Etelä-Suomi Päätös Nro 100/2012/2 Dnro ESAVI/217/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2012 ASIA Vesijohdon, paineviemärin ja valokaapelin asentaminen Mustijoen alitse kahdessa kohdassa ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Mäntsälä HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Vesiosuuskunta Mustijoki Vesiosuuskunta Mustijoki on 25.11.2011 Etelä-Suomen aluehallintovirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa vesijohdon, paineviemärin ja valokaapelin asentamiseen Mustijoen alitse kahdessa kohdassa sekä lupaa aloittaa työt ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista Mäntsälän kunnassa. Hankkeen tarkoituksena on vesihuollon ja tietoliikenneyhteyksien järjestäminen. Hakija rakentaa vesi- ja viemäriverkostoa Mäntsälän ja Pornaisten kuntien alueelle. Samoihin kaivantoihin asennetaan valokaapelin suojaputki laajakaistaverkkoa varten. Hanke on tarkoitus toteuttaa kevättalvella 2012. Putket asennetaan suuntaporaamalla joenpohjan ali. Joen leveys alituskohdilla on noin 27 m ja vesisyvyys enimmillään noin 3,6 m. Vesijohdot rakennetaan 40 ja 63 mm:n PEM ja PEH paineluokan 10 muoviputkista ja paineviemärit 63 mm:n PEH paineluokan 10 putkista. Mustijoki on Suomenlahteen laskeva joki, jonka vesistöalue sijaitsee pääosin Uudenmaan maakunnan alueella. Vesistön valuma-alueen järvisyys on 1,5 %. Joen vesiliikenne on lähinnä melontaa kanootilla. Joella harjoitetaan virkistyskalastusta. Putkien rantautumiskohdat sijaitsevat alituksessa 1 Mäntsälän kunnan Nummisten kylän kiinteistöillä Anttila RN:o 5:422 ja Metsämaa RN:o 5:873 sekä alituksessa 2 Nummisten kylän kiinteistöillä Aronberg RN:o 5:71 ja Anttila RN:o 5:1132. Putket alittavat Nummisten osakaskunnan hallinnoiman Mäntsälän kunnan Nummisten kylän yhteisen vesialueen RN:o 876:1. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh. 020 636 1040 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, 13101 Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, 00521 Helsinki
2 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN MUISTUTUKSET JA VAATIMUKSET Aluehallintovirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Mäntsälän kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen sekä mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 4.4.2012. Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. 1) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on ilmoittanut, ettei se anna asiassa lausuntoa. 2) AA BB:n puolesta (Metsämaa RN:o 5:873, Nummisten kylä, Mäntsälä) on ilmoittanut, että putket on jo vedetty kiinteistön rantaan ja vaatinut korvausta putkien ja niiden merkkitaulun sijoittamisesta kiinteistölle. Hanke aiheuttaa haittaa kiinteistön virkistyskäytölle ja maanviljelykselle sekä laskee kiinteistön arvoa. HAKIJAN SELITYS Aluehallintovirasto on pyytänyt hakijalta selityksen muistutusten ja vaatimusten johdosta. Hakija on ilmoittanut maksavansa maanomistajille korvauksia johtoalueen käyttöoikeussopimuksen mukaisesti. Aloituskatselmuksessa 11.1.2012 sovittiin putkien sijoituksesta ja joenalituskohdasta kiinteistön Metsämaa RN:o 5:873 alueella asianosaisten kesken. Putkien sijoittamisesta kiinteistön alueelle on tehty johtoalueen käyttöoikeussopimus maanomistajan kanssa. Rakennustöiden edetessä kyseisen kiinteistön alueelle kaivettiin putket viikolla 6 joen rantaan odottamaan joen alitusporausta. Aloituskatselmuksessa sovittiin, että työt tehdään siten, ettei joen rannassa olevia puita vaurioiteta. Putket on kaivettu 2 m:n syvyyteen ja viimeistelyn jälkeen on lähes mahdotonta erottaa putkilinjan sijaintia. Putkista ei ole haittaa maanviljelylle. Vesihuoltolinjan sijainti kiinteistön alueella antaa lisäarvoa kiinteistöllä oleville rakennuspaikoille ja säästää luontoa, kun jätevedet johdetaan asianmukaisesti käsiteltäviksi. Hakija on myös keskustellut muistuttajan kanssa asiasta ja päässyt asiassa yhteisymmärrykseen. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Selitykseen on liitetty kiinteistön RN:o 5:873 omistajan kanssa tehty 10.8.2011 päivätty johtoalueen käyttöoikeussopimus sekä muistuttajan 26.4.2012 päivätty kirjallinen suostumus joen alitukselle. Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Vesiosuuskunta Mustijoelle luvan vesijohdon, paineviemärin ja valokaapelin asentamiseen suuntaporaamalla Mustijoen alitse kahdessa kohdassa hakemukseen liitetyn suunnitelman sekä 3.10.2011 päivätyn suunnitelmakartan nro 121 (mittakaava 1:2 000) ja
20.2.2012 aluehallintovirastolle toimitetun kartan (mittakaava 1:10 000) mukaisesti Mäntsälän kunnassa Nummisten kylässä. Aluehallintovirasto myöntää Vesiosuuskunta Mustijoelle pysyvän käyttöoikeuden hanketta varten tarvittavaan osaan Mäntsälän kunnan Nummisten kylän yhteisestä vesialueesta RN:o 876:1. Hankkeesta ja myönnetystä vähäisestä pysyvästä käyttöoikeudesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. 3 Lupamääräykset 1) Putket on asennettava suunnitelman mukaisesti suuntaporaamalla joenpohjan alapuolelle siten, että ne pysyvät asennussyvyydessään. 2) Asennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Jos työt tehdään vesialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Luvan saajan on selvitettävä alueella mahdollisesti olevat johdot ja kaapelit. Työt on toteutettava niitä vaurioittamatta. 4) Putket on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. 5) Putkien sijainti vesialueella on merkittävä asiamukaisesti. Merkintään käytettävät rakenteet on pidettävä kunnossa. 6) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 7) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 8) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kolmen vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa ja myönnetty käyttöoikeus raukeavat. 9) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle ja Mäntsälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 10) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle sekä Mäntsälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
4 Valmistumisilmoitukseen on liitettävä putkien lopullista sijaintia vesialueella osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustus sekä selvitys putkien merkintätavasta. Perustelut Lainkohdat Töidenaloittamislupa Perustelut Hanke on tarpeen vesihuollon ja tietoliikenneyhteyksien järjestämiseksi eikä se sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain (264/1961) 2 luvun 6 :n 1 momentti ja 7 :n 2 momentti Aluehallintovirasto myöntää Vesiosuuskunta Mustijoelle luvan aloittaa työt ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajan on ennen töihin ryhtymistä talletettava Etelä-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueelle tuhannen (1 000) euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai lupamääräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Kysymys on hankkeesta, johon aluehallintovirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain (264/1961) 2 luvun 26 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Aluehallintovirasto katsoo AA:n BB:n puolesta tekemän muistutuksen osalta, ettei hankkeesta aiheudu kiinteistön RN:o 5:873 omistajalle vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Myönnetty lupa koskee putkien rakentamista vesialueen alitse suuntaporaamalla eikä maa-alueella tapahtuvaa rakentamista. Hakija on sopinut kiinteistön RN:o 5:873 omistajan kanssa kiinteistölle sijoitettavista putkista ja johtorasitteesta maksettavasta korvauksesta. KÄSITTELYMAKSU 700 euroa Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy hakemuksen vireille tullessa voimassa olleen valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan vesilain 2 luvun mukaisen johtoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 700 euroa.
5 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Vesiosuuskunta Mustijoki Jäljennös päätöksestä Mäntsälän kunta Mäntsälän kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ ympäristö ja luonnonvarat (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Ilmoitus päätöksestä Listan dpoesavi-217-04-09-2011 mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Mäntsälän kunnan virallisella ilmoitustaululla.
6 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Esko Vähäsöyrinki Saku Hurskainen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Esko Vähäsöyrinki ja esitellyt ympäristölakimies Saku Hurskainen. SH/sl
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 8.6.2012. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, 00520 Helsinki postiosoite: PL 110, 00521 Helsinki puhelin: (vaihde) 020 636 1040 fax: 09 6150 0533 sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.