PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Samankaltaiset tiedostot
PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v.

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

36 Vuolijoen aluelautakunnan kehittämissuunnitelma Aluelautakunta vauhtiin -hankkeen tilannekatsaukset v. 2017

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 13 Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteuma 12/ Muut asiat

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 12) Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta

Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta:

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (11) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Henkilöstöpäällikkö Yleinen päätös

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala.

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hallintojohtaja Henkilöstöpäätös

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 1/ Rakennuslautakunta. Aika klo 17:00-17:10. Kunnantalon kahvio. Käsitellyt asiat

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

Terveyspalveluiden toimintakäsikirjaan on päivitetty maksutaksatiedot.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ ( 11) Työllisyysjaosto

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Pykälät: , , , 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden

PÖYTÄKIRJA NÄHTÄVILLÄ Pyhtään kunnanvirasto klo 9-15 Pöytäkirjan julkaisu yleiseen tietoverkkoon

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh ,

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Anna-Maija Jukkara. talousjohtaja, kokouksen sihteeri

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne Yksikön johtaja

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, pienhankinnat, liikenneliikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Pykälät: 96, 97, 98, 99, 100, 109, 110, 112, 113, 114, 115, 117, 118

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2017

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 24/2015 HKL-Raitioliikenne Yksikön johtaja

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista.

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

Transkriptio:

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 22 Kunnanhallitus 14.02.2019 AIKA 14.02.2019 klo 08:00-11:31 PAIKKA Sähköinen kokous KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 24 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 17 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 25 18 KATETUN JÄÄALUEEN RAKENTAMINEN 26

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 23 Kunnanhallitus 14.02.2019 OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä LÄSNÄ Peltola Harri 8:00-11:31 pormestari, puheenjohtaja Haapalainen Mari 8:00-11:31 varapuheenjohtaja Haapalainen Markku 8:00-11:31 jäsen Heikkinen Yrjö 8:00-11:31 jäsen Nivakoski Markku 8:00-11:31 jäsen Peura Anja 8:00-11:31 jäsen Uusitalo Anna-Kaarina 8:00-11:31 jäsen MUU Kanniainen Mikko 8:00-11:31 valtuuston pj. Kemppainen Katja 8:00-11:31 1. valt.varapj. Sarsila Kalle 8:00-11:31 2. valt.varapj. Partala Aija-Mari 8:00-11:31 hallintojohtaja ALLEKIRJOITUKSET Harri Peltola Pormestari Aija-Mari Partala Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT 16-18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 14.2.2019 PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Pöytäkirja on julkaistu kunnan verkkosivuilla 14.2.2019

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 24 Kunnanhallitus 16 14.02.2019 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN KH 16 Kunnanhallitus on 29.6.2017 121 päättänyt, että kutsu kokouksesta toimitetaan sähköistä kokousympäristöä hyödyntäen kolme päivää ennen kokousta. Muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä (kuntalaki 103 ). Päätös: Sähköinen kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 25 Kunnanhallitus 17 14.02.2019 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS KH 17 Kunnanhallitus on 2.3.2018 48 päättänyt, että pöytäkirja tar kas te taan jatkossa kokouksessa. Mikäli kokouksen aikana ilmenee teknisiä ongelmia, eikä pöy tä kir jaa saada valmiiksi, tarkastetaan pöytäkirja säh köpos ti kuit tauk sin kokousta seuraavana toisena arkipäivänä. Täl löin pöytäkirjan tarkastavat vuorollaan toimielimen kaksi jä sen tä sukunimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Pormestari: Tämän kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokouk ses sa. Päätös: Pöytäkirja tarkastettiin sähköisessä ko ko us me nette lyssä.

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 26 Kunnanhallitus 18 14.02.2019 KATETUN JÄÄALUEEN RAKENTAMINEN 549/10.03.02/2019 KH 18 Valmistelija: Heikki Kanniainen, 040 830 6592 Kunta on valmistellut katetun jääalueen (pressuhalli) ra kenta mis ta nykyisen jääkiekkokaukalon paikalle Honkavaaran ur hei lu kes kuk seen. Hankkeessa toimii kumppanina Puo langan Ryhti ry., joka osallistuu hallin rahoitukseen 89.000 euron summalla. Katetun jääalueen kokonaiskustannus on 249.000 euroa. Hankkeen rahoitus jakautuu seuraavasti: Ou lu jär vi Leaderilta haettava avustus 100.000, Puolangan Ryh ti ry. 89.000 ja Puolangan kunta 60.000. Yritysvaikutusten arviointi: Hanke tukee Puolangan ve to voimai suut ta parantuneiden harrastusmahdollisuuksien kautta se kä mahdollistaa erilaisten tapahtumien järjestämisen. Pormestari: Puolangan kunta osallistuu hankkeeseen enintään 60.000 euron rahoitusosuudella sillä edellytyksellä, että muu rahoitus toteutuu. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi esityksen. Täytäntöönpano: ote Oulujärvi Leader, kirjanpito, Puolangan Ryhti ry

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 27 MUUTOKSENHAKUOHJEET Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.2.2019 Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 16-17 OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimus-oi keus Oikaisuvaatimus-ai ka Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Puolangan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä klo 15:00 mennessä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 :n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimus ajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkialauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Kunnanhallitus Maaherrankatu 7 89200 PUOLANKA Käyntiosoite: Maaherrankatu 7, 89200 PUOLANKA Sähköposti: kunta@puolanka.fi Puh: 08-615 5441 Kirjaamon aukioloaika: 8.00 15.00 Oi kaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Pykälät 18 Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: - päätös, johon haetaan oikaisua - se, millaista oikaisua vaaditaan - millä perusteella oikaisua vaaditaan. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteistietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Pöytäkirja on 14.2.2019 viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon www.puolanka.fi