Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta
|
|
- Siiri Pääkkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kohdeopas Porec Porec Istrian niemimaalla uutuuskohde Porecissa nautit helposta lomasta monien mahdollisuuksien äärellä. Porecin vilkkaassa pikkukaupungissa kuljet paikalliselämän tahtiin, joka sallii kaupungin kiehtovaan historiaan tutustumisen sekä lasten riemun lukuisilla rannoilla ja yhdessä Kroatian suurimmista vesipuistoista. Porecin kaunis Vanhakaupunki lumoaa keskiaikaisilla mukulakivikaduillaan ja kirkoillaan. Porecin historialliset korttelit kätkevät kujillensa herkulliset jäätelöbaarit ja edulliset paikallisravintolat, jotka tarjoilevat kaikki Istrian niemimaan herkut tryffeleistä tuoreisiin ostereihin ja muihin mereneläviin. Rikas ja maukas ruokakulttuuri kukoistaa Istrian niemimaalla eikä Porec ole tästä poikkeus. Osta kotiinviemisiksi paikallista oliiviöljyä, juustoja, hunajaa tai Istrian niemimaan kuuluisia valkoisia tryffeleitä. Porecin lähes kaksikymmentä nimettyä pikkukivirantaa lepäävät kristallinkirkkaan Adrianmeren kimalluksessa. Porecin lukuisille rannoille matkaat kätevästi vuokra-autolla, jolla ajat helposti myös muihin vehreiden pinjametsien ympäröimiin kyliin ja kaupunkeihin. Tapaa paikallisia illanvietossa elämää kuhisevalla Maraforinaukiolla, joka täyttyy iltaisin terasseilta, ravintoloista ja baareista kantautuvalla naurulla ja musiikilla. Hotellimme Porecissa sijaitsevat vehreällä Zelena Lagunan alueella, jonka puistomainen ympäristö tarjoaa oivat harrastusmahdollisuudet tenniksestä purjehdukseen. Täällä teet lomamatkastasi unohtumattoman käden ulottuvillasi olevilla aktiviteeteilla Porecin perinteikkääseen kaupunkiin tutustumisen lomassa. Hyvä tietää kohteesta
2 ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Porec n asukasta Novigrad 20 km Rovinj 35 km Umag 50 km Pula 60 km Trieste 85 km AUTONVUOKRAUS Voit vuokrata auton lomallesi kätevimmin verkkosivuiltamme. Voit noutaa auton lentoasemalta tai vuokraamon keskustan toimipisteestä. Tekemällä haun haluamillesi päiville näet saatavilla olevat autoluokat ja lisäpalvelut hintoineen sekä autovuokraamon tiedot. Saadaksesi varmasti haluamasi auton tee varaus hyvissä ajoin ennen matkasi alkua täältä. Mikäli vuokraat auton vasta perillä, ota yhteys oppaaseemme muutama päivä ennen haluttua vuokrausajankohtaa. Paikalla vuokrattavien autojen hinnat ja vuokrausehdot näet hotellissa olevasta Aurinkomatkojen Lomakansiosta. HARRASTUKSET Istrian niemimaan kaunis luonto tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet patikointiin ja pyöräilyyn. Polut ja pyörätiet ovat hyvinhoidettuja, ja reittikarttoja on saatavilla. Ainutlaatuisen kirkas meri on puolestaan omiaan snorklaukseen ja sukellukseen, sillä näkyvyys on kymmeniä metrejä. Täällä voit myös ratsastaa, pelata tennistä, purjehtia, harrastaa kiipeilyä ja kokeilla karting-ajoa. PATIKOINTI Porecin ympäristössä on hyvät patikointimahdollisuudet. Erilaisilla kävelyreiteillä voit yhdistää luontoa ja kulttuurinähtävyyksiä. Reittikarttoja saa infopisteistä. PYÖRÄILY Pyörävuokraamoita on sekä keskustassa että hotellialueilla. Kaupungin lähistöllä on
3 hyväkuntoisia merkittyjä pyöräilyreittejä. Karttoja saa infopisteistä. Voit osallistua myös ohjatuille pyöräretkille. SUKELLUS JA SNORKLAUS Merivesi on erittäin kirkasta ja puhdasta. Veden alla voit seurata kalojen ja merisiilien elämää. Diving Center Porec ja Diving Center Blue Lagoon järjestävät sukellusretkiä hylyille ja riutoille, joista suurin osa on alle tunnin venematkan päässä Porecista. HYVÄ TIETÄÄ KOHTEESTA APTEEKKI JA LÄÄKÄRI Kaupungissa on apteekkeja, joista yksi päivystää iltaisin ja öisin. Lähin lääkäriklinikka Porec Medical Centre on Vanhankaupungin ulkopuolella. Sen osoite on Ulica Dr. Mauro Gioseffi 2. MATKALLA LASTEN KANSSA Kroatian suurin vesipuisto Aquacolors sijaitsee 5 km:n päässä keskustasta. Vesipuistossa voit polskia aaltoaltaassa, liukua renkaissa jokea pitkin ja kokea vauhdin hurmaa monissa kymmenissä liukumäissä. Uimarantojen kupeessa on leikkikenttiä. LIIKUNTAESTEISET Porec ei sovellui hyvin liikuntaesteisille, sillä Vanhankaupungin mukulakivikujilla on hankala liikkua pyörätuolilla. LUOTTOKORTIT JA VALUUTANVAIHTO Visa, Diners, American Express ja MasterCard sekä Visa Electron käyvät yleisesti maksuvälineenä liikkeissä, ravintoloissa ja hotelleissa. Voit myös nostaa rahaa yleisimmillä luottokorteilla automaateista. Valuuttaa voit vaihtaa pankkien lisäksi hotelleissa ja valuutanvaihtopaikoissa. Hotellit ja valuutanvaihtopisteet perivät vaihtopalkkion. Pankissa asioidessasi tarvitset passin. MATKALLE MUKAAN
4 Kaupoista saa pääosin samoja tuotteita kuin Suomessakin. Kesällä tarvitset hyttyskarkotetta ja aurinkovoidetta, jossa on korkea suojakerroin. KULKUYHTEYDET Paikallisbussit ja minijuna liikennöivät säännöllisesti keskustan ja hotellialueiden väliä. Myös taksilla liikkuminen on helppoa. Kaupungista lähtee pitkän matkan busseja päivittäin esim. Rovinjiin, Pulaan tai Italian puolelle Triesteen. NÄHTÄVYYDET Unescon maailmanperintölistalla olevan kauniin Eufrasian basilikan kattomaalaukset ja yksityiskohtaiset pylväät ovat näkemisen arvoiset. Basilikan kellotornista avautuu upea näkymä yli kaupungin. Vanhankaupungin kujilla näet upeaa vanhaa arkkitehtuuria, ja monella rakennuksella on taustallaan mielenkiintoinen menneisyys. Historiallisia taloja ovat mm. Neptunin temppeli, Kahden pyhimyksen talo, Zaccatton palatsi sekä Istrian valtuuston talo. Viiden kilometrin päässä on suosittu luontokohde Baredine-luola. Brijunin kansallispuisto koostuu 14 saaresta. Saarilla on laaja eläimistö ja kasvillisuus sekä kultturellisia ja historiallisia nähtävyyksiä. Kansallispuistoon pääsee vain ryhmän mukana. OSTOKSET Hotellialueella on pikkuliikkeitä ja matkamuistomyymälöitä, Vanhassakaupungissa puolestaa koruliikkeitä, putiikkeja ja taidegallerioita. Suosittuja ostoksia ovat käsityöt, liköörit, oliiviöljyt, juustot ja tryffelituotteet. RAVINTOLAT JA HUVIT Valittavanasi on laaja valikoima ravintoloita. Vanhassa keskustassa on mielenkiintoisimmat ruokapaikat, samoin kahvilat ja jäätelöbaarit. Hotellialueilla ravintolat keskittyvät hotellien yhteyteen. Istrian alueen perustana on kauden tuoreet, paikalliset ruoka-ainekset. Istria voi ylpeillä tryffeleillään, joita käytetään öljynä, tahanan tai herkutellaan tuoreeltaan.
5 Porecin iltaelämän keskittymä on Marafor-aukio terasseineen, ravintoloineen ja pienine baareineen. Iltaa vietetään baareissa ja rantaklubeissa, jotka ovat avoinna myöhään yöhön. Yksi kaupungin suosituimmista ja vanhimmista baareista on Manafor-aukion Old Time. Kaupungissa järjestetään kesäkuukausina paljon erilaisia tapahtumia, joissa pääosassa ovat musiikki ja muut taiteenalat. UIMARANNAT Porecin alueella on lähes 20 nimettyä pikkukivistä tai kallioista rantaa. Suurin osa niistä sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta. 10 kilometrin pituinen Zelena Laguna koostuu monista pienistä rantapoukamista. Brulo-rantaa kehystää mäntymetsä, joka luo luonnollisia aurinkovarjoja rannalla paistattelijoille. Rannoilla vuokrataan aurinkotuoleja ja -varjoja. Monen rannan yhteydessä on rantaravintoloita ja snackbaareja. Useilla rannoilla voit vuokrata polkuveneen, kokeilla vesihiihtoa tai ajaa banaanilla. LENTOKENTTÄKULJETUKSET Tämän Aurinkomatka-paketin edestakaiset bussikuljetukset ovat maksullisia. Hinta 18 /aikuinen ja 9 /lapsi 2 17-v., alle 2-vuotiaat sylilapset maksutta. Voit ostaa myös yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotellille. Bussikuljetuksen voit ostaa viimeistään lähtöä edeltävänä iltana, yksityiskuljetus tulee ostaa viimeistään viisi päivää ennen matkaa. Lentokenttä Pula Matkan pituus n. 58 km Matkan kesto n. 1 t 1 t 30 min PALVELURAHA Kroatiassa on tapana jättää n. 10 % palvelurahaa hyvästä palvelusta. Ravintoloissa ja baareissa voit pyöristää loppusummaa ylöspäin. Palvelurahaa on tapana antaa myös retkibussin
6 kuljettajalle n. 10 HRK, laukkupojalle 10 HRK, kampaajalle ja loman lopussa hotellin siivoojalle sekä tarjoilijalle HRK/vk. Retket BUSSIKULJETUS LENTOASEMALTA HOTELLILLE Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Hinta Kohteesta riippuen /aikuinen, 6 14 / lapsi 2 17-v. Alle 2-vuotiaiden sylilasten lentokenttäkuljetuksesta ei veloiteta. Tarkan hinnan näet tehdessäsi varausta. Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä tai Oma lomasta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana. YKSITYINEN LENTOKENTTÄKULJETUS Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot löydät tehdessäsi varausta. Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö. Lentokenttäkuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa. Kroatia Adrianmeren auringossa kylpevä Kroatia on noussut monen lomailijan suosikiksi. Kristallinkirkas merivesi kutsuu snorklaamaan ja sukeltamaan, ja pikkukivirantojen suotuisat tuulet houkuttelevat surffaajat aallonharjalle. Kuvankauniin luonnon ympäröivät historialliset kylät ja kaupungit, herkullista lähiruokaa arvostava ruokakulttuuri ja lukuisat aktiviteetit kiteyttävät unelmiesi
7 lomamatkan Kroatian postikorttimaisemissa. Löydä oma suosikkisi Aurinkomatkojen laajasta Kroatian matkojen valikoimasta Adrianmeren rannikolla. Lukuisat kohteet kutsuvat tutustumaan Dubrovnikin rivieraan, missä historiallinen Dubrovnikin kaupunki, Cavtatin rantakaupunki ja uutuudet Korcula ja Mlini ihastuttavat pikkukivirantoineen. Splitin alueella vietät helppoa rantalomaa Sibenikissä ja Vodicessa tai uutuuskohde Bracin saarella Kroatian kauneimmalla Zlatni Ratin rannalla, joka tunnetaan erityisesti surffareiden suosikkina. Istrian niemimaan uudet laadukasta lomaa huokuvat kohteet vetävät puoleensa elämännautiskelijat ja kulinaristit. Pulan kaupungissa nautit hyvistä ostomahdollisuuksista Porecin ja Umagin valloittaessa lapsiperheet. Istrian niemimaan ehdoton helmi on Rovinj, jonka lumoava Vanhakaupunki kätkee kujilleen aidon paikallistunnelman. Istrian niemimaalla tutustut pinjametsien peittämään ympäristöön helposti myös vuokra-autolla tai matkaat päiväretkille naapurimaihin Italiaan ja Sloveniaan. JÄNNITE Kroatiassa jännite on 220 V. MATKAVALUUTTA Kroatian valuutta on kuna (HRK). Matkavaluutaksi voi ottaa euroja. Päivän kurssi Forexin sivulta MATKUSTUSASIAKIRJAT JA MAAHANTULOMUODOLLISUUDET Suomen kansalainen tarvitsee Kroatiaan matkustusasiakirjaksi valokuvallisen henkilökortin tai passin, jonka tulee olla voimassa 3 kk matkan jälkeen. Lapsilla tulee olla oma passi. Kroatiaan ilman huoltajia matkustavien alaikäisten tulisi tarkistaa ennakkoon Kroatian suurlähetystöstä, tarvitaanko matkalle huoltajien allekirjoittama valtakirja. Aurinkomatkat suosittelee, että passi on määräysten muutosten varalta voimassa 6 kuukautta matkan jälkeen.
8 Venäjän kansalainen tarvitsee passin lisäksi myös virallisen voucherin eli Aurinkomatkojen matkavahvistuksen/matkalipun. Important information for non-finnish citizens If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please note that you may also need a transit visa. VIISUMI Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Kroatiaan. Muiden maiden kansalaisten viisumisäännökset on tarkistettava Kroatian suurlähetystöstä. Kroatian suurlähetystö Kruunuvuorenkatu 5, 4. krs Helsinki p. (09) f. (09) TERVEYS JA TURVALLISUUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saat ajankohtaiset tiedot lomakohteesi terveystilanteesta ja rokotussuosituksista. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä. Lomamaasi matkustusturvallisuuteen liittyvät ulkoasiainministeriön julkaisemat matkustustiedotteet löydät Maat ja alueet -otsikon alta. Sivuilla on myös lomakohdettasi lähinnä olevan Suomen edustuston yhteystiedot. OPPAAMME AUTTAA RAKENTAMAAN JUURI SINUN NÄKÖISESI LOMAN Aurinkomatka-pakettikohteissa sinua palvelee suomenkielinen opastyöhön koulutettu opas. Oppaat tuntevat lomakohteesi parhaimmat palat, joista voit rakentaa juuri sinun näköisesi loman. Tavoitteenamme on, että koet hetkiä, jotka jäävät elämään.
9 Aurinkomatka-pakettimatkoilla kohteen tunteva opas on vastassa sinua lentoasemalla ja palvelee sinua puhelimitse. Oppaamme auttaa sinua myös mahdollisissa ongelmatilanteissa. Valituissa lomakohteissamme tapaat oppaamme myös retkillä tai palvelupisteissä. Huom. Lento+hotelli-paketteihin eivät kuulu opaspalvelut. OMATOIMISUUS LOMALLA Hotellien ja paikallisten ravintoloiden henkilökunta osaa harvoin suomea ja varsinkin pienissä lomakohteissa myös englannin kielen taito voi olla heikko. Asiat hoituvat kuitenkin ilman yhteistä kieltäkin. Mikäli hotellihuoneessasi ilmenee puutteita, kuten rikkinäinen lamppu, vuotava wc, wc-paperi puuttuu tms., ilmoita siitä heti hotellin henkilökunnalle. Näin tilanne korjaantuu yleensä helpoiten. TALLETUS JA TURVALLISUUS Kohteeseen saavuttuasi ja liikkuessasi yleisillä paikoilla pidä huoli tavaroistasi taskuvarkaiden varalta. Rahat ja arvoesineet on turvallisinta säilyttää hotellin tallelokerossa. Pidä mukana vain kulloinkin tarvitsemasi määrä rahaa. Vakuutus ei korvaa käteisen rahan katoamista. ONNISTUIKO LOMASI? Haluamme tehdä jokaisesta Aurinkomatkasta onnistuneen lomamatkan. Mielipiteesi ja
10 kokemuksesi ovat meille erittäin tärkeitä. Saat Aurinkomatkalta palattuasi sähköpostitse linkin sähköiseen asiakaspalautekyselyymme. Sähköposti lähetetään matkavarauksessasi olleeseen sähköpostiosoitteeseen. Toivomme sinun vastaavan kyselyyn. Välitämme kiitoksesi edelleen kannustukseksi ja moitteiden perusteella tartumme epäkohtiin. Ehdotuksesi voi olla arvokas vinkki tavasta palvella entistä paremmin jollain uudella tavalla. Myös lomakohteen hotellit saavat säännöllisesti tietää omat palautteensa. Kaikkien lomakkeen palauttaneiden kesken arvomme joka kuukausi kaksi 200 euron arvoista Aurinkomatkojen matkalahjakorttia. Ehkäpä juuri sinä olet onnellinen voittaja! Kiitos palautteestasi! Huomioithan, ettemme vastaa asiakaspalautekyselyyn. Mikäli haluat lomalta palattuasi esittää meille huomautuksen tai reklamaation, katso lisätietoja. Löytötavarat Jäikö sinulta tavaroita lomakohteeseen? Ota yhteys Suomen Löytötavarapalveluun. Suomen Löytötavarapalvelu hoitaa kaikki Aurinkomatkojen asiakkaiden löytötavaroihin liittyvät asiat. Yhtiö varmistaa kohteesta tavaroiden löytymisen ja hoitaa tavaroiden palautuksen korvausta vastaan. Suomen Löytötavarapalvelu ATERIAT HOTELLISSA Hotellimajoitukseen sisältyy matkavahvistuksessa mainitut ateriat. AAMUKAHVI sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin.
11 AAMIAINEN sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin lisäksi suolaisia lisukkeita esim. juustoa, leikkeleitä ja/tai kananmunan. BUFFETAAMIAINEN sisältää kahvin tai teen lisäksi runsaan paikallisen aamiaisen noutopöydästä. Kosher-buffetaamiainen noudattaa koshersääntöjä. Kosher-aamiainen ei sisällä esimerkiksi lihatuotteita. PUOLIHOITOON kuuluu aamiaisen lisäksi 1 päivittäinen ateria, useimmiten illallinen. Joissakin hotelleissa voi valita joko lounaan tai illallisen. TÄYSIHOITO sisältää aamiaisen, lounaan ja illallisen. ALL INCLUSIVE -hotellissa matkan hintaan sisältyvät tai voit ostaa lisämaksusta all inclusive -paketin, johon sisältyvät kaikki päivittäiset ateriat paikallisine juo mineen hotellin määrittelemissä ravintoloissa ja hotellin määritteleminä aukioloaikoina. Ateriat nautitaan yleensä hotellin pääravintolassa. Ruokajuomat eivät sisälly aterioiden hintaan, eikä käyttämättömästä puoli- tai täysihoidosta hyvitetä. Puoli- tai täysihoidon ateriat nautitaan hotellin omassa ravin tolassa, ellei hotellitekstissä toisin mainita. Alle 2-vuotiaan ateriat saat edullisimmin tilaamalla ne vasta hotelliin saapuessasi. Joissakin hotelleissa lapset saavat alennuksen käytännöstä kerrotaan hotellin esittelyssä. lisämaksullisista aterioista. Hotellikohtaisesta ERIKOISRUOKAVALIO Osassa hotelleja on mahdollista saada erikoisaterioita (esim. gluteeniton, laktoositon), mutta emme voi taata niiden saatavuutta hotelleissa tai lomakohteissa yleisesti.
12 PUKEUTUMINEN HOTELLIEN RAVINTOLOISSA Huomioithan, että etenkin neljän ja viiden tähden hotellien ravintoloissa toivotaan siistiä pukeutumista. Esimerkiksi miehiltä saatetaan edellyttää pitkiä housuja. AAMIAINEN KOTIINLÄHTÖAAMUNA Mikäli matkasi hintaan sisältyy aamiainen ja lähtö hotellista lentoasemalle on kotiinlähtöpäivänä ennen aamiaistarjoilua, voit edellisenä päivänä tiedustella vastaanotosta mahdollisuutta aamiaispakettiin (breakfast box). Jotkut hotellit toimittavat aamiaispaketit aikaisille kotiinlähtijöille. HOTELLIN YMPÄRISTÖ Lomakohteet kehittyvät jatkuvasti, joten hotellin läheisyydessä voi olla rakennustyömaa. Yleensä rakennustöitä tehdään vain päiväsaikaan. Lomakohteissa iltaelämä on yleensä vilkasta ja äänekästä. Hotellissasi tai lähiympäristön baareissa saatetaan soittaa musiikkia puolenyön jälkeenkin. Myös paikallisen elämän ja eläinten äänet saattavat kantautua huoneisiin. Hyönteiset voivat kiusata lomakohteessa kuten Suomessakin. Varaudu myös siihen, että jopa loistoluokan hotellien ylimpiin kerroksiin saattaa kiive tä erilaisia, sinänsä harmittomia kovakuoriaisia yms. MUISTA MATKAVAKUUTUS! Lomalla voi joskus sattua ikäviä yllätyksiä, joiden varalle on syytä hankkia riittävä vakuutussuoja. Osta matkavakuutus kätevästi matkaa varatessasi verkosta tai myyntipalvelustamme. Kansainvälinen AIG on tunnettu vakuutusyhtiö maailmalla. AIG Moniturva -matkavakuutus korvaa hoitokulujen lisäksi myös mm. matkatavarat. Tutustu AIG Moniturva -matkavakuutukseen.
13 HUONEIDEN JAKO JA LUOVUTUS Aurinkomatkojen lisäksi useimmissa hotelleissa on myös muiden matkanjärjestäjien asiakkaita. Hotellit pyrkivät jakamaan eritasoiset huoneet tasapuolisesti eri matkanjärjestäjien asiakkaille. Kansainvälisen käytännön mukainen huoneiden jakoaika on yleensä klo 14. Mikäli tulo kohteeseen on ennen sitä, voi hotellihuonetta joutua odottamaan siivouksen vuoksi. Mikäli et kirjoittaudu hotelliin tai ilmoittaudu oppaallemme tulopäivänä, huonetta ei voida taata. Hotellihuoneet luovutetaan lähtöpäivänä hotellista riippuen aamupäivän kuluessa yleensä viimeistään klo 12 myös silloin, kun lähtö tapahtuu klo 24:n jälkeen. Näin hotellin henkilökunnalle jää aikaa siivota huoneet seuraaville vieraille. Joissakin hotelleissa huoneen luovutusta voi siirtää myöhemmäksi lisämaksusta, mikäli hotellin varaustilanne sen sallii. HUONEIDEN VARUSTUS ILMASTOINTI JA LÄMMITYS Hotellien ilmastointi ei ole välttämättä käytössä jatkuvasti. Ilmastointi saattaa toimia rajoitetusti, esim. muutaman tunnin päivässä. Joissakin hotelleissa ei ole keskusilmastointia, vaan huoneessa on oma, joskus äänekäs ilmastointilaite.
14 Etelän lomakohteiden lämmityskausi kestää yleensä marraskuusta maaliskuuhun. Lomakohteissa saattaa olla myös säännöstelyä sähkön ja veden, etenkin lämpimän veden jakelussa. INTERNETYHTEYDET Hotellihuoneissa, joissa on langaton verkko, voi verkon toimivuudessa olla ajoittain suuriakin eroja. Aurinkomatkat ei vastaa hotellitiedoissa mainittujen verkkoyhteyksien toimivuudesta. KEITTIÖVARUSTUS Lomahuoneistoissa ja bungaloweissa keittiövarustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. MINIBAARI Mikäli hotellihuoneessa on minibaari, huomioi, että se on tarkoitettu vain hotellin omia, maksullisia juomia varten. Siellä ei saa säilyttää muualta hankittuja juomia ja ruokia. TALLELOKERO Hotellin tallelokeron käytöstä saatetaan periä maksu. Hinta vaihtelee hotelleittain. TELEVISIO Joissain hotelleissa television käytöstä peritään maksu. Myös panttimaksut kaukosäätimistä ovat mahdollisia.
15 ÄÄNIERISTYS Lomakohteissa huoneiden äänieristys saattaa olla heikko. Myös ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, joten esimerkiksi liikenteen melu kantautuu huoneisiin. KOSTEUS HUONEISSA Lomakohteiden hotelleissa huoneet saattavat olla kosteita ja viileitä etenkin sateisina aikoina. HOTELLIEN LISÄPALVELUISTA HUOMIOITAVAA Hotellitiedoissa mainitut lisäpalvelut, mm. sauna, kuntosali ja spa, ovat maksullisia, mikäli tekstissä ei ole erikseen mainittu niiden olevan maksuttomia. TAKUUMAKSU HOTELLIIN TULTAESSA Useissa hotelleissa hotellivieraita pyydetään allekirjoittamaan hotelliin saapuessaan avoin luottokorttitosite tai maksamaan takuusumma hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluja varten. Takuusumma voi olla useita satoja euroja, joten luottokortti on kätevin vaihtoehto takuumaksun suorittamiseen. SIIVOUS Yleensä huoneesi tai huoneistosi palveluun kuuluu siivous. Joitakin lomahuoneistoja ei siivota viikon aikana. Hotellihuonettakaan ei välttämättä siivota päivittäin, ja hyvin usein siivous on pintapuolista. Liinavaatteet vaihdetaan päivittäin vain tasok kaim missa hotelleissa. Huoneistoissa astiat tulee yleensä pestä itse ja niiden varustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. Uima-altaiden lämmitys
16 Hotellitekstissä on mainittu, mikäli uima-altaan vesi on lämmitetty. Altaita lämmitetään yleensä marras maaliskuussa. Huomio, että silloinkin veden lämpötila voi olla vain n. 20 C. HYVÄÄ MATKAA!
Kohdeopas Kroatian joogamatka
Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvankauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa
Kohdeopas Kroatian joogamatka
Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvaunkauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa
Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta
Kohdeopas Porec Porec Istrian niemimaalla uutuuskohde Porecissa nautit helposta lomasta monien mahdollisuuksien äärellä. Porecin vilkkaassa pikkukaupungissa kuljet paikalliselämän tahtiin, joka sallii
Kohdeopas Sveti Konstantin
Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin
Kohdeopas Dubain aavikko
Kohdeopas Dubain aavikko Dubain aavikko Dubain aavikolla keskitytään elämästä nautiskelemiseen ylellisen aavikkohotellin spa-hoidoissa katseen kääntävissä maisemissa. Dubain aavikolla nautit uniikeista
Kohdeopas Obzor. Obzor. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET OBZORISTA
Kohdeopas Obzor Obzor Obzor tarjoaa rennon rantaloman kymmenen kilometrin pituisella hiekkarannalla paikallisen pikkukylän tunnelmissa. Pieni ja kodikas Obzor tarjoaa loistavat puitteet ja tekemistä huolettomaan
Kohdeopas Rovinj. Rovinj
Kohdeopas Rovinj Rovinj Rovinjin kuvankaunis rannikkokaupunki ihastuttaa Istrian niemimaalla. Kroatian uutuus Rovinj kutsuu lomailemaan boheemiin tunnelmaan, joka on luonut tästä Istrian kaunottaresta
Kiehtovan kulttuurin ja historian lisäksi Pula tarjoaa hyvät ostosmahdollisuudet ja erinomaisen
Kohdeopas Pula Pula Kroatian uutuuskohde Pula huokuu historiaa ja paikallistunnelmaa kauniin Istrian niemimaan kärjessä. Istrian niemimaan suurimmassa kaupungissa Pulassa koet Kroatian kulttuurin eläväisen
Kohdeopas Rodoksen joogamatka
Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien
Kohdeopas Rodoksen joogamatka
Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien
Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka
Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää
Kohdeopas Long Hai. Long Hai. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET HARRASTUKSET
Kohdeopas Long Hai Long Hai Vaaleahiekkainen ranta on Long Hain sydän. Paikallistenkin suosima lomailukeidas Long Hai on rento ja konstailematon lomakohde, jonka sielu syntyy paikallisten lämpimistä hymyistä.
Kohdeopas Ho Tram. Ho Tram. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Ho Tram Ho Tram Parin tunnin ajomatkan päässä Saigonista, mutta valovuosien päässä kaupungin hälinästä. Ho Tramin ilmastoa ja merta on jo vuosisadan ylistetty kehoa ja mieltä virkistävänä. Ei
Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet
Kohdeopas Makarska Makarska Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet uutuuskohteemme Makarskan maisemien kauneus syntyy vahvoista väreistä ja vastakohdista.
Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka
Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää
Korculan ihastuttava vanhakaupunki on nähtävyys jo itsessään, mutta myös Korculan viihtyisän
Kohdeopas Korcula Korcula Kroatian uutuus Korcula kätkee perinteisten kivitalojensa taakse hurmaavan tunnelmallisen vanhankaupungin kapeat kujat ja historialliset nähtävyydet. Korculan saarella kuljet
Kohdeopas Phu Quoc. Phu Quoc. Hyvä tietää kohteesta PHU QUOCIN LOMAVAIHTOEHDOT ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET AURINKOMATKAT KOHTEESSA HARRASTUKSET
Kohdeopas Phu Quoc Phu Quoc Vietnamin eteläkärjessä sijaitseva maan suurin saari Phu Quoc sopii leppoisaan lomanviettoon. Useat hotellimme ovat Long Beachin pitkän hienohiekkaisen rannan äärellä. Päivät
Kohdeopas Sveti Konstantin
Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin
Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee lapsiperheet kylpemään auringossa kauniille valkeahiekkaiselle rannalle. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien
Kohdeopas Mljet. Mljet. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Mljet Mljet Kroatian uutuuskohde Mljetin vehreä saari tarjoaa upeat kristallinkirkkaat vedet ja kansallispuiston koskemattoman luonnon aktiivilomailijan unelmien lomakohteessa. Kolmasosan saaresta
talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.
Kohdeopas Innsbruck Innsbruck Tirolin sydämessä kaupunkiloma kohtaa Alppien laajan harrastusvalikoiman. Kaksien talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.
Kohdeopas Cayo Santa Maria
Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi
Kohdeopas Sveti Konstantin
Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin
Kohdeopas Intian joogamatka
Kohdeopas Intian joogamatka Intian joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Intian joogamatkalle Divarin saarelle, Devaaya Ayurveda & Hyvinvointikeskukseen, jossa intialaisen luonnon rehevyyden keskellä voit
Kohdeopas Elafitisaaret
Kohdeopas Elafitisaaret Elafitisaaret Kroatian uutuuskohtemme Elafitisaaret tarjoilee kattauksen aitoa ja verkkaista saaristolaiselämää sekä kirkkaan Adrianmeren aaltojen lempeästi hyväileviä rantapoukamia,
Kohdeopas Cayo Santa Maria
Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi
Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä uutuuskohde Minori Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä
Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä Minorin kylä Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä omassa
Kohdeopas Paleohora, Kreeta
Kohdeopas Paleohora, Kreeta Paleohora, Kreeta Loma Paleohorassa, Kreetan lounaisosassa, on rauhallista oleilua aidon kreetalaisen elämänmenon ja kristallinkirkkaiden vesien keskellä. Auringon maaksi kutsutulla
Kohdeopas Saalbach. Saalbach. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET HARRASTUKSET
Kohdeopas Saalbach Saalbach Saalbachin kauniissa vuoristomaisemissa jokainen päivä on täynnä uusia kokemuksia. Upeissa metsäisissä vuoristomaisemissa tuntuu kuin olisit keskellä postikorttia. Patikoi ja
Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille.
Kohdeopas Raya Yai Raya Yai Raya Yai on pitkään ollut sukeltajien tuntema paratiisisaari. Puolen tunnin venematkan päässä Phuketista sijaitseva saari on suosittu retkikohde päivisin. Illaksi väki kuitenkin
Kohdeopas Maiori. Maiori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Maiori Maiori Viehättävän Amalfin rannikon sydämessä avautuu uutuuskohteemme Maiorin kylä kilometrin pituisen hiekkarannan siivittämänä. Aitoa paikallista elämää huokuva Maiori ihastuttaa rauhallisella
Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca
Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóllerissa vietetään rauhaisaa lomaa kuvankauniiden, vuoristoisten maisemien keskellä. Täällä viihtyvät erityisesti luonnosta ja
Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla
Kohdeopas Krabin joogamatka
Kohdeopas Krabin joogamatka Krabin joogamatka Koe ainutlaatuinen Krabin joogamatka Klong Muangin rauhallisuutta henkivissä maisemissa. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä
Hotellimme sijaitsevat kävelyetäisyydellä Albenan upeasta ranta-alueesta.
Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Albenan kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.
Kohdeopas Mallorcan joogamatka
Kohdeopas Mallorcan joogamatka Mallorcan joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Mallorcan joogamatkalle Cala Ratjadaan. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä
Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat
Kohdeopas Hoi An Hoi An Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat kaupungin lukuisat nähtävyydet, kuten kauppasataman Vanhakaupunki, jota pidetään koko Vietnamin
Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin
Kohdeopas Antalya Antalya Uutuuskohteemme Antalya valloittaa Turkin matkailijoiden sydämet tarjoamalla vaivattoman tavan yhdistää kaupunkiloma rentouttaviin lomapäiviin aurinkorannalla. Loistavat ostosmahdollisuudet
Kohdeopas Albena. Albena. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET ALBENASTA
Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.
Korculan ihastuttava vanhakaupunki on nähtävyys jo itsessään, mutta myös Korculan viihtyisän
Kohdeopas Korcula Korcula Kroatian Korcula kätkee perinteisten kivitalojensa taakse hurmaavan tunnelmallisen vanhankaupungin kapeat kujat ja historialliset nähtävyydet. Korculan saarella kuljet Marco Polon
Khanomin rauhallisten rantalomapäivien lisäksi matkaa veneellä ihastelemaan alueen kuuluisia
Kohdeopas Khanom Khanom Khanom houkuttelee kiireettömään lomailuun paikallistunnelmassa rauhallisella Nadan Beachin paratiisirannalla. Suuntaa lomalle Khanomin pehmeälle hiekkarannalle kaivatessasi autenttista
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen
niin vedessä kuin maalla. Kroatian kirkkaisiin vesiin pääsee tutustumaan hotellialueen oman
Kohdeopas Sibenik Sibenik Kroatian parhaat rannat ja turkoosi Adrianmeri toivottavat lomailijan tervetulleeksi hotelliemme rantakaistaleelle, jolla vietät yhden parhaista lomistasi! Hotelliemme lähellä
Kohdeopas Varnan Kultahietikko
Kohdeopas Varnan Kultahietikko Varnan Kultahietikko Lähes neljä kilometriä kullanväristä hiekkaa ja välkehtivä sininen meri. Ei ihme, että Varnan Kultahietikkoa pidetään yhtenä Euroopan upeimmista rannoista!
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Kohdeopas Cefalù, Sisilia
Kohdeopas Cefalù, Sisilia Cefalù, Sisilia Cefalun lomalla voit kuulla sympaattisen Sisilian sydämenlyönnit. Aitoa italialaista tunnelmaa henkivän Cefalun ranta kutsuu nauttimaan rantalomailijoita nauttimaan
jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi.
Kohdeopas Sitges Sitges Välimeren helmeksi kutsuttu uutuuskohteemme Sitges tarjoaa rantalomaa hamuilevalle upean pakopaikan arjesta Barcelonan kupeessa. Ihanteellisesti vuoriston ja rantaviivan välille
Varnan hotellimme sijaitsevat suositun Meripuiston tuntumassa, joka on rantakatuineen kesäisin
Kohdeopas Varna Varna Nuorekas Varnan kaupunki tarjoaa erinomaiset puitteet niin kulttuurinnälkäisille kuin ostoslomaa etsivillekin. Mustanmeren rannalla sijaitseva, Bulgarian kolmanneksi suurin kaupunki
Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa
Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz on modernia arkkitehtuuria, bulevardeja, aukioita ja mielenkiintoisia museoita ostosmahdollisuuksia unohtamatta. Iloinen kanarialaiskaupunki
rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat hotellit, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä rannasta.
Kohdeopas Nha Trang Nha Trang Nha Trang on oiva yhdistelmä hienohiekkaisella ranta- ja kaupunkilomaa. Kilometrien mittaisella, rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat
Kohdeopas Milano Marittima
Kohdeopas Milano Marittima Milano Marittima Vanhan pinjametsikön takaa pilkistää sininen Adrianmeri, jonka kilometrien mittaisen vaalean rantahietikon äärelle jo 1900-luvun alussa kehittynyt lomakaupunki
Kohdeopas Israelin kiertomatka
Kohdeopas Israelin kiertomatka Israelin kiertomatka 1 YÖ KUOLLUTMERI 2 YÖTÄ TIBERIAS 2 YÖTÄ JERUSALEM 2 YÖTÄ EILAT Koe unohtumaton kiertomatka Israelissa. Sukella Lähi-idän bysanttiin ja tutustu kristinuskon
rantalomailun tunnelmaan pääset helposti kaupungin edustalla olevilla rannoilla.
Kohdeopas Limassol Limassol Limassolin matkat saavat viehätyksensä kaupungin vastakohdista. Limassolissa yhdistyy kaupunki- ja rantaloma, nuorekas ilmapiiri ja juuret antiikin ajan historiassa. Limassol
Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse
Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita
Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat
Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA
Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja
Kohdeopas Seefeld. Seefeld. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Seefeld Seefeld Alppien sylissä 1 200 metrin korkeudessa lepäävä pieni Seefeldin kylä ympäristöineen tarjoaa mitä parhaimmat ulkoilumaastot ja monipuoliset harrastukset aktiivisille lomailijoille.
Kohdeopas Rio San Juan
Kohdeopas Rio San Juan Rio San Juan Rauhallisesta Rio San Juanista löydät trooppisen pakopaikan arjesta paikallisten iloisessa elämänrytmissä. Nelisenkymmentä kilometriä Dominikaanisen tasavallan saaren
Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja
Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä
Kohdeopas Sirmione, Gardajärvi
Kohdeopas Sirmione, Gardajärvi Sirmione, Gardajärvi Kapean niemekkeen kärjessä sijaitseva Sirmione hurmaa eloisalla pikkukaupungin tunnelmallaan. Viehättävän vanhan keskustan pienet putiikit kutsuvat tekemään
Ranskan kulttuuri viehättävät erityisesti aikuista lomailijaa. Saigonissa kannattaa ehdottomasti
Kohdeopas Saigon Saigon Matkat Saigoniin, nykypäivään. Kaupungin Vietnamin metropoliin, ovat kurkistuksia vauhdilla kehittyvän maan nähtävyydet, kiinalaiskorttelien maaginen tunnelma ja siirtomaavalta
Kohdeopas Peschiera del Garda, Gardajärvi
Kohdeopas Peschiera del Garda, Gardajärvi Peschiera del Garda, Gardajärvi Gardajärven eteläosassa sijaitsevalle Peschiera del Gardan linnoituskaupungille tunnusomaisia ovat Vanhankaupunki viehättävine
Kohdeopas Vodice. Vodice. Hyvä tietää kohteesta
Kohdeopas Vodice Vodice Kroatian Vodice houkuttelee lomamatkalle kirkkaiden vesien ja pitkän rantaviivan äärelle. Kodikas Vodicen rantakaupunki tunnetaan keskikesän vilkkaasta iltaelämästä ja kauniin tunnelmallisesta
Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee pariskunnat kylpemään auringossa kauniilla, valkeahiekkaisella rannalla. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien
Kohdeopas Brac. Brac. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Brac Brac Kroatian uutuuskohde Brac houkuttelee lapsiperheitä lomailemaan kuvankauniin saaren lukuisten harrastusmahdollisuuksien ja ranta-aktiviteettien äärelle. Bracin saarella ihastut kuuluisaan,
Kohdeopas Sibenik. Sibenik. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET SIBENIKISTÄ
Kohdeopas Sibenik Sibenik Turkoosinsininen Adrianmeri toivottaa lomailijan tervetulleeksi Sibenikin hotelliemme rantakaistaleelle, jolla vietät yhden parhaista lomistasi! Hotelliemme lähellä nauttit auringosta
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa
Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin
Kohdeopas Antalya Antalya Antalya valloittaa Turkin matkailijoiden sydämet tarjoamalla vaivattoman tavan yhdistää kaupunkiloma rentouttaviin lomapäiviin aurinkorannalla. Loistavat ostosmahdollisuudet ja
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Kohdeopas Söll. Söll. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Söll Söll Grüss Gott! pienen, kuvankauniin kylän raitilla ja lähiseudun patikointipoluilla niin tuttua kuin vierasta tervehditään sydämelliseen tirolilaiseen tapaan. Wilder Kaiser -vuoriston
Suuntaa kesän lomamatkalle historiaa ja kaupunkikulttuuria huokuvaan kauniiseen Veronaan.
Kohdeopas Verona Verona Suuntaa kesän lomamatkalle historiaa ja kaupunkikulttuuria huokuvaan kauniiseen Veronaan. Uutuuskohteemme Verona täyttää lomaviikkosi historiallisilla nähtävyyksillä, kulttuuritapahtumilla,
Hyvä tietää. Puola. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Puola Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Puolasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Varsova 38,5 milj. Puola Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolisuus Zloty 312.000 km2 Tällä sivulla on tärkeää
Kohdeopas Kuollutmeri
Kohdeopas Kuollutmeri Kuollutmeri Israelin uutuuskohteemme Kuollutmeri tarjoaa mahdollisuuden kokea ainutlaatuisen elämyksen kellua Kuolleessameressä. Lepäile rennosti runsassuolaisen veden pinnalla ja
Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle
Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle 7. 14.9.2018. Ilmoita Elinalle välittömästi mahdolliset ruoka-allergiat ja erikoisruokavaliot Matkan loppumaksu on maksettava 20.7. mennessä. Kaksio 785 + Tiranan retki
Kohdeopas Bardolino, Gardajärvi
Kohdeopas Bardolino, Gardajärvi Bardolino, Gardajärvi Bardolinossa lomaa viettävät luonnon ja liikunnan ystävät. Oliivilehdoissa ja viiniviljelmien välissä kulkevat patikointipolut ja parhaat maastopyöräilyreitit.
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
Kohdeopas Gozo. Gozo. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Gozo Gozo Maltan viehättävä uutuuskohde Gozo yllättää monipuolisuudellaan. Vain puolen tunnin laivamatkan päässä Maltasta astut Gozon saarella kuin uuteen maailmaan, jossa rauhallinen maalaistunnelma
TROGIR DIVING CENTER - a recipe for the good holiday
Vain 4 km päässä Trogirista ja 12 km Splitin lentokentältä löydät TROGIR DIVING CENTERin (Trogirin sukelluskeskus). Sijantimme on loistava, meren äärellä pienen Okrug Gornjin turistialueen keskellä. Ajamukaiset
Kohdeopas Phuket, Naka Island
Kohdeopas Phuket, Naka Island Phuket, Naka Island Uutuuskohteemme Naka Island on kuin luotu rentoutumiseen ja kiireettömästä lomasta nauttimiseen. Trooppinen vehreys, valkohiekkaiset rannat ja kirkas merivesi
Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h
JCI WORLD CONGRESS 2015
Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista
Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Italia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Rooma Noin 61 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia 90%, muslimeja 2%, muita uskontoja
ja hurmaavine pianobaareineen. Ischian hotellien houkuttelevissa mineraalivesialtaissa kuluvat aikuisten lomapäivät nautiskellen.
Kohdeopas Ischia Ischia Vehreän kaunis Ischia kylpee koko kesän kukkaloistossa. Napolinlahdella sijaitseva Ischian saari on maisemiltaan vaihteleva, ja sen rannoilla ja rantapoukamissa avautuvat viehättävät
Kohdeopas Zell am See
Kohdeopas Zell am See Zell am See Salzburgerlandin mahtavien Alppien suojassa sijaitsevassa Zell am Seessä voit ulkoilla, nauttia kaupunkitunnelmasta ja viettää iloista iltaelämää. Mahtavan Schmittenhöhen
Sivu 1 / 8 Esittely Vihulan kartanojoulu 4 päivää Tervetuloa viettämään tunnelmallista kartanojoulua Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula
tarjoavat myös aktiivilomailijalle oivan maaston vaeltamiseen rentoa rantalomaa
Kohdeopas Korfu Korfu Uutuuskohteemme Korfu hehkuu kauniin vehreänä ja raikkaana ympäri vuoden. Joonianmeren pohjoisin ja toiseksi suurin saari kohoaa turkoosista vedestä kuin vihreä jalokivi jylhine vuoristoineen
Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla
Lomamatka Turkin Sideen 3.5. 10.5.2018 Lento Jyväskylästä Anatalyaan Matkan hinta 699.00 Supertäysihoidolla Hotelli La Grande Resort & Spa on iso, monipuolinen kylpylähotelli joka sijaitsee ranta-alueella