vs. Kari Eskelinen tutkii seurakunnan vanhoja kirkonkirjoja, oman aikansa jäsentietojärjestelmää. Kirjuri otetaan käyttöön Kohta digitaalinen jäsentietojärjestelmä ulottuu jo 1860-luvulle. johtaja Kari Eskelinen. Vuoden loppuun mennessä seurakuntien jäsentiedot on siirretty sähköiseen muotoon 1950-luvun loppuun saakka. - Seurakunnissa otettiin käyttöön perhelehdet 1960-luvulla. Perhelehti oli kortti, johon merkittiin yhden perheen tiedot, kuten avioliiton solminen ja lasten syntymät. Perhelehdet olivat käytössä 2000-luvulle saakka, jolloin alettiin siirtyä digitaaliseen jäsenrekisteriin, kertoo Eskelinen jäsentietojärjestelmän historiaa. Ennen perhelehtiä käytettiin niin sanottuja kirkonkirjoja, paksuja sidottuja sarakkeellisia kirjoja, joita painettiin juuri tätä tarkoitusta varten. Tavoitteena on, että myös vanhat, käsin kirjoitetut kirkonkirjojen tiedot digitoidaan vuoden 2014 loppuun mennessä Kirjuriin. Näin seurakuntien valtakunnallinen sähköinen jäsentietojärjestelmä ulottuisi vuoteen 1860 saakka. Sitä vanhemmat tiedot ovat Kansallisarkistossa. Tulevaisuudessa kansalaiset voivat myös muun muassa liittyä kirkkoon ja tilata esteettömyystodistukset Kirjurin kansalaisliittymän kautta. Tietojärjestelmien uusimisen taustalla on yhden yhteisen järjestelmän ja tietokannan käytöstä saatavat hyödyt ja säästöt sekä tietoturvan parantaminen. Laura Visapää

10 Huovat kylän lapsille Toisenlainen Lahja on ekologinen ja eettinen lahja, jolla ilahduttaa ystävää ja autat samalla kehitysmaiden ihmisiä. Lahja auttaa Kirkon Ulkomaanapua turvaamaan elämän perusedellytykset kehitysmaiden köyhimmille ihmisille. Lahjaksi voi valita esimerkiksi riittävän ruuan, puhtaan veden tai vaikkapa toimeentulon. Lahja ilahduttaa syntymäpäiväsankaria, valmistunutta, hääparia, eläkkeelle jäävää ja sopii myös joululahjaksi. Toisenlainen Lahja on myös yrityslahja asiakkaille, työntekijöille tai yhteistyökumppaneille. Lahjoituksesta saa sähköisen- tai perinteisen postikortin, jossa kerrotaan hankkimasi lahjan merkityksestä kehitysmaiden ihmisille. Tilaukset postitetaan viimeistään seuraavana arkipäivänä tilauksesta. Sähköinen kortti ehtii perille lahjan saajalle vielä tilauspäivänäkin ja sen voit ajastaa toimitettavaksi juuri haluttuna ajankohtana. Toisenlaiseen Lahjavalikoimaan on lisätty syyskuussa 2012 uusia lahjoja niin yksityis- kuin yrityslahjoiksikin. Uusia Toisenlaisia Lahjoja ovat esimerkiksi siemenlajitelma, syntymätodistus, polkupyörä, ompelukone, Naisten Pankin Pienlaina, 10 vuohta ja Huovat kylän lapsille. www.toisenlainenlahja.fi Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Huovat kylän lapsille. Lapsi kyselee jo varhain, kuka ja miksi olen, miksi kaikki lopulta kuolevat ja mitä sitten tapahtuu, onko enkeleitä olemassa? Suuret kysymykset Lapsella on oikeus uskontokasvatukseen. Pekka Paloranta Päivähoidon yhteydessä tapahtuva, lakiin pohjautuva uskontokasvatus hämmentää sekä vanhempia että kasvattajia. Kaiken keskiössä pitäisi kuitenkin olla lapsen etu ja hänen oikeutensa uskontokasvatukseen. Päivähoitolaki takaa jokaiselle alle kouluikäiselle lapsen oikeuden päästä päivähoitoon joko päiväkotiin tai perhepäivähoitoon. Päivähoitolaissa uskontokasvatus on määritelty osaksi päivähoidon kokonaisuutta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on määritellyt valtakunnalliset varhaiskasvatuksen suunnittelun perusteet, jotka pohjaavat Valtioneuvoston linjauksiin. Varhaiskasvatuksen keskeiset sisällöt rakentuvat kuuden osa-alueen eli orientaation muodostamasta kokonaisuudesta. Orientaatiot ovat: matemaattinen, luonnontieteellinen, historiallis-yhteiskunnallinen, esteettinen, eettinen ja uskonnollis-katsomuksellinen. Uskonnollis-katsomuksellisen orientaation pohjana on perustuslain uskontoa ja omantunnon vapautta koskeva pykälä (11 ). Lapsella on sen mukaisesti oikeus uskontokasvatukseen, henkilöstöllä velvollisuus sen toteuttamiseen ja vanhemmilla oikeus päättää, mikä osuus uskonnolla on lapsen varhaiskasvatuksessa. Peruskysymysten äärellä Seurakunnat tekevät osaltaan laajasti uskonnon varhaiskasvatusta tunnustukselliselta pohjalta. Päivähoidon kanssa tehtävällä yhteistyöllä on pitkät perinteet. Käytännön yhteistyötä on tehty muun Lasten pitäisi oppia tuntemaan ja kunnioittamaan toisten tapoja. muassa vierailemalla päiväkodeissa ja yhteisissä kirkkotilaisuuksissa, jotka usein ajoittuvat joulun ja pääsiäisen tietämille. Lahden seurakunnissa asia on mielletty tärkeäksi, ja kuluneen vuoden aikana on järjestetty varhaiskasvatuksen uskontokasvatusta koskevia koulutustilaisuuksia päivähoidon henkilöstölle. Tämä lehtijuttu pohjautuu keväällä Mukkulan kirkossa järjestettyyn tilaisuuteen, jonka vetäjänä oli Seurakuntien Lapsityön Keskuksen kouluttaja Tiina Haapsalo. Uskontokasvatus koetaan usein vaikeaksi ja kovin teoreettiseksi asiaksi. Vaikka lopulta on puhe jokaista ihmistä koskettavista suurista, elämän ja kuoleman kysymyksistä. Kuka ja miksi olen? Miksi kaikki lopulta kuolevat ja mitä sitten tapahtuu? Ja onko enkeleitä olemassa? Kun lapsi kysyy suuria kysymyksiään, tärkeintä on ottaa ne todesta. Aina ei ole oikeita vastauksia eikä välttämättä vastauksia lainkaan, mutta sitä ei Haapsalon mukaan kannata pelätä. - Se, miten lapsen kanssa ollaan, on olennaisempaa kuin tieto, mitä annetaan. Asioiden miettiminen yhdessä on uskontokasvatusta. Tehtävä ei ole opettaa, vaan kulkea lapsen rinnalla. Haasteita uskontokasvatuksella riittää. Esimerkiksi Helsingin alueella enää puolet syntyneistä lapsista kastetaan kirkon jäseniksi. Etnistä rikkautta kuvannee se, että eräässä päiväkodissa oli 18:aa eri kansallisuutta edustavia lapsia. Erään ajattelutavan mukaan lapsen tulisi kasvaa näistä vapaana ja tehdä itse omat valintansa ja päättää mihin uskoo jos uskoo. Silloin lapsi eläisi tyhjiössä, Haapsalo muistuttaa. Tyhjiössä kasvavan lapsen ajatuksia ja tunteita hämmentää erilaisuuden kohtaaminen, jos siihen ei ole mitään valmiuksia eikä kasvatuksellista taustaa. Kuitenkin hän saa koko ajan monenmoisia vaikutteita ja kokemuksia, joita pitäisi jotenkin ymmärtää. Lasten pitäisi oppia tuntemaan toistensa tapoja ja kunnioittamaan toisiaan. Usein taikasanana kuultu suvaitseminen kiukuttaa kouluttajaa: Älkää enää suvaitko! Sillä suvaitseminen tarkoittaa toisen yläpuolella olemista. Lähtökohtana pitää olla tasavertaisuus ja hyväksyminen - silloin ei ketään poljeta. Uskontokasvatus ei saa olla taakka. Se on velvollisuus. Kaikki, mistä lapsi jää ulkopuolelle, on hänen syrjimistään, korosti Haapsalo lahtelaisille päivähoidon ammattilaisille. Kasvatusta vai hartautta? Päivähoidon henkilöstö on kokenut ongelmalliseksi rajanvedon uskontokasvatuksen ja hartauden harjoittamisen välillä. Haapsalo muistuttaa, että lapsi on luonnostaan herkkä, henkisesti ja hengellisesti suuntautunut. Siksi erilaisia pyhyyden kokemuksia ei saisi kitkeä hänen elämästään. Pyhyys ei suinkaan ole sama asia kuin hartauden harjoittaminen. Pyhyyttä voi aistia ja kokea paitsi kirkossa, myös eri tilanteissa, kohtaamisissa tai vaikkapa luonnossa. Päivähoidon uskonnolliskatsomuksellinen orientaatio on luonteeltaan yleissivistävää, Haapsalo sanoo. Orientaatiossa otetaan huomioon lasten perheiden erilaiset katsomukset. Yksi sen tehtävistä onkin tukea uskontojen ja katsomusten välistä vuoropuhelua. Eri taustoista tulevat lapset voivat kertoa omista tavoistaan ja juhlistaan. Samalla voidaan kasvattajan luotsaamana perehtyä yhdessä siihen, mitä kyseisessä uskonnossa tai katsomuksessa ajatellaan elämän suurista kysymyksistä. Tältä pohjalta Raamatun kertomuksia voi mainiosti käyttää ja keskustella niistä. Samoin hengellisiä lauluja on kyllä lupa laulaa. Kirkkoonkin voi hyvin käydä tutustumassa, katsella siellä kuvia, värejä ja symboleja sekä miettiä yhdessä niiden tarkoitusta, Haapsalo kannustaa. Hartauden harjoittaminen sen sijaan ei kuulu orientaatioon. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yhdessä rukoilemista, joka selkeästi kuuluu kirkon tehtäviin kuuluvan tunnustuksellisen uskontokasvatuksen piiriin. Keskustelua herättäneistä ruokarukouksista onkin luovuttu useimmissa päiväkodeissa.

5.12.2012 Kirkonseutu 24 /2012 11 Seimipostia Lahdesta Lahdesta lähetetään jo kahdeksatta kertaa joulupostia, joka leimataan seimileimalla. Seimikaupunki Lahti -erikoisleima juhlisti ensimmäisen kerran Lahden seimitapahtumaa vuonna 2005. Leiman kuvituksessa on pysyvänä elementtinä ollut Ristinkirkko ja pyhä perhe. Kunakin vuonna kuvaan on lisätty jokin muuttuva kuva. Tänä vuonna kuva-aiheena on lammas. Kaikki seimileimat on suunnitellut ja piirtänyt Tapani Talari. Joulutervehdyksiin saa seimileiman jättämällä lähetyksensä Vapaudenkatu 6:ssa sijaitsevaan kirjelaatikkoon 3. 18. joulukuuta. Lisäksi Lahden Joulukylän avajaisten yhteyteen kauppatorilla on järjestetty erikoisleimaus 8. joulukuuta kello 12 16. Kotimaan joulutervehdyksen viimeinen lähetyspäivä 0,60 euron arvoisella joulutervehdystaksalla on 13. joulukuuta. 1. luokan postimerkillä varustetut joulutervehdykset tulee postittaa 18. joulukuuta mennessä. Ihmetellään yhdessä! Lastentarhanopettajana Marketta Ihalainen ei ole törmännyt suoranaisiin ongelmiin, jotka liittyvät päiväkodissa toteutettavaan uskontokasvatukseen. Yhteistyö vanhempien kanssa on hänen mukaansa sujunut hyvin. - Päivähoidon uskontokasvatuksen perusta on perheen vakaumuksen huomioiminen ja kunnioittaminen, Ihalainen sanoo. Erilaisuus on päivähoidon arkea myös Lahden seudulla. Erilaiset katsomukset, uskonnot ja etniset taustat ovat nykytodellisuutta päiväkodeissa. Marketta Ihalainen korostaa, että erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on ensiarvoisen tärkeää. Tässä uskontokasvatuksella on keskeinen, vahvasti tulevaisuuteen luotaava tehtävä. Ihalaisen mielestä uskontokasvatus voisi olla tärkeässä roolissa, kun lapselle annetaan valmiuksia elämään yhä pirstaleisemmaksi käyvässä jatkuvan informaatiotulvan maailmassa. Lapsen kuuntelu ja aito keskustelu ovat avaimia uskontokasvatuksessa. - Lapsi, joka osaa kysyä, rakastaa keskusteluja aikuisen kanssa, Ihalainen vakuuttaa. Kysymykset voivat huidella pitkin avaruuksia ja taivaita sekä pureutua elämän syviin kysymyksiin - myös kuolemasta ja sen jälkeisistä mysteereistä. - Kyllä ammattietiikan ohjaamana näistä asioista voi puhua ilman, että kasvatus on tunnustuksellista, Ihalainen sanoo. Koska asiat ja kysymykset ovat joskus vaikeita, ammattilaisellakaan ei aina ole valmiita vastauksia. Huonoin tapa lapsen kannalta on, jos kysymyksen jättää huomiotta. - Kysyvän lapsen kanssa voi yhdessä jäädä ihmettelemään. Hänelle voi sanoa, ettei minulla ole tuohon asiaan vastausta. Lapsen perheen vakaumuksen kunnioittaminen punnitaan, kun mielipiteet menevät ristiin. Tästäkin Ihalaisella on kokemuksia. Päiväkodissa oli juhlapyhän yhteydessä käynyt seurakunnan edustaja. Eräs lapsi kuunteli tämän sanoman tarkasti ja tokaisi painokkaasti, että hänen vanhempansa eivät halua uskoa noihin juttuihin. - En hätkähtänyt. Vastasin, että asia on ok - kaikki ihmiset eivät usko. Lapsi oli vastaukseeni tyytyväinen: hän tuli kuulluksi. Pekka Paloranta Marketta Ihalainen työskentelee lastentarhanopettajana Lahden kaupungin palveluksessa. Joulu sydämessäni Lehtonen ja Koriseva laulavat Ristinkirkossa. Laura Visapää Konsertissa joulua lähestytään intiimisti ilman ylimääräistä kuorrutusta. Pianistina on Tuomas Kesälä, itse soitan saksofonia, ja esitämme Arjan kanssa kauniita joululauluja Ristinkirkossa, joka on yksi Alvar Aallon hienoista konserttisaleista. Näin kuvaa Joulu sydämessäni -konserttia saksofoninsoiton opettaja ja laulaja Hannu Lehtonen, jonka parina joulukonsertissa on Arja Koriseva. Hannu Lehtosella tulee kaksi merkittävää tasavuotta täyteen: 25 vuotta opettajana Lahden konservatoriossa ja omaan ikämittariin vuoden vaihteen jälkeen 50. - Ei voi välttyä katsomasta, mitä kaikkea on tullut tehtyä, pohtii Lehtonen. Sellaista tyylilajia ja estradia on vaikea keksiä, joka ei olisi Lehtoselle musiikin monitaiturina tuttu. Musikaalit, musiikkiteatterit, Linnan juhlat, ravintolateatterit, kirkot, konserttikiertueet, lukuisat produktiot. Tänä vuonna Gibraltar on ollut eteläisin esiintymispaikka ja Muonio pohjoisin. - On siinä paljon tyhjääkin välissä, nauraa Lehtonen. Musiikkiura alkoi soittooppilaana ensin Vaasan varuskuntasoittokunnassa ja myöhemmin Puolustusvoimain soittajakoulussa Helsingissä. Lehtonen valmistui sotilassoittajaksi 1983 ja jatkoi Sibelius-Akatemiassa saksofoninsoiton diplomitutkintoon ja musiikin maisterin tutkintoon 1989. Hän toimii Lahden konservatoriossa saksofoninsoiton lehtorina ja opinto-ohjaajana. Saksofonin rinnalla Lehtosella ovat kulkeneet laulutunnit ja laulaminen. - Laulu on minulle rakas instrumentti. Läheltä piti, ettei Lehtosesta tullut tangokuningas Seinäjoelle 1992. Kakkoseksi jäänyt Lehtonen hävisi ykköspaikan Mika Pohjoselle. Päijät-Häme oli siis tangon huippua. Tangoprinssinkin titteli olisi tarjonnut mahdollisuuden kiertää tanssilavoja, mutta pienet lapset ja virka saivat Lehtosen pitämään la- Hannu Lehtonen on musiikin monitaituri, joka hallitsee tyylilajit kirkosta ravintolaan. vakeikat vähissä. Tangolaulajan ura jäi siten sivuun, mutta laulaminen ei. Lehtonen on esiintynyt useiden suomalaisten sinfoniaorkestereiden solistina ja palkittu monissa klassisen ja kevyen musiikin laulukilpailuissa. Tangomarkkinoilta alkanut yhteistyö Arja Korisevan kanssa on jatkunut vuosien läpi kuten nyt Ristinkirkon Joulu sydämessäni -konserttina. Konsertissa mennään joulun tunnelmiin Sylvian joululaulun ja En etsi valtaa loistoa sävelin. Uudempia jouluklassikoita on Sydämeeni joulun teen. Tuoreita lauluja ovat Tuhat kynttilää ja Taivas sylissäni. Kun Koriseva ja Lehtonen lisäävät konserttiin vielä Nat King Colen ja Frank Sinatran ikivihreitä on konsertin jouluinen anti valmis. - Ja luvassa on lisäksi Valkeata joulua, herkistelee Lehtonen. Joulu sydämessäni 18.12. kello 19 Ristinkirkko, Lahti Arja Koriseva ja Hannu Lehtonen, Tuomas Kesälä, piano Liput: Lippupiste

12 Seurakuntien tilaisuudet 6.-17.12. Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Asikkala Messut Itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 10 jumalanpalvelus Asikkalan kirkossa, Heikki Heinola, Johannes Koskinen ja Paavo Haapiainen. Kunniakäynti sankarihaudoilla, puhe Tuomo Riihilahti. 2. adventtina 9.12 klo 10 messu Vääksyn srk-keskuksessa. Anja Saraja, Johannes Koskinen, Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen. Messun jälkeen riisipuuroa ja kirkkokahvit lähetystyön hyväksi. Lähetystyön myyjäiset klo 11.30 lähtien ja klo 14 lauletaan Lasten kauneimpia joululauluja. 3. adventtina 16.12. klo 10 Messu Vääksyn srk-keskuksessa.johannes Koskinen, Heikki Heinola ja Pirjo- Riitta Marjamäki-Rantanen Itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 16 Sankarihaudoilla LC Asikkala/Päijänne sytyttää kynttilät jokaiselle sankarivainajalle. Hartaus Johannes Koskinen. Klo 16 Vääksyssä partiolaisten soihtukulkue lähtee srk-keskuksen edestä Veteraanimuistomerkiltä, jossa myös uusien partiolaisten lupauksenanto. Heikki Heinola Miesten raamattupiirin joulujuhla pe 7.12. klo 18 Maijan kammarilla Äiti-lapsipiirien, perhekerhon ja perhetuvan joulujuhla ti 11.12 klo 10 Vääksyn srk-keskus. Yrittäjien jouluiset aamukahvit ke 12.12. klo 8 Vääksyn srk-keskuksessa, Heikki Heinola, Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen. Kirkkovaltuuston kokous ke 12.12. klo 18. Vääksyn srk-keskuksessa. Miesten joulusauna ja -puuro Kinismajalla 13.12. klo 18. Yhteislähtö Vääksyn srk-keskukselta klo 17.40. Tervetuloa. Lasten joulujuhla pe 14.12. klo 18.30 srk-keskus, mm. Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen ja lapsikuoro, Liisa Ikävalko, Johanna Kuitunen, Virpi Humpila ja Mirja Halme. Yksi sydän rukous- ja ylistysilta ma 5.11. klo 18.30 Hämäläisellä Naavatie 9. Diakoniatyön kaiken kansan joulujuhla ke 19.12. klo 17 Vääksyn srk-keskus. Ilm. 14.12. mennessä Maijan kammarille tai diakoniatyöntekijöille. Joululahja lähimmäiselle keräys Anna lahjasi kautta hyvää mieltä yksinäiselle tai vähävaraiselle. Uudet tuotteet voit paketoida valmiiksi. Paketin päälle tulee kirjoittaa lappu, mikä kertoo lahjan sisällön ja jos se sisältää vaatetta niin kokonumero myös. Voit lahjottaa myös hyväkuntoisia käytettyjä tuotteita, mutta jätä ne paketoimatta. Diakoniatyön väki etsii lahjallesi sopivan kohteen. Tied. p.044 776 6206. Keräys Maijan kammarin kuusen alla 14.12. asti. Diakoniatyön jouluruokakassiavustukset Tied. diakoniatyöntekijöiltä 11.12. menn. Diakoniapäivystys tiistaisin klo 9-11 Vääksyn srk-keskuksessa. Maijan kammari Taukopaikka joka pe klo 9-12. Joulupuoti ja kahvila avoinna ma, ke, pe klo 9-12. ti 11.12. klo 12. Lenkkiporukka. ti 11.12. klo 13-14 Diakoniaruokailu. ke 12.12 klo12-14 Lähetyksen työpiirin ja lähetyspiirin yhteinen joulujuhla. to 13.12. klo 12 Kauneimmat joululaulut. Heinola Messut Itsenäisyyspäivä 6.12. klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan kirkossa. Maarit Kihlström, Pia Särkelä, Eero Kettunen. Kunniakäynti sankarihaudoilla. Itsenäisyyspäivä 6.12. klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan pitäjänkirkossa. Pasi Riepponen, Jukka Tabell. Kunniakäynti sankarihaudoilla. Su 9.12. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Pasi Riepponen, Maarit Kihlström, Jukka Tabell. Su 9.12. klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan pitäjänkirkossa. Simo-Pekka Rantala, Eero Kettunen. Su 16.12. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Marjo Kujala, Pia Särkelä, Eero Kettunen. Su 16.12. klo 10 messu Heinolan pitäjänkirkossa. Ahti Peltonen, Ville-Paavali Hyvönen. Perhekahvila ke 5.12. ja 12.12. klo 9-12 kirkonkylän srk-talossa. Lähetyssoppi ke 5.12. ja 19.12.klo 13-16, ma 10.12. ja ma 17.12. klo 13-18 srk-keskuksessa. Poikkea kahville lähetystyön hyväksi. Käsitöitä, kortteja ym. Israel-ilta ja joulumyyjäiset ke 5.12. klo 18 helluntaisrk:ssa, Siltakatu 42. Matti Vuorinen Vääksystä, Tauno Kuusinen, torvisoittokunta. Partiolaisten soihtukulkue itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 18 lähtö koulutuskeskus Educoden pihalta sankarihaudoille, jossa hartaus klo 18.20. Rovastikunnallinen miesten joulupuuro pe 7.12. klo 19 Gasthaus Koskenniemessä Hartolassa. Mm. kirkkoherra Jeremias Sankari ja Pekka Pyykkö. Puuro ja kahvi 10 e. Pyhisparkki la 8.12. klo 10-13 Maaherrankatu 17. Perheiden kohtaamispaikka sekä parkkihoitoa yli 3-vuotiaille lapsille. Marjoniemen kyläyhdistyksen joulujuhla su 9.12. klo 16-18.30 kylätalossa. Pasi Riepponen. Puuro- ja kahvitarjoilu. Jouluooppera su 9.12. klo 18 ja klo 20 srk-keskuksessa, Harjukatu 9. Kirkkovaltuuston kokous ti 11.12.klo 18 srk-keskuksessa. Jouluruokailu ke 12.12. klo 12 Vierumäen srktalossa. Maksuton. Ei ilmoittautumista. Ennen ruokailua diakonissan vastaanotto klo 10-12 Vierumäen srk-talossa. Minna Friman. Seurat to 13.12. klo 13 Vanha-Tuusjärven palvelukodissa. Teuvo V. Riikonen, Ahti Peltonen, Ilpo Ylikoski. Joulukonsertti to 13.12. klo 19 Heinolan pitäjänkirkossa ja ma 17.12. klo 19 Heinolan kirkossa. Heinolan Mieslaulajat ja Naiskuoro Fiores. Näkövammaisten joulujuhla pe 14.12. klo 14 Vanhassa pappilassa. Kuurojen joulujuhla pe 14.12. klo 16 srk-keskuksessa. Lähetystyön joulujuhla su 16.12. klo 11.30 srk-keskuksessa. Arja Halttunen kertoo Itä-Siperian kuulumisia. Soiva joulukortti -kahvikonsertti loppiaisena 6.1. klo 17 srk-keskuksessa. Kahvikortteja, jonka voi lähettää joulukorttina on myytävänä kirkkoherranvirstossa ja lähetyssopessa 10 e/hlö tai 16 e/perhe. Hiihtomatka keväthangille Pyhätunturilla 6.-13.4. Majoitus ja täysihoito Kansan Raamattuseuran leirikeskuksessa Kairosmajalla. Hiihtoretkiä kaiken kuntoisille. Hartauksista, raamattuopetuksesta ja iltaohjelmasta vastaavat rovasti Jorma Kalajoki ja Marja Kalajoki. Matkat, majoitus 2-5 hh ja täysihoito majoituksen tasosta riippuen n. 520-670 e. Varaa paikkasi jo nyt! Ilm. matkan johtajalle p. 0400 143710 /Marjaleena Kemppainen tai marjaleena. kemppainen@evl.fi. Järjestää Heinolan rovastikunnan lähetysevankelioimistyön toimikunta. Diakoniaryhmät Mielenterveyskuntoutujien hengellinen piiri to 13.12. klo 10 Vanhassa pappilassa. Miesten sauna joka to klo 19 srkkeskuksen alakerrassa. Myllykylän piiri ti 11.12. klo 13 Sinilähteen srk-talossa. Pappilan rengit ti 11.12. klo 18.30 kirkonkylän srk-talossa. Lähetyspiirit Hannapiiri ke 12.12. klo 18.30 srkkeskuksessa. Raamattu- ja rukouspiirit Raamattupiiri joka ke klo 11.30 Vanhassa pappilassa. Naisten rukouspiiri joka ke klo 18 kirkonkylän pappilassa. Raamattuilta joka ma klo 18 srkkeskuksessa. www.heinolannuoret.net www.heinolanseurakunta.fi Hollola Messut 6.12. Hollolan kirkossa. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus. Antti Lahtinen, Marjo Kortelainen, Sinikka Pitkänen ja kirkkokuoro. Su 9.12. klo 10 Hollolan kirkossa. Sirkku Laitinen, Timo Huttunen ja Maarit Peltomaa. Su 9.12. klo 10 Sovituksenkirkossa. Marjo Kortelainen, Antti Lahtinen ja Sinikka Pitkänen. Kirkkokahvit. Pyhäkoulu jumalanpalveluksen yhteydessä. Su 9.12. klo 13 Sovituksenkirkossa. Vironkielinen jumalanpalvelus. Mare Palgi, Toivo Hollo ja Lauri Töldsepp. Kirkkokahvit. Su 9.12. klo 15 Sovituksenkirkossa, perhemessu lasten kauneimmilla joululauluilla. Marjo Kortelainen ja Sinikka Pitkänen. Su 16.12. klo 10 Hollolan kirkossa. Maritta Viitanen, Satu Alander, Sinikka Pitkänen. Pyhäkoulu Vanhan Pappilan yläkerrassa. Su 16.12. klo 10 Sovituksenkirkossa. Sirkku Laitinen, Timo Huttunen ja Vesa Koskimaa. Kirkkokahvit. Pyhäkoulu jumalanpalveluksen yhteydessä. Sovituksenkirkon toimintaa Keskuskatu 2 p. (03) 524 6600. Päivystävä pappi ma-pe klo 10-13 puh. (03) 524 6611. Mahdollisuus rippiin ja sielunhoitoon. Aamurukoushetki Andreaksen kappelissa keskiviikkoisin klo 8. Ke 5.12. klo 18. Musiikin ja rukouksen ilta Sovituksenkirkossa, Evankeliumissa on pelastus Erkki Lehtonen, Maarit Peltomaa ja ylistyskuoro. Ke 5.12. klo 12-13 syksyn viimeinen lähetyspiiri. Ma 10.12. klo 18-19 syksyn viimeinen Hanna-piiri. Ke 12.12. Miestyön saunailta Parinpellossa, kimppakyyti Sovituksenkirkolta klo 17.30. To 13.12. klo 18 Naisten takkailta Parinpellossa, kimppakyyti Sovituksenkirkolta klo 17.30. Miesten raamattupiiri torstaisin klo 18.30 Sovituksenkirkon alakerrassa, käynti takakautta. Lisätietoja: 040 568 8938. Lähetystyön joulumyyjäiset kylillä: Su 9.12. klo 11-16 Vanha pappila, kts. erillisilmoitus lehdessä. La 15.12. klo 15 Heinäsuon Suojapirtti ja Su 16.12. klo 15 Vesikansan srk-koti. Adventinajan konsertit Pe 7.12. klo 18 Jazz joulukonsertti. Mariah Hortans ja M Sandberg duo. Ma 10.12. klo 18. Sovituksenkirkossa Joulun lapsi. Hollolan 3. - 6. musiikkiluokkien joulukonsertti. Hollolan musiikkiluokkien Tuki ry, ohjelma 5 eur. Ti 11.12. klo 18. Hollolan kirkossa Joulun tiellä, Hollolan naislaulajien joulukonsertti. Kuoro juhlii 35 vuotis taivaltaan. Johtajana Kylli Luukkonen. La 22.12. klo 12.30 Sovituksenkirkossa Helsingin NMKY:n mieskuoron joulukonsertti, mukana Tiernapoikaryhmä Kaiken kansan kammari Rakentajantie 8. Avoinna ma-pe 10-14 Su 9.12. klo 18-20 Käpy ry kokoontuminen. Ma 10.12.klo 11 Hartaus, Eila Virtanen Torstaisin klo 14 Raamattupiiri Kammarin joulutauko 15.12. - 6.1. Ti 11.12. klo 11.00 Korttiaskartelua Ke 12.12. klo 12 Runotuokio Mauri Kaarasuon johdolla Pe 14.12. klo 11 Hartaus, Maaria Marttinen. Vesikansan toimintaa Seurakuntakoti, Paimelantie 51 Elämyksellinen joulukalenteri, erillinen ilmoitus. Su 9.12 klo 18 Naistenilta.To 13.12. klo 13 Keskustelu- ja raamattupiiri. Vesikansan alueen nimikkotyöntekijät ovat kappalainen Timo Huttunen ja diakonissa Eila Virtanen. Missiokauppa Rakentajantie 8. Avoinna ma-to klo 10-17, pe klo 10-14. Ihanat, yksilölliset joulutuotteet ovat saapuneet: enkelit, kortit, koristeet, neuleet, ym. Tervetuloa kurkkaamaan ja sovittelemaan! Avoinna myös lauantaisin jouluun asti klo 10-14. Pe 14.12. Missiokaupassa kotileivonnaismyyjäiset ja klo 11 alkaen Kammarilla lähetyksen joulupuuro (3 e/hlö). Diakoniatyön päivystys Sovituksenkirkko, Keskuskatu 2: tiistaina ja torstaina klo 11-12 Anitta Vuorikoski, p. 044 524 6212 Virve Valkeavuori-Kovanen, p. 040 829 7580 keskiviikkona klo 11-12 Anne-Mari Andersson, p. 044 524 6211 Marja Salo (sij.) p. 044 524 6187 Vesikansan srk-koti, Paimelantie 51, Kalliola: tiistaina klo 11-12 Eila Virtanen p. 040 762 6874 www.hollolanseurakunta.fi Hämeenkoski Messut To 6.12. klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, Pentti Pohto, Johanna Huovinen, Mieskuoro. Sankarihaudalla juhlahetki ja seppeleen lasku, puhe Henri Nummela. Su 9.12. klo 10 toisen adventtisunnuntain sanajumalanpalvelus kirkossa, Pentti Pohto, Ismo Lehmusto Su 16.12. klo 10 kolmannen adventtisunnuntain sanajumalanpalvelus kirkossa, Risto Kaakinen, Johanna Huovinen, Ikäiset -kuoro Ystävänkulmassa tapahtuu Ke 5.12. klo 10 Ikäiset kuoron harjoitukset. Pe 7.12. klo 10 kuoron päivä, ohjelmassa myyjäiset ja musiikkia. Ma 10.12. klo 9 Ystävänkulman emäntien joulukahvit. To 13.12. klo 12 Ystävänkulman piiri kokoontuu jouluisissa tunnelmissa. Pe 14.12. klo 10 joulumyyjäiset Ka-

Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Seurakuntien tilaisuudet 6.-17.12. 13 rulan hyväksi, syyskauden päätös. Muuta toimintaa Ke 5.12. klo 18.30 Kauneimmat joululaulut Mieholassa Irmeli ja Hannu sekä Sari ja Harri Ojantaustan mökillä Mieholantie 972. Tervetuloa laulamaan! Su 9.12. klo 16 Konsertti tuli kylään -konsertti Hämeenkosken kirkossa, esiintyjät Harri Lidsle, tuuba ja Miikka Kallio, piano. Vapaa pääsy, konserttia tukee Valtion säveltaidetoimikunta. Tervetuloa! Pe 14.12. klo 11 perinteinen Hämeenkosken kunnan kulttuuritoimen ja kappelin diakoniatyön järjestämä Hyvän mielen jouluruokailu Seuralassa. La 15.12. klo 16 Kirkkokonsertti Hämeenkosken kirkossa, Musica Fidei esiintyy, johtajana Tomi Aalto. Ohjelma 10 e. Tervetuloa! Su 16.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa. Ke 19.12. klo 14 lauluhetki hoivakodilla, mukana Ikäiset kuoro Ke 19.12. klo 14.30 lauluhetki Koivukodossa, mukana Ikäiset kuoro Ke 19.12. klo 18 päiväkerhon jouluhartaus kirkossa, Tuvalla puuro To 20.12. klo 9 päivähoidon jouluhartaus kirkossa To 20.12. klo 13.45 ehtoollishartaus hoivakodilla To 20.12. klo 14 hartaus Koivukodossa, kyläkahvitus alkaa klo 13.30, vuorossa Kaunkorpi Melkkala. Pe 21.12. klo 18.30 Etolan ja Kaunkorpi-Melkkalan kylien Kauneimmat joululaulut Leena ja Tuomo Nikkarin kotona Heikkiläntie 67. www.hollolanseurakunta.fi/ hameenkoski Kärkölä Messut To 6.12. klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Kärkölän kirkossa, Katja-Margit Takatalo, Kirsi Skantz-Viljakainen. Kunnianosoitukset Sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeillä. Kirkkokuljetus. Su 9.12. klo 10 Messu Kärkölän kirkossa, Katja-Margit Takatalo, Kirsi Skantz-Viljakainen. Su 16.12. klo 11 Lasten kauneimmat joululaulut kirkko Kärkölän kirkossa (huom. aika). Päiväkerhon ja perhekerhon joulujuhla, Elisabet Sollo, Kirsi Skantz-Viljakainen, Riitta Julkunen. Joulutorttukahvit ja -mehut Kahvila Tähkässä. Tapahtumia Partiolaisten lupauksenantotilaisuus seurakuntakeskuksessa to 6.12. klo 18, kynttiläkulkue Vuokkoharjun koululta klo 17.30. Jo joutui ilta -joulukonsertti Kärkölän kirkossa, pe 7.12. klo 19, Maria Siren sopraano, Kirsi Skantz- Viljakainen urut ja piano Kauneimmat joululaulut 40 vuotta Kärkölän kirkossa, su 16.12. klo 18, Katja-Margit Takatalo, Kirsi Skantz-Viljakainen. Kirkkokuljetus. Seurakunnan yhteinen joulujuhla seurakuntakeskuksessa ti 11.12. klo 18, juhla on avoin kaikille. Kotipalvelun joulupuuro seurakuntakeskuksessa ke 19.12. klo 14. Sururyhmä seurakuntakeskuksessa ke 19.12. klo 18. Hartaudet Mummonkammarin väen joululauluhetki Nerolassa to 13.12. klo 13. Mummonkammarin väen joululauluhetki Vanhainkodissa to 20.12. klo 12.45. Hartaus Erkkilässä pe 14.12. klo 10.30. Hartaus Tammikodossa pe 14.12. klo 13. Hartaus Pengerkosken hoivakodissa to 20.12. klo 13. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakeskuksessa to 13.12. ja ke 19.12. klo 19. Lapsikuoron harjoitukset Kirkonkylän ja Vuokkoharjun kouluilla pe 7.12. ja 14.12. Perhekerho seurakuntakeskuksessa ti 11.12. klo 9.30. Laulutuokio mummonkammarissa to 13.12. klo 10. Ruskakerhon kuusijuhla Kahvila Tähkässä ke 12.12. klo 12. Viron kielen ja kulttuurin keskusteluryhmä seurakuntakeskuksessa ma 17.12. klo 18.30. Työttömien lounas seurakuntakeskuksessa ke 12.12., ke 19.12. joululounas klo 11. Diakonian perjantaipuuro Aurinkokulmassa pe 7.12., pe 14.12. klo 9.30 joulupuuro. Diakonissan vastaanotto diakoniatoimistossa Järvelässä ti klo 9.30-11.30, ti 18.12. jouluavustusten jako. Avantouinti Oriharossa Kalliopirtin rannass maanantaisin klo 16-20. Nuoret Kouluikäisten puuhakerho Aurinkokulmassa ma 10.12. klo 17-18. Kouluikäisten liikuntakerho Opintien koululla to 13.12. klo 17-18. Nuorten joulusauna Kalliopirtillä pe 14.12. klo 18-22. www.karkolanseurakunta.fi Nastola Messut To 6.12. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Juha Sahamies, Sannamaria Salli Su 9.12. klo 10 messu kirkossa, Matti Piispanen, Tomi Alasalmi, Markus Tikkanen Su 16.12.11. klo 10 messu kirkossa, Anne-Maria Rämö, Juha Sahamies, Markus Tikkanen Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja toiminta joka sunnuntai klo 19 avoin rukouspiiri seurakuntatalon Ankkurissa joka maanantai klo 10 talkoot Missiokaupassa joka keskiviikko klo 10-13 Bedan pirtillä avoimet ovet, tuolijumppa klo 11-11.30, hartaushetki klo 12.15 joka keskiviikko klo 17.30 Miesten saunailta Luomaniemessä joka perjantai klo 12-15 Bedan pirtillä avoimet ovet Tapahtumia To 6.12. Kunniakäynti ja seppeleenlasku sankarihautausmaalla jumalanpalveluksen jälkeen noin klo 11.30 To 6.12. Nastapartion kynttiläkulkue Nastonharjulta sankarihautausmaalle lähtee Mikontorin pihasta klo 18. Sankarihautausmaalla kynttilöiden lasku jonka jälkeen lupauksenanto kirkossa. Su 9.12. klo 9.45-11.30 Pyhäkoulu seurakuntatalossa Su 9.12. klo 18 joulukonsertti kirkossa, Anastasia ensemble, tyttökuoro Tiirikka ja soitinyhtye, vapaa pääsy, ohjelma ovelta 10 e Ti 11.12. klo 17 Siioninvirsiveisuut seurakuntatalossa Ti 11.12. klo 19 joulukonsertti kirkossa, Juhani Aaltonen sekä Kirsi ja Juha Korkeamäki, vapaa pääsy, ohjelma ovelta 10 e Ke 12.12. klo 11-12 työttömien jouluateria seurakuntatalolla Ke 12.12. klo 13.30 eläkeläisten jouluateria seurakuntatalolla Ke 12.12. klo 17 seurakunnan vapaaehtoisten kiitosateria seurakuntatalossa To 13.12. lasten joulukirkot: klo 9 perhepäivähoidon, perhekerhojen ja kotihoidossa olevien lasten kirkko, klo 10 päiväkotien ja eskareiden kirkko To 13.12. klo 18 Äitiporukka Luomaniemessä To 13.12. klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta seurakuntatalossa, Seppo Juntunen, juonto Kai Mäkelä Su 16.12. klo 9.45-11.30 Pyhäkoulu seurakuntatalossa Ti 18.12. klo 12 Eläkeläisten raamattupiiri seurakuntatalossa Ti 18.12. klo 17.15 ja 18.30 päiväkerhojen joulujuhlat seurakuntatalossa Ti 18.12. klo 18 Avoin raamattupiiri Bedan pirtillä, aiheena Jobin kirja, opetus Kai Mäkelä Diakonia Pe 7.12. klo 12-15 avoimet ovet Bedan pirtillä, lauletaan joululauluja ja tonttuillaan, torttu- ja glögitarjoilua, pikkupaketti mukaan 3-4 e. Tästä jäädään joulutauolle ja toiminta jatkuu ke 16.1.2013 klo 10 Ma 10.12. klo 17 kehitysvammaisten joulujuhla seurakuntatalossa Ma 17.12. klo 10 Päihdetyön Ristiryhmä seurakuntatalon Ankkurissa Lähetys To 13.12. klo 8 karjalanpiirakkatalkoot seurakuntatalossa Perhekerhot Kerhot kokoontuvat klo 9.30-11.15, kerhopäivien ohjelmassa: alkuhartaus, kahvi (2 e/perhe), tietoa ja tarinoita. Aikuiset ja lapset toimivat yhdessä ja erikseen tarpeen mukaan. 13.12. Joulukirkko klo 9, kahvit seurakuntatalolla kirkon jälkeen Kirkonkylän perhekerho joka tiistai ja torstai seurakuntatalossa, Immiläntie 2 11.12. Yhdessä on hyvä olla, joulutunnelmissa Villähteen perhekerho joka tiistai ja torstai Suppalan seurakuntakodissa, Suppalantie 6 11.12. Yhdessä on hyvä olla, joulutunnelmissa Rakokiven avoin päiväkerho Joka maanantai ja perjantai klo 9.30 Touhutuvalla, Laturintie 1 (Missiokaupan alakerta) Pe 7.12. Rakokiven Avoin päiväkerho ei kokoonnu! Kuorot harjoittelevat Anastasia ensemble sunnuntaisin seurakuntatalossa klo 15 Kuorolaulukoulu tiistaisin seurakuntatalossa klo 18 Kirkkokuoro seurakuntatalossa keskiviikkoisin klo 17 Nuoret keskiviikkoisin klo 19 Raamis seurakuntatalon Akvaariossa perjantaisin klo 19 Oloilta Alirannassa klo 19 lauantaisin klo 19 Nuortenilta seurakuntatalon Akvaariossa Katso tarkemmat tiedot: www.nastanuoret.net Toimintaa Lahdessa Miesten Siikaniemi-ilta ti 11.12. klo 18. Aiheena: 5. käsky, Älä tapa. Kahvitarjoilu, ohjelmaa, sauna. Kimppakyydit kirkoilta klo 17.30. Keski- Lahti Messut itsenäisyyspäivä 6.12. klo 10 sanajumalanpalvelus Ristinkirkossa Miika Hämäläinen, Leena Hokka, Pauli Pietiläinen, Taisto Häkli, Veteraanisoittokunta joht. Jorma Alanne, kirkkokahvit. su 9.12. klo 10 messu Ristinkirkossa Raimo Ylä-Soininmäki, Kaija Jyrkkä, Pauli Pietiläinen, Nina Kirjonen, Lahden Seurakuntien Puhallinorkesteri joht. Reijo Korhonen, kirkkokahvit. su 9.12. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Helena Ylönen, Marjukka Liimatainen, Velihopeat kuoro. su 16.12. klo 10 messu Ristinkirkossa Kaija Jyrkkä, Hannu Lehdeskoski, Pauli Pietiläinen, Taisto Häkli, Hannu Lehtonen laulu. su 16.12. klo 16 joululaulumessu Mukkulan kirkossa Raimo Ylä- Soininmäki, Marjukka Liimatainen. Viikkomessu keskiviikkoisin klo 11.15 Ristinkirkossa * 12.12. Anna-Mari Kopo, Nina Kirjonen. * 19.12. Leena Hokka, Pauli Pietiläinen. Sanan äärellä joka ma klo 13.30 Kirkkok. 5, 2. krs, kokoushuone. Tied. Maria Helin puh. 050 380 3970. Kahvikonsertti su 9.12. klo 13.15 Kirkkok. 5:n juhlasalissa alkaen kahvitarjoilulla (5 e lähetyksen hyväksi). Janne Saarinen ja Konservatorion kamariyhtyeet. Laune Messut itsenäisyyspäivä 6.12. klo 10 sanajumalanpalvelus Launeen kirkossa Anu Toivonen, Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo-Maunula. su 9.12. klo 10 messu Launeen kirkossa Hanna Suominen, Riitta Särkiö, Anna-Maija Virtanen, kirkkokahvit. su 9.12. klo 10 Taizé-messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo-Maunula. Taizé-laulajat. su 16.12. klo 10 messu Launeen kirkossa Ville Hakulinen, Anu Toivonen, Pia Ylitalo-Maunula, lauluyhtye Kumina, kirkkokahvit. su 16.12. klo 10 messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Esa Kekki, Sini Honkanen. Aamurukous joka ke klo 9 Launeen kirkossa. Tuunauspaja ke 12.12. klo 13 Launeen kirkon Pippo-salissa. Aikuisten joulujuhla ke 12.12. klo 18 Launeen kirkossa. Ks. erillinen ilmoitus Perheiden sunnuntaiolkkari 16.12. klo 17-19 Launeen kirkon kerhopäädyssä. Olkkarissa vietetään iltaa jutellen, pelaten, laulaen. Yhdessä kokataan kunnon iltapala ja hiljennytään iltahartauteen. Mukana myös Jari Rissanen ja Riitta Särkiö. Joutjärvi Messut itsenäisyyspäivä 6.12. klo 10 sanajumalanpalvelus, partiolaisten lupauksen anto Joutjärven kirkossa, Erkki Suohonen, Lauri Töldsepp. su 9.12. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Kia Sammalkorpi, Tuomas Luoma, Lauri Töldsepp. Pyhäkoulu. su 16.12. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Hannes Wallin, Tuomas Luoma, Lauri Töldsepp. Pyhäkoulu. Rukoushetki ma-pe klo 8.30-9.30 Joutjärven kirkon kappelissa. Lähetyksen ideapiiri ti 11.12. klo 12 Joutjärven kirkon tarjoilusalissa. Kolkkien piirin lähetysmyyjäiset ti 11.12. alkaen klo 15.30 Vapaudenkatu 6:n aulassa. Lapsikuoro Valopilkun harjoitukset ke 12.12. klo 17 Joutjärven kirkon kappelissa. Kirkkokuoron harjoitukset ke 12.12. klo 18 Joutjärven kirkon tarjoilusalissa. Viikkomessu to 13.12. klo 13.30 Ystäväpirtissä, Hannes Wallin, kahvitarjoilu. Lähetyspiiri to 13.12. klo 18.30 Ahtialan srk-keskuksessa. Kohtaamispaikan joulujuhla su 16.12. klo 14 Joutjärven kirkossa. Christmas jazz su 16.12. klo 18 Joutjärven kirkossa.

14 Seurakuntien tilaisuudet 6.-17.12. Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Jazzlaulajatar Mariah Hortans ja kitaristi Mathias Sandberg. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Miestenilta ti 18.12. klo 18 Ahtialan srk-keskuksessa, keskustelua ja saunomista. Salpausselkä Messut itsenäisyyspäivä 6.12. klo 10 sanajumalanpalvelus Salpausselän kirkossa Nina Tetri-Mustonen, Johanna Torikka. su 9.12. klo 10 messu Salpausselän kirkossa Antti Kettunen, Raimo Luukkanen, Marjaana Turunen, musiikki Helinä Almgren, Jonna Pekkarinen. su 9.12. klo 18 messu Jalkarannan seurakuntakodissa Antti Kettunen, Johanna Torikka. su 16.12. klo 10 messu Salpausselän kirkossa Raimo Luukkanen, Johnny Sabbah, Johanna Torikka. su 16.12. klo 18 messu Jalkarannan seurakuntakodissa Päivi Airas, Johanna Torikka. Mahdollisuus rippiin ja sielunhoitoon joka la klo 16-18 Salpausselän kirkossa, 8.12. Antti Kettunen, 15.12. Nina Tetri-Mustonen. Salpausselän kirkko Miesten raamattupiiri ma 10.12. klo 18. Seurakunnan pienryhmien joulujuhla to 13.12. klo 18. Puuro, kahvit ja tsajut, joululauluja ja yllätysohjelmaa. Järj. Lähetys-, aikuis- ja diakoniatyö Jalkarannan seurakuntakoti Joulumyyjäiset la 15.12. alk. klo 10-12.30, puuro ja kahvit, arpajaiset, käsitöitä, leivonnaisia ym. Järj. Lähetystyö ja Jalkarannan Martat Jalkarannan seurakuntakoti, Peräkammari Miesten lenkki-saunapiiri ke 12.12. Lähtö Jalkarannan seurakuntakodilta klo 18, sauna n. 18.45. Voit tulla myös vain saunaan. Kirkolliset järjestöt Esikoislestadiolaiset: Seurat Lahdessa Tapparakatu 20 ja Heinolassa Rajakatu 5 2. adventtisunnuntaina 9.12. ja 3. adventtisunnuntaina 16.12. klo 14. Lahden seurat 9.12. ovat lasten seurat. Tervetuloa kuulemaan elävää Jumalan Sanaa! Evankeliumiyhdistyksen Lutherin kirkko, Vuorikatu 37: Lähetysmyyjäiset la 8.12. klo 10-12: klo 10 alkuhartaus. Messu su 9.12. klo 12 Heikki Haataja, Petri Kortelahti, Olavi Anttila. Messu su 16.12. klo 12 Markku Niemelä, Klaus Hildén. Hannu Niemelä laulu. Kirkkokahvit ja Hannu Niemelän joulukonsertti lähetystyön hyväksi. Viikkotoiminta: Inkerin kerhon joulujuhla ma 10.12. klo 15, Markku Niemelä. Ompeluseura to 13.12. klo 13. Nuorten Nuotta-ilta to 13.12. klo 18. Naistenpiiri ma 17.12. klo 17.30. Miestenpiiri ma 17.12. klo 18. Raamattupiiri ti 18.12. klo 13. Päijät-Hämeen Ev.lut. Kansanlähetys: LÄHETYSKOTI Saimaankatu 5 B LAHTI avoinna ma-to 10-13, aamurukous ma klo 8 ja ke klo 9, päivähartaus klo 12. Pe 7.12. klo 17 rukoushetki, klo 19 evankelioimisteltta torilla. Su 9.12. klo 15 sunnuntaiseurat, Pekka Eskelinen, Anne Takala, säestäjänä Maija Kontteli. Ma 10.12. klo 13 päiväpiiri, klo 18 miesten poppoo. Ti 11.12. klo 18.30-20 Uskossa eteenpäin -kurssi Vähästä Katekismuksesta, aiheena Kristityn huoneentaulu, Anne Takala. HEINOLA Joka ma klo 18 raamattuilta srk-keskuksessa. JOUTJÄRVI Ke 12.12. klo 18 Youth Action Night:in joulujuhla kirkossa, Iida Hovi. Su 16.12. klo 14 Kohtaamispaikan joulujuhla kirkossa. KESKI-LAHTI Ma 10.12. klo 18 Nuorten aikuisten joulujuhla Kirkkokatu 7. To 13.12. klo 18 Nuottaillan joulujuhla Vuorikatu 37, Jussi Valkonen, Samuli Luomaranta ja Iida Hovi. Lahden Seudun Rauhanyhdistys, Porvoonjoentie 1, Lahti. (Kuuntele: www.lahdenrauhanyhdistys. fi.) Seuroja rauhanyhdistyksellä: to 6.12. klo 15 itsenäisyyspäiväjuhla, su 9.12. klo 16, ke 12.12. klo 18.30, la 15.12. klo 17.30 myyjäiset ja su 16.12. klo 16 joulujuhla. Tilaisuuksia seurakuntakeskuksissa ja kirkoissa: la 8.12. klo 18.30 joululauluilta Launeen kirkossa, iltahartaus Paavo Luukka; su 9.12. klo 12.30 seurat Orimattilan seurakuntakodin yläsalissa, puhujana Jaakko Myllykangas. Tervetuloa! Kansan Raamattuseura sähköposti: krs-lahti@sana.fi Ti 18.12. klo 17 naisten raamattupiiri, Kirkkok. 5, 2 krs. Torstaisin klo 12 rukouspiiri, Ristinkirkon krypta. Uusheräys: Kotiseurat su 9.12 klo 14 Sivosella, Purokatu 32. Olet tervetullut! Tervetuloa jouluostoksille, hyvän mielen kauppaan, tuet samalla lähetystyötä! Avoinna ma-to klo 10-17 pe klo 10-15, la suljettu JOULUN AUKIOLOAJAT: 10.12 alkaen ma-pe klo 10-18 1.12 alkaen la klo 10-15 Joulu on saapunut Missiokauppaan! Meiltä löydät joulun ihanat lahjat : lämpimät kotimaiset käsinkudotut villasukat ja lapaset aikuisille sekä lapsille käsinpainetut tyynyliinat, joululiinat laudeliinat ja saunatyynyt jouluiset patakintaat, esiliinat aikuisille ja lapsille käsinkirjotut joulukalenterit, joulusydämet jouluun seimet, seimihahmot, ihanat enkelit Tuomaanristit kynttilät, mansetit, jouluservietit jouluiset kranssit, tonttuhahmot ym. lahjaesineet eri maista Applikoidut villatakit lapsille ja alpakkavillaiset kaulaliinat Perusta Reilun kaupan kahvit, teet ja suklaat kauniit käsintehdyt kortit sekä Suomen Lähetysseuran adventtikalenterit ja kortit ja paljon, paljon muuta. Lähetyksen ja kansainvälisen vastuun kauppa Vapaudenkatu 6, Lahti, puh. 03 891 221 www.kohtaamispaikka.info JoutJärven seurakunta joulujuhla Joutjärven kirkko Su 16.12 klo 14.oo (huom. aika) Jouluista ohjelmaa myös lapsille Uudistetut juhlatilat keskellä kaupunkia Pitopalvelusta tarjoilut arkeen ja juhlaan Lahden seurakuntayhtymä vuokraa tilojaan Kirkkokatu 5:stä muistotilaisuuksiin, kastejuhliin, vihkiäisiin, syntymäpäiviin ym. tilaisuuksiin. Tarjolla on eri kokoisia saleja. Viihtyisät, toimivat tilat, oma parkkialue, esteetön kulku. seutu Seuraava lehti ilmestyy ke 19.12.2012 Aineistot ke 5.12.2012 klo 12 mennessä osoitteella: kontiopaula@phnet.fi Varaa ilmoituksesi ajoissa 041 560 1138 tai (03) 733 0377 Amica seurakuntayhtymä Pitopalvelu ja tilaisuustarjoilu Tiedustelut Maili Manninen puh. 044 7191 285, lahti.sky@amica.fi Ravintolastamme Kirkkokatu 5, alakerta, saat arkisin maukasta kotiruokaa ja kahvia Avoinna arkisin klo 8-14 lounas klo 11-13 Tilauksesta myös iltaisin ja viikonloppuisin Juhlasali katutasossa 80 hengelle, tied. p. 891 241 Henkilöstöravintola 40 hengelle, tied. p. 044 7191 285

5.12.2012 Kirkonseutu 24/2012 Christmas Joy- Joulukonsertti WhoCaresProject Singers & Band Feat. Johanna Boedecker Seurakunnissa tapahtuu KAHVI- KONSERTIT SYYSTUNNELMIA sunnuntaisin klo 13.15 Kirkkokatu 5:n juhlasalissa, alkaen kahvitarjoilulla (5 e lähetyksen hyväksi). 9.12. Janne Saarinen ja Konservatorion kamariyhtyeet 15 SUNNUNTAISEURAT 25.11. klo 15.00 Saimaankatu 5 B, Lahti Lauantaina 8.12. klo 18 Joutjärven kirkossa Liisa Lehtonen Vapaa pääsy - kahvila avoinna! Seppo Vänskä Musiikista vastaa Marjut Ristkari SUNNUNTAISEURAT 9.12. klo 15 Saimaankatu 5 B Pekka Eskelinen, Anne Takala, säestäjänä Maija Kontteli. Sydämellisesti tervetuloa! Sydämellisesti tervetuloa Maailman Kauneimmat joululaulut konsertti Hartwall Areenalla Helsingissä pe 14.12. klo 19.30. Esiintyy mm. Robin, Diandra, Saara Aalto ja Johanna Försti. Musiikista vastaa Olli Ahvenlahden juhlaorkesteri. Yhteislaulua Matkan hinta 45 e. Lähtö klo 18 Marolank. Ilm. 12.12. mennessä Maria Helin puh. 050 380 3970. Lahden Gospelkuoron Ristinkirkossa 20. ja 21.12.2012 klo 19.00 Johtaa Marjaana Turunen Juontaa Tapani Kalliomäki Saara Aalto Ira Multaharju Kimmo Härmä Ilmo Ylinärä Liput 25 Seurakuntayhtymän keskusrekisteri Vapaudenkatu 6 Keskusmusiikki Mariankatu 10 Tuntia ennen ovelta. Kolkkien piirin lähetysmyyjäiset ti 11.12. alkaen klo 15.30 Vapaudenkatu 6:n aulassa. Levon Kasvihuoneet Sidontaa Suruun ja Iloon Avoinna ma pe klo 9 16.00 Puh. 044 719 1414 levon.kasvihuoneet@evl.fi Lähde haasteelliseen ja innostavaan vapaaehtoistyöhön Toimiva Perhe -kurssien ja tilaisuuksien ohjaajaksi Koulutus toteutetaan kahtena viikonloppuna (8.-10.3. ja 27.-28.4.) ja on osallistujalle maksuton. Koulutettavalta edellytetään kokemusta ryhmien kanssa työskentelystä. Tiedustelut lapsi- ja perhetyön pastori Tuukka Hämäläinen puh. 044 719 1426. Vapaudenkatu 6 Asiakaspalvelu: virkatodistukset, kuulutukset, vihkimiset, kasteet, hautausasiat ja hautojen hoidot ym. Päivystävä pappi: ma, ti, pe klo 12-15 ja to klo12-16, Ristinkirkossa ke klo12-15 Missiokauppa Päijät-Hämeen keskusrekisteri Perheneuvonta Kirkkokatu 5 Viestintätoimisto Kasvatustyön keskus Hallintotoimisto Taloustoimisto Kiinteistötoimisto Puhelinvaihde 89 111 ma, ti, ke, pe klo 9-15, to klo 9-16 Lahden Lutherin kirkon joulujuhla ja Hannu Niemelän joulukonsertti sunnuntaina 16.12. os. Vuorikatu 37. klo 12 messu, jossa lauletaan Siionin kannelta. Markku Niemelä, Hannu Niemelä ja Klaus Hildén. Joulujuhlan kahvit ja sen jälkeen konsertti säestäjänä Klaus Hildén. Tervetuloa joulujuhlaamme! Joulumyyjäiset ti 11.12. klo 18 kirkonkylän srk-talossa ke 12.12. klo 18 srk-keskuksessa, Harjuk. 9 su 16.12. klo 12 Hietasella Nihtilässä, Pähkinäntie 31. Käsitöitä, leivonnaisia, laatikkoruokia, kahvia, puuroa ja arvontaa. su 16.12. klo 16. Kynttiläkulkuetta varten kokoontuminen klo 15.30 Elämänkaaritalolle. Hartaus Minna Rikkinen. Heinolan Latu ry, Asukasyhdistys Sepän Tähti ja Heinolan seurakunta. SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ Hartaus Tähtiniemen laavulla SUOMEN EV.LUT. KIRKKO π

16 Tule tunnelmalliseen jouluun jugendkartanoon Olkkolan Hoviin, Savitaipaleelle 22.-26.12. Hinta osallistujamäärästä riippuen 4 vrk 2 hh 400-450 e, 4 vrk 1 hh 520-570 e sis. matkan täysihoidolla. Jouluruuat valmistettu Olkkolan Hovin keittiössä. Sauna ja avantouintimahdollisuus. Lähtö la 22.12. klo 10 Marolankadulta. Paluu ke 26.12. klo 12. Tarvittaessa Sysmän, Vääksyn ja Orimattilan kautta. Kärkölän seurakunta Kärkölän seurakunta Kärkölän seurakunta Ilm. 7.12. mennessä Maria Helin puh. 050 380 3970. Yhdessäolo kantaa - olet tervetullut mukaan seurakunnan eläkeläisten päivätoimintaryhmään! Päivätoimintaryhmät kokoontuvat joka toinen viikko klo 11-13.15. Ryhmissä sinulla on mahdollisuus tutustua alueesi muihin eläkeläisiin ja viettää päivä vaihtuvien ohjelmasisältöjen parissa. Tarjoamme lounaan ja kahvin 4,50 eurolla. Kevätkaudella ryhmät kokoontuvat tammikuusta alkaen. Tiedustele lähiryhmääsi diakoniatyöntekijältä! Joutjärven seurakunta Vaula Vesenterä puh. 044 719 1480. Keski-Lahden seurakunta Rauni Pekkala puh. 044 719 1459 tai Helena Palminen puh. 044 719 1258 Launeen seurakunta Eija Paulamäki puh. 044 719 1471. Salpausselän seurakunta Helena Tiensuu puh. 044 719 1474 Yhdessäolo kantaa ja kannattaa! Sunnuntaina 16.12.2012 klo 11 Kärkölän kirkossa. Samalla vietämme perhekerhon ja päiväkerhon joulujuhlaa. Ohjelmavastuussa ovat päiväkerholaiset. Mukana ovat Elisabet-pappi, Kirsi-kanttori ja kerhotäti Riitta. Kirkon jälkeen joulutorttukahvit ja -mehut Kahvila Tähkässä. Tervetuloa! Sibeliuksen syntymäpäivän aattona pe 7.12. klo 19 Kärkölän kirkossa Maria Siren, sopraano Kirsi Skantz-Viljakainen, urut ja piano Vapaa pääsy, ohjelma 5 e, seurakunnan soitinrahastoon. Tervetuloa! Joulukonsertti Tiistaina 11.12.2012 klo 18 Seurakuntakeskuksessa Järvelässä Ohjelmassa mm yhteislaulua, joulupuuro ja kahvit SUOMEN EV.LUT. KIRKKO π Juhlaan ovat kaikki tervetulleita! SUOMEN EV.LUT. KIRKKO π SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ Seurakunnissa tapahtuu Christmas jazz su 16.12. klo 18 17 Joutjärven kirkossa. Esiintyy jazzlaulajatar Mariah Hortans ja kitaristi Mathias Sandberg. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Villasukat voivat olla kaiken kokoisia ja näköisiä. Sukat voi toimittaa Diakoniakeskus Marian neuvontaan os. Mariankatu 16, nimellä Keski-Lahden diakoniatyö. Tied. diakoniatyöntekijä Rauni Pekkala puh. 044 719 1459. Kiitos menneistä yhteisistä vuosista ja mieleenpainuvasta lähtöjuhlasta. Jumalan siunausta toivottaen Pirkko Masih Eläkkeelle siirtyvä Salpausselän seurakunnan kappalainen Radio Dei Lahti 106,4 MHz Luterilaisten seurakuntien tuottama Toivon iltapäivä maanantaista perjantaihin klo 14.03-17. Radio Dein koko viikko-ohjelma osoitteessa www.radiodei.fi Maksuton Netti Radio sähköpostiosoitteen kautta JOULUMYYJÄISIÄ La 15.12. klo 10-12.30 Jalkarannan seurakuntakodissa. Tarjolla riisipuuro ja kahvit, erilaisia käsitöitä, askarteluja, joulukortteja, arpajaiset Järj. Salpausselän seurakunta ja Jalkarannan Martat La 15.12. klo 10-13, ti 18.12. klo 11-14, ke 19.12. klo 12-16 Ristinkirkon kahviossa. Jouluruokia ja leivonnaisia. Tilaukset Maria Helin puh. 050 380 3970. Järj. Keski-Lahden seurakunnan lähetystyö Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Joulukonsertteja Mukkulan kirkolla Joulukonsertti ti 11.12. klo 19 Lahden mieskuoron Velihopeat, Janne Hatakka, Olavi Anttila. Ohjelma 12 e. Joululaulukonsertti pe 21.12. klo 18 Risto Saarmanin lauluoppilaat esittävät tuttuja ja tuntemattomampiakin joululauluja. Säestys Harri Saarinen, Maarit Liimatainen. Väliajalla glögiä ja pipareita. Vapaa pääsy. Joulu on taas su 23.12. klo 16 Eero Sinikannel laulu, Marjukka Liimatainen säestys. Ohjelma 10 e. Ankkurin seurakuntakodin toimintaa syksyllä 2012 Seurakunnan toimintaa: Jouluaaton hartaus 24.12. klo 15. Kauneimmat joululaulut 15.12. klo 15 Varkkarikerho ma klo 17-19 Perhekerho ke klo 9-11 Varkkarikerho ke klo 17.30-19 Pyhäkoulu to klo 17-18 Muuta toimintaa: Miehet Ankkurissa ma klo 13-15 Partio parillisina viikkoina tiistaisin klo 17-20 Helminauharyhmä ke klo 13-15 Harjulan liikuntaryhmä to klo 11-13 Seniorinaiset parittomina viikkoina torstaisin klo 13-14.30 Ankkurin miestenkerho parittomina viikkoina torstaisin klo 11-13 Vauvaperhekerho pe klo 9.30-11 Ankkurin asukasyhdistyksen joulumyyjäiset 15.12. klo 12-15 Pappi paikalla Haluatko keskustella papin kanssa? Pappi on paikalla ma, ti ja pe klo 12 15 ja to klo 12-16 Vapaudenkatu 6:n alakerrassa, keskiviikkoisin klo 12-15 Ristinkirkossa. Voit myös kirjoittaa meille osoitteessa http://www.lahdenseurakuntayhtyma.fi Lasten joulukirkot ti 11.12. klo 9 ja 10 Joutjärven kirkko ke 12.12. klo 9 ja 10 Joutjärven kirkko to 13.12. klo 9.50 Ahtialan seurakuntakeskus pe 14.12. klo 10 Mukkulan kirkko ma 17.12. klo 9.15 Liipolan seurakuntakeskus ti 18.12. klo 9.15 ja 10 Ristinkirkko, klo 9.30 Launeen kirkko ke 19.12. klo 9.15 ja 10 Ristinkirkko, klo 9.30 Launeen kirkko ja Salpausselän kirkko to 20.12. klo 9 ja 10 Jalkarannan seurakuntakoti ja klo 9.30 Renkomäen seurakuntakoti Perheiden sunnuntaiolkkari 16.12. klo 17-19 Launeen kirkon kerhopäädyssä. Olkkarissa vietetään iltaa jutellen, pelaten, laulaen. Yhdessä kokataan kunnon iltapala ja hiljennytään iltahartauteen. Mukana myös Jari Rissanen ja Riitta Särkiö.

5.12.2012 Kirkonseutu 24/2012 Tulkoon joulu -konsertti Seurakunnissa tapahtuu Valtakunnallisen Musica Fidei -kuoron ja orkesterin niin perinteisiä kuin uudempiakin joululauluja sisältävä konsertti Hämeenkosken kirkossa 15.12. klo 16. Kuoroa johtaa Tomi Aalto. Käsiohjelma 10. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Sydämellisesti tervetuloa. 17 Konsertti tuli kylään -joulukonsertti Hämeenkosken kirkossa Duo Harri Lidsle (tuuba) & Miikka Kallio (piano) ovat jouluisissa tunnelmissa Hämeenkosken kirkossa su 9.12. klo 16. Konsertissa kuullaan joululaulujen lisäksi myös sävelmiä Pjotr Tsaikovskin jouluun sijoittuvasta Pähkinänsärkijä-baletista. Monipuolinen ohjelmassa sisältää erilaisia musiikkityylejä perinteisestä jazziin, keskiaikaisesta musiikista barokkityyliin ja afrikkalaisiin rytmeihin. Konsertti tuli kylään -hanketta tukee Valtion Säveltaidetoimkunta. Vapaa pääsy, lämpimästi tervetuloa. Hämeenkosken kappeliseurakunta Hollolan seurakunta. ARMAS JOULU KUTSUU MEITÄ. Hollolan MISSIOKAUPASTA löytyvät laadukkaat, uudet ja ihanat LAHJATUOTTEET joulun tunnelmaan ja paketteihin: ENKELIT, JOULUKORISTEET REILUN KAUPAN HERKUT KORTIT, KIRJAT, KYNTTILÄT LIINAT, TYYNYT, ESSUT KÄSINTEHDYT VILLAISET LAPASET, SUKAT, NUTUT YM AVOINNA: MA-TO 10-17 PE 10-14 lisäksi: 1.12. 8.12. 15.12. 22.12 myös LA 10-14 suljettu: 23.12.-6.1. Tervetuloa! OSOITE: Rakentajantie 8 kuntakeskuksessa myyntituotto lahjoitetaan lähetystyölle Joulutunnelmaa Hollolan kirkolla sunnuntaina 9.12. klo 11-16 Vanhassa pappilassa, Särkäntie 1, Hollola kk. Jouluinen lounas Olkihatun valmistamana. Lounaan hinnasta osa seurakunnan lähetystyölle. Hinta aikuisilta 20 e lapset 4-14-vuotiaat 1 e /ikävuosi alle 4-v. maksutta. Menu: www.olkihattu.fi Vain käteismaksu. ******************** Kauneimmat joululaulut Hollolan kirkossa klo 18. ******************** Tervetuloa! Suuret myyjäispöydät Laadukkaita villaneuleita, kotileivonnaisia, enkeleitä ym. yksilöllisiä lahjatuotteita, koristeita ja kortteja. Myyjäiset ja arpajaiset, tuotto lähetystyön hyväksi. VIRON- KIELINEN JUMALAN- PALVELUS Su 9.12. klo 13 Sovituksenkirkossa Mare Palgi, Toivo Hollo ja Lauri Töldsepp Kirkkokahvit JAZZ JOULU- KONSERTTI Pe 7.12. klo 18 Sovituksenkirkossa Mariah Hortans ja M Sandberg duo Nukketeatteri TUIKKU esittää: He löysivät lapsen Kaikille avoin joulunäytelmä esitetään ke 12.12. klo 18 Sovituksenkirkossa. Kesto 20 minuuttia. Hollolan seurakunnan varhaiskasvatus. SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ JOULUKALENTERI 1. Kivismäentie 30, Kalliola, Eija ja Roland Grönholm 2. Paimelantie 524 Paimelan koulu,paimelan koti-ja kouluyhdistys 3. Valkeajärventie 54, Eija Jakobsson 4. Oivantie 11, Vesikansan perhepäivähoitajat 5. Vesikansan srk.koti, Kokkikerho 6. Itsenäisyyspäivä, poltetaan kotona kynttilöitä 7. Ilmarintie 59, Neuvonen Sinikka ja Liisa 8. Paimelantie 385, Tuija ja Teuvo Aarnivuo, sisällä 9. Taarastintie 25, Anna-Kaarina Taarasti 10. Vesikansan nuorisoseurantalo, Paimelantie, Kalliolan martat 11. Lähteenpellontie 12, Kukkila, Eila ja Jouni Nykänen 12. Rätiköntie 18, Kukkila, Perhekoti Joikula, Marja Engman Huovutettuja jouluseimiä nähtävillä Sovituksenkirkon aulassa su 9.12. klo 9-18 ma-to 10. 13.12. ja su 16.12. klo 9-12 ja 17 19. Seimet ovat syntyneet pyhäkouluohjaajien käsissä. Hollolan seurakunnan varhaiskasvatus JOULUN LAPSI Hollolan 3. - 6. musiikkiluokkien joulukonsertti Sovituksenkirkossa maanantaina 10.12. klo 18. järj. Hollolan musiikkiluokkien Tuki ry, ohjelma 5 eur. Vesikansan alueella klo 18 19, huom poikkeavat ajat! Hollolan seurakunta järjestää elämyksellisen joulukalenterin Vesikansan alueella. Joulukuun jokaisena 24 päivänä avataan kalenterin luukku oheisissa osoitteissa klo18-19. Tapahtumat ovat pääasiassa ulkona ja niissä voi käydä vapaasti tunnin aikana. TERVETULOA KAIKENIKÄISET! Lisätietoja: diakonissa Eila Virtanen 040-7626874 13. Vesikansan srk.koti, Partiolaiset, 14. Ilmotuntie 10, Soile Söyrilä, Tonttutupa 15. Peikonpolku 3, Kalliola, Katja ja Timo Pirttimaa 16. Vesikansan srk.koti, joululaulut ja myyjäiset klo 14.00! 17. Vesikansan srk.koti, varhaiskasvatus järjestää 18. Ojastentie 6, Kukkila, Eila ja Ahti Virtanen, ota lyhty mukaan! 19. Jaakkolantie 8, Kiviniemi, Ulla ja Jukka Jaakkola 20. Päivärinta 10, Heinlammin kyläntalo, Tuulia Salo 21. Vesikansan srk.koti jouluista musiikkia,viulu ja piano 22. Kukkilan Sale, joulupukki tavattavissa 23. Vesikansan srk.koti, kanttori Johanna Huovinen 24. Vesikansan seurakuntakoti, Aattohartaus, klo 16.00! SUOMEN EV.LUT. KIRKKO π

18 Palvelut & tapahtumat Seurakunnissa tapahtuu 0DMDWDOR VLMDLWVHH VHLPHQ YLHUHV Vl MRND RQ WRULQ NXXVHQ MXXUHOOD 6HXUDNXQQDW RVDOOLVWXYDW MRXOXN\ OlQ RKMHOPDDQ ODYDOOD MD VHLPHQ lluhool -RND SlLYl <KGHQ 7lKGHQ 0DMDWDORVVD z -RXOXWDULQDKHWNHW NOR MD DYDMDLVSlLYlQl HL KHWNHl z 6HLPLODXOX NOR z 7lKWLSLSDULW MD JO JLWDUMRLOX NOR /DXDQWDL z NOR ± 6HLPLOHLPDQ OHL PDDPLQHQ MRXOXNRUWWHLKLQ <KGHQ 7lKGHQ 0DMDWDORVVD z NOR 6RQHUDQ N\OlYDORNX YDXV VHLPHQ lluhool 6XQQXQWDL z NOR -RXOXN\OlQ MRXOXODXOXW ODYDOOD 3LD <OLWDOR 0DXQXOD 6HXUDNXQWLHQ SXKDOOLQRUNHVWHUL MD PLHVNXRUR,VlQ llql z (QNHOHLWl MRXOXN\OlVVl 3HUMDQWDL z.dqvdlqylolvhw RSLVNHOLMDW ODYDO OD WDUN P\ K IDFHERRNLVVD /DXDQWDL z NOR 6RQHUDQ N\OlYDORNX YDXV VHLPHQ lluhool 6XQQXQWDL z NOR ODVWHQRKMDDMD 5DLOL 9DUSROD DYDD LNNXQDQ MRXOXXQ ODSVLOOH MD ODSVLSHUKHLOOH ODYDOOD PXNDQD RQ P\ V NDQWWRUL 3LD <OLWDOR 0DXQXOD /DXQHHQ ODSVL NXRURQ NDQVVD z (QNHOHLWl MRXOXN\OlVVl 3HUMDQWDL z NOR WLHUQDSRMDW MD MRXOXWXUYDQ WRLYRWXV ODYDOOD Hakuaika päättyy 21.12.2012 klo 12.00 Katso ilmoitus kokonaisuudessaan www.lahdenseurakuntayhtyma.fi tai www.evl.fi/rekrytointi ZZZ ODKGHQMRXOXN\OD À 2KMHOPDPXXWRNVHW PDKGROOLVLD 6HXUDD IDFHERRNLVVD VLYXDPPH <KGHQ 7lKGHQ 0DMDWDOR /DKGHQ -RXOXN\OlVVl Konsertti Nastolan kirkossa ti 11.12. klo 19 Kirsi Korkeamäki, laulu, Juhani Aaltonen huilu ja tenorisaksofoni, Juha Korkeamäki, piano ALFA-KURSSI Kurssi kristinuskon perusasioista sinulle, joka epäilet, etsit, kyselet ja haluat löytää ALFA on mahdollisuus pohtia elämän tarkoitusta - Millä perusteella voin uskoa? - Mitä usko voi antaa? - Kannattaako rukoilla? Vapaa pääsy, ohjelma ovelta 10 Alfa-kurssi on keskiviikkoisin 23.1.-20.3.2013 klo 18.30-20.30, Jalkarannan seurakuntakodilla, Sarvikatu 9. Kurssi on ilmainen. Illassa on musiikkia, alustus, keskustelua ja mukavaa yhdessäoloa iltapalan ääressä. Ilmoittautuminen 18.1. mennessä seurakuntatoimistoon puh. 03 891 244 tai tiedustelut ja ilmoittautuminen Hilda Kemppainen, 044 719 1242, hilda.kemppainen@evl.fi tai Raimo Luukkanen, 044 719 1448. ke 12.12. klo 18 Launeen kirkossa. Jouluista ohjelmaa, yhteislaulua ja tarjoilua. Lauluryhmä Säkeet Vapaa pääsy Järj. Launeen seurakunta /DXDQWDL z NOR 6RQHUDQ N\OlYDORNX YDXV VHLPHQ lluhool z NOR -RXOXN\OlQ SllW VMXKOD z (QNHOL WDLYDDQ \KWHLVODXOX Joulun Ihme Lahden seurakuntayhtymässä on haettavana suntio-vahtimestarin työsopimussuhteinen tehtävä Aikuisten joulujuhla Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Vapaa pääsy, ohjelma 10 Israelin ystävien joulujuhla la 8.12.2012 klo 18 Sovituksen kirkossa, Keskuskatu 2, Salpakangas Joulun odotusta sanoin ja sävelin, puuro ja torttukahvit 10 Maarit Peltomaa, Aapo Ylä-Sulkava, Kai Salokanta, Rosa Siltanen, Raija Heikkurinen Ilmoittautuminen puh. 050 340 9308 tai heikkurinenraija@gmail.com Mukaan pieni paketti n. 5 Terve-! tuloa Lahden seudun paikallisosasto Joulukonsertti Rauhaa päälle maan Keskiviikkona 19.12. klo 19 Orimattilan kirkossa Torstaina 20.12. klo 19 Nastolan kirkossa Nastolan Mieskuoro, johtaa Juha Korkeamäki Orimattilan Mieslaulajat, johtaa Paavo Kiiski Solistit: Kirsi Korkeämäki, Jorma Alhasto, Jorma Halme, Eero Sinikannel ja Juha Sirkkala Säestys: Juha Korkeamäki, Juha Pessi ja Tuomas Usvaala Vapaa pääsy, ohjelma 10 Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien, Ev.lut. Lähetysyhdistys Kylväjän sekä KeskiLahden seurakunnan yhteinen joulujuhla la 15.12. klo 15 Kirkkokatu 5:n juhlasalissa. Tarjoilu, myyntipöydät. KÄPY RY Lastensa menettäneiden tukiryhmä kokoontuu 9.12. klo 18 Kaiken kansan kammarilla Rakentajantie 8, Hollola Ilmoittautuminen verkkosivuilla www.kapy.fi

5.12.2012 Kirkonseutu 24 /2012 19 Kahvikonsertti joulutervehdykseksi Heinolan seurakunta tarjoaa mahdollisuutta antaa ystävällesi erilainen joulutervehdys. Voit lähettää hänelle joulukortin, joka on samalla kutsu ja maksettu osallistuminen loppiaisen kahvikonserttiin. Tuotto käytetään lähetystyöhön Etu-Aasiassa. Ohjelma koostuu paikallisten soittajien ja laulajien esityksistä, mukana muun muassa Jari Kovalainen, Henna Ahonen, Sirkku Hilanko ja Tiina Marttinen sekä lapsia ja nuoria. Pöytiin valmiiksi katettu kahvitarjoilu päättää illan. Soiva joulukortti -kahvikonsertti järjestetään nyt Heinolassa yhdeksännen kerran. Se on koonnut vuosi vuodelta yleisöä seurakuntakeskuksen salin täyteen. Käsin askarreltuja konserttikortteja voi ostaa kirkkoherranvirastosta tai lähetyssopesta ennen joulua tervehdyksenä yhdelle 10 euron ja perheelle 16 euron hintaan. Ovelta ostettuna kahvikortin hinta on 10 euroa. Konsertti järjestetään seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 6. tammikuuta kello 17. Joulukonsertti kutoo yhteen uutta ja perinteistä - Jos nämä konsertit pitäisi kiteyttää kahteen sanaan, niin ne olisivat kaunista ja monipuolista, Anna-Elina Tikkanen kertoo Lahden Ristinkirkossa ja Nastolan kirkossa kuultavista joulukonserteista. Konserteissa esiintyvät Tiirismaan musiikkilukion tyttökuoro Tiirikka johtajanaan Anna-Elina Tikkanen, kuoro Anastasia Ensemble johtajanaan Markus Tikkanen sekä soitinyhtye. Ohjelmisto on koottu ajatuksella tarjota kuulijoille musiikkia, joka virittää joulun tunnelmaan. Tuttujen klassikoiden ohella luvassa on uudempaa ja harvemmin kuultua, mutta silti jouluisen kaunista musiikkia. Konserteissa Tiirikka vastaa uudemmasta, ei aivan tavanomaisesta joulumusiikista ja Anastasia ensemble perinteisemmästä. Sen esittämänä kuullaan mm. Bachin Jouluevankeliumi, joka sisältää jouluoratorion koraalit sekä lisäksi mm. Maa on niin kaunis, Jouluyö, juhlayö, Sydämeeni joulun teen, Suloäänet enkelten ja Riemuitse tytär Siionin. Tiirikan ohjelmistosta voisi mainita esimerkiksi Pie Jesu, säv. Andrew Lloyd Webber, Keskitalvi synkkä, säv. Gustav Holst, suom. san. Martti Haapakoski, sov. Roger Emerson sekä Vesi väsyy lumen alle, säv. Harri Wessman, san. Eha Lättemäe. - Ohjelmisto sopii kaikille kuoromusiikin ystäville. Kannattaa tulla kuuntelemaan kaunista ja korkeatasoista musiikkia ja valmistautua näin jouluun, Anna- Elina Tikkanen tuumaa. Joulukonsertit: Ristinkirkossa pe 7.12. kello 19 ja Nastolan kirkossa su 9.12. kello 18. Lahden Ristinkirkossa ja Nastolan kirkossa kuultavissa joulukonserteissa kahden kuoron esitykset tuovat musiikkiin monipuolisuutta. Kuvassa Tiirikka. Kertomus joulun ihmeestä - Joulu on ihmeellinen asia, syvä ja tunteita herättävä, sen sanomaa on hyvä levittää laulamalla. Toivon laulujen välittävän toivoa ja tuovan valonpilkahduksen keskelle pimeää talvea, Kirsi Korkeamäki toteaa. Kirsi ja Juha Korkeamäki sekä Juhani Aaltonen esiintyvät Nastolan kirkossa joulukonsertissa. Konsertti kulkee nimellä Joulun Ihme ja sen ohjelmisto koostuu pääosin herkistä, melankolisen kauniista joululauluista. Nastolan kirkossa joulukonsertissa esiintyvät Kirsi Korkeamäki, laulu, Juhani Aaltonen huilu ja tenorisaksofoni sekä Juha Korkeamäki, piano. Mukaan on otettu perinteisiä sävelmiä, mutta myös uusia teoksia. - Oman vivahteensa musiikkiimme tuovat laulujen uudet sovitukset. Erityisesti tämä tulee kuulumaan Juhani Aaltosen soitossa, vaikkapa laulussa Tuikkikaa oi joulun tähtöset, Juha Korkeamäki kertoo. Aaltosen instrumentteja ovat huilu ja tenorisaksofoni. Hänen soitossaan yhdistyy joulumusiikkiin vanhan jazzmuusikon varma ote improvisointiin. Aaltonen muistetaan takavuosilta esiintymisistään muun muassa Edward Vesalan ja Heikki Sarmannon kanssa sekä Tasavallan Presidentissä. Konserttiin on hyvä tulla virittäytymään joulun tunnelmaan, hiljentymään ja rauhoittumaan, kokemaan joulun ihme. Sen päätteeksi yleisökin pääsee laulamaan Maa on niin kaunis. Konsertti Nastolan kirkossa ti 11.12. kello 19, vapaa pääsy, ohjelma ovelta 10 e. Mieskuorojen joulu Joulunodotukseen keskelle pimeintä vuodenaikaa sopii kahden mieskuoron konserttien toivotus Rauhaa päälle maan. Tällä teemalla Nastolan Mieskuoro ja Orimattilan Mieslaulajat konsertoivat sekä Nastolan että Orimattilan kirkoissa. Kuorojen yhteisesiintymisessä on luvassa monipuolinen ja koskettava kattaus joulun tuttuja, mutta myös uusia säveliä. Kantaesityksenä kuullaan Jukka Oikarisen säveltämä ja hänen veljensä Pekan sanoittaman Ukin joulu, jonka soolon laulaa Eero Sinikannel kuoron ja soittajien säestämänä. - Konserttien ohjelmistossa tavoitteena on saavuttaa joulun tunnelma. Mukaan on otettu hyvin herkkiä lauluja, mutta myös joulun sanomasta mahtipontisesti kertovia teoksia, Nastolan Mieskuoron johtaja Juha Korkeamäki toteaa. Konsertissa kuorot esiintyvät yksin sekä yhdessä. Lisäksi mukana on solisteja sekä kolme säestäjää. Mieskuorojen joulukonsertit: ke 19.12. kello 19 Orimattilan kirkossa ja to 20.12. kello 19 Nastolan kirkossa, vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Tulkoon joulu Valtakunnallinen Musica Fidei-kuoro orkestereineen saapuu tänä vuonna Hämeenkoskelle. Kuoro on perustettu 1970-luvun alkupuolella lahtelaisten ja kotkalaisten musiikkikasvattajien toimesta. Kuoroa johtaa Hämeenkoskella asuva Tomi Aalto. Kuorossa on noin 30 laulajaa ja sitä säestää orkesteri, josta komppiryhmän lisäksi löytyvät mm. jouset ja puhaltimet. Laulajat ovat eri puolilta Suomea. Kuoron tyyliä voi luonnehtia raikkaaksi, nuorekkaaksi, iloiseksi ja lämpimäksi. Tulkoon joulu-konsertin ohjelma on monipuolinen. Se sisältää perinteisiä, mutta myös uudempia joululauluja. Tervetuloa Hämeenkosken kirkkoon nauttimaan suloisista joulusävelistä lauantaina 15.12. kello 16. Käsiohjelma 10 e. Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on. Tulkoon joulu / Pekka Simojoki Jo joutuu ilta Kanttoriystävykset Maria Sirén (sopraano) ja Kirsi Skantz-Viljakainen (piano ja urut) ilahduttavat ihmisiä jouluisilla lauluilla. Konsertissa kuullaan mm. säveltäjämestari Jean Sibeliuksen viisi tunnettua joululaulua sekä jouluista urkumusiikkia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelmat 5 euroa Kärkölän seurakunnan soitinrahaston kartuttamiseksi. Joulukonsertti Sibeliuksen syntymäpäivän aattona 7.12.2012 klo 19 Kärkölän kirkossa

20 Kirkonseutu 24/2012 5.12.2012 Kauneimmat Joululaulut 40 vuotta Kauneimmat Joululaulut kajahtavat kirkoissa tänä jouluna 40. kerran. Suomen suurin ja seurakuntien suosituin musiikkitapahtuma kerää vuosittain miljoona suomalaista kirkkoihin laulamaan. Viime vuonna tilaisuuksia oli 2700. Osallistumalla Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuteen saa hyvän mielen itselleen, mutta samalla voi tehdä hyvää myös kaukaiselle lähimmäiselle. Tilaisuuksissa kerätään kolehti Lähetysseuran ulkomaisen työn tukemiseksi, tänä vuonna erityisesti Aasian lasten lukutaidon edistämiseksi. Lauluvihkon takakannessa on ohjeet osallistua tilaisuudessa kerättävään kolehtiin myös kännykällä. Asikkala su 7.12. klo 18 Anianmetsän puistossa nuotiotulilla, tulet johdattavat polkua oikeaan paikkaan Naavatie 7:n ja 9:n väliseen puistoon, (lyhty tai lamppu mukaan), Heinola, Markku Kiljunen ja mieskuorolaisia. su 9.12. klo 18 Kalkkisten kirkossa, Heinola, Marjamäki-Rantanen, Kyläkuoro ma 10.12. klo 18 Vehkoo-Rantakulman Seija-Leena Salmisella, Kaivolantie 30. Saraja, Marjamäki-Rantanen. ke 12.12. klo 18.30 Mustjärvellä Riuttalassa, Saraja, Marjamäki-Rantanen. to 13.12 klo 12 Maijan kammarilla, Salojärvi, Marjamäki-Rantanen. pe 14.12. klo 18 Vesivehmaan nuorisoseurantalolla. Koskinen. su 16.12. klo 14 Vääksyn seurakuntakeskuksessa, laulamme yhdessä miesten kanssa, Heinola, Marjamäki-Rantanen ja Vääksyn lauluveikot. su 16.12 klo 18 Asikkalan kirkossa, Koskinen, Marjamäki-Rantanen, kirkkokuoro. ma 17.12 klo 18 Pirppulan rannassa. Yhteislaulun lomassa glögiä ja pipareita. su 23.12 klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu Vääksyn seurakuntakeskuksessa, Koskinen, Saraja, Marjamäki-Rantanen. Lasten Kauneimmat joululaulut su 9.12 klo 14 Vääksyn seurakuntakeskuksessa, Saraja, Marjamäki- Rantanen. Heinola su 9.12. klo 14 Pääsinniemen rukoushuoneessa. ti 11.12. klo 18 Vierumäen srk-talossa. su 16.12. klo 18 Heinolan kirkossa. Nokkahuilukvartetti: Tiina Bragge, Mari Saari, Mira Suutarinen ja Eeva Saarela. ti 18.12. klo 18 Sinilähteen srktalossa. su 23.12. klo 15 ja 18 Heinolan kirkossa. su 23.12. klo 18 Heinolan pitäjänkirkossa. Lasten Kauneimmat joululaulut su 16.12. klo 16 Heinolan pitäjänkirkossa. Hollola pe 7.12. klo 18 Toivolan nuorisoseuran talolla. la 8.12. klo 16 Hollolan kirkossa. su 9.12. klo 15 Sovituksenkirkossa, perhemessu kauneimmilla joululauluilla. su 9.12. klo 18 Hollolan kirkossa. ke 12.12. klo 18 Tennilän koulussa. to 13.12. klo 14 Huilissa. la 15.12. klo 14 Heinäsuon suojapirtillä. su 16.12. klo 14 Heinlammin kyläntalolla. su 16.12. klo 14 Vesikansan seurakuntakodissa. su 16.12. klo 18 Sovituksenkirkossa. su 23.12. klo 10 Sovituksenkirkossa Kauneimmat joululaulut -messu. Lasten Kauneimmat joululaulut su 9.12. klo 15 Sovituksenkirkossa, perhemessu kauneimmilla joululauluilla. Hämeenkoski ke 5.12. klo 18.30 Mieholan kylän lauluilta. Hannu ja Irmeli sekä Harri ja Sari Ojantaustan mökillä Mieholantie 972. su 16.12. klo 18 kirkossa Toijalantie 11. pe 21.12. klo 18.30 Kaunkorpi-Melkkalan ja Etolan kylien kauneimmat. Tuomo ja Leena Nikkarin kotona Heikkiläntie 67. ke 26.12. klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu Hämeenkosken kirkossa, Hanna-Leena Penttilä, Johanna Huovinen. Kärkölä su 16.12. klo 18 Kärkölän kirkossa, Katja-Margit Takatalo, Kirsi Skantz- Viljakainen. Kuljetus Järvelästä, lähtö Nerolasta klo 17.20. ke 26.12. klo 18 Tapaninpäivän kauneimmat joululaulut messu seurakuntakeskuksessa, Martti Myllärinen. Lasten Kauneimmat joululaulut su 16.12. klo 11 Lasten kauneimmat joululaulut kirkko, Kärkölän kirkossa, Elisabet Sollo, Riitta Julkunen, Kirsi Skantz-Viljakainen, päiväkerholaiset esittävät ohjelmaa. Nastola to 13.12. klo 18 Kivijärven koululla, Vehkamäentie 24. su 16.12. klo 17 Nastolan kirkossa. su 16.12. klo 19 Nastolan kirkossa. ma 17.12. klo 18 Ruuhijärven koululla, Kukkusmäentie 1. Lahti Keski-Lahti su 9.12. klo 18 suomen ja saamenkielinen Ristinkirkossa Miika Hämäläinen, Pauli Pietiläinen, Nina Kirjonen. ma 10.12. klo 18 Wanhassa Herrassa Janne Hatakka, Nina Kirjonen. Klo 17 alk. kahvitarjoilu. ke 12.12. klo 18 Mukkulan kirkossa Anna-Mari Kopo, Marjukka Liimatainen, Mukulakuoro. pe 14.12. klo 19.30 Maailman Kauneimmat joululaulut konsertti Hartwall Areenalla Helsingissä. Yhteislaulua. Matkan hinta 45 e. Lähtö klo 18 Marolank. Ilm. 12.12. mennessä Maria Helin puh. 050 380 3970. la 15.12. klo 15 Ankkurin seurakuntakodissa Kaija Jyrkkä, Aarre Manninen. su 16.12. klo 18 Ristinkirkossa Hannu Lehdeskoski, Tapani Malinen, Pauli Pietiläinen, Taisto Häkli, Lauletaan viittoen -kuoro. ti 18.12. klo 18 Lahden pääkirjaston auditoriossa Eero Sinikannel laulu, Timo Koskelainen säestys. Lauluvihkot jaetaan. Osallistumismaksu 5 e. loppiaisena 6.1. klo 18 Ristinkirkossa Juha Pessi, Pauli Pietiläinen, Nina Kirjonen, Eero Sinikannel laulu, Lahden Seurakuntien Puhallinorkesteri joht. Reijo Korhonen. Laune ke 12.12. klo 18 Nikkilän seurakuntakodissa Esa Kekki, Sini Honkanen. pe 14.12. klo 18 huom. muuttunut päivä Esikoislestadiolaisten rukoushuoneella, Heikki Pelkonen. su 16.12. klo 15 Liipolan seurakuntakeskuksessa Ville Hakulinen, Sini Honkanen, Lahden Seurakuntien Puhallinorkesteri, joulumyyjäiset. su 16.12. klo 17 Renkomäen seurakuntakodissa Leena Kukkonen, Sini Honkanen, kirkkokuoro. Ke 19.12. klo 13 Monitoimikeskus Takataskussa Anu Toivonen, Sini Honkanen. ke 19.12. klo 19 Launeen kirkossa Teija Kuuppo, Pia Ylitalo-Maunula, lauluryhmä Syke. to 20.12. klo 18 Patoseudun seurakuntakodissa Riitta Särkiö. su 23.12. klo 16 Launeen kirkossa Riitta Särkiö, Pia Ylitalo-Maunula. su 23.12. klo 18 Launeen kirkossa Hanna Suominen, Pia Ylitalo-Maunula. loppiainen 6.1. klo 15 Vielä kerran Kauneimmat Joululaulut Launeen kirkossa Ville Hakulinen, Pia Ylitalo- Maunula. Joutjärvi pe 14.12. klo 20 Kauneimmat joululaulut -ilta nuorille aikuisille Kirkkokatu 5:n juhlasalissa. su 16.12. klo 18 Ahtialan seurakuntakeskuksessa Riina Haapaniemi, Jari Koskinen. su 23.12. klo 18 Joutjärven kirkossa Kia Sammalkorpi, Lauri Töldsepp. Salpausselkä su 9.12. klo 18 Salpausselän kirkossa Marjaana Turunen, Lahden Laulamattomien kuoro, Hilda Kemppainen, arpajaiset. su 16.12. klo 18 Salpausselän kirkossa Nina Tetri-Mustonen, Marjaana Turunen, Lahden Gospelkuoro, diakonian käsityöpiirin myyjäiset. ke 19.12. klo 18 Jalkarannan seurakuntakodissa Marjaana Turunen, PreGo-kuoro, Nina Tetri- Mustonen. Olemme Facebookissa Kauneimmat joululaulut Lahdessa su 23.12. klo 18 Salpausselän kirkossa Johanna Torikka, Kirkon kuoro, Sinikka Virolainen. Lasten Kauneimmat joululaulut Keski-Lahti su 9.12. klo 16 Mukkulan kirkossa Leena Hokka, Marjukka Liimatainen, Mukulakuoro. Laune to 6.12. klo 16 Launeen kirkossa Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo-Maunula, Launeen lapsikuoro. Joutjärvi ti 11.12. klo 18 Kunnaksen seurakuntakodissa Tuukka Hämäläinen, Lauri Töldsepp. ke 12.12. klo 18 Ahtialan seurakuntakodissa Tuukka Hämäläinen, Riina Haapaniemi.