Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta (www.historianet.fi). Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin Toimitus
Ensimmäinen maailmansota Ranska/1914 Ensimmäinen maail mansota oli syttynyt, ja Saksa oli sodassa Pariisi Ranska Venäjän, Ranskan ja Britan Liquis adiam, con sectet, sustrud tet nian kanssa. ing enisit inim qua Vält tääkseen kahden rintaman sodan tem iriureet prae. BILLED BYLINE XXXXXX Saksa käynnisti suurhyökkäyksen, jonka oli määrä murskata Ranskan vastarinta muutamassa viikossa. 42 Historia 7 2010
Rintamalinjat jumittuivat Pariisin itäpuolelle, kun kumpikaan osapuoli ei pystynyt ottamaan taisteluissa yliotetta. polfoto, Getty Images & shutterstock Ranskalaiset pysäyttivät Saksan etenemisen: Marnejoen taistelu Ensimmäisen maailmansodan ensimmäisinä viikkoina Saksan armeija vyöryi Belgian ja Pohjois-Ranskan halki kohti Pariisia. Saksa oli suunnitellut lannistavansa Ranskan kuudessa viikossa, ja aluksi se näyttikin onnistuvan. Ranskalaiset kuitenkin kokosivat joukkonsa Marnejoella ja pysäyttivät Saksan etenemisen viime hetkellä. vat lentolehtiset: Pariisin asukkaat, antautukaa! Saksan armeijan joukot ovat kaupunkinne porteilla. Teillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antautua! Saksalaisten uho oli liioiteltua, mutta pariisilaiset ottivat viestin todesta. He tiesivät, että Ranskan hallitus oli paenesben sylvest Elokuun 30. päivänä vuonna 1914 pariisilaiset saattoivat kuulla kaukaa Saksan tykkien pahaenteisen kumun. Sota oli edennyt uhkaamaan Ranskan pääkaupunkia. Pariisilaisten pelkoa ei lievittänyt saksalainen Taubelentokone, joka ilmestyi kuin tyhjästä ja pudotti Pariisiin neljä viiden naulan pommia. Pommit olivat pieniä eivätkä ne aiheuttaneet merkittäviä vahinkoja, minkä saksalaiset varsin hyvin tiesivät. Pommien tarkoitus olikin vain heikentää ranskalaisten taistelutahtoa. Pian pommeja seurasivat propagandaa uhku- Historia 7 2010 43
Ensimmäinen maailmansota Hengenvaarallinen univormu Vihollinen ei ollut Ranskan jalkaväkijoukkojen ainoa ongelma: omalta osaltaan sotilaiden elämää rintamalla vaikeuttivat vanhanaikaiset univormut ja varusteet. Sodan alussa univormuun kuuluivat punaiset housut, jotka tekivät sotilaista eläviä maalitauluja. Lisäksi armeijan ohjesääntö määräsi sotilaat käyttämään univormun housujen alla pitkiä alushousuja vuodenaikaan katsomatta. Pahaksi onneksi vuoden 1914 loppukesä oli kuumimpia lähes sataan vuoteen. Saapaat kruunasivat epäkäytännöllisen univormun: saappaita kutsuttiin hyvällä syyllä nimellä brodequins, joka viittaa jalkojen murskaamisessa käytettyyn kidutusvälineeseen. Lisäksi sotilaiden vaivoina oli painava kivääri sekä noin 30 kilon edestä muita varusteita. Vanhentuneet univormut poistettiin käytöstä pian Marnen jälkeen. nut Pariisista, aivan kuin kaupunki olisi jo menetetty. Myös Ranskan sodanjohto oli pessimistinen: Armeijamme ei ole osoittanut taistelukentällä sitä hyökkäysvalmiutta, jota siltä odotettiin, Ranskan armeijan ylipäällikkö kenraali Joseph Joffre kirjoitti Ranskan sotaministerille osoittamassaan tiedonannossa. 44 Historia 7 2010 Getty images Saksan suuri sotasuunnitelma Noin kaksi kuukautta aikaisemmin, 28. kesäkuuta, serbialainen nationalisti oli ampunut Itävalta-Unkarin kruununperijän Franz Ferdinandin Sarajevossa. Murha johti sotaan Itävalta-Unkarin ja Serbian välillä; koska Eurooppa oli tiukasti jakautunut erilaisiin sotilasliittoumiin, Saksa liittyi pian sotaan Itävalta- Unkarin rinnalle, kun taas Venäjä, Ranska ja Britannia asettuivat konfliktissa Serbian puolelle. Saksa oli valmistautunut sotaan vuosikausia. Jo vuonna 1905 Saksan sotavoimien silloinen yleisesikunnan päällikkö Alfred von Schlieffen oli laatinut yksityiskohtaisen hyökkäyssuunnitelman, joka nimettiin hänen mukaansa. Von Schlieffen ei uskonut Saksan voivan voittaa kahden rintaman sotaa idässä Venäjää ja lännessä Britanniaa ja Ranskaa vastaan. Schlieffen-suunnitelman lähtökohtana olikin se, että Venäjän valtavan armeijan liikennekannallepano olisi hidasta maan kehnon infrastruktuurin vuoksi. Niinpä Saksan joukot iskisivät ensin Ranskaan ja pakottaisivat Ranskan hallituksen antautumaan, mihin Schlieffen-suunnitelman mukaan kuluisi enintään kuusi viikkoa. Sitten Saksan joukot kuljetettaisiin itään kohtaamaan Venäjän armeija. Saksa eteni vääjäämättä Schlieffenin seuraaja, yleisesikunnan päällikkö Helmuth von Moltke pani suunnitelman täytäntöön, ja ensimmäiset saksalaisdivisioonat ylittivät Saksan ja Belgian välisen rajan 4. elokuuta 1914. Pian hyökkäyksessä oli mukana jo noin 1,6 miljoonaa miestä, jotka oli jaettu seitsemään eri armeijaan. Saksan hyökkäysjoukkojen oikean sivustan muodosti kenraali Alexander von Kluckin iskuvoimainen 1. armeija, johon kuului yli 300 000 miestä ja jonka tehtävänä oli edetä mahdollisimman nopeasti Pariisiin ja miehittää kaupunki. Belgialaisten, ranskalaisten ja brittien ankarasta vastarinnasta huolimatta saksalaiset etenivät määrätietoisesti ja vauhdikkaasti Belgian, Luxemburgin ja Pohjois-Ranskan halki. Saksan joukot eivät olleet määrällisesti ylivoimaisia, mutta sotilaat olivat hyvin koulutettuja ja heidän varusteensa olivat käytännöllisiä ja uudenaikaisia. Lisäksi Saksan hyökkäysjoukoilla oli käytössään runsaasti 43 tonnin painoisia ja erittäin tuhovoimaisia kenttä tyk - kejä, jotka tun net tiin myös lempinimellä Paksu Bertta. Niiden 820 kilon painoiset ammukset pystyivät tuhoamaan paksuimmatkin puolustusrakennelmat. Saksalaisilla oli myös tulivoimaisia Maxim-konekiväärejä, joita muuan ranskalaissotilas kuvasi näin: En tiedä lannistavampaa ääntä kuin sen aseen tauoton tak-tak-tak. Ääni kuulostaa siltä kuin se olisi jonkin pahansuovan ja tuhoisan voiman tuottamaa. Määränpäänä unelmien Pariisi Ranskan kenraali Joffre oli ehtinyt laatia vain alustavan suunnitelman, jonka mukaan Ranskan joukot vetäytyisivät hyvässä järjestyksessä kohti Seinejokea. Viimeistään Seinelle päästyään ne kävisivät vastahyökkäykseen, jonka lopputulos ratkaisisi Ranskan kohtalon. Elokuun kuluessa Ranskan ja sen liittolaisen Britannian joukkojen perääntyminen muistutti usein kuitenkin pikemminkin seka sortoista pakoa kuin suunniteltua vetäytymistä: loputtomalta tuntuva sotilaiden jono eteni hitaasti kohti etelää pitkin Pohjois-Ranskan maanteitä. Hevoset raahustivat kuin hidastetussa filmissä, ja niiden uupuneet ratsastajat nuokkuivat velttoina satulassa. Sitä mukaa, kun toivottomuus levisi ranskalaisten ja brittien keskuudessa, saksalaiskenraa lien optimismi lisääntyi. Elokuun lopussa kenraali von Kluckin 1. armeijan etujoukko oli edennyt 50 kilometrin päähän Pariisista kaupungin koillispuolelle. Sen sijaan että olisi jatkanut etenemistä Schlieffen-suunnitelman mukaisesti, von Kluck määräsikin yllättäen joukkonsa kääntymään etelään aikomuksenaan ajaa ranskalaiset Saksan joukkojen keskelle mottiin. Onnistues- Kenraali Joseph Césaire Joffre (1852 1931) Joffre johti Ranskan sotavoimia ansiokkaasti vaikka olikin vain sotilasinsinööri eikä ollut aiemmin johtanut joukkoja taistelussa.
saan suunnitelma olisi merkinnyt ranskalaisille varmaa tuhoa. Von Kluck piiskasi joukkojaan eteenpäin, ja vain ajatus suurenmoisesta voitosta ja riemukulkueesta Pariisin halki piti väsyneet sotilaat jalkeilla. Pariisi oli kuin taikasana, jonka voimalla sotilaat selviytyivät 40 kilometrin pituisista raskaista päivämarsseista. Sotilaat marssivat silmät kiinni ja laulavat, jotta eivät nukahtaisi, muuan saksalaisupseeri kirjoitti. Von Kluckin 1. armeijan rivisotilaat eivät tienneet, että he olivat kääntyneet etelään juuri ennen määränpäänä pitämäänsä Pariisia, eikä heillä ollut aavistustakaan kenraalinsa suunnitelmista. Vaikka von Kluck olikin poikennut Schlieffen-suunnitelmasta, Ranska oli yhä lyötä vissä kuudessa viikossa. Ranskan tilaisuus koitti Syyskuun alussa kenraali Joffreen kohdistui valtavia paineita, mutta hän ei osoittanut pienintäkään merkkiä hermostuneisuudesta. Kenraali nautti yhä hyvällä ruokahalulla kolme tukevaa ateriaa päivässä ja kävi joka ilta nukkumaan kello 22 varmistaakseen pitkät ja makoisat yöunet. Joffren levollisuus ei johtunut siitä, että hän ei olisi ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Kenraalia askarrutti jatkuvasti pulma, johon ei ollut olemassa suoraa vastausta: oli selvää, että Ranskan perääntyvä armeija joutuisi jossakin vaiheessa pysähtymään ja kohtaamaan vihollisen kiivaassa taistelussa, mutta milloin ja missä se tapahtuisi? Ranskan 5. armeijan ja Britannian siirtoarmeijan vetäytyessä kohti Seineä kenraali Joffre odotti ja toivoi siihen saakka moitteettomasti toimineiden saksalaisten tekevän taktisen virheen. Pian hänen odotuksensa palkittiin. Saksan armeijoita johtavilla kenraaleilla oli verrattain runsaat valtuudet tehdä itsenäisiä päätöksiä, ja 1. armeijaa komentava kenraali von Kluck oli hyökkäyksen kuluessa alkanut uskoa voittoon niin varmasti, että hänestä oli tullut ylimielinen ja huolimaton. Ranska oli kaikessa kiireessä koonnut 6. armeijan joukkoja Pariisiin, mutta von Kluck ei ottanut varoituksia ranskalaisten vastarinnasta vakavasti. Hän oli jo viikkoja pakottanut Ranskan 5. armeijan ja brittien joukot perääntymään ja arvioi vihollisen joukkojen olevan liian hajallaan pystykseen tekemään järjestäytynyttä vastarinta. Siksi hän oli määrännyt vain yhden reserviläisistä koostuvan joukko-osaston suojaamaan armeijansa oikeaa sivustaa. Von Kluckin käännyttyä etelään 1. armeijan sivusta joutui alttiiksi vihollisen mahdollisille iskuille. Joffren odottama tilaisuus oli koittanut, ja hän päätti hyökätä von Kluckin 1. armeijan haavoittuvaiseen sivustaan 6. armeijan koko voimalla. Kenraali oli perillä hyökkäykseen liittyvistä riskeistä. Mikäli hyökkäys onnistuisi, hän saisi Kenraali poikkesi suunnitelmasta Saksan 1. armeijan komentaja Alexander von Kluck poikkesi Schlieffen-suunnitelmasta. Sen sijaan että olisi vienyt joukkonsa suoraan Pariisiin, hän koukkasi etelään ja altisti sivustan hyökkäykselle. 0 20 40 km 2. Saksan 1. armeija kääntyi länteen vastatakseen Ranskan 6. armeijan hyökkäyksen. Aisne Taistelun jälkeen: Saksalaiset vetäytyivät Aisnejoelle. Siitä alkoi ensimmäisen maailmansodan neljä vuotta kestänyt asemasotavaihe. B e l g i a R a n s k a 1. Ranskan 6. armeija iski Saksan 1. armeijan suojattomaan sivustaan. 1. armeija 3. Saksan 1. armeijan muutettua suuntaa 1. ja 2. armeijan väliseen linjaan syntyi aivan yllättäen noin 50 kilometrin levyinen aukko. Seine Pariisi 6. armeija Britit Marne 5. armeija 3. armeija 5. armeija 2. armeija 3. armeija 4. armeija 9. armeija 4. armeija Seine Polfoto/corbis 4. Ranskan 5. armeija ja Britannian joukot iskivät kiilan Saksan 1. ja 2. armeijan väliseen aukkoon. Kenraali Alexander von Kluck (1846 1934) Von Kluck oli ollut murskaamassa Ranskaa vuosina 1870-71 käydyssä Saksan ja Ranskan välisessä sodassa ja janosi uusintavoittoa.
Ensimmäinen maailmansota Taksilla rintamalle Pariisin vuokra-autot kuljettivat Marnen taistelun ratkaisuhetkillä rintamalle 6 000 taistelukuntoista ranskalaissotilasta. Tutkijat kiistelevät yhä siitä, pelastivatko taksiautoilijat Pariisin Saksan miehitykseltä. Heidän panoksensa oli joka tapauksessa merkittävä. Ranskan 6. armeija, jonka oli määrä suojella Pariisia, joutui vihollisen kovan painostuksen alaiseksi vähän matkan päässä pää kaupungista itään. 6. syyskuuta osa Saksan 1. armeijasta oli jo murtautumassa läpi ranskalaisten linjoista, ja Ranskan joukot kaipasivat kipeästi vahvistuksia. Muun kuljetuskaluston puutteessa Pariisin sotilaskomentaja Galliéni päätti turvautua vuokra-autoihin, ja Pariisin 600 taksiautoilijaa värvättiin kuljettamaan sotilaita rintamalle. He ajoivat edestakaisin Pariisin kasarmien ja rintaman väliä; kaik kiaan he kuljettivat etu linjaan 6 000 hyväkuntoista miestä, joiden tuella Ranskan 6. armeija piti pintansa. Taksikuskit eivät kuitenkaan joutuneet kuljettamaan joukkoja ilmaiseksi, vaan Ranskan valtio maksoi kyydeistä käyvän hinnan. Taksiautoilijoiden panosta Pariisin pelastamiseksi on pidetty hyvänä esimerkkinä ranskalaisten yhteis hengestä tiukan paikan tullen. the granger collection kääntyi kohti Joffrea ja totesi: Kenttämarsalkan vastaus on kyllä. Historiallinen päätös Palattuaan päämajaansa Joffre kertoi heti Frenchin kanssa käymänsä keskustelun lopputuloksesta karttahuoneeseen kokoontuneille alaisilleen: Hyvät herrat, me taistelemme Marnella. Joffren lausuessa historialliset sanat taistelut Ranskan 6. armeijan ja Saksan 1. armeijan sivustaa suojaavien reservijoukkojen välillä olivat jo käynnissä. Saksalaiset tulittivat ranskalaisia kenttä tykeillä ja konekivääreillä, ja ranskalaiset vastasivat tuleen pelätyillä 75 millimetrin haupitseillaan, joiden ampumat kranaatit räjähtivät kohteeseen osuessaan tuhoisaksi rautakuulien sateeksi. Seuraavana päivänä eli 6. syyskuuta kiivaat taistelut levisivät koko rintamalle sadoiksi paikallisiksi yhteenotoiksi. Kun kenraali von Kluck tajusi Ranskan vastahyökkäyksen vaarallisuuden, hän määräsi armeijansa muuttamaan jälleen suuntaa. Tällä kertaa 1. armeija kääntyi kohti länttä ja Ranskan 6. armeijaa. Liikkeen seurauksena saksalaisten linjoihin 1. ja 2. armeijan välille syntyi noin 50 kilometrin levyinen aukko, jonka Ranskan tiedustelulentäjät pian havaitsivat. Saatuaan siitä tiedon kenraali Joffre määräsi 5. armeijansa ja Britannian joukot hyökkäämään kiilana syntyneeseen aukkoon ja iskemään saksalaisten suojattomiin sivustoihin. onnistumisesta kunnian. Jos taas hyökkäys menisi pieleen, hän joutuisi vastuuseen Ranskan tappiosta. Perään tyvä armeija oli kehnossa jamassa, mutta tällaista tilaisuutta ei kerta kaikkiaan voinut jättää käyttämättä. Brittimarsalkka muutti mielensä Ennen vastahyökkäyksen aloittamista Joffren piti kuitenkin varmistaa Britannian tuki, sillä ilman Britannian 80 000 ammattisotilaan apua Ranskan joukkojen vastahyökkäys ei onnistuisi. Britannian kenttämarsalkka John French oli kuitenkin menettänyt luottamuksensa ranskalaisiin pitkään kestäneen perääntymisen ja raskaiden tappioiden vuoksi ja suhtautui Joffren esittämään hyökkäyssuunnitelmaan alkuun penseästi. 5. syyskuuta Joffre ajoi 180 kilometrin matkan kenttämarsalkka Frenchin päämajaan Meluniin taivutellakseen tämän myöntymään. Joffre vakuutteli kiihkeästi Frenchille, että hyökkäys ratkaisisi Ranskan kansan, Ranskan valtion ja koko Euroopan kohtalon. En saata uskoa, että Britannian sotavoimat haluaa kieltäytyä tekemästä omaa osuuttaan tässä ratkaisevassa yhteenotossa. Historia tuomitsee teidät ankarasti, jos niin teette, Joffre pauhasi. Lopuksi hän esitti viimeisen valttinsa: Kyse on Britannian kunniasta! Kenttämarsalkka French oli silminnähden liikuttunut. Hän yritti vastata Joffrelle ranskaksi mutta luopui yrityksestä ja puuskahti turhautuneena eräälle upseerilleen: Helkkari vieköön, en saa tätä sanottua. Kertokaa hänelle, että teemme kaiken voitavamme. Upseeri Ranskalaisupseerit uhrahtuivat Taistelu aiheutti valtavia tappioita kummallakin puolella. Erityisen paljon kuoli ranskalaisia upseereita, sillä heidän perinteensä ja kunniakäsityksensä olivat perua Napo leonin sodista ja eivätkä soveltuneet lainkaan uudenaikaiseen sodankäyntiin. Upseerit eivät esimerkiksi halunneet alentua maastoutumaan suojaan vihollisen tulitukselta vaan marssivat pystypäin kuolemaan saksalaisten konekiväärien luotien viuhuessa ympärillä. Ranskalaisupseerit veivät usein mukanaan surman suuhun kokonaisia yksiköitä. Eräskin upseeri määräsi miehensä etenemään tiiviissä rivistöissä, jolloin saksalaiset saattoivat helposti niittää kone kivääreillään rivistön kerrallaan. Taistelut olivat yleensä hyvin raakoja. Kun Ranskan jalkaväkijoukot 7. syyskuuta valtasivat erään saksalaisten aseman, he löysivät sieltä 500 pahoin silpoutunutta saksalaissotilasta, joista useimmat 46 Historia 7 2010
olivat kuolleita. Saksalaiset olivat heiluttaneet valkoista lippua antautumisen merkiksi, mutta Ranskan tykistö oli jatkanut kiivasta tulitustaan, kunnes asemasta ei enää näkynyt elonmerkkejä. Tarina kertoo, että saksalaiset olivat taistelujen aikaisemmassa vaiheessa huijanneet valkoisella lipulla ja avanneet tulen kohti ranskalaisia, jotka olivat nousseet esiin vastaanottamaan antautuvia vihollisia. Saksalaiset antoivat periksi ensin Vaikka sotaa käytiin koko rintaman levey deltä, ratkaisevat taistelut käytiin Saksan 1. ja 2. armeijan lohkolla Marnejoen rannoilla. Kenraali Joffren joukoilleen antamat ohjeet olivat selkeät: Teidän on hyökättävä kaikin voimin ja pakotettava vihollinen vetäytymään. Jos ette pysty etenemään, teidän on hinnalla millä hyvänsä pysyttävä paikoillanne ja ennemmin vaikka kuoltava kuin peräännyttävä. Ranskan ja Britannian joukoilla oli täysi työ murtautua saksalaisten linjoihin syntyneestä aukosta, sillä vihollinen teki ankarasti vastarintaa. 8. syyskuuta taistelut jatkuivat yhä kiivaina ja kummallakin osapuolella oli yhtä hyvät mahdollisuudet voittaa, kun Saksan 2. armeijan komentaja kenraali von Bülow yllättäen antoi periksi. Hän piti 1. ja 2. armeijan väliin syntynyttä leveää aukkoa riskitekijänä, jonka vuoksi molemmat armeijat olivat vaarassa tuhoutua täysin. Raskaat tappiot olivat lisäksi riistäneet hänen joukoiltaan mahdollisuuden voittoon, hän ilmoitti Saksan sodanjohdolle. Von Bülowin päätös vetää joukkonsa taistelusta käynnisti ketju reaktion, jonka seurauksena von Kluckin 1. armeija ja idempänä taisteleva 3. armeija joutuivat entistä tukalampaan asemaan. Niinpä Saksan sodanjohto määräsi 9. syyskuuta kaikki Saksan joukot perääntymään. Ranska oli pelastunut, ja Joffrea juhlittiin Pariisissa suurena sankarina. Saksan yleisesikunnan päällikkö von Moltke puolestaan sai hermoromahduksen ja Ranskan 6. armeija oli kiireellä koottu yksikkö, jossa palveli ranskalaisten lisäksi algerialaisia ja marokkolaisia sotilaita. joutui eroamaan tehtävästään. Schlieffen-suunnitelma oli epäonnistunut, ja Saksa suistui kahden rintaman sotaan, jota se oli pyrkinyt välttämään. Marnen ihmeen jälkeen Saksan joukot vetäytyivät Aisnejoelle ja linnoittautuivat juoksuhautoihin. Toiveet sodan nopeasta loppumisesta olivat murskana, ja ensimmäinen maailmansota eteni neljä vuotta kestäneeseen valtavia tappioita vaatineeseen asemasotavaiheeseen. Lue lisää Polfoto/ullstein bild Barbara Tuchman: The Guns of August, Presidio Press, 2004 Earle Rice Jr.: First Battle of The Marne, Chelsea House Publishers, 2002 Georges Blond: The Marne, Prion Books Limited, 2002 www.bbc.co.uk/history/worldwars hakusana: Marne Tappiot Marnella (Kuolleet, haavoittuneet ja vangitut) Taisteluja käytiin niin laajalla alueella, että osa kaatuneista joutui odottamaan hautaamista useita kuukausia. Polfoto/corbis Ranska & Britannia 263 000 Saksa 220 000 Historia 7 2010 47