Takana poikkeuksellisen sateinen kesä. Vain mitalisade kiersi Suomen.

Samankaltaiset tiedostot
Hyvää ja menestyksekästä alkanutta vuotta!

SENIORIKUULUMISIA 3/2012

Aktiivinen vuosi päättymässä

Sateisen kesän jälkeen

KERTOMUS RIL-SENIORIEN TOIMINNASTA VUONNA 2016

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

SENIORIKUULUMISIA 2/2012

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!

SENIORIKUULUMISIA 3/2013

Juhlaseminaari loi uskoa tulevaisuuteen

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Syksyn päätapahtuma lähestyy

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina suljetaan klo torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake:

Hämeenlinnan retki päätti kevätkauden

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen

Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2015. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Hyvä Klubin jäsen, Ensi viikolla

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä Seinäjoella

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

SENIORIKYSELY 2013 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI ESITYSLISTA 4/ PAIKKA Hotelli Merihovi, Enkeli-sali, 2. kerros, Keskuspuistokatu 6-8, KEMI

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

A S I A L U E T T E L O:

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Titta Roslakka, Eksoten edustaja

Äijälän Rustin veneretket

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

SENIORIKUULUMISIA 1/2013

elokuu joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

SENIORIKUULUMISIA 1/2010

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Lasten museokesä 2013

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

PIIRINJOHTOSEMINAARI Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina !

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! Forssa

HUHTIKUUN TAIDETEOS Pentti Mettälä öljyvärimaalaus Winterreise 2019

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona klo Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

ENSI VIIKOLLA

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa Alustava matkaohjelma:

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE

RIL-SENIORIT

Helsingin Suomalaisen Klubin jäsenkysely 2015

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

MYS-kesäretki / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

ampereen seudun Atopiayhdistys

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

Asteriski ry:n hallituksen kokous 1/2013

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo

ENSI VIIKOLLA

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

Kiltauutiset 2/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

Transkriptio:

SENIORIKUULUMISIA 3/2016 1/6 21.9.2016 Takana poikkeuksellisen sateinen kesä. Vain mitalisade kiersi Suomen. Senioreiden syyskausi alkoi eksursioilla OP:n uuteen pääkonttoriin Vallilassa ja vastikään peruskorjattuun Kansalliskirjastoon. Molemmat upeita rakennuksia. Syyskuun alussa tutustuimme myös Jarmo Niemisen asiantuntevalla ja värikkäällä opastuksella Santahaminaan, Kävimme oopperassa kokemassa Straussin rajua Elektraa ja parhaillaan osa meistä on Senioreiden matkalla Itävallassa. Syksyn torstaiesitelmät alkavat tämän kuun lopussa Pekka Haaviston esitelmällä otsikolla Vesivarat ja valta ja jatkuvat toimitusjohtaja Juhani Pekkalan esitelmällä kaupan murroksesta ja vara amiraali Kari Takasen esitelmällä Itämeren turvallisuustilanteesta. Lokakuussa teemme matkan Kuubaan ja tutustumme Aalto yliopistolla Tohtorikaronkassa viime vuosina valmistuneisiin rakennusalan väitöskirjoihin. Loppusyksyyn kuuluu myös ekskursio Eduskuntatalon peruskorjaustyömaalle ja kulttuuria näyttelyiden, teatterin ja oopperan merkeissä. Uutuuksia ovat marraskuun lopussa olevat Rempsetin juhlakonsertti ja tutustuminen oopperan toimintaan back stage kierroksella. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Lauri Viidan syntymästä. Niissä merkeissä käymme joulukuussa Tampereella, jossa Tampere talon Lauri Viita konsertin lisäksi tutustumme Lauri Viita museoon ja Tampereen kaupungin kehityshankkeisiin. Oppaana matkalla toimii Seppo Viita. Antoisaa Seniorisyksyä toivotellen, Pertti Sandberg Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL Lapinlahdenkatu 1 B www.ril.fi 00180 Helsinki etunimi.sukunimi@ril.fi Y tunnus 0116992 4

2 HUOM! Seniorien sivuilla on kohdassa Muut tiedotteet ohjeet mm. nimilappujen käytöstä ja osallistumisen peruuttamisesta. Painetun nimilapun saa Kirsti Tikkaselta RILin toimistosta, kirsti.tikkanen@ril.fi, 040 743 3474. Osallistumisen peruuntumisesta on aina ilmoitettava Kirstille. Viime kuulumisten jälkeen tapahtunutta Maanantaina 22.8. pelattiin RIL Golf Hämeenlinnan Tawast Golfissa. Seniorisarjan voitti Markku Pyy. Tiistaina 30.8. tutustuimme finanssiryhmä OP:n pääkonttoriin Vallilassa. Paikalla oli 47 henkilöä. Kiinteistöjohtaja Auni Palo esitteli taloa ja kertoi sen suunnittelusta ja rakentamisesta. Viime vuonna valmistunut suurhanke on rakennuskokonaisuus (130 000 brm2 / 250 Me), joka on palkittu suunnittelun tietomallinnuksesta (Tekla Global BIM Awards 2014), digitaalisesta toteutuksesta ja arkkitehtuuristaan (JKMM Arkkitehdit Oy). Toimitiloissa on huomioitu uusi digitaalinen liiketoimintakulttuuri ja mahdollisuus tehdä töitä paikasta riippumatta. Kiinteistöjen kokonaistilankäyttö tehostuu 30 % ja käyttökustannukset alenevat 25 %. Katutasossa sijaitsee kokeileva pankkikonttori, jossa testataan uudenlaisia asiakaspalvelun muotoja. Maan alla on 900 polkupyöräpaikkaa ja 850 parkkipaikkaa, jotka ovat kaikkien käytettävissä. Keskiviikkona 7.9. tutustuimme Santahaminaan Jarmo Niemisen opastamina. Santahaminatalossa nautittujen pullakahvien jälkeen teimme kävelykierroksen, jonka aikana oppaamme kertoi asiantuntevaan ja värikkääseen tapaansa saaren historiasta, arkkitehtuurista sekä puolustusvoimien toiminnasta. 29 osallistujaa. Kansalliskirjastoon tutustui kaksi senioriryhmää 6.9 ja 13.9. Opastettuihin käynteihin sisältyi mielenkiintoinen esitys kirjaston historiasta, talon saneerauksesta ja kirjaston toiminnasta sekä kiertokäynti kirjaston eri saleissa, joissa saatoimme todistaa saneerauksen onnistuneen mainiosti. Yhteensä 33 osallistujaa. Maanantaina 12.9. oli näyttämöllä Kansallisoopperassa Richard Straussin Elektra. Hämärä valaistus, värittömät puvut ja lavastus korostivat upeaa musiikkia ja solisteja. Kokemus oli sanoin kuvaamaton. Onkohan täällä koskaan ennen oopperamme lavalla nähty näin upeita laulajia? Osallistujia oli 44. Matkalla kauniiseen Itävaltaan on 20.9. 25.9. seniorien 37 osanottajan ryhmä. Lennämme Wieniin, josta siirrymme Salzburgiin ja sieltä taas tutustumaan Wieniin matkan loppuosalla. Matkaohjelma Seniorikuulumisten verkkosivuilla.

3 Tulevaa ohjelmaa Ilmoittautuminen tilaisuuksiin RILin Tapahtumakalenterin kautta www.ril.fi (kalenteri etusivun oikeassa laidassa). Muistattehan ilmoittaa kaikki osallistujat, myös avecit! Ilmoittautumisen jälkeen maksut RIL Seniorien tilille FI50 80001710006074. Muistattehan merkitä maksun viestikenttään selkeästi osallistujamäärä, sekä tapahtuma johon maksu liittyy. Ulkomaanmatkat laskuttaa matkatoimisto. Huom! Lähetämme teatteri ja oopperaliput postissa kotiin. Kun ilmoittaudutte tapahtumakalenterissa, siellä kysytään osoitetietoja. Täyttäkää jokaisesta lippuvarauksesta oma ilmoittautumislomake. Torstaina 22.9. klo 19.00 oopperaa ja sirkusta: CircOpera Kansallisoopperassa. Liput postitettu tilaajille. Tiistaina 27.9. klo 19.00 Helsingin Kaupunginteatterin Arena näyttämöllä Komisario Palmun erehdys. Liput postitettu tilaajille. Torstaina 29.9. klo 10.30 Suomalaisella klubilla on torstaiesitelmän (avec) teemana "Vesivarat ja valta" ja esitelmöitsijänä kansanedustaja Pekka Haavisto. Haavisto on perehtynyt vesiasioihin mm. ympäristöministerinä 1995 99 ja sen jälkeen YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n tehtävissä kriisialueilla 1999 2005. Kansanedustajan toimen ohella hän on mm. ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä. Hernekeittopannarilounas maksetaan paikan päällä. Ilmoittautuminen 22.9. mennessä tapahtumakalenterin kautta. Ilmoita, jos et jää syömään lounasta. Lauantaina 1.10. klo 19.00 Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä Jukka Puotila Show 2016. Liput postitettu tilaajille. Torstaina 6.10. tutustuminen(avec) Reitz säätiön taidemuseoon kahdessa eri ryhmässä, toinen klo 13.30 ja toinen klo 15.00. Tapaaminen Apollonkatu 23 ala aulassa. Molemmat ryhmät täynnä. Tiistaina 11.10. klo 13.00 Tohtorikaronkka Otaniemessä Aalto yliopistolla. Tilaisuudessa esitellään eräitä parin viime vuoden aikana valmistuneita rakennusalan väitöskirjoja. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta 4.10. mennessä. Kuuban ryhmämatka 17. 27.10. Albatros Travel on järjestänyt Sielukas Kuuba matkoja useita vuosia ja järjestää nyt RIL Senioreille oman ryhmämatkan. Kiertomatkalla tutustumme mm. Havannaan ja Trinidadiin, ja siihen sisältyy kolme yöpymistä yksityismajoituksessa. Matkan lopuksi kolme päivää rantalomaa Varaderossa all inclusive hotellissa. Matka on loppuunmyyty. Torstaina 20.10. klo 10.30 lounasesitelmä (avec) Suomalaisella Klubilla. Esitelmöitsijänä on Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala aiheenaan Kaupan murros. Keittolounas maksetaan paikan päällä. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta 13.10 mennessä. Ilmoita, jos et jää syömään lounasta.

4 Keskiviikkona 26.10.2016 klo 15.00 Senioreiden syyskokous Itä Pasilassa HSL:n (Helsingin seudun liikenne) tiloissa, osoite Opastinsilta 6 A 2. kerros. Kokouksen aluksi toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi esittelee HSL:n toimintaa. Ilmoittautumiset 20.10.2016 mennessä tapahtumakalenterin kautta. Tilat rajoittavat osallistujamäärän 55 henkeen. Kokouksen esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen, puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Kokouksen työjärjestyksen toteaminen 4. Johtoryhmä vuonna 2017 Erovuorossa ovat Matti Koskivaara (1. kausi) ja Raimo Vierimaa (1.kausi) 5. AK ryhmä 2017 6. Historiaryhmä 2017 7. Toimintasuunnitelma 2017 8. Evästyskeskustelu 9. Muut asiat 10. Kokouksen päättäminen Tiistaina 8.11. klo 19.00 Kansallisteatterin suurella näyttämöllä Juha Jokelan komedia Sumu (avec), joka käsittelee itänaapurimme ja Suomen kauppaa. Rooleissa mm. Timo Tuominen, Jani Karvinen, Kari Ketonen, Katarina Kaitue ja Elena Spirina. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta ja maksut 43 /lippu viimeistään 11.10. Olemme varanneet 60 lippua. http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/sumu/ Torstaina 10.11.2016 ekskursio (solo) Eduskuntatalon työmaalle klo 9.00 12.00. Ohjelmassa on Eduskuntatalon kiinteistöjen kuusivaiheisen (2009 2017) peruskorjauksen esittely (kiinteistöpäällikkö Ilona Nokelan) sekä opastettu työmaakierros viimeisen vaiheen 2015 2017 peruskorjaustyömaalle (rakennuttajapäällikkö Hannu Peltonen). Kokoontumispaikka on Pikkuparlamentin (Arkadiankatu 3) piha alue. Osanottajat jaetaan kahteen ryhmään kumpikin max 20 henkilöä niin, että toinen ryhmä aloittaa infotilaisuudella (n. 1,5 tuntia) ja toinen ryhmä tekee ensin työmaakierroksen (n. 1,5 tuntia). Infotilaisuus on kansalaisinfon tilassa, johon kukin voi hakea omakustanteisesti kahvia yms. viereisestä Cafe Pikkuparlamentista. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta viimeistään maanantaina 24.10.2016. Ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava kengännumero, jotta järjestäjät voivat varautua turvakenkiin, joita ilman työmaakierrokselle ei ole asiaa. Mukaan mahtuu 40 senioria. Tiistaina 15.11. klo 10.30 esitelmä Suomalaisella Klubilla. Teemana on Itämeren turvallisuustilanne ja esitelmöitsijänä Pääesikunnan päällikkö vara amiraali Kari Takanen. Ennen nykyistä tehtäväänsä Kari Takanen toimi Merivoimien komentajana. Lounas maksetaan paikan päällä. Ilmoittautuminen tapahtumakalenterin kautta 8.11.mennessä. Ilmoita, jos et jää syömään lounasta. Perjantaina 18.11. klo 18.00 (maksullinen baari aukeaa jo klo 17.00) (avec) Helsingin Suomalaisella Klubilla soitto orkesteri Rempsetin 45 vuotisjuhlakonsertti, jonka teemana on As Time Goes By. Illan ohjelma koostuu kaksiosaisesta konsertista ja kolmen ruokalajin illallisesta juomineen. Teekkarivitsit lentävät, snapsilaulut raikuvat ja juhlapuheen pitää Rempsetin elävä reliikki Roope. Noin klo 22.30 alkaen Rempsetin 2.polvi soittaa tanssimusiikkia. Kaikki tämä ja

5 paljon muuta hintaan 100,00 per sierainpari. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta ja maksut seniorien tilille 2.10. mennessä Ilmoita myös mahdolliset ruokarajoitteet. Konserttiin on varattu 40 paikkaa. Tiistaina 22.11.2016 klo 13 tutustumme maailmankuulun italialaisen taiteilijan Amedeo Modiglianin retrospektiivinäyttelyyn Ateneumissa (avec). Tapaamme klo 12.45 lippuaulassa. Opas noutaa meidät klo 13 sisäpihalta Ateneum saliin, jossa puolen tunnin esittelyluento. Esittelyn ja näyttelyn yhteishinta on 18 euroa, museokortilla 5 euroa per henkilö. Museokorttilaiset hakevat näyttelytarran itse. Ilmoittautuminen tapahtumakalenterin kautta (kerro onko sinulla museokortti) ja maksu RIL Senioreiden tilille viimeistään 15.11.2016. Keskiviikkona 30.11. klo 13.50 Kansallisoopperassa opastettu kierros näyttämön taakse (avec). Sisäänkäynti Töölönlahden puolelta. Nähdään mitä kulissien takana tapahtuu ennen esitystä. Kierroksen jälkeen nautimme pullakahvit lämpiössä. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta ja maksut 13 /henkilö 15.11. mennessä. Ilmoita myös mahdolliset ruokarajoitteet. Opastukselle varattu 50 paikkaa. Keskiviikkona 7.12. matkaamme Tampereelle (avec), jossa juhlistetaan Lauri Viidan 100 vuotissyntymäpäivää. Menomatkalla Seppo Viita kertoo Pispalan Lauri Viita museosta, johon tutustumme Sepon opastuksella. Museokäynnin jälkeen menemme Tampereen Suomalaiselle Klubille, jossa kaupungin edustaja esittelee Tampereen kehityshankkeita ja nautimme myöhäisen lounaan. Kello 19 on vuorossa Tampere talon isossa salissa Betonimylläri Lauri Viita 100 vuotta. Tampere talon konsertissa Viidan tuotantoa kuullaan lausuttuna ja laulettuna 20 henkisen orkesterin säestyksellä. Kapellimestarina on Juha Untala ja solisteina tenori Ilkka Hämäläinen ja näyttelijä Kai Lehtinen. Matka alkaa Tapiola Gardenista klo 10.30. ja Kiasmalta klo 11.00. Palaamme Helsinkiin noin klo 23.30. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta ja maksut 106 /henkilö viimeistään 17.10. Hintaan sisältyvät museon pääsymaksu, bussikuljetukset ja lounas sekä konserttiliput ja väliaikatarjoilu Tampere talossa. Bussiin mahtuu 50 osallistujaa. Varauksessa pyydämme kertomaan ruokarajoitukset ja mistä nousee bussiin. Matkan toteutuminen edellyttää 36 osallistujaa. Olemme varanneet 70 lippua Tampere taloon. Jos haluat osallistua vain Tampere talon konserttiin (sis.väliaikatarjoilun), maksu on 40 /henkilö. Keskiviikkona 14.12. klo 19.00. Kansallisoopperassa Richard Wagnerin ensimmäinen mestariteos Lentävä hollantilainen (avec). Kasper Holten, yksi aikamme maineikkaimmista ohjaajista tuottaa uudenlaisen tulkinnan, jossa kaupunkiympäristö ja kansainvälisen taidekaupan myrskyt kohtaavat Wagnerin vaikuttavan musiikin, jossa soi meren ja rakkauden voima. Paikat keskipermannolla. Suositellaan myös ensikertalaisille. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta ja maksut 84,00 per lippu seniorien tilille 4.10. mennessä. Olemme varanneet 50 paikkaa. Säännölliset tapaamiset (ei ilmoittautumista etukäteen) Huom! Seniorien Ison Omenan kahvitilaisuudet pidetään toistaiseksi Ciao Coffeessa, koska Coffee House on remontissa. Tilaisuudet jatkuvat kuten ennenkin joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 13.30. Tervetuloa mukaan! Seniorit ovat kokoontuneet kuukausittain yhteiseen kahvituokioon Espoon Isossa Omenassa jo lähes 10 vuotta. Osanotto on vakiintunut 8 12 hengen määrään mutta uusia kasvoja toivotaan paikalle.

6 Syyskuun kahvit juotiin seuraavalla joukolla: Pentti Hautala, Markku Mikkola, Timo Nupponen, Nikolai Danilotschkin, Petri Janhunen, Pentti Olkkonen, Timo Männistö, Jouko Pellosniemi, Risto Mäkinen ja Martti Uimonen. Senioroiden kahvitilaisuudet Helsingissä jatkuvat joka kuukauden 1. ja 3. viikon keskiviikkona klo 12.30 ravintola Virgin Oil Co:ssa, Mannerheimintie 5. Lounais Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois Suomen aluetoiminta Lounais Suomen seniorit kokoontuivat toukokuun tapaamiseen 31.5.2016 klo 13.30 Panimoravintola Koulun Historianluokkaan. Vietettiin Martti Artukan ja Aulis Miettusen muistohetki. Paikalla 9 senioria. Elokuun 24. päivä tehtiin kesäretki Airistolle m/s Rudolfinalla. Lounaspurjehdukseen osallistui 19 senioria avec. Syyskuun 27. päivä klo 13.30 kokoonnutaan muistelemaan mennyttä kesää Panimoravintola Koulun Historianluokkaan. Lokakuun 25. päivä klo 13.30 FM Kullervo Hantula pitää samassa paikassa esitelmän aiheesta Sotilaspoikien tarina. Helene Schjerfbeckin näyttely Turun Taidemuseossa klo 15.00, opas. Marraskuun 29. päivä klo 13.30 VTM (väit.) Leena Vastapuu kertoo Liberian tyttösotilaista. Joulukuussa kokoonnutaan joululounaalle keskiviikkona 14. päivä klo 13.30. Pirkanmaan RIL seniorien vuoden 2016 neljäs kokoontuminen oli ti 13.9. Suomalaisella Klubilla ja paikalla oli 14 senioria. Tampereen kaupungin yleiskaavapäällikkö Pia Hastio esitteli Tampereen kantakaupungin yleiskaavaluonnoksen 2040, joka on nähtävillä 18.8. 30.9.2016. Seuraava PIRIL seniorien kokoontuminen on tiistaina 15.11. klo 12 14 Suomalaisella Klubilla. Mahdollisista ekskursioista tai seniorien muista tapahtumista informoidaan sähköpostilla. Pohjois Suomen Rakentajaseniorit viettivät rauhallista lepotilaa kesän aikana. Elokuussa golffarit kokoontuivat Sankivaaran kentälle kymmenen henkilön voimin ratkomaan mestaruuksia. Kisan kolme parasta olivat Kari Himanen, Veijo Veijalainen ja Olavi Lohi. Syyskuun 21. päivänä suuntaa 13 seniorin ryhmä kohti Islannin satujen saarta viiden päivän retkelle. Seuraavat tapahtumat: 13.10.2016 klo 16.00 tutustuminen OSAOn toimintaan Erkki Valkosen opastuksella (Hiukkavaara). Marraskuun tapahtuma on harkinnan alla. Joulukuussa perinteinen joululounas (avec).