Eläinsuojelusäädökset Koira Maataloustiedote 2 2011 ruotsin kielestä käännettynä versiona Koottua tietoa eläinsuojelusäädöksistä Tässä esitteessä kerrotaan koiran pitoon ja hoitoon liittyvistä säädöksistä. Emme ota esille kaikkia eläinsuojelusäädöksiä, vaan ainoastaan tärkeimmät säännökset ja tavalliset asiat. Täydelliset säädökset voi ladata Maatalousviraston verkkosivuilta. Eläinten hyvinvointi riippuu siitä, että eläinsuojelusäädöksiä noudatetaan. Säännöksissä asetetaan vähimmäisvaatimukset, joiden tulee täyttyä koiran hyvinvoinnin ja luonnollisen käyttäytymisen perustarpeiden turvaamiseksi. Uudet säännökset Toukokuuta 2008 tuli voimaan useita uusia koiranpitoon liittyviä säännöksiä, joissa säädetään muun muassa seuraavasti: Sinun tai jonkun toisen on tarkastettava eläintesi hyvinvointi vähintään kaksi kertaa päivässä. Nuoret, sairaat tai vahingoittuneet eläimet on tarkastettava tiheimmin välein. Koirien sosiaalisen kanssakäymisen tarve on tyydytettävä. Sisällä pidettäviä koiria on ulkoilutettava säännöllisesti koiran ikä ja terveydentila huomioiden. Ulkotarhoissa pysyvästi pidettäviä koiria on ulkoilutettava päivittäin toisessa paikassa. Koiria ei saa pitää kytkettyinä sisätiloissa. Ulkona koiria saa pitää kytkettyinä korkeintaan kaksi tuntia vuorokaudessa. Koiria ei saa pitää pienikokoisessa häkissä muutoin kuin erityisissä tilanteissa (näyttelyissä, kilpailuissa ja kokeissa, harjoittelussa ennen kilpailua, metsästyksen ja kuljetuksen yhteydessä). Koirien ulkotarhojen ja sallitun kokoisten häkkien mittamääräyksiä sisältävissä taulukoissa koiran koko ilmoitetaan säkäkorkeutena. Koirien eläinsuojelu Koiraa on kohdeltava hyvin ja sitä on suojeltava tarpeettomalta kärsimykseltä ja sairauksilta. Koiraa on pidettävä hyvässä pitopaikassa ja sitä tulee hoitaa sen terveyttä ylläpitävästi sekä antamalla sille mahdollisuus käyttäytyä lajilleen luonnollisella tavalla. Koirien sosiaalisen kanssakäymisen tarve on tyydytettävä. Se voidaan tyydyttää antamalla koiran olla toisten koirien, kissojen tai ihmisten kanssa. Koiran tulee saada olla muutamia tunteja päivittäin ihmisten seurassa, jolloin sitä aktivoidaan ja sen kanssa ulkoillaan tai puuhataan jotakin. Jos koira sairastuu tai vahingoittuu, sille on pikimmiten järjestettävä sen tarvitsemaa hoitoa. On tärkeää pitää koira tyydyttävän puhtaana ja hoitaa sen turkkia. Koiran pitopaikat on myös pidettävä tyydyttävän puhtaina. Toisilleen vieraita eläimiä ei saa viedä samaan pitopaikkaan, jos niitä ei siellä voi pitää silmällä. Aggressiiviset eläimet on pidettävä erillään. Koiria ei saa yllyttää käymään toistensa tai muiden eläinten kimppuun.
Koirien hoito Koirat ovat laumaeläimiä, jotka tarvitsevat seuraa suurimman osan vuorokautta. Erityisesti ihmisten seura on tärkeää. Hyvä keino koiran sosiaalisen tarpeen tyydyttämiseksi on käyttää muutama tunti päivässä sen aktivoimiseen, ulkoiluttamiseen tai johonkin muuhun toimintaan sen kanssa. Koiranpennut Niin kauan kuin koiranpennut tarvitsevat emonsa maitoa ja huolenpitoa, niitä ei saa erottaa emostaan muutoin kuin tilapäisesti, ja aikaisintaan 8 viikon ikäisinä. Kasvattaja ei myöskään saa luovuttaa pentuja toiselle ennen kuin ne ovat vähintään kahdeksan viikon ikäisiä, jollei sille ole erityisen painavia syitä. Alle neljän kuukauden ikäisen koiranpennun saa jättää yksikseen vain lyhyeksi hetkeksi kerrallaan. Lisäksi alle kuuden kuukauden ikäisiä pentuja saa pitää kytkettyinä vain lyhyen hetken kerrallaan. Alle kuuden kuukauden ikäisten koiranpentujen karanteenissa pitäminen ei ole soveliasta. Koiranruoka ja vesi Koiralle on joka päivä annettava korkealaatuista ruokaa. Ruoan on oltava riittävän monipuolista ja tasapainotettua. On myös huolehdittava siitä, ettei koirasta tule yli- tai alipainoista. Jos ruokkii useampia eläimiä yhdessä, on huolehdittava siitä, että kaikki eläimet voivat syödä kaikessa rauhassa toisiaan häiritsemättä. Jos koiraa pidetään sisätiloissa, sen on saatava vapaasti juomavettä. Ulkotarhassa jatkuvasti pidettävien koirien on saatava haaleaa vettä vähintään kaksi kertaa vuorokaudessa. Vesi tulee antaa sellaisella tavalla, että se ei välittömästi jäädy, jos koira ei saa vettä jäätymättömästä vesiautomaatista tai vastaavasta. Ulkoiluttaminen Kaikki koirat tarvitsevat välttämättä päivittäistä liikuntaa ja säännöllistä ulkoiluttamista. Sisätiloissa pidettävää koiraa täytyy ulkoiluttaa säännöllisesti koiran ikä ja terveydentila huomioiden. Koiria on ulkoilutettava vähintään joka kuudes tunti päiväsaikaan, pentuja ja vanhoja koiria vieläkin tiheämmin välein. On sopimatonta, että koiran omistaja jättää koiran yksikseen koko päivän ajaksi ja ulkoiluttaa koiraa vasta tultuaan kotiin myöhään iltapäivällä. On tärkeää, että koiranomistaja huolehtii siitä, että koiraa ulkoilutetaan tyydyttävällä tavalla. Ulkotarhassa pysyvästi oleskelevia koiria on ulkoilutettava toisessa paikassa, jotta ne pääsisivät ulkotarhan ulkopuolelle ainakin kerran päivässä. Saako koiran antaa juosta vapaana? 1. maaliskuuta ja 20. elokuuta välisenä aikana koiran ei saa antaa juosta vapaana alueilla, joilla voi olla riistaeläimiä. Vuoden muina aikoina koiraa ei saa päästää ajamaan eikä jäljestämään riistaeläimiä, kun koiraa ei käytetä metsästyksessä. Ajat, jolloin metsästys vapaana juoksevan koiran kanssa on sallittua, on annettu metsästysasetuksessa. Luonnonsuojelualueilla voi olla voimassa ankarammat talutinpakkomääräykset. Sitominen Koiraa ei saa pitää kytkettynä sisätiloissa. Häiritsevästi käyttäytyvän koiran voi rauhoittaa pitämällä sitä hetken taluttimessa. Koiraa ei saa pitää pysyvästi kytkettynä ulkona. Sama koskee myös juoksuvaijerin käyttöä. Koiran lyhytaikaisesti kytkettynä pitäminen ulkona on sallittua mutta sitä saa pitää
kytkettynä korkeintaan kaksi tuntia vuorokaudessa ja tällöin vain sellaisella tavalla, että koira ei voi loukkaantua. Alle kuuden kuukauden ikäisiä pentuja saa pitää kytkettyinä vain pienen hetken kerrallaan. Koiria ei saa pitää ajoneuvoihin kytkettyinä, ellei käytetä erityistä kytkentälaitetta, joka estää ajoneuvoa lähtemästä liikkeelle ennen kuin kytkentälaite on poistettu. Koiria ei myöskään saa ulkoiluttaa eikä kouluttaa auton avulla. Kuonokoppa Tiukkoja kuonokoppia, jotka estävät koiria läähättämästä saa käyttää vain tilapäisesti. Koiran tapa haihduttaa lämpöä läähättämällä merkitsee sitä, että se huohottaa 200-400 kertaa minuutissa. Koira haihduttaa näin liikalämpöä, koska se ei voi tehdä sitä hikoilemalla. Sähköpanta ja piikkipanta Koirilla ei saa käyttää sähköpantaa eikä piikkipantaa. Sähköpannalla tarkoitetaan pantaa, joka antaa koiralle sähköiskuja. Piikkipanta on panta, jonka piikit tehostavat pannan vaikutusta. Sähköaitaus Näkymättömiä sähköaitoja/pihavahteja ei saa käyttää koiralle. Näkymättömillä sähköaitauksilla tarkoitetaan maahan kaivettua kaapelia, joka toimii rajana. Ylittäessään rajan koira saa sähköiskun esimerkiksi erityisen vastaanottimella varustetun pannan välityksellä. Näkyviä sähköaitauksia saa käyttää koiralle, jos aitauksen pinta-ala on riittävän suuri. Näkyvillä sähköaitauksilla tarkoitetaan aitaa, joka antaa sähköiskun eläimen koskettaessa sitä. Näkyvää sähköaitausta saa käyttää, jos aidatun alueen pinta-ala on vähintään 50 kertaa ulkotarhan vähimmäismittojen suuruinen koirille, joiden säkäkorkeus on alle 45 cm. Näkyvää sähköaituasta saa käyttää koirille, joiden säkäkorkeus on yli 45 cm, jos alueen pinta-ala on vähintään 800 m 2. Koirien tilat Koiria tulee pitää ja hoitaa eläimelle hyvässä pitopaikassa niiden hyvinvointia ajatellen ja antamalla niille mahdollisuus käyttäytyä eläimelle luonnollisella tavalla. Pitopaikkojen sisustus ja varusteet eivät saa altistaa koiraa vahingoittumiselle eivätkä ne saa millään tavalla vaarantaa eläimen terveyttä. Siksi sisustus, joka voi vahingoittaa eläintä, on varustettava sopivalla suojalla. Huoneet ja muut tilat, joissa koira oleskelee, on sovitettava tilassa pidettävien eläinten määrää vastaavasti. Kaikilla koirilla täytyy olla käytettävissään kuiva, puhdas ja pehmeä makuupaikka. Kaikkien eläinten on saatava maata luonnollisessa asennossa samanaikaisesti. Koirien tulee myös saada kaivautua peiton alle. Imettävillä nartuilla on oltava rauhallinen ja häiriötön paikka sille itselle ja pennuille. Ulkotarhoille, sallitun kokoisille häkeille tai muille pitopaikoille ilmoitetut mitat ovat vähimmäismittoja. Tilat saavat mielellään olla suurempia, mutta ne eivät koskaan saa olla ao. taulukossa ilmoitettuja mittoja pienempiä. Pitopaikan olosuhteet Jos koiraa pidetään sisätiloissa, on tilojen oltava ilmastoituja ja eristettyjä niin, että tilojen lämpötila ja ilmankosteus ovat sopivia siellä pidettävälle eläimelle. Koiratarhojen lämpötilan tulee olla +10 21 C sen mukaan, minkä ikäisestä ja rotuisesta koirasta on kyse. Vanhat ja erittäin nuoret yksilöt tarvitsevat yleensä lämpimämmän pitopaikan.
Koiria saa vain tilapäisesti altistaa ilmansaasteille, jotka ylittävät seuraavat arvot: ammoniakki 10 ppm (miljoonaosaa) hiilidioksidi 3 000 ppm Koirien pitopaikkojen tulee olla sellaisia, että ne on helppo tarkastaa sekä puhdistaa ja desinfioida. Ikkunat ja valaistus Koirien tiloissa täytyy olla ikkunat, joista tulee päivänvaloa sisään. Tiloissa on lisäksi oltava valaistus, jota voidaan säätää ja suunnata niin, että se ei häiritse tilassa oleskelevia eläimiä. Erityiset tilat Suuremmissa koiratarhoissa on oltava tilat: ruokaa ja ruokintaa varten eläinten kylpemistä ja hoitoa varten sairaiden eläinten eristämistä ja hoitoa varten Palosuoja Koiratarhojen on täytettävä palontorjunnalle asetettavat vaatimukset eläinten pelastamiseksi tulipalon yhteydessä. Ulkotarha Koirien ulkotarhoissa täytyy olla useampia paikkoja, joissa koirat voivat oleskella eri sääoloissa. Koiran tulee saada valita paikka auringossa, varjossa, tuulensuojassa tai katon alla sateen tai lumisateen aikana. Koiralla tulee myös olla makuupaikka, joka on vähintään 0,5 metrin korkeudella maasta. Pienikokoisille roduille ja koirille, joiden liikkumiskyky on rajoittunut, on oltava luiska tai portaat, jos ne eivät pysty hyppäämään ylös. Koiralla on myös oltava käytettävissään sisätila ulkotarhan yhteydessä tai tuulelta ja tuiskulta suojaava koppi. Jos koiria pidetään pysyvästi ulkotarhassa, on huolehdittava siitä, että koirilla on virikkeitä antavia puuhaleluja. Koiria on myös muistettava ulkoiluttaa koiratarhan ulkopuolella vähintään kerran päivässä. Taulukosta näkee ulkotarhojen vähimmäismitat, jotka määräytyvät niissä pidettävien koirien määrän ja koon perusteella. Koirien ulkotarhojen koko (m²) Koirien lukumäärä Koiran säkäkorkeus < 25 cm 25-35 cm 36-45 cm 46-55 cm 56-65 cm >65 cm 1 6 10 15 16 18 20 2 8 14 18 20 24 28 Lisäpinta-ala/koira, kun koiria on kolme tai useampia 4 6 8 10 12 14 Jos kahta erikokoista koiraa pidetään samassa ulkotarhassa, määräytyy tarhan pinta-ala suuremman koiran mukaan kahden koiran kohdalta edellä olevasta taulukosta.
Jos samassa ulkotarhassa pidetään kolmea tai useampaa erikokoista koiraa, tulee tarhan pintaalaa lisätä vähintään seuraavasti: 1. Pienimmän ja suurimman koiran osalta pinta-ala määräytyy suurimman koiran mukaan kahden koiran kohdalta edellä olevasta taulukosta. 2. Tähän pinta-alaan lisätään muiden koirien tarvitsemat pinta-alat edellä olevan taulukon viimeisen rivin mukaan. Lisää ulkotarhoihin liittyviä säännöksiä on Maatalousvirasto verkkosivuilla. Koiranpitoon tarkoitetut häkit Koiratalleissa tai vastaavissa on häkkien välisissä seinissä oltava vähintään puolen väliseinän pituinen näköeste. Näköeste antaa koirille mahdollisuuden vetäytyä syrjään toisista koirista. Pitopaikan rakenteen tulee myös olla sellainen, että koirilla on riittävä näköyhteys toisiinsa. Taulukosta näkee häkkien vähimmäismitat, jotka määräytyvät niissä pidettävien koirien määrän ja koon perusteella. Häkeissä on oltava normaali kattokorkeus. Häkkien koko (m²) Koirien lukumäärä Koiran säkäkorkeus < 25 cm 25-35 cm 36-45 cm 46-55 cm 56-65 cm >65 cm 1 2 2 2,5 3,5 4,5 5,5 2 2 2,5 3,5 4,5 6 7,5 Lisäpinta-ala/koira, kun koiria on kolme tai useampia 1 1 2 2 3 3 Jos kahta erikokoista koiraa pidetään samassa häkissä, määräytyy tilan pinta-ala suuremman koiran mukaan kahden koiran kohdalta edellä olevasta taulukosta. Jos samassa häkissä pidetään kolmea tai useampaa erikokoista koiraa, tulee tilan pinta-alaa lisätä vähintään seuraavasti: 1. Pienimmän ja suurimman koiran osalta pinta-ala määräytyy suurimman koiran mukaan kahden koiran kohdalta edellä olevasta taulukosta. 2. Tähän pinta-alaan lisätään muiden koirien tarvitsemat pinta-alat edellä olevan taulukon viimeisen rivin mukaan. Lisää koiranpitoon tarkoitettuihin häkkeihin liittyviä säännöksiä on Maatalousviraston verkkosivuilla.
Penikointihäkki Taulukosta näkee penikointihäkin vähimmäismitat. Nartun säkäkorkeus cm Häkin koko (m 2 ) <25 2 25-30 3 30-40 4 40-50 6 50-60 8 60-65 9 <65 10 Koirankoppi Koirankopin on oltava eristetty ja hyvin ilmastoitu. Sen on suojattava tuulelta, suoralta auringonpaisteelta, sateelta, kylmyydeltä ja kosteudelta. Kopissa on oltava tuulikaappi tai tuulisulku, joka estää tuulen pääsyn koppiin. Taulukosta näkee koirankoppien makuupinnan vähimmäissisämitat. Jos useampi koira käyttää samaa koppia, kopin tulee olla niin suuri, että kaikki koirat voivat maata siinä samanaikaisesti luonnollisessa asennossa. Pituus Leveys Korkeus koiran pituus metreinä kuonon kärjestä hännän juureen x 1,1 Koiran säkäkorkeus metreinä x 1,1 Koiran säkäkorkeus metreinä x 1,2 Pienessä häkissä pitäminen Koiraa ei saa pitää pienessä häkissä muutoin kuin erityisissä tilanteissa Näyttelyissä, kilpailuissa ja kokeissa sekä harjoittelussa ennen suurta kilpailua koiraa saa pitää häkissä. Häkin tulee tällöin olla peitetty vähintään kahdelta sivulta ja koiria tulee kävelyttää ainakin joka toinen tunti. Metsästyksen yhteydessä koiria saa pitää häkissä korkeintaan kahdeksan tuntia vuorokaudessa, jos niitä ulkoilutetaan ainakin joka kolmas tunti. Kuljetuksen yhteydessä koiria saa pitää häkissä. Niitä ei kuitenkaan saa pitää häkissä kolmea tuntia kauemmin, kun auto on pysäköitynä. Koirat saavat yöpyä kuljetusvälineessä kilpailu- ja harjoittelumatkojenyhteydessä. Tällöin sinun tulee pitää erityisen hyvää huolta siitä, että koira voi levätä turvallisesti kuljetusvälineessä. Koiran on saatava riittävästi vettä, ruokaa ja raitista ilmaa, mutta sitä on myös suojattava esimerkiksi kuumuudelta ja melulta. Tällöin on erityisesti huomioitava yöpymispaikan turvallisuus. Lisätietoa häkissä pitämisestä, häkin mittatiedoista ja kuljetussäännöksistä saa Maatalousviraston verkkosivuilta.
Koirien kuljetukset Koiraa on kuljetettava turvallisesti. Eläimiä ei saa altistaa vahingoittumiselle tai kärsimyksille kuljetuksen yhteydessä. Eläinten kuljettamiseen tulee käyttää tarkoitukseen soveltuvaa kuljetusvälinettä. Kuljetettavia eläimiä on suojattava niitä kuumuudelta ja kylmyydeltä sekä iskuilta, hankaumilta ja vastaavilta. Jos koiraa kuljetetaan boxissa tai häkissä, on boxin/häkin oltava sellainen ja sijoitettu sellaiseen paikkaan, että eläin saa varjoa ja hyvän ilmastoinnin. Koiria saa kuljettaa henkilöauton matkatavaratilassa vain, jos henkilötilasta käsin voidaan valvoa eläimiä kuljetuksen aikana. Eläinten turvallisuus jarrutusten yhteydessä on varmistettava toimenpitein. Siksi eläimiä tulee kuljettaa turvallisessa kuljetushäkissä tai, kun kyse on koirista käyttämällä erityistä koirien turvavyötä. Koiria ei saa jättää ilman valvontaa ajoneuvoon, kun matkatavaratilan lämpötilan voidaan olettaa ylittävän + 25 C tai alittavan -5 C. Koiria ei saa pitää pysyvästi kuljetusvälineessä. Boxissa tai häkissä, jossa koiraa kuljetetaan henkilöautolla, on kullakin koiralla oltava tilaa seuraavasti: pituus: vähintään 1,10 x koiran pituus kuonon kärjestä istuinluun kyhmylle koiran seistessä normaalissa asennossa leveys: vähintään 2,5 x koiran rinnanleveys. Koiran on voitava maata ja kääntyä esteettömästi. korkeus: koiran korkeus päälaelle asti sen korkeimmassa asennossa. Katon pituus saa olla korkeintaan viisi prosenttia lyhempi kuin ilmoitettu pituusmitta. Jos useampia koiria kuljetetaan samassa häkissä, on kunkin koiran leveyteen lisättävä suurimman koiran rinnanleveys. Kuljetuksen yhteydessä koiraa on ulkoilutettava ja sille on annettava vettä korkeintaan kuuden tunnin välein ja ruokaa korkeintaan 24 tunnin välein. Kiimaiset nartut on kuljetettava erillään koiraista. Kukaan ei muutoin kuin silloin, kun kyse on vahingoittuneen tai sairaan eläimen kuljettamisesta eläinlääkäriin, saa kuljettaa: - Tiineitä narttuja arvioitua synnytyspäivää edeltävien kahden viikon aikana, jos kuljetusmatka ylittää 50 km. - Alle yhden viikon ikäisiä koiranpentuja - Narttuja synnytyksen jälkeisen viikon aikana Täydelliset eläinten kuljetussäännökset ovat Maatalousviraston verkkosivuilla. Edellä mainittujen koirien kuljetukseen liittyvien säännösten lisäksi sovelletaan seuraavia säännöksiä koirien kaupallisiin kuljetuksiin ja koirien säännöllisesti toistuviin ammattimaisiin kuljetuksiin. Ajoneuvoissa, jotka on tarkoitettu koirien kaupallisiin kuljetuksiin tai koirien säännöllisesti toistuviin ammattimaisiin kuljetuksiin, on oltava erityisesti koirille tarkoitettu tila. Tila tulee erottaa henkilötilasta koirakaltereilla tai verkolla. Tila tulee suojata auringonsäteilyltä ja siellä on oltava mekaaninen ilmastointi ja puhallin, joka toimii myös silloin, kun ajoneuvon moottori ei ole käynnissä. Koira tulee voida siirtää pois autosta useamman kuin yhden poistumistien kautta vaikeuksitta ja viipymättä.
Työkoiria, kuten palvelukoiria ja käyttö- ja vetokoiria, joita kuljetetaan vain lyhyitä matkoja (alle 2 tuntia) ja jotka sitten tekevät työtä tai viedään kävelylle, saa kuljettaa tilassa, jonka vähimmäismitat ovat: pituus: vähintään 0,9 m leveys: vähintään 0,6 m korkeus: vähintään 0,7 m Koiran on kuitenkin aina voitava maata sille mukavalla tavalla. Muiden koirien osalta sovelletaan tavanomaisia koirien kuljetustiloille asetettavia vaatimuksia: pituus: vähintään 1,10 x koiran pituus kuonon kärjestä istuinluun kyhmyyn koiran seistessä normaalissa asennossa leveys: vähintään 2,5 x koiran rinnanleveys. Koiran on voitava maata ja kääntyä esteettömästi. korkeus: koiran korkeus päälaelle asti sen korkeimmassa asennossa. Jos useampia koiria kuljetetaan samassa häkissä, on kunkin koiran leveyteen lisättävä suurimman koiran rinnanleveys. Lisätietoa koirien ammattimaisesta kuljetuksesta saa Maatalousviraston verkkosivuilta. Koirien jalostus Koirien jalostuksessa on huomioitava koiran anatomiset, fysiologiset ja käyttäytymiseen liittyvät ominaisuudet, jotka voivat vaarantaa joko nartun tai pennun terveyden ja hyvinvoinnin. Ruotsin jalostussäännökset selventävät, mikä on eläinsuojelun kannalta hyväksyttävää koiran jalostuksessa. Ne tukevat myös niitä perinnöllisten vajavuuksien torjuntaohjelmia, joita monissa rotukoirakerhoissa toteutetaan. Jalostus, joka voi aiheuttaa koiralle kärsimystä, on kielletty. Koiraa ei saa käyttää jalostuksessa muun muassa silloin, kun: sillä on sairaus tai toimintaeste, joka voi periytyä se on tai sen voidaan olettaa olevan joidenkin sairauksien perintötekijöiden kantaja sillä esiintyy käyttäytymishäiriöitä, kuten liiallista pelkoa tai provosoimatonta aggressiivisuutta se ei kykene lisääntymään luonnollisella tavalla Narttua ei saa parittaa ennen kuin se on tullut kiimaan toisen kerran eikä ennen kuin se on 18 kuukauden ikäinen. Pakkoparitus ei ole sallittua. Narttua, joka on synnyttänyt 2 kertaa keisarinleikkauksella, ei enää saa käyttää jalostuksessa. Täydelliset koiran jalostusta koskevat säännökset ovat Maatalousviraston verkkosivuilla. Koiralle suoritettavat kirurgiset toimenpiteet Jos koira tarvitsee leikkauksen, on eläinlääkärin suoritettava toimenpide. Eläinlääkärin tulee myös antaa eläimelle muuta hoitoa, jonka tarkoituksena on oireiden lievittäminen ja eläimen tervehtyminen, jos hoito voi aiheuttaa eläimelle kärsimystä. Pääsääntöisesti kirurginen toimenpide saadaan suorittaa vain silloin, kun se on eläinlääketieteellisistä syistä välttämätöntä. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että koiran äänihuulia ei saa poistaa leikkauksella sen vuoksi, että halutaan estää sen haukkuminen. Koiran korvia ei myöskään saa lävistää esimerkiksi korvakorujen käyttöä varten. Hännän ja korvien typistäminen ei ole sallittua, ellei se ole eläinlääketieteellisistä syistä perusteltua.
Kirurgisten toimenpiteiden kiellosta on kuitenkin joitakin poikkeuksia. Näitä toimenpiteitä ovat muun muassa kotieläinten kastraatio ja tunnistusmerkintä esimerkiksi mikrosirulla tai tatuoinnilla. Nämä ovat sallittuja toimenpiteitä, mutta eläinlääkäreiden tai erikoiskoulutuksen saaneiden henkilöiden täytyy suorittaa ne. Koirien tunnistusmerkintä Koirien ja kissojen valvonnasta annetun lain mukaan koirilla ja kissoilla on oltava tunnistusmerkintä ja jokaisen koiran ja kissan omistajan on rekisteröidyttävä eläimensä omistajaksi. Lain piiriin kuuluvat kaikki koirat, jotka oleskelevat pysyvästi Ruotsissa. Laki merkitsee sitä, että koiranomistajan on vietävä koiransa tunnistusmerkittäväksi mikrosirulla tai tatuoinnilla, jotta se voitaisiin tunnistaa. Koiranomistajan on myös ilmoitettava itsensä koiransa omistajaksi maan keskusrekisteriin. Maatalousvirasto hallinnoi Koirarekisterikeskusta. Kaikkien ulkomailta maahan tuotujen koirien on muun muassa oltava tunnistusmerkittyjä. 3. heinäkuuta 2011 lähtien mikrosiru on ainoa hyväksytty merkintämenetelmä EU-maissa matkustaville eläimille. Tatuointi on yhä hyväksytty merkintämenetelmä eläimille, joiden on tarkoitus jäädä Ruotsiin. Lisätietoa merkinnästä koirien maahan tuonnista saa Maatalousviraston verkkosivuilta. Lupa koiratoiminnan harjoittamiseen Joissakin tapauksissa voidaan tarvita lääninhallitukselta lupa laaja-alaisemman toiminnan harjoittamiseen. Koirahotellit ja koirahoitolat ovat joitakin esimerkkejä luvanvaraisista toimintamuodoista. Myös kasvattajat ja muut koiranomistajat, joilla on paljon koiria, voivat kuulua lupavaatimuksen piiriin. Lupa vaaditaan henkilöltä, joka pitää vähintään kymmentä yli 12 kuukauden ikäistä koiraa kasvattaa vähintään kolme pentuetta vuodessa vuokraa vähintään kolmea koiraa vuodessa (esim. vetokoirien tai vartiokoirien vuokraustoimintaan) myy koiria vähintään kolmesta itse kasvattamastaan pentueesta vuodessa myy vähintään kolme koiraa toisen kasvattamasta pentueesta vuodessa ottaa säilytettäväksi tai ruokittavaksi vähintään neljä koiraa (esim. koirahoitola ja koirahotelli) vuokraa, kasvattaa, myy, pitää tai ruokkii koiria ammattimaisesti. Toiminnan harjoittaja vastaa aina siitä, että hänellä on tarvittavat luvat. Hänen on varmistettava, että hän noudattaa voimassaolevia eläinten pitoon liittyviä eläinsuojelusäädöksiä. Luvanvaraisen toiminnan harjoittaja, joka ei ole hakenut lupaa rikkoo eläinsuojelulakia ja hänet voidaan ilmoittaa syytteeseen pantavaksi. Lisätietoa luvista saa Maatalousviraston verkkosivuilta. Myynti ja arpajaiset Koiria ei saa myydä lemmikkieläintarvikemyymälöissä, toreilla tai vastaavissa paikoissa. Niitä ei myöskään saa käyttää arpajaisten, kilpailujen tai vastaavien palkintoina. Säädösten noudattamatta jättäminen Jos eläinsuojelusäännöksiä ei noudateta, voivat valvontaviranomaiset, eli lääninhallituksen eläinsuojelutarkastaja tai poliisi, määrätä niitä rikkovalle määräyksiä ja kieltoja.
Lääninhallitukset voivat määrätä eläimet huostaan otettaviksi sekä määrätä säädöksiä rikkovalle eläintenpitokiellon. Henkilö, joka tahallisesti tai huolimattomuuttaan rikkoo eläinsuojelusäädöksiä, voidaan tuomita sakkoon tai enintään kahden vuoden vankilarangaistukseen. Lainsäädäntö Esitteeseen on koottu tietoa eläinsuojelulaista, eläinsuojeluasetuksesta sekä koiraa ja kissaa koskevista määräyksistä ja ohjeista. Ruotsinkieliset täydelliset säännökset ja määräykset ovat: Djurskyddslagen (SFS 1988:534) [Eläinsuojelulaki (SFS 1988:534)] Djurskyddsförordningen (SFS 1988:539) [Eläinsuojeluasetus (SFS 1988:539)] Lagen (2007:1150) om tillsyn över hundar och katter [Laki (2007:1150) koirien ja kissojen valvonnasta] Förordning (2007:1240) om tillsyn över hundar [Asetus (2007:1240) koirien valvonnasta] Statens jordbruksverks föreskrifter och allmänna råd (SJVFS 2008:5) om hållande av hund och katt [Valtion maatalousviraston määräykset ja ohjeet (SJVFS 2008:5) koiran ja kissan pidosta] Statens jordbruksverks föreskrifter och allmänna råd (SJVFS 2010:2) om transport av levande djur [Valtion maatalousviraston määräykset ja ohjeet (SJVFS 2010:2) elävien eläinten kuljetuksista] Djurskyddsmyndighetens föreskrifter (DFS 2004:5) om kravet på tillstånd enligt 16 djurskyddslagen [Eläinsuojeluviranomaisen määräykset (DFS 2004:5) lupavaatimuksesta eläinsuojelulain 16 :n nojalla] Statens jordbruksverks föreskrifter (SJVF 2009:85) om operativa ingrepp samt skyldigheter för djurhållare och för personal inom djurens hälso- och sjukvård. [Valtion maatalousviraston määräykset (SJVF 2009:85) kirurgisista toimenpiteistä sekä eläintenpitäjien ja eläinten terveydenhuoltohenkilökunnan velvollisuuksista] Statens jordbruksverks föreskrifter (SJVFS 2008:41) om märkning och registrering av hundar [Valtion maatalousviraston määräykset (SJVFS 2008:41) koirien merkinnästä ja rekisteröinnistä] Säädökset ovat verkkosivuilta www.jordbruksverket.se