Oulun yliopiston Kajaus-työryhmän kokous Aika: ma 1.11.2010 klo 14.00-16.00 Paikka: Videoneuvottelu Oulu KTK 314 Kajaani Intelli 214 Osallistujat: Marko Kielinen (pj.) Katja Holtinkoski Tuomo Vilppola Timo Mauno Juha-Matti Turpeinen Olli Silvén Perttu Alakorpi Helena Seppälä Lauri Sainio Tytti Tenhula (siht.) Muistio 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.10. 2. Asialistan hyväksyminen Päätettiin lisätä asialistalle kohta Videoneuvottelulaitteistojen ja -yhteyksien hyödyntäminen. 3. Edellisen kokouksen muistion tarkistaminen Hyväksyttiin edellisen kokouksen muistio muutoksitta. 4. Videoneuvottelulaitteistojen ja -yhteyksien hyödyntäminen Puheenjohtaja kertoi, että Olli Silvén ja Kari Keinänen olivat olleet yhteydessä puheenjohtajaan ja ilmaisseet huolensa, että Kajaaniin Martti Helan saliin (220) hankitun HD-videoneuvottelulaitteiston hyödyntäminen on ollut toistaiseksi vähäistä. Todettiin, että Kajaanin ja Oulun yhteisiä luentojaksoja ei ole ehditty suunnitella kuluvan syksyn lukujärjestykseen. Kevään 2011 aikana luodaan edellytyksiä yhteisen opetuksen lisäämiseen syksyllä 2011. 5. Alustavat tulokset kartoituksesta Kajaanin opiskelijoille Ouluun siirtymisestä tai valmistumisesta Kajaanista Katja Holtinkoski oli koostanut alustavat tulokset kartoituksesta Kajaanin opiskelijoille Ouluun siirtymisestä tai valmistumisesta Kajaanista siirtymäajan puitteissa 2010-2013 (liite1.) Kaikkiaan lomakkeen oli palauttanut 220 opiskelijaa. Kolmelta viimeksi opintonsa aloittaneelta vuosikurssilta lomakkeen palautti noin 50-55 opiskelijaa kultakin vuosikurssilta. Osa opiskelijoista oli todennut, että tässä vaiheessa on vielä vaikea vastata kartoituksen kysymyksiin sitovasti. Kartoituksen tulosten perusteella Kajaanista Ouluun siirtyy syksyllä 2011 15 opiskelijaa, syksyllä 2012 30 opiskelijaa ja syksyllä 2013 50 opiskelijaa. Yhteensä siirtyviä opiskelijoita on noin 100 koko siirtymävaiheen aikana. Suurin osa Ouluun siirtyvistä opiskelijoista on arvioinut ehtivänsä suorittaa kandidaatintutkinnon valmiiksi Kajaanissa. Opiskelijoita pyydettiin kartoituksessa valitsemaan kaksi sivuainetta, joita mieluiten haluaisi opiskella Oulussa. Suosituimpia sivuaineita kartoituksen perusteella ovat: liikunta (35 mainintaa), englantilainen filologia (18 mainintaa), erityispedagogiikka (15 mainintaa), äidinkieli ja kirjallisuus (15 mainintaa), esi- ja alkuopetus (14 mainintaa), kuvataide (14 mainintaa), käsityö/tekninen työ/teknologia (12 mainintaa) sekä
musiikki (11 mainintaa). Todettiin, että yksikään edellä mainituista aineista ei ole ns. helposti toteutettava sivuaine, vaan niiden toteuttaminen edellyttää uusien opetusryhmien perustamista. Kartoituksessa opiskelijoilta tiedusteltiin myös kiinnostusta kesäopintojen suorittamiseen Kajaanissa kesinä 2011-2013. Kesällä 2011 opiskelijoiden vastauksissa toivottiin kesäopiskelumahdollisuutta seuraavista sivuaineista: teologia, liikunta, erityispedagogiikka, esi- ja alkuopetus, tekstiilityö, musiikki, englanti, tekninen työ, terveystieto, kuvataide. Lisäksi toivottiin opinnäytteiden ohjausta sekä maisterivaiheen ja monialaisten opintojen järjestämistä kesäaikaan. Kesäopintoja koskevien tulosten osalta sovittiin, että lomakkeet palautetaan Kajaaniin, jotta Timo Mauno ja muut opiskelijoiden ohjauksesta vastaavat henkilöt saavat tiedon opiskelijoiden esittämistä kesäopiskelutoiveista opiskelijakohtaisesti. Lisäksi sovittiin, että Helena Seppälä ja Katja Holtinkoski ovat kirjeitse yhteydessä opiskelijoihin, jotka ovat ilmoittaneet aikovansa siirtyä opiskelemaan Kajaanista Ouluun. Sovittiin, että Katja Holtinkoski ottaa yhteyttä Vesa-Matti Sareniukseen harjoitteluasioiden selvittämiseksi. Puheenjohtaja tiedotti, että opetus- ja kulttuuriministeriö on alustavasti luvannut, että kasvatustieteiden tiedekunta saa siirtymävaiheen järjestelyiden hoitamiseen lisäresursseja. Alustavien tietojen mukaan kyseessä on noin 100 000-150 000 euron lisärahoitus. Lopullisia yliopiston ja OKM:n välisiä tulosneuvotteluita ei ole kuitenkaan vielä käyty. Puheenjohtaja lupasi viedä sivuaineiden järjestämisen ja resurssoinnin koulutustoimikunnan kokouksen asialistalle. 6. Tilannekatsaus sivuaineiden suorittamismahdollisuudesta avoimessa yliopistossa Keskusteltiin sivuaineiden suorittamismahdollisuudesta avoimessa yliopistossa. Timo Mauno tiedotti, että aiemmasta tiedosta poiketen sivuaineopintojen järjestämistä kesäaikaan avoimen yliopiston kautta voidaan Kajaanissa edelleen jatkaa. Opiskelijat voivat suorittaa avoimen yliopiston järjestämiä opintoja yliopiston maksamana. Timo Maunon mukaan sivuaineita, joita opiskelijoiden valmistumisen vauhdittamiseksi kannattaisi järjestää avoimen yliopiston kautta, ovat liikunta, esi- ja alkuopetus, tekstiilityö, äidinkieli- ja kirjallisuus sekä erityispedagogiikka. Sovittiin, että Timo Mauno on yhteydessä avoimen yliopiston johtajaan Juha Pohjoseen ja neuvottelee sivuaineiden järjestämisestä avoimena yliopisto-opetuksena kesällä 2011. Keskusteltiin siitä, mitä opintoja avoimessa yliopistossa järjestetään ja millä pelinsäännöillä opiskelijat voivat sivuaineita suorittaa. Todettiin, että tällä hetkellä Oulun ja Kajaanin sivuaineiden suorittamisoikeutta koskevissa ohjeissa ja käytännöissä on eroavuutta. Molemmilla kampuksilla on periaate, että opiskelijoilla on oikeus sisällyttää tutkintoonsa kaksi sivuainetta. Osa tiedekunnan järjestämistä sivuaineista on kuitenkin ollut ns. vapaita sivuaineita, jotka eivät ole kuluttaneet kahden sivuaineen kiintiötä. Oulussa vapaita sivuaineita ovat olleet psykologia, sosiologia ja naistutkimus. Kajaanissa on aiemmin ollut käytäntönä, että englannin ja psykologian sivuaineita ei oteta huomioon kahden sivuaineen kiintiössä. Tällä hetkellä Kajaanissa ei kuitenkaan enää ole vapaita sivuaineita. Kahden sivuaineen kiintiön vuoksi osa opiskelijoista on suorittanut ylimääräisiä sivuaineita avoimen yliopiston kautta omalla kustannuksellaan. Todettiin, että kasvatustieteiden tiedekunnan pitää selkeyttää ja yhtenäistää sivuaineopiskelun pelinsäännöt Oulussa ja Kajaanissa. Ongelmien ennakoimiseksi tiedekunnan pitää laatia ohjeet, milloin opiskelijalla on oikeus suorittaa sivuaineopintoja avoimessa yliopistossa yliopiston kustantamana. Kajaus-työryhmän toivoo, että kasvatustieteiden tiedekunta linjaisi ainakin seuraavat asiat: 1. Osa opiskelijoista on aloittanut sivuaineopintoja avoimessa yliopistossa omalla kustannuksellaan mm. parantaakseen työllistymistään. Maksaako tiedekunta opiskelijan suorittamien sivuaineiden kustannuksia takautuvasti? Jos maksaa, niin miten laskutus tapahtuu? Maksetaanko kustannukset opiskelijalle kuitteja vastaan vai laskuttaako avoin yliopisto kasvatustieteiden tiedekuntaa? 2. Pitääkö avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen olla Oulun yliopiston vaatimusten mukaisia opintoja? Esim. avoimessa yliopistossa terveyskasvatuksen järjestämisestä vastaa Jyväskylän yliopisto, jonka järjestämät opinnot ovat kalliimpia, kuin Oulun yliopiston avoimen yliopiston järjestämät opinnot. 3. Mitkä ovat ne sivuaineet, jotka avoimen yliopiston kautta järjestetään opiskelijoille maksuttomina? Kaikkia opiskelijoiden toivomia sivuaineita ei voitane järjestää. 4. Onko kahden sivuaineen kiintiö ehdoton? Onko poikkeuksia/joustoa olemassa? Voiko opiskelija suorittaa mitään sivuaineita maksutta avoimessa yliopistossa, jos hänellä on kaksi sivuainetta jo suoritettuna? Poistuuko ns. vapaiden sivuaineiden käytäntö kokonaan?
Timo Mauno muistutti, että olipa tiedekunnan päätös sivuaineiden suorittamista koskevaan asiaan mikä tahansa, niin päätöksen pitää olla voimassa koko siirtymävaiheen ajan. Opiskelijoita ei voida enää enempää pompotella asiassa. Timo Mauno myös muistutti, että Kajaanin opiskelijoille järjestetään sivuaineinfo joulukuussa, joten linjausten pitää olla tiedossa ennen sitä. Puheenjohtaja muistutti, että Koulutusneuvosto on kokouksessa 15.6.2010 myöntänyt avoimelle yliopistolle 10 000 euroa sivuaineopintojen järjestämiseen, jonka vuoksi tiedekunnalle ei pitäisi koitua kustannuksia opiskelijoiden avoimessa yliopistossa suorittamista sivuaineista 10 000 euroon saakka. Sovittiin, että Helena Seppälä selvittää, mikä on tiedekunnan kanta asiaan ja kuka tai mikä elin linjauksista voi päättää, ts. riittääkö asiasta koulutustoimikunnan päätös vai pitääkö käsitellä myös tiedekuntaneuvostossa. 7. Henkilöstö- ja taloustyöryhmän ja Kajaus-työryhmän yhteiskokous Puheenjohtaja totesi, että lähiaikoina olisi tarpeen järjestää molempien rehtorin nimittämien työryhmien eli Henkilöstö- ja taloustyöryhmän ja Kajaus-työryhmän yhteinen kokous. Opiskelijoille tehdyn kartoituksen perusteella voidaan suhteellisen tarkasti arvioida tarvittavien lisäresurssien tarve siirtymävaiheen aikana. Esimerkiksi pro gradu -tutkielman ohjaus noin sadalle Kajaanista siirtyvälle opiskelijalle ei hoidu nykyisellä Oulun henkilökunnalla, vaan vaatii lisää henkilöresursseja. Tuomo Vilppola tiedotti, että Henkilöstö- ja taloustyöryhmän seuraava kokous on ti 7.12. klo 10.00. Sovittiin, että Tuomo Vilppola selvittelee yhteiskokouksen järjestämisen mahdollisuutta ja ilmoittaa Kajaus-työryhmän jäsenille yhteiskokouksen ajankohdan. 8. Missä mennään -tilaisuuden ajankohta ja käytännön järjestelyt Sovittiin, että Kajaanin opiskelijoille järjestetään Missä mennään -tilaisuus tiistaina 25.1. klo 12.15. Sovittiin, että Kajaus-työryhmä on paikalla tilaisuudessa kokonaisuudessaan. Lauri Sainio totesi, että myös Oulun yliopiston ylioppilaskunta ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö osallistuvat mielellään Missä mennään - tilaisuuteen ja tulevat kertomaan OYY:n ja PSOAS:n tekemistä Kajaanin opiskelijoita koskevista päätöksistä ja järjestelyistä. Todettiin, että Oulun opiskelijoille ei tarvitse järjestää erillistä tiedotustilaisuutta, vaan heille siirtymävaihetta koskeva informaatio voidaan jakaa palautepäivän yhteydessä maalis-huhtikuulla. 9. Kielikylpyopiskelijoiden tiedottaminen Katja Holtinkoski kertoi, että kielikylpyopiskelijat kokevat, että heidät on siirtymävaihetta koskevassa tiedotuksessa unohdettu kokonaan. Todettiin, että kielikylpyopiskelijoiden asioita on käsitelty erillisissä palavereissa ja heidän opintojaan koskevat päätökset on tehty koulutustoimikunnassa. Tästä syystä kielikylpyopiskelijoita koskevat päätökset ovat jääneet lisäämättä siirtymävaihe-sivustolle. Sovittiin, että Katja Holtinkoski selvittää Tiina Kemppaiselta, onko kielikylpyopiskelijoita koskeva selvitys jo käsitelty koulutustoimikunnassa ja voiko selvityksen tiedot päivittää siirtymävaihe-sivustolle. 10. Siirtymävaihe 2010-2013 -sivuston tilanne ja päivitystarve Kajaanin kampusportaalissa Sihteeri tiedotti, että Kajauksen kokousmuistiot on päivitetty siirtymävaihesivustolle. 11. Muut esille tulevat asiat Ei ollut muita esille tulevia asioita.
12. Seuraava kokous. Seuraava kokous päätettiin pitää ke 8.12. klo 9.00-11.00. Sovittiin, että Marko Kielinen varaa salin Oulussa ja Juha-Matti Turpeinen varaa salin Kajaanissa. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.57. Muistion vakuudeksi 2.12.2010 Tytti Tenhula
KARTOITUS KAJAANIN OPISKELIJOILLE OULUUN SIIRTYMISESTÄ TAI VALMISTUMISESTA KAJAANISTA SIIRTYMÄAJAN PUITTEISSA (2010-2013) KARTOITUKSEN KOONTI LIITE 1 VASTAAJIA YHTEENSÄ 220 2001/1 2002/1 2004/1 2005/6 2006/20 2007/31 2008/50 2009/55 2010/55 Vastaajista 13 VAKA:n ja 207 LUKO:n opiskelijoita (joista yksi matikisti) 1. a) Ehdin saada maisterintutkintoni valmiiksi Kajaanissa kesään 2013 mennessä enkä ole siirtymässä Ouluun. 2001-2005 aloittaneita 9kpl 2006 aloittaneita 19kpl 2007 aloittaneita 30kpl 2008 aloittaneita 42kpl 2009 aloittaneita 22kpl b) Arvioni mukaan siirryn opiskelemaan Ouluun (huom! siirtymät toteutetaan pääosin lukukausien alussa!): [ 1] tammikuussa 2011 [15 ] elo/syyskuussa 2011 [1] tammikuussa 2012 [31 ] elo/syyskuussa 2012 [ ] tammikuussa 2013 [50 ] elo/syyskuussa 2013 Ouluun siirtyjät vuosikursseittain 2006 aloittaneita 1kpl (HUOM! VAKAlainen!?) 2007 aloittaneita 1kpl 2008 aloittaneita 8kpl 2009 aloittaneita 33kpl 2010 aloittaneita 55kpl 2. Siirtyessäni Ouluun Kandintutkintoni on valmiina ja aloitan opinnot suoraan maisterivaiheessa. 2012 siirtyvät 25kpl/ 2013 siirtyvät 45kpl Kandintutkintoni on valmiina ja maisterintutkinnosta ovat valmiina seuraavat opintokokonaisuudet: 2012 siirtyvät 3kpl/ 2013 siirtyvät 5kpl a) Olen suorittanut seuraavat Kajaanin luokanopettajakoulutuksen mukaiset harjoittelut: o Kasvatuksen ja opetuksen käytäntöön perehtyminen / 4 op 78kpl o Perusharjoittelu 1 / 5 op 63kpl
o Perusharjoittelu 2 / 5 op 54kpl o Soveltava harjoittelu / 7 op 4kpl o Syventävä harjoittelu / 8 op 1kpl 3. Siirtyessäni Ouluun toivoisin voivani valita Oulun tämänhetkisestä sivuainetarjonnasta maisterintutkintoni sivuaineeksi (numeroi kaksi vaihtoehtoa siten, että merkitse 1. se sivuaine, jonka mieluiten ottaisit ja 2. toiseksi mieluisin vaihtoehto): 18kpl Englantilainen filologia 25 op (Huom! HUTK:n järjestämä) 15kpl Erityispedagogiikka 25 op 14kpl Esi- ja alkuopetus 25 op 2kpl Koulutusteknologian perusopinnot 25 op 14kpl Kuvataide 25 op 12kpl Käsityö/tekninen työ/teknologia 25 op 8kpl Käsityö/tekstiilityö/teknologia 25 op 35kpl Liikunta 25 op 3kpl Monikulttuurisuus 25 op 11kpl Musiikki 25 op 1kpl Naistutkimuksen perusopinnot 25 op 1kpl Naistutkimuksen aineopinnot 35 op 5kpl Psykologian perusopinnot 25 op 2kpl Psykologian aineopinnot 35 op 7kpl Puheviestintä ja draamakasvatus 25 op 0kpl Sosiologian perusopinnot 25 op 0kpl Sosiologian aineopinnot 35 op 2kpl Ympäristökasvatuksen perusopinnot 25 op 1kpl Ympäristökasvatuksen aineopinnot 35 op 15kpl Äidinkieli ja kirjallisuus Joku muu, mikä? 1kpl Musiikin aineopinnot 35op 3kpl Johtaminen ja opetushallinto 1kpl Historia 3kpl Terveystieto 1kpl Biologia 3kpl Maantiede 1kpl Teologia 4kpl Matematiikka
4. Saadakseni valmiiksi kandidaatin-/maisterintutkinnon Kajaanissa kesään 2013 mennessä olen kiinnostunut kesäopintojen suorittamisesta (valitse vuosi / vuodet sekä esitä toive opintojaksoista/opintokokonaisuuksista, jotka haluaisit suorittaa) a) kesällä 2011 Sivuaineita: Teologia, liikunta, erkka, esi- ja alkuopetus, tekstiilityö, musiikki, englanti, tekninen, terveystieto, kuvis Graduohjaus, kandiohjaus Maisterivaiheen opinnot mediakasvatus monialaisia b) kesällä 2012 Sivuaineita Graduohjaus Maisterivaiheen opinnot c) kesällä 2013 Graduohjaus Maisterivaiheen opintoja