Kohdeopas Santorini Santorini Loma Santorinilla on kuin hyppäisi keskelle kauneinta postikorttia. Santorinin rinteisiin rakennetut kylät, niiden paikalliset ihmiset ja elämää syleilevät tavernat ovat omiaan romanttisempaankin aikuisten lomaan. Santorinille suunnataankin silloin, kun lomalta halutaan jotakin aivan erityistä. Valkoisten talojen pilkuttamat omaleimaiset maisemat muotoili muinoin purkautunut tulivuori, joka upotti osan saaresta Egeanmeren siniseen syliin. Samalla syntyi legenda kadonneesta Atlantiksesta, onnellisten saaresta. Santorinin matkat vievät kyliin, joista jokaisessa on omanlaisensa tunnelma. Länsirannikon idyllinen Imerovigli reunustaa amfiteatterin lailla kalderaa, meren nielaisemaa kraatteria. Romanttinen Oía on tunnettu maailman kauneimmista auringonlaskuistaan. Tasaisemmalla itärannikolla Kamari ja Perissa ovat saaren vilkkaimpia lomapaikkoja. Laadukkaat hotellit ja tuliperäisestä menneisyydestä muistuttavat laavahiekkaiset rannat luovat ikimuistoisia kokemuksia. Pääkaupunki Fira on saaren keskus, jossa tehdään parhaat ostokset ja nautitaan illallista mykistävän kauniiden maisemien ravintoloissa. Onko mielessäsi unemien häämatka Santorinille? Tutustu häämatka-sivuihimme. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUVUT JA ETÄISYYDET FIRASTA Santorinin saari n. 15 000 as.
Fira n. 4 500 as. Etäisyydet Firasta Imerovigli 3 km Kamari 6 km Oía 12 km Perissa 20 km Ateena 210 km AURINKOMATKAT KOHTEESSA Lomastasi huolehtii Aurinkopalvelu. Ilonasi on suomenkielinen opas ja paras lomaohjelma. Tapaat oppaamme kohteessa ja voit ottaa yhteyttä Aurinkolinjan kautta puhelimitse ja WhatsApp-viestillä. AUTONVUOKRAUS Voit vuokrata auton lomallesi kätevimmin verkkosivuiltamme. Voit noutaa auton lentoasemalta tai vuokraamon keskustan toimipisteestä. Saadaksesi varmasti haluamasi auton tee autonvuokraus hyvissä ajoin ennen matkasi alkua. Mikäli vuokraat auton vasta perillä, ota yhteys oppaaseemme muutama päivä ennen haluttua vuokrausajankohtaa. Paikalla vuokrattavien autojen hinnat ja vuokrausehdot näet hotellissa olevasta Aurinkomatkojen Lomakansiosta. HARRASTUKSET Santorinilla on hyvät olosuhteet patikointiin. Kamarissa ja Perissassa voi harrastaa vesiurheilulajeja, kuten vesihiihtoa, purjelautailua ja polkuveneilyä. Kaikilla rannoilla voi snorklata. Kuntosalilla voi kuntoilla Messariassa sijaitsevalla Evexia-kuntosalilla. Maasto- ja vaihdepyöriä vuokrataan Kamarin kylässä. Skootterin tai moottoripyörän voi vuokrata Alfa Moto Club -vuokraamosta keskustassa. Vuokraamo toimittaa tarvittaessa
skootterin tai moottoripyörän myös Kamarin ulkopuolelle pientä toimitusmaksua vastaan. Escape Landissa Kamarin lomakylässä on keilarata. Uusinta uutta Santorinilla tarjoaa Escape Game. Ratko pulmia lukitussa huoneessa, jossa sinulla on aikaraja päästä pakoon huoneesta löytyvien vihjeiden avulla. PATIKOINTI Voit patikoida Kamarista kiemuraista tietä pitkin ylös Mesa-vuonolle, antiikin Thiran raunioille tai muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan 1956 maanjäristyksessä autioituneeseen Mesa Gonian kylään. Kylien väliset etäisyydet ovat lyhyet. Kamarista voi myös patikoida Mesa-vuonon yli Perissaan tai saaren korkeimmalle huipulle, profeetta Eliaksen luostarille. Firasta Oíaan kulkee suosittu n. 3 tunnin patikointireitti (n. 10 km) kalderan reunaa pitkin. Maasto on hyvin vaihtelevaa, kivikkoista ja hiekkaista polkua. Osa tiestä on päällystettyä. Voit ottaa halutessasi kävelysauvat mukaan, muuten varusteeksi riittää hyvät jalkineet, vesipullo ja normaali kunto. Saat kopioita eri reittivaihtoehdoista oppailtamme. Vaelluskarttoja on myynnissä kirjakaupassa. SUKELLUS Navys Waterworld -sukelluskeskus Kamarissa järjestää sukellusretkiä ja -kursseja. Pääset sukeltamaan mm. laavaluoliin, riutoille ja tulivuoren lähelle. Sukellusretkelle voivat osallistua myös perheenjäsenet, jotka eivät sukella. Voit snorklata kaikilla saaren rannoilla. Navys Waterworld -sukelluskeskus Kamarissa järjestää snorklausretkiä. HYVÄ TIETÄÄ KOHTEESTA APTEEKKI JA LÄÄKÄRI Firassa, Kamarissa ja Oíassa on apteekkeja. Firassa on päivystävä apteekki, joka on avoinna myös sunnuntaisin. Saatavana on lähes samoja käsikauppalääkkeitä kuin Suomessa, osittain eri nimisinä.
Lääkäriasema on Kamarin apteekkia vastapäätä, ja palvelee saaren kaikkia lomalaisia. Firassa on terveyskeskus. Lääkärin tavoittaa puhelimitse ympäri vuorokauden. LIIKUNTAESTEISET Santorini ei sovellu pyörätuolilla liikkuville tai muuten liikuntaesteisille. Maasto ja kadut saarella ovat epätasaisia. Etenkin pääkaupungissa Firassa, Oian taiteilijakylässä ja Imeroviglin kylässä on paljon portaita ja jyrkkiä katuja. Liikkuminen pyörätuolilla on näissä paikoissa mahdotonta. Kamarin kylä on tasaisella maalla, mutta hotelleissa on portaita. Myös Perivoloksen alue on tasaista. Retket eivät sovellu pyörätuolilla liikkuville asiakkaille. Retkillä siirtymiset esim. busseihin ja paikallisiin laivoihin tai veneisiin ovat hankalia. LUOTTOKORTIT Visa ja MasterCard käyvät maksuvälineiksi useimmissa myymälöissä ja ravintoloissa. Luottokorttiautomaatteja on Firassa, Kamarissa, Perissassa ja Oíassa (esim. bussiasemalla). Visa Electronilla voi nostaa rahaa automaateista ja maksaa ravintoloissa sekä joissakin kaupoissa. Firan pankit ovat avoinna ma to klo 8.30 14.30 ja pe klo 8 14. Kamarissa on yksi pankki. PALVELURAHA Ravintoloissa ja hotelleissa laskun loppusummaa on tapana pyöristää 10 % ylöspäin, takseissa seuraavaan tasasummaan. Retkibussikuljettajalle voi antaa esim. euron kolikon ja hotellissa voi lähtöpäivänä jättää huonesiivoojalle 1,50 /vrk/hlö. KULKUYHTEYDET Santorinin eri kolkat ovat näppärästi saavutettavissa. Paikallisbussilla liikkuminen on helppoa ja edullista. Keskusasema on Firassa, josta on hyvät yhteydet ympäri saarta. Taksiasema on Firassa. Saat Oíassa ja Kamarissa taksin tilaamalla sen hotellin vastaanotosta. Laivat ja kesäkuukausina myös kantosiipialukset liikennöivät päivittäin lähisaarille, mm. Iokselle, Naxokselle ja Parokselle.
Bussi Firan keskusbussiasemalta on hyvät yhteydet eri puolille saarta. Esim. Kamarista Firaan on bussiyhteys päivisin 20 30 minuutin välein, ja busiilinjoja myös öisin. Firasta bussit liikennöivät edelleen esim. Imerovigliin ja Oíaan. Busseissa on ahdasta etenkin vilkkaimpina lomakuukausina. Aikataulut muuttuvat usein, joten tarkista paluubussin aikataulu bussipysäkeiltä tai osoitteesta www.ktel-santorini.gr. Taksi Päätaksiasema on Firan keskusaukion lähellä. Voit tilata taksin hotellin vastaanotosta. Oíassa ja Kamarissa saat auton tilaamalla hotellista tai satunnaisesti lennosta. Takseissa ei ole taksamittareita. Laiva Laivat liikennöivät päivittäin Athinionin satamasta lähisaarille ja Ateenaan. Keskikesällä saarten välillä kulkevat myös kantosiipialukset. Tuulisella säällä kantosiipialukset eivät aina liikennöi. Lisätietoja mm. sivuilta www.bluestarferries.com LENTOKENTTÄKULJETUKSET Tämän Aurinkomatka-paketin bussikuljetukset ovat maksullisia. Hinta 18 /aikuinen ja 9 /lapsi 2 17-v., alle 2-vuotiaat sylilapset maksutta. Voit ostaa myös yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotellille. Bussikuljetuksen voit ostaa viimeistään lähtöä edeltävänä iltana, yksityiskuljetus tulee ostaa viimeistään viisi päivää ennen matkaa. Lentokenttä Santorini Matkan pituus Kamari n. 6 km, Imerovigli n. 12 km, Oía n. 25 km, Imerovigli n. 12 km. Matkan kesto Kamari n. 15 min, Imerovigli n. 20 min, Oía n. 30 min. Yhteydet lentoasemalta Pelkän lennon ostaneet pääsevät lentoasemalta lomakyläänsä taksilla tai bussilla Firan kautta. Takseja on saarella rajallinen määrä. Bussiaikataulut vaihtelevat. MATKALLA LASTEN KANSSA
Santorinilla lasten lomailoja täydentää mm.vesipuisto. Vesipuisto Períssassa sijaitseva pieni ja melko vaatimaton vesipuisto on avoinna yleensä kesäkuusta lähtien päivittäin. Puistossa on 3 vesiliukumäkeä, 2 pienten lasten liukumäkeä, 3 uima-allasta, lastenallas, leikkipaikka sekä aurinkotuoleja ja -varjoja. Pienten lasten ruokailu Kaupoissa myydään purkkiruokia ja vaippoja. Lastenrattaita ei ole vuokrattavana. NÄHTÄVYYDET Akrotiri Akrotirin arkeologinen alue Santorinin etelärannikolla on käymisen arvoinen paikka. Akrotirissa on ajalta ennen ajanlaskumme alkua esimerkiksi kolmikerroksisia taloja, joissa on viemäröinti, wc ja valokuiluja. Kaivaukset aloitettiin vuonna 1967 ja ne jatkuvat edelleen. Thira Muinainen Thira on Spartalaisten n. 700 luvulla eaa. perustama kaupunki noin 400 metrin korkeudessa, Kamarin ja Perissan välisellä vuorella. Muinainen kaupunki ja sen rauniot toimivat nykypäivänä museona. Oìa Santorinin pohjoisosissa sijaitseva kylä on jo nähtävyys itsestään. Yksi Kreikan kauneimmista kylistä ja postikorttimaisemissa pääset myös nauttimaan maailmankuulusta auringonlaskusta esimerkiksi venetsialaisen linnoituksen raunioilta Fira Saaren pääkaupunki. Firassa on parhaat ostosmahdollisuudet, henkeäsalpaavat maisemat parhaimpien ravintoloiden terasseilla sekä vilkas yöelämä. Ortodoksisen pääkirkon ovet ovat matkailijoille auki. Myös saaren ainoa katolinen kirkko sijaitsee Firassa. Lisäksi historian ja kulttuurinnälkäisille Firassa on useita museoita. Köysiradalla pääset saaren entiseen
pääsatamaan kahdessa minuutissa tarkkailemaan, kuinka risteilijöiden matkustajia tuodaan pienemmillä laivoilla Firan satamaan. Viini Santorinilla on pitkät perinteet viininviljelyssä, joka on tänä päivänä matkailun ohella saaren tärkeimpiä elinkeinoja. Saarella on 13 viinitilaa joissa tuotetaan vuosittain n. 3,5 milj. pulloa viiniä. Useilla tiloilla on mahdollisuus käydä tutustumassa sekä maistelemassa viinejä. OSTOKSET Santorinilla eri kylien liikkeissä on omia erikoispiirteitään. Firassa on vaate- ja kenkäliikkeitä laaja valikoima. Kamarissa on paljon matkamuistomyymälöitä. Oíassa on saaren tyylikkäimmät pienet erikoisputiikit. Firassa ja Oíassa on lukuisia taidegallerioita ja käsityöliikkeitä. Saaren omat viinit ovat suosittuja tuliaisia. Parhaat ostospaikat Santorinin parhaat ostokset tehdään Firassa, jossa valikoimat on laajimmat. Santorinin hintataso on korkeampi kuin muilla Kreikan saarilla. RAVINTOLAT JA HUVIT Kamarissa ja Perissassa on valinnanvaraa suosituista tavernoista pizzerioihin ja tasokkaisiin ravintoloihin. Oían ja Firan näköalaravintolat ovat tasokkaita ja hieman kalliimpia. Firan keskustassa on myös vaatimattomia, mutta hyviä kreikkalaisia ruokapaikkoja. Santorinin yöelämä on vilkasta keskikesällä. Kamarissa on baareja, musiikkibaareja ja klubeja sekä ulkoilmaelokuvateatteri. Iltaelämä on vilkkaimmillaan heinä elokuussa, muulloin Kamarissa on melko hiljaista. Pääkaupunki Fira on saaren iltaelämän keskus. Oíassa on muutama trendikäs baari. UIMARANNAT Santorinin jyrkästi syvenevät rannat ovat mustaa laavakiveä tai hiekkaa. Hellepäivinä laavakivi
on kuumaa, joten rantatossut on hyvä olla mukana. Kamarin kilometrejä pitkä laavakiviranta syvenee nopeasti. Akrotiri, nk. Punainen ranta on lähellä samannimistä kaivausaluetta n. 15 kmn päässä Kamarista. Tällä rannalla laavakivi on punaruskeaa. Monolithosin ranta sijaitsee n. 3 kmn päässä Kamarista pohjoiseen. Rannalle pääsee kävellen tai taksilla. Ranta on saaren ainoa hienohiekkainen ranta ja sopii hyvin loivasti syvenevänä myös lapsille. Rannan läheisyydessä sijaitsee kiitorata, joka aiheuttaa melua. Oiassa on kaksi pientä rantapoukamaa, Ammoudi ja Armeni. Poukamiin pääsee kylästä portaita pitkin, askelmia on 100-200. Ammoudiin pääsee myös autolla melkein perille saakka. Auringonottotilaa ei juuri ole, vain kallioita ja pieni kiviranta. Ei palveluja. Baxedesin laavahiekkainen ja kivinen ranta on 2 km kylän alapuolella. Saaren suosituin ja pisin ranta sijaitsee Perissassa. Kesäisin on taksiveneyhteys Perissan ja Kamarin välillä. Perivolos ja Vlihada ovat rauhallisia ranta-alueita saaren eteläosissa. Rantapalvelut Perissan rannalla on saaren parhaat palvelut ja vesiurheilumahdollisuudet. Kamarissa voi harrastaa esim. vesihiihtoa, purjelautailua ja polkuveneilyä. Aurinkotuoleja ja -varjoja vuokrataan. Suihkuja ei ole. Akrotirin rannalla vuokrataan aurinkotuoleja ja -varjoja. Muita palveluja ei ole. Monolithosin rannalla vuokrataan kesäaikaan aurinkotuoleja ja -varjoja. Rannan tuntumassa on muutama taverna. Retket
KUVANKAUNIS SANTORINI Kurkista Santorinin pikkukylien elämään! Retkellä näet saaren mielenkiintoisimmat paikat ja kauneimmat maisemat yhden päivän aikana. Retki vie Mesa Gonian autioituneeseen kylään, jossa näet ajan pysähtyneen viitisenkymmentä vuotta sitten. Kylässä vieraillaan yhdessä saaren vanhimmista ortodoksikirkoista. Matka jatkuu Santorinin korkeimpaan asuttuun kylään, Pyrgosiin. Vanhan linnoituksen muureilta avautuu huikea maisema koko saaren yli. Viinitehtaalla pääset tutustumaan viinin valmistukseen ja maistelemaan Santorinin omia viinejä. Saaren pohjoiskärjen pittoreskissa taiteilijakylässä Oiassa on vapaa-aikaa omaan tahtiin kiertelyyn. Hulppeat näköalat ravintoloiden terasseilta houkuttelevat lounaalle. Pienistä kahviloista leijailee tuoksuja kapeille kujille ja värikkäät putiikit kutsuvat ostoksille. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä koko päivä (n. klo 9 16.30) n. 39 /aikuiset, 19 /lapset 4 14-v. viinimaistiaiset ja snackseja suomeksi varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivä on maanantai. AURINGONLASKURISTEILY Näe Santorinin maailmankuulu auringonlasku mereltä käsin. Tätä ainutlaatuista kokemusta ei kannata jättää väliin! Aurinko värjää taivaanrannan uskomattomin värein ja tummuvassa illassa saaren kylissä syttyvät sadat valopilkut. Laiva risteilee tulivuorisaarten ympärillä Santorinin jylhissä rannikkomaisemissa. Matkalla pysähdytään lämpimien lähteiden poukamaan, jossa voit pulahtaa lähteiden lämmittämään
mereen. Lopuksi piipahdetaan pikku Santoriniksi kutsutulla Thirassian saarella. Täällä nautit maittavan illallisen sataman paikallisessa tavernassa. Auringon painuessa horisonttiin laiva lipuu parhaalle paikalle keskelle ulappaa. Väriloiston himmetessä palaamme Santorinin satamaan. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto iltaretki (n. klo 15 21.30) Hinta n. 52 /aikuiset, 26 /lapset 4 14-v. Sisältää edestakaiset kuljetukset, illallisen ja ruokajuomat (vesi, pieni karahvi puna- tai valkoviiniä) Opastus suomeksi Retkipäivä varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivä on keskiviikko. MERIRETKI TULIVUORISAARILLE Laivan kannelta eteesi avautuu erilainen näkymä valloittavasta lomasaarestasi. Retkellä tulevat tutuiksi merellisen maiseman lisäksi Santorinin saaren syntytarina ja rikkisavikylvyt. Nouse laivaan, joka suuntaa keulan kohti Nea Kamenin saarta. Saaren maaperä koostuu lukuisten tulivuorenpurkausten aikaansaamista laavakivikerroksista. Voit omin käsin kokeilla, miten kuumana maaperä hohkaa. Matka jatkuu viereisen Palea Kamenin saaren rantavesille. Näet höyryävät ja pulppuavat lämpimät lähteet, joissa merivesi on normaalia lämpimämpää. Laiva ankkuroituu poukamaan ja voit pulahtaa rikkipitoisen veden syleilyyn. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa
Kesto Hinta Sisältää Lisämaksusta Opastus Retkipäivä puoli päivää (n. klo 8 13.30) n. 47 /aikuiset, 23 /lapset 4 14-v. kevyen välipalan pääsymaksu Nea Kamenin luonnonsuojelualueelle (n. 2,50 ) englanniksi varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivä on torstai. AURINGONLASKUN ILLALLINEN OMALLE MATKASEURUEELLE Romanttinen Santorini on kauneimmillaan laskevan auringon hehkussa. Nauti ylellinen 7 ruokalajin illallinen oman matkaseurueen kesken maailmankuulua auringonlaskua ihaillen. Mikä olisikaan täydellisempi tapa juhlistaa vaikka merkkipäivää? Kalderan laidalla sijaitsevasta pääkaupunki Firasta avautuvat upeat näkymät merelle. Ravintolasta käsin voit seurata kuinka taivas värjääntyy auringon laskiessa mailleen. Ikimuistoisen illallisen jälkeen on vielä aikaa tutustua iltavalaistuksessa kylpevän kaupungin sokkeloisiin kujiin. VARAA ILLALLINEN Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä iltaretki (n. klo 18.30-23) n. 110 /hlö, ei lapsialennusta edestakaiset kuljetukset, 7 ruokalajin illallisen ja ruokajuomat (viini ja vesi) retki on omatoiminen retki toteutetaan päivittäin 1.9.2016 alkaen, valitse päivä varatessa IOS PÄIVÄRETKI PARATIISISAARELLE Kultaisia hiekkarantoja, kristallinkirkasta turkoosia vettä, historiaa ja ihastuttavia kreikkalaisia
kyliä. Valkoiset talot sinisillä ikkunaruuduilla sekä vanhat tuulimyllyt rinteessä luovat upean maiseman Choran kylään. Mylopotaksen rannalla odottavat pitkät, leveät ja hienohiekkaiset kultarannat rantabaareineen. Laiva Iokselle lähtee Athinoksen satamasta seilaillen kauniissa kalderamaisemassa. Ioksella saat päivälipun paikallisbussiin, jolla voit kulkea rajattomasti omaan tahtiin kyläelämään tutustuen. Voit myös suunnata kultahiekkaisille rannoille, kristallinkirkkaisiin vesiin viettämään unohtumatonta rantapäivää. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa Kesto koko päivä (n. klo 9 21) Hinta n. 60 /hlö, 45 /lapset 6 12-v. Sisältää kuljetuksen Santorinin satamaan, laivalipun Iokselle, tervetulojuoman laivalla ja päivälipun bussiin, joka liikennöi saaren pääkylän Choran sekä Mylopotaksen rannan välillä. Opastus englanniksi Retkipäivä vahvistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivät ovat pe ja su. MERIPÄIVÄ KATAMARAANILLA LUKSUSTA LOMAAN! Rentouttava puolipäivä merellä. Kaikilla mukavuuksilla varustettu katamaraani vie eteläisen Santorinin kauneuteen. Päivän aikana on mahdollisuus pulahtaa uimaan ja henkilökunta huolehtii jatkuvasta juomatarjoilusta. Maittava ateria nautitaan laivalla. Unohtumaton kokemus! Retki sopii erityisesti pariskunnille ja luksusta lomaansa kaipaaville. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa.
Kesto puoli päivää (n. klo 9-15 tai 14-21) Hinta n. 135 /aikuiset, 67,50 /lapset 4 14-v. Sisältää edestakaiset kuljetukset, lounaan tai illallisen, juomat retken ajan (viini, olut ja virvoitusjuomat) Opastus englanniksi Retkipäivä retki toteutetaan päivittäin, valitse päivä varatessa Huomioitavaa ilmoitathan kohteessa oppaalle osallistujien passien numerot hyvissä ajoin ennen retkipäivää SPA OF GODS YLELLISIÄ HOITOJA Lomalla on lupa hemmotteluun! Kalderan reunalla, luolaan rakennetulla entisellä viinitilalla sijaitseva kylpylä tarjoaa ylellisiä hoitoja upeassa ympäristössä. Tarjolla on erilaisia hoitopaketteja, sisältäen mm. hoitavia kylpyjä, hierontaa, manikyyriä, pedikyyriä ja kasvohoitoja. Valittavanasi on myös rentouttava, energisoiva, elvyttävä tai rauhoittava hoitopaketti. Lisätietoja oppaalta kohteessa. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä riippuu valitusta hoidosta riippuu valitusta hoidosta edestakaiset kuljetukset retki on omatoiminen avoinna päivittäin varaustilanteen mukaan
THIRASSIA Tee päiväretki koskemattomalle Thirassian saarelle, jota kutsutaan myös pieneksi Thiraksi eli pieneksi Santoriniksi. Saarella vierailu on kuin hyppäisi 60 vuotta ajassa taaksepäin. Päiväretkellä maanantaisin lautta lähtee Oiasta, Ammoudin satamasta kohti Rivan satamaa, josta suunnataan ensin paikalliskuljetuksella Agrilian kylään tutustumaan perinteisiin luolataloihin ja saaren erityiseen kirkkoon. Patikoinnin jälkeen suunnataan kohti Manolaksen kylää, jossa lounas nautitaan erikoisen kauniin näköalan omaavan tavernan terassilla. Lounaan jälkeen laskeudutaan 145 porrasta alas Korfoksen satamaan, josta laiva kuljettaa takaisin Santorinin Ammoudin satamaan. Iltaretkellä torstaisin lautta lähtee Oiasta, Ammoudin satamasta kohti Korfoksen satamaa, josta noustaan 145 porrasta Manolaksen kylään. Kylästä avautuu upea näkymä Santorinin saarelle sekä kalderajärvelle. Manolaksen kylästä patikoidaan polkua pitkin läpi tomaattipeltojen ja viiniviljelmien saaren länsiosaan, pieneen Agrilian kylään. Matkalla tutustutaan perinteisiin luolataloihin ja saaren erityiseen kirkkoon. Taianomaisen auringonlaskun jälkeen paikalliskuljetus vie kohti Rivan satamaa, jossa illallisen merkeissä ihaillaan Santorinin välkkyvien valojen säihkettä pimeyden saapuessa. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa Kesto puoli päivää (maanantaisin n. klo 12 17, torstaisin 17 22) Hinta n. 60 /hlö, ei lapsialennusta. Osallistujien alaikäraja on 12 vuotta. Sisältää edestakaiset kuljetukset Santorinin satamaan, lauttamatkan Thirassialle, lounaan ja ruokajuomat (vesi, virvoitusjuomat, viini) Opastus englanniksi Retkipäivä varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivät ovat ma ja to. Huomioitavaa
varaa mukaan päiväretkelle aurinkovoidetta ja hyvät kengät, iltaretkelle lisäksi lämmintä vaatetta viileän tuulen varalle SNORKLAUSRETKI Santorinin kaunis laavaperäinen rannikko ja kirkkaat vedet tarjoavat ihania elämyksiä laavakivimuodostelmia, pikkukaloja, simpukoita, meritähtiä ja pesusieni. Ehkä ohitsesi ui jopa mustekala. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto puoli päivää (n. klo 9 14) Hinta n. 39 /hlö, ei lapsialennusta Sisältää snorklausvälineet ja välipalan, kuljetuksen Kamarin ulkopuolelta tuleville asiakkaille Opastus englanniksi Retkipäivä varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retki järjestetään päivittäin, voit valita päivän kohteessa. Retkellä on säävaraus. SUKELLUSKOKEILU SANTORINILLA Sukelluskokeilu tutustuttaa sinut laitesukelluksen ihmeelliseen maailmaan! Santorinin kirkkaissa vesissä riittää nähtävää. Ennen sukelluksia käydään läpi tärkeimmät opit, jonka jälkeen pääset kouluttajan kanssa pinnan alle. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta sukeltamisesta. Seuralaiset ovat tervetulleita mukaan snorklailemaan tai muuten vaan nauttimaan päivästä merellä. Halutessasi voit kokeilun jälkeen jatkaa harjoittelua sukelluksen peruskurssilla. Kurssin suoritettuasi voit jatkaa sukellusharrastusta kaikkialla maailmassa. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla asiakaspalveluumme tai oppaaltamme kohteessa
Kesto puoli päivää (n. klo 9 14) Hinta n. 95 /hlö, ei-sukeltava seuralainen 39 /hlö. Osallistujien alaikäraja on 8 vuotta. Sisältää varusteet ja välipalan, kuljetuksen Kamarin ulkopuolelta tuleville asiakkaille. Opastus englanniksi Retkipäivä retki toteutetaan päivittäin, valitse haluamasi päivä kohteessa. Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa retkelle voi lähteä mukaan myös ei-sukeltava seuralainen (39 ), varataan ja maksetaan kohteessa. SUKELLUSRETKI Sukellusretkellä sukellusharrastuksen jo aloittaneet pääsevät kokemaan Egeanmeren vedenalaisen maailman. Navy's Waterworld, 5 tähden Padi-sukelluskeskus, tarjoaa sukelluksia niin aloittelijoille kuin kokeneillekin sukeltajille. Santorinin vesissä riittää nähtävää; luolia, hylkyjä ja upeita tuliperäisiä seinämiä. Retken aikana tehdään kaksi sukellusta. Seuralaiset ovat tervetulleita mukaan sukellusretkelle snorklailemaan tai muuten vain nauttimaan päivästä merellä. Retki tehdään moottoroidulla kumiveneellä. Sukelluskohteet valitaan sään ja ryhmän tason mukaan. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto puoli päivää (n. klo 9 14) Hinta n. 95 /hlö, ei lapsialennusta. Osallistujien alaikäraja on 10 vuotta. Sisältää kaksi sukellusta, varusteet ja välipalan, kuljetuksen Kamarin ulkopuolelta tuleville
asiakkaille Opastus englanniksi Retkipäivä Varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retki järjestetään päivittäin, päivä vahvistuu kohteessa. Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa retkelle osallistuvilla tulee olla suoritettuna vähintään sukelluksen peruskurssi BUSSIKULJETUS LENTOASEMALTA HOTELLILLE Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Hinta Kohteesta riippuen 12 28 /aikuinen, 6 14 /lapsi 2 17-v. Alle 2-vuotiaiden sylilasten lentokenttäkuljetuksesta ei veloiteta. Tarkan hinnan näet tehdessäsi varausta. Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai asiakaspalvelusta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana. YKSITYINEN LENTOKENTTÄKULJETUS Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot löydät tehdessäsi varausta. Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö. Lentokenttäkuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa. Kreikka
Kreikka ja loma ovat lyömätön yhdistelmä. Aurinkomatkojen Kreikka tarjoaa houkuttelevimmat lomakohteet ja parhaat hotellit, lähditpä reissuun lasten kanssa, kaveriporukalla tai oma kulta kainalossa. Kreikan valtteja ovat maailman kauneimmaksi kutsutut saaret ja kultaiset rannat, monipuoliset lomakohteet, herkullinen kreikkalainen ruoka sekä mieltä ja kehoa hyväilevä välimerellinen sää. Koe kaunis ja monipuolinen Kreetan Hania, valitse värikäs Rodos, tunne sykähdyttävä Santorini, näe idyllinen Parga tai Sivota, kaunis Zakinthos, Rodoksen Ialyssos sekä Kosin uutuus Kardamena. Kesän 2017 uutuuskohteemme on Joonianmeren vehreä Korfu pittoreskeine kylineen ja kauniine rantapoukamineen. Varaa matkasi nyt, upeat rannat ja turkoosinsininen meri odottavat! MATKUSTUSASIAKIRJAT JA MAAHANTULOMUODOLLISUUDET Suomen kansalainen tarvitsee Kreikkaan matkustusasiakirjaksi passin tai virallisen henkilökortin. Important information for non-finnish citizens If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please note that you may also need a transit visa. JÄNNITE Jännite on 220 V. PYHÄPÄIVÄT 25.3. kansallispäivä 8.7.16 ortodoksipääsiäinen 15.8. Neitsyt Marian päivä 28.10. Oxi-päivä, kansallinen juhlapäivä Pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla. Vaikka ortodoksipääsiäistä vietetään kuten meidän
pääsiäistämme kevätpäiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täydenkuun jälkeisenä viikonloppuna, eivät pääsiäiset osu samaan ajankohtaan, sillä ortodoksikirkko käyttää ajanlaskussaan juliaanista kalenteria. TERVEYS JA TURVALLISUUS www.thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saat ajankohtaiset tiedot lomakohteesi terveystilanteesta ja rokotussuosituksista. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä. www.formin.fi Lomamaasi matkustusturvallisuuteen liittyvät ulkoasiainministeriön julkaisemat matkustustiedotteet löydät Maat ja alueet -otsikon alta. Sivuilla on myös lomakohdettasi lähinnä olevan Suomen edustuston yhteystiedot. OPPAAMME AUTTAA RAKENTAMAAN JUURI SINUN NÄKÖISESI LOMAN Aurinkomatka-pakettikohteissa sinua palvelee suomenkielinen opastyöhön koulutettu opas. Oppaat tuntevat lomakohteesi parhaimmat palat, joista voit rakentaa juuri sinun näköisesi loman. Tavoitteenamme on, että koet hetkiä, jotka jäävät elämään. Aurinkomatka-pakettimatkoilla kohteen tunteva opas on vastassa sinua lentoasemalla ja palvelee sinua puhelimitse. Oppaamme auttaa sinua myös mahdollisissa ongelmatilanteissa. Valituissa lomakohteissamme tapaat oppaamme myös retkillä tai palvelupisteissä. Huom. Lento+hotelli-paketteihin eivät kuulu opaspalvelut. OMATOIMISUUS LOMALLA Hotellien ja paikallisten ravintoloiden henkilökunta osaa harvoin suomea ja varsinkin pienissä
lomakohteissa myös englannin kielen taito voi olla heikko. Asiat hoituvat kuitenkin ilman yhteistä kieltäkin. Mikäli hotellihuoneessasi ilmenee puutteita, kuten rikkinäinen lamppu, vuotava wc, wc-paperi puuttuu tms., ilmoita siitä heti hotellin henkilökunnalle. Näin tilanne korjaantuu yleensä helpoiten. TALLETUS JA TURVALLISUUS Kohteeseen saavuttuasi ja liikkuessasi yleisillä paikoilla pidä huoli tavaroistasi taskuvarkaiden varalta. Rahat ja arvoesineet on turvallisinta säilyttää hotellin tallelokerossa. Pidä mukana vain kulloinkin tarvitsemasi määrä rahaa. Vakuutus ei korvaa käteisen rahan katoamista. ONNISTUIKO LOMASI? Haluamme tehdä jokaisesta Aurinkomatkasta onnistuneen lomamatkan. Mielipiteesi ja kokemuksesi ovat meille erittäin tärkeitä. Saat Aurinkomatkalta palattuasi sähköpostitse linkin sähköiseen asiakaspalautekyselyymme. Sähköposti lähetetään matkavarauksessasi olleeseen sähköpostiosoitteeseen. Toivomme sinun vastaavan kyselyyn. Välitämme kiitoksesi edelleen kannustukseksi ja moitteiden perusteella tartumme epäkohtiin. Ehdotuksesi voi olla arvokas vinkki tavasta palvella entistä paremmin jollain uudella tavalla. Myös lomakohteen hotellit saavat säännöllisesti tietää omat palautteensa. Kaikkien lomakkeen palauttaneiden kesken arvomme joka kuukausi kaksi 200 euron arvoista Aurinkomatkojen matkalahjakorttia. Ehkäpä juuri sinä olet onnellinen voittaja! Kiitos palautteestasi!
Huomioithan, ettemme vastaa asiakaspalautekyselyyn. Mikäli haluat lomalta palattuasi esittää meille huomautuksen tai reklamaation, katso lisätietoja. Löytötavarat Mikäli sinulta on jäänyt tavaroita lomakohteeseen, ota yhteys Suomen Löytötavarapalveluun. Suomen Löytötavarapalvelu hoitaa kaikki Aurinkomatkojen asiakkaiden löytötavaroihin liittyvät asiat. Yhtiö varmistaa kohteesta tavaroiden löytymisen ja hoitaa tavaroiden palautuksen korvausta vastaan. Suomen Löytötavarapalveluun» ATERIAT HOTELLISSA Hotellimajoitukseen sisältyy matkavahvistuksessa mainitut ateriat. AAMUKAHVI sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin. AAMIAINEN sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin lisäksi suolaisia lisukkeita esim. juustoa, leikkeleitä ja/tai kananmunan. BUFFETAAMIAINEN sisältää kahvin tai teen lisäksi runsaan paikallisen aamiaisen noutopöydästä. Kosher-buffetaamiainen noudattaa koshersääntöjä. Kosher-aamiainen ei sisällä esimerkiksi lihatuotteita. PUOLIHOITOON kuuluu aamiaisen lisäksi 1 päivittäinen ateria, useimmiten illallinen. Joissakin hotelleissa voi valita joko lounaan tai illallisen. TÄYSIHOITO sisältää aamiaisen, lounaan ja illallisen. ALL INCLUSIVE -hotellissa matkan hintaan sisältyvät tai voit ostaa lisämaksusta all inclusive
-paketin, johon sisältyvät kaikki päivittäiset ateriat paikallisine juo mineen hotellin määrittelemissä ravintoloissa ja hotellin määritteleminä aukioloaikoina. Ateriat nautitaan yleensä hotellin pääravintolassa. Ruokajuomat eivät sisälly aterioiden hintaan, eikä käyttämättömästä puoli- tai täysihoidosta hyvitetä. Puoli- tai täysihoidon ateriat nautitaan hotellin omassa ravin tolassa, ellei hotellitekstissä toisin mainita. Alle 2-vuotiaan ateriat saat edullisimmin tilaamalla ne vasta hotelliin saapuessasi. Joissakin hotelleissa lapset saavat alennuksen käytännöstä kerrotaan hotellin esittelyssä. lisämaksullisista aterioista. Hotellikohtaisesta ERIKOISRUOKAVALIO Osassa hotelleja on mahdollista saada erikoisaterioita (esim. gluteeniton, laktoositon), mutta emme voi taata niiden saatavuutta hotelleissa tai lomakohteissa yleisesti. PUKEUTUMINEN HOTELLIEN RAVINTOLOISSA Huomioithan, että etenkin neljän ja viiden tähden hotellien ravintoloissa toivotaan siistiä pukeutumista. Esimerkiksi miehiltä saatetaan edellyttää pitkiä housuja. AAMIAINEN KOTIINLÄHTÖAAMUNA Mikäli matkasi hintaan sisältyy aamiainen ja lähtö hotellista lentoasemalle on kotiinlähtöpäivänä ennen aamiaistarjoilua, voit edellisenä päivänä tiedustella vastaanotosta mahdollisuutta aamiaispakettiin (breakfast box). Jotkut hotellit toimittavat aamiaispaketit aikaisille kotiinlähtijöille. HOTELLIN YMPÄRISTÖ
Lomakohteet kehittyvät jatkuvasti, joten hotellin läheisyydessä voi olla rakennustyömaa. Yleensä rakennustöitä tehdään vain päiväsaikaan. Lomakohteissa iltaelämä on yleensä vilkasta ja äänekästä. Hotellissasi tai lähiympäristön baareissa saatetaan soittaa musiikkia puolenyön jälkeenkin. Myös paikallisen elämän ja eläinten äänet saattavat kantautua huoneisiin. Hyönteiset voivat kiusata lomakohteessa kuten Suomessakin. Varaudu myös siihen, että jopa loistoluokan hotellien ylimpiin kerroksiin saattaa kiive tä erilaisia, sinänsä harmittomia kovakuoriaisia yms. MUISTA MATKAVAKUUTUS! Lomalla voi joskus sattua ikäviä yllätyksiä, joiden varalle on syytä hankkia riittävä vakuutussuoja. Osta matkavakuutus kätevästi matkaa varatessasi verkosta tai myyntipalvelustamme. Kansainvälinen AIG on tunnettu vakuutusyhtiö maailmalla. AIG Moniturva -matkavakuutus korvaa hoitokulujen lisäksi myös mm. matkatavarat. Tutustu AIG Moniturva -matkavakuutukseen.
HUONEIDEN JAKO JA LUOVUTUS Aurinkomatkojen lisäksi useimmissa hotelleissa on myös muiden matkanjärjestäjien asiakkaita. Hotellit pyrkivät jakamaan eritasoiset huoneet tasapuolisesti eri matkanjärjestäjien asiakkaille. Kansainvälisen käytännön mukainen huoneiden jakoaika on yleensä klo 14. Mikäli tulo kohteeseen on ennen sitä, voi hotellihuonetta joutua odottamaan siivouksen vuoksi. Mikäli et kirjoittaudu hotelliin tai ilmoittaudu oppaallemme tulopäivänä, huonetta ei voida taata. Hotellihuoneet luovutetaan lähtöpäivänä hotellista riippuen aamupäivän kuluessa yleensä viimeistään klo 12 myös silloin, kun lähtö tapahtuu klo 24n jälkeen. Näin hotellin henkilökunnalle jää aikaa siivota huoneet seuraaville vieraille. Joissakin hotelleissa huoneen luovutusta voi siirtää myöhemmäksi lisämaksusta, mikäli hotellin varaustilanne sen sallii. HUONEIDEN VARUSTUS ILMASTOINTI JA LÄMMITYS Hotellien ilmastointi ei ole välttämättä käytössä jatkuvasti. Ilmastointi saattaa toimia rajoitetusti, esim. muutaman tunnin päivässä. Joissakin hotelleissa ei ole keskusilmastointia, vaan huoneessa on oma, joskus äänekäs ilmastointilaite. Etelän lomakohteiden lämmityskausi kestää yleensä marraskuusta maaliskuuhun. Lomakohteissa saattaa olla myös säännöstelyä sähkön ja veden, etenkin lämpimän veden jakelussa. INTERNETYHTEYDET Hotellihuoneissa, joissa on langaton verkko, voi verkon toimivuudessa olla ajoittain suuriakin eroja. Aurinkomatkat ei vastaa hotellitiedoissa mainittujen verkkoyhteyksien toimivuudesta. KEITTIÖVARUSTUS
Lomahuoneistoissa ja bungaloweissa keittiövarustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. MINIBAARI Mikäli hotellihuoneessa on minibaari, huomioi, että se on tarkoitettu vain hotellin omia, maksullisia juomia varten. Siellä ei saa säilyttää muualta hankittuja juomia ja ruokia. TALLELOKERO Hotellin tallelokeron käytöstä saatetaan periä maksu. Hinta vaihtelee hotelleittain. TELEVISIO Joissain hotelleissa television käytöstä peritään maksu. Myös panttimaksut kaukosäätimistä ovat mahdollisia. ÄÄNIERISTYS Lomakohteissa huoneiden äänieristys saattaa olla heikko. Myös ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, joten esimerkiksi liikenteen melu kantautuu huoneisiin. KOSTEUS HUONEISSA Lomakohteiden hotelleissa huoneet saattavat olla kosteita ja viileitä etenkin sateisina aikoina. HOTELLIEN LISÄPALVELUISTA HUOMIOITAVAA
Hotellitiedoissa mainitut lisäpalvelut, mm. sauna, kuntosali ja spa, ovat maksullisia, mikäli tekstissä ei ole erikseen mainittu niiden olevan maksuttomia. TAKUUMAKSU HOTELLIIN TULTAESSA Useissa hotelleissa hotellivieraita pyydetään allekirjoittamaan hotelliin saapuessaan avoin luottokorttitosite tai maksamaan takuusumma hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluja varten. Takuusumma voi olla useita satoja euroja, joten luottokortti on kätevin vaihtoehto takuumaksun suorittamiseen. SIIVOUS Yleensä huoneesi tai huoneistosi palveluun kuuluu siivous. Joitakin lomahuoneistoja ei siivota viikon aikana. Hotellihuonettakaan ei välttämättä siivota päivittäin, ja hyvin usein siivous on pintapuolista. Liinavaatteet vaihdetaan päivittäin vain tasok kaim missa hotelleissa. Huoneistoissa astiat tulee yleensä pestä itse ja niiden varustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. Uima-altaiden lämmitys Hotellitekstissä on mainittu, mikäli uima-altaan vesi on lämmitetty. Altaita lämmitetään yleensä marras maaliskuussa. Huomio, että silloinkin veden lämpötila voi olla vain n. 20 C. HYVÄÄ MATKAA!