Kiltauutiset 1 / 2009 Kaartin Jääkärirykmentin Killan jäsenjulkaisu Tämän jäsenkirjeen postituksen on maksanut RASTOR. Kiitos panostuksesta vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön
1
Vastaako toiminta kysyntää? Kaartin Jääkärirykmentin Killalla on vahvat perinteet sotaväen historiassa. Historia ei kuitenkaan ole pelkästään jotain, joka joskus on tapahtunut joillekin muille kauan sitten. Uusia perinteitä muodostuu edelleen, aika ei pysähdy. Tästä syystä Killankin on kehityttävä ja pystyttävä vastaamaan muuttuvan ympäristön haasteisiin, perinteitä kuitenkaan unohtamatta. Olen asettanut itselleni kaksivuotistavoitteeksi Killan jäsenmäärän kasvattamisen ja ennen kaikkea rivijäsenten aktivoimisen mukaan toimintaan. Uskon, että Killan jäsenissä on sellaisia henkilöitä, joilla olisi paljon ajatuksia killan toiminnan kehittämiseksi, mutta heidän äänensä ei kuulu Jotta toiminta vastaisi paremmin kysyntää, on meidän kiinnitettävä huomiota sekä jäsenten odotuksiin, että Killan talouden kehittämiseen. Erilaiset retket, esitelmät ja muut tapahtumat ovat tarkoitettuja kaikille Killan jäsenille. Miten niitä voisi kehittää entisestään? Ilman jäseniltä saatua palautetta siihen ei ole vastausta. Kiltatyö on yhteistyötä ja jokaisen jäsenen mielipide on tärkeä osa toiminnan kehittämistä. Killan on selvitettävä, miltä se näyttää vähemmän aktiivisen Kiltalaisen silmillä katsottuna. Uusi vuosi on jo alkanut, joten ei muuta, kuin kääritään hihat ja aletaan töihin. Markku Virtanen Puheenjohtaja 2
Tulevia tapahtumia ESITELMÄTILAISUUDET JÄÄKÄRITALOLLA Ilmoittautuminen esitelmiin viimeistään edeltävänä sunnuntaina: Kai Wigren 0504654088 tai kai.wigren@pp.nic.fi 26.1. 2009 klo 18.00 Ylipäällikkö Mannerheimin juna Rautatiehallituksen sotilastoimisto perusti Päämajan käyttöön Yh:n aikana kolme junaa. Yksi junista oli Mannerheimin käytössä. Minkälainen juna oli kyseessä, missä se kulki ja keitä junassa matkusti. Aiheesta kertoo Kari Salo Suomen rautatiehistoriallisesta seurasta. 23.2. 2009 klo 18.00 Matka- ja tiedustelukuvauksia Afganistanista Rauhanturvaamistehtävista noin vuosi sitten palannen kertomana. 30.3. 2009 klo 18.00 Intian ja Pakistanin suhteet Maiden suhteet ovat olleet kireät itsenäistymisestä alkaen. jännitystä lisää se, että molemmilla on ydinase. Myös Kiina "omii" kummankin maan raja-alueita Himalajalla. Everstiluutnantti Mika Kerttunen Strategian laitokselta Tarkastelee aihetta "Mistä Kenkä puristaa maiden välillä" 27.4.2009 klo 18.00 Miksi viipuri menetettiin 20.6.1944 Viipurin tapahtumista kehittyi kesäkuussa 1944 sodan käännekohta. Mitä silloi tapahtui ja mitä kenties jäi tekemättä. Sodan ratkaisuvaiheista Kertoo Arto kotro. OMAISTENPÄIVÄT Tammikuun saapumiserän omaistenpäiviä vietetään 17. ja 18. tammikuuta. Lauantaina 17.1. klo 11-14 on Kaartin Pataljoonan ja sunnuntaina 18.1. klo 13-16 Uudenmaan Jääkäripataljoonan tilaisuus. Kiltalaiset ovat tervetulleita tapahtumaan. Ilmoita portilla tulevasi omaistenpäiville. Jos haluat lahjoittaa omaistenpäivien arpajaisiin tavaraa tai osallistua talkoisiin, ota yhteyttä Asta Ruuskaseen puh. 0400 785 408 tai asta.ruuskanen@nic.fi. Arpajaisten tuotto käytetään varusmiesten kanssa erikseen sovittavalla tavalla varusmiesten vapaa-ajan viettoon. 3
TUTUSTUMISKÄYNNIT Ilmoittautumiset tilaisuuksiin Kai Wigren 0504654088 tai kai.wigren@pp.nic.fi 28.3. 2009 klo 11.00 Tutustumiskäynti Mannerheim museossa Kokoontuminen museon edessä Kalliolinnantie 14 klo 10.50 Mukaan mahtuu 20 henkeä Ilmoittautuminen viim 26.3. 24.4. 2009 Lähtö Santahaminasta klo 11.00 Vierailu Loviisan ydinvoimalaan. Vierailu käsittää voimalan esittelyn ja kahvitarjoilun sekä tutustumisen ydinjätteen välivarastointiin. Itse voimalaitokseen ei ikävä kyllä ole mahdollista päästä.. Paluumatkalla pysähdytään Porvoossa jossa käydään mm Brunbergin makeismyymälässä. Mukaan mahtuu 30 henkeä. Ilmoittautuminen retkelle viim 9. 4.2009. HUOM! Turvajärjestelyistä johtuen Voimalaitos vaatii vierailijoista nimilistan jossa täydellinen sosiaaliturvatunnus. Uusien jäsenten perehdyttäminen ja Killan avoimet ovet 9.2.2009, ilmottautumiset Wigren 0504654088 tai kai.wigren@pp.nic.fi Saunavuorot Jäsensauna miehet; 26.1., 23.2., 23.3., 27.4., 25.5. Jäsensauna naiset; 3.2., 3.3., 7.4., 5.5. Sotilaskotiyhdistyksen ja Killan konsertti Helsingin Seudun sotilaskotiyhdistys ja Kaartin Jääkärirykmentin kilta järjestävät keväisen konsertin Maanpuolustuskorkeakoulun juhlasalissa sunnuntaina 8.3.2009. Musiikista vastaavat Kaartin soittokunta ja Kadettikuoro. Väliajalla on kahvitarjoilu. 4
SANTAHAMINAN MAANPUOLUSTUSKERHO Santahaminan maanpuolustuskerho palvelee myös kiltalaisia ti-la klo 18.00 alkaen. Kerholla voi pitää myös yksityistilaisuuksia. Lisätietoja saa kerhon emännältä Irja Suuroselta puh. 09-684 6155 (iltaisin), santahaminankerho@kolumbus.fi Kerholla tapahtuu kevätkaudella: Vappuaatto 30.4.2009 Vapun päivän lounas 1.5.2009 Äitienpäivän lounas 10.5.2009 Lippujuhlapäivän tilaisuus 4.6.2009 Kerhoravintola on suljettu kevätkaudella: 1. - 12.1.2009 9. - 20.4.2009 14. - 22.6.2009 MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITON TURVALLISUUSPOLITIIKAN SEMINAARI Seminaarin järjestetää Maanpuolustuskiltojen liitto. Se pidetään Maanpuolustuskorkeakoulussa Santahaminassa lauantaina 31. tammikuuta. Seminaarin hinta on 17 euroa sisältäen luennot, tervetulokahvin ja lounaan. Ilmoittautumiset viimeistään 16.1.2009. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Maanpuolustuskiltojen Liitto Inga-Katriina Heinonen toimisto@mpkl.fi tai virka-aikana puhelimitse 040 554 8805. Ohjelma: 9.00-10.00 Tervetulokahvi 10.00 Seminaarinavaus, Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n puheenjohtaja, teollisuusneuvos Erkko Kajander 10.05 Puolustusvoimat 2009-2020, suunnittelupäällikkö, kenraalimajuri Mika Peltonen 11.00 Maavoimat 2009 2020, maavoimien esikuntapäällikkö, kenraalimajuri Arto Räty 12.00 Lounas, Maanpuolustuskorkeakoulun ruokala 13.30 Merivoimat 2009 2020, merivoimien esikuntapäällikkö, lippueamiraali Veli-Jukka Pennala 14.30 Ilmavoimat 2009-2020 ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatikenraali Jarkko Numminen 15.30 Seminaarin päätös, Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n puheenjohtaja, teollisuusneuvos Erkko Kajander 5
Kaartin Jääkärirykmentin Killan uudet jäsenet AINASTO Petri, HÄYHTIÖ Markus, HARJANE Atte, VIDING Kristian, TAMMISTO Kim, PENTUNEN Janne, PELKONEN Petri, SAVOLAINEN Ossi, TAMMINEN Ilkka, RAUTIO Jani, KOTIRANTA Heikki, HALMESAARI Markku, MÄNTYMAA Tero, KARTTUNEN Ville, MÄNNIKKÖ Kari, HAIMELIN Tomi, LAINE Mira, MUSTONEN Vuokko, HALT Kari, IISALO Olli, PAAJANEN Matti, LEIMU Vesa, LAHTINEN Saija, SUOMINEN Raimo, KIIPPA Marko, PIRTTIPERÄ Sirpa Vuoden Kiltalainen Killan sihteeri ja tiedottaja Asta Ruuskanen nimettiin vuoden 2008 kiltalaiseksi. Nimitys julkistettiin itsenäisyyspäivän kahvitilaisuudessa. Ruuskanen on tehnyt pitkään kiltatyötä ja hän on toiminut killan hallituksessa vuodesta 2002 alkaen. Vuonna 2008 hän kirjoitti killan historiikin vuosilta 1998-2008. 6
Itsenäisyyspäivän palkitsemiset Itsenäisyyspäivänä Kilta palkitsi ansioituneita henkilöitä Kaartin Jääkärirykmentin Killan ansioristillä; - kiltaveli Hans Ekholm - everstiluutnantti Ahti Kurvinen - everstiluutnantti Vesa Virtanen - everstiluttnnatti Matti Orlamo Maanpuolustuskiltojen hopeinen ansioristi - everstiluutnantti Timo Mustaniemi Kaartin Jääkärirykmentin kultainen ansiomerkki - kiltaveli Aarne Kostia Kaartin Jääkärirykmentin hopeinen ansiomerkki - kiltaveli Jari Lehtonen Puheenjohtaja Rauno Loukkola luovutti itsenäisyyspäivän kahvijuhlassa Killan ansioristin Vesa Virtaselle, Ahti Kurviselle ja Hans Ekholmille. 7
Ruano Loukkola luovutti esikuntapäällikkö Timo Mustaniemelle Maanpuolustuskiltojen liiton hopeisen kiltaristin. Killan kunniajäseniksi nimitetyt Jaana Sarajuuri, Lasse Ravanti ja Marjatta Laitila ovat tehneet pitkän uran killassa. 8
Kiltayhteydet Jääkäritalo, Santahamina rak C 25, 00860 Helsinki, toimisto.kaartjrkilta@kolumbus.fi Puheenjohtaja Markku Virtanen, puh. 040-7693256, markkuvirtanen@saunalahti.fi Hallinto ja vierailut varapuheenjohtaja Jaakko Karlsson, puh. 0500 449 642,jaakko.karlsson@kolumbus.fi Jäsensihteeri Juhani Jalonen, puh.040 582 5704, juhani.jalonen@iki.fi Sihteeri, Kaartin Jääkäri-lehden artikkelit Asta Ruuskanen, puh. 0400 785 408, asta.ruuskanen@nic.fi Jäsentiedotteet Ritva Mikkola, ritva.mikkola@gmail.com Perinnepäällikkö Arto Kotro, puh. 050 307 9454, arto.kotro@luukku.com Retket ja koulutus Kai Wigren, puh. 050 465 4088, kai.wigren@pp.nic.fi Jääkäritalon varaukset (KaartJR) Minna Markovaara, puh. 1814 5065, Killan saunan varaukset Mikko Lahti, puh. 050 354 4717 Villen saunan varaukset (Kaartin killan sauna) Tapani Saari, puh. 050 569 2929 Ampumavuorot Jari Gerasimoff, puh. 040 544 1451, Saapuminen Santahaminan varuskunta-alueelle. Killan jäsenillä on oikeus päästä Santahaminaan mm. Maanpuolustuskerhon aukioloaikoina, saunapäivinä, esitelmäiltoina ja muiden killan Santahaminassa järjestämien tapahtumien aikaan. Varaa mukaasi virallinen henkilö-todistus. Esitä se varuskunta-alueen portilla vartiomiehelle ja ilmoita olevasi Killan jäsen. Pyydä vartiomiestä tarkastamaan jäsenyytesi vartiomiehille toimitetusta Killan jäsenluettelosta. 9