Suomisalkku 12/2017 Maltillinen Sijoita Suomeen, varaudu viisaasti RISKITASO 5 4 3 2 1 VÄHÄRISKINEN Sijoituskorin keskeiset tiedot Nimi: Mandatum Life Suomisalkku 12/2017 Maltillinen Salkunhoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö (Vakuutusyhtiö) Merkintäaika: 8.11. - 4.12.2012 Sijoitusaika: n. 5 vuotta (12.12.2012-12.12.2017) Kohdemarkkina: 10 suomalaista yhtiötä: Cargotec, Fortum, Konecranes, Metso, Neste Oil, Nokia, Nokian Renkaat, Outokumpu, Rautaruukki, UPM-Kymmene Pääomasuoja*: 95 % Pääomasuoja-aika: 19.12. - 27.12.2017 Alustava osallistumisaste: 70 % Alustava enimmäistuotto: 51 % Osuuden arvon määritys: pankkipäivittäin Palkkiot ja kulut on esitetty jäljempänä sivulla 3 Vähimmäissijoitus: 5000 euroa * Pääomasuojaan liittyy Sampo Oyj:n luottoriski. Pääomasuoja on voimassa pääomasuoja-aikana edellyttäen, ettei pääomasuojan toteuttamiseksi tarvittavien sijoitusten luotto- tai vastapuoliriski toteudu. Pääomasuoja koskee 95 % sijoituskorin lähtöarvosta eikä kata vakuutuksen kuluja.
2/5 Tuottomahdollisuuksia ja turvaa Euroopan velkakriisi on painanut osakekursseja muutaman viime vuoden aikana kaikkialla Euroopassa, mutta etenkin Pohjoismaissa, joiden pörssit ovat keskimääräistä suhdanneherkempiä. Useat suomalaiset osakkeet ovat nyt laskun seurauksena nähdäksemme houkuttelevasti hinnoiteltuja huomioiden niiden pitkän aikavälin tuottopotentiaalin. Sijoittajat voivat nykytilanteessa saavuttaa hyviä tuottoja valikoimalla sijoituskohteensa tarkasti. Osakemarkkinoiden houkuttelevuutta lisää myös alhainen korkotaso. Korkojen ollessa ennätysalhaalla on korkomarkkinoilta vaikea löytää kohtuullisen riskitason sijoituskohteita, joiden tuotto ylittäisi edes inflaation. Mikäli korkotaso pysyy alhaisena, sijoittajien odotetaan siirtävän sijoituksiaan paremmin tuottaviin kohteisiin, kuten osakkeisiin, mikä puolestaan nostaisi niiden arvoa. Suomisalkku 12/2017 Maltillinen -sijoituskoriin on valikoitu suomalaisia yhtiöitä, joiden tuottopotentiaali perustuu erityisesti niiden suhdanneherkkyyteen tai yhtiökohtaiseen erikoistilanteeseen. Koska kohdeyhtiöt ovat suhdanneherkkiä, mahdollisessa taantumassa niiden osakekurssit voivat heikentyä paljonkin. Viisas varautuukin kurssilaskulta, minkä vuoksi olemme muodostaneet sijoituskoriin 95 prosentin pääomasuojan, jolla rajaat kurssiriskisi. 160% 120% 80% 40% 0% -40% -80% Kohdemarkkina OMXH25 -markkinaindeksi Kuva 1. Kohdemarkkinan ja Suomen osakemarkkinoita kuvaavan OMXH25-indeksin hintakehitys 16.6.2005-5.11.2012 (Lähde: Bloomberg). Monien kohdeyhtiöiden liiketoiminta on luonteeltaan suhdanneherkkää, minkä takia yhtiöiden osakekurssit vahvistuvat noususuhdanteessa ja vastaavasti heikentyvät laskusuhdanteessa keskimääräistä enemmän. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta kehityksestä. Kenelle sijoituskori sopii? Mandatum Life Suomisalkku 12/2017 Maltillinen sopii sijoittajalle, joka uskoo Suomen osakemarkkinoiden nousevan seuraavan viiden vuoden aikana ja haluaa tavoitella korkomarkkinoita parempia tuottoja 95 %:n pääomasuojalla. Sijoittajan tulee olla valmis pitämään sijoituksensa sijoitusajan loppuun saakka. Kohdeyhtiöt Kohdeyhtiöiksi on valikoitu 10 suomalaista yhtiötä, joiden tuottopotentiaali perustuu erityisesti niiden suhdanneherkkyyteen tai yhtiökohtaiseen erikoistilanteeseen. Valtaosa yhtiöistä toimii laajasti nopeammin kasvavilla kehittyvillä markkinoilla, mikä vähentää niiden riippuvuutta Euroopan talouden kehityksestä. Cargotec on maailman johtavia lastinkäsittelyratkaisujen toimittajia, jonka tuotteita ja palveluita käytetään muun muassa laivoissa, satamissa ja terminaaleissa. Maailmankaupan kasvu antaa yhtiön liiketoiminnalle vahvan positiivisen pohjavireen, sillä yhä suurempi osa kaupasta hoidetaan meriteitse. Etenkin Kiina ja muut kehittyvät maat laajentavat parhaillaan kauppalaivastoaan ja satamiaan. Yhtiö on viimeisten vuosien aikana toteuttanut merkittävän kustannussäästöohjelman, minkä tuloksia on jo nähtävissä. Fortum on pääasiassa Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä toimiva energiayhtiö. Yhtiön toimintaan kuuluu sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu, voimalaitosten käyttö- ja kunnossapitopalvelut sekä muut energiaan liittyvät palvelut. Fortum on tehnyt Venäjällä merkittäviä investointeja, joita markkinat eivät käytännössä huomioi hinnoittelussaan vielä lainkaan. Yhtiön kurssia on painanut ennätyssateinen kesä, joka on laskenut energian hintaa Pohjoismaissa. Uskomme vesivarantojen kuitenkin normalisoituvan mikä nostaisi energian hintaa ja näkyisi suoraan Fortumin tuloksessa. Konecranes on alansa johtaja nostolaitevalmistaja, joka tarjoaa kattavan valikoiman nostoratkaisuja eri teollisuudenaloille. Yhtiö tarjoaa huoltoa kaikille alan laitteille maailmanlaajuisesti, mikä tarjoaa kilpailuedun. Noin kolme neljännestä yhtiön huoltamista laitteista on kilpailijoiden valmistamia. Mielestämme markkinat aliarvioivatkin huoltoliiketoiminnan merkitystä yhtiön arvoon. Yhtiön tilauskirjat ovat hyvällä tasolla ja vuoden 2012 aikana kustannusongelmat on saatu hallintaan, minkä takia yhtiö tarjoaa nähdäksemme merkittävää nousupotentiaalia viiden vuoden tähtäimellä. Metso on teknologiakonserni, jonka osaamisaluetta ovat kestävät teknologia- ja palveluratkaisut. Yhtiön liiketoiminta-alueita ovat globaaleja megatrendejä myötäilevät alat: kaivos- ja maanrakennusteknologia, energia- ja ympäristöteknologia sekä paperi- ja kuituteknologia. Erityisesti kaivosalalla näkymät ovat edelleen houkuttelevat. Lähes puolet yhtiön liikevaihdosta tulee kehittyviltä markkinoilta. Yhtiön kate on pysynyt hyvänä ja myös tilauskirjat ovat historiallisesti hyvällä tasolla, mikä tekee yhtiöstä houkuttelevan sijoituskohteen nykyisellä hinnoittelulla. Neste Oil on korkealaatuisiin, puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Suurin osa yhtiön tuotteista myydään Suomessa. Viennin päämarkkinaalueet ovat Pohjoismaat, Eurooppa ja Pohjois- Amerikka. Yhtiö on uuden strategiansa mukaisesti panostanut vahvasti uusiutuviin polttoaineisiin, mikä saattaa seuraavina vuosina osoittautua oikeaksi ratkaisuksi ja vauhdittaa yhtiön kurssikehitystä. Nokia on yksi maailman johtavia langattoman viestinnän yhtiöitä, jonka kurssi on romahtanut historiallisen alhaiselle tasolle. Yhtiö tekee suurta rakennemuutosta ja vielä on liian aikaista arvioida, onko valittu uusi strategia oikea. Nokian suurehko käteisvaranto antaa kuitenkin aikaa muutoksen toteuttamiselle. Mielestämme nykyinen arvostus on houkutteleva siinäkin tapauksessa, että uusi strategia osoittautuu virheeksi. Yksin Nokian patenttisalkku saattaa olla nykyistä markkina-arvoa arvokkaampi, jos siitä maksetaan vastaavia summia kuin Motorolan patenteista vuonna 2011. Nokian Renkaat on maailman ainoa rengasvalmistaja, joka keskittyy pohjoisten olosuhteiden tuotteisiin ja palveluihin. Talvirenkaistaan tunnettu yhtiö on viime vuosina tehnyt hurjaa tulosta Itä-Euroopassa, jossa sen valtteihin lukeutuvat modernit, automatisoidut tuotantolaitokset sekä tehokas, franchising-toimintaan perustuva jakeluketju. Etenkin Venäjän markkinoiden voidaan odottaa kasvavan vauhdilla maailmantalouden yskimisestä huolimatta. Outokummusta tulee Inoxum-kaupan myötä maailman johtava ruostumattoman teräksen valmistaja. Kannattavuusongelmiensa takia erittäin alas lyöty yhtiö on viime vuoden aikana suoraviivaistanut organisaatiotaan ja leikannut kustannuksia, mikä luo mahdollisuuden merkittävällekin kurssinousulle. Toimiala on kärsinyt viime aikoina ylikapasiteetista ja Inoxum-kaupan odotetaan parantavan koko toimialan toimintaedellytyksiä sekä Outokummun hinnoitteluvoimaa. Rautaruukki tarjoaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen sekä konepajateollisuudelle. Toimiala kokonaisuudessaan kärsii tällä hetkellä ylikapasiteetista, joka heikentää toimialan yhtiöiden hinnoitteluvoimaa. Yhtiön osakekurssi on muiden metalliteollisuuden yhtiöiden tapaan taottu erittäin alas ja yhtiö on näkemyksemme mukaan tällä hetkellä houkuttelevasti hinnoiteltu, mikäli toimialalla supistetaan ylimääräistä kapasiteettia ja maailmantalous jatkaa kasvu-uralla. UPM kuuluu maailman johtaviin metsäteollisuusyrityksiin ja sen päätuotteita ovat aikakauslehtija sanomalehtipaperi, hieno- ja erikoispaperit, tarramateriaalit ja puutuotteet. Metsäteollisuuden rakennemuutoksessa UPM kuuluu niiden yhtiöiden joukkoon, jotka ovat jo merkittävästi leikanneet kannattamatonta tuotantoaan. Muiden toimijoiden jatkaessa leikkauksia kannattavuus paranee paremman hinnoitteluvoiman myötä. Lisäksi yhtiö on energian suhteen omavarainen, mikä vähentää raaka-ainekustannusten aiheuttamaa painetta ja parantaa kilpailukykyä.
3/5 Sijoitusstrategia ML Suomisalkku 12/2017 Maltillinen -sijoituskorin arvo muodostuu: 1. Tuottoa tavoittelevasta osakemarkkinasijoituksesta (tuotto-osa) 2. Pääomaa suojaavasta osasta, joka pyrkii suojaamaan 95 % sijoituskorin lähtöarvosta korkosijoituksilla. Tuotto-osa Tuoton muodostamiseen tähtäävät varat sijoitetaan kohdemarkkinan yritysten osakkeiden kurssikehitykseen euromääräisesti. Kohdemarkkinayrityksillä on lähtöhetkellä sama paino korissa. Tuottosijoitus toteutetaan optiostrategian avulla. Optiostrategian kautta sijoituskori osallistuu kohdemarkkinan arvonnousuun siten, että korin arvo voi nousta arvosta 95 % arvoon 151 % kohdemarkkinan noustessa arvosta 100 % arvoon 180 %. Sijoituksen enimmäistuotto riippuu lähtöhetkellä vahvistettavasta osallistumisasteesta sääntöjen mukaisesti. Sijoitus sijoituskoriin ei ole sama asia kuin sijoittaminen suoraan kohdemarkkinaan. Kohdemarkkinaan kuuluvien yritysten osakkeille maksetut osingot eivät vaikuta suoraan sijoituskorin arvoon, mutta osinkojen odotusarvo huomioidaan osana korin johdannaissijoitusten arvoa. Kokonaisuutena ML Suomisalkku 12/2017 Maltillinen -kori tarjoaa 70 %:n osallistumisasteella mahdollisuuden kuvassa 2 esitetyn mukaiseen tuottoon. Kohdemarkkinan osakkeiden lähtötason määrityksessä voidaan käyttää ja päätöstason määrityksessä käytetään keskiarvotusta. Sijoituskorin arvo 160 150 140 130 120 110 100 90-20 % -10 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % Kuva 2. ML Suomisalkku 12/2017 Maltillinen -sijoituskorin tuottokuvaaja. Kuva havainnollistaa sijoituskorin erääntymisarvon riippuvuutta kohdemarkkinan tuotosta. Enimmäistappio on 5 % kohdemarkkinan tuoton ollessa 0 % tai vähemmän, ja enimmäistuotto 51 % kohdemarkkinan tuoton ollessa 80 % tai enemmän. Kuvaajassa ei ole huomioitu vakuutuksen kuluja. 50 % Kohdemarkkinan tuotto 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Pääomaa suojaava osa ja pääomasuoja Pääomaa suojaavassa osassa pyritään suojaamaan 95 % sijoituskorin lähtöarvosta. Pääomasuojan toteuttamiseksi tehdään sijoituksia korkosijoitusvälineisiin Sampo Oyj:n luottoriskillä. Korkosijoitusten arvo nousee sijoitusajan kuluessa 95 %:iin lähtöarvosta edellyttäen, ettei niihin liittyvä luotto- tai vastapuoliriski toteudu. Pääomasuoja on voimassa vain pääomasuoja-aikana tehdyille lunastuksille. Pääomasuoja ei kata vakuutuksen kuluja. Sijoituskoriin liittyvistä riskeistä Sijoituskorin tuotto riippuu kohdemarkkinan arvonkehityksestä. Sijoituskorin erääntymisarvon riippuvuutta kohdemarkkinan kehityksestä on havainnollistettu kuvassa 2 ja korin tuotonlaskenta on esitetty yksityiskohtaisemmin korin säännöissä. Sijoituskorin pääomasuoja pääomasuoja-aikana on 95 % sijoituskorin lähtöarvosta. Sijoittaja voi menettää sijoituskoriin sijoittamiaan varoja osittain tai kokonaan, mikäli varoja lunastetaan ennen pääomasuoja-aikaa (jälkimarkkinariski). Sijoittaja kantaa sijoituskorin sijoituksiin liittyvät luotto- ja vastapuoliriskit. Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että arvopaperin liikkeeseenlaskija tai muu velallinen ei vastaa sitoumuksestaan. Sijoittaja kantaa sijoituskorissa erityisesti Sampo Oyj:n luottoriskin. Vastapuoliriskillä tarkoitetaan sitä, että rahoitus- tai johdannaissopimuksen vastapuoli ei täytä velvoitteitaan. Mikäli sijoituskorin sijoituksiin liittyvä luotto- tai vastapuoliriski toteutuu, sijoittajalla on riski menettää sijoittamansa pääoma ja mahdollinen tuotto osittain tai kokonaan. Johdannaisvastapuoleksi sijoituskorissa hyväksytään sellainen OECD-valtiossa toimiva finanssilaitos, jolla, tai jonka emoyhtiöllä tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvalla yhtiöllä, on myyntiajan alussa tai suojauksen tekohetkellä vähintään luottoluokitus (A-). Johdannaisvastapuoli voi myös olla Sampo Oyj tai sen kanssa samaan konserniin kuuluva yhtiö. Sijoituskorin viitteellinen arvo voi vaihdella voimakkaasti sijoitusaikana. Ennen pääomasuoja-aikaa tehtävän lunastuksen arvo määräytyy sen hetkisen lunastushinnan mukaan, ja lunastushinta voi olla esimerkiksi 1-5 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin viitteellinen arvo. Sijoituskori ei ole Sijoittajien korvausrahaston tai Talletussuojarahaston piirissä. Sijoituskorin palkkiot ja kulut Vakuutusyhtiön ansainta on vuotuistettuna tyypillisesti n. 1 % p.a. sijoituskorin lähtöarvosta. Ansainta ei vaikuta korin sääntöjen mukaiseen tulemaan pääomasuoja-aikana. Vakuutusyhtiölle voi syntyä ansaintaa myös lunastuksiin liittyvistä jälkimarkkinakaupoista. Sijoituskorin sijoituksiin liittyvät kulut, kuten kaupankäyntikulut, lisenssimaksut sekä mahdolliset verot ja muut julkisoikeudelliset maksut, vähennetään sijoituskorin arvosta osuuden arvoa laskettaessa, eikä niitä veloiteta erikseen. Perittävät kulut ja palkkiot otetaan huomioon myös lunastus- ja merkintähinnan laskennassa. Vastuunrajoitus Tämä esite ei ole täydellinen selvitys Mandatum Life Suomisalkku 12/2017 Maltillinen -sijoituskorista tai sitä koskevista ehdoista. Mikäli tämän esitteen ja sijoituskorin sääntöjen välillä on ristiriitaa, noudatetaan sijoituskorin sääntöjä. Sijoituskohteita ja muuta sijoittamista koskevat tiedot on annettu vain tiedonantotarkoituksessa, eikä annettuja tietoja voida pitää suosituksena merkitä, pitää tai vaihtaa tiettyjä sijoituskohteita tai tehdä muita vakuutuksen arvonkehitykseen vaikuttavia toimenpiteitä. Sijoittajan tulee huolellisesti perehtyä sijoituskorin sääntöihin, vakuutuksen ja sijoituskohteiden ehtoihin, hinnastoihin, tuoteselosteisiin ja esitteisiin ennen vakuutuksen ottamista, vakuutukseen tehtäviä muutoksia tai sijoituskohteiden valitsemista tai muuttamista.
4/5 Käytettyjä käsitteitä Sijoituskori Sijoituskori on sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin ja kapitalisaatiosopimuksiin liitettävissä oleva, Mandatum Lifen omistama sijoituskohde. Kohdemarkkina/Kohde-etuus Ne sijoituskohteet (esim. indeksit tai osakkeet), joiden arvonkehitykseen sijoituskorin tuoton muodostamiseen tähtäävät varat sijoitetaan. Pääomasuoja Sijoituskorin osuuden arvon suojaus on 95 % lähtöarvosta pääomasuoja-aikana edellyttäen, ettei korkosijoituksiin liittyvä luotto- tai vastapuoliriski toteudu. Pääomasuoja ei kata vakuutuksen kuluja. Johdannainen Kahden osapuolen välinen sopimus, jonka arvo määrittyy sopimuksen kohteena olevan kohdeetuuden arvonkehityksen pohjalta. Johdannaisvastapuoli Finanssilaitos, jonka kanssa solmitaan johdannaissopimus. Keskiarvotus Keskiarvotuksella tarkoitetaan kohdemarkkinan lähtö- ja/tai päätöstason laskemista keskiarvona useammasta arvohavainnosta. Keskiarvotus vähentää sijoituksen ajoitusriskiä. Jälkimarkkinariski Sijoitus koriin on suositeltavaa vain, jos sijoittaja voi pitää sijoituksensa korissa sen päättymiseen saakka. Ennenaikainen lunastaminen tapahtuu sen hetkiseen lunastushintaan, joka voi olla esimerkiksi 1-5 prosenttiyksikköä alempi kuin sijoituskorin viitteellinen arvo tai merkintähinta. Vastapuoliriski Sijoittajalla on riski tuoton ja/tai pääoman menetyksestä osittain tai kokonaan, mikäli rahoitus- tai johdannaissopimuksen vastapuoli ei täytä velvoitteitaan. Sijoituskoriin liittyviä riskejä on kuvattu tarkemmin sijoituskorin säännöissä. Riskien määritelmiä Luottoriski Riski tuoton tai pääoman menetyksestä osittain tai kokonaan, mikäli arvopaperin liikkeeseenlaskija tai muu velallinen ei vastaa sitoumuksestaan. Luottoriski koskee erityisesti pääomasuojaosan korkosijoituksia. Korkoriski Korkoriski aiheutuu siitä, että sijoituskorin arvo muuttuu markkinakorkojen ja/tai luottoriskilisien muutoksen seurauksena. Korkoriski voi toteutua, mikäli sijoituskoriin tehty sijoitus päättyy kokonaan tai osittain, tai sijoituskori lopetetaan ennen pääomasuoja-ajan alkamista. Korkotason ja/tai luottoriskilisän nousu sijoitusaikana laskee korkosijoitusten arvoa ja korkotason ja/tai luottoriskilisän lasku puolestaan nostaa korkosijoitusten arvoa. Tuottoriski Sijoituskorin arvo riippuu kohdemarkkinan arvonkehityksestä, joka voi vaihdella sijoitusaikana. Sijoituskohteiden historiallinen kehitys ei takaa niiden kehitystä tulevaisuudessa.
5/5 Mandatum Life Suomisalkku 12/2017 Maltillinen Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja Sijoituskorin yleiskuva Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Sijoituskori on noin viisivuotinen sijoituskohde, jonka tuotto riippuu ensisijaisesti kohdemarkkinan tuotosta. Sijoituskorissa on 95 %:n Pääomasuoja Pääomasuoja-aikana. Sijoituskori koostuu kahdesta pääosasta: 1) tuotto-osasta (sijoitus Kohdemarkkinaan) ja 2) pääomaa suojaavasta osasta. Merkintäaika Sijoituskorin osuuden Lähtöarvo Sijoitusaika 8.11. 4.12.2012 (Merkintäaika) Sijoituskorin osuuden lähtöarvo on 100 euroa (Lähtöarvo). Sijoitusaika on noin viisi (5) vuotta. Varsinainen Kohdemarkkinaan sijoittaminen alkaa 12.12.2012 (Lähtöhetki) ja päättyy 12.12.2017 (Päätöshetki). Kohdemarkkina Osake ("j") Yhtiön nimi Reuters 1 Bloomberg 1 Paino kohdemarkkinassa (wj) Osallistumisaste ja tuoton määräytyminen Sijoituskorin pääoman osittainen suojaus Pääomasuoja-aika 19.12.2017 27.12.2017 Sijoituskorin päättyminen Sijoituskorin osuuden viitteellinen arvo ja lunastushinta Sijoituskorin palkkiot 1 Cargotec Oyj CGCBV.HE CGCBV FH 1/10 2 Fortum Oyj FUM1V.HE FUM1V FH 1/10 3 Konecranes Oyj KCR1V.HE KCR1V FH 1/10 4 Metso Oyj MEO1V.HE MEO1V FH 1/10 5 Neste Oil Oyj NES1V.HE NES1V FH 1/10 6 Nokia Oyj NOK1V.HE NOK1V FH 1/10 7 Nokian Renkaat Oyj NRE1V.HE NRE1V FH 1/10 8 Outokumpu Oyj OUT1V.HE OUT1V FH 1/10 9 Rautaruukki Oyj RTRKS.HE RTRKS FH 1/10 10 UPM-Kymmene Oyj UPM1V.HE UPM1V FH 1/10 1 Kohdemarkkinan osaan ko. markkinatietopalvelussa liittyvä viitteellinen tunnus, joka voi muuttua. Sijoitus Kohdemarkkinaan tehdään johdannaissopimusten avulla. Kohdemarkkinan osakkeiden lähtötason määrittämisessä voidaan käyttää ja päätöstason määrittämisessä käytetään keskiarvotusta. Alustava Osallistumisaste on 70 %* Kohdemarkkinan tuotosta tuotonlaskennan** mukaisesti. Lopullinen Osallistumisaste vaikuttaa korin tuottoon. Enimmäistuotto alustavalla Osallistumisasteella on 51 %. Lähtöarvon takaisinsaaminen Sijoitusajan päätyttyä vaatii alustavalla Osallistumisasteella noin 7,2 %:n Kohdemarkkinan nousun. Sijoituskori sisältää pääoman osittaisen suojan (Pääomasuoja), joka on 95 % Lähtöarvosta (95 % x 100 EUR/osuus = 95 EUR/osuus). Pääomasuojaan liittyy Sampo Oyj:n luottoriski. Pääomasuoja on voimassa Pääomasuoja-aikana edellyttäen, että Pääomasuojan toteuttamiseksi tarvittavien sijoitusten luotto- ja/tai vastapuoliriski ei ole toteutunut. Pääomasuoja koskee vain sijoituskorin osuuden Lähtöarvoa, ei vakuutusta tai siihen mahdollisesti liitettyjä muita sijoituskohteita. Suojaus ei kata vakuutuksen kuluja. Sijoituskorin toiminta päättyy kokonaan 29.12.2017 (Päättymispäivä). Vakuutusyhtiö laskee sijoituskorin osuudelle pankkipäivittäin viitteellisen arvon. Vakuutusyhtiö määrittää sijoituskorista normaaleissa markkinaolosuhteissa tehtäville lunastuksille lunastushinnan, joka määräytyy toimeksiantokohtaisesti lunastushetken markkinatilanteen pohjalta. Lunastushinta voi olla esimerkiksi 1-5 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin viitteellinen arvo. Vakuutusyhtiön ansainta sijoituskorin Lähtöhetkellä on vuotuistettuna tyypillisesti n. 1 % p.a. Ansainta ei vaikuta korin sääntöjen mukaiseen tulemaan Pääomasuoja-aikana. Vakuutusyhtiölle voi syntyä ansaintaa myös lunastuksiin liittyvistä jälkimarkkinakaupoista. * Alustava Osallistumisaste on 70 %. Lopullinen Osallistumisaste on vähintään 60 % ja se vahvistetaan Lähtöhetkellä. Mikäli Osallistumisaste jäisi alle 60 %:n, sijoituskori perutaan ja siihen tehdyt merkinnät palautetaan asiakkaille. ** Tuotonlaskenta kaavoineen on esitetty tarkemmin säännöissä kohdassa Sijoituskorin sijoitusstrategia.