HOLLANNINPAIMENKOIRIEN ROTUKOHTAINEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA

HOLLANNINPAIMENKOIRIEN ROTUKOHTAINEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA 1

HOLLANNINPAIMENKOIRAT ROTUKOHTAINEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA Voimassa alkaen x.x.2014 Hyväksytty rotua harrastavan yhdistyksen xxxkokouksessa xx.x.2013 Hyväksytty rotujärjestön (Suomen Palveluskoiraliitto ry) yleiskokouksessa xx.xx.xxxx SKL:n jalostustieteellinen toimikunta hyväksynyt xx.x.2014 Sisällys 1 YHTEENVETO... 4 2 RODUN TAUSTA... 5 2.1 Rodun historia Hollannissa... 6 2.1.1 Pitkäkarvaisen muunnoksen historia... 7 2.1.2 Lyhytkarvaisen muunnoksen historia... 8 2.1.3 Karkeakarvaisen muunnoksen historia... 8 2.2 Rodun historia Suomessa... 9 3 JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA... 10 3.1 Hallitus... 11 3.2 Jalostustoimikunta... 11 3.2.1 Pentuvälitys... 11 3.3 Muut toimikunnat ja toimihenkilöt... 12 3.3.1 Erikoisnäyttelytoimikunta... 12 3.3.2 Toimihenkilöt... 12 4 RODUN NYKYTILANNE... 13 4.1 Populaation rakenne ja jalostuspohja... 13 4.1.1 Populaation rakenne ja sukusiitos... 13 4.1.2 Jalostuspohja... 17 4.1.3 Rodun populaatiot muissa maissa... 29 4.1.4 Yhteenveto populaation rakenteesta ja jalostuspohjasta... 29 4.2 Luonne ja käyttäytyminen sekä käyttöominaisuudet... 31 4.2.1 Rotumääritelmän maininnat luonteesta ja käyttäytymisestä sekä rodun käyttötarkoituksesta... 31 4.2.2 Jakautuminen näyttely- / käyttö- / tms. -linjoihin... 31 4.2.3 Luonteen ja käyttäytymisen ja/tai käyttöominaisuuksien testaus ja/tai kuvaus... 32 4.2.4 Luonne ja käyttäytyminen päivittäistilanteissa... 38 4.2.5 Käyttö- ja koeominaisuudet... 39 4.2.6 Käyttäytyminen kotona sekä lisääntymiskäyttäytyminen... 46 4.2.7 Yhteenveto rodun käyttäytymisen ja luonteen keskeisimmistä ongelmakohdista sekä niiden korjaamisesta... 46 4.3 Terveys ja lisääntyminen... 46 4.3.1 PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet... 46 4.3.2 Muut rodulla todetut merkittävät sairaudet... 46 4.3.3 Yleisimmät kuolinsyyt... 58 4.3.4 Lisääntyminen... 61 4.3.5 Sairauksille ja lisääntymisongelmille altistavat anatomiset piirteet... 62 4.3.6 Yhteenveto rodun keskeisimmistä ongelmista terveydessä ja lisääntymisessä... 62 4.4 Ulkomuoto... 63 4.4.1 Rotumääritelmä... 63 4.4.2 Näyttelyt ja jalostustarkastukset... 65 4.4.3 Ulkomuoto ja rodun käyttötarkoitus... 67 4.4.4 Yhteenveto rodun keskeisimmistä ulkomuoto- ja rakenneongelmista... 67 5 YHTEENVETO AIEMMAN TAVOITEOHJELMAN TOTEUTUMISESTA... 67 _Toc370664089 2

_Toc370664090 6 JALOSTUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS... 68 6.1 Jalostuksen tavoitteet... 68 6.2 Suositukset jalostuskoirille ja yhdistelmille... 68 6.3 Rotujärjestön toimenpiteet... 70 6.4 Uhat ja mahdollisuudet sekä varautuminen ongelmiin... 70 6.5 Toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelman seuranta... 71 7 LÄHTEET... 72 3

YHTEENVETO Hollanninpaimenkoirat ovat alkuaan toimineet karjaa paimentavina ja vartioivina koirina. Ne katosivat lähes sukupuuttoon 1800-luvun lopulla, jolloin Hollannissa heräsi uusi kiinnostus kotimaista rotua kohtaan. Rotumääritelmä rakennettiin tunnettujen koirien perusteella ja sitä muokattiin vuosien varrella useaan otteeseen kuvaamaan paremmin monimuotoista rotua. Ensimmäinen rotumääritelmä hollanninpaimenkoirille kirjoitettiin v. 1875. Karjan paimentamisen lisäksi hollanninpaimenkoiria on käytetty vetämään kevyitä kuormia ja vartioimaan talon pihapiiriä. Hollanninpaimenkoiran tuli olla vähään tyytyväinen, aulis työntekijä, jonka ei suotu olevan liian ystävällinen vaan mieluummin pidättäytyvä muiden kuin tuttujen seurassa. Koiran tuli olla keskikokoinen, ei liian kevyt tai vankka, vaan sopusuhtainen, kestävä ja rakenteeltaan monipuoliseen työhön sopiva ja turkiltaan säänkestävä. Hollanninpaimenkoira oli maatilan yleiskoirana arvostettu ja luotettu kumppani. Rotu itsessään on säilynyt ulkonäöllisesti hyvin muuttumattomana vuosisatojen kuluessa, mikä voidaan todeta yli sata vuotta vanhoista kuvista. Karjankasvatuksen tehostumisen myötä koiria alettiin pitää enemmän lemmikkeinä ja harrastuskavereina. Rotumääritelmän ulkomuoto alkoi määrätä jalostusta enenevässä määrin, kuten useissa muissakin roduissa. Tämä muokkasi monen muun rodun ohella myös hollanninpaimenkoiran kasvatustoimintaa. Vuoteen 1914 asti hollanninpaimenkoirat olivat vahvasti edustettuina Alankomaiden poliisin käytössä. Kun hollanninpaimenkoirien rotujärjestö muutti rotumääritelmää eikä muita kuin brindle-värisiä enää rekisteröity, johti se usean viranomaiskäytössä erinomaiseksi osoittautuneen kasvatuslinjan hylkäämiseen jalostuksesta ja hollanninpaimenkoirien käyttö työkoirina väheni ja painottui harrastus- ja seurakoirana toimimiseen. Tavoiteohjelman tarkoituksena on koota yhteen oleellinen tieto hollanninpaimenkoirista, niiden taustoista ja nykytilasta sekä rodun jalostuksen suunnittelussa ja toimeenpanossa tarvittavista taustatekijöistä. Ohjelman avulla voidaan ohjata rodun kehitystä määrätietoisesti ja vaadittavan pitkäjänteisesti, jotta jalostusyksilöt voitaisiin valita perinnöllisten tekijöiden perusteella ja ylläpitää rotua jalostusvalinnoilla siten, että luonne, käyttäytyminen, terveys ja ulkomuoto vastaavat rotumääritelmää, sekä varmistaa rodun yksilöiden riittävä yhteiskuntakelpoisuus. Lisäksi koiranjalostuksen tulee turvata rodun perinnöllinen monimuotoisuus. Populaatio Suomessa, kuten muuallakin, on pieni niin määrällisesti kuin geneettisestikin mitattuna ja yhtenä jalostuksen tavoiteohjelman keskeisistä tavoitteista on pyrkiä mahdollisuuksien mukaan laajentamaan rodun geenipohjaa ja vähentämään sisäsiittoisuutta perinnöllisten sairauksien esiintymisen välttämiseksi. Tähän tavoitteeseen rotuyhdistys pyrkii jakamalla kasvattajille tietoutta sekä suosittamalla rajoituksia yhden yksilön jalostuskäytölle. Tavoiteohjelman tulee vastata kysymyksiin missä olemme, mihin pyrimme ja miten saavutamme tavoitteemme, sekä mitä sääntöjä toiminnassa on noudatettava. Erittäin tärkeänä tavoitteena rotua harrastavalla yhdistyksellä on saada kaikki rodun kasvattajat tuntemaan ja sisäistämään rotumääritelmä kaikilta osiltaan, rodun tilanne siihen verrattuna ja ymmärtämään omien jalostuskoiriensa taso verrattuna koko kantaan. Tavoitteemme ylläpitämiseksi ja jäsenistölle tarjottavan tiedon jakamiseksi hollanninpaimenkoirien tietoja tullaan jatkossakin keräämään laajenevassa mittakaavassa. Toivomme tämän tavoiteohjelman toimivan tulevaisuudessa avoimena tiedonlähteenä ja ohjenuorana niin kasvattajille kuin harrastajillekin. Ohjelmaan perehtyminen ja siinä esitettyjen tietojen ja ohjeiden syvällinen tunteminen on oleellisen tärkeää varsinkin kasvattajille, mutta erittäin hyödyllistä myös hollanninpaimenkoirien omistajille ja ostoa harkitseville. Vuonna 2013 päivitetyssä versiossa painotetaan karvamuunnoskohtaisia ongelmia ja niiden ehkäisemistä. Yhdessä rodun kotimaan kanssa pohditaan intervariaatioristeytyksiä ja niiden vaikutusta rodun elinvoimaisuuteen ja säilymiseen sekä karkeakarvaisen muunnoksen säilyttämistä ja lyhytkarvaisten käyttölinjaisten harkittua käyttöä. Hollanninpaimenkoirien jalostuksen tavoiteohjelman alkuperäisen version laatimiseen on osallistunut joukko kasvattajia, harrastajia, hallituksen jäseniä ja jalostustoimikunnan jäsenet. Ennen hollanninpaimenkoirienjalostuksen tavoiteohjelman hyväksyntäkierrosta on JTO:n työkappale ollut nähtävillä yhdistyksen kotisivuilla. Näin on haluttu antaa jokaiselle mahdollisuus ilmaista näkemyksensä rodun tulevaisuudesta. Pienen populaation rodussa yksittäisenkin kasvattajan kädenjälki näkyy koko rodun kannassa, jolloin yhteisen päämäärän ymmärtäminen korostuu rotua eteenpäin vietäessä. Yksittäisten pentueiden teettämisen sijaan olisi toivottavaa, että kasvattajat jalostusvalinnoillaan ajattelisivat ensisijaisesti koko rodun etua, ja vasta toissijaisesti oman kasvatuslinjansa etuja. 4

1 RODUN TAUSTA Hollanninpaimenkoirat olivat alkujaan hollantilaisten lammastilallisten väsymättömiä apulaisia, jotka toimivat karjaa paimentavina ja vartioivina koirina. Hollanninpaimenkoirat katosivat melkein sukupuuttoon 1800-luvun lopulla, jolloin Hollannissa heräsi kiinnostus kotimaiseen rotuun. Ensimmäinen rotumääritelmä hollanninpaimenkoirille kirjoitettiin v. 1875. Rotumääritelmä rakennettiin tunnettujen koirien perusteella ja sitä muokattiin vuosien varrella useaan otteeseen kuvaamaan paremmin monimuotoista rotua. Muutokset olivat kuitenkin useimmiten vain tarkennuksia koiran tyyppiin, joskin myös koirien kokomääritelmää nostettiin vuosien saatossa vastaamaan paremmin virkavallan toivomuksia vankemmista ja isokokoisemmista koirista. Hollanninpaimenkoiran työnkuva on ollut alun perin juuri lammaslaumojen kuljettaminen tiloilta laidunalueille ja niiden vartioiminen päivän aikana. Hollanninpaimenkoira on ns. rajaa vartioiva koira, jonka työskentelytapana on lampaiden pitäminen teiden ja maastonmuotojen rajaaman alueen sisäpuolella. Hollanninpaimenkoira ei siis omaa kovin suurta pyrkimystä kiertää lammaslaumaa monen muun paimenkoiran tavoin. Hollanninpaimenkoiria on käytetty muihinkin maatilojen tehtäviin, kuten vetämään kevyitä kuormia ja vartioimaan talon pihapiiriä. Hollanninpaimenkoiran tuli olla vähään tyytyväinen, aulis työntekijä, jonka ei suotu olevan liian ystävällinen vaan mieluummin pidättäytyvä muiden kuin tuttujen seurassa. Koiran tuli olla keskikokoinen, ei liian kevyt tai vankka, vaan sopusuhtainen rakenteeltaan, kestävä ja monipuoliseen työhön sopiva ja turkiltaan säänkestävä. Rotu itsessään on säilynyt ulkonäöllisesti hyvin muuttumattomana vuosisatojen kuluessa, mikä voidaan todeta yli sata vuotta vanhoista kuvista. Kuvien koirat menestyisivät ulkonäkönsä puolesta mainiosti myös tämän päivän rotukehässä. Nykyisin karjankasvatus on modernisoitunut maatalouden tehostumisen myötä, ja samoin on käynyt hollanninpaimenkoirien työnkuvalle. Maailmansotien jälkeen ihmisten vaurastuminen toi koirille täysin uuden aseman; niitä voitiin pitää lemmikkeinä, ilman jatkuvaa työtaakkaa. Tämä muokkasi monen muun rodun ohella myös hollanninpaimenkoiran kasvatustoimintaa. Monet koirista kasvatettiin koti- ja näyttelykoiriksi, jolloin niiden kykyä toimia alkuperäisissä tehtävissä ei nähty enää niinkään tärkeänä ja ulkomuotoseikat korostuivat. Vuoteen 1914 asti hollanninpaimenkoirat olivat vahvasti edustettuina Alankomaiden poliisin käytössä. Kun hollanninpaimenkoirien rotujärjestö muutti rotumääritelmää eikä muita kuin brindle-värisiä enää rekisteröity, johti se usean viranomaiskäytössä erinomaiseksi osoittautuneen kasvatuslinjan hylkäämiseen jalostuksesta. Monet koirat kasvatettiin koti- ja näyttelykoiriksi, jolloin hollanninpaimenkoirien käyttö työkoirina väheni ja painottui harrastus- ja seurakoirana toimimiseen. Kun rotuyhdistyksen ajama rotumääritelmän uudistaminen lopetti muiden kuin brindleväristen koirien rekisteröinnin, johti se usean viranomaiskäytössä erinomaiseksi osoittautuneen linjan hylkäämiseen. Vuonna 1932 jouduttiinkin toteamaan, että rekisteröityjen hollanninpaimenkoirien ominaisuuksissa oli puutteita ja niiden soveltuvuus virkakoiraksi kyseenalainen. Tämän ja sota-ajan taloudellisen niukkuuden aiheuttaman rekisteröinnin tarpeellisuuden kyseenalaistaminen työkoirakasvattajien piireissä johti siihen, että rekisteröityjen hollanninpaimenkoirien soveltuminen työkoiriksi väheni nopeasti ja hollanninpaimenkoirat jakautuivat näihin lähinnä lemmikkeinä ja harrastuskavereina pidettäviin ulkomuodoltaan rotumääritelmän mukaisiin FCI-rekisteröityihin koiriin, sekä niin kutsuttuihin X-hollanninpaimenkoiriin, joiden polveutumistietoja pidetään yllä näiden nk. KNPV-linjaisten koirien (Koninklijke Nederlandse Politiehond Vereniging, Hollannin kuninkaallinen poliisikoirayhdistys) kasvattajien keskuudessa. X-linjaiset koirat kasvatetaan työkyvyn ja terveyden perusteella ja niihin on sekoittunut useita rotuja, tavallisimmin belgian- ja saksanpaimenkoiran rekisteröityjä tai rekisteröimättömiä käyttölinjaisia koiria. Näitä X-linjaisia koiria on aina käytetty jonkin verran myös rekisteröityjen, erityisesti lyhytkarvaisten, hollanninpaimenkoirien jalostukseen. Valitettavasti tämä on useimmiten tapahtunut salassa. Viimeisen 10-vuoden aikana X-linjaisia hollanninpaimenkoiria on pystytty rekisteröimään käyttämällä rotuunottoa mm. Ranskassa ja Belgiassa. Näitä yksilöitä on käytetty melko runsaasti rekisteröityihin lyhytkarvaisiin hollanninpaimenkoiriin. Onkin havaittavissa, että rekisteröidyissä hollanninpaimenkoirissa on nykyisin jälleen yksilöitä, jotka soveltuvat myös viranomaiskäyttöön, mutta suurin osa koirista on kuitenkin edelleen yksityisten ihmisten harrastuskoirina kansallisissa palveluskoiralajeissa, tottelevaisuudessa, agilityssä ja näyttelykoirina. 5

2.1 Rodun historia Hollannissa 1800-1900-lukujen vaihteessa eri rotuja risteytettiin paljonkin keskenään. Kaikkien mannermaisten paimenkoirien kantamuotona mainitaan brabantinpaimenkoira. Siitä ovat kehittyneet niin belgian- kuin saksanpaimenkoirat, kuten myös hollanninpaimenkoirat, bouvierit ja pyreneittenpaimenkoirat. Rotumääritelmiä alettiin vasta kirjoittaa ja eri maissa alettiin etsiä erilaisia omia koirarotuja. Jalostus oli pääosin käyttöominaisuuksiin perustuvaa. Tällöin pyrittiin luomaan rodun tyyppiä ja hakemaan siihen haluttuja ominaisuuksia toisista roduista. Hollannissa paikallisesta paimenkoirasta puhuttiin aluksi kotimaisena paimenkoirana. Vaikka jalostus ei alussa ollutkaan ulkonäköpainotteista, esitettiin huhtikuussa 1874 ensimmäinen koira näyttelyssä Amsterdamissa. Vuonna 1875 kirjoitettiin ensimmäinen rotumääritelmä ja 1878 näyttelyssä puhuttiin ensi kertaa hollanninpaimenkoirasta. Nederlandse Herdershonden Club, oma rotuyhdistys, perustettiin 1898 huolehtimaan rodun säilymisestä. Vuoteen 1910 mennessä on dokumentoitu koiria sekä NHSB-rekisterissä että näyttelyluetteloissa ja näyttelyistä kertovissa lehtiartikkeleissa seuraavat määrät: lyhytkarvoja 374 (joista 74 NHSB-rekisteröityjä), karkeakarvoja 102 (35) ja pitkäkarvoja 33 (10). Ensimmäiset kasvattajapäivät järjestettiin Hollannissa vuonna 1939. Ensimmäiset muotovaliot saatiin 1800-1900-lukujen taitteessa: 1899 syntynyt lyhytkarvauros Sheep ja 1895 syntynyt karkeakarvanarttu Sophie. Pitkäkarvat ovat kautta historian olleet harvinaisin karvanmuunnos Hollannissa, ja ensimmäinen valiopitkäkarva oli 1958 syntynyt narttu Trees. Ensimmäinen pelastuskoirasertifikaatin saavuttanut hollanninpaimenkoira oli karkeakarvainen Astah. Poliisikoirasertifikaatin (PH) saavutti samoin ensimmäisenä karkeakarvainen nimeltään Cedar. Jalostustyön edetessä rotumääritelmää tarkistettiin useaan kertaan. Vuonna 1906 rotumerkkejä muutettaessa urosten minimikorkeudeksi mainittiin 53 cm ja narttujen 50 cm. Karvamuunnoksia oli kolme; lyhyt, pitkä ja karkea. Tätä aikaisemmin oli puhuttu kuudesta karvamuunnoksesta. Erittäin harvalukuisiksi käyneet välikarvamuunnokset yhdistettiin kukin sitä lähimpään muunnokseen eli puolipitkäkarvainen lyhytkarvoihin, pystyturkkinen (kuten keeshond) pitkäkarvaisiin ja harjaskarvainen karkeakarvaisiin. Tällöin isolla osalla koiria oli valkoinen rintamerkki, valkeat sukat ja suupielet. 1914 brindlestä väristä tehtiin rodun tavaramerkki, ja valkoisista merkeistä alettiin pyrkiä eroon. Turkin väri siis rajattiin lyhytkarvaisilla kulta- ja hopeajuovikkaiksi, pitkäkarvaisilla näiden lisäksi kastanjanruskeaksi ja karkeakarvaisille juovikkaiden lisäksi pippuri&suola -värisiksi tai siniharmaiksi. Näin tehtäessä moni hyvä koira suljettiin pois jalostuksesta, mistä oli suurta haittaa koko rodulle. Vuoden 1935 rotumääritelmässä koirien koko on suurempi kuin aikaisemmin: urokset 58-63 cm ja nartut 55-62 cm. Pitkäkarvoille kuitenkin sallittiin minimikorkeudeksi uroksille 55 cm ja nartuille 53 cm. Vuoden 1960 rotumääritelmässä päästiin nykyisiin mittoihin eli urokset 57-62 cm ja nartut 55-60 cm koskien myös pitkäkarvoja. Rotukirja oli avoin vuoteen 1954 saakka. Mikä tahansa koira, joka sai kahdelta eri tuomarilta laatumaininnan erittäin hyvä, voitiin ottaa rotuun. Vuoteen 1971 saakka oli mahdollista ottaa tuntemattomien vanhempien jälkeläisiä rotuun VR-rekisteriin, josta kolmas jälkeläispolvi voitiin jalostustarkastaa ja ottaa rotuun G-0-koiraksi. VR-rekisteriin otettu koira rekisteröitiin register 0 -liitteellä. Seuraava polvi oli register 1, sitten tuli register 2, josta jalostustarkastuksen kautta koira voitiin siirtää NHSB-G-0 -koiraksi. G-0 -koirien jälkeläiset olivat G-1 -koiria ja sitä seuraava polvi G-2 -koiria, joitten jälkeläiset sitten olivat jo ilman liitettä. Lyhytkarvainen on kautta aikojen ollut rodun kotimaassa suosituin karvamuunnos. Karkeakarvainen on kotimaassaan pitkään ollut toiseksi suosituin muunnos, ja se on kenties muuttunut tyypiltään kaikkein vähiten vuosien saatossa. Pitkäkarvainen on näihin päiviin saakka ollut vähiten tunnettu muunnos Hollannissa. Sukupuuttoon kuoleminenkin on ollut miltei täydellinen kahteen kertaan. Vasta 2000-luvulla pitkäkarvojen suosio on noussut karkeakarvojen rinnalle ja joinakin rekisteröintivuosina jopa ohi. Sota-aika oli pullonkaula-aikaa koiranjalostuksessa eikä siltä ajalta ole säilynyt täydellisiä tietoja rekisteröinneistäkään. Seuraavassa taulukossa on esitetty rekisteröintimääriä Hollannista. Tässä listataan ainoastaan NHSB-rekisteröidyt koirat. Rekisteröinnit viimeiseltä viideltä vuodelta löytyvät kohdasta 4.1.3 Rodun populaatiot muissa maissa. 1920-37 1944-52 1953-60 1961-68 1970-79 1980-89 1990-99 PK - - 16 57 275 487 981 LK 393 342 192 332 1581 1575 1571 KK 340 342 363 357 927 733 636 Taulukko 1. Rekisteröinnit Hollannissa 1920-1999 (Lähde: Allemaal Hollanders) 6

Viime vuosisadan vaihteeseen tultaessa hollantilaisten arvio koiristaan oli, että lyhytkarvoja on noin 2000, pitkäkarvoja 1000 ja karkeakarvoja 750. Tämän kirjoituksen lähteenä käytetty kirja Dutch Breeds (Raad van Beheer, Alankomaitten kennelliitto, 2002) kertoo, että hollanninpaimenkoiria on kotimaan lisäksi Suomessa, Saksassa, Ranskassa, Unkarissa, Sveitsissä, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Sittemmin listaan voidaan liittää ainakin Eesti, Italia, Itävalta, Espanja, Ukraina, Slovakia, Slovenia, Kanada, Australia, Liechtenstein, Tsekinmaa, Luxemburg, Belgia, Puola, Filippiinit ja USA. USA:ssa koirat kuitenkin ovat pääosin niin kutsuttuja KNPV-linjaisia koiria, jotka eivät ole FCI:n tunnustamassa rekisterissä, joskin v. 2012 FCI-linjaisten koirien harrastajat saivat rodun AKC:n koehyväksyttyjen rotujen listalle. Näistä koirista kerrotaan tarkemmin lyhytkarvojen historiaosuudessa. 2.1.1 Pitkäkarvaisen muunnoksen historia Pitkäkarvainen oli 1990-luvulle asti Hollannissa harvinaisin muunnos, aika-ajoin jopa käytännöllisesti katsoen sukupuuttoon kuollut. Ensimmäiset säilyneet tiedot rekisteröinnistä löytyvät vuodelta 1888. Aikavälillä 1888-1940 (52 vuotta) löytyy vain 87 rekisteröityä koiraa, joista suurin osa rotuunotettuja koiria. Osin pitkäkarvoja syntyi lyhytkarvapentueisiin nämä koirat kuitenkin lienevät olleet puolipitkäkarvaisia. Vuosien 1929-1939 välillä ei rekisteröity ainuttakaan pentuetta. Tämä kuitenkin todistaa vain, että pentueita ei viety kantakirjaan, eivätkä lyhytkarvavanhemmista syntyneet pitkäkarvat myöskään näy tilastoissa. Aikavälillä 1940-45 rekisteröitiin yksi pitkäkarvapentue. Toisen Maailmansodan jälkeen eläinlääkäri W. v.d. Akker pelasti rodun keräämällä rotutyypillisiä koiria maaseudulta ja aloittamalla niillä jalostustyön uudelleen. Hän käytti tiukkaa sisäsiitosta (isä-tytär / poika-äiti / veli-sisko) rotutyypin uudelleen vakiinnuttamiseen. Geenipohjan laajentamiseksi pitkäkarvojen jalostukseen käytettiin 1960-luvulla lyhytkarvoja, urosta Albert v.h. Kootwijkse Zand 1966 ja narttua Petra v.d. Zuidloorn 1968, molempia yhden pentueen verran. Kaikki jälkeläiset rekisteröitiin ilmiasusta riippumatta pitkäkarvoiksi, eikä niitä ole käytetty jalostukseen lyhytkarvojen puolella lainkaan. Kannan pienuuden vuoksi kaikkien tämän päivän pitkäkarvojen takaa voidaan löytää joko toinen tai molemmat em. lyhytkarvat, ja useitten pentueitten kohdalla moneenkin kertaan. 2000-luvulla tehdyt lyhyt-pitkä -risteytykset ja niiden seuraavassa polvessa olevat jälkeläiset on rekisteröity ilmiasun mukaan lyhytkarvaisiksi. Suomessa 2002 tehdyn lyhyt x pitkä -risteytyksen koiria on Suomessa käytetty molempiin karvamuunnoksiin. Ensimmäisen polven (lyhyt x pitkä) koirat saavat Hollannissa rekisteripapereihinsa liitteen eli bijlagen G-0, toisessa polvessa G-1 ja kolmannessa G-2, minkä jälkeen ei rekisterinumerossa enää ole tätä nk. liitettä. Oma lukunsa, vähintään yhtä kiistelty kuin lyhytkarvojen käyttäminen, on belgianpaimenkoira tervuerenin käyttäminen pitkäkarvoihin vuonna 1984, jolloin tehtiin kaksi pentuetta. Niissä ensimmäinen polvi (tervueren x pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira) rekisteröitiin VR-rekisteriin liitteellä F-1, sitten tuli F-2 ja F-3 ja vasta F-4 polven koiria alettiin jalostustarkastaa ja siirtää NHSB-rekisteriin G-0 liitteellä, jonka jälkeen tarvittiin vielä G-1 ja G-2 polvet ennen puhtaaseen NHSB-rekisteriin pääsyä. Jalostustarkastuksia on järjestetty Hollannissa neljä ja Suomessa yksi. Kaikki Hollannissa tarkastetut koirat eivät ole saaneet siirtoa NHSB-rekisteriin, mutta kaikki Suomessa tarkastetut koirat hyväksyttiin. Kuitenkaan näiden koirien kohdalla ei tehty mitään merkintää rekisteröintiin, koska Suomen Kennelliitto ei ole rekisteröinyt ensimmäisiä pentueita liitemerkinnällä. Ensimmäinen pentue ilman bijlagea näistä nk. F-linjaisista koirista syntyi vuonna 2001 Hollannissa. Hollannissa käytetään jalostuksessa valitettavan paljon muotiuroksia eli uros, jolla on komea liuta näyttelytitteleitä saattaa 2-3 vuodessa astua kymmenen narttua eli miltei yhden vuoden kaikkien pentueitten verran. Suomessa voimme olla ylpeitä kasvatustyömme monitahoisuudesta, viime vuosina ovat useammatkin Hollannin jalostustoimikunnan jäsenet maininneet keskusteluissaan, että heidän pitkäkarvakasvattajiensa pitää muutaman vuoden kuluessa ehdottomasti suunnata astutusmatkoille Suomeen, koska siellä on pisimmälle eriytynyt kanta Hollannin koiriin verrattuna. Valitettavaa, että hollantilaiset kasvattajat eivät heidän jalostustoimikuntansa ulkomaisiin koiriin kiinnittämästä huomiosta huolimatta ole osoittaneet suurempaa kiinnostusta käyttämään ulkomaisia koiria jalostuksessa. Hollannissa on 1990-luvun jälkeen käytetty harkitusti jalostukseen koiria Pohjoismaista (Ruotsi, Norja, Suomi) sekä muutamista muista Euroopan maista. 7

Jo 1960-luvun lopulla pitkäkarvapentueita syntyi Hollannissa enemmän kuin yksi vuodessa, mutta vasta vuonna 1987 saavutettiin kymmenen pentueen maaginen raja ensimmäisen kerran. Rekisteröintien tähänastisena huippuvuonna 1992 Hollannissa rekisteröitiin 19 pentuetta ja 131 koiraa. 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa rekisteröinnit tuntuvat Hollannissa vakiintuneen n. 70 yksilöön ja n. 12 pentueeseen per vuosi. Suomen ohella muita maita, joissa on syntynyt useampia pitkäkarvapentueita 2000-luvulla ovat: Ranska, Saksa, Sveitsi, Ruotsi, Norja, Tanska, Belgia, Tsekki, Eesti ja USA. 2.1.2 Lyhytkarvaisen muunnoksen historia Vanhimmat NHSB-rekisteröidyt lyhytkarvat löytyvät vuodelta 1896, ja niiden väriksi ilmoitetaan brindle. 1900-luvun taitteessa lyhytkarvat olivat selkeästi työkoiria ja monenlaisten ominaisuuksiensa takia niitä alettiin käyttää yhä enemmän ja enemmän poliisi-, suojelu- ja sotakoirina. Siksi olisi mieluusti haluttu koiria, joilla olisi reilumpi säkäkorkeus, joten kokeiltiin risteytyksiä saksanpaimenkoiran kanssa. Näistä syntyneitä pitkäkorvaisia ja -selkäisiä koiria ei ulkomuodollisesti juurikaan arvostettu, ja näitä karsittiin seuraavina vuosina pois jalostuksesta. 1920-37 kerrotaan syntyneen 85 pentuetta, joissa oli yhteensä 393 pentua. Jalostukseen käytettyjä uroksia oli 31 ja narttuja 50. Kasvattajia kyseisellä aikavälillä oli 38. Lyhytkarvavanhemmista syntyi toisinaan myös pitkäkarvaisia pentuja, mutta näitä ei tiedetä käytetyn jalostukseen pitkäkarvojen kanssa. Aikavälillä 1940-45 syntyi 29 lyhytkarvapentuetta. Ensimmäisen Maailmansodan jälkeen saksanpaimenkoiran jalostuksessa tehtyjen muutosten jälkeen rotua ei katsottu enää soveliaaksi parantamaan hollanninpaimenkoirakantaa, mutta koirien vähäinen määrä pakotti kasvattajat hakemaan uutta verta koiriensa jalostukseen. Lyhytkarvoihin kokeiltiin käyttää belgianpaimenkoirista sekä malinoisia että tervuerenia. 1970-luvulla jalostusurosten käyttökriteeriksi nousi näyttelytitteleiden ohi tervelonkkaisuus. Kaikki kasvattajat halusivat käyttää vain A-lonkkaisia koiria, mikä kavensi jo ennestään ulkomuotoseikkoihin keskittynyttä jalostusmateriaalia huomattavasti. 1990-luvulla käyttökoiriin suuntautuneet lyhytkarvakasvattajat perustivat oman kasvattajayhdistyksensä ja käyttöominaisuuksia arvostavat kasvattajat ovat käyttäneet x-linjaisia koiria silloin tällöin jalostukseen rekisteröimällä ne jonkin rekisteröidyn uroksen nimiin. 2000-luvulla lyhytkarvojen jalostustyössä eniten mieliä kuohuttava asia on X-linjaisten koirien käyttö. Nämä ovat pääosin KNPV-linjaisia koiria, jotka eivät ole FCI:n tunnustamassa rekisterissä. Näiden koirien risteyttämistä puhtaiden hollanninpaimenkoirien kanssa ei Hollannissa katsota hyvällä, mikä on johtanut ko. koirien käyttämiseen salassa. Nykyisen laajaa jalostuspohjaa suosivan kasvatuksen ongelma ei ehkä olekaan x-linjaisten koirien käyttö, vaan se että näitä koiria on jouduttu käyttämään salassa. Tästä seurasi, että lyhytkarvaisten hollanninpaimenkoirien sukutauluja lukiessa tulee huomioida niiden epäluotettavuus. Joissakin maissa, kuten esimerkiksi Ranskassa ja Belgiassa x- linjaisten koirien rotuunotto on ollut mahdollista ja niiden merkitys rekisteröityjen koirien jalostuksessa merkittävä. Näiden koirien jatkojalostuskäyttö on helposti hallittavissa, koska ne esimerkiksi Suomessa rekisteröidään ER rekisteriin kunnes riittävä määrä FCI rekisteröityjä sukupolvia on koiran takana. Huomioitavaa on, että näiden koirien sukutaulut eivät suinkaan ole tuntemattomia, vaikka niillä ei FCI rekisteröityjä vanhempia olisikaan. Lyhytkarvaisen muunnoksen geneettinen vaihtelu onkin todellisuudessa paljon suurempi kuin sukutaulut antavat ymmärtää. Lyhytkarvojen vuosirekisteröinnit Hollannissa ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vaihdelleet välillä 121-194. Suomen ohella muita maita, joissa lyhytkarvoja kasvatetaan ovat Belgia, Ranska, Saksa, Sveitsi, Itävalta, Italia, Unkari, Tsekki, Ruotsi ja Norja. 2.1.3 Karkeakarvaisen muunnoksen historia Ensimmäinen kirjallinen maininta karkeakarvoista löytyy vuodelta 1905. Vuosien 1920-37 aikana syntyi 63 pentuetta, joissa oli yhteensä 340 pentua. Jalostukseen käytettyjä uroksia oli 23 ja narttuja 30. Kasvattajia oli 30. Aikavälillä 1940-45 syntyi 35 karkeakarvapentuetta. Koirakannan suppeuden vuoksi kaivattiin uutta verta, ja 1959 on käytetty belgianpaimenkoira laekenoisia rodun geenipohjan laajentamiseen. Kyseessä oli uros Albart, ja pentueesta yhtä narttua on käytetty edelleen jalostukseen, ja se löytyy useimpien Suomen koirien takaa. Bouvier-kasvattajien nettisivuilla kerrotaan myös bouvierien käyttämisestä karkeakarvoihin, mutta rekisteröinneissä sellaisesta ei ole näyttöä. Joskin ainoastaan karkeakarvaisilla esiintyvä silmäsairaus glaukooma voi olla todisteena bouvierien käytöstä, 8

koska myös niillä esiintyy glaukoomaa. Tänä päivänä kaikista karvanmuunnoksista Hollannissa on kasvattajia vähiten karkeakarvaisissa. Vaikka NHC:n jalostustoimikunnalla ei olekaan virallista kantaa rotu- tai muunnosristeytysten tekemiseen, on hollantilaisia kasvattajia, jotka pohtivat mistä karkeakarvoihin voitiaisiin hakea uutta verta. Keskusteluissa on mainittu mm. bouvier, picardienpaimenkoira ja belgianpaimenkoira laekenois. Karkeakarvojen vuosirekisteröinnit Hollannissa olivat vielä 1990-luvulla keskimäärin 50 koiraa, mutta ovat 2000-luvulla pienentyneet. Matalimmillaan rekisteröintiluvut olivat vuonna 2008 kahdeksalla ja vuonna 2010 kuudellatoista koiralla. Myös tehollinen populaatio on valitettavasti pienentynyt tuntuvasti, koska Hollannissa näyttää olevan tapana käyttää samoja koiria useita kertoja jalostukseen. Takavuosina ei ollut mitenkään tavatonta, että samalla uroksella oli jälkeläisiä yli kymmenenkin pentuetta. Esimerkiksi vuosina 1999-2005 Hollannissa syntyi 332 pentua, 65 pentuetta, joilla oli 36 eri isää ja 46 eri emää. Viiden eniten käytetyn uroksen jälkeläisten määrä on yhteensä 102 kpl (30,7%) ja kymmenen eniten käytetyn uroksen jälkeläisiä on 176 kpl (53%). Vastaavat luvut nartuilla ovat 80 kpl (24,1%) ja 140 kpl (42,2%). Jalostusmateriaalin kapeus ilmenee vielä selkeämmin, kun lasketaan em. pentueiden isoisien määrä. Maksimi voisi olla 130 eri koiraa, mutta näillä pentueilla on kuitenkin ainoastaan 38 isoisää. Suomen ohella muita maita, joissa karkeakarvoja on kasvatettu, ovat Sveitsi, Puola, Saksa, USA, Ranska ja Ruotsi. 2.2 Rodun historia Suomessa Suomeen ensimmäinen hollanninpaimenkoira tuotiin vuonna 1989. Kyseessä oli pitkäkarvainen urospentu nimeltään Conan, joka saapui Minanthe s -kenneliin. Tuohon aikaan Hollannista sai pennun rekisteripaperit aikaisintaan pennun ollessa n. 6 kk iässä, tämä koira on rekisteröity Suomeen vuoden 1990 puolella. Ensimmäinen Suomeen muuttanut karkeakarvainen oli narttu Dwarrel Afke v. t Lookerland, joka tuotiin vuonna 1990 astutettuna Stemma s -kenneliin. Maamme ensimmäinen lyhytkarva saapui vuonna 1991 Stemma s -kenneliin; narttu nimeltään Tineke v.d. s- Gravenschans. Kaikkien karvamuunnosten ensimmäiset pentueet ovat syntyneet Stemma s -kennelissä. Hollanninpaimenkoiraa on muunnoksesta riippuen hankittu maassamme hieman eri tarkoituksiin. Paljon yksilöitä on mennyt puhtaasti perhe- ja seurakoiraksi, mutta myös harrastuskoiriksi. Hollanninpaimenkoiralla on Suomessa palveluskoiraoikeudet. Suomessa hollanninpaimenkoirilla on kisattu palveluskoirakokeissa kaikissa lajeissa (haku, jälki, viesti, etsintä, suojelu, FH ). Palveluskoirakokeiden lisäksi rotu on aktiivinen pelastuskoirakokeissa, agilityssä, TOKOssa ja vesipelastuksessa sekä Suomessa vielä epävirallisessa kansainvälisessä suojelulajissa mondioringissä. Ensimmäinen hollanninpaimenkoira saavutti käyttövalion arvon palveluskoirien hakukokeessa vuonna 2005. Käyttövalioita on yhteensä 3 (vuoteen 2013 mennessä). Suomessa on saavutettu rodun ensimmäiset valionarvot vesipelastuksessa ja metsästyskoirien jäljestämiskokeessa. Koko maailmassa kunkin muunnoksen ensimmäiset agilityvaliot ovat suomalaisia koiria. Vesipelastuksessa kilpailee tällä hetkellä useita yksilöitä. Vuoteen 2013 mennessä agilityvalion arvon on saavuttanut 7 hollanninpaimenkoiraa ja tässä lajissa kilpailee koiria kaikista karvamuunnoksista. Tämän lisäksi on vuoteen 2013 mennessä valioitunut 4 tottelevaisuusvaliota ja tälläkin lajilla on useita harrastajia. Valjakkohiihdossa ja koirajuoksussa on vuosittain muutamia osallistujia ja rodun alkuperän mukaisesti pari koiraa harrastaa isäntäväen työn helpotukseksi karjanajoa. Yksi koira on toiminut sokean opaskoirana. Suomessa on joitain metsästyskoirien jäljestämistä harrastavia koiria. Näyttelykäyntejä suomalaisilla hollanninpaimenkoirilla kertyy enemmän kuin rodun kotimaassa. Suomen muotovalion arvoon hollanninpaimenkoirilta vaaditaan hyväksytysti suoritettu luonnetesti tai koulutustunnus 1-luokassa palvelus- tai pelastuskoira(ipor)kokeesta. Kiinnostus hollanninpaimenkoiria kohtaan on koko ajan kasvanut. Kaiken kaikkiaan hollanninpaimenkoiria on rekisteröity Suomessa vuoden 2013 loppuun mennessä: karkeakarvaisia 203, lyhytkarvaisia 609 ja pitkäkarvaisia 685. Tosin rekisteröintimäärä ei ole todellinen luku täällä elävistä hollanninpaimenkoirista, sillä kasvatustoiminnan myötä on Suomestakin jo viety yksilöitä ulkomaille mm. Hollantiin, Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan, Eestiin, Saksaan, Ranskaan, Sveitsiin, Belgiaan, USA:an ja Unkariin. Lisäksi monia koira on poistunut jo koirien taivaaseen. Vuoden 2013 loppuun mennessä Suomessa on pentueita ollut 22 lyhytkarvakasvattajalla yhteensä 70 pentuetta, 10 karkeakarvakasvattajalla 30 pentuetta ja 29 pitkäkarvakasvattajalla 99 pentuetta. Yhteensä kasvattajia on ollut 55. 9

3 JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on perustettu Jokioisilla 1991 Titta Saarikkomäen toimesta ja perustamisasiakirjan ovat allekirjoittaneet Titta Saarikkomäki, Pirkko Kivikari ja Hannu Viitanen. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin vuonna 1994. Yhdistys sai rotua harrastavan yhdistyksen oikeudet vuonna 2004. Yhdistys on jäsenenä Suomen Kennelliitossa ja Suomen Palveluskoiraliitossa. Yhdistyksen kotipaikka on Jokioinen ja sen toiminta kattaa koko maan. Yhdistyksen tarkoituksena on yhteistyössä Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n ja Suomen Palveluskoiraliitto ry:n kanssa edistää rodunomaisten ja terveiden hollanninpaimenkoirien kasvatusta, koulutusta ja käyttöä sekä harrastus- että käyttökoirina. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa järjestämällä koulutustilaisuuksia järjestämällä näyttelyitä ja kokeita antamalla opastusta ja neuvoja rodun jalostukseen, kasvatukseen, hoitoon ja koulutukseen liittyvissä asioissa harjoittamalla tiedotustoimintaa ja ylläpitämällä yhteyksiä alan kotimaisiin ja ulkomaisiin järjestöihin sekä muilla tarkoitustaan edistävillä tavoilla. Yhdistyksen jäsenmäärä on kehittynyt likimain samassa tahdissa koiramäärään nähden. Vuosittaiset nousut ja notkahdukset jäsenmäärässä ovat kuitenkin tasoittuneet muutaman vuoden viiveellä ja jäsenmäärä on keskiarvoisesti ollut nousussa koko yhdistyksen olemassaolon ajan. Vuosi Jäseniä yhteensä Varsinaisia jäseniä Perhejäseniä Juniorijäseniä Nuorisojäseniä Pentuejäseniä Kunniajäseniä Kannatusjäseniä 1993 40 28 8 4 - Muutos ed. vuoteen 1994 65 51 11 3 25 1995 86 67 14 5 21 1996 68 52 13 3-18 1997 96 79 15 2 28 1998 109 94 9 6 13 1999 85 78 4 3-24 2000 84 73 9 2-1 2001 157 147 8 2-73 2002 174 165 7 2 17 2003 160 146 11 3-14 2004 187 170 11 6 24 2005 162 149 10 3-25 2006 161 146 12 3-1 2007 136 126 7 3-25 2008 143 131 9 3 7 2009 172 151 16 5 29 2010 153 133 13 7-19 2011 145 135 8 0 0 2 0-8 2012 176 143 13 1 17 2 0 31 2013 164 134 10 18 2 0-12 Taulukko 2. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenmäärän kehitys vuosina 1993-2013 (Lähde: Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n toimintakertomukset) 10

3.1 Hallitus Rotuyhdistyksen hallitukseen kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja kuusi muuta jäsentä. Puheenjohtajan toimikausi on yksi (1) vuosi. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) vuotta siten, että puolet hallituksen jäsenistä on erovuorossa vuosittain. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan vuosittain. Hallituksen tehtävänä on 1. johtaa yhdistyksen toimintaa ja hoitaa sen taloutta ja omaisuutta 2. edustaa yhdistystä ja hoitaa sen asioita 3. valita sihteeri ja rahastonhoitaja ja muut tarpeelliset toimihenkilöt 4. päättää uusien jäsenten hyväksymisestä 5. valvoa yhdistyksen ja sen jäsenten toimintaa 6. kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niille esitettävät asiat 7. valmistella ja esittää kevätkokoukselle edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma ja 8. tase sekä toiminnantarkastajan laatima toiminnantarkastuskertomus 9. valmistella ja esittää syyskokoukselle seuraavan tilivuoden tulo- ja menoarvio ja 10. ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita yhdistyksen etu vaatii. 3.2 Jalostustoimikunta Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jalostustoimikunnan tärkein tehtävä on rodun jalostuksellisen tiedon tuottaminen, jakaminen ja sen hyödyntämisen opettaminen. Tehtävänä on ohjata rodun jalostusta ja neuvoa jalostukseen liittyvissä asioissa. Jalostustoimikunta vastaa jalostuksen tavoiteohjelman toteutumisen seurannasta sekä ohjelman uusimisesta määräaikoina jalostuksen tarpeita vastaavaksi. Yhdistyksen syyskokous valitsee jalostustoimikunnan puheenjohtajan sekä tarpeellisen määrän jalostusneuvojia vuodeksi kerrallaan. Jalostustoimikunta toimii yhdistyksen hallituksen alaisuudessa, ottaen toimintaohjeita vastaan yhdistyksen hallitukselta ja yhdistyksen kokouksista. Jalostustoimikunta nauttii jäsenistönsä ja hallituksen luottamusta. Tämä perustuu siihen, että toimikunnan jäsenet ovat kiinnostuneita rodun jalostuksesta heillä on käytännössä näyttöä siitä, että tuntevat rodun ja heillä on kyky ryhmätyöskentelyyn heillä on kyky käsitellä asioita luottamuksellisesti (vaitiolovelvollisuus) heillä on tarpeeksi objektiivisuutta he ovat saaneet tarpeellisen koulutuksen he ovat Suomen Kennelliiton ja Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäseniä ja he pystyvät tarvittaessa käyttämään ulkopuolista asiantuntija-apua. Jalostustoimikunnan tehtävät: 1. Jalostusneuvonta: Neuvontatyön on perustuttava rotumääritelmään ja siinä rodun kehittämisestä ilmaistuun henkeen. Toteutuksessa on otettava huomioon Suomessa vallitseva tilanne ja odotettavissa oleva kehitys. Jalostustoimikunta kokoontuu tarpeen mukaan. 2. Terveystietojen ylläpito 3. Koirien jalostustarkastukset (erikoisnäyttely) sekä jälkeläistarkastukset (jalostustoimikunnan vierailut pentujen luona) 4. Astutus- ja pentueen hoitoneuvonta sekä kasvattajien muu koulutus ja informointi 5. Jalostustarkastajien ja ulkomuototuomareiden koulutus yhteistyössä rotujärjestön kanssa 6. Käsiteltyjen yhdistelmien tiedottaminen jalostustoimikunnan alaisuudessa toimivalle pentuvälitykselle sekä yhdistyksen www-sivuille. Mikäli yhdistelmässä on puutteita, tulee puutteet mainita. 7. Tekee vuosittain toimintasuunnitelman yhdistyksen syyskokoukselle ja toimintakertomuksen kerhon kevätkokoukselle 3.2.1 Pentuvälitys Pentuvälitys koostuu pentuvälityksen vastaavasta, jonka hallitus valitsee vuodeksi kerrallaan sekä yhdistyksen kotisivuilla toimivasta pentulistasta. Yhdistyksen pentuvälitykseen pääsevät kaikki ne yhdistelmät, jotka on ilmoitettu ja 11

käsitelty jalostustoimikunnassa. Pentuvälityksen toimintaa valvoo jalostustoimikunta, joka tarvittaessa myös avustaa pentuvälitystä. Pentuvälitys jakaa tietoa rodusta, yksittäisten koirien virallisista tuloksista ja yhdistyksen pentulistalla olevista pentueista sekä rotuyhdistyksestä. Tavoitteena on, että hollanninpaimenkoiran ostajat saavat puolueettomasti kaiken saatavilla olevan tiedon ostopäätöksensä pohjaksi. Webmaster ylläpitää jalostustoimikunnan ohjeiden mukaista pentulistaa, joka on julkaistu yhdistyksen kotisivuilla. 3.3 Muut toimikunnat ja toimihenkilöt 3.3.1 Erikoisnäyttelytoimikunta Yhdistyksen syyskokous valitsee vuosittain erikoisnäyttelytoimikunnan puheenjohtajan, joka esittää tarpeellisen määrän toimikunnan jäseniä hallitukselle. Toimikunta vastaa kaikista erikoisnäyttelyn järjestelyistä. Toimikunta valitsee erikoisnäyttelylle tuomarin, etsii näyttelylle järjestämispaikkakunnan ja huolehtii erikoisnäyttelyn anomisesta. Näyttelyn taloudellisesta arviosta ja lopullisesta tuloslaskelmasta toimikunta tekee yhteenvedon hallitukselle. 3.3.2 Toimihenkilöt Muina toimihenkilöinä yhdistyksessä toimivat sihteeri, jäsensihteeri, rahastonhoitaja, päätoimittaja, pentuvälittäjä, tarvikemyyntivastaava, webmaster, PK- ja PEKO-vastaava, tokovastaava ja agilityvastaava. a) Sihteeri Sihteerin tehtävänä on osallistua kokousten valmisteluun (laatii mm. kokouskutsut), avustaa puheenjohtajaa kokouksessa, kirjoittaa kokouksen pöytäkirjat, kirjoittaa hallituksen laatimat toimintasuunnitelma- ja toimintakertomusluonnokset, laatii pöytäkirjanotteet ja jäljennökset, laatii tiedotteet, anomukset ja muut asiakirjat sekä toimittaa ne asianosaisille, hoitaa yhdistyksen kirjeenvaihdon, ylläpitää ajantasaista toimintakalenteria tietoineen ja tiedottaa yhdistyksen asioista jäsenille ja ulkopuolisille. b) Jäsensihteeri Jäsensihteerin tehtävä on ylläpitää yhdistyksen jäsenrekisteriä. Hän toimittaa johtokunnalle tiedot uusista hyväksyttävistä ja erotettavista jäsenistä sekä päivittää osoitetiedot ja muut tiedot jäsenrekisteriin. c) Rahastonhoitaja Rahastonhoitajan tehtävä on hoitaa yhdistyksen taloutta. Hän toimittaa hallitukselle tiedot taloudellisesta tilanteesta sekä hyväksyttää maksettavat laskut. Rahastonhoitaja tekee yhdessä johtokunnan kanssa esityksen syyskokoukselle tulevista budjeteista sekä esittelee aikaisemmat tulokset. d) Päätoimittaja Päätoimittaja vastaa Holsku-lehden toimittamisesta ja lehden aineistosta. e) Pentuvälittäjä Pentuvälittäjä toimii puolueettomana välittäjänä jalostustoimikunnan käsittelemille pentueille. Hän jakaa rotutietoa niin pennun ostoa harkitseville kuin jo ostopäätöksensä tehneille. f) Tarvikemyyntivastaava Tarvikemyyntivastaava huolehtii yhdistyksen tuotemyynnistä. g) Webmaster Webmaster huolehtii yhdistyksen nettisivujen päivittämisestä. h) PK- ja PEKO- vastaava PK- ja PEKO- vastaava ylläpitää ja edistää hollanninpaimenkoirien PK- ja PEKO-harrastusta, ja vastaa koulutuspäivien ja tapahtumien järjestelyistä yhdistyksessä. PK- ja PEKO-vastaava vastaa PKrotumestaruuskilpailujen järjestämisestä. 12

i) TOKO- vastaava TOKO- vastaava ylläpitää ja edistää hollanninpaimenkoirien TOKO harrastusta, ja vastaa koulutuspäivien ja tapahtumien järjestelyistä yhdistyksessä. TOKO- vastaava vastaa TOKO:n rotumestaruuskilpailujen järjestämisestä sekä TOKO- joukkueiden kokoamisesta joukkuekilpailuihin. j) Agility-vastaava Agility-vastaava ylläpitää ja edistää hollanninpaimenkoirien agilityharrastusta, ja vastaa koulutuspäivien ja tapahtumien järjestelyistä yhdistyksessä. Agilityvastaava vastaa agilityn rotumestaruuskilpailujen järjestämisestä sekä agilityjoukkueiden kokoamisesta joukkuekilpailuihin. 4 RODUN NYKYTILANNE 4.1 Populaation rakenne ja jalostuspohja Rodun perinnöllinen monimuotoisuus tarkoittaa sen geeniversioiden (alleelien) runsautta. Puhutaan myös jalostuspohjan laajuudesta. Mitä monimuotoisempi rotu on, sitä useampia erilaisia versioita sillä on olemassa samasta geenistä. Tämä mahdollistaa rodun yksilöiden geenipareihin heterotsygotiaa, joka antaa niille yleistä elinvoimaa ja suojaa monen perinnöllisen vian ja sairauden puhkeamiselta. Monimuotoisuus on tärkeää myös immuunijärjestelmässä, jonka geenikirjon kapeneminen voi johtaa esimerkiksi tulehdussairauksiin, autoimmuunitauteihin ja allergioihin. Jalostus ja perinnöllinen edistyminenkin ovat mahdollisia vain, jos koirien välillä on perinnöllistä vaihtelua. Suurilukuinenkin koirarotu on monimuotoisuudeltaan suppea, jos vain pientä osaa rodun koirista ja sukulinjoista on käytetty jalostukseen tai jos rodussa on koiria, joilla on rodun yksilömäärään nähden liian suuret jälkeläismäärät. Tällaiset koirat levittävät geeniversionsa vähitellen koko rotuun, jolloin jostakin yksittäisestä geeniversiosta saattaa syntyä rodulle uusi tyyppivika tai -sairaus. Vähitellen on vaikea löytää jalostukseen koiria, joilla ei tätä geeniversiota ole. Ihannetilanteessa jalostukseen käytetään puolet syntyvistä koirista, tai pentuekoko huomioiden se rodun osuus, joka saadaan jakamalla luku 2 rodun keskimääräisellä pentuekoolla. Jos rodun pentuekoko on vaikkapa 5, jalostukseen tulisi käyttää 40 % rodun koirista. Monimuotoisuutta turvaava rajoitus yksittäisen koiran elinikäiselle jälkeläismäärälle on pienilukuisissa roduissa 5 % ja suurilukuisissa 2-3 % suhteessa rodun neljän vuoden rekisteröinteihin. Jos rodussa rekisteröidään neljän vuoden aikana keskimäärin 1000 koiraa, ei yksittäinen koira saisi olla vanhempana useammalle kuin 20-50 koiralle. Yhdessäkään rodussa ei yhdellä yksilöllä saisi olla enempää kuin 100 jälkeläistä. Toisen polven jälkeläisiä koiralla saisi pienilukuisissa roduissa olla korkeintaan 10 % ja suurilukuisissa 4-6 % suhteessa neljän vuoden rekisteröinteihin. 4.1.1 Populaation rakenne ja sukusiitos Lähde: MMT Katariina Mäki Hollanninpaimenkoiran kaikkia kolmea muunnosta rekisteröidään Suomessa lähes vuosittain. 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Kaikki muunnokset 74 62 93 94 66 91 65 139 101 81 Karkeakarvaiset 6 4 7 10 0 13 2 6 16 9 Lyhytkarvaiset 51 38 30 49 57 18 42 59 47 23 Pitkäkarvaiset 17 20 56 35 9 60 21 74 38 49 Taulukko 3. Kaikkien muunnosten rekisteröintimäärät (sisältää myös tuontikoirat), viimeisen 10 vuoden ajalta (Lähde: KoiraNet) 13

Kaavio 1. Kaikkien muunnosten rekisteröintimäärät (sisältää myös tuontikoirat), vuosilta 2003 2012. (Lähde: KoiraNet) Taulukoissa 4, 5 ja 6 on tarkemmin viimeisen 10 vuoden rekisteröinnit muunnoksittain. Taulukoista selviää myös tuontikoirien määrä, keskimääräinen jalostukseen käyttöikä sekä vuosittainen sukusiitosprosentin keskiarvo. Sukusiitoksessa uros ja narttu ovat toisilleen läheisempää sukua kuin serkukset. Sukusiitosaste tai -prosentti on todennäköisyys sille, että satunnaisesti valittu geenipari sisältää geenistä kaksi samaa alleelia (versiota), jotka ovat molemmat peräisin samalta esivanhemmalta. Saman esivanhemman tietty alleeli on siis tullut koiralle sekä isän että emän kautta. Tällainen geenipari on homotsygoottinen ja identtinen. Ilman sukusiitosta suurin osa yksilöiden geenipareista on heterotsygoottisia, jolloin haitalliset, resessiiviset alleelit pysyvät vallitsevan, normaalin alleelin peittäminä. Koiran sukusiitosaste on puolet sen vanhempien välisestä sukulaisuussuhteesta. Isä-tytär -parituksessa jälkeläisten sukusiitosaste on 25 %, puolisisarparituksessa 12,5 % ja serkusparituksessa 6,25 %. Sukusiitos vähentää heterotsygoottisten geeniparien osuutta jokaisessa sukupolvessa sukusiitosasteen verran, joten esimerkiksi puolisisarparituksessa jälkeläisten heterotsygotia vähenee 12,5 %. Myös todennäköisyys haitallisten resessiivisten ongelmien esiintuloon on puolisisarparituksessa 12,5 %. Koirilla on rotuja muodostettaessa käytetty runsaasti sukusiitosta. Sukusiitoksella pyritään tuottamaan tasalaatuisia ja periyttämisvarmoja eläimiä. Jos huonot alleelit esiintyvät kaksinkertaisina sukusiitoksen ansiosta, niin mikseivät hyvätkin. Toisaalta sukusiitettykin eläin siirtää vain puolet perimästään jälkeläisilleen, jolloin edulliset homotsygoottiset alleeliyhdistelmät purkautuvat. Lisäksi jokainen yksilö kantaa perimässään useita haitallisia alleeleja, joiden todennäköisyys tulla esiin jälkeläisissä kasvaa sukusiitoksen myötä, joten turvallisia sukusiitosyhdistelmiä ei ole. Tutkimuksissa on todettu sukusiitoksen haittavaikutusten alkavan näkyä eläimen sukusiitosasteen ylittäessä 10 %. Silloin todennäköisyys hedelmällisyyden ja elinvoiman heikkenemiseen kasvaa, ja nähdään esimerkiksi lisääntymisvaikeuksia, pentukuolleisuuden nousua, pentujen epämuodostumia, vastustuskyvyn heikkenemistä sekä tulehdusalttiutta. Ilmiötä kutsutaan sukusiitostaantumaksi. Jos sukusiitosaste kasvaa hitaasti monen sukupolven aikana, haitat ovat pienemmät kuin nopeassa sukusiitoksessa eli lähisukulaisten yhdistämisessä. Sukusiitosasteen suuruus riippuu laskennassa mukana olevien sukupolvien määrästä, joten vain sellaisia sukusiitosasteita voi verrata keskenään, jotka on laskettu tismalleen saman taustainfon perusteella. Jalostuksessa suositellaan neljän-viiden sukupolven perusteella lasketun sukusiitosasteen pitämistä alle 6,25%. Lähde: MMT Katariina Mäki 14

4.1.1.1 Karkeakarvainen muunnos Sukusiitosprosentti 0,62 % 4,43 % 4,76 % 7,22 % 1,85 % 4,32 % 1,34 % 1,98 % Taulukko 4. Vuositilasto - karkeakarvaisten rekisteröinnit (Lähde: KoiraNet) 4.1.1.2 Lyhytkarvainen muunnos 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Pennut (kotimaiset) 6 3 5 7 12 5 12 7 Tuonnit 1 2 3 1 2 1 4 2 Rekisteröinnit yht. 6 4 7 10 13 2 6 16 9 Pentueet 1 1 1 1 3 1 2 1 Pentuekoko 6 3 5 7 4 5 6 7 Kasvattajat 1 1 1 1 3 1 2 1 Jalostukseen käytetyt eri urokset - kaikki 1 1 1 1 3 1 2 1 - kotimaiset 1 1 1 1 - tuonnit 1 2 - ulkomaiset 1 0 0 1 0 0 1 1 - keskimääräinen jalostuskäytön ikä 5v 7v 5kk 3v 1kk 5v 3kk 4v 3kk 5v 6v Jalostukseen käytetyt eri nartut - kaikki 1 1 1 1 3 1 2 1 - kotimaiset 1 2 1 1 1 - tuonnit 1 1 1 1 1 - keskimääräinen jalostuskäytön ikä 6v 11kk 2v 6kk 6v 6kk 4v 7kk 4v 11kk 6v 5kk 5v 9kk 2v 8kk Isoisät 2 2 2 2 6 2 4 2 Isoäidit 2 2 2 2 6 2 4 2 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Pennut (kotimaiset) 51 33 29 43 50 15 41 52 45 19 Tuonnit 5 1 6 7 3 1 7 2 4 Rekisteröinnit yht. 51 38 30 49 57 18 42 59 47 23 Pentueet 7 4 4 5 7 2 5 6 6 3 Pentuekoko 7,3 8,2 7,2 8,6 7,1 7,5 8,2 8,7 7,5 6,3 Kasvattajat 6 4 4 5 5 2 5 6 5 3 Jalostukseen käytetyt eri urokset - kaikki 6 4 3 5 6 2 5 4 6 3 - kotimaiset 2 2 2 2 5 2 4 2 2 1 - tuonnit 4 2 1 2 1 - ulkomaiset 0 0 0 3 1 0 1 0 4 1 - keskimääräinen jalostuskäytön ikä 2v 7kk 4v 10kk 4v 6kk 2v 2kk 5v 5v 1kk 3v 10kk 4v 7kk 3v 10kk 4v 10kk Jalostukseen käytetyt eri nartut - kaikki 7 4 4 5 7 2 5 6 5 3 - kotimaiset 6 3 4 5 5 2 2 4 4 1 - tuonnit 1 1 2 3 2 1 2 - keskimääräinen jalostuskäytön ikä 3v 9kk 3v 7kk 3v 9kk 4v 4kk 4v 7kk 5v 5v 1kk 3v 9kk 3v 6kk 4v 1kk Isoisät 11 7 7 9 10 4 9 9 10 6 Isoäidit 9 8 7 10 9 4 10 10 11 6 Sukusiitosprosentti 1,84 % 4,66 % 1,71 % 2,96 % 3,18 % 3,20 % 1,42 % 3,18 % 0,91 % 1,56 % Taulukko 5. Vuositilasto - lyhytkarvaisten rekisteröinnit (Lähde: KoiraNet) 15

4.1.1.3 Pitkäkarvainen muunnos 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Pennut (kotimaiset) 15 19 54 34 3 55 19 66 36 48 Tuonnit 2 1 2 1 6 5 2 8 2 1 Rekisteröinnit yht. 17 20 56 35 9 60 21 74 38 49 Pentueet 2 3 8 7 1 8 4 9 5 7 Pentuekoko 7,5 6,3 6,8 4,9 3 6,9 4,8 7,3 7,2 6,9 Kasvattajat 2 3 8 6 1 6 3 9 5 6 Jalostukseen käytetyt eri urokset - kaikki 2 3 6 6 1 8 3 9 5 7 - kotimaiset 1 3 4 5 1 6 2 5 2 2 - tuonnit 1 1 1 2 2 3 2 - ulkomaiset 0 0 1 0 0 0 1 2 0 3 - keskimääräinen jalostuskäytön ikä 6v 1kk 4v 8kk 4v 8kk 5v 5v 1kk 4v 8kk 3v 7kk 4v 4kk 4v 3kk 6v 10kk Jalostukseen käytetyt eri nartut - kaikki 2 3 7 7 1 8 4 9 6 7 - kotimaiset 2 2 6 7 1 6 4 6 4 5 - tuonnit 1 1 2 3 2 2 - keskimääräinen jalostuskäytön ikä 3v 10kk 5v 2kk 5v 7kk 4v 9kk 4v 6kk 3v 5kk 3v 10kk 4v 5kk 3v 9kk 4v 9kk Isoisät 4 5 12 10 2 14 7 15 10 14 Isoäidit 4 5 13 10 2 12 7 14 10 12 Sukusiitosprosentti 3,68 % 7,91 % 5,39 % 6,83 % 5,50 % 5,63 % 6,48 % 6,32 % 3,56 % 4,54 % Taulukko 6. Vuositilasto - pitkäkarvaisten rekisteröinnit (Lähde: KoiraNet) 4.1.1.4 Muunnosten väliset risteytykset Pääsääntöisesti muunnoksia ei ole Suomessa risteytetty keskenään, lukuun ottamatta neljää pitkälyhytkarvaristeytystä. Pentue Syntynyt Isä Emä STEMMA'S X (2 u + 3 n) STEMMA'S A (PK: 4 u + 2 n LK: 2 u + 1 n) 5.6.2002 1.7.2006 (PK) FIN35868/01 FAIMSHEY'S SHEPERDS ANDOR (PK) FIN14831/98 MINANTHE'S MISTICO-FLIPPER (LK) SF41522/93 STEMMA'S ONDINA-TINEKE (LK) FIN43341/02 STEMMA'S XAYA-ONDINA SANTOS'SOURIANT (7 u + 2 n) EJ-rekisterissä 1.9.2011 (PK) FI49629/11 AMIDOS VÄN INTO SEMEL (LK) FIN43875/06 JEREX GLAMOUR GIRL AZURICOYOTES A (3 u + 5 n) 18.8.2012 (LK) VDH07/1440181 BOYD'S BULLRIDING GLENMORE (PK) FI58535/11 CALYPSO DE LA HORDE D'ARTEMIS Taulukon pentueista kolme (Stemma s X, Santos Souriant ja Azuricoyotes) ovat selkeitä lyhyt-pitkäkarvaristeytyksiä. Kaikista näistä pentueista syntyneet koirat on rekisteröity lyhytkarvaisiksi ilmiasunsa mukaisesti. Ensimmäisen polven risteytyspennut ovat aina lyhytkarvaisia. Stemma s A-pentueen emä on itse muunnosristeytyskoira, joka on siis rekisteröity lyhytkarvaiseksi. Stemma's X-pentueen kahta narttua on käytetty jalostukseen, toista kerran pitkäkarvaisen uroksen kanssa. Näistä Stemma's A-pentueen (v. 2006) koirista kuusi on rekisteröity pitkäkarvaisiksi ja kolme lyhytkarvaisiksi, ilmiasunsa mukaisesti. 16

Toisella Stemma's X-pentueen nartulla on neljä pentuetta kolmen eri lyhytkarvaisen uroksen kanssa (v. 2004 Stemma's Y, v. 2006 Stemma's B, v. 2009 Stemma's C ja v. 2010 Stemma's D). Myös nämä kaikki koirat on rekisteröity lyhytkarvaisiksi eikä niillä itsellään ole toistaiseksi jälkeläisiä. Muiden risteytyspentueiden koiria ei ole toistaiseksi käytetty jalostukseen. 4.1.2 Jalostuspohja Tehollinen populaatiokoko on laskennallinen arvio rodun perinnöllisestä monimuotoisuudesta. Rodun monimuotoisuutta voidaan arvioida myös molekyyligeneettisesti, esimerkiksi immuunijärjestelmää säätelevien DLAhaplotyyppien lukumäärän ja heterotsygotian perusteella. Tehollinen koko kertoo kuinka monen yksilön geeniversioita tietyssä rodussa tai kannassa on. Esimerkiksi lukema 50 tarkoittaa, että rodun perinnöllinen vaihtelu koostuu 50 eri koiran geeniversioista. Mitä pienempi tehollinen koko, sitä nopeammin rodun sisäinen sukulaisuus kasvaa ja sukusiitoksen välttäminen vaikeutuu. Tehollinen koko arvioidaan aina sukupolvea kohden. Sukupolven pituus on seurakoirilla neljä ja käyttökoirilla viisi vuotta. Nyrkkisääntönä on, että tehollinen koko on enimmillään neljä kertaa jalostukseen käytettyjen, erisukuisten urosten lukumäärä. Paras tapa arvioida tehollista populaatiokokoa perustuu rodun keskimääräisen sukusiitosasteen kasvunopeuteen. Jos aineisto ei ole sukupuiltaan tarpeeksi täydellinen, voidaan käyttää jalostuskoirien lukumääriin perustuvaa laskentaa, joka on käytössä myös Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä Koiranetissä. Tämä antaa kuitenkin tehollisesta koosta suuren yliarvion, koska siinä oletetaan, etteivät jalostuskoirat ole toisilleen sukua ja että niillä on tasaiset jälkeläismäärät. Jos sukusiitosasteen kasvunopeuteen perustuva tehollinen koko on alle 50-100, rodusta häviää geeniversioita niin nopeasti, ettei luonto pysty tasapainottamaan tilannetta. Silloin on keskityttävä säilyttämään mahdollisimman monen yksilön geenejä käyttämällä niitä kertaalleen jalostukseen. Toisaalta suurimmalla osalla roduistamme on kantoja myös ulkomailla, jolloin voi olla mahdollista tuoda maahamme uutta verta. Monella rodulla ulkomailta ei kuitenkaan ole saatavissa sen erilaisempaa geenimateriaalia kuin kotimaastakaan. Lähde: MMT Katariina Mäki 4.1.2.1 Karkeakarvainen muunnos Karkeakarvaisia hollanninpaimenkoiria syntyy harvoin, keskimäärin vain yksi pentue vuodessa. Per vuosi 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 - pentueet 1 1 1 1 3 1 2 1 - jalostukseen käytetyt eri urokset 1 1 1 1 3 1 2 1 - jalostukseen käytetyt eri nartut 1 1 1 1 3 1 2 1 - isät/emät 1 1 1 1-1 - 1 1 1 1 1 1 1 4 1 3 1 - tehollinen populaatio (50%) (50%) (50%) (50%) - (67%) - (50%) (75%) (50%) - uroksista käytetty jalostukseen 0 % 0 % 20 % 33 % - 0 % - 0 % 0 % 0 % - nartuista käytetty jalostukseen 50 % 0 % 50 % 43 % - 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % Per sukupolvi (4 vuotta) - pentueet 5 5 4 4 3 5 4 4 6 4 - jalostukseen käytetyt eri urokset 5 4 3 4 3 5 4 3 4 3 - jalostukseen käytetyt eri nartut 3 3 3 4 3 4 3 4 6 4 17

- isät/emät 1,67 1,33 1 1 1 1,25 1,33 0,75 0,67 0,75 5 4 4 5 4 6 4 5 7 5 - tehollinen populaatio (50%) (40%) (50%) (62%) (67%) (60%) (50%) (62%) (58%) (62%) - uroksista käytetty jalostukseen 6 % 6 % 12 % 14 % 20 % 12 % 9 % 0 % 0 % 0 % - nartuista käytetty jalostukseen 33 % 25 % 30 % 38 % 36 % 29 % 21 % 0 % 0 % 7 % Taulukko 7. Vuositilasto karkeakarvaisten jalostuspohja (Lähde: KoiraNet) Suomessa on kasvatettu karkeakarvaisia hollanninpaimenkoiria vuodesta 1990. Seuraavassa taulukossa on kaikki jalostukseen käytetyt urokset. Koiran nimen perässä oleva (FIN)-merkintä tarkoittaa, että koira on Suomessa syntynyt. Ei-suomalaiset urokset ovat pääsääntöisesti Hollannissa syntyneitä, mutta myös Ruotsissa, Saksassa ja Sveitsissä syntynyttä urosta on käytetty. Uros Tilastointiaikana Toisessa polvessa Yhteensä %- Pentueita Pentuja osuus Kumulat.% Pentueita Pentuja Pentueita Pentuja 1 AYSAL RUWE V.'T NOORDER ERF 4 23 13,69 % 14 % 7 44 4 23 2 STEMMA'S LEGOLAS AYSAL (FIN) 3 22 13,10 % 27 % 3 18 3 22 3 SIEP-CYBE V.'T RUWE SPOOR 3 17 10,12 % 37 % 7 27 3 17 4 SUZI-DOG'S FIXED STAR (FIN) 3 16 9,52 % 46 % 3 16 5 STEMMA'S JINGO (FIN) 2 14 8,33 % 55 % 2 14 6 SUZI-DOG'S BART SIMPSON (FIN) 2 9 5,36 % 60 % 3 10 2 9 7 STEMMA'S MACK AYSAL (FIN) 2 8 4,76 % 65 % 2 8 8 STEMMA'S JAMBOREE (FIN) 1 8 4,76 % 70 % 4 10 1 8 9 ASTOR V.D.GHEIJNSEWEIDE 1 7 4,17 % 74 % 5 31 1 7 CRISPIN CASTOR DE RUWE 10 KEMPENAER 1 7 4,17 % 78 % 1 7 11 ROUGHRAGS FAUST 1 7 4,17 % 82 % 3 15 1 7 12 TOXIC-HANNES V.D BOTHOF 1 6 3,57 % 86 % 1 6 13 TWARRES V.'T PIRATENNEST 1 6 3,57 % 89 % 5 14 1 6 14 HANSKI RUWE V.'T NOORDER ERF 1 6 3,57 % 93 % 2 12 1 6 15 DAGOBERT-JERRY V.D. BOTHOF 1 5 2,98 % 96 % 1 5 RIO-INGO V.D. DREI 16 EIDGENOSSEN 1 5 2,98 % 99 % 1 5 17 AIMO 1 2 1,19 % 100 % 1 2 Taulukko 8. Kaikki Suomessa jalostukseen käytetyt urokset, pentueiden ja pentujen kokonaislukumäärät sekä toisen polven jälkeläisten lukumäärät (Lähde: KoiraNet) Taulukosta selviää myös, että 4 urosta on käytetty tuottamaan 46 % ajanjakson (1990-2013) pennuista (5 urosta 54 % pennuista). Ajanjaksolla 2004-2013 pennuista 52 % on vain kolmen uroksen jälkeläisiä. Jalostusuros Isä Emä SIEP-CYBE V.'T RUWE SPOOR CYBE-CRIS V.D. BOTHOF KUNE V.D. EEFDESE ENK SUZI-DOG'S FIXED STAR (FIN) SIEP-CYBE V.'T RUWE SPOOR DONNA-VITA V.D. REGENJAS SUZI-DOG'S BART SIMPSON (FIN) SIEP-CYBE V.'T RUWE SPOOR NAMBYGO ADAMANT XAV ROUGHRAGS FAUST SUZI-DOG'S BART SIMPSON (FIN) IRIS V.D. ZILVERSTROOM HANSKI RUWE V.'T NOORDER ERF GOOD GOAN RUWE V'T NOORDER ERF TWARRES V.'T PIRATENNEST JURRE V.D. DIETSCHE SCHEPERSHUT SANNE V.'T NOORDER ERF VROUW JASMINE V.'T VRIJBUITER- SNEST 18

TOXIC-HANNES V.D BOTHOF RIO-INGO V.D. DREI EIDGENOSSEN INGO-DIRK V.D. PASSCHIN BURGGRAAF HANNES V. BRABANTSTAD ODA-IZAH V.D BOTHOF GWEN-SIETSKE V.D. BOTHOF STEMMA'S MACK AYSAL (FIN) AYSAL RUWE V.'T NOORDER ERF DWARREL AFKE V.'T LOOKERLAND DIEUWKE-FEMKE V.'T WRIJBUITER- AIMO TOBY RIX V.D. VINKENBURCHT SNEST CRISPIN CASTOR DE RUWE KEMPE- DIEUWKE-FEMKE V.'T WRIJBUITER- CASTOR V.D PIRATENNEST NAER SNEST Taulukko 9. 2000-luvulla käytetyt jalostusurokset (Lähde: KoiraNet) Lihavoidulla fontilla olevia koiria on käytetty jalostukseen useamman kerran. Taulukossa koiran nimen perässä oleva (FIN) kertoo sen, että koira on syntynyt Suomessa, muut ovat joko tuontikoiria tai ulkomaalaisia. Ei-suomalaiset nartut ovat pääsääntöisesti Hollannissa syntyneitä, mutta myös yhtä Ruotsissa syntynyttä narttua on käytetty jalostukseen. Tilastointiaikana Toisessa polvessa Yhteensä Narttu Pentueita Pentuja %-osuus Pentueita Pentuja Pentueita Pentuja VROUW XAVIERA V.H. 1 VRIJBUITERSNEST 3 22 13,10 % 3 18 3 22 2 DWARREL AFKE V.'T LOOKERLAND 3 16 9,52 % 12 75 3 16 3 STEMMA'S MINKA DWARREL (FIN) 2 14 8,33 % 2 14 4 NAMBYGO ADAMANT XAV (FIN) 2 14 8,33 % 4 11 2 14 5 DONNA-VITA V.D. REGENJAS 3 14 8,33 % 3 16 3 14 6 NAMBYGO FRAU FORTUNA (FIN) 2 12 7,14 % 2 8 2 12 7 MAC ARROW'S LADY ANNA 2 12 7,14 % 3 17 2 12 8 STEMMA'S PANDORA-CLAIRE (FIN) 2 8 4,76 % 2 8 9 CLAIRE 'T LAEKENS HOFKE 1 8 4,76 % 5 11 1 8 10 STEMMA'S JOWANKA (FIN) 1 8 4,76 % 1 8 11 ALOHA KÃKAO NALANI ALMA 1 7 4,17 % 1 7 12 MEEVALLER AMUSANT (FIN) 1 6 3,57 % 1 6 13 CALL ME CAMILLA V. BRABANTSTAD 1 6 3,57 % 1 6 14 FINMARA 1 6 3,57 % 1 6 15 HETTY BLOK V.D. VINKENBURCHT 1 5 2,98 % 1 5 16 NAMBYGO INTELLIGENT INA (FIN) 1 5 2,98 % 1 5 17 MIRA-HISKE V.D. BOTHOF 1 3 1,79 % 1 3 18 MEEVALLER AUREOOL (FIN) 1 2 1,19 % 1 2 Taulukko 10. Kaikki Suomessa jalostukseen käytetyt nartut, pentueiden ja pentujen kokonaislukumäärät sekä toisen polven jälkeläisten lukumäärät (Lähde: KoiraNet) Taulukosta selviää myös, että 5 narttua on käytetty tuottamaan 47 % ajanjakson pennuista. Ajanjaksolla 2004-2013 33 % pennuista on vain kahden nartun jälkeläisiä. Jalostusnarttu Isä Emä DONNA-VITA V.D. REGENJAS EZAU-CASTOR V.D. BOTHOF REVITA V.D. SWINRE STEE MAC ARROW'S LADY ANNA CYBE-CRIS V.D. BOTHOF NAMBYGO ANEMONE XAV NAMBYGO FRAU FORTUNA (FIN) NAMBYGO ADAMANT XAV (FIN) HANSKI RUWE V.'T NOORDER ERF MAC ARROW'S LADY ANNA VROUW XAVIERA V.H. STEMMA'S LEGOLAS AYSAL VRIJBUITERSNEST MEEVALLER AMUSANT (FIN) ROUGHRAGS FAUST NAMBYGO FRAU FORTUNA (FIN) CALL ME CAMILLA V. BRABANTSTAD TWARRES V.'T PIRATENNEST ADEL-SHAILO V. BRABANTSTAD HETTY BLOK V.D. VINKENBURCHT ROBERT-INGO V.D. DREI EID- ISA HOES V.D. VINKENBURCHT 19

GENOSSEN NAMBYGO INTELLIGENT INA (FIN) TWARRES V.'T PIRATENNEST MAC ARROW'S LADY ANNA MIRA-HISKE V.D. BOTHOF CASTOR V.DUERSWALD HISKE-DIEUWERTJE V.D.BOTHOF STEMMA'S PANDORA-CLAIRE (FIN) STEMMA'S JAMBOREE CLAIRE 'T LAEKENS HOFKE MEEVALLER AUREOOL (FIN) ROUGHRAGS FAUST NAMBYGO FRAU FORTUNA (FIN) ALOHA KÃKAO NALANI ALMA ROUGHRAGS FAUST SJAANTJE V.D. PASSCHIN Taulukko 11. 2000-luvulla käytettyjen jalostusnarttujen vanhemmat (Lähde: KoiraNet) Lihavoidulla fontilla olevia koiria on käytetty jalostukseen useamman kerran. 4.1.2.2 Lyhytkarvainen muunnos Lyhytkarvaisessa muunnoksessa 2000-luvun alkupuolta hallitsivat vahvasti tietyt suvut ja vaikka jalostukseen käytettiin eri yksilöitä kohtuullisen laajasti, olivat nämä läheistä sukua keskenään. Vuonna 2008 syntyi ensimmäinen pentue, jossa isänä oli malinois/x-hollanninpaimenkoiralinjainen rotuun otettu yksilö. Tämän jälkeen X-linjaisia koiria on tuotu Suomeen ja käytetty jalostukseen enemmänkin. 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Per vuosi - pentueet 7 4 4 5 7 2 5 6 6 3 - jalostukseen käytetyt eri urokset 6 4 3 5 6 2 5 4 6 3 - jalostukseen käytetyt eri nartut 7 4 4 5 7 2 5 6 5 3 - isät/emät 0,86 1 0,75 1 0,86 1 1 0,67 1,2 1 - tehollinen populaatio 9 (64%) 5 (62%) 5 (62%) 7 (70%) 9 (64%) 3 (75%) 7 (70%) 7 (58%) 7 (58%) 4 (67%) - uroksista käytetty jalostukseen 8 % 11 % 7 % 9 % 12 % 0 % 4 % 0 % 0 % 0 % - nartuista käytetty jalostukseen 12 % 15 % 13 % 15 % 16 % 25 % 6 % 7 % 0 % 0 % Per sukupolvi (4 vuotta) - pentueet 19 20 18 20 20 18 19 20 19 20 - jalostukseen käytetyt eri urokset 14 13 12 15 16 13 14 14 15 16 - jalostukseen käytetyt eri nartut 14 16 15 15 17 14 15 18 18 19 - isät/emät 1 0,81 0,8 1 0,94 0,93 0,93 0,78 0,83 0,84 - tehollinen populaatio 19 (50%) 20 (50%) 18 (50%) 20 (50%) 22 (55%) 18 (50%) 20 (53%) 22 (55%) 22 (58%) 24 (60%) - uroksista käytetty jalostukseen 14 % 15 % 11 % 9 % 10 % 9 % 8 % 5 % 1 % 2 % - nartuista käytetty jalostukseen 18 % 18 % 17 % 14 % 15 % 16 % 14 % 11 % 6 % 6 % Taulukko 12. Vuositilasto lyhytkarvaisten jalostuspohja (Lähde: KoiraNet) Suomessa on kasvatettu lyhytkarvaisia hollanninpaimenkoiria vuodesta 1993. Seuraavassa taulukossa on kaikki jalostukseen käytetyt urokset. Koiran nimen perässä oleva (FIN)-merkintä tarkoittaa, että koira on Suomessa syntynyt. Ei-suomalaiset urokset ovat pääsääntöisesti Hollannissa syntyneitä, mutta myös Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa syntyneitä on käytetty. Uros Tilastointiaikana Toisessa polvessa Yhteensä Pentueita Pentuja %-osuus Kumulat.% Pentueita Pentuja Pentueita Pentuja 1 DARK'UN'S FILMSTER-DAMME (FIN) 5 30 5,41 % 5 % 1 9 5 30 2 ARANY CSIKOS FULÖP 4 28 5,05 % 10 % 5 41 4 28 3 NAMBYGO DONALD DUCK (FIN) 3 26 4,68 % 15 % 9 68 3 26 4 HAVREVINGENS FERRARI 3 26 4,68 % 20 % 10 67 3 26 5 YKE-NERO V.D. 'S-GRAVENSCHANS 3 22 3,96 % 24 % 3 29 3 22 6 STEMMA'S Z-NAMI-NERO JR (FIN) 2 20 3,60 % 27 % 1 9 2 20 7 HOLLY BOOM'S AMBITIOUS WINNER 2 19 3,42 % 31 % 2 19 2 19 20