Vammaisneuvosto 62 07.12.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 12 17.01.2011 Esitykset vammaisneuvoston nimeämiseksi toimikaudelle 2011-2012 VAMMNEUV 62 Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista sisältää kunnallisen vammaisneuvoston toimintaa ohjaavat seuraavat pykälät: 12 Yhteistyö Kunnan tulee vammaisten henkilöiden olosuhteiden edistämiseksi toimia yhteistyössä eri viranomaisten, laitosten, vammaisjärjestöjen sekä muiden sellaisten yhteisöjen kanssa, joiden toiminta läheisesti liittyy vammaisten henkilöiden elinoloihin. 13 Vammaisneuvosto Kunnanhallitus voi asettaa vammaisneuvoston, jonka tehtävänä on edistää ja seurata kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten henkilöiden kannalta. Vammaisneuvosto voi tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja asioista, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden elämisessä ja suoriutumisessa. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee vammaisneuvostossa olla riittävä edustus. On tarkoituksen mukaista, että neuvostoon valitaan sekä uusia että jo toiminnassa mukana olleita järjestöjä, ettei mikään sosiaali- ja terveysalanjärjestö jää huomioimatta ja toisaalta kaikki eivät vaihdu samalla kertaa. Näin kaikki pääsevät vuorollaan osallistumaan neuvoston toimintaan. Käytäntö on osoittanut, että aktiivisimmin toimivat järjestöt esittävät oman ehdokkaansa vammaisneuvostoon. Näin neuvostoon voi tulla vähemmän kuin 10 tai enemmän kuin 20 esitystä. Nyt esityksiä on tullut määräajassa 17. Neuvoston jäsenet nimetään nyt vuosille 2011-2012. Neuvoston toimikausi on kuitenkin syytä saada Äänekosken kaupungilla kunnallisvaalikauden pituiseksi. Vammaisneuvoston 2011-2012 varsinaisiksi, uusiksi jäseniksi esitetään kahta henkilöä ja järjestöä. Vanhoista, neuvostossa koko kauden 2009-2010 toimineista, jää ehdotukseen neljä henkilöä ja kahdeksan järjestöä. Vammaisneuvoston puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana nyt toimivia esitetään jatkamaan, koska heillä on neuvoston toiminnasta laajimmat ja uuden neuvoston toiminnan kannalta merkittävät tiedot. Puheenjohtajana toimiva on myös ollut Valtakunnallisen vammaisneuvoston varsinainen jäsen 2007-2009. Valtioneuvosto on nimennyt hänet edelleen valtakunnallisen vammaisneuvoston varajäseneksi 2010-2012.
2009-2010 vammaisneuvostossa jäsenenä ovat: 1. Ala-Keiteleen Sydänyhdistys ry: Auranen Raili. 2. Äänekosken Reumayhdistys ry: Toikkanen Ritva. 3. Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys ry, Pohjoinen kerho: Piitulainen Maija. 4. Keski-Suomen syöpäyhdistys ry, Ääneseudun paikallisosasto: Kautto Oili. 5. Ääneseudun Ilona ry: Raitanen Leena. 6. Äänekosken Seudun Invalidit ry: Laaksonen Reima. 7. Sisä-Suomen kehitysvammaisten tuki ry: Takala Tuomo. 8. Sisä-Suomen kuulonhuolto ry: Koskenaro Ritva. 9. Sisäsuomen Diabetes ry: Viitamäki Jouko. 10. Ääneseudun Parkinson-kerho / Keski-Suomen Parkinson - yhdistys ry: Oikarinen Juha. Äänekoskella toimivista järjestöistä eivät ole määräaikaan mennessä toimittaneet esitystään vammaisneuvostolle, Ääneseudun allergia- ja astmayhdistys, Sotainvalidien Veljesliiton Suolahden osasto, Sotainvalidien Veljesliiton Sumiaisten osasto sekä Keski-Suomen näkövammaiset ry, Äänekoski. Näin kaikki varajäsenten paikat eivät täyty, vaikka varajäseniksi otettaisiin sotaveteraanien ja omaishoitajien esittämät henkilöt. Varajäsenten vajaus ei kuitenkaan muodostane estettä nimetä varajäseniksi ne henkilöt, joita on esitetty. Määräaikaan mennessä ehdotuksen ovat jättäneet seuraavat järjestöt: 1. Äänekosken Seudun Invalidit ry: Salostie Raili. 2. Ääneseudun Ilona ry: Raitanen Leena. 3. Sotainvalidien Veljesliiton Äänekosken osasto ry: Rossi Antti. 4. Ääneseudun omaishoitajat ry: Tikander Suvi. 5. Äänekosken Reumayhdistys ry: Huttunen Seija. 6. Keski-Suomen Muistiyhdistys, Äänekosken alaosasto: Jakonen Armi. 7. Ääneseudun Parkinson-kerho / Keski-Suomen Parkinson - yhdistys ry: Oikarinen Juha. 8. Suolahden Seudun Invalidit ry: Toikkanen Ritva. 9. Sisä-Suomen kehitysvammaisten tuki ry: Ouli Taina. 10. Sotainvalidien Veljesliitto Suolahden osasto: Jäntti Ritva. 11. Suolahden näkövammaisten kerho: Huotari Arto. 12. Ääneseudun MS-kerho: Sauriala Sirpa. 13. Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys ry, Pohjoinen kerho: Piitulainen Maija. 14. Sisäsuomen Diabetes ry: Viitamäki Jouko. 15. Sisä-Suomen kuulonhuolto ry: Koskenaro Ritva. 16. Keski-Suomen syöpäyhdistys ry, Ääneseudun paikallisosasto: Kautto Oili. 17. Ala-Keiteleen Sydänyhdistys ry: Ilomäki Olavi.
Äänekosken kaupungin vapaa-ajan toimesta, erityisryhmien liikunnanohjaajat Tiina Liimatainen ja Tuija Koskinen ovat halukkaita ja kiinnostuneita osallistumaan vammaisneuvostoon asiantuntija jäsenenä. Valtakunnallisessa vammaisneuvostossa on varsinaisina jäseninä eri ministeriöiden edustajia ja vammaisjärjestöjen edustajia. Näin ollen kunnallisessa vammaisneuvostossa olisi hyvä olla varsinaisena jäsenenä kunnan eri hallintoalojen edustajia. Vammaisneuvosto on nimenomaan tarkoitettu tiedonvälitysfoorumiksi vammaisten ja kunnan viranhaltijoiden sekä päättäjien välille. Kaupunginhallitus voisi nimetä vammaisneuvostoon oman edustajan, kuten se on nimennyt edustajansa lautakuntiin. Omaishoitajat ovat poikkeava järjestö vammaisjärjestöjen joukossa, sillä eri vammaisryhmillä on omat järjestönsä joihin omaiset ovat aina olleet tervetulleita. Omaishoitajat pitävät muihin järjestöihin verrattuna paljon esillä jäsentensä palkkausta, josta lopullisesti päätöksen tekee aina kunnan viranhaltija myöntämiskriteerien mukaan. Asia on ymmärrettävää, koska hoitotyö jota omaishoitajat tekevät täyttää työn kaikki merkit ja on luonnollista, että heitä edustava järjestö pitää esillä tärkeää asiaansa. Muissa vammaisneuvostoon esitetyissä järjestöissä on toisenlaiset tavoitteet, kuten Sisä-Suomen kehitysvammaisten tuki ry:ssä ja kuten oli myös Omaiset Mielenterveystyön tukena ry:ssä, silloin kun se toimi Ääneseudulla. Koska vammaisneuvostoon on esitetty 17 ehdokasta ja vammaisneuvoston esitykseen sisältyy varsinaiset ja varajäsenet, voi Ääneseudun Omaishoitajat ry:n edustaja tulla valituksi varajäseneksi. Järjestö voi hänen kauttaan tutustua vammaisneuvoston työskentelyyn. Nyt toimivaa neuvostoa valittaessa Sotaveteraanien katsottiin edustavan ikääntyneitä, että heidän asioiden edistäjänä vanhusneuvosto nähtiin vammaisneuvostoa parempana foorumina. Koska vammaisneuvostoon valitaan kymmenen jäsentä ja heille esitetään varajäseniä on johdonmukaista, että sotaveteraanijärjestöjen ehdottamat henkilöt valitaan neuvoston varajäseniksi. Periaatteena työskentelyään päättävälle vammaisneuvoston nimeämiselle vuonna 2008 oli, että yhdistyksen / järjestön kotipaikka on Äänekoski ja se on virallisesti rekisteröity yhdistys. Vammaisneuvoston jäsenten valinnassa katsottiin ensisijaiseksi, että edustaja edustaa vammaisia ja heidän omaisiaan, ei omaishoitajia (mikäli jäseniä neuvostoon valitaan kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti kymmenen). Lisäksi katsottiin, että sotainvalidien asioiden edistäminen jäsenten korkean keski-iän vuoksi soveltuisi paremmin vanhusneuvoston toimialaan. Vammaisneuvoston kokoonpano on kuitenkin mietittävä järjestöjen aktiivisuuden, jäsenmäärän, järjestöön kuuluvien ja potentiaalisen jäsenmäärän mukaan. Vammaisneuvostoon voi siten kuulua
useamman kauden jokin suurempaa vammaisryhmää edustava järjestö, pienempien vammaisryhmien edustajien toimiessa varajäseninä. Aina ei valintaa voida tehdä pelkästään kierrätysperiaatteella, vaikkakin se olisi ehkä helpon tapa. Puheenjohtajan ehdotus vammaisneuvoston kokoonpanoksi 2011-2012 Esitetään kaupunginhallitukselle, että 1) Vammaisneuvosto nimetään nyt vuosille 2011-2012, mutta jatkossa vammaisneuvoston toimikausi on kunnallisvaalikausi. 2) Vammaisneuvostoon nimetään 2011-2012 seuraavat varsinaiset jäsenet: - Äänekosken Reumayhdistys ry: Huttunen Seija. - Keski-Suomen Muistiyhdistys, Äänekosken alaosasto: Jakonen Armi. - Sisä-Suomen kuulonhuolto ry: Koskenaro Ritva. - Ääneseudun MS-kerho: Sauriala Sirpa. - Keski-Suomen syöpäyhdistys ry, Ääneseudun paikallisosasto: Kautto Oili - Ala-Keiteleen Sydänyhdistys ry: Ilomäki Olavi. - Sisä-Suomen kehitysvammaisten tuki ry: Ouli Taina. - Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys ry, Pohjoinen kerho: Piitulainen Maija. - Sisä-Suomen Diabetes ry: Viitamäki Jouko. - Ääneseudun Ilona ry: Raitanen Leena. Ja nimetään heille seitsemän varajäsentä, jotka ovat numerojärjestuksessä: 1. Äänekosken Seudun Invalidit ry: Salostie Raili. 2. Ääneseudun Parkinson-kerho/Keski-Suomen Parkinson - yhdistys ry: Oikarinen Juha. 3. Suolahden näkövammaisten kerho: Huotari Arto. 4. Suolahden Seudun Invalidit ry: Toikkanen Ritva. 5. Ääneseudun omaishoitajat ry: Tikander Suvi. 6. Sotainvalidien Veljesliitto Suolahden osasto: Jäntti Ritva. 7. Sotainvalidien Veljesliiton Äänekosken osasto ry: Rossi Antti. Varajäsen kutsutaan paikalle numerojärjestyksen mukaan, mikäli varsinainen jäsen on estynyt tulemaan kokoukseen. Varsinainen jäsen ilmoittaa etukäteen tiedossa olevasta esteestä vammaisneuvoston sihteerille, joka kutsuu tilalle varajäsenen ja toimittaa tälle esityslistan. 3) Vammaisneuvostoon nimetään kaupungin oman organisaation edustajina: varsinaiseksi jäseneksi vapaa-ajan toimen edustaja, erityisryhmien liikunnanohjaaja Tiina Liimatainen ja hänen varalleen varajäseneksi liikunnanohjaaja Tuija Koskinen. 4) Kaupunginhallitus nimeää oman edustajansa
vammaisneuvostoon. 5) Pauliina Tikkanen diakoni, Äänekosken seurakunta; Äänekosken ja Suolahden kirkkopiirit. 6) Vammaisneuvosto nimeää keskuudestaan puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan sekä valmisteleva työryhmän. Kokouksessa nousi esille myös mies-naisjäsenien tasa-arvoisuus uusia jäseniä valittaessa. Neuvoston naisvoittoisuutta ei ole tarkoituksen mukaisesti valittu vaan tämä asia sattumanvaraista, koska järjestöjen ehdokkaat olleet pääsääntöisesti naisia. Vammaisneuvostossa tehdään työtä ja käsitellään asioita tasa-arvoisesti. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti ja siirrettiin asia kaupunginhallituksen päätettäväksi. Todettiin, että vammaisneuvoston nimeämisehdotusta käsiteltäessä jokainen paikalla ollut ehdokas poistui paikalta asian käsittelyn ja päätöksen teon ajaksi. Varapuheenjohtaja johti kokousta sen ajan, kun puheenjohtaja oli estynyt. KHALL 12 Kaupunginjohtajan ehdotus: Valitaan vammaisneuvoston jäsenet ja varajäsenet vuosille 2011-2012 vammaisneuvoston ehdotuksen mukaisesti: Jäsenet: Huttunen Seija Ilomäki Olavi Jakonen Armi Kautto Oili Koskenaro Ritva Ouli Taina Piitulainen Maija Raitanen Leena Sauriala Sirpa Viitamäki Jouko Varajäsenet: 1. Salostie Raili 2. Oikarinen Juha 3. Huotari Arto
4. Toikkanen Ritva 5. Tikander Suvi 6. Jäntti Ritva 7. Rossi Antti Varajäsenet kutsutaan paikalle numerojärjestyksen mukaan, mikäli varsinainen jäsen on estynyt tulemasta kokoukseen. Äänekosken seurakunnan edustajaksi vammaisneuvostoon valitaan diakoni Pauliina Tikkanen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen diakoni Jaana Sikorski. Valitaan asiantuntijajäseneksi vammaisneuvostoon erityisryhmien liikunnanohjaaja Tiina Liimatainen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen liikunnanohjaaja Tuija Koskinen. Valitaan toiseksi asiantuntijajäseneksi palveluohjaaja Jaa na Lii matai nen, jo ka toi mii samalla vammaisneuvoston sihteerinä. Kaupunginhallitus nimeää oman edustajansa vammaisneuvostoon. Vammaisneuvosto nimeää keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä valmistelevan työryhmän. Päätös: Hyväksyttiin. Kaupunginhallituksen edustajaksi nimettiin Marke Tuominen. - - - - -