VUOSIKERTOMUS 2012
S-asunnot Oy aidosti yleishyödyllinen yhteiskunnallinen yritys S-Asunnot Oy:lle vuosi 2012 oli erittäin toiminnallinen. Rakenteilla olevia uudisasuntoja oli yli 500, joista suurin osa valmistuu alkaneen vuoden aikana. Tilikauden tuloksiin kuuluvat sekä asuntokannan että tuloksen kasvu. Loppuvuonna yhtiömme vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tarjonta nousi yli tuhanteen. Esa Fagerlund, toimitusjohtaja Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute pääkaupunkiseudulla nousi asuntopoliittisen keskustelun kärkeen viime vuonna. Vuoden ARA-tuotannon aloitukset, 213 asuntoa, herättivät huolen ns. yleishyödyllisten toimijoiden yhteiskuntavastuusta ja yleishyödyllisyyskäsitteestä yleensä. ARA-tuotannon elvyttämiseksi päätetty korkotukilainojen omavastuukoron puolittaminen 1,7 %:iin ei ratkaissut asiaa. Suurten toimijoiden vaatimukset ja odotukset yleishyödyllisyyteen liittyvien luovutusrajoitusten muuttamisesta leimasivat mediakeskustelua. Yhtiömme on tuonut selkeästi esille valmiutensa ARA-rahoitteisen vuokratuotannon jatkamiseen ja lisäämiseen nykyisilläkin yleishyödyllisyyssäännöillä. Parannusta olemme esittäneet ainoastaan nykyiseen, ns. omarahoitusosuutta koskevaan asiaan. Merkittävä asuntopoliittinen hanke oli viime vuonna ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman laadinta. Ympäristöministeriön työryhmä (IKÄASKE) jätti raporttinsa elokuussa ministerille. Raportissa painotettiin mm. hissittömyysongelman helpottamista sekä hissien rakentamisen että vanhusten tarpeita paremmin priorisoivan asukasvalintasäännöstön avulla. Hissittömissä taloissa asuvien vanhusten priorisointi kiireellisimpään asunnontarpeeseen kuuluviksi olisi tärkeää. Asumisoikeusasunnon erinomainen sopivuus ikäihmisille tuotiin myös esille niiden hyvien kokemusten pohjalta, joita yhtiöllämme on asiasta. S-Asunnot Oy ja Senioriasumisoikeus Oy saivat ensimmäisten joukossa Yhteiskunnallinen yritys -merkin v. 2012. Suomalaisen Työn Liiton tunnus myönnetään yrityksille, joiden toiminnassa korostuu pyrkimys yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen tai yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseen. Yritys käyttää pääosan voitostaan yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Tunnus sopii aidosti yleishyödylliselle, yhteisöllistä asumispalvelua kehittävälle yrityksellemme. Yhtiömme tulosta ei jaeta osinkoina omistajillemme, vaan tulos jää yhtiön toiminnan kehittämiseen täysimääräisesti. Päätös osakepääoman korottamisesta yli 7-kertaiseksi on omistajien hyvä tahdonilmaus S-Asunnot Oy:n kehittämishalukkuudesta. Yhtiömme ovat verkottuneet setlementtiyhteisöjen, yhteiskunnallisten yritysten, kuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Yhteistyö täydentää asumispalveluamme kaikille asukkaille, myös erityisryhmiin lukeutuville. Viime vuonna kehitetty toimintamalli Validia-palvelujen ja Kalliolan setlementin kanssa Helsingin Kalasatamassa on esimerkki uudesta yhteiskunnallisten yritysten yhteistyöstä. Se tuottaa merkittäviä uusia hoiva- ja kulttuuripalvelujen käytön mahdollisuuksia Kalasataman vuokra- ja asumisoikeustaloon muuttaville ikäihmisille. Yhtiömme tulevaisuudennäkymät ovat rohkaisevat. Rakenteilla tai muutoin vireillä olevat hankkeemme nostavat asuntokannan yli 1.500 asuntoon vuoteen 2015 mennessä. Asuntomäärä ei ole itsetarkoitus, mutta sen kasvattaminen mahdollistaa hyvän asumisen entistä useammille asunnontarvitsijoille! Esa Fagerlund, toimitusjohtaja 2
Hallitusten kokoonpanot ja organisaatio S-Asunnot Oy:n hallitus Pentti Lemmetyinen, pj, Setlementtiliiton pääsihteeri Timo Lemmetyinen, vpj, Kalliolan setlementin toiminnanjohtaja Kalervo Haapaniemi, kauppaneuvos Seppo Mäkinen, rakennusneuvos Eija Teerineva, toiminnanjohtaja, Kuopion setlementti Tauno Tuomivaara, rakennusmestari Anne Luoto, kehityspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto Ajaj Driss, asukasedustaja, Viikin Ässäkodit Tor Sjöberg, asukasedustaja, Muuralan Ässäkodit Rakennustoimikunta Seppo Mäkinen, rakennusneuvos Tauno Tuomivaara, rakennusmestari Heikki Pekanpalo, rakennuttamispäällikkö Esa Fagerlund, toimitusjohtaja Senioriasumisoikeus Oy:n hallitus Pirkko Ruuskanen-Parrukoski, pj, Setlementtiliiton toimialajohtaja Anu Haapanen, Setlementtiliiton toimialajohtaja Timo Hämäläinen, asukasedustaja, Mamsellinkartano Esa Fagerlund, toimitusjohtaja, S-Asunnot Oy Tilintarkastajat Vuoden 2012 varsinaisena tilintarkastajana on toiminut Jukka Mynttinen, KHT ja varatilintarkastajana Kari Lydman, KHT. Toimitusjohtaja Rakennuttamispalvelut Viestintä- ja markkinointipalvelut Asumispalvelut Ulkoistetut palvelut ja yhteistyökumppanit Projektinhallinta Vuokra- ja senioriasumisoikeusasuntojen markkinointi Asukasisännöinti Rakennuttamisen konsultit Tekninen isännöinti Asiakaspalvelu Vuokravalvonta Asumisen toimiala Viestintä- ja toimistopalvelut Talous Erityisryhmien asumispalvelujen toimijat Setlementtiliiton muut toimialat, mm. seniorija vanhustyö 3
Vuonna 2012 valmistuneet talot Yhtiöittemme asuntokanta ylitti 1.000 asuntoa vuoden 2012 lopulla. Asuntokannastamme kaksi kolmasosaa on vuokra-asuntoja ja kolmannes asumisoikeusasuntoja yli 55-vuotiaille. Pääosa vuokra-asunnoista on tarkoitettu kaikille ARAn ehdot täyttäville asunnontarvitsijoille, osa kohdistuu erityisryhmille. Vuonna 2012 valmistui kolmeen uuteen taloon yhteensä 175 uutta asuntoa. Merikartano Rionkatu 7, 00220 Helsinki senioriasumisoikeustalo valmistui lokakuussa 2012 asuntoja 75 Alppikylän Ässäkodit, Hevosmies Hevosmiehenkatu 1, 00770 Helsinki vuokratalo valmistui marraskuussa 2012 asuntoja 36 Pumpulilinna Horsmakuja 2, 01300 Vantaa senioriasumisoikeustalo valmistui joulukuussa 2012 asuntoja 64 4
S-Asunnot Oy:n vuokra-asunnot S-Asunnot Oy on sosiaalista vuokratuotantoa rakennuttava yhtiö. Rakennuttaminen toteutetaan ARA-rahoitteisesti korkotukilainoituksella, johon liittyy valtion takaus. Noudatamme ARA:n asukasvalintaohjeita, jotka liittyvät asunnontarvitsijan varallisuuteen ja asunnontarpeen kiireellisyyteen. Osa asunnoista osoitetaan erityisryhmille, joiden asuttaminen tapahtuu yhteistyössä kuntien kanssa. Valmis vuokra-asuntokantamme painottuu pääkaupunkiseudulle, mutta talojamme on myös Tampereen Hervannassa ja Hyvinkään Martissa. Setlementtiarvoja toteuttavaa asumisen sisältöä kehitetään yhteistyössä Setlementti liiton ja paikallissetlementtien kanssa. Yhtiömme strategian mukaisesti asuntojen rakennuttaminen uusille paikkakunnille perustuu yhteistyöhön paikallisten setlementtien kanssa. Tämä verkottuminen luo hyvät edellytykset yhteisöllisyydelle ja erilaisten palvelujen sekä aktiviteettien kehittämiselle. Seuraavat rakennushankkeet ovat suunnitteilla Helsingin Jätkäsaareen, Tampereelle, Turkuun ja Joensuuhun. Vuokratalot Valmistumisvuosi Huoneistoja Talon nimi Osoite Helsinki 2003 150 Malmin Ässäkodit Piilikuja 1 3, 00700 Helsinki 2006 113 Haagan Ässäkodit Eliel Saarisen tie 15, 00400 Helsinki 2009 134 Viikin Ässäkodit Apteekkarinkatu 10, 00790 Helsinki 2012 36 Alppikylän Ässäkodit, Hevosmies Hevosmiehenkatu 1, 00770 Helsinki 02 /2013 34 Alppikylän Ässäkodit, Nyyttipuisto Alppikylänkatu 22-24, 00770 Helsinki 01 /2013 105 Kalasataman Ässäkodit Capellan puistotie 7, 00540 Helsinki Espoo 2009 32 Muuralan Ässäkodit Muuralanportti 3, 02770 Espoo 2011 124 Saunalahden Ässäkodit Itäviitta 5-7, 02330 Espoo Tampere 2009 132 Hervannan Ässäkodit Lindforsinkatu 9-15, 33720 Tampere Hyvinkää 04 /2013 34 Hyvinkään Ässäkodit Kuusikontie 4, 05810 Hyvinkää Vantaa 11 /2013 80 Havukosken Ässäkodit Kytötie 18, 01360 Vantaa 5
Senioriasumisoikeusasunnot Senioriasumisoikeus Oy on S-Asunnot Oy:n tytäryhtiö ja se ylläpitää yli 55-vuotiaille tarkoitettuja senioriasumisoikeusasuntoja. Talojamme on pääkaupunkiseudun lisäksi Kuopiossa ja Hyvinkäällä. Paikkakuntien osalta sijoittuminen tapahtuu samojen perusteiden mukaan kuin emoyhtiöllä. Noudatamme Lakia asumisoikeusasunnoista, jonka mukaan yli 55-vuotiaisiin ei sovelleta tulo- eikä varallisuusrajoja. Asuntoja on mahdollisuus hakea asumisoikeusjärjestysnumerolla, jonka saa talon sijainnin mukaisen kaupungin asunto toimesta. Asunnot jaetaan järjestysnumeron mukaisesti suuruusjärjestyksessä, pienimmästä alkaen. Senioriasumisoikeustalot Valmistumisvuosi Huoneistoja Talon nimi Osoite Helsinki 2010 38 Mamsellinkartano, Myllypuro Kivensilmänkuja 10, 00920 Helsinki 2010 48 Ormuslinna, Malmi Helatehtaankatu 2, 00700 Helsinki 2012 75 Merikartano, Jätkäsaari Rionkatu 7, 00220 Helsinki 04 /2013 45 Kalastajankartano, Kalasatama Capellan puistotie 5, 00540 Helsinki Espoo 2011 50 Kiltakartano, Espoon keskus Valakuja 4, 02770 Espoo Vantaa 2012 64 Pumpulilinna, Tikkurila Horsmakuja 2, 01300 Vantaa Kuopio 2011 57 Pilvilinna, Puijonlaakso Sammakkolammentie 12, 70200 Kuopio Hyvinkää 05 /2013 28 Martinkartano, Martti Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää 6
2 1 3 4 1. Saunalahden asukasisännöitsijä Stefan Piesnack rokkaa Itäviittarockissa. 2. ja 3. Seniorien ratikkaretki kesällä 2012 4. Talkoot yhdistävät asukkaita ja luo mukavamman ympäristön. Asukasisännöitsijä luo yhteisöllisyyttä, tukea ja turvaa Yhtiömme toteuttavat aidosti asukkaita palvelevaa toimintamallia, jonka perustana ovat talokohtaiset asukasi sännöitsijät. Sosiaali- ja/tai terveydenhoitoalan tutkinnon suorittaneet ammattilaiset muodostavat asumispalvelumme kehittämisen ja ylläpitämisen tärkeimmän voimavaran. Asunto ja asuminen ovat jokaiselle ihmiselle hyvän elämän keskeinen elementti siitä riippumatta, mikä on kulloinenkin sosiaalinen tai taloudellinen tilanne. Meidän tehtävämme on asumispalvelun toteuttaminen niin, että jokainen talomme asukas kokee asumisensa turvalliseksi ja yhteisöllisyyden mahdolliseksi itselleen sopivalla tavalla. Asukasisännöitsijän hyvä tavoitettavuus on asukkaillamme vuokraan tai käyttövastikkeeseen sisältyvä etu. Aloitimme vuonna 2012 ARAn Enemmän irti asumisneuvonnasta -hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa entisestään asukkaiden ja henkilökuntamme välistä vuorovaikutusta ja viestintää. Taloissa vietetään erilaisia vuodenaikoihin liittyviä juhlia, järjestetään talkoita ja grillijuhlia sekä erilaisia kerhoja ja infotilaisuuksia. Vuonna 2012 järjestimme mm. Seniori-iltapäivän Malmin työväentalolla, asukkaiden ideasta ratikkaretken sekä Saunalahden vuokratalon pihalla Itäviittarock-tapahtuman. Henkilöstön määrä vuoden 2012 lopussa oli 22 henkilöä, joista asukasisännöitsijöitä oli yli puolet. Tavoitteena on ylläpitää ja kehittää saavutettua hyvää työilmapiiriä ja työhyvinvoinnin tasoa (työhyvinvointikysely lokakuussa 2012). Tiimityöskentelyn laatua parannetaan ja kehitetään vuonna 2012 aloitetulla parityöskentelyn mallilla ja koko henkilöstölle annetaan työnohjausta. Setlementtikonsernin toimijana yhtiö kehittää asumisen toimi alaa ja omaa asumispalveluaan konsernin arvojen pohjalta. Yhteisöllisyys, vuorovaikutus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat myös yhtiön asumispalvelun tärkeitä tavoitteita. 7
S-Asunnot Oy T U L O S L A S K E L M A 1.1. 31.12.2012 1.1. 31.12.2011 LIIKEVAIHTO 5 113 386,68 4 555 458,06 Valmistus omaan käyttöön 289 000,00 279 000,00 Liiketoiminnan muut tuotot 67 762,86 19 028,97 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -671 424,06-658 985,34 Henkilösivukulut Eläkekulut -125 125,95-114 007,98 Muut henkilösivukulut -25 914,08-21 932,76 Henkilöstökulut yhteensä -822 464,09-794 926,08 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -957 264,37-1 049 877,37 Liiketoiminnan muut kulut Vapaaehtoiset henkilöstökulut -94 610,87-65 659,64 Hallinto -255 383,45-443 062,70 Käyttö ja huolto -181 955,38-132 302,46 Ulkoalueiden hoito -42 916,62-35 546,78 Siivous -110 119,27-79 767,70 Lämmitys -346 753,01-257 319,18 Vesi ja jätevesi -188 652,77-140 144,54 Sähkö -126 311,61-91 708,20 Jätehuolto -67 446,09-54 985,61 Vahinkovakuutukset -17 662,45-13 942,42 Vuokrat -233 553,06-198 463,39 Kiinteistövero -93 044,84-87 789,09 Korjaukset -154 804,18-77 857,97 Muut hoitokulut -416 378,60-216 755,67 Liiketoiminnan muut kulut yhteensä -2 329 592,20-1 895 305,35 LIIKEVOITTO 1 360 828,88 1 113 378,23 Rahoitustuotot ja -kulut Muut korko- ja rahoitustuotot 6 434,31 7 816,05 Korkokulut ja muut rahoituskulut -1 229 571,37-924 901,78 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -1 223 137,06-917 085,73 VOITTO/TAPPIO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ 137 691,82 196 292,50 VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 137 691,82 196 292,50 Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos -71 043,00-192 460,00 Välittömät verot -15 712,77-1 039,70 TILIKAUDEN VOITTO 50 936,05 2 792,80 8
S-Asunnot Oy T A S E 31.12.2012 31.12.2011 V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 16 046,80 13 412,58 Aineettomat hyödykkeet yhteensä 16 046,80 13 412,58 Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet 6 265 509,65 4 978 985,65 Liittymismaksut 518 246,89 516 850,84 Rakennukset ja rakennelmat 50 903 148,18 51 612 900,77 Koneet ja kalusto 140 374,15 149 827,74 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 28 591 761,99 3 095 836,30 Aineelliset hyödykkeet yhteensä 86 419 040,86 60 354 401,30 Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä 9 250,00 9 250,00 Muut osakkeet ja osuudet 2 777 809,67 2 088 943,64 Sijoitukset yhteensä 2 787 059,67 2 098 193,64 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 89 222 147,33 62 466 007,52 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset 69 184,55 348 082,53 Saamiset saman konsernin yrityksiltä 20 478,15 149 561,74 Muut saamiset 263 490,65 244 604,17 Siirtosaamiset 36 735,17 19 624,77 Saamiset, lyhytaikaiset yhteensä 389 888,52 761 873,21 Saamiset yhteensä 389 888,52 761 873,21 Rahat ja pankkisaamiset 3 471 187,21 2 229 259,21 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 3 861 075,73 2 991 132,42 V A S T A A V A A 93 083 223,06 65 457 139,94 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Osakepääoma 9 680,00 9 680,00 Edellisten tilikausien voitto/tappio 10 429,22 7 636,42 Tilikauden voitto/tappio 50 936,05 2 792,80 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 71 045,27 20 109,22 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Vapaaehtoiset varaukset Asuintalovaraus 566 262,33 495 219,33 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ YHTEENSÄ 566 262,33 495 219,33 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 88 454 787,10 62 788 047,04 Pitkäaikainen yhteensä 88 454 787,10 62 788 047,04 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 796 534,00 640 430,11 Saadut ennakot 65 831,46 61 759,61 Ostovelat 2 199 284,18 480 822,97 Velat saman konsernin yrityksille 25 705,49 57 609,54 Muut velat 528 101,46 547 274,73 Siirtovelat 375 671,77 365 867,39 Lyhytaikainen yhteensä 3 991 128,36 2 153 764,35 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 92 445 915,46 64 941 811,39 V A S T A T T A V A A 93 083 223,06 65 457 139,94 9
Senioriasumisoikeus Oy T U L O S L A S K E L M A 1.1. 31.12.2012 1.1. 31.12.2011 Vuokrat 1.549.180,14 1.096.393,35 Käyttökorvaukset 120.616,18 85.674,97 LIIKEVAIHTO 1.669.796,32 1.182.068,32 Muut kiinteistön tuotot 2.977,62 34.159,37 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -102.939,37-82.824,26 Henkilösivukulut Eläkekulut -19.287,18-15.212,12 Muut henkilösivukulut -3.830,33-3.108,15 Henkilöstökulut yhteensä -126.056,88-101.144,53 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -278.306,00-219.739,00 Poistot ja arvonalentumiset -278.306,00-219.739,00 Muut kulut Vapaaehtoiset henkilöstökulut -11.591,65-10.468,65 Kiinteistön muut hoitokulut Hallinto -102.783,31-94.244,62 Käyttö- ja huolto -66.804,61-50.552,03 Ulkoalueiden hoito -16.508,65-9.270,14 Siivous -31.320,94-17.964,19 Lämmitys -96.656,52-62.846,66 Vesi ja jätevesi -45.908,08-33.990,86 Sähkö ja kaasu -68.434,88-52.892,77 Jätehuolto -16.659,73-9.627,84 Vahinkovakuutusmaksut -6.780,97-3.546,07 Vuokrat -83.291,31-35.725,68 Kiinteistövero -32.829,04-29.394,26 Korjaukset -12.260,04-1.857,66 Muut hoitokulut -77.286,94-34.249,62 Kiinteistön muut hoitokulut -657.525,02-436.162,40 Muut kulut -669.116,67-446.631,05 LIIKEVOITTO/TAPPIO 599.294,39 448.713,11 Rahoitustuotot ja -kulut Muilta kuin saman konsernin yrityksiltä 636,88 919,17 Korko- ja muut rahoituskulut Muille kuin saman konsernin yrityksille -598.890,70-449.751,11 Korko- ja muut rahoituskulut -598.890,70-449.751,11 Rahoitustuotot ja -kulut -598.253,82-448.831,94 Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1.040,57-118,83 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 1.040,57-118,83 10
Senioriasumisoikeus Oy T A S E 31.12.2012 31.12.2011 V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 24.467,25 29.362,25 Aineettomat hyödykkeet yhteensä 24.467,25 29.362,25 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet 4.249.761,56 3.865.764,28 Rakennukset ja rakennelmat 43.118.592,38 23.215.908,55 Koneet ja kalusto 14.399,22 10.715,79 Ennakkomaksut ja keskener. hankinnat 8.370.581,73 10.610.690,92 Aineelliset hyödykkeet yhteensä 55.753.334,89 37.703.079,54 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet 2.377.766,51 17.240,00 Sijoitukset yhteensä 2.377.766,51 17.240,00 PYSYVÄT VASTAAVAT 58.155.568,65 37.749.681,79 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset 9.287,55 15.859,57 Saamiset saman konsernin yrityksiltä 2.977,62 34.159,37 Siirtosaamiset 6.240,76 27.707,10 Lyhytaikaiset 18.505,93 77.726,04 Saamiset yhteensä 18.505,93 77.726,04 Rahat ja pankkisaamiset Pankkisaamiset 426.570,75 1.933.098,62 Rahat ja pankkisaamiset yhteensä 426.570,75 1.933.098,62 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 445.076,68 2.010.824,66 V A S T A A V A A 58.600.645,33 39.760.506,45 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Osakepääoma 8.000,00 8.000,00 Asumisoikeusmaksut 8.578.109,51 4.812.959,00 Edellisten tilikausien voitto/tappio -3.231,67-3.112,84 Tilikauden voitto/tappio 1.040,57-118,83 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 8.583.918,41 4.817.727,33 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 46.875.605,00 33.136.728,00 Pitkäaikainen yhteensä 46.875.605,00 33.136.728,00 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 307.818,00 154.819,00 Saadut ennakot 23.370,75 6.298,50 Ostovelat 1.808.923,66 728.640,21 Velat saman konsernin yrityksille 30.563,28 464.998,50 Muut velat 438.569,50 220.345,95 Siirtovelat 531.876,73 230.948,96 Lyhytaikainen yhteensä 3.141.121,92 1.806.051,12 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 50.016.726,92 34.942.779,12 V A S T A T T A V A A 58.600.645,33 39.760.506,45 11
Asiakaspalvelu klo 9 15, puh. 010 837 5300 info@s-asunnot.fi Läntinen Brahenkatu 2, 00510 Helsinki www.s-asunnot.fi www.setlementti.fi