PÄÄTÖS Lapin liiton maakuntavaltuuston päätös Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan hyväksymisestä.

Samankaltaiset tiedostot
PÄÄTÖS Kaavasta on antanut lausuntonsa myös Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Ministry of the Environment

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavan vahvistaminen. Kaavasta on antanut lausuntonsa myös Pohjois-Savon ympäristökeskus.

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Liite /ympltk

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0011.

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003.

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001.


Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2017:0070.

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194.

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Päätös. Varauksen nimi: Ylivieska 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0030.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016.

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031.

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Varausalueen sijainti: Ranua, Rovaniemi. Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2016:0043.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2018:0048.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118.

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös. Varausalueen sijainti: Puolanka, Utajärvi, Vaala Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0093.

VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014.

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Päätös. Varausalueen sijainti: Parikkala Varauksen nimi: Parikkala 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0197.

VARAUSPÄÄTÖS (OSITTAINEN RAUKEAMINEN)

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005.

Päätös. Varausalueen sijainti: Alajärvi, Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0101.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi:

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilmajoki, Isokyrö, Kurikka, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Seinäjoki, Vaasa Varauksen nimi:

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Päätös. Varausalueen sijainti: Hankasalmi Varauksen nimi: Foxhill 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0021.

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Päätös. Varausalueen sijainti: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipudas, Pyhäjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0033.

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

Päätös. Varausalueen sijainti: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0049.

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Päätös. Varauksen nimi: Piippumäki 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0075.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045.

Transkriptio:

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 13.1.2016 DNr:o YM6/5222/2014 ASIA Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan vahvistaminen VAHVISTETTAVAKSI SAATETTU PÄÄTÖS KAAVAN SISÄLTÖ Lapin liiton maakuntavaltuuston päätös 20.5.2014 Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan hyväksymisestä. Suhangon vaihemaakuntakaava koskee Suhangon kaivoshankkeen vaatimia muutoksia maakuntakaavoihin Ranuan, Tervolan ja Rovaniemen kuntien alueella. Kaavassa käsitellään pääasiassa Suhangon kaivoshankkeeseen liittyvät asiat. LAUSUNNOT Sisäministeriö Sisäministeriö, puolustusministeriö, valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, maaja metsätalousministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat antaneet maakuntakaavasta lausunnon. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriölle on varattu tilaisuus lausunnon antamiseen. Kaavasta on antanut lausuntonsa myös Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Puolustusministeriöllä ja valtiovarainministeriöllä ei ole lausuttavaa kaavasta. Sisäministeriö toteaa, että pelastustointa koskevia vaikutuksia tulee lähinnä liikenteen lisääntymisestä kaivoshankkeen aikana. Liikenteen lisäyksen on kuitenkin arvioitu olevan sekä rakennusvaiheessa että toimintavaiheessa kohtalainen. Suurimmat riskit kohdistuvat raskaan liikenteen lisääntymiseen sekä erityisesti kemikaalikuljetuksiin, jotka lisäävät kemikaalionnettomuuksien todennäköisyyttä alueella. Alue on kuitenkin pääsääntöisesti asumatonta aluetta ja kaivosalue asettaa rajoituksia asumiselle, loma-asumiselle, metsä- ja porotaloudelle sekä virkistyskäytölle. Sisäministeriön näkemyksen mukaan liikenteen onnettomuusriskin lisääntyminen on pienehkö ja mahdolliset vaikutukset ovat lievät. Sisäministeriöllä ei ole huomautettavaa Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavaan. PL 35, 00023 VALTIONEUVOSTO www.ymparisto.fi

2 Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Museoviraston lausuntoa vaihemaakuntakaavasta. Museovirasto on antanut maakuntakaavaluonnoksesta lausunnon 19.12.2013 ja kaavaehdotuksesta 20.3.2014. Maakuntakaavan vaikutusten arviointi on perustunut kaivoshankkeen sekä sen sähkönsiirron YVA-selostuksiin. Rakennetun kulttuuriympäristön ja maisemansuojelun osalta Museovirastolla ei ole ollut huomautettavaa kaavahankkeesta. Hankkeella ei ole vaikutuksia maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltuihin maisema-alueisiin tai rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Maakuntakaavassa ei osoiteta muinaisjäännöskohteita. Museovirasto on arkeologisen kulttuuriperinnön suojelun näkökulmasta kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, että tehdyt selvitykset eivät kaikilta osiltaan vastaa suunniteltuja maankäytön alueita tai niiden muutoksia sekä korostanut yksityiskohtaiseen suunnitteluun kohdistuvia muinaisjäännösten suojelu- ja selvitystarpeita. Museoviraston esittämiä kannanottoja arkeologisista selvitys- ja suojelutarpeista kaivosalueella sekä sähkönsiirtolinjauksen ja yhdystietarpeen osalta on huomioitu kaavaselostusta täydentämällä. Lisäksi kaavamerkintöjen ja -määräysten yleismääräys edellyttää kulttuuriympäristöarvojen huomioon ottamista koko kaava-alueella, muinaismuistot mukaan luettuina. Museovirasto pitää Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan vahvistamista mahdollisena. Maa- ja metsätalousministeriö Maa- ja metsätalousministeriön näkemyksen mukaan kaavan vahvistamiselle ei ole estettä. Ministeriö haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että kaavassa ei ole riittävästi arvioitu, mitkä ovat välittömät ja välilliset vaikutukset luonnonvaroihin kuten metsävaroihin. Vaikutusten arvioinnissa tulisi käydä ilmi, kuinka paljon metsää (ha tai m³) poistuu eli kuinka kaava vaikuttaa metsävaroihin. Vaikutukset kalatalouteen on kuvattu oikein ja niihin voidaan puuttua kaivoksen lupavaiheessa tehtävillä ratkaisuilla. Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto on lausunut Suhangon kaivoshankkeen ehdotusvaiheesta seuraavasti: "Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavassa käsitellään kaivoshankkeen vaatimia muutoksia voimassa oleviin maakuntakaavoihin Ranuan, Tervolan ja Rovaniemen kuntien alueella. Vahvistuessaan kaava kumoaa alueeltaan Länsi-Lapin maakuntakaavan, Rovaniemen maakuntakaavan ja Rovaniemen vaihemaakuntakaavan. Vaihemaakuntakaavassa esitetään merkinnällä " Yhdystie, merkittävästi parannettava " kantatie 78:n ja kaivosalueen välinen osuus nykyisestä Palovaaran paikallistiestä (19758). Merkintä perustuu Liikenneviraston ja kaivoksen avaamista valmistelevan yrityksen väliseen aiesopimukseen vuodelta 2013. Tieyhteyden rakentamista varten on voimassaoleva tiesuunnitelma, joka on lainvoimainen 2017 loppuun.

Lisäksi vaihemaakuntakaavassa esitetään yhdystien yhteystarve kaivosalueelta länteen valtatielle nro 4. Yhdystien tarve tulee tutkittavaksi, kun kaivostoiminnan tuottamasta materiaalikuljetusten määrästä, muodosta ja kustannuksista on tarkempaa tietoa vaihtoehtojen tarkastelua varten. Liikennevirastolla ei ole huomautettavaa kaavaehdotuksesta." Ehdotusvaiheen jälkeen ei kaavaan ole tullut muutoksia, jotka edellyttäisivät lausunnon muuttamista. Sosiaali- ja terveysministeriö VALITUKSET Lapin liiton vastine Sosiaali- ja terveysministeriö esittää asian johdosta lausuntonaan seuraavaa: Maankäyttö- ja rakennuslain (132/99) 5 :n mukaan alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on vuorovaikutteiseen suunnitteluun ja riittävään vaikutusten arviointiin perustuen edistää muun muassa seuraavaa: 1) turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten, tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista. Vaihemaakuntakaavassa on riittävästi huomioitu sen vaikutukset ihmisten elinoloihin ja ympäristöön. Sosiaali- ja terveysministeriö katsoo, että vaihemaakuntakaava täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 28 :ssä asetetut sisältövaatimukset ja maakuntakaava voidaan täten vahvistaa. Lausunto on valmisteltu yhdessä Lapin aluehallintoviraston kanssa. Maakuntavaltuuston päätöksestä ei ole valitettu. Lapin liitto on antanut vastineen lausuntojen johdosta. YMPÄRISTÖMINISTERIÖN PÄÄTÖS Kannanotot ministeriöiden lausuntoihin Ympäristöministeriö toteaa, ettei sosiaali- ja terveysministeriön lausuntoon ole tarvetta ottaa kantaa. Sisäministeriö Liikenteen lisääntyminen kaivoksen rakennus- ja toimintavaiheessa on kohtalaista, ja suurimmat riskit kohdistuvat raskaan liikenteen lisääntymiseen ja kemikaalikuljetuksiin. Koska alue on pääosin asumatonta aluetta, ja kaivostoiminta asettaa rajoitteita asumiselle ja loma-asumiselle, metsä- ja porotaloudelle sekä virkistyskäytölle, ei liikenteen lisääntymisestä voida katsoa aiheutuvan merkittävää haittaa edellä mainituille toiminnoille. Liikenteen onnettomuusriskin lisääntyminen on kuitenkin pienehkö ja mahdolliset vaikutukset lieviä. Ympäristöministeriö katsoo, että kaavassa ja kaavaselostuksessa on riittävällä tavalla arvioitu ja huomioitu liikenteestä ja ke- 3

4 mikaalikuljetuksista mahdollisesti aiheutuvat lievähköt vaikutukset. Alueen toimintojen sijoittuminen tulee ratkaistavaksi yksityiskohtaisemman suunnittelun yhteydessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston lausunnossa esitettyjä kannanottoja on huomioitu kaavaselostusta täydentämällä. Ympäristöministeriö toteaa, että kaavassa ei käsitellä erityisesti muinaisjäännös- tai kulttuuriperintökohteita, ja kaavan yleismääräys ottaa riittävällä tavalla huomioon maisemansuojelun ja kulttuuriympäristön kuten myös muinaismuistot. Maa- ja metsätalousministeriö Maakuntakaavassa esitetään maankäyttö- ja rakennuslain 25 4 momentin mukaan alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Aluevarauksia osoitetaan vain siltä osin ja sillä tarkkuudella kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta taikka useamman kuin yhden kunnan alueiden käytön yhteen sovittamiseksi on tarpeen. Ympäristöministeriö toteaa, että maakuntakaavoissa eri alueidenkäyttömuotojen osalta ei ole perusteltua edellyttää, että vaikutusten arvioinneissa tulisi tehdä eri luonnonvarojen poistumiin vaikuttavia laskelmia. Maakuntakaava ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta, eikä maakuntakaavan perusteella sellaisenaan voida toteuttaa yksittäisiä hankkeita. Maakunnan kehittämisen ja alueiden käytön näkökulmasta metsä- tai muiden luonnonvarojen poistumaa ei ole tarpeen arvioida maakuntakaavassa. Liikenne- ja viestintäministeriö Vaihemaakuntakaavassa esitetään yhdystien yhteystarve kaivosalueelta länteen valtatielle nro 4. Yhdystien tarve tulee tutkittavaksi, kun kaivostoiminnan tuottamasta materiaalikuljetusten määrästä, muodosta ja kustannuksista on tarkempaa tietoa vaihtoehtojen tarkastelua varten. Ympäristöministeriö toteaa, että tämän tarkemman tiedon hankkiminen ja vaihtoehtojen tarkastelu tehdään alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Maakuntakaavan vahvistaminen Ympäristöministeriö katsoo, että Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaava täyttää sille maankäyttö- ja rakennuslain 28 :ssä asetetut sisältövaatimukset. Koska maakuntakaavan vahvistamiselle muilta osin ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 31 :n 3 momentista johtuvaa estettä, ympäristöministeriö vahvistaa maakuntakaavan. Maakuntakaavan voimaantulo Jatkotoimenpiteet Ympäristöministeriö määrää maankäyttö- ja rakennuslain 201 :n perusteella maakuntakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Lapin liiton on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 93 :n mukaisesti kuulutettava maakuntakaavan voimaantulosta. Lapin liiton tulee lisäksi lähettää maakuntakaava tiedoksi maankäyttö- ja rakennusasetuksen 95 :n mukaisille viranomaisille otettavaksi huomioon suunnittelussa, päätöksenteossa sekä alueiden käyttöä koskeviin toimenpiteisiin ryhdyttäessä.

5 Oikeusvaikutukset Sovelletut oikeusohjeet Muutoksenhaku Maankäyttö- ja rakennuslain 32 :n 1 momentin mukaisesti maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Maankäyttö- ja rakennuslain 32 :n 2 momentin mukaisesti viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Maankäyttö- ja rakennuslain 33 :n 1 momentin mukainen ehdollinen rakentamisrajoitus on voimassa maakuntakaavamerkinnät ja määräykset sisältävässä maakuntakaavan osassa mainituilla alueilla. Alueella, jolla rakentamisrajoitus on voimassa, ei lupaa rakennuksen rakentamiseen saa myöntää siten, että vaikeutetaan maakuntakaavan toteutumista. Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 4 3 mom., 9, 17, 24 2 mom., 25, 27, 28, 29, 30 1 mom., 31, 33, 188 3 mom. ja 201 Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) 1, 10, 93 ja 95 Luonnonsuojelulaki (1096/1996) 65 ja 66 Ympäristöministeriön asetus (31.3.2000) maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa käytettävistä merkinnöistä Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Erityisasiantuntija Aino Pietarinen LIITE Valitusosoitus

6 JAKELU Päätös Tiedoksi Lapin liitto, PL 8056, 96101 Rovaniemi Sisäministeriö Puolustusministeriö Valtiovarainministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Liikenne- ja viestintäministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristöministeriön luontoympäristöosasto

7 Liite VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Ympäristöministeriön päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta hallintolainkäyttölain (891/2015) 7 :n mukaisesti toimivaltaiselta hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Siltä osin, kun ympäristöministeriö on jättänyt maakuntakaavan vahvistamatta, muulla kuin maakunnan liitolla tai kunnalla ei ole oikeutta hakea muutosta (maankäyttö- ja rakennuslain 191 4 momentti). Valituskirjelmä osoitetaan valitusviranomaiselle ja se on toimitettava valitusajassa kyseisen hallintooikeuden kirjaamoon. Valitusaika Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään kolmantenakymmenentenä (30) päivänä päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Valituksen tulee olla perillä virka-aikana eli viimeistään klo 16.15. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituksen sisältö Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteella muutosta vaaditaan. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituksen liitteet Valituskirjelmään on liitettävä - ympäristöministeriön päätös, johon haetaan muutosta alkuperäisenä tai jäljennöksenä - asiamiehen valtakirja, mikäli valituksen on laatinut valittajan valtuuttama asiamies - muut asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo toimitettu viranomaiselle. Valituksen toimittaminen perille Valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa. Valituskirjelmän voi viedä henkilökohtaisesti valittaja tai hänen valtuuttamansa asiamies tai toimittaa lähetin välityksellä. Sen voi omalla vastuulla lähettää myös postitse tai sähköpostilla hallinto-oikeuden sähköpostiosoitteeseen. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Postin ja sähköpostin käyttäminen on lähettäjän vastuulla. Valittajalta peritään hallinto-oikeudessa tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukainen 250 euron oikeudenkäyntimaksu. Tuomioistuinmaksulaissa on erikseen säädetty tapauksista, joissa maksua ei peritä. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden postiosoite: PL 189, 90101 Oulu käyntiosoite: Isokatu 4, 3 krs, 90100 Oulu puhelinvaihde: 029 56 42800 sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao@oikeus.fi