Ristin Kansa. Toimitus ja toimituskunta toivottavat lukijoille Siunattua ja Rauhallista Vapahtajamme syntymäjuhlaa

Ristin san Kan u l u o J 2013

Ristin Kansa Toimitus ja toimituskunta toivottavat lukijoille Siunattua ja Rauhallista Vapahtajamme syntymäjuhlaa

PÄÄKIRJOITUS Ristin Kansan HE TULIVAT JEESUKSEN LUO Juhana Lehmuskoski Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa. (Luuk. 2:11 12) Enkelit kertoivat kedolla paimenille ilosanoman. Koko juutalainen kansa odotti hartaasti Vapahtajaa, Kristusta. Tämä oli nyt syntynyt ja makasi eläinten seimessä kapaloituna. Paimenet eivät aikailleet vaan lähtivät heti vastasyntyneen Jeesus-lapsen luo. Samaan aikaan syttyi taivaalle tähti, joka johdatti tietäjät itäisiltä mailta tapaamaan Jeesus-lasta (Matt. 2:2). He saapuivat hartaan kunnioituksen valtaamina Jeesuksen luo ja antoivat hänelle arvokkaita lahjoja, kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Näin he tunnustivat, että Jeesus on Kuningas, hän on Esirukoilija ja Vapahtaja ja hän tulee kärsimään ihmiskunnan puolesta. Kultaa annettiin kuninkaalle. Suitsuke kuvasi rukousta ja kertoi, että Jeesus on uskovien Esirukoilija ja Lunastaja. Mirha tarkoitti kärsimystä, koska sillä voideltiin kuolleen ruumis. Tilanne ei ole muuttunut miksikään noista päivistä. Nytkin monet ihmiset tulevat Jeesuksen luo. Tässä lehdessä kerrotaan ihmisistä, jotka ovat tulleet erilaisista elämäntilanteista Jeesuksen turviin. Jotkut ovat olleet niin sanottuja hyviä ihmisiä. He ovat ymmärtäneet ja tunnustaneet, että kukaan ei ole tarpeeksi hyvä pelastuakseen ilman Pelastajaa. Jotkut ovat tulleet elämänsä raunioilta. Heidän esimerkkinsä todistaa meille, että kukaan ei ole niin alhaalla, ettei Jeesus voisi häntä nostaa ja pelastaa. Itämaan tietäjät menivät toista tietä takaisin omaan maahansa (Matt. 2:12). Kukaan Jeesuksen kohdannut ei ole entisensä vaan hän saa kulkea uutta tietä elämässään. Jeesus antaa uudet ystävät ja uuden seurakunnan. Tämä ei tarkoita sitä, että emme enää rakastaisi entisiä ystäviämme vaan että meillä on heille kerrottavana ilosanoma Jeesuksesta, joka voi heidätkin pelastaa. Saamme uuden päämäärän ja tarkoituksen elämäämme. Olemme taivaan kansalaisia jo nyt. Löydämme Vapahtajan, joka antaa synnit anteeksi ja ohjaa tuhoisista syntitottumuksista vapauteen. Saamme toisen Puolustajan, Pyhän Hengen, joka pitää lohduttavia raamattutunteja yksinäisinä hetkinämme. Tänä jouluna tie Jeesuksen luo on yhä auki. Se tuli auratuksi Golgatalla, kun Jeesus kuoli sinunkin puolestasi. Sinun ei välttämättä tarvitse tuoda hänelle kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Tuo kuitenkin oma itsesi. Hän ottaa vastaan sellaisen lahjan. Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi. (Joh. 1:12) 3 Juhana Lehmuskoski

SISÄLTÖ PÄÄKIRJOITUS JOULUSAARNA JOULUEVANKELIUMI JOULU PERUNAKUOPASSA LINNAN POJAT ARVO JA YRJÖ ZHENJAN KOLME ELÄMÄÄ PAKANOIDEN HYVÄKSI TEIT, POIKA, OIKEAN VALINNAN! HÄRÄT JA AASIT OSAAVAT KOTIINSA SUOJELUSENKELI USKOVAN KODIN SIUNAUS JEESUS ANTOI ILON! PITKÄ POLKU JUMALAN LUO JOULU HELSINGISSÄ 1945 SULO LEHTINEN AJANVARAUS 100-VUOTIAS LILJA MUISTELEE VILLE SUOMELA Ristin Kansa 9. vuosikerta Julkaisija: Suomen Helluntaikansa ry Vihuntie 21 38800 JÄMIJÄRVI Puhelin 045 233 3939 www.helluntaikansa.fi Ilmestyy 12 kertaa vuodessa Tilaushinta kestotilauksena v 2013 kotimaahan 45 vuosi Eurooppaan 50 vuosi muihin maihin 60 vuosi Päätoimittaja (Lehteen tulevat kirjoitukset ja palautteet) Juhana Lehmuskoski Eskonkorventie 110 41800 KORPILAHTI puh. 044 082 1871 lehmuskoski@kotikone.fi Toimituskunta Heikki Ahonen Erkki Hietanen Heikki Lahti Kaija Turunen Hannes Vehviläinen Toimitussihteeri Jouko Laaksonen Jämijärventie 13 b 8 38800 JÄMIJÄRVI puh. 050 561 1173 toimitussihteeri@helluntaikansa.fi Laskutus ja asiakaspalvelu: Toimistoaika 9-13 Suomen helluntaikansa ry Vihuntie 21 38800 JÄMIJÄRVI puh. 045 233 3939 ristin.kansa@helluntaikansa.fi Pankkitili: Suomen Helluntaikansa ry OP IBAN: FI07 5537 0120 0402 91 BIC: OKOYFIHH POP IBAN: FI76 4722 0010 0142 48 BIC: HELSFIHH 4 Lahjoitusten ja maksujen viitenumerot: Yleiset lahjoitukset 71 Evankeliointi Suomessa 725 Lähetystyön tarpeisiin 738 Kurssikeskus 7401 Vakituinen kannattaja 1009 CD äänitteet 1203 Ristin Kansan irtonumero 4006 Toimintakeskuksen joulu 2202 Toimintakeskuksen pääsiäinen 3201 Rahastonhoitaja Matti Salo puh. 050 012 8090 salo.matti@gmail.com Painopaikka Skyprint Oy, Saarikoskentie 61 29880 LEVÄSJOKI puh. 02 552 7217 Painos 22 000 kpl

JOULUSAARNA Heikki Ahonen Ristin Kansan JOULUN IHME Tietosanakirja selittää, mitä ihme tarkoittaa: yliluonnollinen, selittämätön asia. un kuuluu runsaasti yliluonnollisuutta ja järjelle selittämätöntä. Inkarnaatio, Jumalan Pojan lihaksituleminen on täydellisesti järjen vastainen, selittämätön asia. Se on kuitenkin uskonelämän yksi kulmakivistä ja antaa sisällön ja toimintamahdollisuuden jouluyön ihmeeseen ja sen sisältöön. yön tapahtumilla oli varsin vaatimattomat puitteet. Meidän aikamme ihmiset etsivät suuria näyttämöitä ja mahtavia kulisseja. Jumalan näyttämönä oli talli ja paimenten keto. Tällä Jumala tahtoo ilmoittaa, että hänen ihmeensä voivat tapahtua kaikenlaisissa olosuhteissa. Ei ole niin pientä ja vaatimatonta paikkaa tai asiaa, jossa ei Jumalan ihme voisi toteutua. Toisaalta eivät komeat puitteetkaan voi olla esteenä ihmeen tapahtumiselle. Joosef ja Maria saivat kokea yliluonnollista alkuperää olevan luonnollisen tapahtuman. Lapsen syntymä sinänsä oli luonnollinen tapahtuma, mutta juuri tämä syntymä ja lapsi olivat yliluonnollisia. Jumala voi kätkeä luonnolliseen tapahtumaan ihmeellisen yliluonnollisuuden. Sen tähden me emme aina osaa nähdä ihmeitä elämässämme, koska monet niistä tapahtuvat luonnollisen tapahtuman sisällä. Paimenet taas vietiin katselemaan taivaallista näytelmää, joka yliluonnollisuudellaan peljästytti heidät. Yötä halkova taivaallinen kirkkaus, enkelit, kirkkauden henkiolennot, olivat jotakin sellaista, josta paimenet eivät varmasti olleet aikaisemmin osanneet uneksiakaan. Kuitenkin he jouluyönä joutuivat keskelle yliluonnollista tapahtumasarjaa. Joskus Jumala yllättää lapsensa ja vie hänet ihmeitten maailmaan. Joskus toivoisi, että tämä ihmeitten maailma voisi esittäytyä meille useammin ja yhtä todellisena kuin se näyttäytyi paimenille kaksituhatta vuotta sitten. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että näkyvä yliluonnollisuus ei ollut itse tarkoitus vaan ihmeitten kautta esiin tuotu sanoma. Enkelin ilmoittama viesti alkoi sanoilla: Älkää peljätkö. n ihme ei ole pelottava asia, vaan se on rakkauden, uskon ja toivon sanoma jokaiselle ihmiselle. sanoman äärellä epätoivo väistyy, sydän rohkaistuu ja saa kokea Jumalan rakkauden lämmön, ja iankaikkisen elämän toivo kirkastaa tien. Viesti jatkui sanoilla: Minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. n ihme ei myöskään ole murheen ja tuomion asia vaan ilon ja riemun sanoma kaikille, jotka sen ottavat vastaan. Olennaisena osana jouluyön tapahtumaan kuului taivaallinen sotaväki, joka ylisti Jumalaa ja toi paimenille rauhan viestin Isän sydämeltä. On sangen erikoista, että Herra laittoi nimenomaan sotaväkensä ilmoittamaan rauhan sanomasta. Onko Jumalan tarkoitus näin viestittää meille, että hänellä on todella valta ja voimavarat saattaa kerran rauhan valtakunta kunniaansa? Varmaa on kuitenkin sen, että me saamme enkelien kanssa yhtyä ylistämään Herraa siitä, että hänellä on vielä rauhan ajatukset meitä kohtaan. Paimenet eivät jääneet kedolle ihmettelemään kokemaansa, vaan he lähtivät kiireesti toteamaan joulun ihmeistä suurimman, Jeesuksen syntymän. Me tämän päivän Jumalan lapset odotamme ihmeitä ja merkkejä. Etsimmekö niitä vain niiden yliluonnollisuuden vuoksi vai sen tähden, että saisimme nähdä Jeesuksen? Jeesuksen kohtaaminen on sittenkin parasta joulun ihmeessä, ja tämä ihme on meidän keskellämme joka päivä. Siunattua ja rauhallista Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa. Heikki Ahonen 5

JOULUEVANKELIUMI Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa. Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto! Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti. Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu. (Luuk. 2:1 20) 6

JOULU Sinä jouluna eivät soineet joululaulut, joulukynttilät eivät tuikkineet talojen ikkunoissa. Leivonnaiset eivät tuoksuneet. Ei ollut sitä salaperäistä joulun odotusta, joka tekee lapsen elämän jännittäväksi. Mieltä hallitsi pelko. Pimeän tullessa peitettiin ikkunat niin tarkasti, että minkäänlaista valoa ei heijastunut ylöspäin. Koko kylä oli kammottavan aution tuntuinen ja hiljainen. Perhe ei kokoontunut yhteen viettämään joulua eikä antamaan lahjoja toisilleen. Sodan hirvittävät, tuhoa ja kärsimystä tuottavat voimat olivat liikkeellä. Karjalassa, rajan tuntumassa, koimme sen lähes päivittäin. Maakuopassa Iltaisin äiti peitteli meidät, kolme nuorinta lastaan, perunakellariin, jonne oli rakennettu puinen lavitsa perunalaarien päälle. Pieni kynttilä valaisi heikosti maakuoppaa, joka oli suunniteltu suojapaikaksi, mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla surmanloukko, jos pommi olisi pudonnut ihan kohdalle. Joskus yöllä heräsin outoon kuminaan, ja multaa karisi pienen suojamme seinistä ja katosta. Tiesin, mitä se merkitsi. Ulkona yössä pommikoneet kylvivät tuhoa ympärillemme. Silloin rukoiltiin paljon. Koko kansa rukoili. Pyydettiin hartaasti Jumalan varjelusta kansan ylle, isien ja poikien ylle sinne jonnekin. Jumala varjeli rakkaan synnyinmaamme vapaana. Lähtemätön muisto Lähtemätöntä jälkeä nuo raskaat vuodet jättivät. Lapsuuden huolettomat vuodet leikattiin äkkiä pois. Kaksi kertaa jouduimme jättämään kotimme sinne Karjalaan. Ihmiselämän vakavuus astui nuoren tytön 7 Ristin Kansan PERUNAKUOPASSA elämään silloin, ja se on kulkenut mukana nämä vuosikymmenet. Miksi muistelen näin ikäviä asioita joulun edellä? Maassammehan on rauha, ja kaikkea ulkonaista hyvää on runsain mitoin. Olemme saaneet osaksemme Jumalan hyvyyttä, ja meillä on paljon kiitoksen aihetta. Osaammeko me kiittää Herraa kaikesta hyvästä? Meidän tulisi ottaa kaikki hyvä hänen kädestään ja kunnioittaa häntä antamalla hänelle tänä jouluna oma itsemme ja johtopaikka sydämessämme. Rukoile rauhaa! Jumalan Sana kehottaa ennen kaikkea rukoilemaan kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa (1 Tim. 2:1-2). Kansojen ja valtioiden tilanteet voivat muuttua äkkiä. Tälläkin hetkellä jossakin päin maailmaa ihmiset joutuvat pakenemaan kodeistaan löytämättä turvapaikkaa. Eikö meillä kaikilla ole syytä rukoilla, että rauha säilyisi ja löytäisimme turvapaikan Jeesuksessa Kristuksessa? Saara Rummukainen

LINNAN POJAT Tykköön kylä Jämijärven pitäjässä on tyypillinen maalaiskylä isoine maalaistaloineen. Ovathan siellä tietysti kuin mausteena mökkiläistenkin tuvat. Omaleimaisuutensa kyläkunta on säilyttänyt ajasta aikaan. Ikivanha käytäntö oli, että joulun aikaan talolliset muistivat antimillaan mökkiläisiä. Pelloista ja karjasta saadut tuotteet olivatkin tervetulleita vähävaraisten joulupöytään. Tosin talolliset saattoivat tuoda mökkiläisille myös polttopuita, joiden avulla saatiin lämpöä tupiin. Kun puut palaa rätisivät uunissa, oli lapsillakin mielenkiintoista katseltavaa, ja elävä tuli loi valoa aattoiltojen hämärään. Arvo ja Yrjö puolisoineen nuoruuden kuvissa Linna Yksi kylän tunnetuista taloista oli Linnamäki, jota hallitsivat isäntä Kristian emäntänsä Selma-Marian kanssa. Emäntä oli ison manttaalitalon tytär ja lähtöisin Länsi-Suomen heränneisiin lukeutuvasta kodista. Linnamäen talosta puhuttaessa käytettiin lyhennettyä muotoa, puhuttiin vain Linnasta. Linnan pojista Arvo oli vanhin ja itseoikeutetusti talon tuleva isäntä. Vanhan tavan mukaan talon peri vanhin poika, ja nuoremmat sisarukset saivat ruveta katselemaan itselleen elintiloja, mistä kukin löysikin omansa. 8 Isä lähti vuolemaan kultaa Arvo oli kolmevuotias, kun Kristian-isä lähti suurelle lännelle kultaa vuolemaan, kuten ennen vanhaan tavattiin sanoa Amerikkaan lähtevistä. Velipoikakin ehti syntyä ennen isän lähtöä, ja nuorempi veli sai nimekseen Yrjö. Isän lähdöstä ei Arvolle jäänyt minkäänlaista muistikuvaa. Monet kullanvuolijat repsahtivat hulvattomaan elämäntyyliin, eikä monella ollut edes varaa kotimatkaan, vaan kruunun kyydillä tultiin kotiin. Arvon isä oli kuitenkin periaatteen mies, ja kun hän Maalaus Linnamäen talon ilmakuvasta 1950-luvulta seitsemän vuoden kuluttua palasi kotiin, oli hänellä mukavasti lännen tuohta taskussa. Länneltä ansaituilla taaloilla Linnan isäntä osti Parkanon markkinoilta linjaanikiesit. Niissä oli nahkasuojukset matkustajien edessä, ja olipa lokasuojatkin. Kenelläkään toisella ei vastaavanlaisia Tykköön kylässä ollut, ja Linnan isännän kärryjä kyläläiset lainailivat erikoisiin juhla-ajoihinsa. Arvon ensimmäinen kirkkomatka Kristian-isännän lähdettyä lännelle talon hoitaminen siirtyi renkimies Manulle, joka hoiti tiluksia kuin omiaan. Äidin, Selma-Marian, herännäistausta merkitsi sitä, että Jumalaa kunnioitettiin syvästi ja lapsille opetettiin iltarukoukset. Herännäisyyden lisäksi muutkin hengelliset liikkeet tekivät tuloaan Jämijärvelle. Muiden muassa vapaakirkollinen hengen mies Hjalmar Braxen piti herätysseurojaan Ikaalisissa ja Parkanossa, ja niistä käsin herätyksen vaikutus kosketti myös Jämijärveä. Silloin syntyi myös kuolematon laulu: Autuus suuri,

ARVO JA YRJÖ Ristin Kansan oomme Herran kansaa, joka syntyi Braxenin istuessa kestikievarin hevoskyydissä. Linnan vuotuisiin tapahtumiin kuuluivat osallistuminen paikkakunnan lähetysjuhliin, ja joulukirkkoon meno oli ehdoton tapahtuma. Sinne mentiin hevoskyydillä, ja silloin oli oikeastaan koko pitäjä liikkeellä. Arvosta näytti silloin, että koko maailma oli tullut Jämijärvelle, kun kirkkomaa oli mustanaan väkeä. Renki-Manu oli trimmannut talon nuoren oriin hyvään juoksukuntoon, sillä hänen mielestään kilpajuoksussa, joka aina liittyi kirkosta paluuseen, Linnamäen hevosen piti juosta keulilla. Linnamäen talo nykyasussa Se oli mieliinpainuva kirkkomatka, kun aisakellot soittelivat soittojaan ja talon väki istui kirkkoreessä karhuntaljan päällä ja pitkävillaiset vällyt jalkojensa peitteenä. Ensimmäisellä kirkkomatkallaan Arvo ei päässyt kirkon eteistä pitemmälle niin kuin ei Linnamäen muukaan väli. Renki-Manun käsivarrella istuen sai pieni mies Arvo katsella juhla-asuun koristeltua kirkkoa ja sen hienoa valaistusta. Uskovainen penkkisuutari Tykköön kylää pidettiin tuohon aikaan aika tavalla pakanallisena, mutta jos jotakin jumalisuuteen viittaavaa ilmeni, se oli lähinnä ulkokohtaista tapajumalisuutta, kuten vanhemman väen vuotuiset ehtoollisella käynnitkin. Yllättävällä tavalla Linnamäen väki sai kosketuksen sellaiseen herätysliikkeeseen, jota kutsuttiin helluntailaisuudeksi. Linnan talossa kävi parikin kertaa vuodessa eräs penkkisuutari. Tätä nimitystä käytettiin suutareista, joita kutsuttiin taloihin tekemään suutarin töitä. He tekivät saappaita ja muitakin kenkiä talon raakaaineista. Kyseinen suutarimestari, Lepistön Nestorina tunnettu, oli tosiuskovainen mies, joka ei piilottanut kynttiläänsä vakan alle vaan antoi uskonsa kuulua ja näkyä. Töitä tehdessään hän lauleskeli hengellisiä lauluja, muun muassa näillä kukkuloilla kaikuvi halleluja paistehessa suloisessa. Olipa suutari kerran ohimennen kysäissyt Arvolta: Koska sinä, Arvo, tulet tänne hallelujapuolelle? Tuolloin Arvo käänsi selkänsä suutarille eikä vastannut mitään, ajatteli vain mielessään: Missähän paisteessa, suutari, luulet olevasi? Talon nykyinen isäntäpari Raimo ja Anja Järvinen Tykköön jymy-yllätys Linnan väelle ja kaikille tykkööläisille oli jymy-yllätys, kun kylällä kiiri viesti, että Ritakorven Efraim-isännästä oli tullut helluntailainen eli hän oli tullut uskoon. Olipa hän tuonut mukanaan Tykköölle oikein saarnamiehenkin, jonkun maisteri Heinosen. Mies oli niin arvokkaan oloinen ja puhujanlahjoiltaan vertaansa vailla, että kylän väki tuumi hänen olevan vähintään maisteri, vaikka hän ei sitä ollut. Maisterin seuroissa Linnan emäntä Selma-Maria ja hänen tyttärensä Siviä- Maria tulivat uskoon. Niin siinä kävi, että Linnan pojatkin Arvo ja Yrjö kokivat herätyksen. Nuorempi heistä, Yrjö, tuli ensin uskoon ja pian sen jälkeen Arvokin. Eräänä iltana palattuaan iltatallista Arvo oli voimakkaasti Jumalan puhuttelussa. Niinpä hän heittäytyi vuoteelleen, kun koko sisäinen maailma velloin tuskaisena. Saarnamies Heinoselle oli varattu majapaikka Linnamäeltä, ja hän tuli taloon muun seuroista palaavan väen mukana. Arvo puki vaatteet ylleen ja meni tuvan puolelle saarnamiehen juttusille tekemään uskonratkaisun. Arvosta tuli pitkän linjan saarnamies, ja Yrjö jäi isännöimään taloa. Elämän loimia Jumala oli mitannut Arvolle yli sata vuotta, ja kun hänen virkatoimiensa päivät olivat päättyneet, meni hän kotiinsa, taivaaseen (vrt. Luuk. 1: 23). Heikki Lahti 9

ZHENJAN KOL Venäläinen Zhenja on elänyt kolmenlaista elämää. Kuuluisa ja lahjakas näyttelijä joutui eräänä päivänä tunnustamaan olevansa rappioalkoholisti. Mutta vasta hänen kolmas elämänvaiheensa toi todellisen tyydytyksen ja sisäisen rauhan. Zhenja Soldatova on kristitty radiotoimittaja. Hän toimittaa myös Usko ja elämä nimistä lehteä. Hänen koko nimensä on Evgenia Soldatova Vovrennyk. Zhenja itse kertoo kolmesta elämästään: Sairastelin paljon lapsena. Ehkä se johtui ruuan ja vitamiinien puutteesta ja köyhyydestä. Minut lähetettiin nälkävuonna 1944 maalle nälkää pakoon. Pienessä maalaismökissä tutustuin naiseen, jolla oli kotonaan paljon hengellisiä kirjoja. Hän luki minulle pimeinä talvi-iltoina, ja minä rakastuin Jumalaan. Menestyksen kukkuloilla Sitten menin kouluun. Menestyin hyvin, ja opettajien mielestä ääneni kuulosti upealta. Minua kutsuttiin luokan eteen lukemaan runoja. Sain kunniaa, ja minut kutsuttiin televisioon ja radioon. Mitä enemmän minusta kirjoitettiin, sitä perusteellisemmin Jumala unohtui mielestäni. Minulle järjestettiin ensi-iltoja ja konsertteja, ja kaikki päättyi aina iloisiin juhliin. Join aluksi maltillisesti, niin että pystyin jatkamaan työtäni. Sitten minut kutsuttiin Magadaniin. Elämäni oli jo silloin hajalla. Olin jäänyt tyttäreni kanssa yksin, ja jätin hänet äitini luo. Vihollisen pettämänä Olin ollut eliittinuori. Paholainen tuli kuitenkin huomaamatta luokseni kultaisin ketjuin, kukkasin ja viinilasien kera. Kaikki oli iloista. Kaikki kuorrutettiin henkevillä puheilla. Seuraavaksi vaihdoimme samppanjan vodkaan, ja lopulta kokoontumispaikkamme emäntä alkoi keittää pontikkaa. 10 Juomisen välillä esiinnyin vielä näytelmissä. Toimin pioneeritalolla taiteellisena johtajana. Teimme myös lastennäytelmiä. Ihmiset tukivat minua, mutta samat ihmiset toivat minulle pulloja. Olin kuolla viinaan, ja olin paljon työttömänä. Vuodet kuluivat kauhean humalaisten piiritanssin pyörteissä, paheen, petturuuden ja valheen pyörteissä. Sydämeni tulee tämän vuoksi vuotamaan verta hautaan saakka. Toinen Zhenja Olin pilannut koko elämäni ja tulevaisuuteni. Elin aivan eri elämää kuin aikaisemmin, olin toinen Zhenja Soldatova. Minulla oli viikkojen, jopa kuukausien mittaisia juomaputkia. Päädyin sille asteelle, että yksi pullo vodkaa ei riittänyt illaksi. Jaoin rahat pullojen mukaan. Jos minulla oli 10 ruplaa, se riitti kahteen vodkapulloon ja piirakkaan. Toisen piirakan säästin kolmanteen pulloon. Vuonna 1977 hakeuduin vie-

ME ELÄMÄÄ Ristin Kansan roitushoitoon. Minulla oli vaikea psykoosi, kärsin ahdistuksesta ja olin levoton. En enää tajunnut paikkaa enkä aikaa, kuulin ääniä ja minulla oli itkukohtauksia. Lääkärit eivät voineet auttaa. He sanoivat, että olin tuhonnut aivoni. Epätoivon suossa Vuonna 1984 tajusin, että en pääse tästä noidankehästä eroon. Olin kyllästynyt kaikkeen, ja tyttäreni häpesi minua. En pystynyt ostamaan tyttärelleni enää riittävästi ruokaa. Äitini itki silmät päästään, ja minä päätin lopettaa elämäni. Vanhat lakeerikengät olivat jotenkin säilyneet kaapissa. Otin ne ja lähdin torille vaihtaman ne viimeiseen vodkapulloon. Haisin pahalle, viinalle ja tupakalle. En ollut peseytynyt enkä kammannut tukkaani kokonaiseen kuukauteen. Luokseni tuli nainen, joka kysyi, mitä kengät maksavat. Kun vastasin, että ne maksavat viisi ruplaa, hän ihmetteli, miten halvat ne ovat. Sanoin, että se riittää yhteen pulloon. Silloin hän purskahti itkuun, ja me itkimme yhdessä. Sanat, jotka muuttivat elämäni Sen jälkeen hän sanoi sanat, jotka käänsivät elämäni ylösalaisin: Jospa tietäisit, kuinka paljon Jumala rakastaa sinua! Jos saamme seurakunnassa rukoilla puolestasi, kaikki muuttuu. Minussa syttyi toivonkipinä. Menin paikkaan, johon hän kutsui minut. Seisoin kynnyksellä, ja yhtäkkiä kaikki kääntyivät katsomaan minua. Heillä kaikilla oli iloiset, hymyilevät kasvot. He olivat iloisia tulostani, ja tunsin kohtaavani rakkautta. Ajattelin, että he eivät varmaankaan tiedä, kuka minä olen. Kolmas Zhenja Siitä alkoivat ihmeet elämässäni. Oli syntynyt kolmas Zhenja Soldatova. Kerran uskovat sanoivat minulle: Sinähän olet teatteritaiteilija. Lue meille runoja! Vastasin, että en osaa kristillisiä runoja. Polvistuin ja sanoin Herralle: Minä en tiedä, mitä pitäisi lausua. Sitten istuin tuolille ja kirjoitin ensimmäisen runoni. Nyt olen onnellinen seitsemän lapsenlapsen mummi. He kaikki rakastavat minua, ja minä olen heille auktoriteetti. Tyttäreni huomasi, että olen eri ihminen. Hän ajatteli, että jos hänen äitinsä on kokenut tuollaisen ihmeen, hänen omakin elämänsä voisi muuttua. Jeesus voi tehdä hänestäkin uuden ihmisen. Sielustasi taistellaan Herra otti ihmisten silmissä arvottoman vastaan. Hän teki minusta uuden ihmisen. Lukijani, älä kuuntele niitä, jotka sanovat: Jätä viina, jätä huumeet, ryhdistäydy ja tule sitten Jumalan eteen. Et koskaan lopeta viinan 11 juontia etkä koskaan ryhdistäydy. Siinä tilassa, jossa olet nyt, etsi uskovia, etsi seurakunta. Tule Jeesuksen luo, se on ainoa pelastuksesi. Sinun sielustasi kamppailee nyt kaksi voimaa. Toinen haluaa hukuttaa ja tappaa sinut. Toinen haluaa pelastaa sinut, ei vain tässä elämässä vaan myös sisälle Jumalan valtakuntaan. Siksi sinun tulee voittaa kaikki arkuus, epäilyt ja epäusko ja mennä uskovien seurakuntaan. Jeesus sinua siunatkoon. Uskon, että sinunkin elämässäsi tapahtuu sama ihme kuin minun elämässäni. Hiljaa Kristus koputti sydämelläni. Hän sanoi: Älä itke, lohdutan sinua. Olen ystäväsi, turvallinen ja uskollinen. Suojelen sinua pahasta, olet rakas lapseni. Avasin Kristukselle oven selkoselälleen. Riensin hänen syleilyynsä. Elämääni astuivat toivo ja usko. Hänen rakkautensa lämmössä lähdin eteenpäin. En pelkää nyt pyryjä enkä tuiskuja. Iloa ja valoa on kotini täynnä. Kiitollisena polvistun Herramme Kristuksen edessä. Zhenja Soldatova Haastattelu Laura Haukka

TEIT, POIKA, OIKEAN VALINNAN! Kasvoin kristillisessä kodissa. Minulla oli uskovaiset vanhemmat, mutta elin itse maailmassa. Olin rockmuusikkona lähes 10 vuotta. Kristillinen kotikasvatus oli kuitenkin pohjalla koko ajan, niin että minä sallin kaikkea muuta mutta en Jumalan pilkkaa. Ei ikinä ollut sellaista tilannetta, että olisin siihen suostunut, vaikka teoillani pilkkasinkin Jumalaa. Näin kertoilee Keijo Porkka Lieksasta. Polvistuin poikani kerrossängylle Eräänä päivänä Herra ajoi minut nurkkaan. Kaikki oli näennäisesti hyvin, mutta sielu oli aivan tyhjä. Olin vuosia tutkinut Raamattua, ja paljon tietoa olin saanut jo isältäni. Sitten asiat alkoivat olla siinä pisteessä, että nyt on kaikki menetetty, jos en tee parannusta. Etsikkoaika oli vahvasti päällä, vaikka maallisessa mielessä kaikki oli hyvin. Kello 19.30 polvistuin poikani kerrossängylle ja sanoin Jeesukselle: Ota minut, minä olen tässä. Tuska sisälläni oli niin kova, että ei muuta vaihtoehtoa ollut. Myllerrystä kesti vähän aikaa. En tiennyt, mihin suuntaan olin menossa. Pikku hiljaa Herra rupesi näyttämään, että nyt teit, poika, oikean valinnan. Tuska ja taakka putosivat hartioiltani. Itkin pois kaikki entiset taakat ja tunsin, että hukun siihen. Kun Herra otti syliin, siitä alkoi vapaus ja rauha. Rakentajan kädet Herra on antanut minulle rakentajan ja näpertelijän kädet. Olen tehnyt koneasentajan hommia lähes 30 vuotta. Yritin päästä moneen palvelutehtävään mukaan, mutta aina ovi lyötiin nenäni edestä kiinni. Lopulta huomasin olevani Helsinki-Vantaan lentokentällä menossa juutalaistyöhön Moldovan Kishinjoviin. Siellä olen saanut olla vuosia tekemässä vapaaehtoistyötä Hannele Suortin alulle laittamassa seurakunnassa. Seurakunnan yhteyteen kuuluu noin 470 juutalaista perhettä. Rautaesirippu Meidän on Suomessa helppo olla uskovana. Tämä on demokraattinen maa. Vaikka menisit keskelle katua ja huutaisit Jeesusta niin paljon kuin ääntä lähtee, ei kukaan tule sanomaan mitään, korkeintaan katsotaan pitkään. Moldovassakin on saanut vapaasti tehdä työtä. Pari vuotta sitten yritin saada yhden sikäläisistä 12

veljistämme tänne. Vuotta aiemmin lähtö ei olisi ollut mikään ongelma, mutta nyt sain sieltä kirjeen, jossa sanottiin: Rautaesirippu. On lähes varmaa, että lähtö ei onnistu. Rukous kantaa Rukous on kaikki kaikessa. Aloitan aamuni rukouksella, ja päätän päiväni rukouksella. Jos en saisi olla Herrani kanssa yhteydessä, niin olisin aika tyhjä. Hän on rukouksiin vastaava Herra. Tiedän sen, että rukoukset ovat kantaneet. Rukoilen joka aamu, päivä ja ilta tuon seurakunnan puolesta. Se on kasvanut koko ajan. Se on joutunut rakentamaan 500 neliön temppelin, koska entiset tilat kävivät pieniksi. Juutalaiset ovat ahkeria Herran työssä. Heitä on kaupungissa tuhansia, ja työ on raskasta mutta arvokasta. Olemme voittajia Entisen ja nykyisen elämäni välillä ero on kuin yöllä ja päivällä. Raamattu kysyy, mitä yhteistä on maailman ihmisellä ja Herran omalla? Ei mitään. On valtava saavutus ja rikkaus olla Herran oma. Herra näyttää jatkuvasti huolenpitonsa. Joka päivä saamme herätä hänen huolenpidossaan, sen ilossa. Yksin olemme täysiä nollia, mutta kun meillä on taivaallinen Isä, joka huolehtii meistä joka päivä, me olemme voittajia. Vaikka välillä tuleekin pilkkaa, osa ystävistä ei enää tervehdi tai joku arvostelee tekemisiäni, sanon heille: Nämä eivät olekaan pelkureitten hommia! Nyt on aika! Vihollinen tekee työtään 24 tuntia vuorokaudessa, ruokatunnit mukaan lukien. Nyt on pelastuksen päivä, ei se ole huomenna tai ensi viikolla. Jos joku ajattelee, että kyllä minä kerkiän, niin muista: on olemassa etsikkoaika. Herra kutsuu kahdesti tai kolmesti, ja kun aika on ohitettu, pelastuminen on vaikeaa. Herra aukaisee sille, joka kolkuttaa. Nyt on aika! Teksti: Marja-Leena Kortelainen Kuvat: Martti Kortelainen ja Keijo Porkan kuva-arkisto 13

HÄRÄT JA AASIT - entä kristityt Jumalansa luo? Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä. Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois. (Jes. 1:2-4) Jesajan kirjan alussa on kuva haikeasti lapsiaan kaipaavasta isästä, Jumalasta, joka kutsuu ja odottaa omaa kansaansa takaisin yhteyteensä. Isä kokee tulleensa hylätyksi. Hän on pettynyt. Murheellisena hän osoittaa vihastumista teeskentelevää lähestymistä vastaan. Sydämen tuskassa hän sanoo lapsilleen, ettei näiden tarvitsekaan tulla kotiin, koska eivät todella välitä hänestä. Kuitenkin hän armollisessa pitkämielisyydessään jättää oven auki ja neuvoo lapsilleen tien sydämelleen. Hylätyn vanhemman tunnot Miltä tuntuu vanhemmasta, jonka lapsi ei viihdy kotona vaan kulkee omia teitään? Kun suureksi kasvanut hylkää vanhempiensa rakkauden ja kodin arvot eikä vaikeuksiin joutuneenakaan tahdo palata vilpittömästi kasvattajansa huolehtivaan läheisyyteen, vaan kenties teeskennellen käy tekemässä pakolliset temput sillä kertaa selvitäkseen. Miltä tuntuu vanhemmasta katsella juhlapyhinä kotona käväisevää uppiniskaista lastaan, jonka elämä on retkahtanut ja sydämen arvot muuttuneet vieraiksi? 14 Eläimet viisaampia Murheissaan Jumala vertaa kansaansa eläimiin ja toteaa viimeksi mainittujen eduksi, että nämä sentään ymmärtävät tulla oman seimensä luo. Härät ja aasit tuntevat isäntänsä ja turvautuvat hänen huolenpitoonsa. Jumalan kansa ei tyhmyydessään ymmärtänyt palata Herransa luo, vaikka kautta aikojen olivat olleet hänestä riippuvaisia. Nyt kansa kulki omia teitään ja kärsi syystä. Isä itki tällaista surkeutta. Onko tämä kuva lapsia kaipaavasta isästä vain Vanhan testamentin historiaa? Eikö Jumala edelleenkin kaipaa luomiaan ihmisiä yhteyteensä? Eikö Jumalasta luopuminen, kristityiksikin tunnustautuvien keskuudessa, ole mitä suurimmassa määrin surkea tosiasia? Millä syöttö- ja juottokaukaloilla meidänkin kristityn maamme ihmiset kulkevat? Eivätkö ne ole peräti vieraita alkuperäiselle kristilliselle uskolle ja elävän Jumalan kotiväelle?

OSAAVAT KOTIINSA Ristin Kansan Vietämme kristillistä juhlaa rakastammeko Jumalaa? Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii minun esikartanoitteni tallaamista? Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta. (Jes. 1:12 13) Olihan Jumalan kansalla menot vielä tallella. Heillä oli juhlansa ja toimituksensa. Mutta Herra ei ollut tyytyväinen. Hän havaitsi, että se kaikki oli vain teeskentelyä. He eivät rakastaneet häntä eivätkä välittäneet hänen tahdostaan toden teolla. Arkielämässään he elivät aivan toisin kuin mitä kodin vaalimiin arvoihin sopi. 15 Ei Jumalalla ollut sitä vastaan, että hänen kansansa vietti Herran juhlia. Ongelma oli ynnä. Niiden kanssa ei sopinut jumalaton elämä. Arvelemmeko Jumalan nyt katsovan suopeammin sitä, että kristityt tulevat kirkkoihinsa, ehtoolliselle, juhliin ja siunattavaksi vaikka heidän arkielämänsä on kaukana Jumalan tahdosta. Olemme tosin kristittyinäkin kovin raadollisia, erehtyväisiä ja keskenkasvuisia mutta emme sittenkään voi olla sekä jumalattomia että kristittyjä. Emme voi rakastaa sekä syntiä että Jumalaa. Emme voi arkena vaeltaa lihan himoissa ja pyhänä istua hurskaana kirkossa. Tai tietenkin me voimme niin tehdä, ja teemmekin, mutta on syytä epäillä sellaisen kaksinaamaisuuden kelpaamista Jumalalle. Taivaallinen Isä kaipaa vilpitöntä rakkautta omiltaan, uskovilta ihmisiltä. Ei hän mielihalustaan kaivele virheitämme eikä etsimällä etsi syytä, mutta hän näkee sydämemme vilpillisyyden tai vilpittömyyden, heikkoudessakin. Voisimmeko mennä juhlaan Herran eteen murtuneella ja avoimella mielellä, syntimme tunnustaen ja niitä katuen, Isämme hyväksyvään rakkauteen luottaen? Peseytymisen kautta juhlapöytään Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmieni edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villan valkoisiksi. (Jes. 1:16 18) Jumala kutsui kansaansa silloin, ja kutsuu tänä päivänä, parannuksen ja sydämen puhdistuksen kautta armon osallisuuteen. Hän on valmis antamaan anteeksi ja ottamaan takaisin läheiseen yhteyteensä, mutta peseytymiseen on suostuttava. Likaisena ei voi käydä juhlapöytään. Kuinka käytännöllisiä ihmiselämän asioita olivatkaan ne, joita Jumala osoitti parannuksen aiheiksi tässä Vanhan testamentin sanassa. Samalla tavalla tämän päivän ihmisellä on hyvin konkreettisia ja arkisia syntejä, jotka estävät häneltä avointa ja elävää yhteyttä Jumalan kanssa. Uskonelämä jää pelkäksi ulkonaiseksi uskonnollisuudeksi, vaille Jumalalle kelpaamisen kokemusta, jos ihminen ei tee todellista parannusta synneistään. Puhdistautumisen aihetta voi löytyä liittyen lähisuhteisiin, työelämän kuvioihin, harrastuksiin, tapoihin, ajankäyttöön, rahan käyttöön, rehellisyyteen, uskollisuuteen, nautintoihin. Kuinka paljon tämänkin ajan ihmisellä voi elämässään olla sellaista, johon hän itse on antanut itselleen luvan mutta Jumala ei. Miten riemullinen joulun juhlasta voisikaan tulla, jos Jumalan Sana saisi vetää ihmiset parannuksen ja puhdistuksen kautta Isän läheisyyteen ja kodin rakkaudelliseen ilmapiiriin. Tapio Ylönen

JEESUS ANTOI ILON! Tulin uskoon jo nuorena, ja sain sydämeeni niin suuren ilon, että en voinut olla kertomatta siitä kavereilleni. Tulin uskoon 17-vuotiaana. Evankeliumin siemen kylvettiin minuun pyhäkoulussa Suomen Lähetysseurassa Helsingissä. Siellä kerrottiin Jeesuksesta kiinnostavasti. Uskon, että jo silloin jäi pienen pojan sydämeen hyvä kuva rakastavasta Isästä, johon voin aina luottaa. 12-vuotiaana menin uskovan setäni kanssa telttakokoukseen, jossa menin tilaisuuden lopussa kyynelsilmin Eino Mannisen rukoiltavaksi. Kypsyin uskonratkaisuun Isäni, joka oli alkoholisoitunut, ei sittemmin päästänyt minua seurakuntaan. Myöhemmin näin näyn Jeesuksen takaisintulosta, näin hänen olevan tulossa pilvissä. Näyssä seisoin Turun rautatieaseman torilla ja kaikki ihmiset painuivat polvilleen. Vaikutus oli niin syvä, että en voinut olla kertomatta työpaikalla kavereille, mitä olin nähnyt. Vuosien aikana asiat laimenivat, kunnes olin kotona käsi kipsissä jääkiekkoharrastuksen seurauksena. Luin Johanneksen evankeliumia, josta selvisi, että Jumalan Keijo Suutarinen armo kuuluu minulle! Siitä seurasi ilo sisimpääni. Tommy Hicksin herätyssarjassa päätin vielä varmuuden vuoksi mennä rukoiltavaksi ja sitten päätin, että seuraan Jeesusta lopun elämääni. Ylä- ja alamäkiä on vuosikymmenien aikana ollut matkassa. Jeesus sanoi: Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Nämä sanat ovat kerta kerran jälkeen auttaneet monien vaikeitten asioiden kohdalla. Raamatun sanat muutenkin ovat tuoneet lohtua ja johdattaneet ristin Herran luokse ja armon tuntoon. Jeesus on uskollinen Lehden lukijoille tahtoisin kertoa, että Jeesus pitää omistaan täyden huolen lupaustensa mukaan. Hän ei koskaan hylkää eikä jätä, kun hänessä pysymme. Jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata. (2 Tim. 2:13) Jeesuksella on ihmeellinen mielenlaatu! Pyhä Henki kirkastaa armollista Kristusta koko elämämme ylle! Jos et vielä ole päättänyt lähteä seuraamaan Jeesusta, tee se pian. Hän odottaa sinua saadakseen antaa sinulle synnit anteeksi ja antaakseen sinulle kerran sanomattoman kirkkauden! Aika on vakava. Nyt on aika sanoa Herralle: Armahda minua! Hän kuulee, mitä hänelle kerrot, ja armahtaa sinua. 16 Keijo Suutarinen

PITKÄ POLKU JUMALAN LUO Olen hanti, perinteinen karjankasvattaja! Hänen äänessään kuuluu ylpeys, kun hän sanoo tämän. Vanhempani kasvattivat poroja. Meitä lapsia oli yhdeksän, ja mekin opimme sen työn jo varhain. Kun olin seitsenvuotias, isäni vei minut Ovgortiin kouluun, johon jäin yhdessä sisarusteni kanssa. Ainoastaan kesäksi isä toi meidät perheemme luo tunturiin. En osannut venäjää, kun menin kouluun, mutta opin äkkiä. Jatkoin opintoja Hantõ-Mansiiskissa, ja minusta tuli peruskoulun opettaja. Vanhempani elivät hantilaisen perinteen mukaisesti, sieluille ja esivanhemmille uhraten. Kun me lapset lähdimme kotoa, saimme jokainen mukaamme suojelijaksemme puunuken, kotijumalan. Menin naimisiin hantilaisen nuoren, Dmitrin, kanssa, ja meille syntyi kaksi poikaa. Lapset olivat vasta pieniä, kun mies kuoli sydänkohtaukseen. Jo puolison menetys oli shokki, mutta seuraava oli tulossa: nuorempi poika kuoli 12-vuotiaana syöpään. Poikani kuoleman jälkeen vajosin pimeyteen, elämänhalu katosi. Monet sukulaiset olivat tulleet uskoon, ja he kertoivat minulle Jeesuksesta, mutta minä Hantilaisperhe, kuva ei liity kertomukseen en kuunnellut heitä. Minulla oli pakkomielteenä saada yhteys edesmenneeseen poikaani, ja rupesin käymään okkultismitunneilla. Onneksi Jumala kuitenkin varjeli minua: en onnistunut saamaan yhteyttä tuonpuoleiseen. Lopulta uskovaiset johdattivat minut Jeesuksen luo. Uskonpolkuni alku oli vaikea. Kerran eräs uskovainen hantilainen nainen tuli luokseni kylään ja kysyi: Minkä takia sinulla on kotijumalia? Sinun pitää päästä niistä eroon! En ollut aikaisemmin uskaltanut luopua epäjumalista, koska pelkäsin sielujen kostoa, mutta tällä kertaa päätin, että Jeesus pystyy varjelemaan minua. Menimme kylän ulkopuolelle ja heitimme nuket tuleen. Hävitin myös kaikki okkultistiset kirjat ja esineet. Taikauskon ja noituuden kahleista vapautuneena tunsin valtavaa iloa ja helpotusta. Aloin kertoa Jeesuksesta kaikille. Tahdoin tuntea Raamattua ja menin raamattukouluun. Tällä hetkellä olen mukana raamatunkäännöstyössä. Tehtäväni on kerätä palautetta käännöksistä. Matkustan johonkin hantilaiseen kylään ja pysähdyn jonkun tutun luona. Kutsun väkeä lukemaan tekstejä. Väki ihmettelee sitä, että Jumala puhuu myös hantia! Koska he eivät tunne Raamattua, heissä nousee heti esiin joukko kysymyksiä. Hantien mielestä kristinusko on venäläinen uskonto, mutta äidinkielinen Sana muuttaa tilanteen heti toiseksi. Koska Jumala puhuu meidän kielellämme, meidän täytyy myös uskoa häneen, sanovat ihmiset. Uskon, että kansamme masennuksen, itsemurhien ja alkoholisoitumisen syy on siinä, että he eivät tunne Jumalaa. Siksi onkin tärkeää, että Raamattua käännetään hantin kielelle. Entinen Hanti-muori Länsi-Siperiasta Kirjoitus on käännös Eestläisestä Hõimurahvaste aeg -lehdestä 17

USKOVAN KOD Jämijärven Tykköön kylällä asuu omassa pirtissään virkeä vanhus, Viljo Järventausta. Vaikka silmien näkö on melkein mennyt ja ikääkin on kertynyt jo 96 vuotta, hän vielä huolehtii itsestään ja lääkkeistään sekä pitää kodin siistinä. Viljo käy itse kaupassa, nykyään naapurin kyydissä kaksi kertaa viikossa, kun sokeutuminen esti pyörällä ajon. Paikallisessa kaupassa häntä palvellaan hyvin. Ruoka tulee Jämiltä, kotipalvelu käy viikolla saunottamassa miehen ja pojat käyvät vuorollaan viikonloppuisin. Sukutila Järventaustan tila Tykkööllä on paikkakunnan ensimmäisiä tiloja. Viljon isoisä Janne-taata muutti sinne Kankaanpäästä vävyksi ja Viljo Järventausta otti sukunimekseen tilan mukaan Järventausta. Jannen poika Juho jatkoi sitten tilanpitoa vaimonsa Hiljan, Peltolan tyttären, kanssa. Heille syntyi yhteensä 12 lasta, joista viisi kuoli pieninä ja seitsemän selvisi aikuisuuteen. Viljo ja hänen vanhempi veljensä Toivo jatkoivat Tykkööllä. Kumpikin rakensi 50-luvulla perheilleen omat talonsa. Juho-isä kuoli jo 60-vuotiaana 1941, mutta Hilja-äiti eli aina vuoteen 1963 asti. Suurperheen arjessa kaikki osallistuivat talon töihin kykyjensä mukaan. Viljon vanhemmat sisaret Suoma ja Sylvi olivat erittäin taitavia käsistään. Tilalla viljeltiin pellavaa ja kasvatettiin lampaita. Kehrättiin lankaa ja kudottiin kankaita. Pojat taas metsästivät niin lintuja kuin myös jäniksiä ja kettuja. Metsästys ja kalastus toivat oman lisänsä perheen elantoon. Veljeksillä oli kummallakin omat hevosensa. Viljon vanhemmat Juho ja Hilja Järventausta Jumalan johdatusta Nuorena miehenä Viljolla luultiin olevan silmissä tarttuva tauti, trakooma, joten hän vapautui niin sotaväestä kuin sodastakin. Itse hän näkee siinä hyvän Jumalan johdatuksen kohdallaan. Järventaustan perheessä uskon asiat olivat tuttuja jo Janne-taatan eläessä. Sairauden tuskissakin hänen kerrottiin huutaneen, että Kristuksessa riipun kiinni. Viljon nuoruudessa 30-luvulla ennen sotaa paikkakunnalla pidettiin helluntaikokouksia pitäjän kylillä eri taloissa, esimerkiksi Ritakorvella ja Kortesmäessä, sekä Palojoen, Rannanperän ja Kontin kylillä. Mukana oli myös paljon lapsia ja nuoria. Evankeliumin julistusta Kotikokousten lisäksi Linnamäen ja Järventaustan talojen pihassa pidettiin vuorollaan kesäjuhlat, taivasalla penkeillä istuen. Juhlat kestivät pari päivää, joten emäntäväki leipoi ja laittoi ruokia, kun yövieraitakin oli. Väkeä tuli kesäjuhlille kauempaakin, esimerkiksi Suodenniemeltä ja Laviasta, joten juhlilla oli useita kymmeniä, parhaimmillaan satakunta henkeä. Kävellen tultiin pitkiäkin matkoja siihen aikaan. Evankeliumin sanomaa paikkakunnalle toivat naisevankelistat Edit Niemi (Linnamäki), Helvi Niskanen, 18

IN SIUNAUS Ristin Kansan Anna Ekroos ja Hanna Lönnrot. Vakiopuhujana juhlilla oli aina hienosti pukeutunut herrasmies Eino Heinonen, joka löysi vaimonkin Jämijärveltä, Ala-Peijarin Annin. Heinosten talo, pikku pappilaksi sanottu, oli aivan kirkon kupeessa, ja Eino oli kirkkoherra Häyrisen hyvä ystävä, vaikkei siihen aikaan yhteisiä kokouksia pidettykään. Muita puhujia tilaisuuksissa olivat oman kylän pojat, uskoontulleet Linnamäen veljekset Arvo ja Yrjö, sekä Porista päin käyneet Penttilä ja Rantanen, myöhemmin Alarik Sandberg ja Sulo Pärssinen. Musiikilla oli kokouksissa suuri osuus, ja sitä ihmiset tulivat varta vasten kuuntelemaan. Pietarsaaresta tilattiin seitsemän kitaraa kuoroa varten, jota harjoitutti Aino Alho Tampereelta. Viljon sisaret Suoma ja Sylvi soittivat kitaraa, samoin Linnamäen Salli sekä Kortesmäen ja Lepistön tyttäret. Toivo taas soitti mandoliinia ja myöhemmin sahaa. Viljokin osasi soittaa, mutta hänellä oli myös hyvä lauluääni. Myöhemmin hän lauloi paikkakunnan mieskuorossakin. Perhe kasvaa Viljo löysi vaimon aivan naapurista, Lähteenmäen talosta, jossa Laura-tyttö oli piikana. Viljo ja Laura avioituvat vuonna 1943 ja asuivat Järventaustan tilan niin sanotulla pikkupuolella, kunnes oma talo valmistui vuonna 1955. Perheeseen syntyi neljä poikaa: Jorma, Kalevi, Pekka ja Markku. Lapsenlapsia on kuusi ja lapsenlapsenlapsia kahdeksan. Suvussa on uskovia jo viidessä polvessa. Laura kävi kasteella Kontinkylässä Niemelän Kaisan rannassa, kun taas Viljo muisteli itse tulleensa kastetuksi Kankaanpään Venesjärvellä. Vakituisia kastepaikkoja olivat Jämijärven ja Tykköön järven rannat. Usko kantaa Laura-vaimolla puhkesi 50-vuotiaana nivelreuma, ja leikkaus auttoi häntä ainoastaan vähän aikaa. Hän eli parikymmentä vuotta pyörätuolipotilaana. Kädet koukistuivat niin, ettei leipomisesta enää tullut mitään. Pojat ja Viljo opettelivat taikinanteon ja leipomisen. Viljo leipoi 30 vuotta, paistoi hiivaleivät, viinerit ja nelisäikeiset pullapitkot, mitä kotisairaanhoitajat katsoivat ihaillen sivusta. Leipomuksia myös myytiin seurakunnan rukoushuoneella. Vieläkin hän talvella lämmittää leivinuunin, mutta sokeus on viimeiset kymmenen vuotta estänyt leipomasta. Viljo hoiti ja syötti vaimonsa esimerkillisesti kotona loppuun asti. Viimeisen puoli vuotta Laura oli jo niin halvaantunut, että hoidon tarve lisääntyi entisestään, mutta hän oli tyytyväinen elämäänsä ja puolisonsa hoitoon. Hän nukkui pois vuonna 1993, minkä jälkeen Viljo on asustellut yksin jo 20 vuotta. Hänen sisaruksistaan elää vielä kaksi, 90-vuotias Toini ja 83-vuotias Leo. Viljo on saanut armon säilyttää terävän muistin ja valoisan mielen. Usko on kantanut elämän vaikeuksien yli. Viljoa haastattelivat Kaija ja Antti Turunen 19

Suojelu Meillä jokaisella on aarrekammio, johon voimme välillä sulkeutua sisälle pois arjen ympyröistä. Se on muistojen maailma. Sieltä löydämme monenlaista matkan varrelta nähtyä ja koettua. Muistojemme aarrekammioissa ovat tallella kesäiset aurinkoiset päivät kaikkine leikkeineen naapurin lasten kanssa ja monenlaiset pikkuseikkailut lähiympäristössä. Varhaiskesän ensimmäiset purevan kylmät uinnit ja paljain jaloin juoksentelu olivat elämän iloista sykettä. Metsämansikoita pujotettiin heinänkorteen ja syötiin kotona kerman kera. Seurasi marjojen ja sienien poimimista sekä onkiretkiä. Lapsuuden joulut Kesän jälkeen oli palattava koulunpenkille. Seurasi kolea syksy ja joulun odotus. un liittynevät rakkaimmat muistot ehkä juuri lahjojen tuomasta ilosta. Niitä toivottiin, jopa toivomuslistalla esitettyinä. Menneet joulut muistuvat mieleen kuin eilinen päivä. Jännitettiin niin, että aaton aattona oli vaikeata mennä nukkumaan huomista odottaessa, eikä meinannut uni tulla. Monet joulut ovat nyt kaikkine muistoineen takanapäin. On ollut riemullisia jouluja ja ehkä väliin murheenkin täyttämiä. Haluan tässä kertoa eräästä tapauksesta ollessamme Etiopiassa lähetystyössä. Se ei tosin tapahtunut juuri joulun aikaan, mutta siihen liittyi eräs asia, mikä liittyy joulun tapahtumiin. Enkelit Jumalan sanansaattajina Muistamme jouluevankeliumista, kuinka enkelit ilmoittivat paimenille: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Tätä ilmoitusta nuo hurskaat paimenet olivat, Israelin koko kansan tavoin, koko ikänsä odottaneet. Samalla heille ilmestyi suuri joukko taivaallista väkeä ylistäen Jumalaa. Näin enkelit liittyvät joulun tapahtumaan ja sen viettoon. Lapsena enkelit olivat meille kertomuksissa todellisuutta. Saimme kuulla, että jokaisella on oma suojelusenkelinsä. Vuosien mittaan enkelikertomukset saattoivat vähitellen jäädä vain lapsuuden muistikuviin kuuluviksi. Enkelit ovat tänä päivänä yhtä todellisia kuin Beetlehemin seudun kedolla ensimmäisenä jouluna. Tarkkaa vuoden ajankohtaa Jeesuksen syntymästä meillä ei ole. Sillä ei kuitenkaan ole väliä. n ajankohta on koko maailmassa lähes sama, ja se on kallisarvoinen asia ihmiskunnalle, että sentään vielä tunnustetaan Vapahtajamme syntymäpäivän olleen olemassa. Erikoinen sotaherra Niin kuin joulu toistuu vuosi vuodelta, niin ovat myös Jumalan enkelit yhä tänä päivänä liikkeellä Jumalan asioilla. Hebrealaiskirjeessä kerrotaan, että he ovat palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä. Me saimme perheenä kerran kokea enkelin palvelua eräässä kriittisessä tilanteessa, ollessamme matkalla kaukana Etiopian syrjäteillä. Olimme lähdössä Awassan pienestä, ehkä muutaman sadan asukkaan maaseutukaupungista, takaisin kielikouluumme Yirgalemiin. Yirgalem on Sidamon maakunnan perukoilla, oikeastaan vain pieni kylä meidän mitoillamme katsottuna. Siellä oli Norjan kansanlähetyksen lähetysasema ja kielikoulu, jossa opimme amharan kielen. Amhara on Etiopian virallinen kieli, alun perin lähtöisin hebrean kielestä. 20