Korson seurakunta. Kevät Kirkkoherranvirasto (Merikotkantie 4) avoinna ma - pe klo 9-15 Puh



Samankaltaiset tiedostot
Korson seurakunta. Syksy Kuva: Billy Alexander

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Korson seurakunta Yhteisvastuu ja kevät 2016

Korson seurakunta. Syksy 2014

lapset - nuoret perheet

Korson seurakunta Kesä 2016

lapset - nuoret perheet

Korson seurakunnan kesä 2015

Korson seurakunta Kevät 2018

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret - perheet

43 39 VUODEN 2015 YHTEISVASTUUKERÄYKSEN SEURAKUN- NAN OMAN OSUUDEN KOHDENTAMINEN SUURTEN ADVENTTIMYYJÄISTEN 2014 DIAKO- NIATUOTON KOHDENTAMINEN

K O R S O N S E U R A K U N T A K E V Ä T 1

Siunattua joulun aikaa!

lapset - nuoret perheet

Korson seurakunnan. kevät 2013

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vanhemman väen kevätretki

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

Seurakuntaneuvosto /9

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

lapset - nuoret perheet

Seurakuntaneuvosto /6

Seurakuntaneuvosto /8

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18

Kirkkoherran tervehdys

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Korson seurakunta Syksy 2018

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto

Toimintaa toukokuussa 2019

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015

Olemme tavattavissa. Sisältö. Virkatodistuksen tilaaminen

Seurakuntaneuvosto /7

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

DIAKONIAN KESÄN JA SYKSYN SUUNNITELMIA. MUUT ASIAT - Diakonia-lehti pajan jäsenille - Seuraava kokous

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

lapset - nuoret perheet

Lapset ja perheet Syksy 2019

Aika klo (kahvi klo 17.00) Paikka

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Lapset ja perheet Syksy 2018

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu Outokumpu Puh

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

-Heinolassa 50 vuotta-

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset x oppitunti (kaksoistunti tai / ) Ryhmäkeskustelu 11.

Tikkurilan seurakunnassa

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan!

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

TUULOKSEN SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO Kutsu ja esityslista 3/2015

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

Lapin seurakunnat. Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

Sururyhmät syksyllä 2019

Adventin- ja joulunaika

Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, Helsinki.

Maarian seurakunnan kevät helmi toukokuu

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Transkriptio:

Korson seurakunta Kevät 2015 Kuvaaja: Pekka Hintikka Kirkkoherranvirasto (Merikotkantie 4) avoinna ma - pe klo 9-15 Puh. 09 8306 550 www.korsonseurakunta.fi

Kuvaaja: Pekka Hintikka

Messut Pyhäpäivinä klo 10 kirkossa. Messu sunnuntaina 18.1. klo 10 kirkossa. Uusien luottamushenkilöiden tehtävään siunaus. Pirkko Yrjölä, Vesa Ruokonen ja Airi Saloniemi. Kirkkokahvit. Valon messu sunnuntaina 18.1. klo 17 kirkossa. Nuorten toteuttama. Riikka Wikström, Airi Saloniemi, Tero Fleminch ja Petri Väljä. Valon messu sunnuntaina 15.2. ja 15.3. klo 17 kirkossa. Nuorten aikuisten toteuttama. Mari Liimatainen, Tero Fleminch ja Airi Saloniemi. Tuhkakeskiviikon messu 18.2. klo 18 kirkossa. Mari Liimatainen, Pirkko Yrjölä ja Airi Saloniemi. Perhemessu sunnuntaina 1.3. klo 10 Korson kirkossa. Sanna Heikurinen ja Ursula Hynninen. Messun jälkeen soppalounas. Viikkomessu Hildegard*-maustein keskiviikkona 4.3. klo 18 kirkossa. Risto Auvinen ja Ursula Hynninen. Mukana myös seurakuntakuorot. *Hildegard Bingeniläinen (s.1098) oli saksalainen abbedissa, kirjailija, mystikko ja kirkkomusiikin säveltäjä.

Yhteisvastuukeräys Yhteisvastuu 2015 tukee vapaaehtoistyötä ja lasten koulutusta. Kotimainen erityiskohde on Suurella Sydämellä - vapaaehtoistoiminta. Se on auttamisen verkkopalvelu, jonka kautta voi ilmoittautua erilaisiin vapaaehtoistehtäviin eri syistä ahdingossa olevien lähimmäisten auttamiseksi. Yhteisvastuuvaroin Suurella Sydämellä -verkoston toimintaa laajennetaan koko maahan, jotta yhä useampi ihminen voisi löytää paikkansa vapaaehtoistyössä. Keräysvaroin kehitetään myös uusia välineitä ja menetelmiä avuntarvitsijan ja vapaaehtoisen auttajan yhteen saattamiseen sekä tehostetaan uusien vapaaehtoisten rekrytointia ja koulutusta. Suurella Sydämellä toimii myös Vantaalla. Yhteisvastuun ulkomaisena esimerkkikohteena vuonna 2015 on Haiti, jossa keräysvaroin tuetaan lasten ja nuorten koulutusta sekä koulujen rakentamista. Koulut on erityisesti suunniteltu kestämään maanjäristyksiä ja hirmumyrskyjä. Lisätietoa: www.yhteisvastuu.fi Kuvaaja: Perttu Saksa

Yksi tapa auttaa on lahjoittaa omaa aikaansa ja ryhtyä yhteisvastuukerääjäksi. Voit ilmoittautua kerääjäksi kirkkoherranvirastoon p. 09 8306 550 josta saat keräyslippaan, liivin ja ohjeet. Korson seurakunnan yhteisvastuutapahtumat Varaslähtö Yhteisvastuukeräykseen cembalokonsertin merkeissä perjantaina 16.1. klo 18. Laura Ollberg, cembalo. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen kolehtiraha alkavaan Yhteisvastuukeräykseen. Messu sunnuntaina 1.2. klo 10. Yhteisvastuukeräyksen avaus. Messun jälkeen mahdollisuus nauttia Yv:n hyväksi lounas 5, jonka yhteydessä infoa keräyskohteista. Lounaan jälkeen voi porukalla lähteä lipaskerääjiksi Korson alueelle. Yhteisvastuukeräyksen avauskonsertti sunnuntaina 1.2. klo 16. NaisSound, Korson Mieslaulajat, Jorma Hynninen, Ursula Hynninen ja Airi Saloniemi. Vapaa pääsy, ohjelma 10. Konsertti sunnuntaina 8.2. klo 16. Anna-Maija Perttunen, sopraano, Vuokko Lahtinen, viulu, Airi Saloniemi, urut. Vapaa pääsy, ohjelma 10.

Viikkotoimintaa Aamurukouspiiri joka arkipäivä klo 8 Kotkansiiven kokoustilassa. Maanantai Perhekerho klo 12 15 kirkon lasten tiloissa. Alkaen 12.1. Runopiiri klo 13 kirkon kokoustilassa. Alkaen 12.1. Naisten raamattupiiri klo 18 Kotkansiiven kokoustilassa. Alkaen 12.1. English through Bible klo 18.30 kirkon kokoustilassa. Alkaen 12.1. Tiistai Perhekerho klo 9 11.30 Mikkolan seurakuntakodissa. Alkaen 13.1. Mikkolan vanhemman väen piiri klo 13. Mikkolan seurakuntakodissa. Alkaen 13.1. Joka toinen viikko. Keskiviikko Muskariryhmät Mikkolan seurakuntakodissa. Ohjaa Kirsi Vikman. Muskarimaksu on 60. Ilmoittautumiset sähköpostilla kirsi.vikman@musiikkipalveludolce.com tai puhelimitse 040 700 2034. Yli 1-vuotiaiden ryhmä kokoontuu klo 9-9.30. Perhemuskari kokoontuu klo 10-10.45. Alkaen 14.1. Katulähetys klo 11 seurakuntakeskuksessa. Hartaus ja ruokailu. Ennen ruokailua kävelyryhmä lähtee liikkeelle srk-keskukselta n. klo 10. Alkaen 14.1.

Lähetyspiiri klo 13 kirkon kokoustilassa. Alkaen 21.1. Vox Mea Oma ääni kuoroharjoitus klo 17 Kirkkosali 2:ssa. Alkaen 7.1. Päättyy 11.2. Arki-illan ehtoollinen klo 18 kirkossa. Alkaen 14.1. Torstai Perhekerho klo 9 11.30 Nikinmäen seurakuntakodissa. Alkaen 8.1. Vanhemman väen piiri klo 13 seurakuntasalissa. Alkaen 8.1. Nuorten aikuisten lauluryhmä klo 17.30 kirkon kappelissa. Alkaen 15.1. Saunaillat klo 18 Kotkansiiven saunatiloissa. Miehet saunovat joka toinen torstai alkaen 15.1. ja naiset saunovat joka toinen torstai alkaen 22.1. Perjantai Perhekerho klo 9 11.30 kirkon lasten tiloissa. Alkaen 9.1. Nupe-nuorten perjantai klo 17.30 20.30 Nikinmäenseurakuntakodissa. Alkaen 16.1. Kuvaaja: Pekka Hintikka Sunnuntai Pyhäkoulu klo 10 kirkon lasten tiloissa.

Muita tapahtumia Nuorten aikuisten raamis sunnuntaina 25.1. (poikkeuksellisesti kirkon kirjastossa), 8.2., 22.2. ja 8.3. klo 14 Kirkon kulmassa. Nuorten aikuisten brunssi sunnuntaina 1.2. ja 1.3. Kirkon kulmassa. Kylväjän-lähetyspiiri sunnuntaina 25.1. Mongolian terveisiä kertoo Elina Tervonen ja 22.2. Bangladeshin kuulumisia kertoo Arja Arasmo klo 15 Kotkansiiven kokoustilassa. Sanan ja rukouksen ilta Korson kirkossa 4.2. klo 18 viikkomessun paikalla. Teetarjoilu. Aikuisripariryhmä keskiviikkona 4.2., 11.2. ja 18.2. klo 18 seurakuntakeskuksessa. Rippikouluun kuuluu myös käyntejä seurakunnan tilaisuuksissa ja itsenäisiä tehtäviä. Konfirmaatioaika sovitaan yhdessä. Ilmoittautumiset ja lisätiedot mari.liimatainen@evl.fi Perheleiri Nuottakodossa 6.2. 8.2. Tarjolla on monipuolista toimintaa erityisesti pienten lasten perheille. Leirillä ulkoillaan, askarrellaan, musisoidaan ja puuhastellaan koko perheen kanssa. Leirille kuljetaan omin kyydein. Leirin hinta on 50 e/aikuinen, 20 e/lapsi ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Lisätietoja Satu Kurviselta, p. 050 574 7283. Ilmoittautumiset ma 5.1.2015 alkaen kirkkoherranvirastoon p. 09 830 6550.

Vauvamuskari 0 6kk alkaen torstaina 26.2 klo 9.15. Vauvamuskari 6 12kk alkaen torstaina 26.2 klo 10.30. Muskarit kokoontuvat 5 kertaa Mikkolan seurakuntakodissa. Ilmoittautumiset to 5.2. klo 9 alkaen Taina Partaselle p. 050 336 5794. Keskusteluja teltassa, raamattunäkemystä etsimässä mielenkiintoisten alustusten pohjalta. Neljänä perättäisenä sunnuntaina alkaen 22.2. klo 15 seurakuntasalissa. Keskustelujen teemat ovat oppi, rituaali, etiikka ja tarina. Seurakuntakuoro harjoittelee keväällä vaihtelevalla aikataululla torstaisin kirkkosali 2:ssa. Lisätietoa harjoituksista antavat kanttorit sähköpostitse: airi.saloniemi@evl.fi ja 9.2. alkaen ursula.hynninen@evl.fi.

Yhteystiedot PAPIT Yrjölä Pirkko, kirkkoherra 050 369 3527 Auvinen Risto, aikuistyö 050 3107032 Heikurinen Sanna, lapsi- ja perhetyö 050 599 8971 Liimatainen Mari, diakonia, nuoret aikuiset ja 050 511 1783 aikuisrippikoulu Ruokonen Vesa, aikuis- ja lähetystyö 050 574 7285 Wikström Riikka, nuoriso- ja rippikoulupastori 050 521 7462 KANTTORIT Hynninen Ursula 050 573 6368 Saloniemi Airi 050 310 7493 KIRKKOHERRANVIRASTO (ma-pe 9-15) 050 3103459 Päivystävä pappi 09 8306 554 Taskinen Sari, toimistosihteeri 050 3107858 Löf Sami, tiedotussihteeri 050 331 3226 Pircklén Anne, hallintosihteeri 050 573 6324 DIAKONIATOIMISTO (ti ja to klo 10-12) 050 573 6376 Kiilunen Eija 050 599 9068 Olkkonen Pia 050 322 6560 Väätäinen Sirkka 040 580 6331 NUORISOTYÖ Petri Väljä, nuorisotyö 050 356 4838 Fleminch Tero, erityisnuorisotyö 050 461 0568 VARHAISNUORISOTYÖ 050 573 6384 Kettunen Terho 050 520 8286 PERHEKASVATUS Malinen Tytti, perhetyö 050 573 6359

LAPSI- JA PERHETYÖ 050 573 6386 Heikkilä Lea, lapsityönohjaaja 050 336 5865 Partanen Taina, pyhäkoulut 050 336 5794 Kurvinen Satu, perhetyö 050 574 7283 PÄIVÄKERHOT Keskusta: Lempinen Anne ja Lindholm Erja 050 573 6387 Nikinmäki: Partanen Taina ja Suonpää Eeva 050 336 3384 ILTAPÄIVÄKERHOT Mikkola: Lindqvist Raija, Ngouth Therese 050 336 7351 Puskala Jonna 050 336 3383 KIRKONPALVELUSKUNTA JA TILAT Kirkko, vahtimestarit 050 590 3496 Niemi Ilkka, ylivahtimestari 050 420 3984 Halonen Suvi, suntio 050 349 7977 Kantola Seppo, suntio 050 501 5572 Koivunen Anneli, siivooja, seurakuntakeskus 050 590 2440 Luosujärvi Taina, emäntä-siivooja 050 511 4740 KIRKON KULMA 050 509 2100 Löydät meidät myös Instagramista (korsonsrk) ja Facebookista (Korson seurakunta)

Toimitilat Korson kirkko, kappeli, Merikotkantie 4 seurakuntakeskus, kirkkoherranvirasto Kirkon kulma Korsonpolku 2 (Avoinna ma,ti,to ja pe klo 9-14) Kotkansiiven kokous- ja saunatilat Kotkansiipi 1 Nikinmäen seurakuntakoti Surviaisenkuja 1 Mikkolan seurakuntakoti, Mikael Venuksentie 4